Muutokset elämässä - juomisen loputtua

Me Lopettajat
21

Olen vapaa ja päätän monista asioista ihan itse. Olen usein todella onnellinen ja kiitollinen. Nautin mukavuudesta, matkustamisesta, kahvista, ruoasta ja maisemista. Uskallan olla oma itseni.

Juovana aikana päihteet täyttivät koko elämän. Pää oli jumissa. Väsytti, masensi ja teki mieli olla vielä astetta enemmän sekaisin.

Mun alkuraittius on ollut tasaista. Ei ole ollut haasteita tai vaikeuksia. Elämäni on hymyillyt jo pitkään. Sitä en tiedä, miten osaan selvällä päällä ottaa elämän vaikeat jutut vastaan.

Mutta siis juuri tällä hetkellä elämäni on sairaan hienoa, mielenkiintoista ja iloista. Valtava muutos on tapahtunut. Olen kiitollinen.

22

Kiitos kommenteista kaikille -

Hyviä huomioita ja kirjauksia otsakkeesta. Järjellistä pohdintaa ja mukavaa luettavaa, viimeinkin ja vaihteeksi.

Mulla ei silleen isosti muuttunut mikään erityinen asia tai tietyt jutut, vaan kaikki meni uusiksi
dokaamisen jäätyä - mutta sellainen polte ja kiire saada tuloksia on ehkä kuluttavaa ja
tasaisuus ja arkiset raamit on miellyttäviä, kun yli 20 vuotta ei ollut ohjeistustakaan päivänkuluun
saati ees otetta mihinkään asiaan tai haluakaan muuttaa sekasortoa tai ollut käsitystä paremmasta aamusta.

Juomisen tilalle ois jotain saatava. Eipä välttämättä, aika täyttyy ja tilanteet elämässä kirkkaana
muuttuvat. Aikanaan ihmettelin niitä vanhojen juoppojen horinoita, että kaikenlaista saa ja menettää
kurjuutensa ja mitä kaikkea ne aivonsa juoneet densot harhoissaan luetteli. Paljolti oikeassa olivat nuo konkarit.

joten… lienee ollut oikea valinta - valmistuminen oottaa sit siellä koiranputkiosiossa, kyl mää jaksan venata. :smiley:
aion nauttia tuhkana todellisen tyyneyden maamerkin ja vanhan lehmuspuun varjosta, jonne koirat aina paskovat.

Mulle tärkeimpiä asioita on ilmaisu. Oon saanut takas sen luontaisen kykyni puhua omalla äänelläni
ja kirjoittaa, kuten tyylilleni on välttämätöntä. ja kylmää sit puhunkin kuulemma ajoittain, melko paljon.
On siinäkin suvantoja ja enempi vois toki hiljaisen heimon tyyppei rohkaista pamlaamaan, olinhan itsekin
hiljaa ainakin yhden vuosikymmenen. Istuin vain jossain pimennetyn mörskän nurkassa juomas tölkkikaljaa
ja kehitin mielikuvituksellisia maailmoja tietyn päihtymistilan saavuttaessa purun ja mäskin sekoituksen päässäin.
Jotkut jäävät siihen autonomiseen autismin autenttiseen kehään ja luulevat olevansa ties ketä ja oon sellasii
elämänsä menettäneitä tapauksia kadulla tavannutkin, hoidoissakin alkoi olemaan persoonaltaan aika taiteellisia
tapauksia. En ole maisterimestari, enkä halunnut niiden psyykettä vilkaistakaan, osa saattoi olla/olikin vaarallisia.

No, vaihdoin sen epätoden todellisuuteen. ja ainahan sinne vanhaan pääsee takaisin, jos niin suuri hinku on,
mutta tänään oon sen verran väsynyt, että ajatuskin saa mut virkeeksi tai siis oon riittävän levollinen,
etten tarvitse piristyäkseni motivoivaa vaihtohohtoehtohoitoa tilalleni - hoppu on jossain määrin loppu ja
energioita voi muutoin käyttää ja terveemmin muutenkin elää, synnillisen paheisiksi luokiteltuja
hedonisitisia mässyttelysessioita unohtamatta, lääkesokerillisia övereitä ja aggressiivisia nousuja.

Paheita vakiona ja sama pää ilman mahdollisuutta korvaavaa tuotteeseen ja uusiutuminen ei ole kirosana.

järjetön määrä kirjoitusvirheitä. taitaa ikänäkökin mua moukaroida. ja en ehkä osaa tätä teknistä kielenrakennetta.
sisältö on se juttu ja joskus ajatuksenvirtainen soljuvuus, eihän ne maamme fiksuimmat tyypit ja
koulutetuimmat eliittiyksilöt meidän eduskunnan rupattelutunillakaan oikeestaan pahemmin sano mitään…

23

Nykyään uusi päivä on aina uusi mahdollisuus. Mitään ihmeellistä ei välttämättä tarvitse tapahtua mutta ei aika ainakaan tiimalasin tavoin valu sormien välistä :smiley: Elän jokaisen päivän ns. iloiten ja täysillä mutta en voi valehdella etteikö tuo 6 kk rajapyykki houkuta. Eikä sekään vielä enkka ole mut tuntuisi hyvältä. Tosin sen saavuttamiseen ei ole mitään muttia tai esteitä,näillä mennään. Sääliksi käy vielä juovat alkoholistit, varsinkin he jotka eivät itseään sellaisiksi miellä. Eikä ole minun tehtäväni saarnata, tosin aioin kylvää useampaankin mieleen pikku pikku raittiussiemenen.

