Miten tukea ja kulkea rinnalla toipuvan kanssa?

Kotikanava
1

Hei!

Vajaa vuoden olen seurustellut toipuvan alkoholistin kanssa. Hänellä tulee pian yhdeksän vuotta täyteen kuivilla oloa. Hänen tyttärensä kanssa ollaan muutama kerta puhelimessa huomattu, että puhe vähän epäselvää. Ja muutenkin vähän outo. Ensimmäinen ajatus on ollut kummallakin, että onko humalassa. Minä en ole uskaltanut kysyä, koska itselle tulee sellainen tunne, että loukkaanko toista sillä, että vaikka olen luvannut luottaa, heti alkumetreillä alan epäillä… Tytär on nyt avautunut minulle, että hänen suurin pelkonsa on, että isä ratkeaa. Tytär on 19v ja isä siis lopettanut, kun hän on ollut 10. Mutta silti tuo pelko on edelleen voimakas. Isällä myös oheissairauksia ja me pohdimme, josko sittenkin aivoissa jotain huolenaihetta ja yritämme puhua, että menisi lääkäriin. Olemme siis tuosta sammaltamisesta sanoneet, muttemme ole viitanneet juomiseen.
Olen viime päivät lukenut paljon aiheesta. Ja samalla kai olen ymmärtänyt, mihin olen sitoutunut. Avoimesti on asiat kertonut minulle ja minä itse olen tietoisen riskin ottanut. Pitää varmaan kehittää itselleni ainaisen epävarmuuden sietokykyä… :wink:
Tyttö on avautunut minulle paljonkin, eka kerran hän voi jonkun kanssa puhua peloistaan ja tunteistaan, mitä on isän alkoholinkäyttö aiheuttanut. Isä ei ole lasten kanssa (kaikki aikuisia) koskaan käynyt asioita läpi, vaan ne on haudattu. Tuntuu kuin prosessi on tuon osalta vielä kesken. Tyttö haluaisi puhua isänsä kanssa ja käsitellä lapsuuden pelot ja pettymykset, mutta ei tiedä, miten. Pelkää ett hajoaa siihen paikkaan ja alkaa itku, jolle ei ole loppua. Sanoin, että todennäköisesti itkisitte molemmat ja se tekee vain hyvää. Olen luvannut tuolle tyttärelle, että puhun isälle hänen toiveestaan ja koetan järjestää, että vihdoin saisivat asiansa selväksi. Isä antaa nykyään paljon aikaa lapsilleen eli ulkopuolisesta näyttää, että kaikki hyvin. Ja monelta osin onkin. Mutta tiiedän itse, että parempi olisi puhua nyt kuin se, että elää puhumattomuudessa ja löytää ne asiat edestään viiskymppisenä. Olisiko jollain hyviä neuvoja, miten asia pitäisi isälle esittää? Toinen kysymykseni kaipaa myös vastausta eli jos epäilen, että toinen humalassa (asumme eri paikkakunnilla), miten minä sen asian otan esille?

2

Hei,

Vanhasta muistista kävin vilkaisemassa palstaa ja kolahti viestisi. Meillä kävi noin, pitkästä raittiudesta retkahdus. Niitä näyttää tapahtuvan aina välillä. En tiedä miksi noin käy, mutta se ylöspääseminen näyttää olevan hirveän hankalaa.

