Moniongelmaisen puoliso

Kotikanava
1

Tapasin mieheni vuonna 2014. Rakkautta ensisilmäyksellä. Kertoi heti huumemenneisyydestään ja mielenterveysongelmistaan. Olin sinut asioiden kanssa, kun ajattelin, että rakkauteni parantaisi. Muutettiin melko pian yhteen ja oltiin niin rakastuneita. Viina kuitenkin kiinnosti hieman liikaa. Itse en juurikaan juonut enkä huumeita ollut ikinä kokeillutkaan. Meinasin, että kyllä tää “vaihe” ohi menee, kun vaan jaksaa. Maniavaihe muuttui sitten masennukseksi. Kaikkeni tein, jotta hänellä ois hyvä olo. Huumeita ei käyttänyt ollenkaan tällöin.

Vanhat kaverit alko tulla taas takasin elämään. Annoin luvan polttaa pilveä, koska meinasin, että ei kerta haittaa. Se kerta muuttuikin melko moneksi. Kaikki rahat meni pilveen. Mikään muu ei kiinnostanut. Makasi kotona, poltti ja söi. Lihoikin sitten yli 20kg. Sain selville, että oli salaa käyttänyt ekstaasia ja piriä. Ei ollut kuulemma mikään iso juttu. Kaikkihan sitä tekee. Joopajoo…

Työnteko ei kiinnostanut. Samalla kun itse raadoin töissä niin hän makasi kotona. Välillä oli monta päivää putkeen poissa ryyppäämässä. Mua vitutti, kun itse sai hoitaa kodin, ruokaostokset, laskut. Tuntu NIIN epäreilulta. Itellä alko rahat loppua, kun sai kaikki pienestä palkasta maksaa. Mutta kun niin vaan rakastin. Ja rakastan. Uskon, että mieskin. Siltikään se väitetty välittäminen ei näy missään. Ottaa kokoajan velkaa, että sais pilveä. Ja kuka ne velat sitten maksaa. Minä. Olen vaan niin kiltti. Liiankin. Tällä hetkellä suurin osa rahoista menee pelaamiseen. On sitten jäänyt siihenKIN koukkuun. Erityisen raastavaa tästä tekee sen, että mun isoveljeni on todella peliriippuvainen, kauan ollut. Koko perhe on kärsinyt siitä ja mies tietää sen. Silti jatkaa pelaamista. Josko sieltä joku voitto tulisi. Ja jos sattuu voittamaan, niin ei niitä rahoja kyllä yhteisiin menoihn käytetä vaan pilveen. Nyt alkaa taas sappi kiehumaan. On tullu monet itkut itkettya tässä kahden vuoden aikana. Mun jaksaminen alkaa olla finaalissa.

Töissä kyllä kävisi, mutta ei niitä löydy. Palkkakin menisi suurimmaksi osin ulosottoon. Itse oon nyt käyttänyt 3000€ säästöjä, kun mies ei ole vuokraosuuttaan edes pystynyt maksamaan. Sossun mielestä mulla on niin paljon rahaa, että hyvin pärjätään. Ja työkkärissä puolen vuoden karenssi. Mulla hupenee kohta kaikki säästöt, ellei jotain nyt ala tapahtumaan. Loputon suo. Mitähän sitä keksis?

2

Näin lukijana tuo sun teksti on ihan järkyttävä. Ei toista rakastava ihminen kohtele lähimmäistään tuolla tavalla. :frowning: Kyllähän sä itsekin tiedät, mitä sun pitää tehdä. Ei se sua rakasta. Kunhan sanoo, vai sanooko edes? Käyttää hyväkseen, kun kerran olet hyväksikäytettäväksi alistunut. Eikai tuollaisella syöttiläällä ole nähtävästi aikomustakaan pistää elämäänsä kuntoon. Pistä edes omasi?

3

Tarinassasi on paljon samanlaisia piirteitä kuin omassani. Seurustelin muutaman vuoden moniongelmaisen miehen kanssa. Takana oli huumeita, alkoholia ja mielenterveydellisiä ongelmia. Kun tapasimme, hän kertoi heti suoraan ja rehellisesti kaiken käytöstään ja historiastaan, joten oli helppo lähteä suhteeseen kun se perustui rehellisyydelle. Hän oli silloin kuivilla muista paitsi alkoholista. Takaraivossani ajattelin jo silloin, että mitähän tästä tulee. Mies kuitenkin hurmasi minut persoonallaan ja ihanalla luonteellaan johon rakastuin palavasti ja halusin antaa hänelle mahdollisuuden. Suhde olikin kaikinpuolin todella ihana ja viihdyimme yhdessä. Mies kovasti pyrki ”selvään” elämään siinä kuitenkin vain hetkittäin onnistuen. Välillä meni pidempiä aikoja hyvin ja sitten taas huonommin. Kuitenkin jo melko alkuvaiheessa sain hänet kiinni muutamista käyttökerroista, jotka oli minulle jättänyt kertomatta tai valehteli niistä. Olin raivon vallassa siitä valehtelusta, en niinkään käytöstä. Koen kuitenkin että suhteen aikana välillämme oli luottamus, vaikka se petettiin useasti, totuus tuli lopulta ilmi tavalla tai toisella.

