Myllyhoitoko se ainut ja oikea?

Onko sinulla kokemuksia Myllyhoidosta ja oletko sen avulla päässyt pitkän ja mahdollisesti koko elämää kannatelevan raittiuden alkuun? Itse kyseisessä hoidossa ja nyt ahdistaa. Ymmärrän, että tarvitaan yhteiset pelisäännöt, jotta ryhmätoiminta sujuu, mutta sitä en ymmärrä, että välttämättömiä menoja saisi olla vain maanantaina ja perjantaina klo 14-16 asiointiaikoina? Ja ettei saisi käydä edes työhaastattelussa kun tällaiset asiat häiritsevät kuulemma hoitoon keskittymistä. Minusta kyllä enempi häiritsee perseaukisuus ilman työtä, jonka viina on vienyt. Kertoilkaa kokemuksistanne ne, joilla niitä on em. hoidosta!

Moi alkoholi. Ymmärrän kyllä, että tilanne saattaa ahdistaa, mutta mieti miksi olet tuolla hoidossa. Olisiko siihen syy se, että elämä on mennyt jo jonkin aikaa sivuraiteella. Olisiko nyt aika myöntää se, keskittyen pelkästään ottamaan vastaan apu, jota tuolla kyseisessä paikassa varmasti kaikella tarjotaan.

Tärkeintä taitaa kuitenkin olla tässä hetkessä tuon raittiin päivän rakentuminen. Ennen sitä uudella työpaikalla tai tukulla rahaa ei taida olla juurikaan hyötyä.

Itse en käynyt Myllyhoitoa, mutta hoito jossa olin, perustui Minnesota hoitoon, sisältäen juuri samankaltaisia sääntöjä, joita vastaan alussa kapinoin todella ankarasti. Kunnes huomasin kapinoivani päihteistä luopumista vastaan, en noita sääntöjä. Pelkäsin kuollakseni raitistumista, mutta ilman sitä olisin kuollut. Ota yksi päivä kerrallaan. Hoitaen yhden asian kerrallaan ja ennen pitkää tulet huomanneeksi sen, että nuo säännöt pelastivat henkesi. Uusi työpaikka on kiva lisä, joka aikanaan tulee raittiuden kylkiäisenä, mutta juovana alkoholistina, saati kuolleena sellaista on hankala osata arvostaa.

Olen itse ollut raittiuteni alussa kolme kuukautta hoidossa ja nyt mietittynä se pelasti henkeni. Sinulla on sama mahdollisuus, tässä ja nyt, kun luovutat ja otat tarjotusta mahdollisuudesta kaiken irti.

Ei todellakaan ole yhtä ja ainoaa tapaa hoitaa itseään eikä mitään alistumismallia jonka vaihtoehtona olisi kuolema.

Kaaleppinen sanoikin jo hyvin. Kyllä ne duunit odottaa siihen asti kun päihdeongelma on tosiaan hoidettu, ja sille työnantajallekin voi kertoa tilanteen, niinkuin rehellisyyteen perustuvaan hoitomalliinkin hyvin sopii. :slight_smile:
Ja on hyvä että sen lyhyen intensiivijakson ajan tosiaan “peli on vihelletty poikki” ulkomaailmaan, että voi keskittyä pelkästään siihen oman riippuvuussairauden purkamiseen ja siitä vapautumiseen.

Ahdistus puolestaan voi kuulua osana toipumisprosessiin, ja sekin menee ohi. Addiktiosta irtautuminen saakin tehdä vähän kipeää.

Tsemppii vaan! Se on hyvä hoitopaikka eikä sinne kaikki edes pääse jotka haluaisi, saati kaikki jotka sitä tarvitsisi. Ota siitä kaikki irti. :slight_smile:

Myllyhoitoko se ainut ja oikea?
Kyllä.Siinämielessä ettäsiellä on oikeat asiat ne todella ainoat oikeat asiat joilla raitistuu.
12 askelta joiden lisäksi ihminen tarvitsee vain uskon.

