Neuvoja kaivataan

Kerron suht lyhyesti oman tarinan peliongelmaisen läheisenä ja toivon saavani apua/neuvoja tätä kautta:

Olen 7v ollut avomieheni kanssa yhdessä, ja olen alusta asti siis ollut tietoinen, että hän pelailee nettipelejä ja tekee erilaisia vetoja. Ensimmäinen vuosi yhdessä olomme aikana meni ihan ok, peleissä raha tuli ja meni, tulin myös hyvin nopeasti tutustumisemme jälkeen raskaaksi (3kk seurustelua takana), ja poika tuli maailmaan kun olimme seurustellut tasan 11kk. Niihin aikoihin myös pikavippailu oli melko pakollista, koska avomies oli suht pienipalkkaisessa töissä ja itse en saanut kuin toimeentulotukea ja äitiyspäivärahaa, jotka ovat siis melko pieniä tukia. Kesällä 2006 avomieheni lähti sitten armeijaan, ja aina lomilla pelaili, lähinnä pokeria. Kun armeija sitten vihdosta viimein päättyi, jäi avomieheni työttömäksi ja laskut alkoivat kasaantua niskaan, sekä syntyi toinen lapsi. Sitten jossain kohtaa kävi suoranainen ihme ja hän sai työharjoittelupaikan ja harjoittelujakson jälkeen vakituisen työpaikan. Rahaa alkoi tulemaan ovista ja ikkunoista, eli elimme VUODEN pääsääntöisesti pokerivoitoilla ja sehän olikin ihan kivaa, kun voi mennä kauppaan ja ostaa mitä haluaa. Ulosottolaskut maksettiin, ostettiin taulutv:tä, sänkyä, ym. isompaa, kunnes avomiehelleni tuli “sairaskohtaus” ja joutui sairaalaan. Sen jälkeen hän joutui 2 viikkoa olemaan sairaslomalla, josta alkoi alamäki. Ensimmäisen 3:n päivän aikana meni KAIKKI rahat. Jotenkin ollaan pysytty leivässä, juuri ja juuri. Välillä on parempia aikoja, ja sen jälkeen mennään taas lujaa alamäkeä, sitten pieni nousu ja taas mahalaskua. 3 vuotta sitten tuli taas isompi voitto, eli 10 000e. Sain itselleni auton, kun olin sitä niin kauan havitellut (oltiin juuri muutettu toiselle paikkakunnalle), ja taas pieni hetki elettiin voitoilla, kunnes taas alkoi mäki kallistua alaspäin. Sitä sahaamista se on ollut koko ajan.

Olen siis hyvin monta kertaa uhkaillut, että lähden lasten kanssa muualle, jollei aikuinen ihminen saa itseään niskasta kiinni ja mentyä “hoitoon”. Monet “ystävät” painostavat, että jättäisin avomieheni, mutta en sitä todellakaan halua tehdä, koska haluan auttaa ja tukea häntä pääsemään tästä tilanteesta johonkin suuntaan ja rakastan häntä kaikesta huolimatta. Monet illat olen yksin itkenyt, että ei ole ketään todellista ystävää, jolle voisin asiasta puhua, kunnes tutustuin erääseen ihmiseen jolle voin puhua asiasta, ilman että hän tuomitsee minua ja puolisoani kokonaistilanteesta. Eniten ärsyttää nämä “ystävät”, jotka syyllistävät sekä minua, että avomiestäni ja puhuvat pahaa selän takana. Tuntuu pahalta myös puolison puolesta, vaikka joskus suutuspäissäni saatan itsekkin haukkua ja kärjistellä asioita, koska toivon aina, että se saisin hänessä jonkun ns. herätyksen aikaan.

Tänä syksynä lähti sitten kämppä alta (maksamattomat vuokrat) ja nyt olemme avoerossa. Olemme silti hyvissä väleissä, ja kun saisin hänet tajuamaan, että vaikka hän on myöntänyt useasti, että hänellä on peliongelma, niin asialle on todellakin tehtävä jotain, jos meinaa saada raha- ja perheasiat raiteilleen. Olen myös joskus vihaisena tokaissut, että jollet mene hoitoon, menetät perheesi(kin!), koska enään minä olen se joka jaksaa tsempata menemään hoitoon, tai ylipäänsä olla tukena.

Tuntuu, että muut on jo luovuttanut, kun hän on niin jääräpää, ja uskottelee/toivoo että hän pääsee siihen pisteeseen, että peleistä tulee hallittavia. Ei se voi koskaan olla hallitsevaa pelaamista peliongelmaiselta. Nyt toivoisin, että tänne EI tulla kertomaan mitään: “Jätä se!”-juttuja, vaan haluan tukea ja apua tällaiseen tilanteeseen, koska nyt vasta huomaan sen kunnolla, etten ole oikeasti ainut joka joutuu tämmösessä tilanteessa olemaan ja elämään. Miten saan ihmisen hoitoon, joka ei tunne, että siitä olisi mitään apua tai hyötyä (kerran a-klinikalla käynyt)?

Huh huh, johan helpotti avautuminen edes tänne keskustelupalstalle. Ja kun tekstiä lukee ääneen, niin tuntuu myös melko karultakin, mutta itse tilanteessa sitä ei niin kirkkaasti aina näe. Kiitos jo etukäteen, jos joku jaksaa ja viittii tämän vuodatuksen lukea, ja mahdollisesti myös jotain vastata.

Ikävä tilanne… mutta niin harvinaisen tuttu monelle. Hyvin olet kuitenkin jaksanut ja selkeästi välität miehestäsi.

Mitä taas tulee ongelman ratkaisemiseen, niin kukaan ei peliriippuvaisen ongelmia voi ratkoa hänen puolestaan. Päätös pelaamisen lopettamiseksi / avun hakemiseksi on tehtävä itse. Miehesi ei siis pidä ongelmaa vielä niin pahana, että kaipaisi ulkopuolista apua. Hankala vastentahtoista ihmistä on väkisin auttaa, tämä ongelma on monenkin pariskunnan kohdalla. Herätys olisi saatava aikaiseksi, mutta sanat eivät enää tehoa. Mikä siis avuksi?

Vuosia sitten kävin eräällä “luennolla”. Tämän piti n. 40 vuotias mies. Hän kertoi, kuinka oli nuoresta lähtien pelannut pelikoneita ja käytännössä pelasi palkkansa ja kaikki muutkin rahansa mitä onnistui saamaan. Hänellä oli avo/aviopuoliso (en oikeasti muista kumpi) ja kaksi lasta, melko samanlainen tilanne kun teilläkin. Mies pelasi rahansa ja puoliso tietysti valitti tästä. Mitään ei tapahtunut vuosienkaan jälkeen. Eräänä päivänä mies kuitenkin löyti lapun pöydältä. Lapussa puoliso kertoi, että oli ottanut lapset mukaansa ja lähtenyt vanhempiensa luokse lähes toiselle puolelle Suomea. Lapsiaan tai puolisoaan mies ei näkisi, ennen kuin olisi vannonut lopettavansa pelaamisen. Mies mietti tilannetta viikonlopun yli. Peliharrastusta oli takana 16 vuotta, joten päätös oli hankala. Hän kuitenkin ilmoitti puolisolleen, että on valmis lopettamaan pelaamisen.

Tuosta viikonlopusta oli luennon aikaan 6 vuotta. Tästä lähtien kaikki, aivan kaikki rahaliikenne kulki hänen puolisonsa kautta. Markkaakaan hän ei uskaltanut säilyttää taskussa, koska pelkäsi ratkeavansa. Heidän elämä kuitenkin sujui hyvin eikä hän ollut pelannut koko tuon kuuden vuoden aikana. Eikä varmaan senkään jälkeen.

Mitä nyt tästä voisi ottaa oppia? Ensinnäkin, pelaajan pitää tehdä päätös lopettamisesta itse. Pelkästään ongelman myöntäminen ei auta, täytyy myös olla valmis lopettamaan aivan kaikki pelaaminen, lottoa sun muuta myöten. Toisekseen, tämä päätös tuskin syntyy pelkästä “sanahelinästä”, vaan täytyy olla joku konkreettinen arvo jonka menettäminen on uhkana mikäli pelaamisen lopettamista ei tapahdu. Se taas, että miten saat miehesi tuohon tilanteeseen on sinun asiasi. Kukaan ei voi sinua pakottaa miestäsi jättämään, mutta lienee selvää, että pelkät sanat ei auta.

Jos asuisitte vielä yhdessä, niin ensimmäiset asiat mitä miehen pitäisi tehdä, olisi lopettamispäätös sekä raha-asioiten luovuttaminen sinulle. Jos mies ei noihin ehtoihin ole valmis niin ei hän halua lopettaa. Jos ei halua lopettaa, niin sinun täytyy antaa hänelle tarpeeksi hyvä syy lopettaa. Mielestäni jos laitat hänet valitsemaan perheensä ja pelaamisen välillä niin ratkaisun pitäisi olla helppo. Jos hän taas valitsee ennemmin pelaamisen kuin perheen, niin hän lienee totaalisesti kaiken avun ulkopuolella.

Aiheesta on puhuttu niin runsaasti, että itse en nyt ala (ajattelutapani kun muutenkin vähän erilainen kuin monella muulla täällä…) mitään pitkää puhetta asiasta kommentoimaan. Yksi ydinkohta vain pakko todeta kokonaisuudesta joka on erittäin tärkeä jos ajattelet:

→ Onko tämä puoliso/ex-puoliso tai miten elättekin milloinkin, IHAN OIKEASTI hahmottanut asiassa sen, että nyt on nyt ja silloin kun peleistä tuli rahaa ovista ja ikkunoista niin silloin oli silloin ja ei siihen voi verrata. Meinaan tuo on yksi aika paha kehä: Aikanaan kun näemmä on sitten ihan aidosti eletty hetki sellaisella rahalla mikä on tullut pelaamisesta ja on ollut vielä aika pitkäkin aika, niin olet ihan varmasti kuten annat ymmärtääkin, elänyt ihan täysillä mukana hommassa. Et varmaankaan tuolloin taulutelkkarien aikaan hirveästi pistänyt hanttiin, vaan olit vain onnellinen pelaamisesta ja se näkyi päällekin. Toihan se onnea taloon runsain mitoin. ERITTÄIN paha kierre sellaiselle, jolla pelien kanssa on ongelmaa taustalla kuitenkin, koska tuollainen tilanne jos mikä, luo sen valheellisen kuplan että kaikki on hyvin ja elämähän on kuin Amerikan unelmaa. Peli tuo onnea mun ja perheen elämään.

Sitten kun kupla puhkeaa, niin se vain jotenkin aina muodossa tai toisessa jää sinne alitajuntaan kytemään. Vaikka sitä ei ääneen sanottaisikaan, tai edes itse tiedostaisi niin siellä se voi olla hyvinkin kovana riippakivenä, että “niin, kyllä mun voittamat rahat kelpasi silloin seitsemänä lihavana vuotena, mutta nyt kun eletään seitsemää laihaa vuotta, niin kyllä sitä nyt sitten on niin pa…a jätkä”. (Eli kierre "kun ei kukaan ymmärrä, muahan on käytetty lika hyväksi!, voi olla erittäin valmis). = Mä mitään lopeta siis koskaan ja kyllä ne lihavat vuodet sieltä vielä joskus voi tullakin, sitten kaikki hymyilee taas, mutta kyllä mä vielä näytän.

Ok, voi olla erittäin kaukana sinusta miltä tilanne NÄYTTÄÄ todellisuudessa ja voi olla, että koko todellisuus onkin lävähtänyt “ihan oikealla tavallakin” jo silmille. Mutta mikään ei ole parempi korvien välissä kusettamaan itseään kuin pelihimoinen. Humalaa seuraa krapula kuten kaikkea päihteiden käyttöä, mutta kun peliongelma vain ihan oikeasti ei välttämättä koskaan aiheuta sitä ihan lopullista niittiä. Koska siitä puuttuu kuitenkin moni sellainen elementti joka on päihderiippuvuuksissa, eli esim. juuri niin järkyttävä fyysinen huono olo, että se jo saa pitäytymään monen erossa pitkiä aikoja, vaikka ei koskaan kokonaan lopettamaankaan. Peleissa ei ole sitä “hyvää” puolta… Rahaongelmat voi aina selittää jotenkin ja viinalla ei voita mitään ikinä, mutta peleissähän on aina se pieni mahis…

Ihan nyt vain näin yhtenä näkökulmana. Eli en syyllistä sinua, enkä syyllistä ketään muutakaan. Mutta ihan konkreettisesti ajatellen, kyllähän peliongelman syvenemiselle on hyvät lähtökohdat tuossa luotu kun on tuotoksista nautittu.

