Naiset ja alkoholi - uusi ryhma

Hei

Olen vahan reilu 4-kymppinen taysraittiutta tavoitteleva nainen, joka on taistellut juomisen kanssa jo lahes 20 vuotta ja ollutkin aika kuivinsuin viimeiset 10 vuotta. Juomisen uhka kuitenkin lymyilee viela taka-alalla ja halu pysya taysin selvinpain on todella vahva.

Olen asunut ulkomailla suurimman osan aikuiselamastani ja palannut Suomeen lahi aikoina. En ole ikina kokenut AA’ta itselleni oikeaksi ratkaisuksi, mutta kokisin silti tarkeana toipumiselle, etta saisin jutella juomisen syihin liittyvia asioita ihmisten kanssa, jotka painivat samojen ongelmien kanssa ja siten ymmartavat mita asia pitaa sisallaan.

Nyt haluaisinkin perustaa vain naisille suunnatun porukan, missa voisimme puida asioita, parantaa elamaa ja tukea toisiamme kahvi/teekupin aarella. Ialla, asemalla elamassa tai juomisen maaralla ei ole mitaan merkitysta, mutta ryhma on siis vain naisille. Tarkoituksena olisi jarjestaa tapaamisia paakaupunkiseudulla ja toivottavasti myos muualla jatkossa.

Ota yhteytta, mikali haluat tukea itsellesi ja tehdaan ensimmainen tapaaminen, kunhan olemme saaneet muutaman kiinnostuneen ryhmaan mukaan.

Sahkoposti: rouvasober@yahoo.fi

Ystavallisin terkuin,

Rouva Sober

Heippa kaikki leidit,

Kiva, meita on jo muutama koossa. Moni on lukenut taman ketjun, mutta toivottaisiin viela, etta tulisi muutama nainen lisaa porukkaan. Tama on taysin luottamuksellista ja me ollaan kaikki samassa veneessa! En usko, etta tasta olisi sulle kuin hyotya, joten rohkeesti mukaan! Koitetaan tehda ensimmainen tapaaminen paakaupunkisudulla parin viikon sisaan ja autetaan siskot toisiamme pysymaan kuivalla tiella.

Lampoisesti tervetuloa porukkaan! :slight_smile:

Ystavallisin terkuin,

Rouva Sober
rouvasober@yahoo.fi

Mielenkiintoinen ehdotus. Vertaisryhmä ei koskaan ole pahitteeksi.
Paljonko on jo väkeä? Minäkin voisin ajatella liittymistä, laitanpa viestiä.

Myös hyvin kiinnostunut. Peruskyynikkona ja agnostikkona mietin selustaa. :question: Onkohan ryhmälle olemassa jokin viitekehys vai millä mennään? Vertaistuessa on myös se kuvan kääntöpuoli…joku ajaa omia tarkoistusperiään haavoittuvien ihmisten kustannuksella.
Tällaista koin aikoinani syömishäiriöryhmässä AO…Novatissa taustatukena on kuitenkin organisaatio ja sieltä ammattitaitoinen tuki ongelma/ryhmän kriisitilanteissa. :slight_smile:
t.groovis

Luonnollisesti tassa ryhmassa ei ole mitaan ammattiapua saatavilla, vaan tarkoitus olisi vaan jutella ja tsempata toisiamme, toivottavasti saada myos uusia ystavia. Ei kaiken jutun tarvitse pyoria ongelmien parissa, vaan voitaisiin jutella positiivisistakin asioista. Itse en ole kyynnikko ollenkaan, vaan aina pikemminkin pohdin sita hyvaa toisessa ihmisessa. Nailla evailla siis mentaisiin. Siis sisko jeesaisi siskoa.

No, kävipä näpsäkästi… etsin juuri ryhmää… laitanpa viestiä !!! :smiley: