Muuttunut meno...

Moi kaikki saunojat!

En tiedä, muistaako täältä kukaan minua, sillä en ole kirjoitellut tänne aktiivisesti enää moneen vuoteen.
Lähinnä olen hiljaa vierestä katsellut, miten huume/päihdekulttuuri on Suomessa muuttunut.
Siinä missä vuonna '02 vastattiin esim. vaikka kysymykseen “Paras ganjanpolttoväline?” pitkälti toista sivua, nykyään tulee pitkiä ketjuja koskien kaikenmaailman korvaushoitolääkkeitä, lääkeaineiden (bentsot/opioidit jne) päihdekäyttöä yms yms.

Muutenkin kannabis ja (muut) psykedeelit olivat suosittu puheenaihe, kun 2000-luvun alkuvuosina tuli paljon tutkimuskemikaaleja maailmalta ja niihinhän minäkin ihastuin, varsinkin silloin kun 5meo-dmt Alppipuiston kalliolla kaatoi minut selälleni nauramaan jumalallista naurua, kun koin eräänlaisen uudestisyntymisen, jos näin radikaaleja ilmaisuja voidaan käyttää. Silloin uushenkisyys-hippikulttuuri eli hyvin voimakkaana ja luin paljon kirjoja joissa kerrottiin kaikesta psykedeelisestä menosta ja kelailuista maan ja taivaan välillä.

Ne muutamat nuoruuden huuman vuodet silloin menivät trippaillessa happojen, sienien ja tutkareiden kanssa (viihteeksi toki välillä gammaa tai kaljaa, joskus joku esso), mutta pirin käyttö alkoi lisääntyä siinä ohella, kunnes aloin vetää sitä IV:nä, ja pian olinkin vetänyt itseni sillä pitkäkestoiseen psykoottiseen tilaan, ilman psykedeelejä jotka olivat enemmän puhdistaneet päätä, mutta nuo pitkäksi venähtäneet pirivainot vuonna 2005 eivät olleetkaan lappusilla ja tateilla yms. korjattavissa. Ja bentsoja meni jo päivittäin korjaamaan piriahdistuksia.

Menin aluksi katkolle, josta jouduin osastolle pian, kun vainoissani aloin riehua. Sain diagnoosiksi paranoidisen skitsofrenian. Olin pari vuotta kuntouttavassa hoidossa.

Nykyisin ihmisten jutut Plinkissä pyörivät aika lailla huumeiden aiheuttamien vakavien psyykkisten ja fyysisten ongelmien ympärillä. Ja juttuja paskoista tutkareista joista menee psykoosiin.
Eikö hippikulttuuria kaikessa psykedeelisyydessään viihdekäyttöineen enää ole ollenkaan, vai onko se muuttunut niin marginaaliseksi, ettei siitä vaan enää jutella täällä?

Kun olin päässyt hoidosta, olen käyttänyt lähinnä “mietoja” päihteitä: bentsoja, kannabista ja alkoholia. Ja pyrin pysymään kohtuudessa, jotta voin tehdä työtäni yrittäjänä sekä harrastaa säännöllisesti niin omiani kuin yhteisöllisiäkin musajuttuja. Muutamat kokeilut kovien kanssa viime aikoina ovat kertoneet minulle hyvin selvästi, ettei pääni kestä varsinkaan stimuja enää.
Psykedeelejä tulee harvoin enää vastaan, LSD:tä 1-2 kertaa vuodessa, ja siinä se…

No, en mä tiedä mitä kaikkea nuo parikymppiset jullit harrastavat. Ei tällainen kolmevitonen suht ongelmaton toimeentuleva taidekäsityöläispienyrittäjä paljoa enää ole siitä perillä…

P.S. Mihin ihmeeseen Tulkkukin on hävinnyt? Se oli joskus kaikkein legendaarisin plinkittäjä!

  • Vitun Vahvaa Voimaa! -

Niinpä niin. Minä olen koittanut psykedeeleistä täällä puhua, mutta eipä paljon keskustelua ole herättänyt.

Ja kyllä happoa onneksi liikkuu. Viimeksi toissapäivänä trippailtiiin vaimoni kanssa LSD:llä ja yhtä kaunista ja terapeuttista se oli, sekä yhtä viihteelliseltä se tuntui kuin 18 vuotta sitten. <3

T. Helio Jacques

Eihän tuo 2000-luvun alun pieni “psykedeelivallankumous” kestänyt montaa vuotta, eli paremminkin voisi sanoa meiningin palanneen vanhaan. Olihan se kieltämättä mielenkiintoista aikaa olla nuori aikuinen. Koko ajan tuli uutta ja jännittävää kokeiltavaa. Se korni ja usein päälle liimatun oloinen uushippikulttuuri oli lähinnä huvittavaa, mutta ne aineet olivat upeita. Varsin kilttiä ja harmitonta se tosin oli, vaikka aika monille kävi lopulta kuten psykonautille. Eiväthän psykedeelit ole samalla tapaa huumekulttuurin valtavirtaa nykyään, siksi niistä ei enää puhuta. Happoa nyt saa aina, mutta muuten on aika hiljaista.