24

Parastahan tässä raittiudessa on vapaus! En enää ole vankina, kahleissa mitä uskallan tehdä ja koska.
olihan se juhlallista mennä jokapaikkaan mihin halusin ilman pelkoa. ja olla menemättä sinne mihin en halunnut mennä. kyllähän minussa tuli esiin alussa ainakin se että uskalsin sanoa etten halua, en tule, en ala siihen hommaan. Kun aiemmin olin se luuseri jota kaikki käytti hyväksi. Olin niin pelkuri ja lammasmainen että menin vain mukana, tein mitä käskettiin, siedin epäasiallista käytöstäkin kun en uskaltanut vastustaa kun omatunto kolkutti juopottelusta, pelotti että joku sanoo ääneen että olet vain juoppo yms. kaikkia piti yrittää miellyttää, varsinkin sukulaisia. Perheessä sisällä olin sitten äreä ja masentunut, itkuinen.
Onhan se tasaantunut jo mieli. Toivon kovasti etten enää alkaisi mielistellä ketään, minkään asian takia. Sillä siinä on varmaan yksi suuri syy miksi join. Epätoivo kun elin siten miten en halunnut elää.

25

Mulla ehkä parasta tässä vaiheessa on sen tajuaminen, että omaan elämään voi aika paljon vaikuttaa. Juodessa jotenkin luulee, ettei millekään mitään voi. Vaikka asiat ei heti lähtisi nousukiitoon, niin sen näkeminen, että päivä päivältä menee eteenpäin ja toisaalta raittiina ei niin suuressa määrin “järjestä” selvitettäviä asioita itselleen, niin väistämättä lapiollinen kerrallaan se “paskakasa” pienenee… huilaa sitten välillä ja iskee lapionsa kasan viereen pystyyn. :wink: Ei Roomaakaan päivässä rakennettu.

Suunnitelmia tulevaisuuden suhteen on alkanut tulla ja osa pikkuhiljaa edennytkin. Juominen ja pahat olot ja kaikki veivaaminen vie aika paljon aikaa ja voimia ja nyt ne voi käyttää muuhun… Vaikka sitten levolliseen joutilaisuuteenkin.

Tietty pelko kuitenkin on. Pahimmillaan tämä tappaa… :open_mouth: Tämä palasi taas tajuntaani päihdepalveluissa, kun ystävät tms saattoivat huonokuntoista kärsivää katkolle. Nöyrä ja kiitollinen saa olla jokainen jokaisesta raittiista päivästään. :slight_smile: Hyvällä tavalla valppaana, muttei turhaan paniikissa. Tosiasia kuitenkin on, että joku retkahdus voi olla se, jolta ei enää palaa raittiiksi tai kuolee tapaturmaisesti reissullaan.

26

Morjes mariamme, oot oikeessa. Iso, näkymätön kahle on lähtenyt hiertämästä nilkkkoja ja sydäntä ja otsanauhaa.
Pelko on luonnollinen osa elämää, mutta ei dokaamisen aloittamisen pelkääminen ole mielestäni pitemmän päälle tarpeellinen tunne, kun on selvittänyt asiansa itselleen… energiat tulee aidosta ilosta ja “helpommasta elämästä”…

27

Kolahti tuo sana pelko. Muistelin että kyllä pelkäsin ekana vuonna sitä että joutuisin takaisin juomaan. Kuljin AA-ryhmässä ja näin siellä kuinka ihmiset retkahti koko ajan ja aina vain pahemmin kävi. Ajattelin etten selviä takaisin raittiiksi jos retkahdan ja siksi kuljin joka kerta ryhmään kun vain mahdollista, uskoin lujasti siihen, että kunhan vain pysyn ryhmässä ja rukoilen joka aamu raitista päivää ja illalla kiitän niin pysyn raittiina. Kuoleman pelko oli se joka myös kannusti pysymään raittiiden ihmisten seurassa ja mukana ryhmässä.
Vakaa usko siihen että Jokin itseäni suurempi Voima pitää minusta huolen etten ajaudu siihen mielentilaan että joisin. Toinen asia on kiitollisuus. Jos on kiitollinen elämälle siitä että SAA olla raitis niin ei ihan heti tule mielee, että tekis mieli juoda.