Miten tämän ikinä saa loppumaan...

Uusi täällä… Todella pahassa alkoholikoukussa ja olen vasta 26-vuotias “tyttönen”. A-klinikalla kävin joskus vuoden verran, sekin tapahtui pakon edessä (sossu “pakotti”). Ei oikein ollut mun juttu, en pystynyt siellä avoimesti keskustelemaan, niinkuin en muissakaan terapioissa. Asun pienellä paikkakunnalla, melkein kaikki tuntevat toisensa ainakin ulkonäöltä. Niinpä paikallinen aa:kaan ei oikein houkuta. Mutta keinot alkavat olla vähissä :frowning: Onko kukaan selvinnyt alkoholiongelmasta omin avuin? Onko mitään toivoa? Voiko tästä edes toipua? Tällä hetkellä tuntuu että toivo on niin vähissä, voimat yrittää olla juomatta on loppu… Mikäli yritän lopettaa juomisen, tapahtuu se lähinnä perheen takia. Se ei lähde musta itestäni. Jos perhettä ei olisi, joisin itteni hengiltä, sais tämän taistelun loppumaan. Olo on hirveän hätääntynyt kun tuntuu etten enää hallitse mitenkään juomistani…

Kyllä alkoholista eroon pääsee, vaikka vaivaa en yhtään vähättelemään ryhdykään. Tapoja on periaatteessa kaksi - joko omin avuin tai sitten avun kanssa. Tuo kommenttisi vaikutti sellaiselta, että sitä omaa apua olet jo koetellutkin. Avun hakemiseen nöyrtyminen on iso askel alkoholistille. Se on paha paikka, kun joutuu myöntämään, ettei itse ole oman elämänsä herra. Vain innolla vastaanotettu apu auttaa, eli pakko on heittäytyä aivan uudenlaiseen ajatustapaan. Apuun turvautuminen pitää vain oppia näkemään aivan uudella tapana, eli mahdollisuutena. :smiley:

Minkälaista apua olette itse saaneet ja minkä olette kokeneet hyväksi ja toimivaksi? Tuo a-klinikka on nyt nähty eli mitä muita keinoja suosittelette? Mikä juuri teitä on auttanut?

Heippa! Et voi olla vielä hukkunut, ihan sujuvasti siinä vielä kirjottelet…
Onko sinulla mahdollisuus lähteä pidemmälle, toiselle paikkakunnalle AA:han. Se pieni paikkakuntako estää avautumasta? Jos koittaisi väkisin olla raadollis-rehellinen? Sitä koetan toteuttaa täällä ja päiväkirjassa, jonka pitämisen aloitin noin kuukausi sitten.

Voin lohduttaa sinua parissa asiassa. Allekirjoittanut lähti itse raittiudentielle juurikin perheen takia. Menin kuntoutukseen, ettei lapsia otettaisi huostaan, eikä vaimo lähtisi lätkimään.

Itse vieroksuin vertaisryhmiä. Peläten niiden olevan joku lahko, joka pakolla käännyttäisi minut vähitään johonkin kamalaan uskomaan. Tänään ajattelen, että onneksi minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin tutustua asiaan, luopuen äärettömistä ennakkoluuloisista peloistani. Muussa tapauksessa en olisi enää elossa.

Asun melko pienellä paikkakunnalla ja ajattelin kaikkien tuntevan toisensa ryhmässä. Yllätys oli melkoinen, kun vastaanotto oli kaikkea muuta, mitä olin kuvitellut sen olevan. Siksi toisekseen, pieni paikkakunta tai ei, ajanmyötä huomasin, että ennemmin olisin saanut häpeillä juomistani, kuin raittiutta. Raitistuttuani kukaan ei ole puhunut pahaa selkäni takana tai päin naamaa. Ihmiset jotka aikaisemmin ovat olleet minua kohtaan ikäviä, ovat osoittautuneet ystävällisiksi ja olen joutunut myöntämään heidän ikävän käytöksen olleen seurausta omasta päihdesekaisesta käyttäytymisestäni.

Osaan samaistua pelkoosi, mutta tuossa tilanteessa jonka kuvasit, ei taida juuri olla vaihtoehtoja kuin lähteä kokeilemaan mitä raittiilla elämällä on annettavana sinulle. Minulle se antoi uuden elämän, eikä minun ole tarvinnut luopua muusta, kuin suunnattomista ennakkoluuloistani, opetellen elämään tätä päivää ilman pään sekoittamista erinäisillä aineilla.

