Miten saan lapseni selviytymään?

Huoli on suuri kahdesta lapsestani. Miten ihmeessä saan lapseni pysymään tervejärkisinä? Miehelläni on alkoholiongelma ja siitä mies syyttää minua. Jos olisin sitä ja tätä, jos rakastaisin häntä ym., niin silloin hänen ei tarvitsisi juoda.
Viimeiset neljä vuotta mies on alkanut enemmän juomaan. Monena arki-iltana pientä tissuttelua, viikonloppuisin sitten ehkä enemmän. Mies on yrittäjä tekee paljon töitä ja ei harrasta yhtään mitään. Ainut rentoutumiskeino hänellä on kalja ja muut viinat. Lomia ei juuri ole pitänyt ja minä olen joutunut suurimmaksi osaksi hoitamaan lapset ja muutkin arkiasiat. Työnsä mies kyllä on hoitanut moitteettomasti ja tuonut rahaa perheelleen.

Kaiken lisäksi, jos olen puuttunut hänen juomiseen, niin olen saanut kuulla kunniani. Kauheaa mollaamista jopa lasten kuullen. Hirveää huorittelua, ulkonäköni haukkumista, syyttää että olen pilannut hänen elämänsä ja kaikkea muutakin todella ikävää. Kuulemma hänellä on oikeus humalassa sättiä, koska olen niin vi…ainen akka ja kaiken kaikkiaan huono ihminen. En tietenkään ole täydellinen ihminen ja osaan olla hankala, mutta tuo viinan juonti EI OLE minun tai lasteni syy.

Ollaan oltu yhdessä 18 vuotta. Ongelmia on ollut koko ajan. Alusta asti jos hän on liikaa juonut viinaa, niin olen saanut kuulla kunniani. Ja anteeksi minun on aina pitänyt antaa. Nyt neljän vuoden aikana asiat ovat kärjistyneet, koska tuo juominen on ollut joka viikkoista ja vieläpä monena iltana viikossa. Ne vähäiset lomatkit mitä mies on pitänyt menee miehen ehdoilla. Hän saa rentoutua ja jos puutun asiaan,niin saan kuulla kunniani. Lisäksi hänellä on ollut jotain juttuja vieraiden naisten kanssa. Nekin minun vaan pitää antaa anteeksi. Itse mies on minusta mustasukkainen ja luulee että minullakin on vieraita miehiä.

Vuoden alusta päätin, että tänä vuonna tähän kaikkeen tulee muutos. Mies on luvannut miljoonat kerrat ruveta elämään toisenlaista elämää. Multa on usko lupauksiin mennyt. Liian monta kertaa olen anteeksi antanut ja turhiin lupauksiin pettynyt. Enkä enää jaksa kuunnella hänen ainaista minun solvaamista. Kuulemma, jos minä rupeaisin elämään ihmisittäin, niin hänen ei tarvitsisi juoda. Nyt en enää jaksa ja olenkin laittanut eropaperit menemään ja haen asuntoa itselleni ja lapsilleni.

Mies ei ymmärrä sitä miksi haluan erota ja tuhota neljän ihmisen elämän. Kaikkensa tekee ja mustamaalaa minua lapsille, varsinkin pojalle. Sekoittaa lasten päät kertomalla heille aikuisten asioita ja että äidin takia hänen pitää juoda ja äiti tuhoaa kaiken. Kertoo huolensa 12-vuotiaalle pojalle, joka sitten reagoi todella voimakkaasti. Mies itse ei hae apua itselleen, koska kuulemma kaikki ongelmat johtuu minusta. Pitää siis lapsiaan “terapeutteina”. Itselleni olen apua hakenut, mutta mies tästäkin toteaa lasten kuullen, että äiti on lopullisesti tullut hulluksi kun käy jollakin kallonkutistajalla.

'Mä oon niin katkera miehen tavasta toimia lapsiaan kohtaan. Lapset ovat niin syyttömiä tähän. Poika on ilmoittanut että jää isän luo asumaan, minun mukaan ei lähde. Miten ihmeessä poika voi asua isänsä kanssa, kun isällä on alkoholiongelma ja koko ajan sättii ja syyttelee minua pojalle? Poika reaghoi tähän tilanteeseen todella voimakkaasti ja isänsä tavoin syyttää vaan minua. Poika ei suostu lähtemään mihinkään ammatti-ihmiselle puhumaan. Koulukurattorille olen tästä kertonut, mutta ainakaan vielä ei kuraattori ole pojan kanssa jutellut.

Tällä hetkellä kotona on todella painostava olla. Asuntoa en ole vielä saanut, omaisuus on jakamatta. Mies sättii illat pitkät kaljoissaan saaden lapsetkin tolaltaan. Hirveää henkistä painostamista ja haukkumista minua kohtaan lasten kuullen. Töissä pitää jaksaa käydä ja yrittää elää suhteellisen normaalia elämää. Nyt on viikonloppu tulossa ja tiedän mitä sen on miehen puolelta. Onneksi on muutama ystävä joille voin puhua ja käydä heidän kanssaan vaikka kävelyllä. Tosin niistäkin mies on mustasukkainen, miestä ärsyttää kun yritän elää omanlaista elämää.

