neuloja

senjamilenalle myös sen verran, että elämä tuntui pysähtyvän ensimmäiseen neulalöydökseen! Seuraavat ja varsinkin myöhemmin huumekämppiä tyhjentäessä ne eivät enää tuntuneet miltään…Mutta mielestäni piikittäjä kuuluu omaan asuntoon ja vastaamaan omasta elämästään. Koska silloin mennään jo helposti sinne tosi väärälle puolelle maailmaa - siis sinne, jossa mikään ei ole ns. pyhää! Kovia sanoja, mutta näin se vaan on. Ja jos perheessä on muita, joita voi ja pitää mahdollisuuksien mukaan säästää ja hoivata, niin he ovat ehdottomasti ansainneet mahdollisimman normaalin elämän (itse jätin nuoremman tyttären jossain kohtaa aivan liian vähälle huomiolle ja olen siitä edelleen vihainen itselleni).

Kiitos A:n äiti kertomuksestasi! Olet todella analysoinut oman selviytymisesi. Nuo kaikki kohdat ovat varmasti olleet merkittäviä, kaikki yhdessä lopulta. Tuota syyllisyys-asiaa Malibukin on korostanut. Oman poikani kohdalla olen usein miettinyt, koskeeko se asia häntä ollenkaan. Ihan kuin hän ei välittäisi yhtään, miltä muista tuntuu. Toisaalta, kyllä välillä tulee esiin joku syyllisyyden pilkahdus, esim. nyt juuri viimeksi poika taas suri sitä, että ei ole pystynyt maksamaan vuokria minulle. Tuo kansanopisto ajatus oli muuten minullakin mielessä pari kolme vuotta sitten. Mietin todella pojan lähettämistä sellaiseen. Hänellä ei kuitenkaan silloin ollut itsellä tarpeeksi motivaatiota.

Mun mielestä sun kannattaisi kertoa kaikki tuo juurta jaksain joskus tytöllesi. Silloin kun hän sattuu olemaan “kuuntelutuulella”. Ellet ole jo kertonutkin. Jos ei heti vaikuta, niin ei siitä ainakaan haittaa ole.

Tuntui hyvältä kuulla myös se, että koit vanhempiesi tuen tärkeäksi.

Petunia, olet palannut :slight_smile:

Kyllä ehdottomasti uskon siihen, että vanhempien rakkaus on tärkein selvitymisen keino. Paha itse sanoa, koska pyrin silloin aikoinaan kaikin keinoin salaamaan käytön isältäni. Koskaan en rahaa pyytänyt, mieluummin tein sitä kyseenalaisin keinoin, mutta kuten sanoin, opiaattiriippuvainen en ollut, jollei temgesicejä lasketa.

Se urheus, jota isäni osoitti, kun yksi käyttäjä hyökkäsi hänen kimppuunsa rikkoen pullon rotvalliin, teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Olin nähnyt kaikkien käyttäjä piireissä pelkäävän kyseistä 35 v. miestä. Isäni meni väliimme ja sanoi, ettei väisty. Ensimmäisen kerran näin miehen väistävän. Vaikka olin ajatellut, että muut käyttäjät ovat perheeni, huomasin, kuka on valmis puolestani vaikka kuolemaan.

Tänä päivänä arvostan isääni enemmän kuin ketään muuta, samoin kuin muutakin lähiperhettäni. Hitsauduimme entistä enemmän yhteen ja nykyään isäni on edelleen paras tukeni. Olisin halunnut, ettei hänen olisi tarvinnut käydä tätä uusinta kierrosta huumemaailmassa tyttäreni takia. Isäni on ollut todella kova tytärtäni kohtaan, kun tyttö on pyytänyt rahaa. Sanoi, ettei aio maksaa poikaystävän subuja ja koska ei voi olla varma siitä, mihin rahat menevät, ei anna latiakaan. ( ei toki tyttärenikään huumeita aio maksaa)

Olen itse myös ollut kovana ja lähettänyt viestiä huumepiireihin, että minulta on aivan turha tulla tyttären huumevelkoja karhuamaan. Lähetin myös viestiä, että meidän tontti on paras kiertää ihan helvetin kaukaa, koska kaikkinainen uhka perhettämme tai omaisuuttamme vastaan otetaan hyvin tosissaan ja olemme valmiita puolustautumaan. Kuulostaa lapselliselta, mutta tuntuu toimivan. Hanut kuuntelevat vain kovaa kieltä.

Fakta on se, että vaikka nykyään olen viranomainen, en ole ihan varma, miten nyt toimisin, jos kotiani uhattaisiin.

Tytölleni olen kertonut viime vuoden matkan varrella kaiken, toivottavasti se osa tarinaa, mikä on “veri on vettä sakeampaa” on mennyt läpi. Itse en koskaan varastanut omilta sukulaisilta tai perheeltäni, kaikkea muuta, mitä tein häpeän syvästi ja tein todellakin asioita, jotka ovat täysin oppimiani arvoja vastaan :blush: . Olen kuitenkin viimeiset (sanoin 17 v, mutta oikeastihan siitä on 19 v.) selvinpäin ollessani tehnyt erittäin paljon vapaaehtois- ja hyväntekeväisyystyötä. Ehkä kerään Karmaa seuraavaan elämään :laughing:

kiitos kirjoituksestasi kirjoittaja A:n äiti.minun perheessä huumeasia on vielä tuore.hyvä kun kirjoitat tänne.valaiset asiaa kummastakin näkökulmasta.itselläni ja perheelläni on asiassa aika lailla vielä pureskelemista.mutta kirjoituksesi antoi toivoa että huumeista voi selvitä kuiville!kuten sinä olet pystynyt tekemään!voit olla todella ylpeä itsestäsi!annat toivoa meille muillekin,että taistelu ei ole turhaa!oma lapseni lähti kavereiden luokse taas.lapseni tuli kotiin noin puolitoista viikkoa sitten.sillä oli mukanaan kaveri miespuolinen joka oli sitä yli kymmenen vuotta vanhempi.katoin vähän jo tullessa,että kaverissa oli jotain outoa.no utelias ja huolestunut vanhempi kun olin.kävin tutkimassa nuorten taskut.tän kaverin taskuista löytyi ruisku ja neula.otin asian puheeksi kotona.vakuuttivat etteivät ole meillä ollessa käyttäneet huumeita.tein tyttärelleni selväksi että huumeita ei hyväksytä eikä niihin liittyvää välineistöä meillä kotona.sanoin myös senkin että kavereita ei tuoda kotiin viikkotolkulla olemaan.tyttö lähti seuraavana päivänä kaverin kanssa pois.mies vei ne linja-autolle.mutta sanoi isälleen että tulee jouluksi kotiin.mieheni kanssa ajattelimme että selvät säännöt täytyy näissä asioissa tehdä.mutta kyllä on omatunto soimannut!joka päivä on tytölle soitettu.on vastannut puhelimeen.täytyy vaan koittaa mennä päivä kerrallaan.täällä on hyvä lukea miten muut on toimineet lastensa kanssa.sekin antaa voimaa jaksaa.vaikka kyllä välillä itsensä syyllistäminen vaivaa aika voimakkaasti!joulun odotusta kaikille!

Nacholibre minkä ikäinen tyttäresi on? Ehkä olet sen johonkin kohtaan kirjoittanutkin…Melkein pahinta, mitä nuorelle tytölle voi tapahtua, on ruveta seurustelemaan itseään selvästi vanhemman narkkarin kanssa. Oma tyttäreni teki niin. Oli 18, kun tapasi 1o vuotta vanhemman tyypin ja siitä alkoi todellinen huume- ja rikoshelvetti, jota kesti kolmisen vuotta! Sen suhteen myötä tuli mukaan koko kova huumemaailma ja tytäreni alkoi käyttää kaikkea mahdollista…

On nyt eronnut tästä tyypistä, mutta maksaa velkoja ja henkisiä haavojaan varmasti loppuikänsä! Eihän kaikille tarvitse käydä näin, mutta meille kävi ja helvetti se oli! Toivon teille parempaa tulevaisuutta ja hakekaa ajoissa apua!

Täysin samaa mieltä…

Jos kaverit olisivat samanikäisiä, heillä olisi lyhyt käyttöhistoria ja paremmat mahdollisuudet selvitä. Tyttäreni miesystävä on nyt vankilassa, mutta pääsee toukokuussa. Hän on ollut huumeriippuvainen jo 12 v. Hän myös on osannut pelata tyttäreni päällä mennen tullen. Tyttö on hankkinut rahaa lähetettäväksi vankilaan etc. Ikäeroa meidän Julialla ja Romeolla on 10 v. Miehen suku on sitäpaitsi jo täysin kypsä koko kaveriin ja apu sieltä kovin vähäistä. Siksi minua varmaan kupataan senkin edestä, jos annan siihen mitään mahdollisuutta.