Jokainen joutuu tekemään valinnan, juodako itsensä ennenaikaiseen hautaan, vai hakeutuako avun piiriin. Minä valitsin avun, enkä kadu. Suosittelen samaa sinulle. Päätöksen teossa en voi auttaa, mutta sen jälkeen mikäli päätät raittiutta haluta, olen valmis antamaan sen kokemuksen, joka minulla tästä elämäntavasta on. Laitan ohessa “linkin”, jonka takaa paljastuu minun lähtötilanteeni. Jos minä olen selvinnyt, selviät sinäkin, jos vain päätät haluta selvitä. :slight_smile:

Voi kiitos viesteistänne! Itkin ne lukiessani. Tuntui niin hyvälle, että joku antoi toivoa. Ehkä tuo vertaistukiryhmä olis juuri sopiva mulle kun täälläkin nämä rohkaisevat viestit niin kovasti lämmitti. Hyvä idea tuo toisen paikkakunnan aa:seen meno. Harmi kun ei ole autoa eli bussilla pitäis mennä :frowning: Ja rahaahan ei liikaa ole. Tällä nyt aloitan et tänne kirjoittelen ja haen teiltä tukea. Tänään juon pari kaljaa, huomenna työpäivä eli sillon en juo. Mun on varmaan pakko kaataa pois juomat mitä kotona on, muuten on ihan turha yrittää olla juomatta. Ne kummittelee tuolla koko ajan…

Kaikenlaista kokeilin mutta lopulta auttoi AA. Vastaanotto oli erittäin lämmin ja kannustava. Suosittelen. Aina kannattaa kokeilla, mitään ei menetä.

Tervetuloa siideriin hukkunut! Onneksi et ihan kokonaan, kyllä sieltä altaasta vielä pois pääsee :slight_smile: melko samaa ikää olet kanssani, meitä nuoriakin tuntuu täällä riittävän. Onneksi näin, asiat kun voisi tajuta vasta paljon myöhemminkin…

Nyt ihan ensimmäisenä miettisin kyllä sitäkin, että kannattaako niitä kaljoja kaapista kietasta alas. Eikö niitä voi kaataa vaikka viemäristä? Ja jos tuntuu että siten ne menee ihan hukkaan tai rahanhaaskuuta, niin kannattaa pohtia vähän onko kuitenkaan…

Itsellä vähän pää tyhjänä jo ja aiemmin tuossa muut kirjotelleetkin vinkkejä. Minä toivottelen tällä erää vain sinut lämpimästi tervetulleeksi joukkoomme kirjavaan! Meitä on täällä monenlaisia, mutta se on mukavaa kun oivaltaa että hetkinen, mehän olemme täällä kaikki samasta syystä ja jokainen tietää mistä toinen puhuu. Minulle plinkistä on tullut kuin toinen koti. Täältä saa paljon hyviä ajatuksia, kivoja keskusteluja ja väki on mukavaa. Joten tervetuloa!

Vaikka täällä jatkuvasti toitotetaan, että itse pitää haluta raitistua ja että sitä ei kuitenkaan voi tehdä jonkun toisen vuoksi, on hyvä että meillä on Kaaleppinen. Siinä meillä elävä esimerkki siitä, että alkusysäys voi hyvinkin tulla ulkopuolelta, ja raittius silti kehittyä niin että siitä syntyy niinkin loistavia tuloksia kuin Kaaleppisen kohdalla voidaan todeta. Kerrassaan fiksu, sympaattinen ja lämmin ihminen on kehittynyt alunperin ulkopulisen pakotteen voimasta.

Jos minun mieheni ei olisi selvästi näyttänyt ja kertonut, että ellen lopeta juomista hän lähtee ja koko perheeni hajoaa, odottelisin vieläkin sitä halua jostain itsestäni. Oli mukavaa löytää se ennen kuin on ypöyksin sen löytäessään. Läheiset koittavat meitä auttaa etenkin alussa. Jos ei siitä näytä olevan mitään hyötyä, jos ei ihminen itse yhtään sen avulla löydä tahtoa yrittää, lopettavat he varmasti jossain vaiheessa. Ei kai se silti tee minun raittiudesta yhtään sen huonompaa, jos olen siihen ryhtynyt ulkopuolisista syistä? Ja jos nyt välttämättä haluaa jotain itsekkyyttä tästä löytää, niin onhan se huomattavankin itsekästä raitistua jotta saisi pitää perheensä? Itseni takia minä sitä ennen kaikkea haluan, ettei perheeni hajoa.

