Olen täysin kyllästynyt juomiseen ja motivoitunut lopettaja, kaikki voimavarat kerään nyt siihen että onnistun.
Ongelman on että mieheni on pahasti alkoholisoitunut eikä halua lopettaa, hän on kyllä yrittänyt mutta motivaatiota ei taida olla kokonaan lopettamiseen. Epäilykset ovat heränneet omien voimavarojen suhteen, kun pitäisi keskittyä omiin tekemisiin ja etsiä vaihtoehtoista toimintaa miten jaksan katsella juovaa ja juonittelevaa puolisoa. Eroamista olen myös miettinyt, tiedän vaan että miehen lopullinen alamäki alkaa siitä. Pelastaako itsensä vai annanko miehen vaan ottaa vastuu omasta juomisestaan katsoa mitä tapahtuu.
Vaikea tilanne johon kannattaa hakea ulkopuolista apua, En halua neuvoa mitään mutta kerron muutamia ajatuksiani.
Sinun täytyy ensi sijaisesti kantaa huolta omasta elämästäsi - ei muiden (jos ei lapsia ole ). Alkoholismi on niin kova sairaus että et voi sitä potevaa pelastaa vaikka kuinka toivoisit. Läheinen voi kuitenkin pitkittää ja pahentaa sairautta toimimalla juomisen mahdollistajana.
Tuo viestisi viimeinen lause on mielestäni hyvin lähellä oikeaa ratkaisua.
Kyllä sinä selviät tästä - mutta et ehkä aivan omin voimin.
Hyvää jatkoa 
Kiitos vastauksestasi Vinetto!
Olen nyt kesälomalla, helpompi olla raittiina kun ei ole työterssiä, saan käyttää aikaa lepäämiseen ja mielekkääseen tekemiseen. Voimat alkaa palautua ja nautin siitä, että saan tekemättömiä juttuja tehdyksi. Tulevaisuus tuntuu epävarmalta en millään jaksaisi lähteä käymään eroprosessia nyt pitäisi löytyä niitä voimia siihenkin. Tiedän että tarvitsen ulkopuolista apua loman jälkeen käyn säännöllisesti juttelemassa tilanteestani.
Mieheni juomisen olen kyllä mahdollistanut, hän on ollut 2-kertaa katkolla jopa päihdehoitajalla mutta aina on löytynyt syy jatkaa juomista ja siitä yhdestä se on lähtenyt. Itse alkoholisoiduin pikkuhiljaa kunnes huomasin että juon ensin vapailla ja nyt viimeisien vuosien aikana lähes joka ilta 3-6 olutta. Krapulaakaan ei enää tullut tuli vain väsynyt ja vetämätön olo. Töissä jaksan vielä käydä mutta tiedän, että jaksan paremmin kun en juo. Liikuntaa en ole enää jaksanut töiden jälkeen harrastaa. Minulla on aikuiset lapset jotka kaikki ovat jo omillaan, heiltä olen oman tilanteeni salannut. Olen aina ollut selvin päin kun lapset on käymässä eikä ole tarvettakaan juoda ovat niin tärkeitä minulle.
Minulla on ns. lasinen lapsuus omat lapset kasvatin täydessä raittiudessa en kaivannut edes alkoholia kun oli niin paljon muuta sisältöä elämässä. Halusin lapsilleni turvallisen ja hyvän lapsuuden omien kokemuksieni opettamana. Lasteni isästä erosin hänen juomisensa vuoksi, kun lapset aikuistuivat löysin uuden miehen joka käytti kyllä alkoholia mutta hillitysti hänen kanssaan opin itsekin juomaa. Olen pettynyt itseeni siinä suhteessa että en nähnyt sitä vaaraa lähin leikkimään tulella. Nyt tuntuu siltä että minun kohdallani tämä juomien on katsottu loppuun eikä minulla ole mitään syytä juoda. Pikkuhiljaa edeten ja omia voimavarjoa kuunnellen niin eiköhän tästä vielä uusi parempi elämä ala. Onneksi olen vielä suhteellisen terve ruumiillisesti ja siihen aionkin jatkossa panostaa että se myös säilyy.
Kirjoittaminen ei ole koskaan ollut minulle vahva alue joten, sekavaa ja pomppivaa mutta on mukavaa kun löysin nämä sivut.
Mataleena:
Tunnen monia alkoholisteja, jotka ovat avioerosta saaneet halun lopettaa juomisensa, ja lopettaneetkin. Jotkut toiset eivät. Aikuinen ihminen, alkoholistikin, on vastuussa itsestään ja moraalisesti velvollinen hakemaan apua juomisongelmaansa, jos itse ei siihen pysty.
i]
Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme[/i]
Onko kyseessä läheisriippuvuus? Jos on niin siitä on suositeltavaa irrottautua koska se vain kuluttaa kuluttamasta päästyäänkin. Sen tunnistaa siitä, että läheisriippuvainen ei olekaan avun saatuaan kiitollinen niinkuin kaiken järjen mukaan soveliasta olisi, vaan on kiukkuinen ja äkäinen (tyyliin: nyt vasta lopultakin toimitit minulle sen mikä minulle kuuluu…). Kirjoja on: “Irti läheisriippuvuudesta”, “Taakkana Läheisriippuvuus”, jne…
Sitä ei tiedä sortuuko miehesi jos lakkaat häntä tukemasta. Jotkut ovat joskus osanneet taitavasti antaa sellaisen vaikutelman, mutta en tietenkään tiedä onko miehesi samaa “avuntarvitsija”-porukkaa vai aidosti kyvytön huolehtimaan itsestään.