Natural Born Alcoholist?

Miten ihmisestä tulee alkoholisti?

  • Ihminen syntyy alkoholistiksi alunperin ja ei voi sille mitään. ensimmäinen viinakokeilu aktivoi taudin
  • Ihminen juo itse itsensä alkoholistiksi syystä tai toisesta ja on herkkä tulemaan sellaiseksi (taipuvaisuus)
  • Ihminen kuka hyvänsä on täysin samanlainen kuin muutkin. on 100% itse juonut itsensä alkoholistiksi
  • Sairautta nimeltä alkoholismi ei ole olemassakaan, se on tiedemiesten ja muiden keksintöä

0 voters

Jotkut väittävät että alkoholistiksi ei tulla juomalla eikä harjoittelemalla, vaan on syntyjään jo alkoholisti…ennenkuin elämän ensimmäistä ryyppyä on tullutkaan. Toiset väittää taas että alkoholismi syntyy ihmiseen juomisen seurauksena 1 asia johtaa toiseen ja ihmisestä tulee alkoholisti. Kolmannet sanoo…että mitään sairauta nimeltään alkoholismi ei ole olemassakaan. On vain syntynyt kemiallinen riippuvuus aivoissa syystä tai toisesta.aivan kuten syntyy mihinkä muuhun tahansa koukkuaineeseen tai jopa aineettomaan. kuten peli&netti riippuvuus…

Valitsin ensimmäisen vaihtoehdon. Tosin en voi puhua kuin oman kokemukseni puolesta.

Uskon, että minussa on geneettisesti jotakin erilaista verrattuna vaikka naapurin Veikkoon joka ottaa ne 3 saunakaljaa satunnaisesti ja välillä sit kavereiden kans enemmän, mutta minkäänlaista ongelmaa ei asian tiimoilta ole koskaan ollutkaan.
Nimittäin rakastuin alkoholiin heti ensi yrittämältä (kokemus on kuitenkin mielestäni ollut aivan erilainen psyykkisesti verrattuna muihin päihteisiin, kovimmat euforian ja mielihyvän tunteet olenkin kokenut opiaateilla ja kannabiksella). Eli se rakastumisen syy ei voi olla siinä hyvän olon määrässä. Tuntui kuin jokin olisi “loksahtanut kohdalleen” ja nähdäkseni en olisi mitenkään voinut välttää alkoholisoitumistani.

Tietysti sitten varsinainen alkoholisoitumisprosessi on monivaiheinen ja mutkitteleva, mutta ainakin itsestäni tuntuu, että tämä koettu matka alkoholin ensikokeilusta aina viimeisinpään krapulaan ja siittä alkottomuuteen saakka, olisi tavalla tai toisella tullut läpi käytyä joka tapauksessa.

Mikäli olosuhteet ympärilläni olisivat olleet syntymästäni saakka sellaiset missä yksinkertaisesti ei olisi tullut otettua sitä ensimmäistä kertaa, niin paljolta olisin välttynyt. Mielenkiintoista on pohtia millainen olisin jos en olisi alkoholia koskaan maistanutkaan…

Listasta puuttui sellainen vaihtoehto jonka voisin allekirjoittaa.

Minusta ihminen on psykofyysinen kokonaisuus (jotkut väittävät että lisäksi on ne seitsemän eri tason henkiruumista ja jumalolennot siihen päälle riipottamassa meitä niin ettei itsellä niin mitään sanomista asiaan olekaan mutta se on sitten uskontokuntien eikä plinkin asia, luulisin)

Tuo kokonaisuus toimii aikalailla niin, että fysiikka vaikuttaa psyykeen ja päinvastoin.

On selvä juttu, että vaikka miinaan astuttu jalka tai tuberkuloosi, rutto ja lavantauti ovat selvästi fyysisiä, irrallisia asioita joissa ei omalla ajattelulla juuri sijaa niiden syntyessä ole.

Monien asioiden kanssa on toisin. Lujasti uskomalla johonkin ihminen saa kehitettyä asiasta sairaudenkaltaisen tilan.

Olen aivan varma siitä, että jos ihminen todella lujasti uskoo, ja tarpeeksi tiheästi uskomustaan itselleen toistaa, hakeutuu seuraan joka vahvistaa tätä uskonjulistusta, välttää ajatuksesta irtipääsyä ja kaikessa toiminnassaan asennoituu siten että “olen alkoholisti, tämä on sairaus, olen voimaton tämän edessä” niin varmasti “sana muuttuu lihaksi”, ja kyseisen ihmisen kohdalla se on sitten niin, eikä asia parane muiden epäilyistä.