Et tiedä onko retkahdusta tapahtunut, onko mies alkanut uudestaan juomaan. Sanoisin, että kohta sen huomaat jos juomaan on alkanut. JOs alko on ollut selkeästi ongelma, niinkuin tytön ahdistuksen perusteella voi päätellä, vähän aikaa pystyisi pitämään piilossa mutta aika nopeasti tuo leikkiminen karkaisi käsistä. Mieti sitten tarkasti jos niin on kaukasiko aikaa jäät vierelle katsomaan. Teill on lyhyt yhteinen historia, tuo juova kumppani olisi ihan erilainen kuin se raitis: epäluotettava, välillä ilkeä, välillä hirveän anteeksipyytäväinen jne. Kuitenkaan mihinkään aikuiseen parisuhteeseen juovan kanssa ei pysty, suhde muuttuu hoitaja hoidettava suhteeksi. Ja lue näitä palstoja täällä, on paljon elämänkohtaloita. Onnetonta elämää, joka joillakin omasta tahdosta jatkuu kun ei osata luopua siitä huolehtijan roolista, osa on sieltä hypännyt pois, toiset aiemmin ja tuntuvat suht hyvin selviävän takaisin elämään, toiset odottaneet niin kauan, että omaan elämään takaisin pääsy näyttää kitkuavan, on menetetty se itsetunto ja osittain mielenterveys rankoissa elämän käänteissä. Mutta nuo päätökset jokainen tekee itse, lähteekö vai jääkö. Kunhan tajuaa ettei sitä juovaa voi juurikaan auttaa, pitää kulissia tai jonkin asteista elämän minimiehtoja yllä mutta raitistamaan ei kykene, ja pahimmillaan vain noilla aputoimilla hidastaa sen juovan tajua kuinka alhaalla jo juomisensa on kun elämä näyttää tuollakin juomisella rullaavan - kun se hoitaja huolehtii lähes kaiken toisen puolesta. Mutta voihan olla, että pelkosi on turha, toivotaan niin.

Tytön kannattaa hakea apua traumoihinsa. Voisko puhua koulupsykologille, osaisi lähettää eteenpäin? Miehen kanssa puhuminen ei juuri nyt ole varmaan ajankohtaista jos molemmat epäilette miehen taas juovan: hän ei kykene keskustelemaan jos oikeasti jo juo vaan mieluummin hyökkää huonossa omassatunnossa ja tyttö taas voi olla uusien pelkojen vuoksi hirveän hyökkääväinen ja ahdistunut, tuskin kahdestaan juuri nyt saisivat hedelmällistä keskustelua aikaiseksi. Mutta myöhemmin, jos juomapelot eivät oikeita olleetkaan, ilman muuyta kannattaa, ja kannattaa tosiaan etsiä hänelle myös joku ammattikuuntelija, osaa auttaa ja neuvoa eteenpäin. Voimia hankalaan tilanteeseen, luottamuksen menettäminen on parisuhteessa myrkkyä oli epäilyksiin aihetta tai ei.

3

Kiitos vastauksesta, ex-läheinen. Asumme tosiaan tunnin ajomatkan päässä toisistamme ja kuljemme kahden kodin väliä. Kolme-neljä iltaa viikosta vietämme yhdessä, loput illat kuluvat AA:ssa tai lasten kanssa. Harrastuksia myös on. Mielestäni hänellä on selviytymispalikat kunnossa, selvästi yksinolo ja joutilaisuus ovat ne pahimmat riskitilanteet. No, puhelimessa kuitenkin vietetään aikaa myös. Lapsensa asuvat kaikki lähellä, joten hällä on aika vähän mahdollisuuksia yleensäkään kokeilla paljastumatta. Ja kun tietää jo, että puheesta kuulee, niin toivon, että ottaa nuo selviytymispalikkansa käyttöön, jos siis yleensäkään on kokeillut.

Samoja ajatuksia on kulkenut päässäni kuin sinulla. Tytöllekin sanoin, että odotetaan nyt hetki ennen kuin otan puheeksi hänen puhumisentarpeensa.

En siis puhu nyt mitään, vaan aika se sitten näyttää, onko pelko todellista vai syvään juurtunutta epäluottamusta. Minunkin taholta, sillä isä oli 15v juomatta ja sen jälkeen joi itsensä hautaan. Kaksi veljeä on myös sillä tiellä eli tiedän oikeasti paljonkin. Otin nimenomaan tietoisen riskin, en naiivisti vain rakastunut.

