Muutosten tuulet???

Kotikanava
1

Näin tämä elämä on kulkenut:
Alkoholistin lapsi
Takana kaksi avoliittoa kahden alkoholistin kanssa
Nyt naimisissa alkoholistin kanssa

Enkö ole mitään tässä matkalla oppinut, takana jo 50 vuotta elämää, ei päivääkään ilman alkoholistia :imp: . Kotoa siirryin suhteeseen alkoholistin kanssa, sitä kesti 4 vuotta. Suoraan tästä suhteesta seuraavaan, alkoholistin ja narkkarin kanssa (tämä jälkimmäinen paljastui vasta eron jälkeen, niin sokea on ihminen), tätä kesti 6 vuotta. Ja tästä suhteesta suoraan uuteen suhteeseen alkoholistin kanssa ja naimisiin. Liito on kestänyt yli 20 vuotta, vaikka muutimme jo välillä erilleenkiin. Itse halusin takaisin yhteen. En ollut mitään oppinut.

Mies jäi työttömyyseläkkeelle pitkän sairaslomaputken jälkeen. Firma ei pystynyt tarjoamaan kuntoa vastaavaa työtä. Oli siihen asti hoitanut homman kotiin, kierteen kylläkin koko ajan syventyessä. Oli töissä, joissa puhallutettiin pistokokeilla. Ihmettelin ettei koskaan kärähtänyt. Sairasloman aikana ja etenkin työttömyyseläkkeen myöntämisen jälkeen syöksykierre oli valmis. Ennen selviä viikkoja tai kuukausia, nyt enää muutama päivä kuukaudessa selvin päin. Ei tahdo pieni uskoa, että näin se elämä on kääntynyt.

Itse olen työelämässä, ja työuran pitäisi minimissään vielä jatkua 15 vuotta, jollei tämän maan hallitus suuressa viisaudessaa päätä eläkeikää vielä nostaa. En jaksa enää - menetän malttini, huudan ja kiroilen raivopäänä. Mies ei ole paha - ei suustaan eikä fyysisesti. Mutta on jatkuvasti päissään ja jatkuvasti kotona. Ostaa viinakset kavereiden kanssa Tallinnasta, käyvät niitä oikein yhteisellä autokyydillä sieltä hakemassa. En jaksa, että valvoo yöt ympäriinsä, nukun toinen silmä avoinna, mitä rikkoo, mitä pudottaa, mihin itse sammuessaan putoaa. Pitäsi jaksaa silti töissä käydä. Olen saanut rytmihäiriöitä, suutun niin pahasti miehelle kun on koko ajan enemmän tai vähemmän kännissä. Jatkuvia migreenikohtauksia, hartian ja rintaranka aivan jumissa, kun koko ajan jännitän.

Jos lähden illaksi harrastusten pariin, mies on päissään. Jos lähden viikonlopuksi kotikotiin äidin luo, mies on päissään ja kärrää tuikituntemattomia meidän kotiimme kännäämään. Mies raahaa tuntemattomia ravintoloista kotiimme, minä marssin yöllä kesken unien tyhjentämään kotiamme känniääliöistä. Olen nykyään vain ja ainoastaan väsynyt tai aivan uupunut, vihainen ja/tai raivoissani. Alan olla jaksamiseni rajoilla.

Tänään tulin taas maalta äidin luota kotiin. Mies oli taas raahannut kavereita meille kännäämään. Oli kyllä siivonnut jäljet. Olin silti ravoissani ja huudoksihan se keskustelu meni. Lopuksi mies meni tyhjentämään meidän verkkokellarimme roskikseen. Sinne sulloi ja runnoi mehumaijastamme alkaen kaiken tarpeellisen ja tarpeettoman. Ilmoitti hakevansa avioreroa, kun tuli tämän tempauksen suoritettuaan sisälle. Minä siinä ensin pistin vastaan ja sanoin että käy hakemassa tavarat takaisin. Ei hakenut. Minä tuumasin, että en ole tarvinnut niitä yli vuoteen, joten en tarvitse enää ollenkaan.

