Narkkarin avovaimo

Hei Kaikille!
Olen uusi täällä. Halusin tulla purkamaan tunteitani vihdoin tänne samaa kokeneiden keskuuteen.

Olen seurustellut pian 2v. mieheni kanssa. Minulla on alle kouluikäinen lapsi, yhteisiä lapsia ei ole. Hänellä on rankka tausta ja menneestä löytyy myös mm. vuosien huumeiden käyttö. Tavattuamme hän käytti vain alkoholia, joka osoittautui myös liialliseksi.

Hän on ollut kolmesti katkaisuhoidossa alkoholin vuoksi, viimeksi alkukesästä. Tämän jälkeen hän oli raittiina noin 2kk. Aluksi kaikki meni hyvin, mutta yhä useammin hän lähti kotiinsa (asumme tällä hetkellä eri asunnoissa) ja muutaman kaljan otettuaan juominen ryöstäytyi käsistä ja kesti yhä pidempään, päiviä putkeen. Hän muuttui erilaiseksi kuin ennen, läheisyyttä ei juuri ollut, mistään asiasta ei voinut keskustella ettei hän suuttuisi, seksiä ei ollut lähes kahteen kuukauteen. Ennen meillä oli fyysisesti ja henkisesti todella läheinen suhde, halailu, pusuttelu, kainalossa olo ja seksi olivat jokapäiväistä.

Nyt sitten on tullut ilmi että hän on alkanut käyttää taas huumeita. Omien sanojensa mukaan “menee kovaa alaspäin”, eikä tiedä mistä nyt tuulee. Hän tietää että polkumme eroavat jos ei lopeta, sillä minä en halua huumehuuruista elämää. Hän sanoo tarvitsevansa apua ja ettei itsekkään halua. Myöntää ja huomaa ongelman, mutta ei vielä ole tehnyt asian eteen mitään.

Pahinta tässä on se, että mieheni on humalassakin agressiivinen ja väkivaltainen. Hän on pahoinpidellyt minua jo kerran humalassa. Tästäkin syystä olemme sopineet ettei hän tule minkään päihteen vaikutuksen alaisena luokseni. Tätä sopimusta hän on kunnioittanut. Minun on turvattava lapselleni päihteetön, väkivallaton tasapainoinen koti ja kasvuympäristö.

Nyt mietin, että jos hän aikoo lähteä addiktiotaan hoitamaan tosissaan, pysyn hänen rinnallaan ja tukenaan, muuten lähden eri tielle. Kukaan ei voi auttaa addiktia, jos ei hän sitä itse halua.

Voi Cindy pieni!! En yleensä vastaile näihin addiktin puoliso –viesteihin (koska ei ole omaa kokemusta), mutta nyt tuntui siltä, etten voi olla sanomatta mitä ajattelen. Miksi ihmeessä Cindy olet vielä tuossa suhteessa? Miksi et ole jo sanonut, että nyt riittää? Suhde mieheen on vasta melko lyhyt ja sinulla on lapsi, joka ei ole yhteinen miehen kanssa. Älä anna tuon väkivaltaisen narkkarin tuhota omaa ja lapsesi elämää. Älä yritä pelastaa tuota miestä. Pelasta mieluummin itsesi ja lapsesi. Älä odota, meneekö mies hoitoon ja kuntoutuu. Lähde tuosta suhteesta, lähde nyt heti. Tämä voi kuulostaa julmalta, mutta olen nähnyt, (oma lapsi käyttänyt huumeita yli 10v), ettei toipuminen tapahdu tuosta vaan ja myös sen, ettei nainen voi pelastaa huumeriippuvaista miestä. Lue näitä ketjuja muiden kokemuksista. Uskalla olla terveellä tavalla itsekäs. Et saa uhrata itseäsi etkä varsinkaan lastasi!

Mäkään en yleensä näihin narkkari puolisona -keskusteluihin osallistu, kun itse oon se käyttäjä. Se kuitenkin osui silmään Cindy, kun kirjoitit miehen myöntävän ja tiedostavan ongelman. Ikävä kyllä se ei välttämättä tarkoita yhtään mitään. Toi ongelman myöntäminen ja sen vaikeuden korostaminen voi olla vaan yks tapa saada huomiota, myötätuntoa ja lisäaikaa vetämiselle. Sitä kun voi aika pitkään venyttää esim. hoitoon hakeutumista sillä, et “yrittää itse kuiville”, mut samalla jatkaa vetämistä, koska “lopettaminen on niin vaikeeta”. Onhan se vaikeeta, mut helposti sitä juuttuu soittamaan samaa levyä, eikä todella yritäkään lopettaa. Sillä ongelman myöntämisellä saa vaan ihmiset lopettamaan painostuksen ja ylimääräisen vahtimisen, koska se antaa kuvan yrittämisestä ja jonkinlaisesta kontrollista.

