Mulla on pitkä historia päihteiden kanssa. Aloitin about 20-v. ja nyt olen 46-v. On ollut sekakäyttöä (alko+Xanor), josta onneksi pääsin eroon. Nyt on vaan alko, mutta silti vaikeeta. Olen hyvinkoulutettu ja työssä käyvä, vaan viime aikoina olen alkanut juoda myös viikolla, joten homma on pitänyt puhaltaa poikki. Puoliso on kärsinyt ja ollaan oltu eron partaalla. En juonut viime aikoina kuin teräviä, mikä kertoo siitä, että homma on lähtenyt lapasesta - olutta tai muuta en ole juonut, mutta tiukka viina vie ihmisen kuin ihmisen ja sekoittaa pään. Sitten on tullut kohellettua. Tajusin viimeksi juotuani, ettei musta koskaan tule kohtuukäyttäjää, viina ei vaan sovi mulle. Nyt olen Antabus kuurilla neljättä päivää - fiilikset on rauhalliset tilanteeseen nähden, ei edes paina mieltä se, etten voi juoda. Ei ainakaan vielä, sen verran on tullut säädettyä. Olen alkanut ajattella, että tää on mun loppuelämän ensimmäisiä päiviä ja siihen ei alko kuulu.
Naisena poden hirveetä syyllisyyttä ja häpeää tuosta toitailusta, mutta pitäisi antaa itselleen anteeksi. Se vaan on just nyt vaikeeta. Eikä niinkään, että pitäisi antaa anteeksi, vaan että saisi antaa itselleen anteeksi, mutta näillä mennään.