Riippuvuudet vaihtoivat muotoaan kausittain, välillä pelkkää alkoholia, välillä pillereitä, joskus meni kovempia pitkät putket tai ihan puhtaasti sekaisin kaikkea. Vuodet olivat yhtä hullun myllyä ja elämä kulki puoli päivää kerrallaan. Ei paljoa voinut suunnitella edes tulevaa viikonloppua kun koskaan ei voinut tietää mielialaa tai oloa. Välillä hän kävi pätkätöissä, mutta pääasiassa se olin minä joka huolehti taloudellisen tilanteen koko ajan. Tästäpä johtuen olen nyt itse melko tiukilla, kun on laskuja ja vähän velkaa mutta pärjään, onneksi niin.

Itsellä oli tuota samaa, että maksoin hänen juttujaan koska ajattelin, että tilanne kyllä muuttuu ja paranee tästä. No eipä parantunut kun hetkellisesti. Silloin kaikki oli ihanaa ja mahtavaa ja tuntui kuin koko elämä olisi alkanut alusta kun hän kävi onnistuneen katkon ja pysyi sen jälkeen selvänä pari kuukautta. Sitten se lähti käsistä pahemman kerran ja mulle riitti. Mies oli niin sekaisin, ettei edes tajunnut mitä on tapahtumassa. Niinpä pistin asuntohakemuksen vetämään ja kolmen viikon aikana jätin hänet, muutin ja aloitin oman elämän. En olisi siinä välttämättä onnistunut ilman läheisten tukea, mutta kun otin sen ensimmäisen askeleen ja kerroin tilanteesta äidille, ei sitä voinut enää peruuttaa.

Ensimmäisellä viikolla uudessa kodissani huomasin yhtenä kauniina päivänä että se stressi, jota oon tuntenut varmaan viimeisen vuoden on kokonaan poissa. Ihan mieletön tunne kun vihdoin pystyin hengittämään ja olemaan rauhassa. Sillon tajusin, että mun olis pitänyt lähtee siitä suhteesta jo paljon aikaisemmin. Mut kun se rakkaus oli niin vahvaa, että en vaan voinut. Nyt ei ainakaan tarvii miettiä, että en olis yrittänyt. Yritin ja halusin katsoa että tapahtuuko muutosta. Rakkaus tätä miestä kohtaan ei ole vielä hävinnyt minnekkään, mutta olen enemmän kun tyytyväinen nyt tähän tilanteeseeni. Saan päättää itse mihin laitan rahani ja voin varmistaa sen, että mulla on rahaa koko kuukaudelle kun se ei mene enää paskaan ja toisen menoihin.

Sinulle haluan sanoa sen, että teet itse oman päätöksen oli se sitten mikä tahansa. Voin hyvin samaistua siihen oloon mikä sulla on nyt. Mä olin niin väsynyt, stressaantunut, ahdistunut, onneton, kuihtunut koko tilanteeseen loppupeleissä että ei olis enää ollut mitään muuta vaihtoehtoa kun jäädä kitumaan tai lähteä elämään omaa elämää. Vaikka se sattui ihan helvetisti se oli silti elämäni vaikein mutta paras päätös. Kukaan ei tiedä mitä tulevaisuudessa tapahtuu mutta nyt aion hoitaa oman pään kuntoon ja elää vaan itseäni varten.

Tsemppiä sulle tosi paljon ja kirjoita tänne kun haluat keskustella!

4

Niin tuttua. Symppaan sua täysillä.

Mä oon vasta tavannut miehen, puolisen vuotta sitten. Tulin melkein heti raskaaksi vahingossa ja tässä sitä nyt ollaan. Maha pystyssä ja mies jossain kavereitten luona. Tänään kuulosti puhelimessa suhteellisen selvältä. Kahden viikon sisällä on kuitenkin esim sammunut eteiseen, telonut jalkansa ja ollut reippaasti yli puolet päivistä sekaisin.

Tuhlasin alussa myös omia hyvin vähiä rahoja hänen juttuihin paljon. Muutaman kuukauden päästä tajusin että hän ei maksa takaisin vaikka sai rahaa tilille. Sen jälkeen oon koittanu pitää rahat erillään mutta ruuat ostan käytännössä molemmille. Hänen rahat menee päihteisiin.