Itse muistan aikoinaan joutuneeni monestakin suunnasta painostuksen kohteeksi, kun en halunnut silloin käyttöä lopettaa. Mut kun aloin muiden mieliksi sanoa, et tiedän olevan ongelmia ja et pitäis käyttö lopettaa, niin painostus väheni huomattavasti. Toki siitä oli huono omatunto, kun lupasi lopettaa käytön, muttei oikeesti yrittänyt ollenkaan, mut silleen sai lisäaikaa vetämiseen.

Toivon, ettet Cindy mee tohon samaan halpaan!

:open_mouth: Julmaa? Julmaa on altistaa lapsi tälläiselle. Julmaa on antaa anteeksi, vaikka siihen ei olisi mitään syytä. On julmaa sinua ja lastasi kohtaan jäädä suhteeseen tälläisen ihmisen kanssa. Miehesi voi puolustautua sanomalla, että hän on niin sairas. Mikä on sinun tekosyysi? Jos on noin monta vuotta ollut huumekierteessä ja asenne on edelleen noin paska, niin oikeasti voin jo ihan ilman kristallipalloakin ennustaa, että miehesi ei tule koskaan toipumaan täysin. Ehkä hän mahdollisesti menee joskus korvaushoitoon ja jatkaa sitä elämänsä loppuun asti. Hän varmasti vedättää sinua vaikka maailman tappiian asti noilla hoitoon meno puheillaan, jos sen sallit. Nasaalisti on oikeassa. Älä mene tuohon halpaan.

Anteeksi nyt Cindy, mutta heroiini, morfiini ja väkivalta. Oikeasti, et voi olla tosissasi. Olen kerrakin sanaton…

Hei! Kiitos vastauksista!
Ei ole mitään tarkoitusta jäädäkkään suhteeseen miehen kanssa joka käyttää huumeita. Jos ei hoida itseään niistä eroon, en jää suhteeseen. Lapseni on minulle tärkein maailmassa!

Tämä ongelma huumeiden kanssa on ollut nyt vasta reilun kuukauden. Tätä ennen on ollut ilmeisesti muutama vetokerta jossain kohtaa ja hasista pari kertaa polttanut. Itse en ole huumeita käyttänyt kuin joskus teininä kokeillut hasista.

En usko lopettamis/kuntoutumisjuttuja ennen kuin itse näen että on motivoitunut. Tiedän että mun olis lähdettävä, mutta sydän haluaa uskoa vielä muutokseen.

Kyllä mä ymmärsin, että ollut 9 vuotta kuivana, mitä se nyt ikinä sitten tarkoittaakin, mutta on siis oletettavasti käyttänyt sitä ennen ja paljon, eli historiikki on pitkä. Jos 9 vuotta ei riitä ihmistä korjaamaan, ei riitä mikään. Täältä voit lukea, mitä narkomaanit, jotka todella haluavat lopettaa, ovat valmiita tekemään.

Voimia sinne ja kaikkea hyvää. Pidä nyt vaan puoliasi. Varmasti miehestäsi löytyy myös hyviä puolia, mutta ne nyt eivät vaan aina riitä.

Hei Cindy,
Huh. Luepa itse tuo kirjoituksesi uudelleen. Mieti, jos sen olisi kirjoittanut paras ystäväsi, mitä sanoisit hänelle?
Varmaan samaa kuin minä ja kaksi edllistä vastaajaa: juokse ja nopeasti! Hei, sinulla on lapsi. Pidä huolta hänestä, älä päästä miesystäväsi kaltaisia ihmisiä pilaamaan hänen elämää äläkä myöskään omaasi. Vot lukea Vilpolasta meidän käyttäjien nykyisten ja ex-piolisoiden tarinoita. Ei kannata tähän lähteä. Olet paremman väärti. Mutta, arvaan että pohdit ja hyvä että tulit tänne hakemaan vahvistusta päätöksellesi. Vastaus on kristallinkirkas. Nauti elämästäsi lapsesi kanssa ja usko pois jonain päivänä kohtaat miehen, jonka anaitsette:)