Päinvastoin, ihminen voi kokea erilaiset näkemykset jopa loukkauksena, etsii yhä tiiviimmin tukea tälle sairaudelleen ja vahvistaa sitä edelleen.

En ole kuullut alkoholistista joka olisi tullut alkoholistiksi juomatta alkoholia, eli vastakkaisista julkaisupinoista huolimatta käytäntö näyttää osoittavan että juopoksi tullaan pääasiassa juomalla eikä syntymällä juopoksi.

Juomisen voi myös lopettaa (joskus myös vähentää) omalla päätöksellä, ja siinä toimii tuo sama oman psyykkisen puolen ohjailu terveeseen suuntaan ihan yhtä hyvin kuin sairauteen päinkin.
Luja usko omiin terveisiin puoliin, voimavaroihin ja selviytymiseen on yhtälailla kertautuva ja itseääntoteuttava ennuste kuin päinvastainenkin, eli sairauden vahvistaminen.

Asia muuten on henkilökohtaisesti kokeiltu ja toimivaksi havaittu.

Eihän sairastuminen välttämättä sairaudentuntoa vaadi. Alkoholismiin sairastuu ja kuolee sellasiakin ihmisiä, jotka eivät ole omasta mielestään alkoholisteja olleet tai kenties eivät pidä edes alkoholismia sairautena.
Jotkut pitävät itseään lähes kohtuukäyttäjinä. :slight_smile:

Ongelman kieltäminen ei synnytä myöskään voimaantumista. Jos uskottelee itselleen kaiken olevan kunnossa, ei tapahdu myöskään muutosta.

Äänestysvaihtoehdoista kaksi ylintä voi olla yhtä oikein, yksilöstä riippuen. Geeneissä periintyy itse asiassa vain alttius addiktioon, mutta eihän se sinetöi ihmisen kohtaloa.
Alkoholistit myös alkoholisoituvat eri ikäisenä. Jos geneettinen taipumus on vahva, ihminen voi tosiaan alkoholisoitua jo ekasta kännistä joskus teininä tai lapsena.
Ompa sellasiakin, jotka on alkoholisoituneet vasta eläkkeellä, jolloin tissuttelusta tullut enempi tapariippuvuus.

Toimii sinulla mutta ei mitenkään takaa, että toimii kaikille muille. Kuten ei tietysti mikään muukaan menettely.

Juominen oli ennen synti ja pahantekoa. Juomari laiska ja itsekäs.

Nautinnonhalu oli aina syntiä!

Hyvät ihmiset joivat salaa ja rikokset peitettiin. Rahalla ja arvovallalla. Synti oli piilossa.

Kun juoppous levisi ja juopoksi huomattiin papit ja tuomarit ja tohtorit ja tehtailijat, oli pakko vapauttaa heidät syyllisyydestä. Tautimääritys tehtiin tarpeeseen. Se vapautti juopot syyllisyydestä. Eivät he tee pahaa ei syntiä eivät etsi nautintoa vaan sairastavat ja kärsivät. Vastuu on terveydenhuollolla ja lääkäreillä, ei enää itsellä.

Nautinnonhalua pidetään yhä syntinä. Siksi sanotaan alkoholistien olevan kärsiviä, eivät he nautintoa etsi.

Onko alkoholismi nautinto?

Onko täällä monikin raitistunut lääkärien ja terveydenhuollon toimesta, ottamatta mitään vastuuta itse?

Hyvin monessa kroonisessa sairaudessa ihminen itse on vastuussa sen itsehoidosta. Ja usein: mitä paremmin ja huolellisemmin ihminen hoitaa itse itseään, sitä vähemmän mainittujen lääkärin ja terveydenhoidon apua tarvitaan.

Päihdehoitohan kuuluu pääosin sosiaalitoimeen eikä terveydenhoitoon, vaikka mm. katkaisuhoitoa ja hoidontarpeen arviota onkin alettu huolestuttavasti taas keskittää terveysasemille.

Juomisen seurannaissairauksien ja kolhujen paikkailu on toki aina kuulunut terveydenhoidolle. Öisin suurin osa esim. ensiapupolien potilaista on päihtyneitä.
Ei sitä venttiä päässä tai murtunutta luuta tai sairaskohtausta oikein voi jättää hoitamatta sillä perusteella että se on omalla törttöilyllä aiheutettu.
Suurin osa sairauksista on nimittäin itse aiheutettuja.

Mitä tulee alkoholismin sairausluonteeseen, niin ei se ihan uusi ajatus ole. Roomalainen filosofi-valtiomies-merkkihenkilö Seneca jo pohti ajanlaskumme alun aikoihin, voisiko rappeutuneet ja pakonomaiset viininjuomarit olla jotenkin sairaita.

Nykyajan käsitys (1930 -luvulta lähtien) on pikemminkin se, että alkoholismi on sairaus josta voi toipua erilaisin menetelmin. Menneinä vuosisatoina alkoholisteja hoidettiin toivottomina tapauksina mm. mielisairaaloissa ja ns. vaivaishoidossa. (“Vaivaishoito” oli Suomessa nykyaikaisen sosiaali- ja terveydenhoiton esimuoto, ja “vaivaisiin” kuului monella tapaa ongelmaisia ja toimintakyvyltään rajoittuneita ihmisiä).

Minulla juominen jotenkin kyllä liittyi siihen nautinnonhakuun - ellei sitten ollut ajatus niinpäin että jos ei juovuksissaolo niin nautinto olisikaan niin selvänäoleminen oli vielä vähemmän nautinnollista elämää.

Sitten, no joo… ajattelin toisin , kun päätin ajatella toisin. Omiin ajatuksiinsa voi vaikuttaa, ja omia arvojaan, asenteitaan, rutiinejaan voi muuttaa ja kehittää. Ja huomasin senkin että alkoholi myös rajoitti asioista ja toiminnasta nauttimista niin paljon että jäi loppusaldo kovasti miinuksen puolelle.

Jos nyt sitten ajatellaan että alkoholin vaikutuksen alaisena oleminen on tuskaa, kipua, kärsimystä, kuin ruoskittavana oloa ja kauhun ylläpitoa niin ei sen silloin luulisi nautintoa olevan. Paitsi, miten sitten, jos ihminen sattuu olemaan kertakaikkiaan masokisti, ja juuri kipu ja tuska tuokin hänelle nautintoa?

Onko siis kuitenkin kysymys nautinnosta, vaikka se tällaisesta enemmän mukavuutta etsivästä näyttääkin päinvastaiselta?

Kuinkahan moni juoppo muuten ajattelee ihan rehellisesti ensimmäistä kaljapulloa aamutuimaan avatessaan, että “minulle tulee tuon juomisesta todella huono olo, kohta kärvistelen tuskissani kun tuon nielen…” olisko kuitenkin useampi sillä nautinnon kannalla, uskoen lujasti siihen että pullon, pari juotuani minulla on parempi ja mukavampi olo, ja niin uskoen kaataa kurkkuunsa ajatellen että kaipa seuraavasta tulee vielä parempi olo…

Vanhaa Siteerausta…

Juomisen alku on vissiin sitten tässä:)

1.Mooseksen kirja:
9:20 Ja Nooa oli peltomies ja ensimmäinen, joka istutti viinitarhan.
9:21 Mutta kun hän joi viiniä, niin hän juopui ja makasi alasti majassansa.

Ja historia jatkuu…

Sananlaskut:
23:20 Älä oleskele viininjuomarien parissa äläkä lihansyömärien.
23:21 Sillä juomari ja syömäri köyhtyy, ja unteluus puettaa ryysyihin.

Jes 5:11 Voi niitä, jotka aamuvarhaisesta väkijuoman jäljessä juoksevat ja iltamyöhään viipyvät viinistä hehkuvina!
5:12 Kanteleet, harput, vaskirummut, huilut ja viinit on heillä pidoissansa, mutta Herran tekoja he eivät tarkkaa, eivät näe hänen kättensä töitä.

20:1 Viini on pilkkaaja, väkijuoma remunpitäjä; eikä ole viisas kenkään, joka siitä hoipertelee.
21:17 Puutteen mieheksi päätyy riemujen rakastaja, eikä rikastu se, joka viiniä ja öljyä rakastaa

23:29 Kenellä on voivotus, kenellä vaikerrus? Kenellä torat, kenellä valitus? Kenellä haavat ilman syytä? Kenellä sameat silmät?
23:30 Niillä, jotka viinin ääressä viipyvät, jotka tulevat makujuomaa maistelemaan.
23:31 Älä katsele viiniä, kuinka se punoittaa, kuinka se maljassa hohtaa ja helposti valahtaa alas.
23:32 Lopulta se puree kuin käärme ja pistää kuin myrkkylisko.
23:33 Silmäsi outoja näkevät, ja sydämesi haastelee sekavia.
23:34 Sinusta on kuin makaisit keskellä merta, on kuin maston huipussa makaisit.
23:35 “Löivät minua, mutta ei koskenut minuun; pieksivät minua, mutta en tiennyt mitään. Milloinkahan herännen? Tahdonpa taas hakea tätä samaa.”