Tänään odotin niin kovasti että hän olisi tullu aikaisin ja suht selvänä kotiin ja olin ihan käsittämättömän pettynyt kun ei tullutkaan.

En jaksa uskoa että päihteily vähenisi tai loppuisi kun lapsi syntyy. Toisaalta en haluaisi lapselleni elämää päihdeperheessä, oma isä dokasi, joten tiedän kuinka ärsyttävää elämää se on.

Perhetaustan takia oon myös kovin pettyny itseeni että oon tämmösessä tilanteessa.

5

Hei “sama juttu”!
Asutteko yhdessä? Oletko ottanut selvää miehen oikeuksista lapseen, jotka ovat siis helpommin/nopeammin suuremmat kun asutte yhdessä? Halusin vaan ihan nopeasti muistuttaa että huonolla onnella joudut antamaan vastasyntyneen vauvan esimerkiksi tunniksi kerrallaan isälleen vaikka isä ei olisi kunnossa. Niin ja jos et anna sillä syyllä sitä voidaan käyttää pahimmillaan sinua vastaan niin että isä saa vauvan sinulta 80% pois. Olen ikävä kyllä törmännyt pariin erittäin kamalaan tapaukseen tällaisten asioiden suhteen ja suosittelen todella paljon että otat asioista selvää kunnolla ja pian.

6

Minäkin maksanut kaikenlaisia menoja, myös ruoat. Miehen rahat mennyt kaljaan ja tupakkaan eikä ole niihinkään aina riittänyt. Hauskinta on ollut että olen joskus ostanut myös niitä kaljoja ja palkaksi siitä olen saanut haukkumiset, naamalle sylkemiset ja tavaroiden rikkomiset. Hullua.

7

Kiitos viestistä, Brunette. Mulla on kova usko siihen, että mies hoitaa lapsen kanssa olemisen kunnolla. Oon kattonut häntä aiemmasta liitosta olevan lapsensa kanssa ja se sujuu hienosti. Odotan muksun vierailuja, kun sillon mies on selvin päin, kunnes lapsi on menny nukkuun.

8

Niin ja mäkin ostan niitä kaljoja, jotenki perhesovun vuoksi. Ja sitten toivon ettei mies keksi mistään lisää rahaa ennen ku kello tulee 9 illalla ja kaljan myynti loppuu.

9

…

10

Ja niin, rakastan miestäni edelleen todella paljon, vaikka emme enää ole yhdessä. En unohda, että aina kun hän oli selvinpäin, niin oli aivan mieletön isä; rauhallinen ja superkärsivällinen, leikkimielinen, rento ja hassutteleva. Paljon on hyvääkin sanottavaa. Ei lapsi kuitenkaan ole tainnut ihan kännissä häntä nähdä montaakaan kertaa, kotona juominen tapahtui suurimmilta osin silloin kun lapsi oli saatu nukkumaan.

Mutta sitä lapsi ei millään meinannut ymmärtää, että jos isi on kotona hänen nukkumaanmennessään, niin miksi hän ei aamulla enää ole? Monet kerrat on yhdessä jännätty aamulla että löytyisköhän isi sohvalta - kun en ole itsekään tiennyt. Pettymys on ollut valtava, niin minulle kuin herra ties kuinka kolahtanut lapselle, kun isi ei ollutkaan aamulla olohuoneessa nukkumassa. Sydän särkyy :cry:

11

Tätä kuulee minusta aika usein alkoholistien läheisiltä ja oma kokemukseni alkoholisti-isän kanssa on hieman samansuuntainen. Ollaanhan sitä superihania kun ei ole minkäänlaista kykyä käsitellä negatiivisia tunteita tai asioita muutoin kuin juomisen kautta. Terveessä ihmisessä on tavallisesti ne hyvät ja huonot puolet samassa persoonassa, alkoholistilla sitten saattaa olla tuo persoona jakautuneena sevään ja juovaan ihmiseen. Monesti alkoholistien läheiset tuntuvat ajattelevan että kun juominen loppuu niin esiin astuu se selvien aikojen superkiva tyyppi, vaan ei se taida niin ihan mennä.

12

Sama kokemus parin viikon takaa, herralla oli meno päällä aamusta lähtien, sohvalta seurasin hänen koheltamistaan ja kuuntelin humala puheitaan. Kaupassa (lähikuppilassa) hänen täytyi käydä vähän väliä ja oma tölkkikin oli koko ajan kädessään, lopulta tokaisi että ei voi kotona olla kun siellä on ei niin iloinen nainen paikalla. En myöskään voinut sen tokaisun jälkeen jäädä paikalleni vaan lähdin. Onneksi on omakin koti missä ei tarvitse moista touhua katsella. Ei noihin kyllä saa mitään otetta kun viina vie.