Ymmärrän teitä kaikkia kommentoijia ja ihan samoja asioita olen itse ajatellut, mutta…

Mieheni tuli luokseni ja pyysi apuani ja tukeani huumeista irrottautumiseen. Soitimme hänelle vieroituspaikkaa. Hän sai lähetteen lääkäristä, mutta vapaita paikkoja ei ollut sillä hetkellä. Hän kohtasi ongelmansa ainakin hetkeksi, pyysi apua ja nyt häntä autetaan eteenpäin. Hänellä on saman läpikäynyt tukihenkilö.
Hän on kaksi päivää kituuttanut luonani ilman aineita, lääkkeiden ja läheisten tuella ja odottaa paikkaa vieroitukseen. Lapseni oli hoidossa, jottei hänen tarvitse missään nimessä nähdä tällaisia asioita!
Meillä on ystäviä jotka ovat päässeet eroon ja pysyneet erossa huumeista, ehkä siksi mä vielä uskon muutoksen mahdollisuuteen.

Jostain syystä minusta ei tunnu hyvältä kirjoittaa tänne, pahoitin jollain tavalla mieleni. Vaikka hyvää varmasti tarkoitittekin. Ajattelin että ymmärrätte kuinka vaikeaa se irrottautuminen ihmisestä on, jos on tunteita jäljellä. Ehkä minusta sai sen kuvan että puolustin jollain tavalla miestäni. Ei se niin ole, ei missään nimessä! Tiedän vain sen että addiktiostakin voi selvitä ja miksei sellainen yksi selviytyjä voisi olla minun mieheni? Ehkä mä siksi uskon niin koska hän ei ole ehtinyt rikkomaan kaikkea kuukauden aikana.

Cindy,

en ollut kommentoinut viestejäsi. Luin kaikki viestit tuolla ylhäällä ja koen, että kukaan ei pahalla mielellä ole sinua loukkannut. Kaikki varmasti haluavat puolustaa Sinun lastasi, ettei lapsen tarvitse nähdä tätä kaikkea.

Kun on ymmärtänyt ja rakastanut aivan hullun lailla miestä, joka on käyttänyt. Hänellekin tulee näitä ahdistuskohtauksia ja itkuja. Olen tukenut ja tunteet ovat olleet laidasta laitaan mukana. On ollut epäilyksiä, uskonpuutetta, uskoa, rakkautta ja järjetöntä sellaista ja uskoa, että kyllä hän paranee jos hänellä on minut tukena.

Lähtökohta on kuitenkin hänen toipuminen alusta lähtien. Kun hän sitoutuu hoitoon, kyllä hänellä on sitten mahdollisuus toipua.

Mitä sinä voit tehdä? Tottakai tukea voi aina antaa. Mutta muista pitää itsestäsi huolta. Pidä oma elämäsi, pidä elämäsi tasapainossa. Ja jos (en todellakaan toivo tätä) miehesi tila huononee eli katko menikin lyhyeksi niin ota järki sitten käteen. Jookos? Ihan itsesi takia ja jos ei itsesi niin lapsesi takia.

Tsemppiä ja kaikkea hyvää sinulle Cindy.

Mieheni pääsi hoitoon ja on siellä nyt.

Tämän ketjuni voi poistaa. Saan läheisiltäni tukea.

Hei!!

Tämän pitäisi olla foorumi, missä kellään ei ole varaa arvostella tai tuomita toisia, koska kaikki ovat enemmän tai vähemmän samassa tilanteessa. Ikävää että olet kokenut asian näin.
Hyvä että miehesi on päässyt hoitoon, toivottavasti hän saa vietyä hoidon kunnialla läpi!!
Voimia sinulle ja miehellesi.

Cindy ja muut,
tällainen ryhmäprosessi, mitä Vilpola ja vilpolalaiset edustaa, etenee sykäyksittäin. Ryhmäytymiseen kuuluu aina ristiriitaisia ja vaikeita tilanteita, turhautumista, kapinointia ja ryhmänjäsenten välisiä konflikteja. Niitä ei voi välttää. Netti tuo tähän vielä oman lisänsä. Kun suusta tulee sammakoita, ne on paljon paljon helpompi korjata saman pöydän ääressä kokoontuvassa ryhmässä.

