Naisten linja

En löytänyt haulla tätä koskevaa ketjua, joten otin vapauden avata sellaisen. Artikkelin sisältö on vuodelta 2007, jolloin alussa mainittu teko oli ajankohtainen, mutta en usko että asia sinällään on muuttunut. Oma (viime vuosituhantinen) tilanteeni tuli ainakin usein mieleen tätä lukiessani:

image.fi/artikkelit/aivan-tavallinen-perhe

[i]"Perheväkivallalla on kaava. Kaava on havaittu tutkimuksissa, sen tunnistavat ongelmaisten perheiden kanssa työskentelevät ja sen kuulee Naisten linjalla puhelussa toisensa jälkeen.

Kaava ei suinkaan koostu yhtäkkisestä pimahduksesta tai hetken mielenhäiriöstä. Kaava koostuu vuosista ja lukuisista teoista, joista vain osa on fyysistä väkivaltaa."[/i]

Kommentoikaa, siskot (ja veljet myös)!

Varsin valaiseva kirjoitus. Ja järkyttävä.

Henkistä väkivaltaa ei usein huomaakaan, ennenkuin ollaan jo pitkällä. Sitä vaan yrittää olla mieliksi rakkaalleen, eikä huomaakaan, kuinka se nakertaa itsetuntoa. Vaikka nimittelyä ei olisi, niin usein se on juuri tuota ärsyyntymistä puolison ystävistä millä hyvänsä tekosyyllä. Puolison tekemiset ovat vähäarvoisempia kuin henkistä väkivaltaa käyttävän. Ja vähän kerrallaan kaikki perheen yhteiset kotityöt on vain ja ainoastaan yhden velvollisuuksia, kun parempi puoliso tekee kaikki raskaammat työt, kuten autojen huollot yms, vaikka niitä ei joka kuukausikaan edes olisi. Ellei niitä tee, niin “vahvempi” voi moittia tekemättömistä töistä ja tehdä niitä itse suutuspäissään, syyllistäessään toista entistä enemmän.

Omat menotkin ovat arvostelun kohteena kun käytetään sujuvasti henkistä väkivaltaa, vaikkei tekijä edes itsekään ymmärrä syyllistyvänsä tähän. Myös mustasukkaisuus on usein taustalla kera neuvonantaja kuningas-alkoholin kanssa. Pian puolisolla ei saa olla omia menoja ollenkaan, sillä hänhän ilman muuta käy vieraissa, jos viipyy hetkenkin pidempään kuin pakollisissa menoissa kuuluisi. Saati jos joku ulkopuolinen sattuu kysymään vaikka neuvoa, niin siinäkin nähdään heti mustasukkaisuuspeikon mustat sukat. Ihmeellistä miten toinen puoliso voi omistushalussaan rajoittaa toisen elämän minimiin, eikä edes huomaa toisen kärsivän. Eikä ymmärrä silti, vaikka toinen sen sanoisi syyllistämättäkin.

Sanonta “Ketään omistamisen arvoista, ei voi koskaan omistaa” on niin totta, mutta kuinka saada toinen ymmärtämäänkin sen?

Minä en ainakaan huomannut mitään, ennen kuin katsoin asiaa eron jälkeen, ulkoapäin ja raittiina. Olin ‘maalannut itseni huoneen nurkkaan’ kun yritin vaikeuksien minimoimiseksi olla sellainen, kuin kumppani halusi. Ja tuossa liitossahan minä olin se, joka join kaksin käsin… Oliko kiihtyvä alkoholinkäyttöni minun ‘kapinaani’ vallan alla vai puhtaasti alkoholismia? Vai molempia? Joka tapauksessa - kun raitistuin, lähdin nurkasta kertarytinällä ja otin huoneeni takaisin haltuuni :slight_smile:

Mutta tuo miellyttämisen halu, jonka mainitsit. Jos haluaa miellyttää toista niin, että on valmis vääntäytymään rinkeliksi ja selittämään toisen käytöksen ilmiselvän ‘mustan’ valkoiseksi ja mustelmat omaksi syykseen… Voi Luoja, että se on tuhoisaa. Ja kertoo siitä, että itse ajattelee itsensä olevan vähempiarvoinen kuin toinen.