Jos pystyt hankkiutumaan eroon tyuosta kaverista, hankkiudu! Meillä ei onnistunut, vaan se puuttuminen heitti tuonne shakespeare puolelle… :unamused:

hei!mun tyttö on 18-vuotias.kyllä mua on kiukuttanut ja harmittanut.kun se tommoisen tyypin löysi.musta tuntuu että nyt se ainakaan saa asioitaan kuntoon.muutenkin on mieli sekava,kun toi asia on niin tuore vielä.kyllä siinä riittää sulattelemista.ollaan kumminkin käyty miehen kanssa terapeutilla juttelemassa.kyllä se vähän helpottaa,kun siellä saa puhua.kirjottakaa mulle vilpolaan,miten te olette toimineet lastenne kanssa?jos siitä olisi apua.kyllä meinattiin ukon kanssa tulla hulluiksi viikonloppuna,kun tytöstä ei kuulunut pariin päivään.on pyritty että kerran päivässä soitetaan tai laitetaan tekstiviesti.mutta kai se kuuluu tähän tautiin,että ne ei välitä itsestään aina ilmoitella.mutta kun se huoli on vaan niin hirveä!no kai siihenkin tottuu.välillä toivoo että tää kaikki ois vaan pahaa unta.hirvittää oikein ajatella että mitä kaikkea on vielä tulossa jos asiata ei saada kuntoon!mutta periksi ei anneta.vaikka tuntuu että kaikki tulee nyt kerralla esim,koulu nyt kesken.raha-asiat ihan pielessä.jne…sitten olen vielä huolissani meidän toisesta lapsesta.on 15-vuotias.miten se jaksaa tän asian kanssa.nyt ainakaan siitä ei huomaa mitään erikoista.kertokaa kokemuksistanne miten sisarukset on suhtautuneet asiaan?no ei mulla tällä kertaa muuta.

Hei nezumi :slight_smile: ,

tarkoitin fyysisiä vieroitusoireita, jotka ovat opiaattien käyttäjillä voimakkaammat. Henkisistä oireista ?.. voi hyvinkin
olla piristä vaikeammat. Kerro ihmeessä omista kokemuksistasi? Autaisi meitä :confused:

Minähän olen puhunut siitä, että olen kovin huolissani omasta kuopuksesta, joka täyttää kuukauden päästä 15 v. Olen hänelle puhunut avoimesti, tietää siskon huumeongelmasta ja seurannut vierestä mielisairaalaan joutumiset etc. Eniten olen huolissani siitä, että hänellä ei ole tilaa omalle murrosiälle, koska tyttäreni vie ongelmineen kaiken tilan. Olen tainnut vielä paineita lisätä sanomalla, että jos nuorempikin sekoaa huumeisiin sekoan minä. :unamused:

Näkee siskoaan tämän tästä huumeissa ja koska asumme pahalla paikkakunnalla, niin melkein kaikkien kuopukseni kaverienkin isoveljet ja siskot sekoittelevat päätään. Tämä on ehkä kuopuksen kannalta hyvä ja vähentää häpeää, kun muutkin kertovat, että nistisisarus varasti äidin pankkikortin etc… :imp:

Mieheni, joka ei ole kummankaan lapseni isä, valitti sitä, että poika (kuopus) tuittuilee hänelle ja yritin selittää, että olen siitä ihan onnessani. Poika säästää minua, koska pelkää, että minä romahdan. Minusta on hyvä asia, että hän kokee mieheni niin turvalliseksi, että teroittaa murrosikä kynsiään häneen.

Poikani on kyllä ihan erilainen kuin tytär ja minulla on toivoa, että hän on sivusta poiminut huumeidenkäytön paskat seuraukset ja oppinut niistä. Tästä antoi toivoa myös KRISin Jari, jonka luona kävin juttelemassa. Toisaalta kerroin aiemmin myös elokuvareissusta, jossa olin lasten kanssa, tyttö veti tauolla kannabista ja porukalla kuljettiin sitten niin, että yksi oli taas ihan tutkalla. Silloin mietin sitä, että voisinko suhtautua lapseeni, kuin kehitysvammaiseen, että hän nyt vain on tuollainen, sitä ei voi muuttaa ja välillä toimii niin, etteivät muut sitä voi ymmärtää.