Tällaisia on kirjoiteltu muutama tuhat vuotta sitten…Nämä ovat kaikki Vanhan Liiton puolelta elikkä ajalta ennen ajanlaskun alkua… Jos joku tuntee kirjoitusjata mua paremmin niin kertokoot milloin siteeraukseni ovat kirjoitettu…? Suurin osa vissiin Salomon sananlaskuista. noin 700->600ekr

Niin kauan kuin alkoholinjuomiseen liittyy enemmän nautintoa kuin tuskaa, kukaan tuskin raitistuu.
Ja sama toiseen suuntaan: ellei päihteen antama palkinto, euforia tai lohtu olisi hyvin voimakas, kukaan ei alkoholisoituisi tai koukuttuisi muihin päihteisiin.

Raitistuminen vaatii ahdistuksen kokemista, tuskan kokemista, tai ainakin juomiseen uupumista ja väsymistä.
Usein siihen lliittyy ns. pohjakokemus, joka jokaisella on omanlaisensa. Haittojen pitää kasvaa isommiksi kuin juomisen antaman palkinnon.
Tämä koskee siis päihderiippuvaisia. On tietysti myös olemassa ihmisiä jotka lopettavat päihteidenkäytön ilman että heillä on ollut addiktiota niihin, mutta he ovat ihan oma porukkansa. :sunglasses: (esim. straight edget ja uskonnollisista/ideologisista syistä päihteettömät)

Jos puolestaan juomiseen kuuluisi enemmän nautintoa kuin tuskaa, siis sen antama palkinto olisi suurempi kuin haitat, miksi hitossa edes raitistua? Eikä moni raitistukaan. Kaikki ei edes yritä, moni yrittää ja retkahtelee uudelleen, koska ajatus päihteen antamasta välittömästä palkinnosta on niin voimakas.

Joku alkoholisti sanoi, että krapula on puhdistava kokemus. Joku toinen taas komppasi, että “krapulan parantaminenhan on mukavaa hommaa”.

Päihderiippuvuudessa toden totta taitaa olla mukana myös masokistinen ulottuvuutensa. :slight_smile:

Itse olen pohtinut, että milloin olisi hyvä hetki lopettaa, tai ainakin radikaalisti vähentää: Silloin kun lähestulkoon kaikki hyvä on aiheen tiimoilta koettu, mutta kaikesta pahasta on koettu vasta maistiaisia.

Ei pelkästään masokistinen, vaan myös henkinen. Nautintoaineista on tullut uusi Jumala ja vieroitusoireista uusi Saatana. Aineita palvotaan ja oireita pelätään. Vieroitusklinoikoista on tullut uusia Luostareita, joihin paetaan vainoavaa Saatanaa. Katumuksentäyteisen luostariretriitin jälkeen herää taas usko Jumalaan, tuohon aineeseen kaikkivaltiaaseen! Keskiaika on yhä keskuudessamme… :smiling_imp:

Valitsin kakkosen. Tiedostan äärimmäisen hyvin olevani todella addiktiivinen luonne ja taipumus päihderiippuvuuteen suvun puolelta erittäin vahva. Juoppoja koko suku pullollaan, osa päässyt hengestään viinan kanssa läträtessä. Itse olen tullut alkoholistiksi/päihderiippuvaiseksi juomalla ja kun lisätään vielä addiktiivinen luonne ja perintötekijät niin “avot”, asetelma on valmis, alkoholisti on syntynyt.

Mietin 1. ja 2. vaihtoehdon välillä ja päädyin lopulta ykköseen. Minun kohdallani siis kävi noin. Kun silloin kakarana join ensimmäistä kertaa alkoholia ja tulin siitä myös humalaan(silloin siihen ei tosin paria-kolmea kaljaa enempää tarvittu), niin ajattelin, että hitto, tämähän tuntuu hyvältä ja tätä on saatava lisää niin pian, kuin mahdollista. Siitä se sitten lähti, se minun päihteiden kanssa puljaamiseni. Uusi känni oli saatava aina, kun siihen mahdollisuus tuli. Toki alaikäisenä alkoholin saamisessa oli pieniä rajoitteita, mutta eivät ne sentään mitään ylitsepääsemättömiä olleet :wink: .