'Tästä tulikin aika pitkä kirjoitus. Onko kellään ollut samanlaista tilannetta, että isä tekee kaikkensa, että saisi lapsensa äitiään vastaan? Olisi kiva jos joku voisi vastailla minulle.

Hei,

kirjoituksesi riipaisi syvältä. Onneksi olet lähtemässä. Onneksi olet hakenut itsellesi apua, ja ymmärtänyt, että apua tarvitset. Asiat voisivat olla huonomminkin! Sinä olet varmasti tehnyt kaikkesi, ja olet pohjattoman väsynyt. Olen ollut itsekin tuossa tilanteessa, ja tiedän miten vaikeaa sinulla tällä hetkellä varmasti on. Voimia on vain löydettävä joka päivälle, vaikka tuntuisi että niitä ei ole.

Kerrot miten alkoholisti manipuloi lapsiasi, ja tiedätkö, se on ihan normaalia. Niin alkoholistit toimivat, tai tarkemmin ilmaistuna addiktoituneet ihmiset toimivat. Manipuloivat ja vääristelevät totuutta. Alkoholismi on sairaus, ja miehesi toimii kuten sairaus hänet pakottaa toimimaan.

Tajusin tänään sellaisen tuskallisen asian, että lapsena saamamme kohtelu opettaa meidät kohtelemaan itseämme samalla tavalla, kuin vanhemmat kohtelevat meitä. Jos saamme ehdotonta rakkautta, kunnioitusta ja arvostusta sellaisena kuin olemme, opimme kohtelemaan itseämme samalla tavoin. Kunnioittavasti, rakastavasti, myötätunnolla. Ja miten kohtelemme itseämme - samoin kohtelemme muita ihmisiä, ja omia lapsiamme.

Jos taas lapsuudessamme vanhemmat mitätöivät, antoivat ehdollista, suorituksiin perustuvaa rakkautta, arvostelivat ja purkivat omia traumojaan meihin, niin silloin opimme kohtelemaan itseämme samalla epäkunnioittavalla, rakkaudettomalla tavalla. Ja miten kohtelemme itseämme - se heijastuu myös siihen, miten myöhemmin kohtelemme omia lapsiamme.

Ainoa keino katkaista tämä kaava on tiedostaa oma toimintansa ja ajattelutapansa. Katkaista kierre.

Lapset ovat viisaita. Omille lapsilleni kerroin isän olevan alkoholisti, ja sen vuoksi käytös on välillä holtitonta. Ja että jos isä juo, heidän ei tarvitse koskaan olla samassa tilassa, mutta että juominen näkyy käytöksessä myös selvinpäin. Onneksi lasteni isä on nykyään raitis, ja moni asia on sitä kautta korjaantunut itsekseen.

Sinun 12-vuotias poikasi ei saa lastensuojelu-syistäkään jäädä juovan isän kanssa yhteen. Lapsi luultavasti vaistoaa isänsä sairauden, ja haluaa pitää hänestä huolta ja auttaa. Tämä sairastuttaa lapsen, koska lapsen tehtävä on olla lapsi, eikä ottaa vastuuta omista vanhemmistaan. …Vaikea tilanne, mutta rehellisyys ja avoimuus, ja ehdoton rakkaus, sekä varmaankin tässä tilanteessa ulkopuolinen tuki (sos.toimisto, perheneuvola, a-klinikka… jne) auttaisi. Et saa miestäsi lopettamaan manipulointia, sen enempää kuin juomistakaan - sitä on turha edes yrittää, mutta se miten itse käyttäydyt on asia, mihin pystyt vaikuttamaan, ja siihen kannattaa keskittyä. Me kaikki sairastumme enemmän tai vähemmän alkoholistin vaikutuspiirissä, ja usein sairastuu helposti sellaiseen vääränlaiseen vahvuuteen ja vastuunkantoon. Katkeruuden ja vihan keskellä on helposti lapsilleen vähintäänkin poissaoleva, ja lähtee mukaan riitoihin, tai yrittää kontrolloida ja muuttaa alkoholistia. Lapset näkevät tämän ilkeänä käytöksenä (sitä rakasta reppana-isukkia kohtaan), usein pahempana kuin miltä se juovan “hassuttelevan” mukavan ja välillä… niin surullisen vanhemman käytös heille näyttää. Moni alkoholistiperheen lapsi vihaa aikuisena enemmän sitä -ei juovaa-, yleensä läheisriippuvaista vanhempaansa, kuin sitä juoppoa. Surullista, mutta totta. (Mielipiteeni perustuu kymmeniin, ellei satoihin oman elämän tutkimuksiin, eli eri kautta vastaan tulleisiin tapauksiin.)