13

Onneksi moniongelmaiset miehet voivat löytää 1. luokan ongelmattoman naisen tältä keskustelupalstalta…

14

Tää on niin älytöntä, nyt taas tilanne päällä. En jaksais millään tämmöstä, toinen ihan sekasin ja kiukkunen. Ja lapsi nukkuu viereisessä huoneessa. En haluis lähtee tästä suhteesta mutta järki sanoo että pitäis. Oman tulevan lapseni takia.

15

Tee itsellesi selväksi, mikä asia pitää sua tuossa “suhteessa”. Onko se yksinjäämisen pelko, läheisriippuvuus vai mikä? Kaikkea voi väittää rakkaudeksi, mutta ei tuollainen toispuoleinen hyväksikäyttösuhde sellaista ole.

16

Lueskelen ja kirjoitan ekaa kertaa täällä. Tuntuu pahalta kun huomaan että muut käy samoja asioita läpi. En varmasti ole ainoa.

Itse olen alkoholisti-isän kanssa elänyt nuoruuteni, seka-käytön kautta itsemurhaan päättyi se tie. Itse läheisriippuvainen.

Nyt elän 4ttä vuotta parisuhteessa alkoholistin/päihde ongelmaisen miehen kanssa… meillä on 1,5v tytär. Tuntuu niin pahalta, kun jäädään tytön kanssa kakkoseksi päihteille, usein. Pilvessä ollaan useita iltoja viikossa, onneksi vasta kun tyttö nukkuu.

Jotenkin sitä on vaan tässä niin yksin. Ei uskalla rehelliesti puhua kenenkään kanssa. En osaa lähteä. Pelottaa, ahdistaa, vituttaa… mitä vielä.

Vertaistukea kaipailen. Ehkä.

17

Tällähän sitä vertaistukea onneksi on. Surullista että meillä päihdeongelmaisten puolisoilla on usein kotitaustassakin päihteitä. Mullakin sekä isällä että isoisällä sama vika.

Kyllä mä mietin monesti että mitä teen tässä suhteessa. Tänään viimeksi. Mutta tänään päihdekeskustelu meni jotenkin mallilleen, alun huutamisen jälkeen kumpikin sanoi rauhallisesti toiveitaan tulevaisuuden suhteen. Yhteneviä ne on. Mä vaan uskon, että mies tarvii apua. Hän ei ajattele niin.

Se, että aina jää toiseksi päihteille, sehän siinä niin surullista onkin.

18

Nyt kuvioon on astunu pelko. Miehen aggressio vaikuttaa tosi pelottavalta, vaikka varsinaista tälliä en oo saanutkaan. Hän vaikuttaa kamppailevan asian kanssa kovasti. Mun pitää varmaan hakea apua. En tiedä mitä tekisin.

19

Hei! olen myös joutunut pelkäämään,kun mies sai ihmeellisiä kohtauksia humalassa ollessa,silloin jos häntä jostain provosoitiin tai arvosteltiin.Hänen silmänsä paloi ja käyttäytyi aggressiivisesti,varoitti kyllä että älä tule lähelle,saattoi iskeä nyrkkiä esim.pöytään ja raivota.Tilanne oli kaikenkaikkiaan pelottava.Vähitellen se sitten muuttui enemmän henkilökohtaiseksi ja kerran ärsyynnyttyä kävi minuun kiinni ja uhkasi lyödä,mutta se jäi silloin uhkaukseski…sen kerran jälkeen tein päätöksen että meidän tiet tulee eroamaan,en hyväksy enää sellaista kohtelua.Nyt asun omassa kämpässä ja olen siitä onnellinen että en tarvii pelätä enää.Älä odota sitä ensimmäistä lyöntiä,se ei jää viimeiseksi.Väkivalta tahtoo koko ajan lisääntyä…kun kerran sen riman on ylittänyt…Voisitko käydä juttelemassa vaikka psykologin kanssa tilanteestasi,ulkopuolinen näkee asiat yleensä paremmin. Voimia sinulle -jellonatar-

20

Kiitos jellonatar <3
Just noin munkin mies toimii ja sanoo että älä tule lähemmäs. Jotenkin tuntuu niin uskomattomalta että oon tämmösessä tilanteessa. Toisaalta tekis mieli keskittyä niihin hyviin asioihin ja uskoa parempaan huomiseen. Toisaalta tiedän että tilanne voi muuttua pahemmaksikin. Ja kun on lapsi tulossa niin en voi ajatella vain itseäni.

Kai se on uskaltauduttava juttelemaan johonkin. Ehkä al-anoniin koska pelottaa että psykologi tekee lastensuojeluilmoituksen. Vaikka eipä siinäkään toisaalta mitään pelättävää ole, apua sieltä lastensuojelustakin saa.

Mikäs tän ketjun aloittajan tilanne on, miten menee nykyään?