Hieno elämä, upea tyttöystävä, kaverit, uusi työpaikka tulossa, hyvä koulumenestys takana.
Mutta kulissien takana kuohuu.
Pelihelvetti.
Pienenä kolikkopeljä, vanhempana pitkävetoa. Sitten näin pokeria telkkarista. Tuota on itsekin kokeiltava. Siitä se sitten lähti.
Aloitin pelaamisen vähän ennen inttiä. Intin aikana paffi imaisi kaikki päivärahat mitä vain suinkin tuli. Mieli halasi kuitenkin isompiin peleihin. Pidinhän itseäni hyvänä pelaajana. Ehkä olinkin, mutta pitkäksi venähtäneet pelisessiot eivät vain kestäneet ohivetoja ja niihin peli sitten aina romahti. Tilt. Rollia täytyi siis kasvattaa isommalla depolla. Löysin pikavipit.
Kuten arvata saattaa, pian olin vippihelvetissä. Rakas tyttöystäväni auttoi minua kuitenkin selviämään. " Maksat takaisin kun pystyt". Ei tämä vielä mitään, välittömästi kun kaikki laskut oli maksettu, otin tilalle uusia. En oppinut MITÄÄN tuosta hölmöilystä. Avuksi tulivat tällä kertaa porukat.
Minua hävetti aivan helvetisti. Päätin, että maksan kaikki velat pois hakemalla pankista lainaa 3500 €. Olen mieluummin pankille velkaa ja maksan sitten omat hölmöilyni kiskurikorkojen kera pois. Vaan kuinkas sitten kävikään. Tällä hetkellä tilillä on n. 700 €. Loput lepää paffin onnellisten pelaajien tileillä. Hyvä tarkoitus räjähti käsiin ja syvensi ahdinkoa entisestään.
Jäädytin pelitilini. En voi vieläkään ymmärtää, milloin minusta on tullut näin jumalattoman tyhmä. Velkaa on kertynyt yhteensä 6000 €. Aivan järkyttävä summa laittaa POKERIIN. Oksennuksen maku nousee suuhun kuin vain ajattelenkin tätä asiaa. Noh, tehtyä ei saa tekemättömäksi. Nyt on ryhtiliikkeen paikka. Luottotiedot ovat onneksi säilyneet ja työpaikka on vaihtumassa pykälää parempaan. Pystyn kyllä nopeasti pääsemään eroon tästä velkavuoresta, mikäli vain pysyn erossa pokerista.
Tässä topicissa seurataan miten velkataakkani lyhenee ja miten pokerilakkoni edistyy. Vielä ei ole tapahtunut mitään peruuttamatonta ja asiat on vielä suht helposti korjattavissa. KUNHAN tällä kertaa oikeasti on selkärankaa ja halua tehdä asialle jotain.
Miten ihminen voi ajaa itsensä tähän tilanteeseen. Uskomatonta tyhmyyttä.
Älä ajattele pelikatkoa lakkona, vaan lopettamisena. Jos varaat itsellesi pienenkin henkisen varaportin siihen, että voit jollain verukkeella antaa itsellesi luvan vielä pelata tulevaisuudessa, et ole oppinut yhtään mitään ja olet ennemmin tai myöhemmin taas keskellä sitä itseään.
Nollatoleranssia kehiin ja ei ajatustakaan pokerista. Pahinta on antaa pienikin ajatus pokerin suuntaan. Itse retkahdin vain ja ainoastaan sen vuoksi. Nyt menee hyvin ja elämä hymyilee kun pitää ajatukset muualla.
Mulla on ihan sama tilanne. Asiat on kunnossa mutta takana pelihimoa. Velkaa lähes 20 000 euroa. Saan sen hoidettua mutta olo on todella paha ja masentaa. Mutta elämä jatkuu. Kun vielä pääsis tosta pelihimosta irti. Nyt on taas se olo, että ei koskaan enään. Niin kummasti aina sitten viimeistään puolen vuoden kuluttua retkahtaa. Kumpa voisikin olla varma, että himo ei enää ikinä palaisi.