Lapset elävät esimerkin mukaan, sanat eivät ole niin tärkeitä, ja puheetkin unohtuvat nopeasti. Mutta se, mitä esimerkkiä heille näytämme, on se mikä ratkaisee. Voit näyttää hänelle aikuisen esimerkkiä, olla jämäkkä ja kieltäytyä riitelemästä miehesi kanssa ainakin silloin kun lapset ovat paikalla. Vaikka kuinka olisi vaikeaa, sinun tulisi olla miehellesi ystävällinen, lapsiesi tähden. Voit näyttää lapsillesi suojelevan, ja rakastavan vanhemman esimerkkiä, ja viedä heidät turvaan, pois alkoholistin vaikutuspiiristä. Miehesi varmasti ymmärtää menettävänsä lapsensa, koska juo, ja hän tietää että saa pitää heidät kauemmin itsellään, kun olet kuvioissa. Mahdollistat hänen perhe-elämänsä juomisen kanssa, ja isyytensä. Juomisen lopettaminen ei näy hänelle ratkaisuna, koska hän on alkoholisti, joka ei myönnä sairauttaan. Se, että lähdet, voi ehkä auttaa häntä kohtaamaan tosiasiat, tai sitten ei. Mutta lähteä sinun pitää, mahdollisimman nopeasti, koska lapsesi kärsivät tuosta tilanteesta valtavan paljon, ja tämä voi pilata koko heidän loppuelämänsä. (Puhumattakaan itsestäsi. Ansaitset paljon parempaa.) Sinulla on monia syitä olla katkera, mutta sekin pilaa lastesi elämän, joten yritä heidän ja itsesi vuoksi vain löytää apua vaikeaan tilanteesi, ja ottaa apua vastaan. Mitä nopeammin pääset lasten kanssa pois, sen parempi. Yksi välittömästi apua tuova taho (ja vielä ilmainen) on al-anon. Voimia!

Viikonloppu on ohi ja huomenna pitäisi jaksaa lähteä töihin. Tuntuu, ettei tässä juuri ole levättyä saanut. Perjantai-iltana mies oli peräti juomatta. Mies varmaan arveli, että jos hän nyt yhden illan on juomatta mitään niin kyllä rouva häneen taas luottaa. Lauantai-ilta olikin jo eri juttu. Mies oli lauantai päivän yksi kun poika oli kaverilla viikonloppukylässä ja minä lähdin tyttären kanssa vaateostoksille eri paikkakunnalle. Ja kun iltamassa tultiin tytön kanssa kotiin, niin heti näki, että jotakin oli juonut.

Lauantai-päivänä mies oli kirjoittanut minulle kirjeen. Kirjeessä osittain myönsi, että hän juo liikaa, mutta kuitenkin siitä sai syyttävän sävyn rivien välistä, että hänen juominen on minun käsissä. Kirjeessä lupaili sitä ja tätä muutosta parempaan. Humalassa antoi kirjeen minulle luettavaksi ja käski ajatella asoita uudestaan. Kun olin lukenut kirjeen hän kysyi mitä mieltä minä olin siitä. Kerroin, että sanat kirjeessä ovat aivan ristiriidassa sinun tekojen kanssa. Kirjoittaa toista ja teot ovat taas ihan jotain muuta. Miksi oli taas juonut, vaikka kirjeessä halusi aivan jotain muuta. Sanoin hänelle, etten enää pysty luottamaan hänen sanoihin, vaan tekoja minä olisin tarvinnut uskoakseni häntä. Näkee, että mies on aivan pihalla itsensä kanssa, epätoivoisia yrityksiä.

Loppu iltana hän olikin jo sitten kunnon jurrissa. Kyllä sain taas kuulla kunniani ja tyttäreni oli kuulemassa. Tuli taas sellaista tekstiä, joka ei ole edes painokelpoista. Haukkuin mm. kaikki perheneuvolan auttajat, koska kuulemma ne ei osaa mitään. Ovat niin tyhmää porukkaa, että ovat saaneet minuun iskostettua sen asian, ettei akan syytä ole hänen juominen. Kuulemma ei mikään muu syy hänen juomiseensa ole kuin minä. Ja kuulemma näille sosiaalitantoille hänen veromarkoilla palkat maksetaan, jotka ei edes töitä osaa tehdä. Jep jep. Tiedän, tämä kuuluu hänen sairauteensa haukkua kaikki mahdollinen.
Onneksi lopulta lähti loppuyöksi kaverinsa luo juomaan, niin saatiin olla tytön kanssa rauhassa.

Aamulla kun heräsin, oli mies nukkumassa. Lähdettiin tytön kanssa aamupäivällä kyläilemään ja kun tultiin kotia, niin mies oli lähtenyt taas omille reissuille. Onneksi oli lähtenyt, en olisi jaksanutkaan kuunnella hänen rankutuksia. Iltamassa tuli kotia pienessä pöhnässä ja oli olevinaan niin fiksua miestä että.

Pojalle olin jo aikaisemmin saanut asialliseti kerrottua, että isä on ihan oikeasti sairastunut liikaan juomiseen. Ja se ei ole meidän syytä ja äiti huolehtii teistä lapsista parhaansa mukaan. Kerroin pojalle, että tämän juomisen takia en voi antaa sinun asua isänsä kanssa kun ero tulee. Poika otti ihmeen rauhallisesti. Kysyi, entä sitten jos isä ei juo, silloin hän asuu. Sanoin, että sitten voit asua. Mutta nyt isän on saatava itsensä kuntoon. Ja äidin tehtävä on nyt pitää teidän lasten puolia ja äiti ei voi sallia isältä tälläistä käytöstä. Toivottavasti edes jotain poika yritti tästä ymmärtää.

