Miten tästä eteenpäin?

Olen itse alkoholistin tytär enkä tiedä, ylireagoinko nykyiseen elämäntilanteeseen. Olemme olleet 12 vuotta yhdessä mieheni kanssa ja aina hänelle on alkoholi maistunut viikonloppuisin. Hän itse tulee työläistaustaisesta yhteisöstä, missä perjantaikännit ovat enemmän sääntö kuin poikkeus ja sitä samaa mieheni on toistanut. Tilanne on häirinnyt minua aina omasta taustastani johtuen, mutta koska mieheni ei ole muuten juonut, olen koittanut elää asian kanssa. Toki tästä monta riitaa on saatu käytyä ennenkin, etenkin kun miehestä kuoriutuu väkeviä juodessa varsin kamala ihminen.

Mies on ollut viime vuosina melko masentunut ja nyt perjantaijuopotteluun on noin vuoden verran liittynyt varsin piinaava piirre. Lähinnä väkeviä juotuaan mies on ottanut tavaksi tulla haastamaan riitaa makuuhuoneeseemme keskellä yötä, yleensä joskus kolmen aikaan. Olen alkanut pelätä perjantaita, etenkin niitä päiviä, jolloin hän kokkaa parempaa ruokaa, koska se johtaa väistämättä kovaan känniin. Kaiken lisäksi hän on alkanut syyttää juomisesta minua, olen kuulema niin määräilevä ja päättänyt hänen elämästään viimeiset 12 v jne, että ei ole muuta mahdollisuutta kuin juoda ja sitten haastaa riitaa.

Tajuan itsekin, että näin ei voi jatkua vaan oman mielenterveyteni kannalta minun on pakko päästä eroon tilanteesta. Oman ongelmansa asettaa se, että asumme ulkomailla, missä mies käytännössä hoitaa koko huushollin (hän on selvänä erinomainen isä) ja että mies on sanonut, että jos ero tulee, hän haluaa lapset. On totta, että minä en ole taloudenpitäjänä kummoinen ja mies aikoo käyttää tätä minua vastaan, vaikkakin uskon, että pystyn osoittamaan miehen alkoholinkäytön ja näin olleen saamaan lasten huoltajuuden tai ainakin yhteishuoltajuuden.

En halua elää näin! Lupasin itselleni kotoa pois muuttaessani, että en enää ikinä alistuisi alkoholistin varjoon, mutta eron ottaminen ja sen myötä Suomeen paluu tuntuvat niin valtavilta askelilta, että en tiedä miten minusta on siihen. Salaa jaksan uskotella, että miehen käytös paranisi, mutta aiemmasta minun pitäisi tietää paremmin ja tajuta, että en pysty miestä mitenkään muuttamaan ja että edessä on todennäköisesti vain pitkä luisu alaspäin.

Millä ihmeellä saan itseni tunnustamaan tosiasiat ja riuhtaiseman itseni irti tästä avioliitosta.

Meillä oli alkuun ihan sama homma, silloin kun miehen alkoholismi ilmeni vasta rajuna viikonloppuryyppäämisenä. Minä olin jo nukkumassa, kun ihan ilman syytä tuli äksyämään makkariin ja siinä sain kuulla sitten kaikki vikani ja puutteeni, syytösiä pettämisestä ym. Nyt nuo kovat humalat ovat vaihtuneet pitkiin ryyppyputkiin.

Sama täällä. Minä kuulemma sanelen kaiken meidän elämässä ja olen rajoittanut miehen juomista niin paljon, että sen takia hänellä jää ryyppy päälle. Jos saisi juoda niin usein kuin haluaa, ei kuulemma olisi koko alkoholiongelmaa :open_mouth:.

Enpä osaa mitään neuvoja jaella, kun samassa suossa rämmin itsekin. Voin vaan toivottaa jaksamista ja voimia tulevaan, olipa se sitten mitä tahansa.

Onhan tuo selvästi ongelma, jos sinä joudut pelkäämään. Jo se on ongelma, että herätetään keskellä yötä turhan takia. Miehelläsi on selvästi ongelma juomisensa kanssa, kun hän syyttää siitä sinua. Aikuinen terve ihminen ei yritä ratkaista ongelmiaan juomalla, vaan tajuaa, että siitä ne vaan pahenevat. Erityisesti tämä vaimon kontrolli pahenee ja syystäkin, jos samassa perheessä eletään.

Oletko jo selvittänyt, miten huoltajuudet ratkaistaan siinä maassa? Sen selvittäminen voisi auttaa sinua irtautumaan suhteesta. En usko, että parempi kodinhoitaja saisi huoltajuuden. Minusta vähempikin kodinhoito riittää lapsille ja sitä kyllä oppii, kun saa touhuta ja opetella rauhassa. Ainakaan Suomessa varattomuus ei ole este huoltajuudelle, mutta huoltajan mielenterveydelliset ongelmat voivat olla.

Minulle ero alkoholistista oli vaikea, vaikka tiesin ettei huoltajuudesta tarvitse tapella ja taloudellisesti selvisin paremmin yksin. Piti luopua siitä onnellisesta ydinperheunelmasta, mitä onnea ei koskaan ollut yhtä päivää enempää. Minua auttoi, kun laskin ja selvitin, miten selviäisin erosta ja kuvittelin, miten sitten eläisin onnellisena yksin lasten kanssa. Minua rauhoitti jo tietoisuus, että toinenkin vaihtoehto on olemassa.
Toivottavasti perheenne selviää tavalla tai toisella.