Normaali elämä takaisin

Heippa vaan kaikille, täällä 34v uusi tulokas ja pelkästään jo tämä, että kirjoitan tänne, on mulle iso askel. Tää tarina on varmasti täällä tuhat kertaa kuultu, mutta kerron silti miten aiemmin niin kiltti poika on viimeisen n. 10 vuoden aikana heittänyt hukkaan elämänsä parhaat vuodet.

Olin tosiaan lapsena ja teini-iän ylikin varsinainen kiltin pojan stereotyyppi, vanhempien unelma. Lapsena vähän arka ja hiljaisempi kuin muut, ujoksikin joka paikassa haukkuivat. Teininäkään en juonut ollenkaan, en tupakoinut koskaan, en heilunut kylillä ikinä, en edes koulun diskoissa käynyt. Ei tullut kuuloonkaan.

Ekan kerran join vasta kun olin 18v. Kolme pulloa olutta ja mukamas ihan kännissä. Parikymppisenäkään en vielä juonu kuin max 2-3 kertaa vuodessa ja vähäisiä määriä, mutta tupakointi oli karannut säännölliseksi. Kavereiden kanssa käytiin baareissa. Sitten, 22-23-vuotiaana tapahtui jotain. Kyllästyin siihen kun kaverit aina peruivat suunniteltuja viikonloppumenoja (baarireissuja) viime hetkillä ja jäin aina yksin pettyneenä kotiin ja ärsytti helvetisti. Niiden selitykset perumisille tuntui aina jotenkin ontuvilta tai mitättömiltä tekosyiltä, ja musta alkoi tuntua ettei ne halua mua mukaan. Tätä tapahtui monen monta kertaa. Yks kerta kyllästyin niin, että uhosin itsekseni että jumalauta jos kavereille ei mun seura kelpaa niin sehän ei estä mua pitämästä yksin hauskaa. Ajattelin, että en anna heidän “voittaa”. Kävelin lähikauppaan ja otin sixpäkin olutta. Tuntuu naurettavalta nykyään, mutta muistan kuinka sitä eka suutuksissa käveli kauppaan, mutta sitten kassajonossa kaljapäkin kanssa jännitti kun tuntui niin pahikselta, hahah. Join kaljat kotona koneella pelatessa ja voi sitä ahaa-elämystä. Mä voin olla yksin kotona kännissä ja pitää hauskaa ilman tyhmiä itsekkäitä kavereita jotka aina peruu kaiken!

Aivan totaalisen huomaamatta siitä tuli tapa, mutta kuitenkin rajoissa pysyttiin vuosia ja kilttinä poikana eihän sitä uskaltanut kovin, ettei paljastu. Vaivihkaa juomakerrat ja määrät kasvoi, ja pian juomisesta olikin tullut asia jota odotti. Viikonloppua odotti samalla innolla kuin lapsi joulupukkia. Viikolla juominen oli vielä tässä vaiheessa ihan poissuljettu ajatus. Kirkkaiden kanssakin tuli läträttyä yhteen aikaan, mutta en koskaan oppinut juomaan sitä oikein, join kirkasta lantrattuna samaan tahtiin kuin olutta ja sitten illan edetessä olinkin ihan kaatokännissä aina. Lopetin kirkkaat, kun ylilyöntikänneissä alkoi käydä vähän äksidenttejä, sammumisia, revenneitä vaatteita, mustelmia rymyämisestä yms.

Noin 7-8 vuotta sitten löysin uuden ystävän, punaviinin. Sitä kun pullon joi niin sai kivat nousuhumalat paremmin kuin oluesta (joka oli alkanut jo vähän tökkiä), mutta ei niin vahvasti kuin kirkkaiden kanssa. Viini on just sopiva juoma. Välillä oli työttömyysjaksoja, pätkätöitä ja määräaikaisia hommia tein siellä mihin milloinkin sattui pääsemään. Työttömyysaikana iltoja siivitti Lidlin halvat oluet. Töiden aikana kun sai palkkaa, oli varaa punkkuun. Tässä vaiheessa en vielä osannu edes ajatella juomistani varsinaisesti ongelmana, vaikkakin sitä mietti vähän jo silloin, että melkein joka päiväkö mä oikeasti juon. Myöskään kavereiden kanssa ei tullut tähän aikaan enää edes suunniteltua mitään sen kummempaa, koska välttelin sitä pettymystä joka seuraisi jos ne taas peruu, niinku ennenkin. Ja toisekseen kotona yksin juomisesta oli tullut mun uus paras kaveri. Tässä vaiheessa join keskimäärin 5-6 päivänä viikossa.