En ole ollut myllytyksessä vaan tavallisessa 2kk kestäneessä päihdekuntoutuksessa,
teki tehtävänsä minun kohdallani ja sain hurjasti eväitä elämään sieltä, olen kyllä retkahtanut sen jälkeen mutta raittius maistuu taasen ja elämä raakana kiitos :slight_smile: On vaan uskottava itseensä.

No toivottavasti en omalla kokemuksella tällaista kuvaa antanut? Alkoholistillahan on lukemattomia eri polkuja kuljettavana kohti raittiutta. Tämä minun edellinen kirjoittelu oli palanen omasta polustani. Surulliseksi minut tekee vain se, että vielä alkoholistien keskuudessa kielletään se tosiasia, että tämä tauti on tappava, sen vuoksi siihen tarvittavat keinot vaikuttavat lapselliselta tyrannialta. Varsinkin uhmakkaan alkoholistin mielestä. Niin oli minunkin kohdallani. Olin ennenmmin valmis kuolemaan asti uhmaamaan kaikkia ja kaikkea. Mielikuvissani näin, kuinka pullo kädessä uhoan kuolemalle onnistuvani saamaan itse päihteiden käyttöni hallintaan, joskaan se ei omasta mielestäni koskaan ollutkaan hallitsematonta. Muiden ihmisten vikahan se on jos eivät ymmärrä tuskaani, johon toistakymmentä itsemurhayritystä minut ajoi, ei päihteet. :slight_smile:

Tänään olen onnellinen siitä, että minulla oli ympärilläni ne muutamat ihmiset, jotka uskoivat minuun, kun en enää jaksanut itse uskoa. Heidän avullaan, joka alussa tuntui alistamiselta, olen tänään elossa.

Kaaleppinen, on todella hienoa lukea asiallisia ja rauhanomaisia kirjoituksiasi, jotka pohjautuvat omaan kokemukseen. Ne ovat todellista vertaistukea tässä joukossa, jossa jopa ketjussa, jossa haetaan rauhanomaista kirjoittelua ryhdytään vänkäämään ja rähinöimään.

Lämpimät kiitokset Dave. Olen huomannut tässä matkani varrella sen, että toisia ihmisiä, heidän ennakkoluulojaan, pelkojaan jne. et voi muuttaa. Itseäsi voit. Kertomalla rehellisesti mitä olen kokenut, yrittämättä nousta toisten yläpuolelle tai painumatta heidän alleen, omalla asenteellaan on aivan erilaisia heijastusvaikutuksia. Kun ymmärrän tänään, etten ole yhtään sen raittiimpi kuin sinä Dave, minun ei sen jälkeen tarvitse sitä yrittää sinulle tai kenellekkään vakuutella. Toisaalta jos joku loukkaa sinua sanomisillaan tai kirjoittamisillaan, on sinulla mahdollisuus ottaa tuosta itsellesi sen sisältämä kasvun palanen tai sitten ottaa itseesi, pahimmassa tapauksessa alkaen loukata toista samalla tavalla tai pahemmin. Kun annamme sen, mitä itsellämme on, vaatimatta siitä sen enempää, tulemme ennenpitkää huomanneeksi, saaneemme itse enemmän kuin mitä olemme antaneet. Kun en vaadi elämältä mitään, se antaa kaiken mitä tarvitsen, tänään.

Heitit Kysymyksen ?

Alkoholismin " hoito " on tuuliajolla , myllyhoitoon niinku muihinki vastaaviin virityksiin pitää uskoa .
Nyt ku epäilet on tiesi siinä laitoksessa vaikea. Mutta älä ole huolissasi , suurin osa myllytetyistä
palailee yhteiskuntaan kuka mitenkin.

Nyt ku olet hoitoon asti vajonnu ja jos tuntuu ettet hyödy siellä olosta ni miksipä et poistuisi sieltä.
Lähteminen on sinun päätös , etkä olisi ensimmäinen poistuja kyseisestä paikasta.

Mutta Mieti seurauksia ennen lähtöä .

t… Kanthoona :sunglasses:

ps Alkoholismiin ei ole olemassa toimivaa hoitoa !