Poikani haluaisi ulkomaille ja mikäli suinkin saan raavittua kokoon rahat, lähden hänen kanssaan kaksin jonnekin kauas ja tällä kertaa tytär jää kelkasta. Viime joulun olimme ulkomailla ja tyttö löysi jo ensimmäisenä iltana etelästä huumeita ja veti itsensä ihan sekaisin.

Poikani on suurin voimanlähteeni, koska hänellä tavoitteita ja suunnitelmia. Toisaalta tuntuu pahalta, että asetan häneen niin paljon toiveita ja pelkään, että se pahentaa hänen tilannettaan.

Itselläni silloin vuosia sitten oli mustan lampaan osa, koska vanhemmat sisarukseni ovat pärjääviä ja fiksuja. Toisaalta tiesin, että isälleni on lohduksi se, että muista ei tarvitse niin huolehtia. Toisaalta meillä näkyy edelleen se, että isäni huolehtii minun pärjäämisestäni enemmän kuin muiden, vaikka olen ollut huumeista irti jo 19 v. Olen nyt aikuisena tajunnut, että sisaruksilleni oli varmaan vaikeaa, että kaikki pyöri minun ympärilläni ja minua paapottiin. Onneksi sisarukseni ovat niin paljon minua vanhempia, että kestivät sen. (6 v. ja 8 v.) Silti sama peli jatkuu jossain määrin vieläkin. Äitini kuoli, kun olin ihan pieni.

Olen monessa paikassa sanonut sen, että jossain kohtaa on päätettävä, että pelastaa sen, mikä pelastettavissa on. Vaikkapa sitten sen huumeettoman sisaruksen tai parisuhteen. Joskus huumeidenkäyttäjän “hylkääminen” on ainoa tapa turvata kasvualusta sille nuoremmalle. Näin olen päättänyt tehdä, Titanic saattaa upota, mutta pelastusveneeseen nostan kuopukseni, jos pystyn, vaikka esikoinen sitten hukkuisi huumemereen yksin. Pojallani on oikeus turvalliseen arkeen, jo nyt hän on joutunut mm. rahojaan piilottamaan siskoltaan, joka ne vie, jos löytää, vaikkei minulta varastakkaan. Kerran annoin pojalleni vastaavan summan rahaa, joka oli mennyt tyttären sakkoihin, vuokriin yms. Sanoin, että hänellä on oikeus samanlaiseen taloudelliseen panostukseen minun puoleltani. ( taloudellisesti jouduin tämän takia vähän koville, mutta kumminkin; kuka tarvitsee uusia vaatteita tai kampaajaa :wink: ) Poika käytti rahat tosi fiksusti. Nytkin jouluna poika saa rahaa, tyttö ei. Tyttöä selvästi harmitti, kun toinen mummonsa antoi joululahjarahat minulle ja käski ostamaan, mitä tyttö tarvitsee. Tyttö olisi sen 100 euroa tarvinnut… :astonished: ja arvaatte varmaan mihin…,

Mulle mies sanonut useesti että siirtyis piriin niin pääseis subusta eroon.
Perustellut asian siten että vierotukset siitä kestää, subusta kammottavat.

Tai siis vierottaa itsensä subusta pirin avulla.

Niin… toki subusta varmaan on fyysisesti pahemmat vieroitusoireet.
Mun mielestä tuntuu vain siltä, että vaikka halua päästä eroon esim. subusta olisi, niin halua päästä eroon päihderiippuvuudesta ei ole. Ei löydy uskoa siihen, että elämää voi elää ja se voi olla antoisaa ilman yhtään mitään päihdettä.

Moi vaan Nezumi, kiitokset omasta kuvauksestasi. Realistinen ja rehellinen.

Voisitko avata viimeistä lausettasi?: “Siinä on tosi iso merkitys sillä, et onko omaa tahtoa ja saako siihen tukea ja rohkaisua.” Erityisesti kiinnostaa, minkälaista sen tuen ja rohkaisun tulisi olla? Kenen tai keiden taholta sitä tulisi saada?

Moi Nezumi! kiitos hyvästä kirjoituksesta. Samaa kyselisin kuin Lauri tuossa edellä. Monella tällä palstallahan on just se ongelma, että olisivat valmiita tukemaan vaikka miten jos käyttäjä-läheinen lopettaisi kaman käytön ja valmiita hyväksymään toipumisen pitkän keston ja kaikki, mutta tuki ei vain tunnu kelpaavan.