Miten tämän nyt ottais/aloittais

Me Lopettajat
1

Hei kaikki, elinkin hyvin ja kauan ja kaukana ajattelematta alkoholia enää juurikaan lainkaan. Ja tässä olen.

Käyn terapeutin luona kerran viikossa, lopetin opiskeluni ja seison pitkästä aikaa itseni edessä, tunnistamatta kuvaa jonka näen.

En ole sortunut juomaan.

Tai tuo on kuinka asiaa katsoo? Kuukausi sitten join kolme pitkää nelosta, perjantain yhden lyhyen kolmosen.

Yritänkö todistaa että voin juoda vähän?! Luulin jo käyneeni kaikki nämä kiemurat. Onko viisainta vetää peitto nopeasti korville ja olla kuuntelematta yhtään mitään selityksiä millekkään. Joku viisas sanoi että selitykset ovat meitä itseämme varten, mutta niin kuin niillä yritämmekin itseämme harhauttaa, ne samalla paljastavat ratkaisun ongelmaamme.

Onko tuo totta? Millainen minun selitykseni juomiseeni on, miten siitä voisi löytyä ratkaisu ongelmaani? Onko ongelmani yksin alkoholi vai aivot kokonaisuudessaan? ← Ensimmäinen selitys.

Join koska ajattelin noin pääseväni pakkomielteisestä raittiudesta. Join jotta todentaisin itselleni etten ole alkoholisti, ettei mitään herää minussa, mitään pakkoa juoda lisää. Heräsikö?

En tiedä, luultavasti koska halusin perjantaina juoda pitsan kanssa oluen ja mietin tuon jälkeen kaupassa voisinko joskus ostaa siidereitä maistellakseni uusia makuja, jotka ovat tulleet markkinoille sen jälkeen kun lopetin juomisen.

Olenko kuilun reunalla? Vai vahvempi kuin koskaan?

Ohjeita en enää jakele, koska jokaisen meidän tarina on uniikki, jokaisen raitistuminen oma matkansa, eivätkä ne ohjeet joilla itse pääsin tähän, auta ehkä ainuttakaan toista vaikka ongelma on yhteinen/alkoholi.

youtube.com/watch?v=_lPR40ZL … xt_from=PL

Elän jännittäviä aikoja, olen uudessa liitossa jonka kuvittelin toimivan hyvin, jonka oletin olevan onnellinen, mutta onko tämä kaikki vain silmänkääntötemppu, jolla pakenin itseäni?!

2

Tervehdys ja tervetuloa pohtimaan aihetta. Tarinassasi on jotain yhteisiä piirteitä Niinuskan kanssa, joten lukaisepa, mitä Niinuska kirjoittelee. Niinuska vain ilmestyi palstalle jo siinä vaiheessa, kun vielä pohti oman raittiutensa riittävyyttä. Eihän sinua kukaan kiellä kokeilemasta kohtuullista alkoholinkäyttöä. Ja onhan toki mahdollista, että siinä onnistutkin, vaikka varoittavia esimerkkejä onkin paljon.

Itselläkin joskus käy mielessä, onko totaalikieltäytyminen varmasti minulle se ainoa oikea vaihtoehto. Miksipä ei pari lasia punaviiniä ruuan kanssa. Omalla kohdallani ajatus katkeaa siihen, kuinka pliisu elämys olisi yksi olut saunan päälle. Jos ottaa, niin kunnon perskännit sitten mieluummin. Niistä perskänneistä minulla vaan alkaa olla jo sen verrankokemusta elämäntapana, etten halua sille tielle palata. Yksi on minulle liian vähän ja monta on liikaa. Helpompi olla kokonaan ilman.

Olen täällä aiemminkin todennut, että vaikka itsediagnoosini alkoholismista olisikin virheellinen, nollalinja hoitomuotona on suhteellisen vaaraton väärä lääkitys.

3

Kohtuukäyttö on mahdollista. Esim. Hannu Salama ottaa vain parit konjakit ja Jope Ruonansuu vähän Kosanderia (mutta haimatulehdusmiehinä he ehkä eivät voi paljoa juodakaan). Juice Leskinen pystyi maksakirroosin jälkeen rajoittamaan alkoholin käyttöään (ehkä oli pakkokin) ja Arto Melleri onnettomuutensa jälkeen samoin (tähän tosin tarvittiin vaimon ohjaavaa otetta). Onnistuuko sinulta kohtuukäyttö? Se selviää vain kokeilemalla.