Olisi mukava lukea tällaisia avauksia enemmän plinkissä, mitkä esimerkiksi ovat tämän hetkiset trendit? Mihin suuntaan huumekulttuuri on menossa?

Koitin avata yleistä keskustelua ja vähän psykedeeleistä nyt ja eilen. Sekä vähän laajasti kaikenlaista muustakin, mutta enpä onnistunut saamaan keskustelua juuri yhtään. Voi Daa
Mut tos linkki jos joku vaikka kiinnostuisi. →

viewtopic.php?f=1&t=38866

Mä taas luulen, että psykedeelikulttuuri etenkin nettihuumetilailun myötä elelee kyllä nuorisonkin keskuudessa. Siihen liittyvä suurin muuttunut juttu on ehkä se, että tällaiset plinkin kaltaiset keskustelufoorumit on ihan menneen talven lumia. Jos aatellaan plinkkiä 2000-luvun alkuvuosina, niin keskustelijoitahan oli ihan valtava määrä ja keskustelu oli myös melkosen vapaata: siten tuli iltapäivälehdistön “kohuotsikot” ja sensuuri foorumilla tiukkeni, ja samoihin aikoihin sosiaalinen media alkoi nostaa päätään ja foorumilta tapahtui aika iso joukkopako (so. monet vanhat aktiivikirjoittelijat varmaan ihan vaan muutenkin ammensi tyhjiin sen, mitä keskustelufoorumista irti saivat ja siirtyivät tekeen jotakin muuta. Ehkä lapsia esim. Tai jotain, mistäpä sen tietää). Eiköhän nuoriso touhua niissä somemaailmoissa sen keskustelun, mitä ylipäätään touhuuvat, ehkä nettikeskustelukulttuuri on muutenkin vähän vanhanaikaista. Nykyään tällä foorumilla ei etusivun topicit vaihdu kuukausiin, välttämättä vuosiinkaan, ja aktiivisten keskustelijoiden määrä voidaan laskea jos ei nyt ihan kahdella kourallisella, niin ainakin ihan parissa kymmenessä.

Netti(päihde)kulttuuri muuttuu, ehkä psykedeelijannut löytää toisensa muualta kun julkisilta keskustelufoorumeilta, mene ja tiiä!

^Ei se kyllä noin mene, sen tietää jokainen, joka eli sen tietyn ajan skenessä ja on jossain määrin kuvioissa yhä. Kotimaisia deelivendoreita ei käytännössä ole lainkaan, eikä samanlaista kirjoa, jota aikoinaan pyöri ihan perinteisessä katukaupassa saa edes ulkomailta. Salakuljettaa ei juuri kannata, koska pirissä ja subussa on parempi kate. Happoa nyt tietysti jonkin verran. Kyllähän vireä ja sensuroimaton huumekeskustelu elää voi hyvin pimeällä puolella

Tuplat

^ Joo, varmasti näinkin. Mä käsitin aloitusviestistä, että ihmetellään etenkin tämän foorumin kohdalla, että mihin keskustelu on tyrehtynyt.

Ei psykedeelien käyttö mihinkään ole hävinnyt. Niitä saa nykyisin ihan perus nettikaupoista. Ei vaan tarvitse hankkia niitä katukaupasta.

Psykedeeleistä keskustelu mahdollistamman julkisesti tekee hyvää koko kulttuurille, koska ne ovat kuitenkin vasta ihan lähivuosina lääketieteessä päässeet läpi tärkeät tutkimukset ja kokeet, jotka ovat oikeasti ne tulevaisuuden suuri juttu. Voidaan puhua todella suuresta läpimurrosta, vaikka vielä ei tietenkään voida olla varmoja kuinka ihmisten mielet saadaan korjattua psykedeelisillä lääkkeillä. Potentiaalia kuitenkin on löytynyt uskomattoman paljon. Tästä kiitos mm. Herra Albert H.

Kyllä psykedeelien saatavuus on kohtuullisen hyvä. Riittää, että aihe kiinnostaa, loppu tuleekin itsestään :wink:

T. Helio Jacques

^
Sulle ois postia Helio!

^ Jep, mulla on toi luukun sähköposti jostain syystä ollu jumissa enkä oo saanu avattua sitä, mutta selvitän asian. En oo unohtanut ja tiiän kyl ehkä mitä asia koskee :wink: Pari muuttujaa ollu vaan täs sori sitä. Luon uuden sähköposti osoitteen, jos en saa tätä toimii.

Hyyyvä hyvä! :smiley:

ite en oikei muuta psygedeelejä kaipaa kun sieniä helppo annostella haluttu vahvuus ja miellyttävin vaikutus. extasi on toinen.0,05-0,07gmämmiä tai 0,5g tattei on kyl bueno annos jos lähtee itekseen luontoretkelle tai ziigailee leffaa. isommilla annoksila pitää olla hyväs porukas…nykyään vaa ei oikein tilaisuuksia eikä kontakteja lähellä moisiin huvituksiin… vuoden sitten tullu noita viimeks otettua…