Nuoren miehen hukatut vuodet maanpäällisessä helvetissä

Terve,

Ajattelin tänne sitten kirjoitella, että olisi jotain mustaa valkoisella siitä että alan pikku hiljaa ymmärtää oman peliongelmani olemassaolon. Varoitan jo nyt, että teksti tulee olemaan melko sekavaa luettavaa kaikista muistakin ongelmistani kuin pelaamisesta.

Olen muiden ongelmien ohessa pelaillut yli vuosikymmenen (ikää nyt 24), 18 vuotiaasta eteenpäin muutettuani omaan kämppään on varmasti suurin osa rahoista mennyt pelaamiseen ja tappioiden jatkuvaan “paikkailuun”. Isoja voittoja ei juuri ole koskaan tullut, pelaaminen on minulle ongelmallinen tapa unohtaa ns. oikea maailma ja yrittää “vielä kerran” voittaa rahaa sukan varteen. Minulla on ollut elämäni varrella muitakin ongelmia, mutta vaikeimmista on selvitty, ja ilman pelaamista voisin tälläkin hetkellä elää normaalia elämää, eli olla parisuhteessa, opiskella ym. mitä pidän tavoittelemisen arvoisena. Sen sijaan asun solukämpässä pienessä huoneessa, jota en jaksa siivota, pelkään jo naapureitani (olen sählännyt täällä ties mitä, irtisanoin vuokrasopimuksen kun en nähnyt enää paljon vaihtoehtoja). Luottotiedot menetin pari vuotta takaperin ottamalla pienlainoja vähän joka paikasta mistä irtosi. Onneksi ei kuitenkaan mitään ns. isoja summia, joten isovanhempani maksoivat ne pois. Ja maksoivat n. vuosi sitten vuokrarästejäni ja muita laskuja pois. Olen aloittanut ja lopettanut kouluja, valkolakin jälkeen en ole käytännössä saanut mitään aikaan elämässä. Aloitin taas opiskelut viime syksyllä AMKissa, ja syyslukukausi menikin ihan kivasti, tuntui että nyt se oikea elämä vihdoin alkaa. En enää jännittänyt koulussa pahasti, olin sosiaalinen ja sain muutaman kaverin jonka kanssa vietin paljon vapaa-aikaakin. Pelaaminen toki jatkui, koulukaverini kun on vuosia pelannut nettipokeria ja kerännyt sillä ilmeisesti omaisuutta millä sitten viihdepellailla Veikkausta. Tiedostin tässä vaiheessa että minulla ei ole varaa pelata, mutta opintolaina oli pian muisto vain kun se tuli veikkailtua, samoin iso osa opintotuesta säännöllisesti. Koulua jaksoin melko aktiivisesti käydä 2 jaksoa, keväällä ote repesi totaalisesti ja olin poissa koulusta 2kk. Sain onneksi kesätöitä ja päätin ryhdistäytyä. Työ ei ollut antoisaa ja painin samalla lääkeongelman kanssa, söin siis liikaa lääkkeitä ja usein ne loppuivat kesken → vieroitusoireet. Joka viikonloppu tuli kiskottua viinaa. Pian seurasi että jouduin lintsailemaan töistä. Lopulta otin loparit n. 1,5kk työnteon jälkeen ja loppukesä meni lähinnä porukoilla maatessa ja rällästäessä. Ja kännätessä alkoi taas sattua ja tapahtumaan, mitä ei ollut myöskään tässä mittakaavassa sattunut vähään aikaan. Pelattua tuli myös ne vähät rahat mitä oli/sain. Olen vuosien varrella pyytänyt säännöllisesti vanhemmiltani rahaa, ja olen suuren osan myös pelannut veikkauspeleihin. Syksyllä päätin että nyt jatkuu koulunkäynti. Eka koulupäivä, hyvin meni. Toka koulupäivä, en jaksanut herätä, koska olin edellispäivänä pelannut vähät rahani ja huoli taloudellisesta tilanteesta jylläsi päässä. Lintsaus jatkui, sain samalla viikolla tiedon opintolainan