Nyt yön pimeydessä pohdiskelen avioeron mahdollisuutta. Yhteinen asunto on vuotta vaille valmiiksi maksettu. Uuden asunnon hankinta olisi edessä. Ja yksin otettu laina - ei tule minun palkollani onnistumaan. Olen kahlannut eri asumisvaihtoehtoja alueellamme läpi, vuokra-asunnoista aso-asuntoihin ja omistusasuntoihin. Olen ilmeisesti aika kypsä eroon, pahalta tuntuu, mutta ymmärrän ettei näin voi jatkua. Tapamme toisemme henkisesti. Minä en kestä miehen valitsemaa elämäntyyliä. Ja koska minä en enää koske ollenkaan alkoholiin, hän ei kestä minun elämäntyyliäni. Miksi siis olemme yhdessä?

Mies on ihana kun on selvinpäin. Kun olisi selvinpäin. Ei ole enää kuin päivän tai pari ja silloin nukkuu krapulaansa pois. Ja aloittaa uudelleen. Yleensä aloittamalla riidan ja siitä saa hyvän syyn ryyppyputkelle. Tai ei enää voi puhua putkesta vaan jatkuvasta olotilasta. Tämä on tilanne tänä päivänä. Juo ilmeisesti itsensä hengiltä. Hänellä ei ole alkoholiongelmaa - muut ovat ongelma hänen juomiselleen. Näin hän on ilmoittanut.

En jaksa jatkaa näin mutta avioeroprosessi, asunnon hankinta, muutto, omaisuuden jako ja kaikki muu. Tuntuvat liian suurilta vuorilta kiivetä. Mistä saan voimia???

2

Ei kaiken tarvitse tapahtua kerralla ja äkkiä(suuret vuoret voi ylittää hitaasti ja harkiten). Sitä irtiottoa voi ‘‘kypsytellä’’ hiljakseen ja vähin erin. Asia kerrallaan toimia. Miettiä ensin yksi asia valmiiksi ja se toteuttaa, sitten vasta paneutua seuraavaan mieltä askarruttavaan.
Itse tein tuon päätöksen, että ‘‘hiljaa hyvä tulee’’ ja muutama asia jo hoidettu ja etäisyyttä asioihin haettu :smiley: kummasti on omaa ajatusmaailmaa selkeyttänyt. yksi asia kerrallaan ja seuraava etappi päämääränä.
Etäisyyttä oletkin tainnut jo hiukan ottaa ja valmistautua tulevaan kun olet siellä äitisi luonakin käynyt voimia keräämässä. Voimia ja jaksamista päätökset vaatii.
Ne Al-Anonin oppaat ainakin auttoi itseä päätösten teossa, ei se elämä paremmaksi muutu, jos ei itsestä se muuttuminen ala :smiley:

3

Kiitos kannustuksesta. Tunnen olevani aivan lamassa, en jaksa mitään tällä hetkellä. Näiden mietteiden lisäksi töissä on menossa yt:t enkä tiedä, säilyykö minun paikkani vai ei. Painaa tuolla takaraivossa koko ajan :confused: Siksi tämä omaisuuden osituskin tuntuu pelottavalta, kun en tiedä, jäänkö työttömäksi vai mitä tapahtuu. Katsotaan ja odotellaan. Miestä ei ole näkynyt sitten aamun mykkäkoulun. Meni (onneksi) juomaan kavereille, mutta kokemuksen mukaan rymyää kotiin viimeistään, kun olen mennyt nukkunaa. Miten tässä jaksaisi jatkaa?

Olen kahlannut asuntoilmoituksia läpi. Vuokra-asuntoa ei tältä alueelta hevin saa, aso-asunnut ovat kiven alla. Joko pitää muuttaa pois paikkakunnalta (not - kaikki harrastukset ja ystävät täällä) tai jos työpaikka säilyy, täytyy ryhtyä selvittämään asunnon ostomahdollisuutta. Mitä vaativat takuuksi. Ja käydä kuitenkin varoiksi hakemassa aso-asunnon jonotusnumero kaupungintalolta. Ehkä tässä on nyt alkusuunnitelma. Tästä sitten pienin askelin eteenpäin.