Edit: Annankin tuon kirjoitusvirheen olla, kun siitä tuli noin hauska. Ulkopulinen pakote :laughing:

Tuota mäkin olen mietiskellyt ku sanotaan että raitistumisen pitäis lähteä omasta itsestään eikä kestään ulko"pulisesta" :smiley:. Mun täytyy kyllä sanoa että tällä hetkellä en arvosta itseäni niin paljon, että edes ansaitsisin raitistua ja saada hyvää oloa. Aina olen ollut hyvin itsetuhoinen, viillellyt itseäni, käyttänyt rauhoittavia ja unilääkkeitä väärin, laihduttanut itseni kuoleman partaalle, juonut liikaa… Jo pienenä tunsin, että en oo minkään arvoinen ja häpesin aina pelkkää olemassa oloani.

Mutta se, että mä en oo minkään arvoinen ei tarkoita sitä, että mun perheen täytyis siitä kärsiä. Perhe on syytön mun ongelmiin ja ansaitsevat mun kaiken huolenpidon ja rakkauden. Selvinpäin olenkin todella perhekeskeinen ja ehkä vähän ylihuolehtivainenkin. Omat tarpeet heitän sillon sivuun. Mutta noin kerran kuukaudessa tämä tyttö repäsee, eikä huolehdi mistään :blush: En tosiaan juo kovin usein, noin kerran kuukaudessa mutta juominen on aivan alkoholistista sillon.

Sitä myös mietiskelly, että monet sanoo kokeneensa jonkinlaisen “valaistuksen”, että nyt en halua ryypätä ja siitä alkaa raittius. Eihän pakko ole odottaa mitään valaistusta tai omaa halua? Voinko vaan raitistua muiden takia?

.

Tervetuloa joukkoon!

Olet jo ottanut ensimmäisen askeleen kauemmas alkoholista. Minäkin suosittelen lämpimästi vertaistukea, ja sinuna vain menisin sinne, vaikka olisikin pieni paikkakunta. Ne muut ovat siellä samasta syystä kuin sinäkin. Pää pystyyn vain!

Ei tarvitse valaistua, ei hurahtaa, eikä parahtaa uskoon sen kummemmin. Voit oman kokemukseni valossa, vallan hyvin raitistua muiden vuoksi, ainakin ensialkuun. Se miksi täällä(kin) toitotetaan tuosta omasta halusta raittiuteen, johtuu lähinnä siitä, ettei kukaan kovin kauaa jaksa taistella viinatta, jos motiivina on tehdä se pelkästään jonkun toisen vuoksi. Lisäksi siinä piilee sellainen vaara, että tuon toisen ihmisen saattaa menettää, eikä alkoholistilla, ainakaan allekirjoittaneesta puhuttaessa ole varaa rakentaa omaa raittiuttaa sen varaan.

Toisten vuoksi siis voi aloittaa raittiin taipaleen tekemisen. Omalta kohdaltani kerrottakoon se, että jonkin aikaa pää selvänä taivaltaen, alkaa säteillä järjenvaloa synkkyyteen siinä määrin, että orastava oma halu saattaa tulla avittamaan raittiin taipaleen tekoa ennenpitkää.

Omasta halusta, toisten vuoksi, niin tahi näin, diipadaapa, kunhan tänään emme juo, kaikki on meille mahdollista elämässä. Sen vuoksi suosittelen lämpimästi tätä elämää.

p.s Sydämelliset kiitokset Iiris82. Kommenttisi lämmitti kummasti. <3

Kiitos kaikille hyvistä kommenteista! :slight_smile: On niin mukava huomata, että oikeasti joku näitä kirjoituksia lukee ja haluaa vilpittömästi auttaa.

Sitä juuri Kaaleppinen toivoinkin, että jos nyt ihan vaan läheisteni vuoksi yritän raitistua, niin ehkä se pikkuhiljaa alkaa tuntua niin hyvältä, että on selvinpäin ihan vaan itsensä takia. Ja olenhan tosiaan vähän väliä pidempiäkin aikoja juomatta, mutta silloin olo tuntuu tyhjältä. Ainakin kun pidemmän aikaa on ollut ottamatta. Lopulta tulee katkeruus et miks minä en saa? Kyllä muutkin saa juoda… Tässä on nyt varmaankin aivan täysin väärä ajattelumalli. Täytyisi kai olla tyytyväinen että ei tarvii juoda. Ja jos ratkean juomaan, se on kaukana hauskasta. Välttämättä ei edes huvita. Mutta kun tulee se tietty tunnetila niin on muka pakko.