Raskasta aikaa tämä on kun joutuu väkisin vielä asumaan saman katon alla. Mies saa niin täysin sotkettua normaali arjen. Olen tässä ajatellut, että kun saisi miehen jonnekin asumaan siksi aikaa, kun olen lasten kanssa löytänyt sopivan kodin. Mikä pakko meidän on kuunneltava suoraan sanottuna henkistä väkivältaa ja varsinkin kun mies käyttää lapsiaan riitavälineenä ja sekoittaa niidenkin päät. Olisin niin toivonut, että ennen kesälomaa olisin saanut asuntoasiat kuntoon, niin olisi saanut lomailla vähän rennommin. Minä niin toivon, että asunto pian löytyisi.

Hei lohduton,

jaan sun kanssa kyllä samat murheet ja ajatukset :frowning: Itselläni on uusperhe, mulla entisestä liitosta 10 ja 13-vuotiaat ja meillä on yhteinen 1v. poika. Mies on juonut aina, mutta viime syksystä lähtien aiempaa enemmän. Tässä kuussa ei ole yhtenäkään viikkona selviytynyt alkupäiviksi töihinkään ja mä alan pelätä sen työpaikankin puolesta tosissani. Itse aloitin työt viime kuun lopulla osa-aikaisena ja mies hoitaa pienintä sekä kotia iltaisin. Isommista lapsista poikani (10v.) on valitellut pahaa oloa, joka on ollut kesästä asti.

Muutimme siis viime kesänä toiselle paikkakunnalle ja päällisin puolin kaikki on hyvin. Lasten koulu menee loistavasti, kavereita ja pojalla rakas harrastus jatkuu. Tytössä näen muutoksia entiseen, pitkäaikainen harrastus ei täällä jatkunut ja muutenkin tuntuu vaikealta aloittaa uutta. Kavereita on kyllä, mutta joko murkkuiän tulo tai sit meidän perheen sisäiset asiat on tehnyt tytöstä toisin käyttäytyvän. Monesti miehen ollessa ryyppyreissulla tyttäreni sanookin, et meillä ois paljon paremmin ilman heidän isäpuolta.

Tää on ihan hirveän raskasta ja sydämeen sattuu lasten puolesta. Myös miehen puolesta, koska tiedän että meitä rakastaa ja osaa olla meille ajoittain hyvä, mutta silti pitää itsellensä juomisella aiheuttaa ongelmia. Miehen perhe sulkee asialta silmänsä ja korvansa, mun perhe välittää ja yrittää häntä tsempata olemaan ilman. He asuvat kuitenkin toisella paikkakunnalla ja arjessa heistä ei niin ole apua. Miehen isällä on sairauksia ja mies käyttää saikkupäiviään monesti isänsä kanssa lääkärissä käymiseen jne. Kutenkaan omalle sairaudelleen ei saa tehtyä mitään.

Meillä on viime syksystä asti käynyt perhetyöntekijä, koska mulla ei omaa aikaa lapsen syntymän jälkeen ollut ollenkaan. En mä vieläkään ole päässyt itse mihinkään viihteelle, yhden kerran olen käynyt elokuvissa kaverini kanssa ja silloinkin äitini hoiti lapsia. Töihin meno auttoi paljon, ei tarvitse koko ajan olla kotona, missä kaikki mieheen liittyvä on nähtävissä tai huomattavissa. Pariterapiaa yritettiin, mutta miehen mielestä se oli ihan paskaa. Viime syksystä meillä on n. kerran kuussa käynyt sosiaaliohjaaja, mutta näiltä kerroilta mies yleensä myös luistaa, koska sekin on ihan tarpeetonta paskaa. Olen laittanut myös vireille asuntohakemuksen miehen tietämättä. Jos joku asunto jostain löytyis, niin en kuitenkaan tiedä mitä sen kanssa tekisin. Pystyisinkö oikeesti lähtemään ja jättämään sen yksin?

Mä olen välillä niin suunnattoman täynnä vihaa sitä kohtaan. Ja oon niin pettynyt itseeni, että annoin tuollaselle ihmiselle mahdollisuuden tulla pilaamaan mun ja lasten elämää. Rakastan miestäni ja sehän se mut siinä kiinni pitääkin. Ja se saa mut yrittämään löytää ratkaisuja, et jaksaisin sitä ohjata oikeeseen suuntaan, tekeen asialle jotain. Kukaan muu ei oo kiinnostunut, en tajua miten työterveyskin antaa sen olla pois töistä millä tahansa syyllä? Mä en enää tiedä mitä mun pitäis tehdä, tai mitä mä voisin tehdä? En mä osaa ollakaan vaan tän asian kanssa.

Jos fyysisesti toista pahoinpitelevän ihmisen saa poliisille soittamalla pois, niin miten saa ihmisen joka henkisesti väsyttää ja nujertaa toisen? Sukulaiset, ystävät ja koko yhteiskunta antaa tälläsen jatkua vaikka Suomi on pullollaan lapsia joiden vanhemmat on alkoholinkäytöllään aiheuttanut niille elinikäisiä vaivoja. Miten tää on mahdollista? Ja miten on mahdollista, että omalle kohdalle on sattunut ihminen, joka rakastaa ja silti teoillaan satuttaa meitä kaikkia muita??

mielestäni niin hienosti kerrottu että eipä tuota asiaa paremmin paljon voisi toimittaakaan. Olet todella ajatteleva ihminen.