4

Minusta tuo sinun suunnitelma kuulostaa hyvältä. Pienin askelin eteenpäin. Jotain kannattaa tehdä ja kokeilla, varmaa on ainakin se että jos ei jotain tee niin asiat eivät miksikään muutu. Olen usein pohtinut täällä sitä, miksi surkeaan ja onnettomaan elämäntilanteeseen jääminen meistä läheisistä tuntuu siltä helpommalta vaihtoehdolta, vaikka olemme jo vuosia olleet onnettomia. Kai kysymyksessä on pelko tuntemattomasta, vaikka ainakin se tuntematon pitää sisällään mahdollisuuden muutokseen ja onneen.

Minun kokemukseni mukaan se, että pienin teoin ja askelin alkaa ottaa omaa elämäänsä takaisin omaan haltuun voimaannuttaa. Muutos ei tapahdu hetkessä, mutta kun opettelee elämään omaa elämäänsä, uskon että ajan kanssa päätösten teko helpottuu. Alkoholistien läheiset kietoutuvat niin kummasti siihen alkoholismin verkkoon, että sen syvimmissä syöveireissä ulospääsyn löytäminen tuntuu melkein mahdottomalta.

Hyvä, että sinulla on harrastuksia! Älä ole liian huolissaan rahasta tai muista asioista. Kyllä elämä kantaa, asiat voivat ihmeellisesti järjestyä ja ihminen tulee halutessaan vähälläkin toimeen.

On tietenkin myös mahdollista, että miehesi hakeutuu hoitoon ja raitistuu. Kaikki on mahdollista. Näitä asioita meistä kukaan ei voi etukäteen tietää. Sinulla on niin pitkäaikaista kokemusta alkoholimista, että toivon että ehtisit lukea täältä muiden kertomuksia: uskon, että saat niistä itsellesi paljon lisää ymmärrystä ja myös itsevarmuutta.

-Ellis

5

Hei,
Ehdotan ensimmäisiksi askeliksi tutustumista Al-Anoniin (www.al-anon.fi ). Se on paras paikka miettiä, mitä alkoholistin läheisen tulisi tehdä. Siellä saat tyyneyttä ja uusia oivalluksia. Niin kuin Ellis kirjoitti, miehesikin saattaa vielä kiinnostua raittudesta.

6

Kävin kaupungintalolla hakemassa aso-jonotusnumeron. En yhtään tiedä, mistä repisin rahat siihen aso-maksuun ja näkyy olevan kahden kuukauden takuumaksukin meidän kunnassamme. Täytin myös aso-hakemukset neljään taloon, useamman kokoiseen asuntoon. Olen siis jo hypännyt vaikka virallista eroa ei ole edes vielä laitettu vireille. Yhtään ainutta vapaata aso-asuntoa ei kunnassamme tällä hetkellä näytä olevan. Joten jonotus saattanee olla vuosienkin mittainen. Näinhän nämä kevään viimeiset lomapäivät sujuvat :unamused: .

Mies ei mene hoitoon, koska hänellä on kirkas näkemys siitä, ettei hänellä ole mitään ongelmaakaan. Ei siis ole edes tiensä alkupäässä tai on jo tehnyt valintansa ja kulkee tämän tiensä loppuun asti. Ongelma on muilla, siis se miten hänen alkoholinkäyttöönsä suhtaudutaan.

Al-anon ei tällä hetkellä tunnu olevan se minun paikkani. Saattaa olla tulevaisuudessa. Äidin aikoinaan passitin alkoholistien läheiskurssille ja kurssin jälkeen pakkasi isän tavarat matkalaukkuihin ja nosti ne talon portaille. Isä lopetti juomisen lähes siihen paikkaan, taisi kaksi kertaa repsahtaa. Kymmenen vuotta äiti ehti nauttia selvästä miehestä, mutta sitten syöpä vei isän. Olen lukenut tätä palstaa jonkin aikaa, tuttuja juttuja ja tuttuja pohdintoja. En siis ole yksin tässä jamassa.

En usko että ero itsessään on vaikea toteuttaa. Mies ei ole vaikea henkilö ja hänen kanssaan saadaan asiat neuvoteltua. Kunhan vain olisi edes sen yhden päivän selvin päin jotta voisi puhua asiasta. Sehän tässä tilanteen vaikeaksi tekeekin, kun mies ei ole inhoittava tai väkivaltainen. Vain aivan lopen humalassa, ympäripäissään toikkaroi ympäri mökkiä. Ja juodessa kyllä luonne muuttuu nykyisin - ihana mies selvin päin mutta humalassa yhä enenevässä määrin joku aivan vieras. En tuon vieraan kanssa ole mennyt naimisiin vaan sen toisen, jota en enää pahemmin ole nähnyt.

Mutta - ensi askel otettu. En tiedä mihin tämä matka vie.

7

Sinun miehesi on persoona jolla on omat hyvät ja huonot tapansa. Varmasti hän on erilainen ja eri ikäinen kuin minun mieheni. Silti nämä molemmat kieltävät ongelmansa, syyttävät muita, valehtelevat, juovat salaa, pettävät lupauksia ja ylipäätään käyttäytyvät kuin meille tuntemattomat ihmiset. Miksi? Koska alkoholismi on riippuvuussairaus joka aiheuttaa tietynlaisia oireita. Kaikissa alkoholisteissa on siis samanlaisia oireita, ja jos jotain oiretta ei vielä ole, niin ajan ja juoman kanssa asia kyllä tulee muuttumaan. En voi sanoa että minulle olisi yllätys se, että miehesi mielestä ongelma on muilla. Päin vastoin! Se on yksi alkoholismin oire ja tapa tunnistaa ja luokitella sairas ihminen. Siitäkin huolimatta, ettei hänellä ole mielestään ongelmaa, sinä voit tehdä omalta osaltasi paljonkin asioiden muuttamikseksi.

Mielestäni tämä on lause, jota sinun kannattaa miettiä tarkkaan. Miksi koet, ettei Al-Anon sovellu sinulle, jos et ole sitä kokeillut? Hyvä kuitenkin, että pidät avoimena mahdollisuutta tutustua ohjelmaan.

Oletko tullut ajatelleeksi, ettei ehkä ole sattumaa että olet alkoholistin lapsi ja kolmatta kertaa naimisissa alkoholistin kanssa? Minulla ei ole tästä aiheesta omakohtaista kokemusta, mutta vertaistukiryhmissä monet ovat kertoneet miten alkoholismi on seurannut heitä elämänvaiheesta toiseen. Alkoholisteissa on ehkä jotain sellaista tuttua, joka tiedostamattomalla tasolla antaa jo ennestään alkoholistisessa elämänpiirissä eläneelle turvallisuuden ja tuttuuden tunnetta. Monet käyvät Al-Anonissa rikkoakseen tämän piirin.

Al-Anon ohjelma on tarkoitettu alkoholistien läheisille, ja sinä olet alkoholistin läheinen. Tämän parempaa täsmäapua ei tässä maassa ole tarjolla. Sanoit olevasi lopussa: älä käytä energiaasi turhaan etsimällä apua vääristä paikoista!

Mielestäni alkoholismissa erot eri perhetilanteiden välillä ovat pintavärettä: suuret pohjavirrat ovat kaikilla samanlaiset. Monet täällä sanovat, että olisi helppo erota jos ei olisi lapsia, toiset sanovat eroavansa kunhan ei olisi asuntolainaa, ja ne kenellä ei ole kumpaakaan, kertovat eroajatuksen silti olevan toivottoman vaikea. Me läheiset elämme siinä toivossa että puoliso raitistuu, ja vaalimme muistoja siitä ihmisestä kenen kanssa olemme joskus menneet yhteen, vaikka tätä ihmistä ei olisi enää vuosiin ollut näköpiirissä. Meillä on jonkinlainen fantasia siihen elämään ja ihmiseen liittyen, vaikka mikään asia tosielämässä ei oikeastaan viittaa siihen, että tuo fantasia olisi lähimainkaan saavutettavissa.

Mutta, kuten sanottua, elämä voi muuttua. Eihän meistä kukaan tiedä minne olemme matkalla, vaikka suunnitelmat olisivatkin valmiina. Mennyttä ei voi muuttaa, ja tulevaa meillä ei ole. On vain tämä päivä, ja sen voimme käyttää niin kuin parhaaksi näemme.

Tarkoitukseni ei ole missään tapauksessa olla tyly. Minun mielipiteeni ovat omiani, ja voit ottaa pohdittavaksesi niistä mitä haluat ja jättää loput.