Alkuvaiheen ryhmässä yksilöt etsivät paikkaansa ryhmän sisällä, ja tarvitsevat erityisesti turvallisuuden tunteen vahvistamista. Jos se ei onnistu, ei pääse syntymään me-henkeä ja ryhmäläinen saattaa lähteä ja lopettaa. Juuri niin kävi Cindylle, hän oli alkuvaiheessa ja koki itsensä loukatuksi ja arvostelun kohdistuneen häneen persoonana, eikä tapaansa toimia käyttäjämiehensä kanssa.

Vilpolalaisten vertaistuessa puhuu toimimisen ja elämisen kokemus, mitä on vaikea ohittaa. Täällä ei arvostella tai tuomita ketään, sensijaan arvostellaan ja annetaan tukea ja opastusta välillä epäsuorasti ja välillä suorasti. Kun haava on vereslihalla, se on kipeä ja kirvelevä. Mutta kun se arpeutuu, se kestää myös entistä enemmän kolhuja ja venytystä. Ne, joilla on takana ryhmääntymistä jo pidemmältä ajalta, tietävät mistä on kysymys.

Toivon, että sinä Cindy et jätä Vilpolaa. Uskon aivan varmasti, että tältä porukalta saat niin arvokasta tietoa, tukea, osaamista ja jopa neuvoja, että sitä et saa muualta. Me kaikki aina toivomme, että voi kun uusi ryhmäläinen ymmärtäisi tempaista sen raudan kerralla tulesta ja alkaisi toimia toisin. Ajatukset eivät kuitenkaan ole kuin tiiliskiviä, jotka siirtyvät minun päästäni jonkun toisen päähän ja muuttavat siellä toimintaa noin vain, helposti ja kivuttomasti. Ne täytyy pureskella, hienontaa ja makustella ennenkuin ne voi ottaa omaan käyttöön ja kattaa omalle lautaselleen, ja sitten nauttia.

Kiitos Tahomay ja ohjaaja Lauri!
Itkin kun luin teidän kirjoituksenne. Ehkä tosiaan on niin että minun haavani on vereslihalla ja kirvelevä. :cry:

Ei kukaan minua kai oikeastaan loukannut täällä, mutta koin että en teidän mielestänne välittänyt lapsestani tarpeeksi kun en ole jo lähtenyt tai en heti lähde. Olen niin alussa, etten osaa ehkä käsitellä omia tunteitani ja suoria arvosteluja vielä. Ehkä minä en ollut valmis tulemaan jakamaan tunteitani tänne :frowning: , ajattelin että täällä on monessa vaiheessa olevia ihmisiä, jotka eivät repisi tunteitani rikki. Se ei todellakaan ole teidän vikanne, olette itse jo nähneet sen vaiheen vuosia, tyhjiä lupauksia ja rikottuja unelmia. Tiedätte mistä puhutte. Minusta todella olisi mukava lukea täältä niitä jotka ovat selvinneet.

Tunteeni ovat sekaisin… välillä itken, välillä en. Nyt onneksi mieheni on hoidossa ja toivon ja uskon että hän sen läpi käy kunnialla. Mutta se on vasta alku… addiktin hoito jatkuu läpi elämän, mutta jokainen päivä on eteenpäin.
Mutta tiedämme molemmat sen ettei meillä ole yhteistä tulevaisuutta jos hän käyttää aineita. Olen sen tehnyt hänelle hyvin selväksi. Haluan lapselleni turvallisen kodin jossa ei tarvitse pelätä mitään (toisenlaisen kun minulla on ollut. Siksi tiedän miten tärkeää se on). Lapseni ei ole nähnyt miestäni huumeiden vaikutuksen alaisena, eikä oikeastaan kyllä alkoholinkaan. Mieheni mielestä (ja ehkä jonkun muunkin) liiankin tarkka, kun nalkutin jo parista kaljasta. Minun periaatteni on vaan aina ollut että kotona ei tarvitse ottaa silloin kun lapsi on kotona. Lapseni on kerran nähnyt väkivaltatilanteen kotona, jonka olemme läpikäyneet keskustellen yhdessä. Lapsessani ei ole oireita, joista olisi syytä huolestua. Neuvolassa otin asian avoimesti esille. Lapseni isä asuu kaukana, eikä oikeastaan näy lapseni elämässä muuten kuin jos käymme siellä (3-4krt vuodessa) tai jos minä otan yhetyttä niin hän puhuu lapsensa kanssa puhelimessa. Välillä lapseni kaipaa isäänsä kovasti, välillä tuntuu että mieheni on tärkeämpi hänelle, kun isänsä loistaa poissaolollaan. Eroasiaa olen miettinyt myös lapseni kannalta. Hyviä ja huonoja puolia, punninnut ja puntaroinut. Viime eron aikoihin lapseni kaipasi kovasti miestäni ja tilanne oli hänelle ahdistava. Toki se menee ohi aikanaan. Mieheni on kuitenkin tehnyt hänen kanssaan asioita joita isät tekevät lastensa kanssa, opettanut pyörällä ajamaan, opettanut uimaan, rakentaneet majaa, käyneet sienessä ym ym… ja olemme perheenä eläneet suurimman osan aikaa “normaalisti”.