4

Kuulin kerran tarinan miehestä joka oli vuosikymmenet ryyppäämättä - täysin raittiina - kunnes erehtyi ottamaan kirkossa ehtoollisviinin - ja lopun arvaattekin. Hauta kutsui hyvin pian.

Mä olen, hajatelma, erittäin huono neuvomaan sua, mutta toivon sydämessäni että et ajaudu kierteeseen.

5

Tuli mieleen, että pakkomielteinen raittius kertoo siitä, että juominen on edelleen pakkomielle.

Avainsana on “pakko”. Minusta raittiuden idea on sen ymmärtämisessä, että juominen tai juomattomuus on luonteeltaan “valinta”. Se on myös alkoholistille se ainoa valinta, jonka hän voi tehdä oman alkoholinkäyttönsä suhteen.

Oletko sitten alkoholisti? Sinä päätät siitä. Pohdinnan tueksi voit tietysti käydä läpi oman viestihistoriasi täällä Päihdelinkissä, palautella mieleen niitä fiiliksiä. Historiamme kertoo tulevaisuudestammekin usein yllättävän paljon. Tsemppiä!

– km

6

No tämän lukaistuani oletan ettei kaffeemuki ole niin uusi tulokas kuin tiedoista näyttää. :unamused: Mutta se siitä, ei minun tarvitse historiaani lukea muistaakseni mitä olen läpi käynyt tai kuka olen. Enkä tiedä onko siellä vastauksiakaan tai käyvätkö ne vastaukset jotka silloin löysin kysymyksiin joiden kanssa nyt painin.

Alkuraittiudessa “pakkomielle” asenne raittiuteen toimi hyvin. Olin hyvin heikko ja tarvitsin ehdottomuutta selvitäkseni.

Luulen että elämällä on tarve aina välillä muistuttaa meitä heikkouksistamme. Käyntini tässä harvenivat ja lopulta olin täysin hiljaa. Vaikka minusta tuntuu että raittius on asia, josta ei ehkä koskaan tule valmista. Olkoonkin että ihminen voi olla täysin juomatta lopun ikänsä.

Se mitä olen oppinut raittiina vuosinani on että baareissa voi käydä, pöydillä voi tanssia selvinpäin, mikään juhla, tilanne tai tapahtuma ei velvoita juomaan. Vastaani ei ole tullut tilannetta jossa alkoholista kieltäytyminen olisi aiheuttanut sen enempää kummeksuntaa kuin paheksuntaakaan.

Ne jotka ovat selailleet historiaani muistavat kuten minäkin että kokeilin “kohtuukäyttöä” jo vuonna 2006. Tuolloin ilman humalaa huomasin kuinka tyhmää olisi juoda vähän silloin jos se aiheuttaa itsensä kyttäämistä.

Miksi sitten join? Ehkä juuri kokeillakseni aiheuttaako juominen syyllisyyttä/itsensä kyttäämistä/paniikkia. Ei aiheuttanut, tosin ei olut niin erikoiselta maistunut. Hassua oli se että ensimmäisen tilkan maistettuani tuntui kuin edellisestä kerrasta olisi korkeintaan muutama päivä, ei yli kolme vuotta.

Sinällään mikään ei pakota minua ottamaan alkoholia tulevinakaan vuosina ja varmasti itselleni turvallisempi linja edelleen on täysraittius.

Mutta koska menin kokeilemaan, huomasin etten halua tehdä sitä salaa?! Haluan jakaa asian, jotten pääse selittämään itselleni liian paksusti. Meistä jokainen tietää kuinka nuo selitykset tapaavat kehittyä kun ongelma syvenee.