Mies on itse myös alkoholistin lapsi. Isä lopettanut aikaa sitten ja pysynyt kuivilla. On ainakin nyt hyvä esimerkki pojalleen :slight_smile:

Tuo huolehtiminen on jännä juttu. Itse olen sellainen johtuen varmaan omasta lapsuudestani. Tiedostan sen ja osaan sitä rajoittaa. Mies on samanlainen ja nauramme molemmat sille, että no niin, nyt on kaksi huolehtijaa yhdessä :slight_smile: Itse ainakin nautin, kun vihdoin joku huolehtii minustakin. Ja toisinpäin. Puhua me pystymme, on vain niin rasittavaa, kun nyt on aihe, josta ei pysty puhumaan. Ei uskalla. Pelkään menettäväni hänet. Pelkään, että jos on kokeillut ja tunnustaa minulle, muuttuu ratkeaminen tietyllä tapaa helpommaksi. Olen sanonut jo alussa, että se on kerrasta poikki. Mutta kun luen artikkeleita siitä, ettei se retkahtaminenkaan ole maailmanloppu ja se vain kuuluu taudinkuvaan, niin ehkä retkahtaminen kuitenkin jää lyhyemmäksi, jos en kerää kamppeitani. Eri paikkakunnat on hyvä asia, ainahan voi sitten pitää suhteessa breikin, jos pahasti kävisi. Siis retkahtaisi. Tällaisia ajatuksia tänään.

4

Se on hyvä jos pitää miettiä vain että onko retkahtanut juomaan, sitä pelkoa ei minulla ole koska tiedän varmaksi että juo. Sen sijaan mietin pääni puhki että onko pettänyt.

5

Ensijaisesti kai etsin vastausta siihen, voiko sitä kysyä ja miten vai onko parempi vain seurata, oliko kokeilu, joka ei jatku.

6

Jos juominen alkaa olla tabu puheenaiheena, ja aiheuttaa huolta, niin olisiko aika alkaa hoitamaan itseään esim al-anonin avulla tai muuten. Kun se että alkoholistin ympärillä tanssitaan ja mietitään mistä voi puhua ja ei voi puhua, on omiaan irroittamaan hänet kyllä normaalielämän parista entisestään, ja kannustaa juomaan. Ennen kaikkea eikö siitä lähde se läheisten kierre?
Jos on ahdistuksia että mistä voi puhua, ja mistä ei voi puhua, niin silloin alkoholistin mahdollistaminen voi olla jo käynnistymässä. Mä huomasin itse että kun nostaa ajoissa aina kissan pöydälle, ja opettelee tuntemaan itsensä. Mikä minulle olisi siinä vaikeaa, jos toinen juo? Mitä minulle kuuluu toisen valinnat? Miksi tämä aiheuttaa tunteita/pelkoja? Miksi en voi puhua? Pelkäänkö että toinen löisi? Pelkäänkö että hermostuu? Miksi olen suhteessa, jos pitää pelätä?
Ei se alkoholistin vastuullakaan kuitenkaan ole, jos toiset romahtavat hänen ympäriltään ennen kuin mitään on tapahtunut. Luottaminenhan ei ole sitä, että kuuntelee toisen äänensävyä. Sammaltava äänensävy voi olla humalaista. Mutta totta on, etät harkintaa tietenkin peliin. Mutta jos ajattelee, että itse kun en juo ja joku kysyisi, että oletko humalassa, kun kuulostat niin oudolta. Niin todennäköisesti sanoisin että en ole humalassa, ja olisin iloinen että asia selvitettiin eikä toiset jääneet sitä miettimään. Mutta en olekaan alkoholisti. Mutta miksi se asia on tabu, miten suhtautua? Mutta mielestäni ongelmallista on joutua ajattelemaan toista ihmistä ja arvailemaan hänestä. Joko vika on omassa ajatuksenjuoksussa, tai sitten toinen jo juo.

7

Kyllähän tässä alkuperäinen kirjoittaja on alkanut huolehtia jo miehen tyttärestäkin… asiat joista nainen alkaa vastata vain lisääntyy… mies voi alkaa elämään vähän rennommin…? Ehkä? Tai kokee tulevansa syrjäytetyksi jollain tavalla?

