Miten tästä vielä ehjäksi?

Jaa-a mistähän sitä aloittaisi. Oma tarina on varmaan aika klassinen. Lasinen lapsuus, selviytyjä, läheisriippuvainen. Ikää jo 44 ja lapset tehty, uraa luotu, treenattu kovaa ja vähemmän.
Aina alkoholi on ohjannut elämääni. Homma repesi noin 5 vuotta sitten kun sairastuin synnytyksen jälkeiseen masennukseen tai masennus vain uusi tiedä sitä… hain apua, se jäi puolitiehen ja siitä sinnitellen avioliitossa tissutellen. Kunnes tuli ahaa elämys että ero, se auttaa, puhdas pöytä uusi elämä.
Vaan kun ne haamut ei jätä rauhaan. Tykitin töitä ja sosiaalista elämää vuoden, silti vain odotin iltoja, päiviä kun saisi vain juoda ja nukkua.
Menin päihdeklinikalle, sain antabukset. Niillä könkkään ja yritän selviytyä, ahdistus ei ole kadonnut.

Koti on siisti, työt on tehty ja minä vain odotan hetkeä että avaan pullon ja saan nukkua. Aamulla inhoan itseäni, päätän ja väsyn jo ennen klo 12. Harrastukset jäivät, kaikki ilo on hävinnyt, pari ihmissuhdetynkää tyssännyt koska luultavasti toinen haistaa että kaikki ei ole ok…
Nyt on lähete psyk.polille ja toivon että pääsen terapiaan. Pari ystävää tietää, ovat huolissaan, yrittävät, haluaisin vain työntää kaikki pois, eristäytyä ja antaa olla. Odotan että jostain ihmeestä kumpuaa joku voima joka pistää laittamaan jaloilleen, mutta tiedän että olen niin syvällä suossa ettei se ilman kovaa työtä onnistu. Pelkään kuolevani. Olen oppinut etten vastaa puhelimeen enkä laita viestejä, etten paljastu juovani. Se miksi juon… se on paha olo, jota enää pääse pakoon. Pelkään että kun se kaivetaan pintaan, en pysty enää mihinkään, alkoholi turruttaa edes hetkeksi ja voi nukkua. Mutta se ei enää toimi, kaikki vain luhistuu.

Tuttua juttua sinun tarinasi,minulla alkoi paha olo helpottaa kun uskaltauduin menemään AA-kerhoon,ja siellä pikkuhiljaa puhua pahaa oloani pois.Ja miten helpottavaa oli aluksi kuunnella vaan toisten tarinoita juomisajoistaan kun tajusi ettei olekaan yksin vaan tämän ongelman kanssa vaikka se yksin kotona juodessa just siltä tuntuu.
Suosittelen AA-ta,ryhmät toimii nytkin vaikka on korona,kun ryhmäkoko pysyy vaan alle 10 hlöä .
Siellä meitä on muita jotka ollaan ihan samassa tilanteessa kun eihän sitä voi olla juomatta kun päivän kerrallaan.
Yhden ryypyn päässä se sama paska on meillä kaikilla alkoholisteilla.
Tsemppiä sinulle ja esim.soittamalla AAn Auttavaan puhelimeen tai netistä saat tietoa alueesi ryhmistä mitkä on auki.
Itse olen kokenut että Aa on ilmaista terapiaa ja isommissa kaupungeissa on vaikka joka illalle ryhmä.
Niin ja onhan niitä nyt skyperyhmiäkin mutta niihin en ole itse osallistunut.

Moikka, mulla vähän sama tilanne, olen ollut juomatta pitkiäkin aikoja mutta jostain aina tulee ajatus että voinhan minäkin ottaa yhden saunaoluen…no sit meneekin koko vkl alkoholilla läträten ja säätäen, nyt kun ikää on tullut yli 40 v. olen kanssa oppinut olemaan vastaamatta puhelimeen ja leikin “selvää” .
Masennus sitten iskee niin pahana että pahaa oloa ei voi kuvailla, olen eristäytynyt muista ihmisistä. psyk. varattu kesäksi. Juominen pitäisi saada kokonaa lopullisesti pois, mistä siihen saa voimia? jotenkin AA-kerhoon en kehtaa mennä, en tiedä miksi…
Tuntuu että olen luovuttanut jo itseni suhteen ja tunnunstaudun täysin alkoholistiksi.

On tuo niin tuttua tarinaa minullekkin. Viime juomasessiolla pitkän raittiuden jälkeen eristäytyin täysin. Elin kuin robotti suorittaen elämääni juopotellen. Lopulta sitten sairastuin, jonka seurauksena nyt olen työkyvyttömyyseläkkeellä. Masennus ja juopottelu ei todellakaan ole hyvä yhdistelmä. Mutta kun sitä pyörii siinä omassa oravanpyörässään, niin ei lopulta jaksa pitää yhteyttä kehenkään kun ei ole mitään sanottavaa kenellekkään.

Ei kannata menettää uskoaan itseensä. Kyllä sieltä montusta ylös pääsee kun rypistelee apua hakemaan.

Tsemppiä ja toivottavasti kohtaatte kunnon terapeutin, jonka kanssa synkkaa.

Myös AA:ta kannattaa kokeilla!

Itse olen huomannut saman, että kaikkein lähimmät ystävät ovat jääneet nyt taustalle kun heitä kovasti tarvitsisin.

Kävin helmikussa ensin päihdeklinikalla ja sitten yksityisellä päihdelääkärillä motivaationa lopettaa alkoholin käyttö kokonaan. Olen todennut että omin voimin en siihen pysty. Kerroin myös lähimmille sukulaisille ja ystäville kun aloitin antabuksen käytön. Raittius kesti 1,5 kk jonka jälkeen ajattelin että voisin juoda joka toinen viikko, eli hallita juomakertoja Antabuksella. Antabuksen käyttö omalta osaltani loppui siihen että kokeilin vieläkö sillä on tehoa viikon ottamisen jälkeen. Ei ollut enää vaikutus voimassa, mutta itse pelästyin sitä että lääkkeen peloite ei riitä.

Jännä on ollut huomata, että kukaan lähimmäisistäni ei ole kysynyt olenko pysynyt alkoholista erossa. Muutamat ovat nähneet että en, mutta he eivät ole siihen mitään kommentoineet. Muutoin ystävät ovat olleet elämän aikana tosi hyvin tukena eri tilanteissa. En tiedä onko taustalla hienotunteisuus vai oman elämisen suojelu, että eivät halua ottaa tukiroolia tässä asiassa. Mutta ymmärrän jos asia on sellainen jota eivät halua omaan elämään ja minun tuki tässä asiassa pitää tulla muualta.

Tosin olen huomannut että en ole heihin osannut tukeutua nyt kun töissä on ollut tosi rankkoja tilanteita ja viimeisimpänä perheenjäsenen menehtyminen. Oma isä ja veli ovat nyt kuolleet alkoholin käytön vuoksi, pistää kovasti miettimään mitä itse haluan loppuelämältä ja miten pitkän loppuelämän haluan.

En halua viettää tulevaa kesälomaa alkoholin parissa, nyt mietin seuraavaa siirtoa. Yksityinen on elämäntilanteeseen liian kallis, päihdeklinikalta en koe saaneeni oikeanlaista tukea. Veikkaan että paras olisi löytää sopiva vertaistukiryhmä. Tosi hyvä kokemus on auttavasta puhelimesta jonka kautta rohkaistuin ottamaan yhteyttä päihdeklinikkaan ja yksityiseen lääkäriasemaan. Iso kynnys on lähteä kokeilemaan mikä ryhmä olisi se oikea.

Tsemppiä elämänmuutokseen, vielä on mahdollisuus saada erilainen loppuelämä!

Hei Iittis!

Tutulta kuulostaa. Minäkin olen juonut kiihtyvää tahtia, join itseäni, traumojani ja elämää pakoon. Luulin, että elämä on kaikilla samanlaista - selviytymistä päivästä toiseen. Minulla oli tunne, että jalkani voivat romahtaa milloin vain. Sen voimattomuuden kanssa elin. Alkoholi lievitti kaikkea.

Onnistuin silti saamaan pitkän raittiuden hammasta purren. Oli toki muitakin monen kuukauden pitkiä jaksoja useita, mutta niitä seurasi luisu vanhaan. Alkoholittomuus vaan ei ratkaissut mitään. Pääsin omasta alkoholismista vasta kun tajusin oireet, että olen masentunut ja ettei minun oloni ole “terve”. Lakkasin etsimästä syitä ja lakkasin pakenemasta. Aloin vaatia apua. Sain masennukseen lopultakin oikeaa hoitoa ja aloin vähitellen muuttaa elämääni. Suurimman työn teen omien ajatusten kanssa. Pääsin ulos “selviytymisen kierteestä” ja aloin tuntea positiivisia asioita ympärilläni. Olen nyt paljon ehjempi ihminen, kokonainen enkä enää vieras/vihollinen itselleni. Tulen vahvemmaksi ja itsetietoisemmaksi siitä kuka olen, mikä oli pielessä ja mitä voin tehdä oman hyvinvointini puolesta.

En ole raitis, mutta en enää juo, kuten masentuneena selviytyen ja itsetuhoisesti. Olen löytänyt kauniin elämän ja itseni sen tilalle.

Mä niin allekirjoitan tämän Lempeän ketun kirjoittaman:

”Luulin, että elämä on kaikilla samanlaista - selviytymistä päivästä toiseen”

Nyt kun alkoholittomuutta on takana useampi viikko, huomaan, että elämä ei olekaan sitä pelkkää uuvuttavaa oravanpyörää, alkaa näkemään vörejä vähän joka puolella, niin kuin taidetaan usein sanoa.