myöntämisestä. Ajattelin että jes, nyt mulle on annettu taas uusi mahis, ei muuta kun kouluun taas ensi viikolla, vaikka hävettääkin sinne mennä taas lintsanneena. Noh, lääkkeet taas loppu ja makoiluksi meni seuraava viikko. Pikkuhiljaa aloin taas valahtaa omaan kämppääni, en ollut siivonnut pahemmin koko kesänä ja kärpäsiä pörräsi jo huoneessa. Tästä alkoi taas salakavala, sumuinen alamäki. Toisen viikon lintsattuani menin vkoloppuna baariin, ja tuhlasin kivan summan sinne ja sekoilin urakalla, löytäen itseni hotellista makaamasta. En jaksanut kaiken sekavuuden keskellä ilmoittaa mutsilleni, ja kävelin maanantaina porukoille, jossa kuulen mutsini itkevän lohduttomasti, luullen että olen hukkunut tai muuten kuollut. Poliisit ja suku oli soitettu läpi. Noh, epätoivoissani lausahdin tutut “nyt tarttee hakea apua, en siedä itseäni” fraasit, ja tajusin olevani aika pohjalla, vaikka juuri minulle oli annettu hyvä mahdollisuus saada elämä raiteilleen. Tässä vaiheessa ihmettelin jo itsekin, että minkä ihmeen takia käyttäydyin näin. En enää hallinnut itseäni vaikka halusin alkaa elämään normaalia elämää. Tilanne tuntui lähinnä pitkältä helvetilliseltä vitsiltä, jonka käsikirjoituksesta en enää vastannut minä. En kehdannut enää mennä kouluun. Aikaa kului, pelailin opintolainan kokonaan pois alta ja jätin yhteydenpidon opiskelupaikkakuntalaisiin koulukavereihin. Nyt olen arkiviikot istunut huoneessani n. 2kk ajan lähinnä maaten, konella istuen, peläten naapureita ja nukkuen. En ole kyennyt siivoomaan, kärpäsiä on huoneessa ja paska haisee. Olen tottunut siihenkin, vaikka tämä etoo minua koko ajan. En pysty tekemään mitään vaikka koko ajan yritän tsempata itseäni. Olo ilman lääkkeitä ei tunnu kovin kamalalta, vaikka en ole syönyt lääkkeitä 5pv (rauhoittavat), koska minulla loppuivat ne enkä ajoissa jaksanut varata aikaa. Elämänhallinta on siis olematonta ja elämä on yhtä helvettiä. Nyt tunnen päässeeni siihen pisteeseen että huomenna tämä koko paska loppuu. Alan hoitamaan asioitani ja peliongelmaani ottamalla yhteyttä paikalliseen kriisikeskukseen. Rästejä on noin tonnin edestä, mikä sisältää mm. 3kk vuokrat. Samalla siivoan myös tämän sikolätin että täällä voi alkaa taas toipumaan/elämään elämisen arvoista elämää. Tää on jo sen verran sairasta settiä kokonaisuudessa että koen olevani liian arvokas tälläiseen helvettiin. Tarvitsen apua, peliongelmaan ja yleensäkin että saan elämäni raiteille/aktivoidun taas yrittämään. Tiedän mitä tässä onnistuminen vaatii, siis tiedän vasta nyt että pelaaminen on lopetettava kokonaan. Siihen on pyrittävä vaikka en itse täysin vieläkään voi myöntää olevani peliriippuvainen, vaikka tiedostan että pelaamisen takia loppupeleissä tässä ollaan, ja kaikki sekoiluni kulminoituvat pelaamiseen. Kun on oikeasti pohjalla, ainoa suunta on oltava nyt ylöspäin, muuten tämä koko paska lävähtää päälleni sellaisella vyöryllä että on vielä vaikeampaa saada asioita kuntoon.
Päivittelen huomenna olenko onnistunut hakemaan apua vai onnistuinko taas nukkumaan pitkälle päivään tekemättä mitään ja herätessäni kiroan itseni alimpaan helvettiin… Toivon ensimmäistä ihan itseni kannalta.

Hei ja tervetuloa joukkoon!
Viestisi oli juuri sopivaa vuodatusta, ei lainkaan sekavaa.
Hyvä keino aloittaa elämäntaparemontti on luoda sille suopea ympäristö: siivoamalla kotisi/huoneesi saat onnistumisen kokemuksen edes jostakin, jonka jälkeen suuret tsempit muiden kuvioiden osalta. Peliongelmaisille pelaaminen on lähes aina, jos ei jopa joka ikisessä tapauksessa, oire jostakin muusta.
Kirjoittele ihmeessä, täällä meitä, pelihelvettiin tuttavuuden tehneitä löytyy!!

Ei sun vuodatus mitenkään sekavaa ollut, mutta kappalejakoja voisi olla vähän enemmän. Iske 6-8 rivin jälkeen pari enteriä niin teksti on täysin lukukelpoista :slight_smile:

Mitä taas tulee asia sisältöön, niin komppaan theyodaa. Ei kuitenkaan kannata yrittää muuttaa koko elämäänsä yhdessä päivässä, se kun harvemmin onnistuu. Aloita pienistä muutoksista. Siivoa kämppä ja ota yhteyttä sinne kriisikeskukseen tms… Ja tärkein: lopeta pelaaminen. Aloita se heti. Veikkaukset sun muut, älä täytä edes 50 sentin kenoa. Älä mieti miten se tulee onnistumaan, vaan keskity siihen hetkeen missä nyt elät. Tee valinta, että tänään et pelaa.

Ja jatka tänne palstalle kirjoittelemista, se auttanee myös. Jos ei muuten niin pääsee purkamaan pahaa oloaan jonnekin missä muut painiivat samanlaisten ongelmien kanssa.

sama tilanne suurin piirtein itselläkin. kämppää en ole siivonnu sen jälkeen kun muutin toukokuussa kun tuli ero pelaamisen ja ryyppäämisen takia. kaikki pyörii pelien ympärillä. pelaan aina kaikki mitä tulee ja sitten on ainainen selviytymistaistelu että mistä saa edes jotain syödäkseen. ahdinkoon auttaa hetkellisesti
kun vetää perseet ja perjantaina heräsin putkasta. makailen vaan masentuneena ja yritän olla nollat taulussa
niskasta pitäis ottaa itseään kiinni mutta sitä vain siirtää ja siirtää päivillä viikoilla ja siinäpä sitä. paras aika
aloittaa ihmisarvoinen elämä on huomenna. tsemppiä kaikille, taistelu jatkukoon…

Ei vaan paras hetki aloittaa ihmisarvoinen elämä on NYT!!

Paras hetki käynnistää muutos on NYT. Ei huomenna, ei ensi viikolla.

“Teen huomenna” tai “haen apua ensi viikolla”… perinteisen itsepetoksen ABC. Aina lupaillaan itselleen että tarttuu toimeen, kunhan ei nyt tarvitse tehdä mitään. Sitten kun h-hetki tulee, sitä siirretään aina jonkun verukkeen turvin. Voidaan jopa kuvitella ettei tarvitse edes apua, onhan takana jo pelaamattomia päiviä tai viikkoja muutama.

Avun tarvetta ei pidä vähätellä!

Hienoa että sait kirjoitettua kaikki mieltä painavat asiat ja vielä hienompi että tälle foorumille.
Muita lainatekseni, niin aloitat kämpän siivoamisella. Mikään ei kiinnosta eikä saa aikaiseksi jos elinympäristö on kaaos. Kun saat sen tehtyä niin lääkärille, kerrot nykytilanteen ja olotilan. Voit saada MTT:lle ajan ja mahdollinen lääkityksen tarkastus. Siinä samassa tottakai jätät pelaamisen ja samalla etsiä asuinpaikkasi mahdollisia ongelmapelaajille tarkoitettuja apuja.

Itse olen paininut pelien+alkoholin ja masennuksen parissa pitkän tovin(puolet elämästäni), ongelmapelaaja ja juoja.
Itse heräsin vasta todellisuuteen kun asumuserossa asuin ja tuli 2 rokulipäivää ryypätessä ja pelatessa.

Otat heti niskasta kiinni itseäsi, etkä siirrä sitä. Se on helppoa siirtää ja siirtää, lopulta siitä ei tule mitään. Vajoaa vaan entistä syvemmälle.

Täällä ollaan taas, alkuperäisen viestin kirjoittaja vähän enemmän jo tolkuissaan…

Onnistuin tuon helvetillisen viime vuoden lopun lopulta kääntämään voitoksi, kun sain otettua yhteyttä kriisikeskukseen, josta löytyi kriisiasunto. Kesti lähes 2 kokonaista viikkoa että sellainen saatiin minulle järjestettyä (Hehheh).

Olen nyt opiskelupaikkakunnallani asunut kys. luukussa vuoden alust alkaen, ja talossa on yhteistilat mitä muut talossa asuvat, enimmäkseen alkoholi/moniongelmaiset voivat käyttää. Pari sosiaalityöntekijää on myös arkisin paikalla, enkä ole kokenut heidän läsnäoloaan ahdistavaksi.

Kouluunkin pääsin jo takaisin menemään, mutta kyllä tässä vielä selvästi alkumatkalla ollaan omien ongelmien korjaamisen kanssa, sillä tällä ja viime viikolla olin siellä yhden päivän. Taloushuolet (lue: alkuvuoden tulottomuus), uudet asumisjärjestelyt ym. ovat rassanneet ja tulevat jatkossakin rassaamaan, mutta kyllä se omissa käyttäytymismalleissa se vika piilee edelleen. Tammikuu meni lähinnä vanhempien lahjoituksilla, ja niistä vähistä rahoistakin on pitänyt pelata, vaikka pelaamattomia viikkojakin oli jopa yksi täysi ja yksi lähes täysi viime kuussa.

Ja alkon kanssa tyydyttävään sopimukseen emme todellakaan ole vielä päässeet, kerran viikossa ottamalla ollaan saatu mm. puhelin ja vaatteita katoamaan ja päädytty kerran aamuyöstä roskikseen nukkumaan. Eli nyt pitäisi tajuta ruuvata korkki kokonaan kiinni jottei mielenterveys alkaisi oikeasti kärsimään näistä seikkailuista, joiden jälkeen on ensin totaalinen ihmetys että miksi näin kävi, sitten krapula, sitten armoton morkkis ja paha olo ainakin 2 päivää. Silloin ei jaksa käydä koulua saati hoitaa asioita vaan ne jäävät.

Päihdeklinikalla olen alkanut käymään, aikoja on suht harvakseltaan siellä kuitenkin ja enemmän sekin on sellaista jutuskelua, jossa ei mitään hirveän mullistavaa ole, vaan samat asiat on jo ennenkin ajatellut itsekseen, mutta mitään ei ole tietenkään oppinut. Kun nyt vaan saisi jonkinlaisen vimman alkaa systemaattisesti korjaamaan asioita ennalleen pikku hiljaa eikä vetäisi perseitä olalle heti kun muutama asia on alkanut menemään vähän paremmin.

Seuraavaksi pitäisi löytää se puhelin ja jos sitä ei löydy, niin jotenkin hommata uusi. Aivan älytöntä joutua taas tilanteeseen missä pitää hoitaa tälläisiä asioita, kun pitäisi käydä koulussa ja käyttää aikaansa elämänsä kuntoon saamiseen. Tahto on luja ja luonne on sellainen että minua on vaikea saada luovuttamaan, mutta järki meinaa lähteä kun arkiviikon elelee hoitaen asioita enemmän tai vähemmän aktiivisesti ja viikonloppuna pyörii roskiksessa majoneesit rinnuksilla.

Haluan kyllä käydä koulua ja voimat siihen muuten riittävätkin jos saan jätettyä pois turhat sekoilut. Sinne ei ollut helppo mennä uudestaan kun ei ollut kavereille syksyllä mitään sanonut miksi silloin sieltä lähti. Enkä ole heitä vieläkään koulussa kaikkia tavannut, vähän kuin pelkään heidän kohtaamista. Tämänkin takia en ole saanut päälle rytmiä käydä koulussa ja nyt minulla on jo liikaa poissaoloja tältä jaksolta. Eli pakko ottaa yhteyttä opettajiin ja kysellä jos läsnäolovelvoitteesta pystyvät tinkimään, kun kyseisillä tunneilla olen joskus aikaisemmin istunut… Huoh.

Eli vaikeammaksi asiat menevät vaan, mutta eiköhän tässä parempaan olla menossa JOS vaan saan älyttömät kännäilyni ja pelaamiseni kuriin. Täytyisi vaan päästä irti tästä noidankehästä ja löytää muita virikkeitä niillä pahimmilla “mustilla” hetkillä kuin alkoholi ja pelaaminen, se on nyt päällimmäinen tehtäväni kaiketi jos tästä HALUAN eteenpäin…

Katsellaan…