Eli olen paljon näitä asioita mietiskellyt, tiedostan mikä se tunne on, joka laittaa juomaan ja tiedostan myös sen, että minulla on paljon opittavaa ja täytyy alkaa ajattelemaan eri lailla. Mutta tuntuu todella vaikealta muuttaa ajattelutapojaan. Sen takia mietin, että täytyykö tässä nyt jotenkin odottaa jonkinlaista valaistumista tai jollain keinoin aivopestä itsensä. Mutta kiitos sulle Kaaleppinen, nyt tiedän etten raitistu väärin, vaikka nyt en polvistukkaan kirkon lattialle, eikä joku valo lankea taivaasta päälleni. :sunglasses: Tällä lailla nimittäin yksi “entinen” alkoholisti mulle selvitti raitistumistaan. Että se oli hengellinen herääminen, tuli uskoon tuosta noin vaan sormia napsauttamalla. Ehkä tuotakin valaistumista sitten sattuu… Tosin ei tämän juopon kohdalla, oli ostamassa Siwasta mäyräkoiraa viimeksikin kun näin :mrgreen:

Pyydän vielä anteeksi sitä, että kirjoitukseni on todella rönsyilevää ja hyppii asiasta toiseen ja kolmanteen. Tuntuu vaan että on niin paljon asiaa, että kaikki pitäisi saada ulos tässä ja nyt…

Hei Siideriin hukkunut!
Parasta lienee, jos haluaa raitistua itsensä vuoksi. Mutta emmehän me aina juo parasta ja kalleinta alkoholiakaan, joten ihan hyvä on lähteä etsimään raittiutta perheenkin vuoksi. Kerran löytynyt raittius saattaa tuntua sitten niin tärkeältä, että sen haluaa säilyttää itsensäkin vuoksi.
Raitistumiseen on monta tietä ja tapaa. Minulle raitistuminen onnistui AA:n palaverissa ja sieltä saamani tuen avulla se on säilynyt päivän kerrallaan. Oli vapauttavaa tavata jo ensimmäisellä kerralla pari tuttua, ja lisää on tullut ajan myötä, myös perheelleni.

Moikka “Siideriin hukkunut”! Tervetuloa joukkoon. Ja ihan ensiksi sellainen toteamus,ettei Sinun todellakaan pidä pyytää mitään anteeksi vaan ennemminkin koputella itseäsi olalle hyvästä ja oikeasta päätöksestäsi.
Juuri ajattelutapojen,asenteiden ja käytöksen muutoksesta raitistumisprosessissa on kysymyskin. Ja se vaatii aikaa. Paljon aikaa!!
Sitten teemaan, josta voisi itselleni muodostua todellinen “ärsyketeema”. Nimittäin hengellisyyteen ja kirkon/seurakunnan rooliin ylipäätänsä.Enpäs lähdekään keskusteluun syvällisemmin mukaan, koska asia on jokaisen henkilökohtaisen harkinnan varassa. Omasta puolestani tosi sanon, että mielummin polvistuisin (ei täällä tarpeellista) kirkon lattialle kuin entiseen tapaan rystyset valkoisena vessanpöntön eteen oksentamaan joko viinaksia, sappimehuja tai pahimmassa tapauksessa - kuten minulle kävi- sellaisia verimääriä, että hengenlähtö oli lähellä.
Jonkinlaisen “hengellisen” elämyksen koin itsekin raittiuteni alkuvaiheissa, mutta en näe itseäni minään mallikristittynä. Tosiasia on kuitenkin, että ilman kirkollisien organisaatioiden tukea en olisi selvinnyt. Tutustuin seurakuntatoimintaan siis jotenkin “kiertoteitse” ja rupesi miellyttämään. Minua ei kukaan ole ikinä yrittänyt “käännyttää” tai muuten henkisesti painostaa SRK-piireissä, joiden toiminnassa olen aktiivisesti mukana-toisinaan enemmän,toisinaan vähemmän.
Siis, “Siideriin hukkunut”: Pistä vaan niin paljon tekstiä tulemaan kuin huvittaa, et ole yksin matkalla! :smiley:

Kauheesti täällä selvitellään sitä, minkä ja kenen takia ikään kuin saa edes ryhtyä yrittämään raitistumista. “Jos et tee sitä vain ja ainoastaan itsesi takia, niin siinä on sit väärä syy ja ei tuu onnistumaan” -tyylillä. Eiköhän se nyt oo selvääkin selvempi, et jokaikinen, jolla omia lapsia on, miettii raitistumista alkuun juurikin hyvin vahvasti juuri siitä vanhemman näkökulmasta (–> haluaa säilyttää oman perheensä, ei halua itse aiheuttaa lapsilleen kärsimystä, ei halua et lapset joutuu häpeemään jne. jne.). Tarkastelee toimintaansa lopultakin jonkun muun näkökulmasta myös, omaan napaanhan sitä on tullut jo ryypätessä aika sujuvasti tuijoteltua.

Viestini on, että todella hyvä syy lopettamiselle on omat lapset. Ja kun alkuun pääset, niin ne lapset on myös erittäin hyvä syy ja motivaattori pysymään raittiina.

Onnea matkaan!

Kiitos taas kannustavista kommenteistanne :slight_smile:

Tässä nyt ollaan oltu juomatta jonki aikaa ja olo on taas mukavampi. Tottakai se alkoholi aina sillon tällöin käy mielessä esim. Alkon ohi kävellessä, mutta annan sen ajatuksen mennä ja tulla. Aika nopeasti se ohi meneekin. Mutta tämä on tosi lyhyt aika juomattomuuta, normaalisti olen helposti ilman sen kuukaudenkin. Näistä raitistumisjaksoista ei oikein saa sillälailla iloa irti niinkuin ennen, kun niitä kuitenkin on aika usein. Ei tuu sitä onnistumisen iloa tavallaan. Jos olisin reilusti pidemmän aikaa ku kuukauden ilman, niin jokohan tuntis onnistuneensa ja vois vähän kiittää itteään? Täytyisi olla kiitollinen joka ikisestä alkoholittomasta päivästä, mutta kun se on tämmöselle hätähousulle vaikeaa. Aina pitäis saada kaikkia nyt ja heti.

Jotenki alan olla tottunu tähän että kuukausi selvinpäin ja sitten perskännit :angry: Ja se tosissaan pitkästyttää ja raivostuttaa! Eikö niitä helvetin perskännejä vois jo jättää väliin, ku siitä on sitten taas viikon masennus edessä… On se ihmismieli tyhmä ja tutkimaton välillä. Päätään pitää saada aivan väkisellä hakata seinään :unamused: Jotenkin tyhmällä tavalla tuntuu kuitenkin, että oon voimakkaampi sortumisen jälkeen. Sillon tuntuu, ettei elämä voi mennä huonommaks ja nautin enempi selvistä päivistä mitä pidemmän tauon aikana. Jos olen pitkän aikaa juomatta, niin päivät on jotenkin laimeita… Sitten tuntuu että pitää saada actionia ja joku ongelma minkä kanssa taistella :unamused: Olen paljon miettinyt sitä, että melkein aina tämä perskännien veto tapahtuu ennen menkkoja. Onko tässä hormoneilla jotain tekemistä? Mieliala madaltuu, tulee levoton olo → singnaali aivoille, et nyt tarvitaan alkoholia? Vai onko tämäkin nyt vain alkoholistin selittelyä :imp:

Joka tapauksessa nyt koitan pitää mielessä sen, että se en ole ainoastaan minä joka ratkeamisesta kärsii. Mulla on perhe, jotka kärsii siitä jopa enempi ku minä. Mulla ei oo mitään oikeutta pahoittaa heidän mieltään sillon ku oma mieli on matalalla. Kuten Kehä23 tuossa mainitsikin, omat lapset on juuri hyvä syy raitistumiselle :slight_smile: Eli nyt loppu se oman navan tuijottelu. Tällä kertaa teen asiat erilailla.

Hei Siideriin Hukkunut! Niin tutun kuulosta itellenikin, mitä olet pohtinu. Moni on kuitenki saavuttanu jollainlailla sen pysyvän raittuiden, vaikka ongelmat on alkuun ollu suuria. Ja niitä retkahduksia tulee. Ja jos niihin oli se syy sitten huono tai hyvä mieli ala, niin eihän se hyvä syy ole juoda silti… Neuvoa en paljoa osaa kun en ole itse vielä raitistunut. kai se on se päivä kerrallaan ja täyttää ne päivät jollain muulla…

Niinku tämäki, niinku mun elämästä. Pikkuhiljaa sitte pidentäis sitä kuukautta… Jos se kännien veto tahtoo aina tapahtua silloin ennen menkkoja, niin voisitko koittaa järjestää ittelles silloin aina jotain sellaista, ettei siihen olisi tilaisuutta?