Nämä ‘vallanhaluiset’ ihmiset löytävät kuin ihmeen kautta aina juuri sen kumppanin, joka on valmis ottamaan parisuhteen ongelmat omaksi syykseen. Onko meitä niin paljon :slight_smile:?

Minäkin tajusin tuon vasta pitkän ajan kuluessa, että henkistä väkivaltaa on toisen omien menojen rajoittaminen ja niiden vähätteleminen. Kuten myös se, että puoliso tarkkailee toisen menemisiä ja tekemisiä, etkä voi päättää itse omista asioistasi ilman arvostelua. Pahimmillaan puoliso voi jopa uhata lasten kautta kiristämistä, uhkaamalla satuttaa heitä tai omistaa heidät yksin.

Hyvä, kun laitoit tuon linkin. siinä on tuttuja asioita minullekin. Vähättely ensimmäisenä. Ystävien poissulkemista ei ollut mielestäni eikä mustasukkaisuutta. Nimittelyä sitäkin enemmän.

Minäkin olen vasta nyt huomannut, kuinka vähiin on oma elämäni kutistunut. Olen asunut paikkakunnalla jo yli pitkään, mutta ei minulla täällä ole oikeastaan yhtään ystävää, koska puoliso on tehokkaasti “rajannut” minut kaiken ulkopuolelle. Ei minulla ole täällä mitään muuta kuin perhe. :neutral_face:

Myös omat ystävät on jääneet, kun aina on tullut jotain sanomista. Ei jaksa joka asiasta vängätä ja riidellä. Silti olen, ainakin omasta mielestäni, säilyttänyt ja jopa vahvistanut omaa itseluottamustani. Tiedän että en ole riippuvainen puolisostani siten, etten voisi ajatella omin aivoin ja päämääriäkin minulla on.

Pitäkää itsetunnostanne kiinni. :exclamation:

Molemmat exsäni käyttivät kännipäissään väkivaltaa minia kohtaan joissain tilanteissa, en silti kokenut väkivaltaa ongelmaksi :open_mouth: vaikka kerran jouduttiin pakenemaan turvakotiin, poliiseja olen soitellut ja ystävät on jelppineet tilanteissa.Ihmettelen kyllä miksi en siitä niin säikähtänyt , turvakotiinkin lähdettiin enempi sen takia,e ttä itse ajattelin tökkääväni leipäveitsen sen apinan selkään ja uudella paikakunnalla ei ollut ystäviä joiden luo mennä.Terapeutinikin on ihmetellyt tätä tajuamattomuuttani, lapsuuteni oli kyllästetty väkivallalla, ihmiset ympärillänin ovat olleet väkivaltaisia, ammatissani olen tekemisissa väkivaltaisten asiakkaiden kanssa, olen itsekkin ollut väkivaltainen…silti en pidä väkivaltaa ongelmana.

Edesmenneen mieheni oli pelottava, varsinkin piripäissään, ja hakkasi minua liittomme aikana noin kymmenisen kertaa niin ,e ttä jäljet näkyi, silti en häntä mitenkään pelännyt, oli tilanteita joissa sohin itsekkin veitsellä, pidin hänen kurkunsa päällään jne.Hän yrittin myös alistaa ja vähätellä, mutta en luopunut ystävistä tai muutenkaan välittänyt hänen höpinöistään. exsä nro 2 oli itse hyvinkin alistuvainen selvinpäin , kännipäissään sai tajuttomia raivareita, uhkaili ja lähinnä rikkoi tavaroita.Puhui humalassa erittäin ikävästi ja halveksivasti minulle, mutta selvinpäin ei koskaan.Itse osasin myös vittuilla, ei siinä mitään.Itse siis löin myös, muitakin kuin miehiäni, molemmat exsät olen siis pahoinpidellyt sairaalareissuun asti.

Ja silti en koe olleenin perheväkivallan uhri tai tekijä vaikka olen ollut molempia !

Kiitos artikkelin julkaisijalle, antoi paljon ajattelemisen aihetta.

… niin tai ehkä siitä syystä et pidä väkivaltaa ongelmana. Sanonta “tottumus on toinen luonto” on mielestäni yksi paikkansapitävämpiä.