Hetki sitten juttelin hänen kanssaan, “talo tyhjenee” siellä, eli tuttuja käyttäjiä jättää hoitonsa kesken ja lähtee… Hän on kuitenkin edelleen siellä itse. Tämä on koettu ennenkin, sama tilanne (alkoholin kanssa)… se kuuluu asiaan, mutta ei hän ole antanut ennenkään periksi. Voin kuvitella miltä se käyttäjästä tuntuu kun tutut käyttäjät kiertävät kehää ja miettivät lähtöä… se levottomuus tarttuu muihin. Tsemppasin ja pohdimme noita yhdessä. Hän menee tunnin kerrallaan ja aikoo olla siellä vielä huomennakin. Pienin askelin suureen muutokseen… toivottavasti. Motivoitunut hän on…

Heippa Cindy ja mukavaa, että et hävinnyt teille tietämättömille! :slight_smile:

Pyydän omasta puolestani anteeksi turhan hyökkäävää asennetta. Olen aika hanakka puolustamaan itseäni sekä muita. Tuo pahoinpitely sai minut puolustusmodeen. (Siis tietysti tässä puolustetaan sinua enne kaikkea :slight_smile: .)

Kyllä täällä ymmäärretään, että asiat eivät ole aina mustavalkoisia eivätkä ratkaisut helppoja, eivät varsinkaan kun tunteet ovat pelissä. Meidän kaikkien miehissä on paljon myös sitä hyvää, joka tekee päätöksien tekemisestä vaikeaa. Meidän kaikkien miehet ovat hyviä isiä, puolisoita ja heistä löytyy pehmeä puoli. Se ei vaan riitä, kun vastapainona on päihdesairaus. Väkivalta on kuitenkin sellainen asia, jota ei tule hyväksyä oli se sitten henkistä tai fyysistä. Siksi täällä kaikki nyt “hyökkäsivät” sinua ja lastasi puolustamaan.

Oma mies (exä) ei ole koskaan loukannut minua millään tavalla. Itse kyllä olen haukkunut häntä ja eräänä pimeänä hetkenä kumautin miestä niin kovaa, että hänen rintalastansa murtui. En ole väkivaltainen, mutta rauhallisestakin tulee hullu, kun tarpeeksi saa paskaa niskaan.

Miehesi on nyt hoidossa ja sinulla on aikaa miettiä näitä juttuja. Kannattaa miettiä erityisesti sitä, mitä olet valmis kestämään tässä suhteessa ja mitä muutoksia odotat miehesi tekevän, jotta voisitte jatkaa yhdessä. Tässä kannattaa olla mahdollisimman rehellinen itselleen, eikä heittäytyä roikkumaan haaveisiin.

Jaksuja sinne! :slight_smile:

Tässä on vielä vilkaisemisen arvoinen linkki: healingeagle.net/Fin/Irene/s … buser.html

Ja tämä kannattaa myös lukaista, kun on aikaa: viewtopic.php?f=2&t=16014&hilit=t%C3%A4htitytt%C3%B6

Hei kaikille!
Olen paljon lukenut täällä kirjoituksia ja voih, miten tutulta kaikki kuullostaa… kaikki selitykset sun muut… ja Dahlia: Kirjoitat tosi hyvin kokemuksistasi täällä. Se missä oli lista tekemistäsi asioista ja lopettamisesta vaikutuksineen oli todella hyvä! Juuri kuin omasta suustani.