Yksi asia, mitä voisit tehdä, ja mikä varmasti auttaisi sinua ovat al-anon ryhmät. Siellä saat lohtua, vertaistukea ja uusia voimia itsellesi. Kirjoittele tänne, jos se auttaa. Yritä kohdata se paha olo, ja nähdä asiat kuten ne juuri nyt ovat, siitä voi vähitellen ponnistella eteenpäin, päivä kerrallaan. Tosiasiat kannattaa hyväksyä, niille ei voi mitään. Hyväksyminen ei tarkoita sitä, että olisit avuton.

Tätä samaa olen minäkin ihmetellyt.

Asenteet alkoholia kohtaan ovat Suomessa käsittämättömät. Samaan aikaan lapsia huostaanotetaan päihdekodeista, ja toisaalla myydään hymyillen viinilootia perheenisille ja -äideille valtio-omisteisesta monopoli-ketjusta. Alkoholin aiheuttamiin sairauksiin kuluu eniten rahaa valtion kassasta, ja alkoholi on pitkälti syynä mm. pitkäaikaistyöttömyyteen ja nuorten syrjäytymiseen. Asenteet tupakointiin ovat muuttuneet valtavasti viimeisen vuosikymmenen aikana, ja tupakoivien ihmisten määrä on sitä kautta romahtanut. Se ei enää ole nuorten keskuudessa IN, toisin kuin ryyppääminen. Ehkä alkoholiin suhtautumisen asennemuutokset tulevat perässä samoilla ideoilla. Toivottavasti.

Perhejuomisesta… Jos alkoholismi koskettaisikin vain sitä juovaa vanhempaa, ongelmaa ei olisi. Mutta kun se sairastuttaa myös sen rinnalla kulkevan ei-alkoholisti-vanhemman myös. Se on kun ympäristömyrkky, mikä leviää läheisiin. Usein kumppani jo alkujaan tulee sellaisesta kodista, että on valmiiksi läheisriippuvainen (eli alkoholisti-, toimintahäiriöisen- tai lr:sen vanhemman lapsi) ja alkoholistin kanssa eläminen pahentaa ja syventää oireita, niin että sitä vain jähmettyy ja lamaantuu paikalleen siihen elämään, eikä ymmärrä ajoissa, että voisi lähteä, ja pelastaa itsensä ja lapsensa. Keskittyy vain pelastamaan sitä juovaa kumppania, siitä tulee ikäänkuin uusi elämäntehtävä, mille voi uhrata samalla itsensä ja lapsensakin. Tiedostamattaan, tietenkin. Ja se siinä juuri on niin surullista, että omaa sairastumistaan ei tiedosta, vaan näkee vain sen juovan kumppanin sairauden. Tässä tilanteessa lapset jäävät jalkoihin, eikä yhteiskunta tai sukulaiset tai ystävätkään pysty auttamaan, koska vastassa on eräänlainen “sokeus”, ja tosiasioiden kieltäminen.

Siinä mielessä Suomi on loistava maa, että täällä voi oikeasti lähteä, ja aloittaa uuden elämän koska vain, kuka tahansa. Sinullakin Seisoo nyrkki pystyssä - on varmaan tällä hetkellä kova sisäinen taistelu päällä. Olet huomannut, että kärsit, ja lapsesi kärsivät, ja olet myös ymmärtänyt, että kärsimys on väärin. Olet tajunnut, että ansaitset enemmän. Rakkaus mitä tunnet juovaa puolisoasi kohtaan on mitä suuremmissa määrin juuri tätä alkoholismin-levittämää rinnakkaissairauden oireilua, ei todellista aitoa rakkautta. Aito rakkaus osaa irrottautua, ja antaa ihmisten olla sellaisia kuin he ovat. Voimia irrottautumiseen, ja uudelle elämälle!

hei

oli pakko kirjoittaa tänne ja kertoa omia kokemuksiani tuohon asuntoasiaan. Itse olen jo asumuserossa omasta rentustani, mutta edelleen painin asioiden kanssa siksikin että minulla on lapsia juoppikseni kanssa ja käyn edelleenkin täällä lueskelemassa muiden kirjoituksia ja saamassa sitä kautta vertaistukea.

Tiedän että asuntoja ei tipahtele syliin joten otin lusikan rohkeasti käteeni ja tein meidän perheestä lastensuojeluilmoituksen (meillä oli myös ankaraa henkistä väkivaltaa). Lastensuojelusta sain sellaisen lausunnon että saatiin kunnalta vuokra-asunto kahdessa viikossa. Katsoivat että lasten olot vaativat kiireellistä muuttoa ja menimme “jonon ohi”. Saatiin asunto ihan läheltä keskustaa, tarpeeksi tilava ja siisti taloyhtiö, ei siis jouduttu edes tyytymään mihinkään läävään. Eräs tuttavani joka eli samanlaisessa tilanteessa kuin minä aiemmin, sai Satolta (vai olisiko ollut VVO) asunnon nopeasti kun soitti sinne ja kertoi perheen tilanteesta, eli että lapset joutuvat elämään hyvin ahdistavassa ilmapiirissä. Satolla ja VVO:lla kun on nämät tarveharkintapykälät. Olen sitä mieltä että jos tilanne on paha, voi alkuun ottaa vastaan sellaisenkin asunnon joka ei niin itseä miellytä ja sitten uudesta asunnosta käsin hakea uutta ja parempaa asuntoa rauhassa. Lasten mielenterveys (ja terveys ylipäänsä) on niin tärkeä asia, että ei kannata liikaa riskeerata jos lapset jo oireilevat.