[Poistettu asiaton kommentti -Toimitus]
Mistä näitä panun kaltaisia idiootteja sikiää? Mistä vitusta sinä ihan oikeasti ammennat motivaatiosi vittuilla ongelmasta kärsivälle ihmiselle, joka taistelee tilanteensa kanssa tosissaan.
Joko olet joku friikki, joka saa tuosta jotain sairasta nautintoa, tai sitten olet vaan yksinkertaisesti niin tyhmä, ettet edes ymmärrä koko tilannetta.
Nämä panut ovat niitä pelureita, jotka luulevat, että vakavan peliaddiktion kaltaiset onnettomuudet tapahtuvat vain ns. tyhmille luusereille eivätkä täten aiheuta heille itselleen mitään riskiä.
Pentumaista empatiakyvyn puutetta.
Jokainen menettää jotakin peleissä. Toiset rahaa, toiset aikaa ja toiset terveyden. Mulla meni rahat, omat ja vieraat. Mutta jäi terveys ja aikaa tehdä kaikkea muuta.
Päivitystä
Eivät sitten sulkeneetkaan pelitiliäni paffilla. Vaativat tilinron ja hetun ennen sulkemista. Tämä kävi kalliiksi lompakolle. En ole siis onnistunut lopettamispäätöksessä…
Olen todella pettynyt itseeni. En uskonut miten vaikeaa pelaamisen lopettaminen voisi olla. Enää ei ole varaa syventää ahdinkoa ja moata. Nyt on pakko kaivaa se tahdonvoima. Ongelma taitaa vaan olla siinä, että sitä todellista lopettamista ei edes halua tehdä ja vieläkin alitajunta uskoo minun olevan hyvä pelaaja. Luulisi tällä kokemuksella jo tajuavan, että minusta ei voi tulla tällä kassanhallinnalla ikinä mitään muuta kuin häviävä pelaaja.
Joko nyt onnistuu? Pakko.
Päivitystä…
Nollatoleranssi ei ole täysin onnistunut. Olen repsahtanut sitten helmikuun n.4 krt ja jokakerta on mennyt noin 100-200 €. Kuitenkin viimeisen kahden kuukauden aikana olen repsahtanut vain kerran. Parempaan päin siis mennään, mutta pitkä tie on vielä kuljettavana.
Pelitilit ovat suljettuna ja uusia ei ole availtu. Siitä annan itselleni plussan. Pelaaminen ei hallitse elämää oikeastaan millään tapaa. Eipä juuri enää ajatuksissa pyöri.
Velkataakka oli helmikuun alussa 6000 €, nyt sitä on jäljellä vielä 3100 €. Hyvin olen onnistunut lyhentämään ja vielä pari kuukautta niin sekin on hoidettu alta pois. Nyt kun lainaa on enää pankille, niin velanlyhennyskään ei tunnu taloudessa enää merkittävästi. Olipa hienoa huomata vanha avauspostini lukemalla kuinka paljon paremmassa jamassa sitä onkaan asiat kuin vielä 4 kk sitten.
Tsemppiä kaikille samasta ongelmasta kärsiville!
Hienoa, kyllä se siitä!
Itse heräsin n. viikko sitten tilanteeseen… 0toleranssi käyttöön… Ja heti samaisen viikon viikonloppuna n. 500e repsahdus unibet/partycasinoon.
Pakko ottaa kovemmat keinot käyttöön… Tahto on kova. Pakko onnistua.
Edit: sen verran vielä, että luottokortille ehti kertyä ~2000e velkaa peleistä. Niitä sitten maksellaa min. 5% / kk.
Sorruin. Kahdessa päivässä rullaan 375 €. Että osaakin vituttaa. Matkaa on vielä paljon, vaikka sitä luuli olevansa jo lähestulkoon kuivilla.
Stana, kele.
Tsemppiä! Kyllä se siitä, muista että “in the end the house always wins.” Sijoita rahat mielummin itseesi.
Päivitystä.
Velkaa enää n. 2400 €. Nyt kun talous alkaa olemaan kunnossa, on pelaamattomuus todella paljon vaikeampaa kun tilillä on ylimääräistä rahaa. Nyt olenkin sortunut muutamaan otteeseen tallettamaan isoja depoja pokerisaitille. Pelaaminen noudattaa tuttua samaa kaavaa. Ensin “mukajärkevästi” hyvällä kassanhallinnalla —> pari ohivetoa/huonosti pelattua kättä---->tasot nousevat. Olen kuitenkin ollut onnekas ja jäänyt voitolle näistä pelisessioista kaikkinensa. Tilanne on nyt todella hankala, koska kassanhallintani on aivan järjetöntä, kuten peliaddikteille on tyypillistä. On täysin selvää, että tulen häviämään rahat joita pokeritilille talletan pitkässä juoksussa.
Tämä viime aikojen voittaminen on varsin ongelmallista,koska alitajuisesti haaveilen taas tekeväni pokerilla hyvää lisätienestiä. Olen nyt todella haastavassa vaiheessa peliongelmani kanssa.Uskoakseni juuri tämä vaihe on se pahin. Juuri kun alat olemaan kuivilla, suot itsellesi valtuuksia ja lipsumisia ja pian taas löydät itsesi pohjalta ja surkuttelet kovaa kohtaloasi kun AA ei pitänytkään KK:ta vastaan ja lähti asunto alta.
Neuvoja kaivataan kokeneemmilta.
Moi!
Tulin eilen töistä ja ajattelin, että pelaan ne muutamat kympit mitä pelitilille oli jäänyt ed.kerrasta. No, ne meni niin nopeasti, että en ehtinyt kissaa sanomaan. Sitten tuli se fiilis niin kuin aina kun on häviö alla. Pakko voittaa hävityt rahat takaisin. Lopputulos oli se, että meni lähes kaikki mitä tilelläni oli. Muutaman satasen sain “säästettyä” koska sekoitin pankin tunnusluvut loppuvaiheessa enkä saanut enää siirrettyä rahoja pelitililleni. Olen pelannut eri pelejä niin kauan kuin muistan, mutta nyt tämä kerta kolahti todella pahasti. On jotenkin niiiiiin tyhjä olo.Välillä tulee sellaisia flashbackeja eilisestä, että ei meinaa jaksaa. Jospa nyt heräisin tähän tilanteeseen! Velaksi en ole vielä pelannut, mutta kaikki säästöt on menneet!
Anteeksi jo etukäteen mutta nyt täytyy kyllä tylyttää sua “harha”!
Miksi valehtelet itsellesi ja elät itsepetoksessa? Pelaat vaikka tajuat ettei sinusta ole voittavaksi pelaajaksi ikinä! Ei vain näytä menevän jakeluun millään… Tuota menoa surkuttelet täällä vuodenvaihteessa kun kaikki on mennyt ja vain velkaa on jäänyt jäljelle. Otat itseäsi niskasta kiinni ja ja kovat keinot käyttöön. Tuon lipsumisen lopputuloksen tiedät jo nyt! Sun on aika siirtyä sanoista tekoihin.
Mene heti pankkiin ja sano luottokortti irti ja tee tilillesi nostorajoitus. Lakkauta kaikki pelitilit ja nosta niiltä rahat pois. Vie joku läheisesi ulos syömään tai osta itsellesi jotain kivaa tai laita pesämunaksi lomamatkaa/ joululahjoja tms. varten.
Itselläni 11. viikko menossa “uutta elämää” nollatoleranssilla rahapelien suhteen. Jos en olisi keväällä tähän ryhtynyt, olisin jo velkaantunut!
Usko pois, elämä ilman rahapelejä on varsin mainiota! Ei tarvitse elätellä turhia toiveita “upswingeistä” eikä murehtia “badbeateja” vaan elää oikeaa elämää vapaana pelihimon orjuudesta!
Tässä neuvot ja keinot, joilla itse olen päässyt uuden elämän alkuun.
Harhalle: En tiedä, auttaako tämä minun kirjoitukseni yhtään mitään. Olet varmaan kuullut jo ihan tarpeeksi neuvoja ulkopuolisilta, mutta kirjoitanpa silti.
Sä et ole pohjalla. Sulla ei ole mennyt vasta kuin joitakin tuhansia tuohon pelaamiseen, mikä sekin on suuri summa, muttei sentään niin suuri kuin kymmenettuhannet. Niinpä toivoisinkin, että nyt tajuaisit vain lopettaa sen pelaamisen täysin. Olet jo nähnyt (entä oletko hyväksynyt) sen, ettet tule koskaan rikastumaan pelaamisella, vaan jäät aina tappiolle. Sinun on hyväksyttävä se fakta ja tajuttava, että säästämällä rahat muuhun, saat niistä enemmän irti. Niinpä toivoisinkin, että nyt vain jättäisit pelaamisen ja ensi kerralla, kun edes miettisit pelaavasi, ajattelisit, että on sama heittää rahat kaivoon. Koittaisit purkaa pelaamisen ja rikastumisen välisen mielleyhtymän ja yhdistää pelaamisen rahan heittämiseen kaivoon tai johonkin vastaavaan negatiiviseen mielikuvaan. Höpötänkö ihan käsittämättömiä? Toivottavasti onnistut, en halua lukea täältä, että olet kymmeniä tuhansia velkaa pankille ja asunnottomana. Siitä tilanteesta on niin paljon vaikeampi päästä ylös! Tahdonvoimaa.
Päivitystä:
Hyviä pointteja yllä. Se että luen ne vasta nyt, kertoo sen, että pelaamista ei ole ilmennyt viime kuukausina lainkaan enkä ole vieraillut täällä. Äsken kuitenkin oli heikko hetki ja oli todella lähellä etten deponnut rahaa. Niimpä päätin piipahtaa täällä muistuttamassa itseäni mitä kaikkea se pelaaminen voikaan todella onglmapelaajalle aiheuttaa.
Olen tosiaan nyt pysynyt käytännössä katsoen kuivilla sitten viime päivityksen. Taitaa mahtua kaksi hairahdusta tuosta heinäkuusta nykypäivään. Rahankäytöstä on muutenkin tullut paljon järkevämpää. Ehkä asuntolaina pistänyt päähän vähän järkeä. Velkaa on vielä maksettavana 575 € ja ensi vuoden pääsen aloittamaan pelivelattomana. Mahtava tunne.
Kiitoksia palstalaisille, neuvoistanne on ollut apua. Ongelma on toki edelleen voimassa ja vaatii absoluuttista nollatolea, mutta uskon nyt täysin pystyväni siihen.
Oen helvetin onnellinen tällä hetkellä. Hyvää joulua kaikille ja pelaamatonta uutta vuotta!
Harha kiittää ja kumartaa.
Retkahdus. Paha sellainen.
Tähän asti olen pysynyt pelaamatta, mutta nyt sitten meni kerralla 1500 € ja vieläpä velaksi Visalta. Ei helvetti.
Iso kasa laskuja pöydällä + remontointiin palanut sievo summa rahaa —> meikäläisen idioottimainen ratkaisu: - Käydäänpä hakemassa tuplat hupista pokeripöydästä.
Vaikka sitä kuinka luuli jo olleensa kuivilla ni paskan vitut. Helvetti sentään.
Tilanne nyt:
Visa tapissa (3500) €
Pikavippejä 1330 €
= 4830 €
Tilillä 100 e ja palkka tulee 3 vk päästä.
Käytännössä ollaan samassa tilanteessa kuin ketjun avaamisen aikoihin. Olin jo velaton, mutta niin vain palasin pokerin pariin. Puoli vuotta olin kokonaan pelaamatta.
Suurin ongelma on, että pelaaminen on yksinkertaisesti niin älyttömän mukavaa ajanvietettä ja siitä saa mielttömät kicksit. Ollaan taas vedenjakajalla. Lopettamalla kokonaan selviän puolessa vuodessa veloista. Jatkamalla ahdinko syvenee niin pahaksi, ett’ä luottotiedot menevät ja korot iskevät liian rajuiksi.
Niin sitä vain haluaa kaivaa itselleen samaa kuoppaa johon on jo kerran astunut. Olen nyt puoli vuotta pelannut aktiivisesti. Kaava on ollut, että kun tili tulee, pelaan 800 € ja loppukuun elämiseen joudun ottamaan lainaa. Kaksikin kuukautta totaalipelaamattomuutta niin talous pyörisi jälleen hyvin. Silloin alkaa aina se suurin taistelu. Kun on rahaa käytössä niin ajatukset harhailevat jatkuvasti pelien periin…