Sain vakituisen työpaikan 5 vuotta sitten, homma johon sisältyy autolla ajoa. Ajattelin, että jes mikä tilaisuus ottaa itseä niskasta ja vähentää juomista vain viikonloppuihin. Eipä käynyt niin. Osasin kyllä vähentää arkijuomista, vastuuntuntoisena ihmisenä (voiko noin edes sanoa enää) kun en halua kännissä autoa ajaa. Tiedän aika tarkkaan paljonko voin illassa juoda, jotta olen aamulla ajokuntoinen. Pullo viiniä ja päälle 2-3 kaljaa, kun aloittaa heti klo 16 aikoihin kun pääsee kotia ja lopettaa ysin maissa illalla. Joka päivä. Viikonloppuisin menee enemmän, esim eilen join klo 18-24 välillä pullon viiniä + 6 kaljaa, enkä edes ollu kovin tuhdissa humalassa tuollaisesta määrästä.

Viimeiset vuodet olen juonut ihan joka ainoa päivä, lukuunottamatta tietysti yksittäisiä lopetusyrityksiä ja muutamia päiviä ilman. Rahaa menee n. 400€/kk pelkästään juomiseen. Ostan juomat eri kaupoista, monesti ajan 30 kilsaa naapurikylien alkoihin ja ostan useamman viinipullon kerralla, etten tule nähdyksi kotikylän alkossa liian usein. Jos joku tuttu kaupassa, niin odotan että se lähtee pois ennen kuin itse menen juomaostoksille.

Tää alkaa olla todella sairasta. Ei mene päivääkään etten ajattele juomista ja suunnittelen jatkuvasti seuraavia juomakertoja ihan luonnollisena osana päivän kulkua. Pieni aamukrapula on normaali olotila. En pysty lopettamaan vaikka haluaisin, yritetty on. Suurin saavutus on 5 kokonaista päivää tipattomana. Viimeksi tipaton kuukausi on ollu yli 10 vuotta sitten. Koko mun elämä pyörii töiden ja kotona yksin juomisen yhteensovittamisen ympärillä. En saa mitään aikaiseksi vapaa-ajalla, itsekuri nolla, aloitekyky nolla, ei ole perhettä, ei vakituista tyttöystävää (kymmenisen sekalaista suhdetta vuosien mittaan ollut), ei muuta sisältöä elämässä kuin työt ja juominen. Pelkään, että milloin menee yli. Jos työt menee, niin sit mun elämään ei jäisi jäljelle kuin pelkkä juominen. Harrastan musiikkia parin soittimen kera ja yritän tehdä omaa musaa, mut ei siitäkään mitään tahdo tulla. Lahjakkaaksi ovat kehuneet pienestä pitäen, mutta känni vie voiton. Lenkilläkin yritän käydä ja olenkin jollain ihmeen kaupalla onnistunut pysymään suht normaalivartaloisena, ehkä siksi että teen itse ruokani ja katson vähän mitä syön. Naamasta kyllä alkaa näkyä juomisen merkit. Silmäpussit kasvaa kasvamistaan ja naama on jotenkin lerpahtanut norsunvitulleen.

Huhhuh. Tulihan pitkä teksti. Tämä on nyt ensimmäinen kerta kun haen apua jollain tavalla. A-klinikka ei ole vaihtoehto täällä pikkukylällä, joku näkee kuitenkin ennemmin tai myöhemmin. Sama terveyskeskuksen kanssa, joku tuttu osuu kuitenkin paikalle ja alkaa kysellä. Työni luonteen takia tämä asia ei kestä päivänvaloa. En tiedä enää mitä tehdä. Jos joku viittii jotain vastata, niin se merkkais mulle tosi paljon. Haluaisin vaan normaalin elämän takaisin, ilman alkoholia.

NiceBoy kirjoitti

Alkoholismi on sairaus, ja alkoholistinen juominen on sairasta, todella sairasta ihan niin kuin olet itsestäsi todennut.

Vastauksestani ei tule pitkä. Kun sinulla on auto, ja olet valmis hakemaan juotavaa kaukaakin, ajele iltaisin töiden päätyttyä suoraan jollekin vieraalle paikkakunnalle ja menet siellä AA:n palaveriin. Kotiin sitten illalla käymättä viinikaupassa. AA on tehokas ja selkeä tapa raitistua. Satoja ryhmiä löydät os. aa.fi/
Ennakkoon ei tarvitse ilmoittaa tulostaan eikä tarvitse kertoa kuka ja mistä olet. Käy kuuntelemassa!

Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme

Heih, melke luulen, että täällä hyvinkin moni löytää ittensä sun tekstistä. Pienistä ja viattomista puroista on alotettu, mutta lopulta menee pahasti yli äyräiden.

Mä en muuta osaa suositella, kuin että kirjoittele, se nyt ainakin helpottaa monien oloa. Plinkki on lisäks aina auki. Vuoden plinkkailun perusteella sanoisin, että ulkopuolista apua kammoaa alkuunsa tosi moni, mutta aika usea sitten kuitenkin sitä jostain hakee. Mutta ei sitä tartte tehdä nythetitänään, älä kuitenkaan mielellään juo.

Täälä yks joka löytää itsensä sun tekstistä. Pienellä paikkakunnalla yrittäjä, juomia haettu naapurikaupungeista ja kierretty useita kauppoja ja kioskeja olutta ostamassa. Sama pullojen ja tölkkien palautuksessa (löytyi muuten lähes 10 muovikassillista palautettavaa pihavarastosta joita olen tässä vähitellen palautellut)
Kulissit kasassa, oma kauppa ja harrastuksia. Koton känäämistä yksin. Raskasta ja ressaavaa kulissien pystyssä pitäminen ja tuo juomien haaliminen ja salailu. Ja kasvava ahdistus päivittäisestä pakonomaisesta juomisesta. Useita (satoja) yrityksiö lopettaa yksin, tällä plinkissäkin ollut kohta 4 vuotta. A-klinikalle menin ekan kerran naapurikaupunkiin, nyt käynyt omalla kylällä kerran kuussa kun se muutti samaan taloon hammaslääkärin kanssa (niin että hammaslääkärissä jos joku näkee). Silti korvat luimussa ja ympärille vilkuillen sinne menen. A-klinikala käynyt kohta 2 vuotta muttei pysyvää raittiutta saanut. Antabusta kokeilin mutta maksa-arvot pamahti pilviin, että se siitä avusta. Nyt 2 viikkoa sitten menin ensimmäisen kerran AAryhmään ja siitä asti ollut raitiina. Tosiaan huimat 2 viikkoa, mutta hyvä alku :slight_smile: Naapurikaupungeissa ryhmissä käyn. Sitä ihmettä tuskin koskaan tulee että oman kaupungin ryhmään menisin. Onneks on auto ja tunnin ajomatkan päässä useita “kyliä” missä ryhmiä. Tällä hetkellä vahva luotto AA -toimintaan
Kannattaa hakea apua, täälläkin useita jotka on onnistunut pitkään olemaan raitiina. Miksei me kun muutkin? :slight_smile:
Tsemppiä!

Vau, kaks viikkoa selvänä! Kiitokset viesteistä kaikille. Itse en pysty edes näkemään miten omalla kohdalla voisi olla mahdollista tuollainen kahden viikon raittius, pitäs olla tyyliin koomassa tai jotain. AA-toiminta on aina tuntunu mulle jotenkin niin vieraalta tavalta. Kerran pari oon yrittäny lyhyesti tutkia netistä, että mitä siellä oikein tehdään käytännössä konkreettisesti. Ja löysin vaan et siellä jutellaan ryhmässä ja sit se 12 kohdan lista jossa kaikki on jumala sitä ja jumala tätä. Minuahan ei saa uskomaan mihinkään korkeampaan voimaan kirveelläkään, uskon evoluutioon ja tieteeseen ja kaikki jumalahömppä saa mussa aikaan vain höpöhöpö-reaktion ja mun silmissä kaikesta häviää heti uskottavuus kun jumalat ja jeesukset sotketaan kuvioihin.

Saapa nähdä miten tässä käy. Halu on kova päästä alkosta eroon, mutta samalla ahdistaa, että mitäs mä sitten teen. Tuntuu ihan kirjaimellisesti, että olen luopumassa parhaasta ystävästä aina kun mietin alkon lopettamista. Siinä määrin ahdisti ajatus tänään, että piti hakea neljä iltakaljaa, joista viimenen nyt lasissa. Ja se on mulle saavutus, vain neljä. Ellen kohta saa päähäni, et kaupastahan saa vielä ja sit juoksen hakemaan vielä toiset neljä tai kuus. Voivoi. Nyt kun tuo ajatus tuli, niin sehän on selvää miten tää ilta menee. Kai se on jotain edistystä sekin, ettei pysty enää itselleen valehtemaan. En ole pystyny pitkiin aikoihin. Tiedän, että juon joka päivä enkä edes yritä enää uskotella itselleni mitään muuta.

AAsta vielä… kyllä se minustaki tuntu todella vieraalta ja himmeeltä kun siitä netistä luin. Ja mä en kans kuulu kirkkoon enkä usko Jumalaan sen uskonnollisessa merkityksessä mitä uskonnontunnilla koulussa opetettiin. Mulla alkoi vaan keinot olla lopussa millä juomisen saisin loppumaan ja piti lopulta kääntää tämäkin kortti. AA on enimmäkseen muuta(kin) kun sitä jeesustelua. Itseasiassa siinä ryhmässä missä käyn ei ole vielä näkynyt ainuttakaan uskovaista (siinä merkityksessä kun se uskonnollisesti käsitetään, moni kyllä uskoo AAhan). Yksi kaveri sanoi hyvin, että ottaa AAssa vaan rusinat pullasta. Eli sen raittiuden ja mikä itselle istuu ja sopii. Ja jättää jeesustelut yms muille. Jos sisälle kokoukseen menee niin ainahan sieltä pääsee pois (ovia ei lukita kun kokous alkaa) :laughing:

NiceBoy kirjoitti

Hei, uskotpa mihin tahansa, tai vaikka et mihinkään, silti sinulla on täysi oikeus tulla palavereihin. Minusta vertaistuki on eräs evoluution ilmenemismuoto. Psykiatrit tai psykologit voinevat selittää sen tehoavuuden perusteet. Viimeksi palaverissa ollessani kuulin jeesustelun sijaan melkein kaikki tunnetut voimasanat.
Ainoa pääsyvaatimus on halu lopettaa juominen. Tietysti raitistumiseen on muitakin ihan toimivia keinoja.

Hyvin monelle on käynyt niin, minullekin, että paras ystävä pettää. Onneksi palavereista saa vertaistukea ja ystäviäkin puhelinnumeroineen.

Tästä voin onnitella sua, tosiasioiden tunnustaminen on kaiken menestymisen pohja. Ilman raittiutta sinulla ei ennenpitkää ole mitään.

Ensimmäiset asiat ensiksi

Ihminen pystyy paljoon, raitistumaankin. Mutta alkoholistin raitistumisessa tärkeintä on, että siihen paneudutaan koko sydämellä, tahtoo sanoa ilman reunaehtoja. Se on joko-tai. Ei voi sanoa, että minä en halua raitistua tuolla tai tuolla tavalla; pieleen menee jos niin yrittää. Sellainen ihminen ei ole vielä saavuttanut omaa sitä pohjaansa josta ponnistetaan onnistuneesti irti alkosta; nöyrtynyt sanalla sanoen. Uhmaa, ylpeyttä ja juomatonta viinaa on vielä liikaa.

Moi. Enpä minäkään voinut sanoa että olisin ollut uskovainen tai mihinkään uskova kun vielä join, edes itseenikään uskova :slight_smile: Mutta polvilleen viina minutkin kaatoi, ei auttanut mikään. Apua oli otettava vastaan just sieltä mistä se oli tulossa ja tuli. En tiennyt (onneksi) Aa:sta mitään, en myöskään muustakaan avusta kun kohtasin AA:ssa raitistuneen ihmisen. Hän kertoi minulle olleensa raittiina jo pari vuotta. Ihmettelin ettei hän ole kyllä juonut niin paljoa kuin minä, kun on niin hyvässä kunnossa. Hän antoi minulle luettavaksi lehtiä ja kirjan kun pyysin sitä, huom! minä pyysin, hän ei tyrkyttänyt. Harmi jos minäkin tyrkytän AA:ta ja Jumalan apua, kun tarkoitus on vain kertoa mistä avun sain, ei muuta.
Minäkin inhosin uskovaisia ennen, minusta he olivat teeskentelijöitä yms. En ymmärrä heitä vieläkään, koska en vain voi sen takia, etten ole elänyt koko elämääni uskovaisena jossain seurakunnassa kiltisti, vaan remunnut kapakoissa tai muualla humalassa. Uskon Jumalan apuun, ja yritän tänään elää siten, etten enää aiheuttaisi pahaa ympäristööni käytökselläni, yritän ainakin, en tiedä osaanko ja onnistunko koskaan. Ja olen käynyt useissa hengellisissä seurakunnan kokouksissa ja kursseilla, ryhmissä, niistä on ollut suuri apu minulle, kun olen tarvinnut apua muihin asioihin kuin juomiseen. esim. masennukseen, jännittämiseen, työttömyyteen, suhteissa lapsiin, suhteessa mieheen ja ystävyyssuhteisiin jne…
Nyt on sitten hyvä myöntää että tarvitsen muiden ihmisten apua elämässäni. ja toivottavasti minä olen apuna silloin kun joku sitä pyytää.

NiceBoy, don’t worry

Uskonnottomia raitistuneita on yhtä lailla kuin Jumalaan/jumaliin uskoviakin, eikä AA:ssakaan ole pakko uskoa mihinkään yliluonnolliseen korkeampaan voimaan. Jotkuthan ajattelevat että se “korkeampi voima” on vain ryhmän antama vertaistuki, eli periaatteessa ihan luonnollinen voima.
12 askeleen ohjelmassa mainitaan Jumala koska ohjelma kirjoitettiin joskus 1930 -luvulla Amerikassa, ja perustajajäseniin lukeutui uskonnollisia ihmisiä. AA muutettiin kuitenkin piakkoin uskonnollisesti sitoutumattomaksi, jotta se oli useampien saatavilla.

Mutta AA:n lisäksi on muitakin vertaistukiryhmiä vaikka millä mitalla. Esim. isoimpien kaupunkien päihdeklinikoilla toimii keskusteluryhmiä jne. Helsingissä on jopa uskonnottomille ja ateisteille tarkoitettu AA-ryhmä.

Täytyy miettiä AAta ja ehkä se on kokeiletava. Joskus. Tässä vaiheessa tuntuu, että jos menisin sinne niin odottaisin sen loppua, ehkä mielenkiintoisia keskusteluja siellä syntyisi, mut kaupan kautta kotiin menisin. Sen verran tunnen itseäni. Pitää eka valmistella itseni jotenkin siihen, en oo vielä valmis menemään.

Eilen illalla kävi ikävä juttu. Kun olin saanut tuon aloitukseni julkaistua, niin hetken päästä facebookiin tuli viesti eräältä naispuoliselta ystävälta, että oli tunnistanu mut täältä. Hän ei siis itse paljoa mitään juo eikä siksi ollu täällä, mutta kun menin möläyttämään hänelle ohimennen, että kirjotin alkojutuistani yhteen paikkaan. Mitään muuta yksityiskohtia en kertonu, mitä mihin millä nimellä jne. Niin eikö tää ollu googletellu itsensä tänne, stalkannu ja tunnistanu mut tekstin perusteella! Ja sit kertoi siitä mulle. Nyt sitten mietin, että mitähän tässä tekis. Haluaisin poistaa nää tekstit ja alottaa uudestaan eri nimellä ja kirjottaa sillein ettei mua vois kukaan tunnistaa. Annoin hänen kyllä selkeästi ymmärtää etten hyväksy tuollaista toimintaa ja meni kyllä maku ko. henkilöön aika tehokkaasti. Kovasti se nyt vakuuttelee ettei halunnu pahaa, ettei kerro kellekään ja ettei tuu enää lukemaan tänne mitään ja blaablaa. Mut miten voi enää luottaa. En halua missään nimessä, että KUKAAN tunnistaa mua täältä eikä nää asiat ollu hänen tai kenenkään muunkaan tutun nähtäväks eikä varsinkaan tunnistettavaks tarkoitettu. Tuntuu kuin olis pilalla koko homma heti alkuunsa. Vittu! Ehkä oma vika kun menin sanomaan et kirjotin nettiin, mut en olisi osannu kuvitellakaan et vittu oikeesti aletaan heti stalkkaamaan et mitäs sinne onkaan kirjoteltu. Oletin kai (virheellisesti) että ois sen verran kunnioitusta. Koko päivän tänään tuntunu siltä, että kaikki tuijottaa ja kaikki tietää. Vaikkei tietenkään tiedä, mutta silti. Eihän siinä auttanu kun hakea viini prkl.

sulla kävi kyllä uskomaton tuuri että joku “ystävä” keksiikin lähteä kyyläämään kirjoittamaasi.
odota jonkin aikaa ja sitten vaihdat nimimerkkiä. kirjoita mahdollisimman ei tunnistettavasti, kuten tietysti teetkin jatkossa.
minäkään en ole koskaan viihtynyt AA:ssa. vuosia sitten kävin kokeilemassa. mutta niin lukematon määrä ihmisiä on saanut siitä apua. vadelmamunkki tossa kirjoitti hyvin että kyseinen liike perustettiin 30-luvulla ja amerikkalainen kulttuuri on kaikin puolin aina ollut "pinta"uskonnollinen. joku taas kirjoitti että joku on ottanut liikkeestä “rusinat pullasta”. vertaistuki on se, mihin on syytä USKOA. muuta ei tartte.
todella paljon tsemppiä Sulle!

6000-päivää, tuo herätti ajatuksia. Tiedostan kyllä, että mulla on paha ongelma ja että olen kykenemätön korjaamaan sitä, eli raitistumaan, omin avuin. Silti ajattelen joka päivä, että pystyn siihen, mutta joka päivä pieleen menee. Tai jos ei samana päivänä, niin viimeistään seuraavana. Mainitsit uhmasta, ylpeydestä ja juomattomista viinoista. Tiedän sisimmässäni, että näinhän se on. En kai ole oikeasti valmis täysraitistumiseen, mutta joku pienen pieni ensiaskel siihen suuntaan on nyt kuitenkin otettu, jos ei muuten niin ainakin ajatuksien tasolla. Pelottaa vaan, että onko minusta katkaisemaan tämä tässä vaiheessa vai pitääkö mun oikeasti ensin juoda työpaikka ja koti ja kaikki kaivoon, jotta vajoaisin sinne syvimmälle pohjalla ennen kuin oikeasti tajuan asian. Että ei olisi enää jäljellä kuin karu valinta ilman mitään reunaehtoja, kuolema tai raitistuminen keinolla millä hyvänsä.

Ongelmapaikat on tiedossa, mutta keinot niiden vastustamiseen on hakusessa. Aamupäivät on mun päivien parasta aikaa, olen motivoitunut ja innostunut kaikesta. Kun aamun heräämisestä selviää ja päivä lähtee käyntiin, niin olen iloinen ja ajattelen hyvillä mielin hymyillen, että nyt loppuu juominen ja keksin sen sijaan jotain järkevää tekemistä illaksi. Ajattelen innoissani, että tänään kun pääsen töistä, syön ruuan, treenailen musaa, käyn lenkillä, suihkuun, lisää musaa, iltapala ja nukkumaan. Vois alkaa lukea kirjoja, vois alkaa sitä ja tätä. Mutta puolen päivän jälkeen tapahtuu aina jotain mitä en ymmärrä. Iltapäivän puolella aamupäivän positiivisuus, innostus ja hyvä mieli alkaa kääntyä synkempään suuntaan, huolimatta siitä millainen päivä siihen asti on ollut. Kaikki se aamupäivän innostuneisuus häviää, väsyn ja mietin vaan että jos hakisinkin viinipullon ja parit kaljat niin menis ilta kivasti. Ja kun tuohon pisteeseen mennään, niin mikään, kirjaimellisesti mikään ei enää muuta sitä. Päätös on tehty, vaikka kuinka yrittäisi taistella vastaan. Tämä kierto toistuu joka päivä. Silloinkin jos olen onnistunut olemaan edellisen illan juomatta, mutta se nyt on aika special case nykyään, että olisin juomatta yhtäkään iltaa.

Tuohon ongelmakohtaan kun löytäisi keinon, että miten taistella vastaan jo ennen kuin se innostus ja motivaatio alkaa hiipua ja ajatukset kääntyä juomisen suuntaan. Kun kääntyminen tapahtuu, niin takaisin sieltä ei sinä päivänä tulla enää millään. Sitä ei muuta sekään, että sopii menoja illalle. Juon sitten kun kotiin pääsen, kun olen niin “päättänyt”. Se verran on opittu tässä vuosien varrella. Ja taas huomaan ajattelevani, että pystyn siihen muka yksin kunhan löydän ne keinot. Kunnes huomenna taas mennään samaa kuviota. Tämä on kuin juoksisi jättimäisen pyöreän huoneen ympäri uskoen sitkeästi joka päivä, että tänään löydän oven ulos, vaikka se sama pyöreä huone on juostu ympäri vuosikaudet, ovea löytämättä. Haluaisin kuitenkin uskoa, että se ovi siellä jossain on.

Tarkennan. “Pohjan saavuttaminen” ei välttämättä ole kaiken menettämistä, siis perheen, terveyden, omaisuuden, työn, maineen jne., vaan alkkis voi saavuttaa myös oman henkisen pohjakosketuksen jonka jälkeen hän on saanut tarpeekseen, ei halua eikä tunne tarvetta enää juoda. Valitettavasti sellaisen saavuttamiseen ei ole takuulla tepsivää menetelmää enkä ainakaan minä perimmältään tiedä mitä psyykessä tapahtuu, kun juominen jää. Olen joskus hiukan romanttisesti tuuminut, että se tapahtuu niin syvällä, että se ei ole sanoihin vangittavissa. Hm.

Sen tiedän, että kun yrittää olla ilman, ajattelee asiaa, prosessoi sitä, tutustuu alan kirjallisuuteen ja mahdollisuuksien mukaan keskustelee ongelmastaan, on oikealla tiellä. Senkin tiedän, että kukaan ei ole raitistunut ilman em. keinoja, jos terveyden pettämistä ei oteta lukuun.

Ymmärsin kyllä, että tarkoitit juuri sen henkilökohtaisen henkisen pohjan löytymistä. Se onkin aika paha probleema. Mulla on se pahalaatuinen vika, että tuntuu tässä vaiheessa etten luultavasti pysty lopettamaan mitään haitallista ennen kuin on se viimeinen pakko. Eli kaiken menetys, töiden ja sitä myötä toimeentulon menetys, terveyden menetys… En pysty ajattelemaan esim terveyttäni kovin pitkälle eteenpäin, ainakaan nyt kun minulla on kaikki vielä toistaiseksi “hyvin”, vaikka tiedän pilaavani elämääni koko ajan. Syömisten tarkkailukin ja vähäinen liikunta ovat mulle pelkkää pinnallista ulkonäön ylläpidon yrittämistä. Siksi kirjoitin ihan omana pohdiskeluna, että pitääköhän mun oikeasti menettää ihan kaikki ennen kuin olen tarpeeksi pohjalla.

Olen niitä ihmisiä joita nykyään kutsutaan milleniaaleiksi. Mulla pitää olla koko ajan kivaa, enkä kykene näkemään vaivaa ja “kärsimään” pitkällä aikavälillä jonkun hyvän asian tai tavoitteen saavuttamiseksi, vaan pilaan kaiken päivittäin. Joku typerä teinimäinen uho päällä koko ajan tyyliin “mä oon vapaa aikuinen ihminen ja teen tasan mitä itse haluan!” Välittämättä seurauksista. Jos ja kun haluan jotain (esim juoda), niin haluan sen HETI eikä mua tunnu estävän mikään, enkä ole valmis tekemään töitä minkään muunkaan asian eteen päivätöideni ulkopuolella, siviilissä. Päivätyöt tottakai hoidan, se on ainoa paikka mun elämässä, jossa olen oikeasti hyvä ja jossa muhun luotetaan 100%. Ja siitä saa palkan, joka puolestaan mahdollistaa kaiken tämän mun typerän “vapauden tehdä mitä ikinä haluan”, eli mun tapauksessa juomisen joka päivä. Jos voittaisin lotossa, niin todennäköisesti lopettaisin työt koska raha ei enää olisi motivaatio työssäkäymiselle ja kuolisin varmasti viiden vuoden sisällä tähän mun “vapauteen”.

Anteeksi vaan kaikille, että spämmäilen vain omia juttujani tänne. Ehkä mun vaan pitää saada nää kaikki ajatukset ja itsetutkiskelun tulokset kirjattua ylös, ennen kuin voin siirtyä millimetri kerrallaan asioissa eteenpäin. Luulin aiemmin (jo vuosia sitten) olevani tässä raittiuteen valmistelevassa ajatustyössä jo aika pitkällä, mut nyt kun näitä oikeasti kirjottelee muidenkin nähtäville niin tajuaa että olen vasta ihan lähtöpisteessä. Käytännön toteutuksesta ja keinoista ei hajuakaan vielä. AA on listalla, kun saisi ponnisteltua sen verran itsestään että menisi käymään.