Saan teiltä tukea, olin väärässä. Olin vaan liian sinisilmäinen ja usko miehen toipumiseen oli liian vaaleanpunainen. Meillä tämä tilanne on vaan kestänyt vasta niin vähän aikaa, ettei pettymyksiä, turhautumista, tyhjiä lupauksia ole ollut “tarpeeksi” vielä aukaistakseen silmäni. Vaikka tiedän nuo kaikki asiat, niin miksi ihmeessä ne on niin vaikea muistaa oman läheisen kohdalla? Huoh…

Kävin eilen katsomassa miestäni. En ollut uskoa silmiäni, miten alas se hoitopaikka oli vajonnut :open_mouth: . Mieheni on ollut kahdesti aiemmin samassa paikassa ja hoito on ollut hyvää. Nyt siis suorastaan ihmiset tappoivat siellä aikaa kukin omalla tavallaan, henkilökuntaa ei sen koommin kiinnostanut mitä talon sisällä tapahtuu… Mieheni oli tiedustellutkin asiaa, kun ohjattua ohjelmaa oli tunti päivässä, henkilökunta oli vaan sanonut ettei heillä ole resursseja tarjota heille enempää ja hoito ollaan lopettamassa. Mieheni kuvaili hoitoa sanoin “meitä vain säilytetään täällä” :frowning:

No tämähän johti siihen että, mieheni lähti hoidosta viime yönä. Tuli luokseni ja aamulla piti lähteä jatkopaikkaa suunnittelemaan, mutta… kun aamu valkeni, olivat vetohalut jo niin kovat ettei paluuta ollut. Yritinhän minä taas kaikkeni, ei auttanut… Mieheni on “kentällä” taas :cry:

Mietin tässä, että mun pitäisi varmaan tehdä uusi ketju ja vaihtaa nimimerkkiä. Minut saatetaan tunnistaa tekstin perusteella lähipiirissä ja mieheni yhdistää kyllä nimimerkkini minuun… olisikohan se mahdollista…siis tehdä uusi ketju ja poistaa tämä…?

Pystyt poistamaan omat tekstisi ainakin; lainaukset jos muut poistavat omansa. Myös ketjun nimen saat muutettua tai laitettua esim. “turha” tms. Tuossa kun kirjaudut sisään on se X, muokkaa yms. ja tuo X on se, jossa kysytään että tahdotko poistaa viestin kokonaan… En muistä päteekö se ketjuihin. Tod. näk. jos pyydät toimitukselta mailin kautta että poistavat koko ketjun, se poistetaan; sulla on kuitenkin hyvä syy. Tähän voi mennä tosin muutama päivä. Suosittelen poistamaan koska tunnistusvaara on suuri mitä enemmän kirjoittaa ja täällä ketkä ovat tekstisi lukeneet, tietävät mitä tarkoitat. Mä sinuna kopioisin nuo tekstit vaikka wordille että tietäisin omat ekat tekstisi… Resurssipula on liian todellinen ja hemmetin ikävä asia… :frowning: Meillä jos tarvitsee kriisi-aikaa korvauspuolella, joutuu hoitsu uhraamaan ruokatunnin. Hoitoon pääsee lähinnä alkuvuodesta… Voimia paljon!

Niin… Voisithan sä vaikka editoida jotain juttuja niin, että sua ei olisi niin helppo tunnistaa. Nimimerkin saat varmasti vaihdettua. Jos ei muuten, niin luomalla uuden.

Käykö sun miehes tuolla saunan puolella? Vai mistä moinen pelko? Mun exä käy täällä kanssa aina välillä. Nykyään ei kyllä juurikaan, koska mä roikun täällä ja se on saanut sen takia jo yliannostuksen P-linkkiä. :slight_smile: Sanoo vaan, että kun saisi 20€ joka kerta, kun mä avaan tän sivun. :laughing:

No kyllähän se on niin meillä kaikilla, että paskaa pitää saada riittävästi niskaan, ennen kuin osaa luovuttaa. Itse olen kokenut sen luovuttamisen kuitenkin loppujen lopuksi niin, että se on auttanut meitä molempia. Sama on varmasti narkomaanilla. Pitää saada paskaa riittävästi niskaan ennen kuin lähtee hoitamaan itseään. Toiset pääsevät irti, toiset eivät. Toiset onnistuvat vähentämään tai saavat elämäänsä tasapainoa korvaushoidon avulla.

Kaikista tärkentä tässä on ymmärtää ja hyväksyä se, että jokainen on vastuussa vain itsessään ja omasta onnestaan. Sen kun oivaltaa, on jo pitkälti voiton puolella. :slight_smile: