Muututaan

Me Lopettajat
1

Päihderiippuvuudesta toipumiseen liittyy isoja elämänmuutoksia. Toipumisella voi käsittää raitistumisen, tai päihteenkäytön kohtuullistamisen niin ettei se aiheuta enää ongelmia. Yleensä täysraittiutta pidetään parempana vaihtoehtona. koska se on tavoitteellisesti yksinkertainen. Kuitenkin myös vähentämiseen tai kohtuullistamiseen liittyy samanlaisia muutoksia kuin raitistumiseen.
Vähentäminen ei ole millään muotoa helpompi tie, tai yksinkertaisempi tie, vaan sen kompastuskiveksi osoittautuu usein juuri se, että vähentäjä ei tiedosta että on muututtava, ja muutettava monia tapojaan. Ei voi jatkaa entiseen malliin, jos aikoo sekä syödä että säästää kakun. :slight_smile:

Yhtä kaikki, toipumiseksi voi kutsua sekä raitistumista että kohtuukäytön, tai ainakin kohtuullisemman käytön, oppimista, jossa ihminen voimaantuu (empowerment), ja elämänhallinta paranee.

On selvää että toipumiseen ja voimaantumiseen liittyy muitakin elämänmuutoksia, kuin vain päihteenkäytön lopettaminen. (tai “korkin kiinni kiertäminen”).
Jos Jeppe on istunut 10 vuotta keittiön pöydän ääressä juomassa Koskista, on selvää että pitäisi keksiä jotain muutakin muutosta kuin että jatkaa istumista siinä keittiön pöydän ääressä juoden kraanavettä.

Elämänmuutokset, ja voimaantumisen tunne, ovat nykytietämyksen mukaan jopa tärkeämmällä sijalla kuin pelkkä päihteestä pidättäytyminen. Päihdehoitohan, etenkin korjaava päihdehoito, tähtää pitkälle juuri vain päihteettömyyteen, jonka saavutettua muut asiat oletettavasti lutviutuvat. Hetkellinen tipattomuus laitoksessa ei kuitenkaan paranna paljon asiaa, jos ajattelutapa ja elämänasenne pysyvät edelleen ongelmakäyttöön orientoituneena.

“Nykyaikaisena” pidetty sairauskäsitys usein vain ruokkii tätä ongelmaan juuttumista. Jäädään “sairastamaan”, koska “sairaus” antaa identiteetin jonka mukana voi joko sinnitellä kuivilla tai jatkaa päihteenkäyttöä, ilman että tarvitsee oikeasti alkaa muuttumaan.

Ihmisessä kuitenkin piilee paljon piilossakin olevia voimavaroja, jotka tulevat joskus esille kun muuttumista todella tarvitaan. Ihmiset toipuvat usein spontaanisti hoito-ohjelmien ulkopuolella, ja ilman tietoa hoito-ohjelmista.

Elämänmuutoksia tapahtuu aina toipuessa. Haluaisin kysyä, mitä elämänmuutoksia sinulla on tapahtunut toipuessa, tai mitä tapahtuu parhaillaan?
Itselleni tärkeitä ovat olleet mm. opiskelu, terveydestä huolehtiminen, elämän tapojen ja -arvojen muuttaminen päihdekeskeisyydestä kohtuus-keskeisyyteen, rauhoittuminen, tietynlainen aikuistuminen hyvällä tavalla.

2

Niin kaippa se siinä lopettamisessakin se muuttuminen tarkoittaa oikeasti jonkin muunkin muuttumista, kuin vain sen että vissy juodaankin ihan raakana vissynä. Meinaan siis sitä, että se “alkoholistinen identiteetti” (joka on vähän hölmö termi mielestäni, mutta käytetään sitä nyt kuitenkin) voi jättää ihmisen aivoihin todella syvän jäljen. Tämä jälki tekee sen, että elämä ja ajatukset silti yhä pyörivät tavalla tai toisella sen alkoholin ja alkoholismin ympärillä, vaikkei itse ainetta käytettäisikään enää. Vaikka sitten niin että ne juoma-aikaiset töppäilyt ja se “alkoholistin leima” istuu häpeän kanssa ihmisessä, niin syvässä että se ei millään irtoa ihmisestä, jos ei sitä tiedosta ja siitä ei ala työskentelemään eroon. Ollaan vähän kuin toinen jalka yhä siellä ryyppyajoissa, eikä vaan päästä irti ja mennä eteenpäin.

Oman ajatusmaailman muuttumista se hyvin pitkälti minulle on tämä “toipuminen”, joka lähtee siitä että sen alkoholismin hyväksyy, että näin on nyt ihan oikeasti minun kohdallani on päässyt käymään. Mihinkään muuhun, ei välttämättä tarvitse AA:ta eikä ÖÖ:tä koska erilaisia ihmisiä tässä ollaan, mutta sen uskallan sanoa että tuo asia jokaisen alkoholisoituneen ihmisen pitää itselleen kyetä tunnustamaan ilman mitään vastaanhankaamista ja ylpeydellä kapinointia. Oli sitten apunsa saanut mistä tahansa tai kokonaan hoitanut homman itsekseen. Muuten se pään sisällä ja ihmisen sielussa tapahtuva toipuminen ei kykene käynnistymään, koska ne käsittelemättömät tunteet ja muu kuona ihmisessä ei ala nousemaan sieltä esiin käsiteltäväksi, vaan varastoituu ihmiseen joka taas tekee elämästä ihan täyttä helvettiä.

Mutta sellaista alkoholistin taakkaa en missään olosuhteissa rupea vetämään perässäni tai omaksu sellaista käsitystä, että sitä sairastetaan loppuelämä ja ainut keino elossa selviämiseen on käydä 3 kertaa viikossa syömässä piparia ja juomassa kahvia, kuunnellen samat puhkikuluneet levyt toisten ex-juoppojen suusta uudelleen ja uudelleen läpi. Vaikkakin vertaistuki on loistava asia ja se toimii silloin, kun itse suostun omaa ylpeyteni verhoa sen verran raottamaan, että rupean kuuntelemaan mitä toisilla on sanottavaa. Paljon olen toisilta ihmisiltä saanut oivalluksia kuunnellesani heidän kokemuksiaan. Mutta sellainen kapeaan muottiin ahtaminen, mihin ihmisen pitäisi itseään ruveta sullomaan sekä pelon ja sellaisen hirvittävän myrkyllisen negatiivisuuden lietsominen on ihan täyttä paskaa.

Minulle ne tuskan vuodet ovat todellakin taaksejäänyttä elämää, enkä niitä sen ihmeemmin enää tahdo kahlata läpi. Se oli aivan kamalaa silloin, kun se tapahtui, mutta elämässä saa silti ihan oikeasti olla iloa ja onnellisuutta, vaikka tuollainen menneisyys takana olisikin. Tietyllä mielellä siitä kokee jopa kiitollisuutta, että sen on saanut kokea. Siitä on varmasti oppinut paljon noin niin kuin elämästä ihan ylipäätään ja miten asioihin kannattaa suhtautua. Ainakin pohdin asioita ja näen ne ihan erilaisesta kulmasta nykyään, kuin ennen. Sellainen päivittäinen itsetutkiskelu on tullut minulle jonkinlaiseksi automaatioksi. Joskus se vähän ärsyttääkin itseä, kun jää pyörittämään sellaisia asioita päähänsä, jotka monilla menee varmasti vain olan kohautuksella ohi. :mrgreen: Mutta toisaalta se pohtiminen tuo elämään myös jonkinlaista rikkautta ja ymmärrystä. Ja se on ihan kiitos raittiuden, että minulla on tällainen “ajattelemisen lahja” nykyään, jota ei varmaan ainakaan sellaisella pelkästään elämänsä viheltelemällä läpiluistelevalla ole. Kyllä ne oivallukset ja takautumat sieltä menneisyydestä sitten tulee tuolla elämässä eteen ajallaan ja silloin, kun hetki on oikea. Mutta sellainen jumiutuminen ja samojen asioiden ruoppaaminen on vain loppujen lopuksi pelon aikaansaamaa paikalleenjämähtämistä, jonka kahleisiin ei kannata jäädä. Minä en ole valmis, enkä tule koskaan olemaankaan. Mutta sepä juuri elämästä mielenkiintoisempaa tekeekin. Tylsää olisi jos tietäisi jo vastaukset kaikkeen. :laughing:

3

Valtiomiehen keskustelunavaus oli kokonaisuudessaankin hyvin asiaanperehtyneen ihmisen tekstiä, mutta lainasin nyt tuon osan jota itse pidän olennaisimpana paranemis-toipumis-muutosprosessissa, mikä nimitys nyt kenenkin ajatteluun parhaiten sopii.

Omalla kohdallani uskon suurimman muutoksen olevan siinä, että elämä muuttui paljon vaivattomammaksi kun ei enää tarvitse murehtia juomisesta. Se vapauttaa melkoisesti voimavaroja kaikkeen muuhun, siihen elämiseen, omaehtoiseen sisällönvalintaan omassa elämässä. Totta kyllä, vuosikymmenien jatkuvasta, suunnilleen päivittäisestä alkoholinkäytöstä irtaantuminen oli alkuvaiheessa hiukan työläs prosessi, mutta nopeastihan se lopulta helpotti.

Tapahtuneet konkreettiset muutokset?

Ainakin nyt on mahdollisuuksia monenlaiseen osallistumiseen paljon enemmän, pöhnässä kun ei oikein sopinut mennä kuin sellaisiin paikkoihin ja harrastuksiin joissa ainakin osa muustakin porukasta oli pienessä kännissä. Yksin humalaisena täysin selvien ihmisten joukossa oli hiukan henkisesti rankkaa, joten sitä tuli vältekltyä.

Mutta, asialla on toinenkin puoli; ei ole enää tarvetta olla koko ajan kovin sosiaalinen, ei ole tunnetta että pitäisi jatkuvasti olla olla jonkun porukan keskellä ollakseen hyväksytty ja yhteiskuntakelpoinen.

Voimaantuminen on tehnyt senkin, että itsenikin kanssa tulen mainiosti toimeen, enkä tunne menettäväni mitään silloinkaan kun vietän vapaa-aikaani ihan omissa oloissani - silloin kun ei tarpeeksi kiinnostavaa toimintaa muiden kanssa ole tarjolla.

Viides vuosi menossa ihan selvänä -luultavasti olisin voinut valita myös rajun juomisen vähentämisen ja päästä silläkin hyviin tuloksiin- ja ainakin on ollut enemmän aikaa ja voimia kaikelle muulle. Pieniä asioita, tavallisen ihmisen omia juttuja… mutta toisaalta myös jotain valmiuksia olla muiden mukana vaikuttamassa asioihin joihin eivät yhden ihmisen voimat riitä.

4

Tämä on tosi hyvä pointti. Tämän allekirjoitan omalta kohdaltani kyllä ihan täysin.

5

Eikös tämä onnistunut vähentäminen ja kohtuullistaminen kuuluisi kannustukseksi tuonne vähentäjien puolelle Keto?

Omalla kohdalla ei näkyviä muutoksia siinä mielessä ole, että tietyt asiat kuten työ ja perhe säilyivät läpi kosteiden aikojen. Ajattelussa ja henkisessä hyvinvoinnissa ne suurimmat erot varmaankin ovat. Yksi selkeä muutos on tietenkin suhteessa päihteisiin. Syy miksi en käytä alkoholia on yksinkertaisesti se, että en halua enkä koe saavani siltä mitään. Siksi myöskään kohtuukäyttö ei kiinnosta millään tasolla.

Ehkäpä muutosta voi luonnehtia vapauden kokemuksella. Tietynlainen vapaus kaikessa tekemisessä ja olemisessa. Ei ole alkoholiin liittyviä pakkoja ja sen myötä on huomannut monen muunkin pakon olleen vain oman pään asettelemia rajoituksia.

6

Mä uskon että ihmisten on tarkoitus muuttua ja paljon elämänsä aikana. Eli muutos on pakollinen, ja se tapahtuu vain elämällä ja kokemalla muutokset itsessään, hyväksymällä ne. Ei väkisin itseään muuttamalla. Tietysti joskus muutos vaatii sen että joutuu hammastakin purren muuttamaan totuttua käyttäytymistään, esim. jättämään sen oluen avaamatta silloinkin kun se tuntuu vaikealta. Tai jättämällä ne reseptilääkkeet apteekkiin, ja kestämään henkistä kipua, vaikka helpompi olisi sitä paeta lääkkeillä. Yleensä se muutos, ainakin mun omalla kohdalla on tapahtunut enemmän tai vähemmän omalta mukavuusrajalta poistumalla. Se että välillä sattuu on vaan hyväksyttävä, se on kasvua johonkin uuteen.

Tiedän paljon porukkaa, jolta se juominen vain jää pois kun alkaa tulla lapsia ja elämä asettua perhenormeihin. Sitten on niitä, joilta se ei jää, ja se on aika surullista näiden pienten lasten kannalta, jotka jostakin syystä on vain pakko sinne kuvioon saada. Nämä perheelliset kohtuukäyttäjät joita tunnen, juovat viihteellä käydessään ehkä 1 -3 krt/vuodessa ja yhdet skumppalasilliset juhlissa ajokykynsä säilyttäen.

Sitten on tietysti niitä omasta mielestään kohtuukäyttäjiä, jotka juovat kohtuulliset kännit joka viikonloppu :slight_smile: Eikös AA joskus määritellyt alkoholismin niin, että alkoholismi on humalahakuista juomista, riippumatta siitä kuinka usein tapahtuu? No tällä määritelmällä itsekin olisin ollut alkoholisti. Mistäpä sitä tietää, vaikka olisin ollutkin :slight_smile:

En kuitenkaan täällä kohtuukäytön hyviä puolia tällä palstalla kauheasti julistaisi, koska se mikä jollekin on omasta mielestään kohtuukäyttöä saattaa toiselle olla jo ongelmajuomista. Se antaa myös kuvan, että vähentäminen olisi alkoholistille tai suurkuluttajalle ratkaisu. Vähentäminen varmasti toimii joissakin tapauksissa, mutta monesti se on vain itsensä ja läheisten kusettamista.

Jos nyt omalta kantilta tätä asiaa ajattelin, niin pari-kolmekymppisenä join aika usein, pe-la putkiakin aina välillä. Määrät välillä suuria ja krapulat hirvittäviä. Sitten kun lapsia tuli vähensin noin 7 vuodeksi juomisen noin 8 - 12 annosta/kk määrään. Tämäkin vähäinen määrä aiheutti minulle ongelmia, niin jos tässä vielä painisin alkuaikojen mielihalujeni kanssa juodako vai eikö juoda, niin sinun Keto/Valtiomies kommenttisi täällä tuntuisivat tässä lopettamisen alkuvaiheessa todella ärsyttäviltä ja valheellisilta.

Itselleni se paras riippuvuudenmittari oli se, miten vaikeaa se vähäinenkin lipittely oli kuitenkin lopettaa. En lähtisi tähän taisteluun toista kertaa, en mistään hinnasta! Vähentäminen oli aika helppoa, jopa ne tipattomat kuukaudet mitä pidin. Mutta se lopullinen lopettaminen on hankala ja paljon tahdonvoimaa vaativa juttu. Toisaalta tässä vaiheessa kun raittiutta on jo ajallisesti paljon takana, ei kohtuukäytön hehkutuksetkaan täällä hetkauta enää itseäni suuntaan tai toiseen :slight_smile: Tässä on oppinut jo nojaamaan omaan itseeni ja tuntemaan itseäni jo sen verran, että tiedän jo mikä itselläni lisää hyvinvointia ja mikä sitä vähentää. Mutta uusien lopettajien kannalta sanon nyt tähän väliin mielipiteeni, että jos kohtuukäyttö ei ole pakollista, sitä ei todellakaan kannata harrastaa :mrgreen: Elämä on paljon parempaa ilman tätä kohtuukäyttöä. Olen tästä elävä esimerkki. Toki elämäni parani siitä kun vähensin reippaasti juomistani, mutta kyllä se henkinen vankila siinä ympärilläni edelleen oli, niin kauan kuin laitoin sen korkin lopullisesti kiinni.

Omasta tapauksestani voisi sanoa, että olin addiktoitunut kohtuukäyttäjä. Ehkä helpoin tapa testata onko se oma kohtuukäyttö addiktiivista vai ei, olla juomatta vaikka puoli vuotta. Tai vuosi. Jos se on helppoa eikä aiheuta mitään sisäisiä taisteluita, niin sitten kai suurta ongelmaa kai ei ole.

…Mutta ne muutokset lopettamisesta. Elinvoimaa, mielenrauhaa, itseluottamusta. Niitä tässä on ehkä eniten kertynyt. Lisäksi energiaa vapautuu kun ei tarvitse miettiä alkoholia tai mitään siihen liittyviä asioita. Varmaan rahaakin säästynyt, ja monta kivaa juttua on tullut tehtyä kun on voinut autolla liikkua milloin haluaa, eivätkä promillet vaikeuta elämistä. Ei krapuloita, ei väsymystä, ei juomisesta aiheutuvia morkkiksia ja masennuspäiviä alkuviikosta… Pidän plussana myös sitä, että näytän esimerkkiä lapsille ja nuorille (muillekin kuin omille harrastusten ja yhdistystoimintojen kautta) että elämästä, niin arki- kuin juhlapyhistä voi ja pystyy nauttimaan täysillä ihan ilman kemiallista aivojen sekoittamistakin. Ja että elämä ilman kohtuukäyttöä on vapaampaa ja täydempää kuin sen oman kohtuukäyttönsä ja viikonloppujuomisensa vankina.

Näin muuten viime yönä unta että olin juonut, huh! Arjessa alkoholi ei käy oikestaan enää koskaan mielessä (kohta 3 vuotta raittiutta) mutta näköjään uniin se vielä välillä sukeltaa. Helpotus oli suuri, kun heräsin ja tajusin että ei tässä mitään repsua ole tullutkaan :smiley: Helpotus oli niin suuri, että olen kyllä tänäänkin todella kiitollinen tästä raittiuden lahjasta, minkä olen saanut.

7

Sisäinen eheytyminen on minulla ollut näemmä vuosia vievä prosessi. Omaksi itsekseen kasvamista ja itsensä hyväksymistä. Se on mielettömän yksinkertaista sitten, kun ihan loppuviimenään vaan antaa sen tapahtua. Uskaltaa luottaa ihmisiin ja laskea sen oman panssarinsa alas. Mutta tuohon yksinkertaisuuteen on vain melkoinen vääntö pitänyt ensin käydä, koska esimerkiksi sellainen juttu kuin ylpeys on ollut aika vankkaa tekoa. :slight_smile: