Normaali olotila

Moni vähentäjä on varmasti miettinyt tätä ennenkin, mutta kerta kiellon päälle: Kun ottaa, onko olo normaali? Varmasti. Semmoinen kuin sen pitäisikin aina olla. Mutta eikö se normaali olotila mikä on ottamisen jälkeen ole kuitenkin samanlainen olotila kuin silloin kauan sitten kun ei ottanut mitään?

Niin. Tähän päätelmään tulin minäkin, tässä kun otan päiväannostain, ja huomaan että olotila palaa pikkuhiljaa normaaliksi. Aamulla oli epänormaali olotila, olin kipeä ja flunssainen, ei olisi jaksanut sängystä nousta, vaikka kesäloma on vasta aluillaan. Hain kaupasta normalisoijaa, tuota lääkettä turvallista, ja kas vain, kohta olotila olikin normaali.

Kukapa haluaisi elää epänormaalissa olossa? Ei kukaan. Alkoholia säännöllisesti nauttivalle raitis elämä on epänormaalia, ja siksi (edes teoriassa) epämiellyttävää. Alkoholi tekee alkoholiin tottuneen elämästä normaalia, mukavaa sekä usein myös nautittavaa. Tämä sama pätee niin kofeinistin, nikotinistin, kannabistin, heroinistin, benzoinistin, ja kenen tahansa arkeen. Kun ottaa, on normaali. Jos ei ota, epänormaali hyökkää päälle, kovaa.

Tämän vuoksi päihteisiin koukussa oleva, normaaliuden päihteidenkäytöllään uudelleenmäärittänyt, on vastustuskykyinen kaikille päihteettömän elämän neuvoille kuukausitolkulla, joita ulkopuolelta tarjotaan. Epänormaali ei voi olla normaalia, päättelee päihtynyt, jonka elämä on normaalia päihtyneenä. Huomenna taas allekirjoittaneella epänormaali aamu, päähän varmasti sattuu, on kipeä ja flunssainen olo. Missä lääke? Onko kello jo yhdeksän?

Tämä kirjoitus nyt ei ole kenellekkään tietenkään kehoituksena jatkaa “normaalia” elämää huomenna päihtyneenä, vaan ennemminkin pääsemään eroon epänormaalin elämän pelosta. Että raittius ON normaali olotila, vaikka se tällä hetkellä tuntuukin niin oudolta ja epänormaalilta. Tänään olen iloinen että olo on normaali, ja että juon. Huomenna olen surullinen ja jossainmäärin ahdistunut epänormaalista tulevaisuudesta.

jottei vallan yksinpuheluksi menisi, kuinkas muut kokevat tämän normaaliuden? Onko (mistä tahansa tavarasta) päihtyneenä olo epänormaali vai normaali? Siitä kai sen riippuvuuden loppupelissä tunnistaa! Joitko aamukahvin, jotta olo olisi “normaali”. Otitko henkoset, jotta “normaali” päivä lähtisi käyntiin?

PS.
Kannattaa myös huomata, että tämä(kin) kirjoitus on kirjoitettu vahvasti päihtyeenä. Se vaikuttaa ihan järkevältä, loogiselta sekä ennenkaikkea… normaalilta. Näillä määrillä, 10 vuotta sitten, en varmasti olisi saanut aikaan edes yhtä oikeinkirjoitettua sanaa, mutta nyt kelpo proosaa pulppuaa ruudulle ilman tuskaa. Normipäivä, ihan kuin silloin 10 vuotta sitten jolloin en ottanut mitään. Oi niitä aikoja! :smiley:

Nimenomaan. Siihen itse aikanaan havahduin, että olo hiprakassa alkoi olla enemmän normaali kuin hiprakkainen. Olin tässä elokuusta kesäkuun alkuun täysin juomatta, ja kappas, sieltä löytyikin ihan toisenlainen “normaali” sekä hyvässä että pahassa. Löytyi uudenlaista virtaa ja selkeyttä, mutta myös ahdistusta, jota oli juotu pois. Nyt kun kesäkuussa olen taas alkoholia käyttänyt, suhtautuminen kyseiseen aineeseen on varsin erilainen: ei se olotila normaalilta tunnu. Ja se onkin nykyään se mitä alkoholi parhaimmillaan voi antaa. Kohtuullisemmin käytettynä voi iloita nimenomaan sen tuottamasta pienestä epänormaaliudesta, mutta annas olla jos lipsuu yhtään taas ongelmasuuntaan, niin yhtäkkiä ollaan taas hiprakkanormaalissa ennen kuin huomaakaan.

Alkoholiriippuvuus on edennyt kohtalaisen pitkälle siinä vaiheessa, kun ihmisen pitää “juoda itsensä selväksi.”
Ts. päihde on olon normalisoija, ja olo ilman päihdettä epänormaali.

Tuttu viilis takavuosilta. Piti pari kertaa käydä ihan katkaisuhoidossakin, koska vain siellä pystyi kohtaamaan päälle vyöryvän epänormaaliuden tilan bzd-lääkityksellä pehmustettuna. :mrgreen:

Mutta oi Arkkitehti, kuinka tähän olon normaaliuteen sopii taannoiset kirjoitukset kohtuukäytöstä ja tipattomasta heinäkuusta :question:

Se on varmaan se toinen kaveri, se fiksumpi Arkkari kun tollaisia höpisee. Mä olen huomannut noin kolmen eri persoonan olemassaoloa saman nimimerkin takaa, itse kullakin.

Yksi persoona on se, joka kaameassa krapulassa ja synnintunnossa vannoo lopettavansa. Aina säännöllisin väliajoin. Mulla tämä persoona oikeastaan uupuu, ainakin nettikirjoitteluiden perusteella, koska tuskaisena ei paljoa huvita avautua.

Toinen persoona on se, kun pienessä nousussa vannoo kohtuukäytön nimiin, eli eihän tässä mitään, homma hallussa, taukoja ei oikeastaan tarvita, koska päiväannokset ovat kohtuullisia, eli jotain 6-24. Allekirjoittanut kuuluu tällähetkellä tähän.

Kolmannes persoona on se, kun kolmantena päivänä deekujeesuksen silmä kirkastuu ja ymmärtää että vähän pidempi tauko olisi varmasti paikoillaan. Ja tämän tauon jälkeen varmasti oivaltaisi, ilman krapulaa ja synnintuntoa, että olohan on ihan normaali näinkin, ei tässä alkoa tarvita olotiloja sotkemaan, kuten ei nikotiinia, kofeiinia, heroiinia, teehooceetä, tai muutakaan.

Mukavaa kuitenkin että piinataan tästä kolmannen persoonan “30 päivän tauko” -höpinöistä minuakin, joka kuitenkin on aina vannonut kohtuukäytön nimiin! :smiley:

Ei sikäli, hyvä ideahan toi 30 päivää olisi, sille raitistuvalle Arkkarille ainaskin! Mut nyt maistuu aina ankara neekerikomentaja, pahamaineinen Tumma Marsalkka ryys :laughing:

EDIT: 4. persoona on sitten se reippaasti raitis henkilö joka tätä lukiessaan pyörittelee silmiään eikä voi ymmärtää tämmöistä tekstiä. On vain yksi, minä, ja sillä sipuli! :unamused:

Tuttua on muutaman vuoden takaa tuo “itsensä selväksi juominen”. Kaikkien substanssien kanssa johon minulla on/on ollut riippuvuus ei homma ole ihan mennyt samalla tavalla.

-Kahvia olen juonut mielialan nostamiseen… Olin siihen henkisesti koukussa, en juonut joka päivä kuitenkaan. Oma oloni ei todellakaan tuntunut normaalilta parin ison kupin jälkeen. Taas tee jota nykyisin juon tuntuu aiheuttavan vain rauhallisen ja juuri sen “normaalin” olotilan.
-Tupakkaa oli pakko polttaa ennen, että pystyi ylipäätään tekemään edes jotain. Poltin siis itseni normaaliksi, yök!
-Bentsot olivat hyvin alkoholin kaltaisia. Tropit naamaan niin oltiin “normaaleja”. Petollinen lääkeryhmä kyllä, en edes itse kyennyt havaitsemaan täysin riippuvuuden syvyyttä. Lyrica oli miltei samanlainen.
-Kannabis sitten taas on ollut täysin päinvastainen. En todellakaan tunne itseeni normaaliksi kun poltan savut. Tietoisuuteni on vain hetkellisesti “hieman nyrjähtänyt” ja tajuan sillä hetkellä kyllä itsekkin, että “huh, huh taas mitä meininkiä”…

Mielenkiintoista on mielestäni se, että esim. alkoholi kun tekee tuon “jos en ota, ei tunnu normaalilta”-fiiliksen, niin ihminen alkaa riippuvuutensa vuoksi uskomaan siihen ihan aikuisten oikeasti. Vaikka kyseessähän on vain alkoholiriippuvuuden aiheuttama ajatusharha.
Ja tälläisten vinoutuneiden ajatusrakennelmien purkaminen voi olla hyvinkin vaikeaa, ainakin jos vaan yksin jää asioitaan pallotteleen…

Normaali olotila on tosiaankin ollut jo varsin vieras olotila jo vuosien ajan, hyvä keskustelunavaus, vaikka wanhoja aiheita sivuaisikin.