Niin VAIKEAA sanoa hyvästejä!!

Ongelmajuomista takana about 7 vuotta. Takana 4 raitista päivää, joka on ehdoton enimmäisaika kännäämättä olemiselle siis tuohon n. 7 vuoteen. Tällä hetkellä olen siinä pisteessä, että juomista jatkamalla menetän satavarmasti kaiken. Ja mulla on paljon menetettävää (tiedän olevani onnekas tässä suhteessa.) Enkä halua menettää mun mahdollisuuksia, mulla on tavallaan kaikki ovet auki ja koko elämä vielä edessä (olen 24-vuotias ja ainakin toivon saavani elää mummoikäiseksi asti.)

Mutta kun mä en haluaisi lopettaa!! Miten mä opin ikinä elämään ilman viinaa??? Tunteet on tällä hetkellä niin helvetin sekavat… Toivoa, pelkoa, turhautumista, iloa, surua.

Viimeaikoina olen tehnyt mm. seuraavaa:

-Kutonut veljelle joululahjaksi lapaset (olen aina tykännyt tehdä käsillä kaikkea mutta juominen on ollut vuosikausia ainoa harrastukseni ja intohimoni jonka vuoksi aloitin kutomisen varmuuden vuoksi ajoissa, jos taidot olisivatkin vähän ruosteessa, jota ne todellakin oli.)

-Shoppaillut (rahatilanne paska, mutta tein sen vähän minkä pystyin.)

-Urheillut hiki päässä, ja sen jälkeisenä päivänä nauttinut sohvalla löhöillen siitä että on tehnyt jotain muutakin kuin löhöillyt sohvalla.)

-Hankkinut opiskelupaikan (aloitan 27.päivä, ja vaikka olisi kuinka hirveää aijon valmistua kunnialla. Motivaatio siis korkea.)

-Rapsuttanut kahta rakasta kissaani ja iloinnut siitä, että eron jälkeen vanhempani adoptoivat ne ja nyt niillä on paras mahdollinen koti ikinä eikä uutta sellaista tarvitse sydän kurkussa etsiä eikä minun luopua rakkaista palleroistani kokonaan. Hyr ja kur.<3

-Rakastanut ja saanut rakkautta.

-Suunnitellut joulukuista Lontoon matkaa.

Hieman sekava pointtini: Mulla on siis asiat aika hyvin. Mutta kun ei ole kuitenkaan! :frowning: Jokaista hetkeä varjostaa hirvittävä himo juoda.

Pääsenkö mä koskaan tästä himosta eroon? Kauanko tätä pitää kärsiä? Opinko mä ikinä olemaan tyytyväinen ja onnellinen ilman alkoholia? Tulenko mä aina ikävöimään juomista, osaisko joku viisas kertoa?? :frowning: T. nimimerkki vain yksi asia mielessä. :frowning:

Hei! Tervetuloa palstalle!

Olet siis tienhaarassa, jossa voit tehdä valinnan - valitsemalla raittiiin tavan voit saavuttaa elämäsi haaveita ja jatkamalla juomista todennäköisesti menetät haaveilemasi. Järjellä ajatellen ei valinta vaadi ydinfyysikon tutkintoa. Miksi siis et halua lopettaa? Ja miksi kuitenkin kirjoitat tänne, Lopettajien palstalle?

Palstalla on ihmisiä, jotka eivät todellakaan ikävöi juomistaan, joten mahdollisuus hyvään, iloiseen ja mukavaan elämään on sinullakin. Kirjoittamalla tänne on moni avannut solmujaan. Ehkä sinunkin kannattaa tehdä niin?

Ensimäiset päivät ovat vähintäänkin oudonoloisia.
Kummalliselta tuntui minustakin kun lopetin, olihan jokapäiväinen juominen muodostunut vuosikymmenten aikana luonnolliseksi elämäntavaksi.
Epäilyksiäkin oli, riittävätkö voimat niin pitkälle että saan oman mieleni muutettua ryyppyä haluavasta selväksi ihmiseksi jolle koko alkoholi on yhdentekevä aine.