Toivottavasti tästä on apua edes jollekulle. Voimia kaikille juoppistensa kanssa taisteleville! Ja ihanaa ja parempaa kevättä kaikille!

Olenko minä kylmä, empatiakykemätön ihminen? Tätä mieltä mieheni ainakin on. Sitä olen kyllä itsekin miettinyt näinä aikoina. Miksi en enää luota miehen lupauksiin ja en myöskään enää pysty antamaan hänen sanojaan anteeksi. Tunteet ovat kuolleet häntä kohtaan, en enää rakasta miestäni. Tai en edes tiedä mitä rakkaus on. Miehen mielestä minä en enää anna hänelle mitään mahdollisuutta korjata asioita, vaan kylmästi haluan erota. Mutta minut on on henkisesti rikottu pieniin sirpaleisiin ja en tiedä miten saan itseni taas ehyeksi. Tämä on pitkän ajan tulos ja usko on mennyt terveeseen parisuhteeseen.

Vapun mies oli peräti selvinpäin. Eilen joi vissiin vaan pari saunakaljaa. Ja minun pitäisi uskoa, että nyt hän on reipastunut ja minun pitäisi elää niin sanottua normi avioelämää. Mutta minä en pysty. Viime viikonloppuna viimeksi sain kuulla kunniani kun hän juovuksissa lateli “totuuksia”. Ja kyllä hän on selvinpäinkin osaa minua mollata. Vaikka ei ole juonut, niin syyllistää minua. Kuulemma minulla on menossa kevätkiima ja haluan ruveta elämään huonoa elämää. Harva se päivä kyselee selvinpäinkin milloin minä rupean elämään kunnolla ja rakastamaan häntä. En osaa rakastaa enää, enkä luottaa hänen lupauksiin. Tästä johtunen olen empatiakyvytön huono ihminen :frowning:

Liekkö minussa joku vika, kun en pysty enää anteeksi antamaan. Olenko tunnekylmä ihminen, vai täysin hullu. Harva se päivä saan kuulla miten minä tuhoan neljän ihmisen elämän lopullisesti. Välillä mies kyllä tunnustaa, että hän on väärin käyttäytynyt minua kohtaan ja haluaa korjata asiat. Monesti on luvannut ja pettyä olen saanut. Mutta meidän perhe ei voi hyvin ja tälläinen elämäntyyli tuhoaa joka tapauksessa neljän ihmisen elämän. Mä en jaksaisi enää tätä henkistä painostusta :frowning:

Katoppas poikaa :slight_smile: Aikani tuota kuunneltuani tein oman päätökseni ja päätin pelastaa kolme neljästä. Sille neljännelle kun en mitään mahtanut.

Tervetuloa mukaan toipumaan! Kaikki on mahdollista. Myös hyvä elämä :slight_smile:

Kuulostaa pahemman luokan henkiseltä väkivallalta. Toivon sulle voimia jotta jaksat pelastaa itsesi ja lapsesi. Vaikuttaa siltä että ihan liikaa mietit miehen sanomisia, solvauksia ja mitätöintiä. Siitä sinun pitää päästä irti. Osta vaikka kuulosuojaimet ensi hätään. Ja tämä ei ole vitsi. Sinun ei tarvitse altistaa itseäsi jatkuvalle henkiselle väkivallalle. Se syö omanarvontuntosi ja voimasi.

“Käymässä vaan”: toimit todella rohkeasti ja hienosti! Lastensuojeluilmoituksenhan voi tehdä käsittääkseni nimettömänä eli miehelle ei tarvitse koskaan myöntää että on ilmoituksen tehnyt itse. Olen kuullut muualtakin että lastensuojelusta voi saada apua myös asunnonhakuun.

Voimia ja rohkeutta kaikille !

Minulle on tullut aikojen saatossa kova ulkokuori ja miehen sanat ja teot eivät enää juuri ollenkaan satuta. Ja korvatulppia olen käyttänyt joskus, kun en kertakaikkiaan jaksa kuunnella miehen höpötyksiä :slight_smile:

Nyt mies on innostunut etsimään netistä tietoa “hullusta narsistisesta naisesesta, joka tuhoaa perheen”. Ja naispsykopaatti infoa etsii myös. Jep, jep. Kyllä tässä itsensä on alkanut narsistiseksi tunteakin, kun en enää jaksa mennä miehen ajatuksen juoksun mukaan. Tänä vuonna olen ruvennut enemmän itseäni ajattelemaan ja en enää miehen sanoja ja alko-riippuvuutta kestä. Olen siis itserakas kakkapää…

Kyllä tälläisessä parisuhteessa sairastuu narsismiin ja hyvä ettei tule psykopaattia tai ihan mitä hullua tahansa :confused:

Älä anna periksi ja suostu edes ajattelemaan, että olisit sitä mitä mies yrittää saada sinut uskomaan että olisit. Kyse on manipuloinnista. Mies yrittää päästä sinun päähäsi määritelläksesi sinut huoraksi, narsistiksi ja kaikeksi muuksi millä saa itselleen oikeutettua oman juomisensa. Vaikka joskus paljastuisi että olisit narsisti niin miehen tehtävä ei ole sinua diagnosoida eikä sinun tarvitse tuollaista soopaa kuunnella. Pahinta on jos lapsetkin joutuvat kuuntelemaan jatkuvaa äidin solvaamista ja alistamista.

