Näyttäisi siltä, että ollaan kuivien vuosien jälkeen siinä mihin jäätiin aikoinaan. Kaikista kuntoutuksista huolimatta. Nyt sitten tänne kannustusta, että saan mut ja lapset toiseen osoitteeseen. Kertokaa miksi se pitää tehdä nyt. Mä vaan katselisin ja katselisin vaikka näköjään asiat ei muutu. Kuitenkin ajattelen, että ehkä se tästä kun taas on jonkun aikaa kuivilla. Lapset eivät halua isän muuttavan (kiltti juomisestaan huolimatta). Mulla ei ole ketään kenen kanssa järkeillä. Kannustusta kehiin pliis!
Voimia sulle Minean! Kyselit, miksi se pitää tehdä nyt - mulle tuli mieleen, että aika on kallisarvoisinta, mitä ihmisellä on. Jos tuhlaamme elinaikaamme huonoissa tunnelmissa odottaen vaan asioiden muuttumista paremmiksi, vaikka tosiasiat näyttää, että parempaan ei mennä tai edes pysytä paikallaan, niin ei hyvä. En ole itsekään mikään malliesimerkki luopumisessa odottamasta kuuta taivaalta eli alkkiksen muuttumista, mutta tämmöstä mulle tuli mieleen. Lapsille lapsuusaika on vielä enemmän “kortilla”, lapsuus on niin lyhyt aika ihmisen elämässä kuitenkin.
Eikä ole mun mielestä läheisten “vika”, että ollaan uskottu, toivottu ja luotettu ihmisiin. Se vaan osoittaa, että ollaan inhimillisiä ja sydän paikallaan, koska ollaan jaksettu uskoa, toivoa ja luottaa, johonkin asti.
Mä sanoisin, et lasten takia ja myös sun itsesi. Vaikka miehesi olisi kiltti niin mieti millaisen mallin antaa? Käyn juuri itse läpi tunteitani, koska lähdin ja voin sanoa ettei helppoa ole, mutta sitä arkea en haluaisi missään nimessä takaisin vaikka kuinka teen eroa vastakappaleestani. Tulevan ex-mieheni isä ja taisi myös äitikin juoda paljon. Lapsi oppi, että kotona huudetaan ja riidellään ja tapellaan, mutta mitään ei koskaan selvitetty. Sitä oli mun arki myös tämän aikuiseksi kasvaneen lapsen kanssa. (toki en tiedä millaista arki teillä on, luultavasti hyvin paljon sinun vastuullasi) Ex-miehen kanssa meillä ei ole yhteisiä lapsia, mutta kummallakin on aikaisemmasta liitosta lapsi. Ex-miehen lapsen äiti myös juo ja lapsi on alakoululainen ja nämä aikuisten juomisen jäljet, turvattomuus, riidat etc. näkyvät lapsessa nyt jo, kovuutena, sulkeutuneisuutena, välinpitämättömyytenä…ja veikkaan ettei lapsen tulevaisuus hyvältä näytä, jos ei saa turvallista aikuista elämäänsä. Oma lapseni joutui kärsimään ex-miehen välinpitämättömyydestä ja oli seinille kiipeilemispisteessä, kun viimein muutimme pois. Oman lapseni lapsuus on ollut muuten turvattu ja on saanut näitäkin asioita käydä puhumassa pois mielestään, joten hänen tulevaisuutensa on paljon valoisamman näköinen.
Tiedän toki myös kokemuksesta, ettet voi lähteä ennen kuin olet valmis siihen, jos mä olisin sydämellä ajatellut, me asuttaisiin vieläkin samassa osoitteessa. Mä uskon, et pystyt lähtemään heti kun sun mitta tulee täyteen tai olet valmis sen askeleen ottamaan. Omaa eroani miettiessäni olen moneen kertaan pohtinut, et kaikki juopot pitäis vaan jättää selviytymään ihan yksikseen ja elämään ihan omaa elämäänsä. Vaik kyl mä oisin varmaan vieläkin valmis tukemaan, jos tuleva ex-mies ymmärtäisi hakea apua. Meillä sellainen ei ole edes tullut kyseeseen, koska ongelma on vain minulla. Voimia sulle, lähde sitten vasta kun olet 100% varma, että pystyt päätöksessäsi pysymään tai tekemään sellaiset pelisäännöt, että pystyt niiden kanssa elämään. Hetken vielä pois muuttamisen jälkeen yritin juopponi kanssa suhdetta korjata, mutta hyvin pian minulle valkeni, että rikkinäiselle alustalle on ihan turha mitään yrittää rakentaa. Ne isot ongelmat pitää saada ensin kuntoon, siihen ei ollut juopponi valmis. Hän juo silloin kun häntä huvittaa, ota tai jätä. Jätin.
Oma tarinani on sellainen että syöksyin pakoon alkoholistista ympäristöä, juoppoa sukua jota pelkäsin. Mutta näin jälkikäten tiedän tehneeni virheen. En tajunnut että olisin voinut tehdä toisin. Puolustelen nykyään itseäni sillä,ettei siihen aikaan sillä paikkakunnalla ja kun ei ollut edes nettiä siihen aikaan, niin ei ollut apukeinoja muuta kuin erota. Juosta karkuun.
Mutta on olemassa vaihtoehto, voi hakea itselleen apua, voi hakea itselleen ja lapsilleen tukea sellaisilta jotka ovat selviytyneet ulos juomisen kehästä. Sillälailla voi saada myös sen ympäristön muuttumaan. Kunpa uskaltaisinkin sanoa että se on kaikille hyvä keino, no ei ole, joskus on vain pakko lähteä jos mikään ei auta. Mutta missä menee se raja milloin on tullut piste ettei enää voi auttaa vaan on itsensä pelastettava, siinäpä onkin se ongelma.
Minnesota-hoito, Myllyhoito, Al-anon yms. Joko ne on käyty läpi. Entäpä se suurin auttaja eli Korkein Voima, rukous. Olen kuullut ja itsekin kokenut sen suuresta avusta silloin kun ihminen on heikommillaan. Ja se vastaus mikä sieltä tulee, voi olla että on erottava. Vastauksen kuunteleminen onkin hankalaa, ainakin minulla, kun olen hädissäni ja ajatukset pyörii päässä. Pitäisi pysähtyä ja antaa asioiden mennä omalla painollaan loppuun, kummasti sitten saa vastauksen pitääkö lähteä vai jäädä. Eihän elämässä kuitenkaan aina ole kaikki hyvin, joskus on tie kivikkoinen ja hankala, mutta sen jälkeen voi tulla aurinkoinen aika ja hyvää aikaa ja sitä ei haluaisi antaa pois. Itselläni ei tainnut olla vaihto-ehtoa kun olin jo hengevaarassa miehen väkivallan takia, joten enempää merkkiä ja vastauksia ei tarvinnut odottaa. Mutta silti joskus kadun ja toivon että olisin itse hakenut apua niin toinenkin olisi muuttunut.
Mutta älä tee mitään sellaista mitä et toivoisi muidenkaan tekevän itsellesi.
Kiitos kaikille kommenteista. Joku kysyi, onko Minnesota tms. kokeiltu. On käyty “parhaimmat” kuntoutukset enemmän kuin kerran. Tuloksena näemmä kuivilla olo, muttei raitistuminen.
En voi käsittää sitä miten alkkiksen kanssa ei tosiaan ole sopimuksilla mitään väliä. Olen sanonut, ettei kotiin tulisi kännissä tai kotona joisi lasten takia. Menisi vaikka hotelliin tai kaverille jos juoda pitää. Kerran huomasin, että oli juonut ja patistin muualle illaksi ja yöksi. Kyllähän tuo meni, mutta sitten piti seuraavana päivänä tulla kotiin jatkamaan ja nukkumaan krapulaansa. Avoimesti on puhuttu toisen asunnon hommaamisesta johon saisi mennä ryyppäämään jotta ei lasten tarvitse katella. Lapsista jo näkee miten on vaikuttanut. Yksi on mun puolella ja kyttäilee isän tekemisiä. Yksi taas säälii reppanaa isää eikä halua isän muuttavan. Joskus mietin, että mites sitten jos ollaan eri kämpissä? En voi lainkaan luottaa siihen, että isä olisi selvänä jos lapset siellä. Tottahan ne sinne haluaisivat kuitenkin käymään. Eikä lapset todellakaan aina edes huomaa, että on ottanut jos ei vielä ole pahasti kännissä. Nytkin pelottaa, että jos on maistissa kun kuskaa lapsia. On joskus jäänyt meinaa multakin huomaamatta jos on jotain vähän ottanut.
Hyvä kun saan edes tänne purkaa ajatuksia. Ei tosiaan ole tällä hetkellä ketään jolle voisin näistä puhua. Aina kun tulee takapakkia, mietin, että kuinka yksinäiseksi sitä voikaan olonsa tuntea.
Vielä pitää jatkaa, että se tuntuu aika pelottavalta kun joudun yksin tekemään näin isoja ratkaisuja. Mies kun ei mitään ratkaisua tee asumisjärjestelyiden suhteen. Ja minähän sen joudun sitten kohtaamaan ja kestämään lasten reaktiot ja oireilut yms. En tiedä olenko tarpeeksi vahva.
Hei Nonniin
Muista, että yksin ei ole pakko jaksaa ja pärjätä. Mulla on ollut lastensuojelu ja perhepalvelu isoina apuina. Alun alkaen miehen käytöksen takia tuli lastensuojeluilmoituksia. Mies ei ole lapseni isä, mutta vanhemman rooli olisi pitänyt ottaa, ei pystynyt tähän vaan kohteli aika välinpitämättömästi lastani etc. Lastensuojelun kautta saimme tukiperheen, johon lapseni oli tarkoitus laittaa, että saisimme parisuhde aikaa yms. Käytännössä meni niin, että lapsi meni tukiperheeseen, että minä pääsin töihin ja mies juomaan. Mutta pointtini on, että tukiperhe on edelleen käytössä nyt kun olen lähtenyt omilleni, saan lapseni kerran kuussa sinne ja saan hengähtää/parkua/tehdä mitä huvittaa ihan rauhassa. Näiden lastensuojeluilmoitusten takia meidät ohjattiin myös perhepalvelukeskukseen, jossa olen avoimesti ongelmistamme puhunut. Lapseni on käynyt psykologin juttusilla, jossa on saanut tätä elämäämme purkaa ja minä olen samaan aikaan höpissyt perhetyöntekijän kanssa omia tuntemuksiani pois. Lapseni on selvästi hyötynyt näistä keskusteluista ja saanut pahaa oloaan pois kuten myös minä. Ja vielä on perhepalveluun aikoja vaikka ollaan jo lähdetty juopon luota pois. Minulle tällä hetkellä parasta terapiaa on tämä palsta 
Ja sen verran vielä lastensuojelusta piti sanoa, että maksoivat väliaikaisen asuntomme, että pääsimme juopon luota lähtemään, taloudellisesti olisi muuten ollut aika katastrofi vaikka pakko olisi ollut lähteä, koska lapseni oli seinille kiipeämispisteessä mieheni takia ennen kuin lähdimme 
Joten sinulle Nonniin ja muillekin sanon, että älkää hävetkö elämäänne niin paljon, ettette voisi pyytää/hakea apua. Suomessa se sentään on mahdollista! Meitä on monta, jotka juopon ovat ottaneet, eikä kukaan muu kuin juopon puoliso tajua mitä se elämä on, mutta jos ette itsenne niin lastenne takia hakekaa apua, sitä on tarjolla ja sitä saa.
Ja vielä voimia Nonniin valitsemallasi tiellä, muista, että voit myös itse tehdä sen lastensuojeluilmoituksen, että pääsette “palveluiden” ja avun piiriin
Nonniin, tuli sitten unenpöppörössä otsikko nimimerkin tilalle, tarkoitin siis sanoa Minean anteeksi, ajatukset osittain vielä viimeisissä asioissa, joita pitää hoitaa, jotta ositus on lopullisesti selvä.