8

No samaa huomioin kuin vieras, kun katselin ja tuumailin, että jos kaikki hakisivat sitä apua itselleen, eivätkä alkaisi toisia terapoimaan joilla on yhtä pahoja tai pahempia ongelmia. Miehen tytär joutuu hakemaan apua, mutta samassa veneessä olevat on huonoja heittämään pelastusrenkaita jos on itse samassa veneessä ja kaikki ovat pulassa.

9

Tilanne on uusi, vasta kuukausi sitten tytär avasi murheitaan. Tytär on jo omillaan ja meidän lähentymisestä ei isäukko tiedä mitään. Naisen vastuita en ole ottamassa, mies osaa itsekin hoitaa kotinsa. Ja minä nautin, kun saa itse nauttia siitä, ettei aina tartte tehdä itse.

Neuvojahan minä tulin tänne kysymään, koska asia on uusi enkä tiedä, miten parhaiten toimia. Totta kai tiedän, että tytön pitäisi puhua jollekin ulkopuoliselle, mutten minäkään nyt ekassa keskustelussa sano, että ehei, minä en kuuntele, puhu jollekin toiselle.

Neuvoja siis, ei analyyseja. Kuten olen sanonut, isä joi itsensä hautaan 15v raittiuden jälkeen, kaksi veljeä alkoholisteja. Minä olen heihinkin katkaissut välini, koska huolehtimaan en ala. En ole täysin vihreä siis tässä aiheessa :frowning:

10

Onko ne miehen epäselvät puheet myös alkaneet kuukausi sitten?

11

8kk aikana ehkä kolme-neljä kertaa käynyt mielessä, kun puhelimessa ollut vähän outo. Tammikuussa kun oli kerran, niin tyttö oli huomannut myös ja siitä me pikkuhiljaa aloitettiin keskustelu keskenämme. Siinäkin oli pitkä tauko ja viimeinen kerta oli viikko sitten. Sanoi kyllä ottaneensa panacodia ja tuon kerran kyllä se selittäisi.

12

Kyllä se asia nyt täytyy vaan selvittää mikä miestä vaiivaa ihan häneltä itseltään. Epävarmuus on pahinta.

13

Niinhän pitäisi, epävarmuus kun on hiipinyt mieleen. Olen siitä sammaltamisesta puhunut; mies syö myös verenohennuslääkettä ja on myös diabeetikko. Tuo tammikuinen tapahtui oksennustaudin jälkeen eli se toinen, mitä pelätään, että jos sittenkin aivoissa pientä verenvuotoa tai jotain. Ei se siihen kommentoinut, tai sanoi vain, ettei usko, että aivoissa jotain. Tai jos jotain pientä tihkua verisuonissa olis, niin kyllä se sieltä häipyy… Ei luvannut mennä lääkäriinkään. Kamalaa, kun ei oikein osaa sanoa, kumpi vaihtoehto olisi parempi…

14

Oliko se varmasti oksennustauti?

15

Meinasin äsken jo kirjoittaa, että vainoharhaiseksi taitaa tulla, kun tuokin kävi mielessä :smiley: Kävi joku lapsista sen puolesta kaupassa, joten taisi se olla oikea tauti.

16

…viina ja panacod taitaa olla maksan surma…

17

Vieras taas, mitä jos kirjoittaisit oman ketjusi, missä purkaisit pahaa oloasi? Kiitos teille, jotka asiallaisesti olette vastanneet kysymyksiini. Alkoholisteilta saisi varmaan paremmin ne vastaukset, minkä perään täällä kirjoitin. Nyt kun olen heidän tarinoitaan lukenut, alkaa avautua se, millaisten asioiden kanssa painivat. Tieto ei kohdallani lisää tuskaa, vaan helpottaa. Ehkä sinullekin “vieras taas” tekisi hyvää, kun perehtyisit tuohon sairauteen kunnolla, niin oma olosi helpottuisi.

18

Ihan ensiksi, tyttö ei saa mennä noin vaan puhumaan isälle ymmärtämättä ensin siinä piilevää vaaraa. Surusta ja kaikesta siitä hädästä puhuminen sen aiheuttajalle onnistuu vain, jos on varma siitä, ettei tule torjutuksi. Jos tyttö menee isälleen avautumaan, on vaarana se, että isä ei ole valmis kohtaamaan sitä kaikkea ja asettuu puolustelemaan ja sortuu selittelemään. Jos näin käy, tytön olo vain pahenee. Tytön on ensin tehtävä se avautuminen muualla, al anon tai vastaava vertaistuki ja ehkä aloittaa isän lämmittely tulevaan kertomalla ryhmässä käymisestä. Silloin isä tietää että tyttö on alkanut asiaa työstämään ja kohta saattaa olla perhepalaverkn paikka.

Minä roikun alkoholistissa, joka viime keväänä raitistui todetakseen että kun se on niin helppoa, niin voikin taas juoda, kun ei olekaan mitään ongelmaa. Sulla ei ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin kysyä suoraan. Leikkikää vaikka pullonpyöritystä, jossa pääset kysymään. Kunhan kysyt. Tiedän tunteen. Ennen kuin mies retkahti, tuo epäilyksen mörkö hiiviskeli nurkissa enkä uskaltanut kysyä. Pelkäsin myöntävää vastausta ja sitten mies olisi dokannut avoimesti. Epäilin heti, jos hän pyysi minua ajamaan autoa. Epäilin, jos autotallin ovi oli lukossa, kun se yleensä oli auki miehen siellä puuhastellessa. Tämä hippaleikki teki mut hulluksi. Ja sitten mies ratkesi. Jos viina on asia, josta ei uskalla toiselle puhua, se on kuin juovan alkoholistin kanssa olisi. Minun ketju on Kuole rakkaus, kuole.

19

Samoja linjoja kulkee ajatukseni. Mies kertoo kyllä avoimesti rankkojakin juttuja juomisestaan ja itse kysyn myös aktiivisesti eli vähän tilanteen mukaan. Odotan, että keskustelu menisi lapsiin ja olen valmis kyllä sanomaan hälle, että tytär haluaisi keskustella. Ei missään nimessä siis mitään yllätyskeskustelua. Ehtisivät molemmat valmistautumaan. Selvitymispalikat miehellä on kaikki ja kova tahto. Yhdeksän vuotta ei ole tae, mutta pitkä aika kuitenkin. Nuo eri kirjoittajien ketjut kyllä opettavat paljon. Ehkä minun pitäisi vain keskittyä yhteiseen onneen ajatuksella “syytön, kunnes toisin todistetaan”.

20

Kuinka paljon elämäsi ja parisuhteesi nyt pyörii tuon juomisen / juomattomuuden ympärillä?
Tästä ketjusta voi saada väärän kuvan, siksi kysyn. Kun tästä voisi päätellä, että asia on alkanut valtaamaan enemmän ja enemmän tilaa elämästäsi.

Jos joudut pohtimaan puhelimessa, että onko toinen juonut (ääni erilainen tms), niin silloin voi jo hälytyskellot soida lujaa. Ei siksi, että toinen olisi ehkä alkanut juomaan, vaan siksi että sellaista ei kuulu terveen parisuhteen olla.

Joku kirjoittikin hyvin siitä, että alkoholi hallitsee elämää jo, jos sen vuoksi joutuu miettimään mitä uskaltaa sanoa ja mitä ei jne. Eli vaikka mies ei joisikaan, niin hänen alkoholisminsa vaikuttaa sinuun silti, kun pohdit voitko ottaa joitain asioita hänen kanssaan puheeksi tai ylipäänsä pohdit miten sinä voisit häntä tukea.

Mielestäni sinun ei pitäisi noita pohtia, vaan antaa miehen itse hoitaa se raittiina pysyminen kaikkine haasteineen. Mitä enemmän läheiset tekevät temppuja “tukeakseen”, sitä helpommin koko homma menee sellaiseksi sirkukseksi, ettei kenelläkään ole enää hyvä olla.