Toivottavasti saat nopeasti itsellesi asunnon.

Pelko taas meinaa vallata mielen. Pelko siitä, miten lapset selviää tästä kaikesta. Poika ei edelleenkään haluaisi, että ero tulee. Isän kanssa haluaisi asua. Poika on erittäin voimakastahtoinen ja pelkään, että hän ei kertakaikkiaan suostu muuttamaan mihinkään. Nyt kauhulla ajattelen, että jos minun kanssa ei suostu pakollakaan asumaan ja isän elämä on täysin sekaisin, niin minne poika parka joutuu :frowning: Mihinkään ammattiauttajalle en edellleenkään poikaa en ole saanut. Koulukuraattorilla kerran kävi, eikä ollut siellä suostunut puhumaan kotiasioista. Nyt pelkään ja mietin joutuuko poika lopulta jonnekin perhekotiin tai vastaavaan, jos ei muuten rupea asiat selviämään. Onko kellään täällä ollut vastaavaa tilannetta lasten kanssa???

Asuntoasia edelleen auki. Tosin kaupungilta olen saamassa kolmion, mutta vielä arvelluttaa miten levoton taloyhtiö on. Remppa siihen on juuri valmistumassa, joten siisti sen pitäisi olla. Muuttamaan pääsisin ihan lähiaikoina. Olisihan se edes jotakin, ainakin tilapäisesti. Sitten voisi rauhassa edelleen etsiä mieluisempaa asuntoa. Nyt vaan tuon pojan käytös huolestuttaa…

Mieskin tänään taas vaihteeksi selvinpäin ja kaljoissaan tilittää, ettei tule koskaan tästä erosta selviämään. En tiedä miten häntä enää voin auttaa. Sanoin kyllä, että vien hänet jonnekin ammatti-ihmiselle puhumaan ja apua hakemaan. Ei kuulemma lähde kerta ero on tulossa. Eikö hänen pitäisi ensimmäiseksi hoitaa pois tuo alko-ongelma, mustasukkaisuus ym. muut henkilökohtaiset ongelmat ennenkuin voitaisiin parisuhteen ongelmia alkaa ruotimaan :question:

Itselläkin on omia huonoja tapoja, toimintamalleja ja lapsuuden aikaista mitätöintiä. Kotona sain aina kuulla, ettei minusta ole mihinkään ja aina vikoja löydettiin. Vaikka en alkoholisti perheestä itse olekaan, niin silti olen sairastunut läheisriippuvuuteen ja jäänyt vuosiksi roikkumaan epäterveeseen suhteeseen. Mutta itse olen nöyrtynyt apua hakemaan ja kova halu itsellä on tulla paremmaksi ihmiseksi. Nyt haluaisin loppuelämän viettää siten, ettei aina joku minua mitätöi ja arvostele. Kelpaisin tälläisenä kuin olen ja minua OIKEASTI arvostettaisiin. Tosin olen kyllä asennoitunut elämään loppuelämän ilman mitään parisuhdetta, usko on mennyt mihinkään normaaliin ja tasa-arvoiseen parisuhteeseen :frowning:

On varsin luonnollista että poikasi ei halua eroanne ja kapinoi vastaan. Lapset eivät useinkaan halua. Ehkä hänen mielestään pitäisi pitää isästään huolta ja pelkää hänen todella tekevän itselleen jotain pahaa jos eroatte. Tai jospa hän pelkää isän kostavan teille muille poislähtemisen?
Sanoit kerran hänen jo osittain myöntyneen asumiseen kanssasi jos voi asua isän luona kun tämä ei juo. Ehkä sinun pitäisi tarttua tuohon. Saada poika ynmmärtämään että yhteys isään säilyy erosta huolimatta, että isälle saadaan apua jos hän itse siihen sitoutuu. Että isän on ymmärrettävä ettei hänen kanssaan voi elää jos hän jatkaa juomista. että te voitte auttaa isää vain jos turvaatte oman elämänne. Ettei poika luulisi että häntä ollaan kokonaan irrottamassa isästä. Lapsen rakkaus vanhempaan on suuri. Hänen pitää vain ymmärtää kenen velvollisuus on huolehtia kenestä. Ei pienen lapsen isästä, vaan päinvastoin.
Jos poika ei halua keskustella ammattilaisten kanssa, keskustele sinä. Kysy neuvoa kuinka sinun poikasi kanssa on edettävä. Muuttoon pakottaminen vain lisää vastarintaa, yritä löytää lempeämpi järkeilemisen tie.