Alkoholisteja tosiaan on moneen junaan. Jotkut juovat vuosikaudet vain silloin tällöin ilman ongelmia, se on lähinnä hauskaa, eikä alkoholia niillä, mahdollisesti pitkilläkin, kuivilla kausilla juuri mietitä, saati himoita, mutta sitten myöhemmällä iällä jokin saattaa laukaista sen, että viinaan syntyykin riippuvuus.

Uskon kuitenkin, että 1. tai 2. noista vaihtoehdoista pätee niiden kohdalla, jotka ovat alkoholisoituneet nopeasti nuorella iällä. Tämä juontaa taas ajatukseni huumevalistukseen. Sanotaan, että niitä huumeita ei saisi kokeilla kertaakaan, mutta koskaan ei sanota, ettei saisi kertaakaan juoda sitä yhtä tai kahta olutta, tai ettei olisi hyvä nauttia lasillista tai paria viiniä aterian kera. Joillain kuitenkin se alkoholiriippuvuus lähtee niistä ensimmäisistä oluista, aivan samoin, kuin joillain huumeriippuvuus lähtee siitä ensimmäisestä huumekokeilusta, mutta jotkut taas kokeilevat muutamia kertoja ja jättävät touhun siihen ja joistain saattaa tulla jopa ihan niitä puhtaita viihdekäyttäjiä, jotka nappaavat esson tai lainit piriä pari kertaa vuodessa, bailaavat yhden illan, unohtavat sitten koko jutun ja jatkavat elämäänsä ilman mitään riippuvuusongelmaa. Jokaisen ihmisen omista, yksilöllisistä aivoista tämä kaiketi on kiinni.

Ilmeisesti on sitten olemassa myös niitä alkoholin suurkuluttajia, jotka eivät ole alkoholisteja, ts. alkoholiriippuvaisia, mutta mä en henk.koht. tuota ymmärrä. Ei se armoton viinalla läträäminen nyt voi olla niin hienoa, että sitä tekisi aivan huvikseen, ilman mitään pakonomaisia ajatuskeloja :open_mouth: .

Tuossa ykkösvaihtoehdossa vielä silmääni pisti tuo, ettei alkoholismitaudille voi mitään. No, toki itse taudille ei voikaan mitään, kuten esim. sille ei voi mitään, että joillekin puhkeaa syöpä, vaikka olisivat eläneet ns. kaikkien taiteen sääntöjen mukaan, mutta tietenkin sairauksia, myös sitä alkoholismia, voi hoitaa, joten siinä mielessä sille halutessaan voi jotakin.

Lisäksi mulla herätti ajatuksia myös se, usein täällä lopettajien puolella mainittu seikka, että “nyt tunnustin itselleni olevani alkoholisti ja tämän myötä tajusin, että pitäisi varmaankin lopettaa ryyppääminen”. Mun kohdallani kun asia ei mene aivan noin. Pikemminkin haen oikeutusta ryyppäämisilleni ja huumeiden käytölleni sillä, että mähän olen riippuvainen tästä, siksi mun pitää tehdä tätä.

Sori, jos tuli taas paljon toistoa.

Minä äänestin tuota toista vaihtoehtoa, koska se vastaa parhaiten omaa kokemustani - ja tuntuu tietysti siksi yleisesti pätevältä totuudelta koko asiasta :smiley:

Uskon, että alkoholistiksi voi päätyä ilman geenejäkin ja toisaalta uskon siihen, että jollekin se ensimmäinen känni voi tosiaan merkitä saman tien sen luisun alkua. Niin moni puhuu siitä, mutta minulla se ei mennyt ihan niin. Uskon vähän siihenkin, että alkoholismillakin on useampia “muunnoksia”, jotka vaihtelevat yksilöllisestikin.

Se, että alkoholismia ajattelee ensisijaisesti sairautena, ei mitenkään tietysti vähennä sen itsehoidon ja vastuun puolta. Mitä vakavampi sairaus noin yleensäkin, sitä tärkeämpää on, että potilas motivoituu ja sitoutuu sen hoitoon. Siinä mielessä klassinen syöpävertailukaan ei oikein toimi, koska sitä syöpääkään ei mikään lääkäri ihan yksin paranna potilaasta tämän toimimatta asiassaan myös itse autonomisena toimijana :slight_smile:

Sille väitteelle, että ihminen voisi ehdottomasti syntyä juuri viinanhimo aivoihinsa valmiiksi ohjelmoituna, en ole kuullut kuin lähinnä tommosia teorioita esim. jostain Minnesotan sivuilta.