7

:sunglasses:

Lukaisin päivällä tuon sun ensimmäisen viestisi ja jäin sanattomaksi…mietteliääksi. Toinen viesti ei juuri tilannetta auttanut. :mrgreen: Taitaa tuo avattaresi kuvata sinua ihmisenä aika hyvin? Tosin tuli kyllä mieleeni semmoinenkin, että onkos hajatelmalla ollut tylsää nykyään…!!! :laughing: :wink: :wink: :wink:

…ehkäpä sitten noin. :slight_smile:

8

Tämä on vain minun mielipiteeni. Jos ihmisellä ei ole juomisen kanssa ongelmaa, miksi sitten kieltää itseltään tosiasiat? Usko pois Hajatelma hyvä, minä en tarkoita tätä pahalla. Enemmän tunnen surua tätä tilannettasi kohtaan. Toivottavasti löydät kysymyksiisi vastaukset, ilman että tutkimusmatkasi tappaa sinut. Kaikkea hyvää sinulle…

9

En ihan ymmärtänyt tätä joten toivon että selkeytät sanomaasi. Mitä tosiasioita yritän tässä itseltäni kieltää? Mikä tilanteessani aiheuttaa sinussa surua? Tai mistä tuo pelko kuolemastani tähän pompsahti?

Eivät minun asiani niin huonosti ole :unamused:

10

Minä ehkä olen hieman “herkillä” näiden asioiden kanssa, koska eräs läheinen ystäväni aloitti “pelleilemään” raittiudellaan ja löytyi kotoaan kuolleena Joulun jälkeen.

Enkä todellakaan ala tässä tekemään kenellekkään diagnoosia siitä, kuka on holisti ja kuka ei. Minulla vain nousi pelko siitä, että kirjoituksistasi päätellen olet sortumassa samaan, kuin liian moni alkoholin suhteen ja pääsääntöisesti tuo tie vie ennenaikaiseen hautaan.

Itselleni tämä tietysti jälleen on yksi esimerkki, josta voin “itsekkäästi” ottaa opiksi suhteessa omaan raittiuteeni. Heitän vain kysymyksenä lopuksi, jos olet ollut 3 vuotta raittiina ja jos sinulla ei ole ongelmaa juomisen kanssa, miksi pohtia sitä, onko ratkennut vai ei?

11

Juupa, sano rengit päissään. Venäläisessä ruletissakin on mahdollista, ettei kuti lennä ohimoon. Kun jatkaa rulettia, sieltähän se kuti vaan lentää lopulta. En kehoittais ketään kokeilemaan kohtuukäytön onnistumista. Itseään on niin helppo huijata. Ja tehdä vielä sekin piilosta.

12

Osanottoni

Ehkä tässä on juuri se mitä ensimmäisessä viestissä sivusin. Kysymys sisältää itsessään vastauksen. Kaaleppinen, juuripa siksi olen tässä pohtimassa mitä minulle tapahtui, olinhan jo kolme vuotta juomatta.

Jos minulla olisi vastaukset, eläisin tyytyväisenä raportoimatta tekemisiäni “omalle tunnolleni” (jona plinkkiä pidän)

Oli mukava saada tukea sille käsitykselle, että olen typerä, leikkiessäni tulella. Tuotahan minä en itse nähnyt, koska lähelläni ei ole yhtään entistä juoppoa joka olisi asian suoraan lämännyt vasten kasvoja, on vain nykyisiä juoppoja, kohtuukäyttäjiä ja täysraittiita.

Siksi minä siis tulin tähän :confused: Kiitos tuesta.

13

Heippa vaan, Hajatelma.

Sinun pohdintasi aikoinaan olivat minullekin suureksi avuksi.
Sinulla kun on tuo kirjoittamisen lahja.

Näihin nykyisiin kuvioihisi en tiedä sen enempää kuin, että eikös ne oluet menneet jo? Jos joit ja maistoit, jäikö himo päälle? Jos ei, niin mitäpä noista. Jos jäi, niin sitten vaan kärvistelet. Kyllä ne unohtuu.

Eikös se elämä joka päivä tuo uusia haasteita eteen? Ainakin minulle on tuonut, vaikka en ole aina halunnutkaan.
Ota uusia askeleita eteenpäin. Sinussa on ainesta muuhunkin kuin menneiden miettimiseen.