Kiitos kovasti näistä vastauksista.

En siis laittanut hanttiin, että saatiin mitä haluttiin, mutta kyllä joskus on tullut huono omatunto, että olen “antanut” hänen pelata ja ns. “ostaa lisää peliaikaa”, kun sitten mennään taas shoppaileen kaikkee kivaa, kun rahaa kerta tuntuu vielä piisaavan. Ja olen totisesti muutaman kerran kuullut lauseen: “Kyllä auto otettiin ilomielin vastaan… kyllä se ja se oli kiva sillon saada… yms.”

Valitettavasti olen monta kertaa miettinyt, että onko vaihtoehtona OIKEESTI se, että otan ja lähden, vai jään ja yritän auttaa ja olla tukena. Mutta nyt kun olemme avoerossa, niin asiat näyttää jollain tapaa erilaiselta, mutta en ole selvittänyt omassa päässäni, että onko se hyvä vai huono juttu.

Niin… Tilanteessa on vähän aina vaikeata se, että jokainen osaa ja voi kertoa vain niitä omia kieltämättä aika yhteneviä kaikissa ohjeissa, tarinoissa ja mielipiteissä ilmeneviä juttuja. Mutta vaikka kuinka hyvät ohjeet ja jonkinlaisen vertaistuen asiaan saisikin, niin jokainen keissi on kuitenkin aina se omansa. Eli oikeastaan aika helinää kaikki “rahavirrat tietyllä tavalla jatkossa” jne… Koska kukaan muu ei lopeta paitsi henkilö itse, jos lopettaa. Jokaisella nyt varmaan on jokin breaking pointi -murtumispiste, joka saa tajuamaan asioita. Oli se sitten kämpän menetys, puolison lähtö, velkakierre… tai ihan mikä tahansa, mutta kristallipalloa ei kuitenkaan ole. Loppuu jos loppuu, mutta itsestä se lähtee.

Toinen asia kyllä minkä sinulle sanon ihan vain ystävällisesti: JOS joskus sitten alkaisikin joku uusi voittokierre, laskut maksettaisiin ja taulutelkkaria alkaisi ilmaantua jälleen niin jos sillä hetkellä osoitat vähänkään iloisuutta tai otat vastaan oikeastaan mitä tahansa, muutoin kuin “ei kiinnosta, sä olet pelannut. Sä voitit ok, ole onnellinen mutta mä en ole. Tiedät kyllä miksi”. -niin peli on kyllä lopullisesti menetetty siinä vaiheessa, kun raha loppuu taas. Näin ihan elävän elävän konkreettinen maininta siis, että jos mies ilmestyy joku päivä oven taakse ison rahanipun kanssa, niin a) Tulet olemaan entistä enemmän hyväksikäyttävä… (mitä sanaa haluaa käyttääkin mies siinä kohdin) ja b) Kyllä sitä raha aina kelpaa, mutta annas olla kun sitä ei ole… Joten tuossa on nyt sitten oltava todella tiukkana. Oikeastaan jo kynttiläillallisen vastaanotto pelivoitolla, voi olla jo vähän niin ja näin. Eli melkein voisi tiivistää, jos rahaa alkaa tulla ovista ja ikkunoista joku päivä jatkossa, niin jos sen jälkeen tapahtuu jokin yhteenpalaaminen, kannattaa olla aika varma virran olevan myös kohtalaisen pysyvä tai voiton kertarysäyksellä niin iso ettei tällaista tilannetta kuin nyt, tule enää IKINÄ eteen. Koska kuten ymmärrät, siinä vaiheessa sinulla ei ole enää mitään kortteja joilla pelata. Pakka on hukattu jo aikoja sitten lopullisesti.