Pari viikon selvänäolon jälkeen aloin kans tänne kirjoittelemaan, silloin jo hiukan uskoin itseeni ( hoettuani itselleni miljoona kertaa että minullehan ei alkoholilla merkitystä ole, ja näin on ihan hyvä olla)

Ja niin se muuttui, se todellakin muuttui merkityksettömäksi, en tosiaan ole alun jälkeen halunnut ryyppyä ottaa. Eikä tämä ole minkäänlaista kieltäytymistä, ei minun tarvitse itseäni pelätä eikä viinaa varoa. Minkäs se minule mahtaisi? Mutta ei kertakaikkiaan huvita, se on niin yksinkertaista. Ja selvänäolo on kyllä antanut elämään uusia asioita paljon enemmän kuin osasin edes ajatella.

Eimuuta kuin voimia sinulle, omiin haluihinsakin voi vaikuttaa! Ja aika on aina selviytyjän puolella, joka päivä on hiukan helpompi.

Niinhän se on…vaikeaa ja haikeaa hyvästien sanominen. Mutta selvä päivä toisensa jälkeen auttaa asiaa. Ja kun saat raittiita päiviä enemmän, niin voit vaan olla onnellinen siitä, että jätit hyvästit tuhoavalle ystävälle. Saat niin paljon enemmän, uskalla luottaa siihen.

Moi, ja tervetuloa palstalle. Jos päihdeongelmat olisivat järjellä ratkaistavissa niin niitä olisi aika paljon vähemmän. Mutta kun ne eivät ole, koska kyse on tunteista. Oletko hakenut apua ongelmaasi, koska yksin jääminen ajatustensa kanssa on pirun hankalaa, ja usein se viinapiru jossain vaiheessa vie voiton. Suosittelisin sinulle AA - tai NA-ryhmiin tutustumista. Sieltä saat tukea ja pääset purkautumaan. Lisäksi saat raittiita uusia kavereita. Ikäsi puolesta suosittelisin NA-ryhmiä koska siellä käy keskimäärin nuorta porukkaa.

Ja kyllä, viinanhimosta on mahdollista päästä eroon. Ajattele vain tätä päivää.

Tsemppiä!

On erittäin hyvä, että olet tunnistanut ajoissa, että sinulla on ongelma. Alkoholiaddiktio tuppaa vaan pahenemaan juomisen ja ajan myötä. Parempi lopettaa ajoissa.

Viinan himo helpottaa monella aika pian, kun on vaan juomatta. Juomatta oleminen ei rajoita sinun tekemisiäsi mitenkään. Ei juomapakkoa oikeasti ole missään. Jos suurimman osan vapaa-ajastaan on humalassa ja sosiaalinen elämä pyörii ottamisen ympärillä, niin stä helposti kuvittelee, että elämää ilman humalaa ei ole olemassa. Näin ainakin itse ajattelin.

Raittiina on kiva olla. Ei tämä kärvistelyä ole. Krapulasta ja hölmöilystä humalassa on pitänyt luopua. Eipä juuri muusta.

Paljon voimaa ja voitontahtoa sinulle toivottaen.

Oi te ihanat ihmiset! Suurkiitos vastauksista. Ajattelin että en taida pahemmin vastauksia saada ja olin poistamassa tuon aloituksen, mutta tepä olitte jaksaneet kommentoida. :slight_smile: Aloitin äsken uutta viestiä (olin poistamassa tätä ensimmäistä kai lähinnä koska fiilis nyt seitsemäntenä raittiina päivänä hieman selkeämpi… x) Mutta eipä tuosta haittaa ole että voitte lukea mitkä nuo neljännen päivän fiilikset olivat, joten pysyköön. Kopsaan äsken kirjoittamani tähän jatkoksi, jos joku vielä jaksaisi kirjoitella takaisin (josta olisin kovin kiitollinen!!)