14

Jaa, mitäs tuohon nyt sanois muuta kuin että ei meistä kohtuukäyttäjiksi ole, oma kokemus.
Ja jännittävää aikaa nuo ihmissuhteet. Kuin luin niin tuntui kuin itse olisin tehnyt samaa ja
mahdollisesti paennut omaa itseäni ja tosi todellisuutta. Laske plussat ja miinukset ja mieti
tarkkaan.

Kovasti paljon voimia sinulle!

15

Mitä tuohon omaan tuntoon tulee, niin itse käytän ryhmätoimintaa ja sieltä saamiani ystäviä eräänlaisena omana tuntona, toisin sanoen ryhmä on minulle paikka, jossa hiljennyn ja rauhoitun tarkastelemaan itseäni ja kysymään, miltä minusta tänään tuntuu ja ystävistäni peilaan sitä, kuinka tänään voin. Toisaalta juuri tuon ryhmätoiminnan avulla olen välttänyt nuo tietyt karikot raittiudessa. Lähinnä kuuntelemalla toisten kertomana sen, miltä tuntuu kun alkaa leikkiä tulella, vain huomatakseen/todistaakseen itsellen, että on alkoholisti.

Kiitos itsellesi Hajatelma. Huomaamatta annat itsestäsi tällaiselle minun kaltaiselleni holistille kummasti ajattelemisen aihetta. Toivottavasti matkasi on tänään taas hieman seesteisempi. Voi hyvin…

16

Nythän on niin, että raitistuessa erosin, menin pian uudelleen naimisiin, ostaa pätkäytin talon ja aloitin opiskelun. (Jos joku muu olisi tuon kaiken tehnyt, olisin hymyillyt hyväntahtoisesti ja tietävän näköisenä, hän ei ole valmis tuohon) Mutta koska tein sen itse seison lähinnä pölvistyneenä elämäni vieressä.

Juuri nämä uudet haasteet ja edessäpäin oleva elämä minut kai tähän toi, tuo kokeilu heikoilla jäillä oli ehkä joku hulluuden puuska, mutta minun piti tuntea että jää ritisee uhkaavasti, jotta tuntisin voimani (joka on heikkoutta, kuten hereillä olevat huomaavat)

Avioliitto on ihan hyvä, en kadu, tosin en tiedä olisinko valinnut tuon miehen jos olisin ollut tasapainossa (kuten kuvittelin) Talon osto ei kaduta, vaikka velkataakka on taas sitä luokkaa ettei kannata ajatella. Ja opinnot? En minä kadu koulunpenkillä viettämääni aikaa, mutta nyt kun uskallan viimein myöntää, huomaan etten ollut ollenkaan siellä mihin halusin, olin siellä mistä keräisin eniten “Olet sinä ihmeen hyvä ihminen” pisteitä.

Eli koko tämä raittiusaika, eron jälkeinen aika on ollut itselleni sen “todistamista” että minulla menee helvetin hyvin. Ei siinä mitään, hyvinhän minulla meni, asiat järjestykseen ja elämä urille. Mutta kun en todistanut tuota mitään itselleni?! Se miten järjellä ja nopeasti selvisin erosta, ihmetytti itseänikin. (Siihen saakka kun viikko sitten ymmärsin etten ole selvillä vesillä päinkään) En todistellut selviytymistä itselleni vaan ex-puolisolleni.

ups!

Ne paskat exät, etten paremmin sanoisi. Itsetuntoni on ollut sidoksissa tuohon ihmiseen siitä kun häneen törmäsin. :unamused: Kaikki mitä tein, tein siksi että (ilman järjen hiventäkään) kuvittelin salaa itseltäni, että joskus taivaanportille eksyttyään (ennen helvettiin päätymistään) tuo ihminen kuulisi kuinka hyvä minä “oikeasti” olen. Hän kun ei sitä välittänyt tiedostaa yhteiselämämme aikana vaan piti minua pirusta seuraavana.

Minun hyvyydelläni tai pahuudellani ei ole merkitystä minulle?! Olin äärimmäisen kiltti ja tunnollinen, kunnollinen vain jotta hän kärvistyisi helvetissä katumuksesta!

Niinkö paljon minä todella toivoin hänen tulevan ovelleni ja vannovan ikuista rakkautta?

Alkoholilla ei sinällään ole mitään tekemistä tämän kanssa, paitsi että alkoholi oli ennen eroani vastaus kaikkeen. Vasta kolme vuotta raittiina oltuani pystyn myöntämään näitä kohtia, joissa olen ollut hukassa kuin hyttynen hirmuliskossa.

Tämä on alku ja loppu. Eteenpäin minä katson, mutta koska se mitä luulin todeksi menneisyydessä, ei ollutkaan totta vaan itsepetosta, olen aika ihmeissäni mitä tulevaisuus tuo. Miten isoja totuuksia elämä voi meistä itsekustakin paljastaa sen jälkeen kun itsensä kohtaa.

Pitäisköhän pyytää Plinkkiä perustamaan saitti “me aikoja sitten lopettaneet” jossa voisi pohtia näitä “raittius ei muuttanutkaan elämää sileäksi” asioita.

17

No, voi.
Eikös kaikilla välillä tunnu, että menneisyyden olisi voinut toisinkin tehdä?
Pitäis vaan nähdä kaikki se, mikä on tänään hyvin.
Sullakin on nyt sitten mies, talo ja opintoja suoritettuna.
Olet varmaan luonut lapsille turvallisen kodin ja kokenut itsekin monia hyviä päiviä.
Kaikki tietty voisi olla toisin, jos olistit valinnut erilailla. Varmaan voisi olla pahemminkin.
Ei vielä olla taivaanportilla. Jos todella haluaa, tikapuita voi aina koittaa kiivetä ylemmäksi. Jos vaan terveyttä riittää.

Tästähän on ollut aikaisemminkin puhetta.
Muistelen, että menikö se juttu sitten siitä oikeanlaisesta raittiudesta kinaamiseen?

Ei ole sileää munkaan elämä. Elän parhaillaan sellaista aikaa, jota en olisi aikoinaan uskonut mitenkään selvinpäin kestäväni. Tässä sitä kuitenkin mennään. Alkoholin ja siihen liittyvien asioiden ajatteleminen tuntuu vaivoista vähäisimmältä. Aina välillä kuitenkin luen plinkkiä ja yritän valaa itseeni uskoa, etten ainakaan alkaisi miettimään itseni viinalla lääkitsemistä.

18

Ehkä ihan tähän päivään saakka minä uskoin etten minä ole alkoholisti. Siis kaikesta tässä vietetystä ajasta ja pohdinnasta huolimatta minä en pystynyt myöntämään että olen alkoholisti. Koko halavatun vääntäminen oikeesta ja väärästä diaknoosista, ihan kaikki vääntäminen lähti pelkästään siitä että minä koin olevani jotenkin “parempi” tässä.

:cry: :blush:

Ja tiedän että kun tämän nyt tähän myönnän, kukaan ei kaada kuravettä niskaani. Luulen että teitä pelkästään huvittaa, miten kauan minulta meni totuuden myöntämiseen. Kolme raitista vuotta?! Onkohan tämä jonkin sortin ennätys itsensäpakoilussa?

19

Hei Hajatelma

Mukava kuulla sinusta. Kun harvakseltaan käyn täällä plinkissä, niin mielellään näkee niiden kirjoituksia, jotka aikoinaan taistelivat samaa alkua kuin itsekkin tein. Harvakseltaan käydessään ei oikein tahdo päästä kiinni keskusteluketjuihin. Monessa niissä on keskustelu kulkenut ja polveillut jo pitkään.

Luin tämän koko ketjusi läpi. Huomaan tässä yhden muutoksen: kun aiemmin usein kirjoitit sävyyn, meidän tyyppisten ihmisten jne. kirjoitat nyt itsestäsi ja sisältäsi tulevista tunteista turvautumatta siihen, että kokevathan muutkin samoin. Minun omassa ymmärryksessessäni se kuvaa edistymistä. Edistys tapahtuu usein hyppäyksittäin, ainakin itse olen kokenut niin. Millekkähän portaalle lienet jo hypännytkään :smiley:

20

Sille portaalle, jossa otetaan apua vastaan, eikä leikitä että, “Minä selviän mistä vain, ihan yksin ja täydellisesti!”
Vai oisko tämä se tasanne ennen portaita?