Hyvää vappua toivottaen, Ellis

8

Hei Ellis, kiitos viestistäsi. En loukkaannu asiallisesta tekstistä, saapi tulla lisää :slight_smile: .

Nimimerkkini jo kertoo kaiken, alkoholistin lapsi on joko itse alkoholisti tai jos ei päädy alkoholistiksi, niin on valmis alkoholistin vaimo. Käyttäytymismallit ovat jo valmiina. Olen koko iäni valinnut isäni kaltaisen miehen. Olen tunnistanut jo aikaa sitten itsessäni sekä läheisriippuvuuden että nyt etenkin valtaan sairastumisen. Yritän kontrolloimalla kaikkea pitää elämämme tasapainossa. Eihän se onnistu! Minä olen se v**mainen akka, joka nalkuttaa ja vahtii. Toinen on rempseä vapaa mies. Mieskin on alkoholistin lapsi, joten roolit ovat olleet valmiina jo yhteen mennessä. En tietenkään halua olla kontrolloija. Elämän vaaka on vaan kallistunut näin vinksalleen. Kun toinen on hälläväliä, toinen yrittää sitten puolestaan tilannetta tasapainotta. Eikä aiheuta kuin hallaa itselleen enkä usko sen auttavan toistakaan.

En voi toisaalta moittia toista, itsekin olin hyvin lähellä 20-30 vuotiaana, etten olisi lipsahtanut väärille raiteille. Minut pelasti paha migreenitaipumus ja ilmeisesti jonkinasteinen allergia alkoholin säilöntä- yms. aineille. Tulen meinaan niin maan sairaaksi juotuani, ettei toista kertaa vuodessa halua maistaa. Joskus otan lasin viiniä tai siidedin työkavereiden kanssa. Mutta en sen enempää pysty, koska jysähtää migreeni niskaan. Ehkä hyvä näin. En juo, en polta.

Olen joutunut prosessoimaan ja hankkimaan tietoa syvällisestikin alkoholismista ja omasta suhteestani siihen. Mutta tieto ei ole se, joka pelastaa. Vaan taito - ja sitä minulta nimenomaan puuttuu. Riippuvuustaipumuksen tunnistan itsessäni edelleen, vaikka noita peruspaheita ei olekaan. Ruoka on yksi, liikunta toinen. Hyvin lähellä olin myös nuorena anoreksiaa - tai taisin olla jo anorektikko. Nyt heilahdellaan siellä toisessa ääripäässä. En ole jäänyt shoppailukoukkuun enkä ole pelihimon riivaama. Nettiriippuvuus saattaa kyllä kehittyä tässä ajan myötä. Kun netistä löytyy apua ja tukea :smiley:.

Olen kyllä jo pitkään tiedostanut, mihin suuntaan elämämme on lipsunut pikkuhiljaa. Ja ymmärrän että jos mies ei lopeta alkoholinkäyttöään, taitaa ero olla se paras ratkaisu ainakin itselleni. Ratkaisun tekemin on vaikeaa, helpompaa on roikkua huonossa suhteessa, se on kuitenkin tuttu ja turvallinen. Läheisriippuvainen kun pelkää varmaankin eniten yksinjäämistä. Ja senhän se ero tuo mukanaan :cry: .

Ymmärrän myös sen, että turhaan syyttelen miestä. Hän kulkee omaa elämänpolkuaan, jota ei kyllä sanoistaan huolimatta ole tietoisesti valinnut. Juomisen syyt löytyvät syvältä, eikä hän ole niitä edes alkanut prosessoimaan. Tiedän, että taustalla on todella raskaita traumaattisia kokemuksia, jotka pitäisi läpi käydä - ilman viinaa. Mutta minkäs teet. Kun mies ei ole vaarallinen itselleen eikä muille, niin pakkohoitoonkaan ei häntä saa. Eikä hänellä mielestään ole mitään syytä miksi pitäisi esim. terapiaan hakeutua. Joskun tunnen syvää epätoivoa ja surua, kun toinen itsentä tuolla tavalla tuhoaa. Tekee hidasta itsemurhaa. Näin hän on itsekin asian ilmaissut. Liekö kuitenkin asiaa pohtinut ja tähän tulokseen päätynyt. Että näin on helppo lähtö…