:Heippa. Minimuotoinen esittäytyminen voisi olla paikallaan, jos joku jaksaa höpöttelyni lukea. Faktaa siis pöytään:

Sukupuoli: nainen
Ikä: 24 v.
Ammatillinen status: opiskelija ensi maanantaista lähtien (jos hyvin käy, muutoin vasta 1.1.2013 alkaen)
Siviilisääty: käytännössä avoliitossa
Uskonnollinen vakaumus: agnostikko
Juoppousaste: ongelmakäyttöä seitsemisen vuotta, 2 promillen lukemissa vielä hyvässä vauhdissa.

Päätinpä kirjoitella tänne, kun vertaistukea IRl en ole vielä löytänyt (tai edes hakenut, täällä järjestetään AA-kokouksia näemmä tiistaisin (hui, huomenna on tiistai…) ja ajattelin olla rohkea tyttö ja käydä katsomassa mikä on meininki. Voi kunpa siellä olisi myös nuorempaa porukkaa.

Höpöttelenpä siis tänne kun sitä vertaistukea en tällä hetkellä muualta saa. Tukea löytyy kyllä muutoin, josta olen todella kiitollinen ja onnellinen. On pieni ihme, että rakastamani mies on vielä mun rinnalla, sen verran helvettiä olen kyseisen herran elämästä tehnyt. :frowning: Mulla on myös todella ihanat vanhemmat, joiden tiedän olevan mun tukena, aina. Kiitos isi ja äiskä. <3 Yksi tärkeä ystävä on, mutta asuu 400 km päässä eikä olla paljon siksi yhteyksissä (hän ei edes tiedä mitä mulle tarkalleen ottaen kuuluu, mutta tiedän että välittää ja voisin ihan hyvin kertoa missä mennään, en vaan ole jaksanut. Käymään pitäisi mennä, nähdäänkin varmaan tässä syksyllä.) Kaverikontaktit on aika nollassa, koska vanhoihin en ole jaksanut pitää yhteyttä ja uusiin en ole jaksanut tutustua.

Tänään on 7. päivä ilman alkoholia. Helppoa ei ole ollut, mutta tuntuu että hitaasti hetki hetkeltä on vähän helpompaa… Mulla on antabus käytössä, ja 100% varma olen että ilman sitä ei tulis hommasta hyvää. Mulle todella suuri apu, kiitän hiljaa mielessäni universumia tästä ihanasta poretabletista. Sitä aijon syödä (juoda) niin kauan kuin siltä tuntuu ja kroppa vaan hyväksyy kyseisen aineen.

Kysymykseen miksi hengaan tällä palstalla, jos en halua lopettaa: lopettamiseen pyrin kyllä. Oli vaan hieman tunteiden vuoristorataa ja pyörremyrskyä tuossa joten ajatukset/kirjoitukset olivat melko, hmm, sekavia… :stuck_out_tongue:

Kai tiesin sen jo ihan itsekin, mutta teki TODELLA hyvää lukea se, että himo tähän juomiseen menee vielä ohi. Asiasta tuli todellisempi. Ja kyllä tätä kyseistä faktaa on kuitenkin tavallaan vaikeaa saada kaaliinsa, kun himo on niin suuri ja se on kestänyt niin kauan, 7 vuotta on kuitenkin suht pitkä aika.

Mietin itsekin tuota NA-ryhmää, käyn nyt huomenna katsomassa ensin tota AA:ta ja jos meno ei miellytä menen sitten nistejä moikkaamaan. “Kokaiini, LSD, ekstaasia juuh, aina kirkas koskenkorva välipalana maistuu” Okei ei ole hauskaa. Aasinsilta: mä olen kyllä sen tyyppinen ihminen, että huonommin tunteva ei IKINÄ uskoisi mulla olevan tän tason ongelmia (tosin jos nyt yhtään on kulissien pystyssä pitämistä/“bättre folkin” pohjanoteerauksia saanut todistaa, tietää että sillä niin kivalla ja hauskalla ja fiksulla ja nätillä naapurintytölläkin (juu, se olen muuten minä! omakehuko täällä muuten löyhkää, yäh…) voi olla vähän ongelmia.

Blaah, jotain tajunnan virtaa taas… Kyllähän noita kulisseja on joutunut aika paljon pitelemään. Ennen kuin siitä tuli mahdottomuus, silloin kun pahin alkoi: ei voimia opiskeluun tai töihin. Ryyppäämistä, jonka seuraamuksena väkivaltaa (joka on kauhein seuraamus mun juomisesta) koko silloisen asuinkerrostalon läpäiseviä huutokonsertteja, rappukäytävässä hortoilua, poliiseja. Siinäpä ne kulissit kaatuivat. Tämä tapahtui suurin piirtein 3-4 vuotta sitten, tässä välissä olen eronnut silloisesta poikaystävästä (hänen onnensa vaikka minä olin jättävä osapuoli, nykyisin ollaan pelkkiä ystäviä, tosin ei nähdä kuin hyvin harvoin.) Viime marraskuussa tapasin nykyisen rakkaani, oma kämppä on vielä, käytännössä olen kuitenkin luuhannut miehen nurkissa jo hyvän aikaa… Meillä on ihanaa yhdessä, jos lukuun ei oteta kertoja kun olen juonut. Useimmiten olen tarpeeksi kovissa promilleissa hirveän agressiivinen, täysi sekopää hirviö. :frowning: Virallisesti ei siis asuta vielä yhdessä, TIETENKÄÄN, hulluhan tuo olisi jos tässä tilanteessa allekirjoittaisi mun kanssa yhteisen vuokrasopimuksen!! Mutta siihen pyritään… Tässä on mulla nyt hyvä alku, ja voi pojat onkin hyvä kirjoittaa tänne, kun taas muistaa niin kirkkaasti mitä mulla on pelissä…

Nyt tuli stoppi. Ehkä huomaattekin että juttua mulla riittäisi vaikka maailman tappiin, mutta rajansa kaikella.

Jaksamista ja hyvää vointia edellisen lukemaan eksyneille.

Hienoa GuessWhat. Olet saanut ajatuksiasi selvitettyä ja tuntojasi purettua. Meilä alkoholisteilla on varmaan hyvin monenlaisia eri tapoja hoitaa ongelmaamme. Oman vahvan käsitykseni mukaan kaikilla meillä on eri asteisina ja vahvuisina nähtävissä seuraavat vaiheet:

  1. Ymmärrys siitä, että olen alkoholisti. Ikään, sukupuoleen, asemaan yms katsomatta ihminen havahtuu ja tajuaa, että hänellä on ongelma. Tässä on aste-eroja. Mitä syvemmin tämän ymmärrät, sitä parempi motivaatio toipumiseen on.

  2. Ongelman vakavuuden sisäistäminen. Jotkut, minäkin, kutsuvat tätä nöyrtymiseksi. Alkoholismin kanssa ei voi leikkiä. Jos olet alkoholisti, et voi kikkailla kohtuukäytöllä. Et ehkä sorru ensimmäiseen ryyppyyn. Et ehkä toiseen kertaakaan. Mutta ne määrät tuppaavat kasvamaan ja kerrat tihentymään. Aika moni meistä on tämänkin tien kokeillut. Tulos on tässä.

  3. Kun ymmärrät, että sinulla on alkoholiongelma, ja sisäistät ongelmasi vakavuuden, niin et ota. Juoppo ei voi juoda. Se vaan on niin. Itse olen valmis taipumaan aika monelle mutkalle, että en ota sitä ensimmäistä ryyppyä. En vaan ota.

Kun nuo on sisäistänyt, niin toipuminen on mahdollista. Keinoja sitten taas on useita. Raittius ei ole kärvistelyä, eikä tuskaista luopumista. Viinapiru välillä houkuttelee, mutta koko ajan vähemmän. Itsevarmuus on monelle meistä suurempi ongelma, kuin viinanhimo. Yhtään väheksymättä niitä, joilla se himo oikeasti on suuri. Sinä olet kuitenkin nuori ihminen ja sinun aivosi ja hermostosi toipuvat.

Raittiina on kiva olla. Kaiken, mistä luulet luopuvasi viinan mukana, voit luultavasti tehdä raittiina. Koheltaakin voi raittiina, mikäli haluaa. Monet eivät halua.

Onnea matkaan!