Nyt on hermostunut olo. Tulin juuri katsomasta kaupungin tarjoamaa asuntoa. Asunto oli ihan siisti, tosin talo itse on aivan ikäloppu. Pyysin miettimisaikaa viikonlopun yli, koska en osannut vielä päätöstä tehdä. Yritän ajatella, että tuo asunto on tosiaan vain väliaikainen ja parempi asunto täytyy ajan kanssa löytyä. Ja raha-asiat ovat miehen kanssa aivan auki, ositus ja kaikki. Ja rahaa mun on saatava, että saan hankittua tarvittavat asiat.

Asiaa ei yhtään helpota miehen jokapäiväinen painostus siitä, että en anna hänelle enää mahdollisuutta. Kuitenkin hän suurimmaksi osaksi vaan syyttelee minua ja vaatii, että minun pitää alkaa ihmisittäin elämään. Itse hän lääkitsee edelleen pahaa oloaan tissuttelemalla ja mua syyttelemällä. Eikä asiaa helpota lastenkaan suhtautuminen , varsinkaan pojan. Itse en kykene muuta enää ajattelemaan, kuin että ero on nyt ainoa vaihtoehto. Niin monesti olen joutunut sylkykuppina olemaan ja pettymään.

APUA, mitä minä teen. Olenko tekemässä elämäni suuremman virheen lasteni kannalta, vai onko tämä järkevä päätös? Taitaa miehen manipulointi vaikuttaa minuun, koska edelleenkin epäröin…Minähän olen kaikkeen syyllinen ja huono ihminen, aivan sekopää perheen hajoittaja :frowning:

Ota se asunto ja lähde!

Mikä on ikäloppu talo? Kai siellä on sähköt, lämpö ja vesi tulee ja menee? (Itse asun 20 vuotta vanhassa taloyhtiössä enkä halua lähteä tästä mihinkään.)
Miehesi todellakin manipuloi sinua, olethan antanut hänelle niitä tilaisuuksia jo monta. Jos jonkun ajan erillään asumisen jälkeen vielä tuntuu että haluat entiseen, ainahan takaisin pääsee. Mutta jos et nyt lähde et koskaan saa tietää olisiko parempaa ollut tarjolla.
Raha-asia järjestyvät. Yhteiskunta auttaa, huonekaluja ym. tarvittavaa saa halvalla kierrätyksestä. Sitten kun rahaa on enemmän voi uusia ostaa tarpeen/halun mukaan. Jos et nyt käytä tilaisuutta hyväksesi on turha itkeä enää. Tulevaisuudessa asuntoa ei ehkä niin helposti tarjotakaan. Tai sitä on myöhäistä enää hakeakaan.
Rohkeutta. Nyt.

Ps. Eikä sitä ositusta miehen kanssa koskaan tule, jos jäät paikoillesi. Kaikki on edelleen miehen hallinnassa ja sinä lasten kanssa samassa suossa.
Anteeksi jos kuulostaa tylyltä. Sinulla on nyt mahdollisuus pelastaa omasi ja lasten elämä, pelasta ne. Miehesi ei ole sinun vastuullasi, vain hän itse voi pelastaa itsensä.

Komppaan Tuulenviemää.

Huh, huh pää täynnä miljoonia ajatuksia. Tänään ilmoitin asuntotoimistoon, että otan sen asunnon. Viikonloppu meni miehellä viinan kanssa hörhöilessä ja mua painostaessa sen mitä kotona oli. Siis tavallaan oli helppo päätös. Ensi viikolla saan avaimet ja kesäkuussa kun on loma niin hommaan tavaroita sinne. Päivä kerrallaan mennään ja joka päivä suorastaan rukoilen, että lapset tästä kaikesta selviää ilman suurempia ongelmia.

Jaketaampa kirjoitus, kun piti keskeyttää, koska mies tulia kotia. Äsken mies kysyi, että otinko asunnon. Vastasin, että joo. Ja taas sain kuulla kunniani. Kyllä olin taas tyhmä perheen hajottaja ja että viime viikonlopun juominen johtui vain tästä erotilanteesta, että jos rupeaisin elämään ihmisittäin ym., niin hänen ei tarttisi juoda eikä enää IKINÄ minua haukkuisi. Sanoin, että en usko sinun juttuihin enää, siitäkö suuttui lopullisesti ja lähti ovet paukkuen työmaalleen.

Kaiken lisäksi miehen äiti ja isä, eli minun anoppi ja appi yrittää mulle kännissä soitella. En ole vastanut niille, jos olen tiennyt, että ne on humalassa. Miehelle ovat soitelleet ja kännissä sössöttäneet molemmat, miten he säälii lapsia ja niitten elämä menee pilalle. Parhaitakin sanomaan, eipä niiden omille lapsillekaan nyt hyvin ole elämä mennyt vaikka perhe pysyi kasassa. On se vaan niin rankkaa elämää miehelläkin lapsuus ollut. Siis sieltäkin suunnasta taitaa mua kohtaan syyllistäminen tulla.

Tälläistä tällä kertaa, toivottavasti joku päivä huomaan, että perkules mähän selvisin tästä kaikesta :smiley: