Miten päästää irti?

Olen lueskellut muiden tarinoita ja yrittänyt lisätä ymmärrystä omaan tilanteeseeni. Kaipaisin kuitenkin kokeneiden neuvoja, miten päästää irti parisuhteesta, jossa elämäni mies osoittautuikin alkoholistiksi???
Tarinan alku oli kaunis, tapasin nuoruuden rakkauteni, jota olin vuosien saatossa aina muistellut. Rakastuimme ja tuntui, että olen löytänyt sen ihmisen jonka kanssa haluan aidosti jakaa loppuelämäni. Pienetkin arkiset asiat tuntuivat yhdessä juhlalta… Puuhasimme yhdessä kaikenlaista, reissasimme ja olimme vain yhdessä kotona. Kaikki siis tuntui täydelliseltä. Minulla on kaksi lasta edellisestä suhteesta, jo teini-ikäisiä. Heidän takiaan en halunnut kiirehtiä yhteen muuttamista, vietimme kaiken vapaa-ajan yhdessä. Tätä onnea kesti parisen vuotta, toistuvasti mies kuitenkin olisi halunnut minun menevän kihloihin, muuttavan jo yhteen jne. Näistä asioista oli selkeästi erimielisyyttä. Viime joulu oli ihana ja tammikuussa aloimmekin jo etsiä yhteistä asuntoa ja lapsillekin tämä olisi ollut ok…

Edellä kirjoittamani on sitä tarinaa, kuinka asiat aidosti koin ja tunsin. Jälkikäteen ajatellen, merkkejä alkoholin käytöstä oli olemassa. Ollessani matkoilla tai työmatkoilla, mies oli ahdistunut ja muutamia kertoja ajautui kavereiden kanssa parin päivän “reissuille” eli joi. Välillä kuulin puheesta puhelimitse, että olutta on nautittu ja tästä mainitsinkin. Käytän itse silloin tällöin juhlissa, mutta kotona en ole koskaan juonut. Yhdessä saatoimme juoda joskus vähän viiniä tai olutta. Joitakin kertoja hän tuli liian päihtyneenä sosiaalisiin tilanteisiin, jolloin olin pahoillani ja asiasta puhuttiin… Yhden kerran oli jostain jokin pikkuriita ja hän lähti työmatkalle, junan ravintolavaunussa oli sitten nauttinut niin, että joko pistettiin junasta pihalle tai jäi väärällä asemalla oikeasti pois. Siitä tuli kallis taksimatka, sillä kyse oli illan viimeisestä kaukojunasta. Sieltä sitten pakkasesta soitteli, että missähän paikkakunnalla on ja täällä ei näy ketään. Ja jos olimme juhlissa tai kylässä, etelän matkalla niin ihmettelin niitä määriä mitä hän pystyi juomaan juurikaan päihtymättä.

Viime syksystä alkaen alkoivat työmatkat ja päivät venyä, enää ei jaksanut tai ehtinyt luokseni tulla. Valitti univaikeuksia, työuupumusta, masennusta jne… Kunnes maaliskuussa kuppi meni nurin tai korkki aukesi kunnolla :unamused: Hän tuli työmatkalta päihtyneenä luokseni, ennen tuloaan sanoi ettei kai haittaa jos on pari ottanut. Oli enemmänkin ottanut, joten totesin, että voitko mennä kotiin ja nähdään aamulla. Siitä sitten lähti ja alkoi alamäki. Juomista, sairaslomaa, mielialalääkkeitä… Olin huolesta sairas ja varmistelin öisin, että on päässyt kotiin. Yhteyttä pidettiin tekstarein ja puheluin, nähtiin harvakseltaan koska ei ollut selvää päivää ja ei halunnut puhua. Kertoi vain, että on masentunut, mikään ei huvita, kaikki sekaisin jne. Oli täysin välinpitämätön, mutta joka päivä jaksoi paikalliseen vääntäytyä ja niiden porukoiden kanssa pitää mielestään tosi hauskaa. :laughing: Juominen sitä masennusta aiheutti, mutta hän sanoi, että ei halua lopettaa ja voi lopettaa milloin haluaa. Ihan itse. Yritin puhua, että työterveyshuollossa kertoisi asiat, tarjota katkolle lähtöä.

Kunnes sitten selvisi, että baarista on löytynyt uusi nainen… Ensin ihan vaan tutustuivat ja sitten jossain vaiheessa olivat alkaneet olemaan yhdessä. Minulle ei kertonut, eikä myöntänyt. Nainen toki laittoi kesäkuussa aamuyöstä tekstaria, jätä mies jo rauhaan. Mies sanoi, että ei ollut rohkeutta ja voimia kertoa, koska rakastaa minua edelleen ja olen hänen elämänsä rakkaus. Eli kanssani onnellisinta aikaa… Jäähyväisiä ei ole saanut sanottua, enkä minäkään. Juominen jatkuu edelleen, nainen majoittaa ja mahdollistaa, on kuskina ja tarjoaa kuulemma läheisyyttä ja rakkautta. Sitä hän olisi minultakin kaivannut eikä hoitoon ohjausta. Olihan tuota vähän vaikeaa osoittaa ja antaa kun ei ees suostunut tapaamaan :imp:

Eniten ottaa päähän se, että itse en mahdollistanut vaan yritin vain puhua, että apua on ja mieti mitä valintoja teet. Sitten löytyy joku, joka hyväksyy kaiken :question: Ja tietenkin tuo pettäminen, minä huolehdin yökaudet ja suren miten auttaisin niin toinen vaan juo ja etsii uuden naisen. Miehen terveys on fyysisestikin jo pettänyt, ongelmia maksan kanssa, mutta johtuu lääkkeistä, ei juomisesta. Näin kertoi kirkkain silmin. Töihin hänen pitäisi mennä syksyllä, jos terveys kestää ja pääseekö päivittäisestä juomisesta eroon. Ei juo enää känniin vaan itsensä toimintakykyiseksi. Raha-asiat ovat ilmeisen sotkussa, joten helpointahan se on antaa vain mennä ja turvautua mahdollistajaan.
Ja tulihan ne syytöksetkin tietysti. En ollut sitoutunut kun en mennyt kihloihin, itse heitin hänet ulos, suljin pois asioista (oli silloin jo putkessa menossa = baarissa ja tavoittamattomissa). En ymmärtänyt hänen sitoutumisen tarvettaan, tottahan se onkin. Luulin, että kaksi aikuista ihmistä osaa toimia rauhallisesti ja edetä lasten ehdoilla. Ja minne hän ois mennyt jos asuttais yhdessä, kun ei paria kaljaa saa ottaa…

Järki sanoo, että älä enää kuuntele ja ajattele hänen pahaa oloaan. Älä ole kateellinen sille toiselle naiselle, ansaitsevat varmasti toisensa. Nyt hänellä on uusi perhe=kantakapakan jengi, jotka ovat työssä käyviä vapaa-ajan läträäjiä. Iso mies on vastuussa valinnoistaan ja tekemistään. Älä haaveile, että raitistuisi ja ymmärtäisi miten hienoa meillä oli. Minulla on kaikki asiat kunnossa, hänellä ei, eikä minusta ole hänen pelastajakseen. Silti on vaikea päästää irti :question: :question: Toivoisin niin, että tapahtuisi ihme. Haluan tietää, miten hän voi ja onko nyt onnellisempi kuin ennen? Lähiaikoina pitäisi saada yhteydenpito loppumaan sillä omat voimani ovat jo loppuneet. Antakaa vinkkejä, miten päästää irti rakkaasta ihmisestä ja yhteisistä haaveista??? Tuntuu, että minusta jäi vain tyhjä kuori, joka suorittaa arkea mutta mikään ei tunnu miltään. Kaikki kivat muistot tulvivat mieleen ja kaikki onnelliset pariskunnat, romanttiset leffat, rakkauslaulut jne satuttavat joka päivä. :frowning:

Ja sitäkin mietin, että voiko oikeesti omin avuin nousta jos on päivittäin jo juonut usean kuukauden?

Toivottavasti saatte jotain tolkkua ja vahvistatte jotenkin järkeni ääntä! Ystävänä en voi häntä ajatella kun ei noita tunteita saa mitenkään kuriin :open_mouth:

Hyvin tuttua tuo irtipäästämisen vaikeus. Itsellä johtunut tunneriippuvuudesta (jotkut sanoo läheisriippuvuudesta). Eli että vaikka kuinka menis päin peetä silti jaksaa haikailla sitä yhtä tai kahta ylimaallisen ihanalta tuntuvaa hetkeä takaisin. Ja saattaahan sen pienen hetken saadakin takaisin jos rentun vielä takaisin joku ilta ottaa, mutta sama p…jatkuu heti kun ovi käy seuraavan kerran.

Jaksamisia eron työstämiseen!

Vaihda asuinpaikkaa, ota itsellesi joku uusi harrastus missä joudut keskittymään ja missä uusia ihmisiä, ne ei kysele kun eivät tiedä. Vaihda puhelin nro, pyyhi sen nro pois. Niin ja lopeta ruikutus.

Tarinasi luettuani tuli mieleen, että oletko kokeillut kiitollisuutta?

Kaikki eivät koe noin hienoa rakkaustarinaa koko elämänsä aikana. Sinä sellaiset sait, mutta se ei ollut loppuelämän onni vaan hieno hetki. Hienoa, että olet saanut sen kokea, sitä vaan ei ollut tarjolla enempää.

Alkoholi on voimakastahtoinen rakastaja ja se ottaa ne, keneen sillä on valta. Mies itse on olosuhteensa valinnut niin, että pystyy mahdollistamaan alkoholinkäytön.

Kiitos teille kommenteista ja tuesta. Olen vaihtamassa asuntoa, en voi paikkakuntaa vaihtaa lasteni vuoksi. Jotain uutta ja positiivista ajateltavaa siis. Kun on masentunut ja surullinen ei oikein harrastaminen jaksa kiinnostaa, hyvä kun jaksaa arkitouhut.
Kiitollisuuttakin olen jo mielessäni harrastanut :laughing: . Mutta surutyö on rankkaa, joutuu rakentamaan uudet haaveet ja tulevaisuuden suunnitelmat. Kaipaa sitä tukea ja läheisyyttä, jota suhteessa kuitenkin oli pitkään. Rakas ihminen on valinnut tien, joka näyttäisi vievän alamäkeä ja johtavan ennenaikaiseen kuolemaan. Toki se on hänen valintansa, mutta olen hänen itsensä ja hänen lastensa vuoksi surullinen :frowning: Kyllä varmasti olen sairastunut tunneriippuvuuteen tai läheisriippuvuuteen, vaikka hoenkin itselleni, että jokainen on vastuussa omasta onnestaan ja valinnoistaan. On tässä kuitenkin opettelemista ja joidenkin mielestä varmasti ruikutan. Mutta en näe tunteiden kieltämistäkään hyvänä vaihtoehtona, että esittäisin reipasta ja voisin jättää rakkaan ihmisen surematta taakseni. En voi vihata tuota ihmistä, sairashan hän on. Toki tunnen vihaan ja kiukkua hänen teoistaan, pettämisestä erityisesti. Ja mielestäni hän siitä vastuussa on, ei kukaan muu, joi tai ei.
Koen tämän tähän astisen elämäni vaikeimmasi elämänkriisiksi, vaikka olenkin jo yli nelikymppinen.Lisää toki ymmärrystä elämään, mutta satuttaa julmalla tavalla. Läheisestä luopuminen on vaikeaa, vei hänet sitten kuolema tai viina :frowning:

Ja en näköjään osannut vastata äsken niin, että käyttäjätunnukseni näkyisi. Mutta minähän se olin Järki ja tunteet.

Olin pahoillani luettuani tarinan . No , kai hän on oltava rehab toipua .

Kaikki käy oman eroprosessinsa läpi omalla tavallaan ja ajallaan. Ei kait siihen mitään yksiselitteistä toiminta-ohjetta ole. Itsellä oli keskittymiskyky nollassa ekat puoli vuotta, mutta sitten se alkoi palautuun ja tuli innostunut toimeliaisuuden kausi, nyt vuoden kuluttua erosta on tullut seesteisempi kausi, vaikka kyllä edelleen exää muistelen. Yritän muisteluissa pitää myös sen huonon puolen mukana ja toisaan olla kiitollinen että sain kokea uskomattoman hienon rakkaustarinan, joka johdatti minut kohti täysraittiuden polkua.

Olen lueskellut täällä kirjoituksia joka päivä, ihan riippuvuus on tainnut kehittyä :laughing: . Itse en ole kirjoitellut, on tuntunut siltä, ettei ajatukset oikein jäsenny tekstiksi. Nyt päätin yrittää, jos joku vaikka jotain viisasta jaksaisi kommentoida.
Ensin hyvät asiat. Suru, ahdistus ja masennus ovat helpottaneet. Nukun yöt hyvin, jaksan kaikki arkihommat sekä duunit, lasteni kanssakin olen läsnäoleva. Uusi koti, ystävien tapailu, liikunta ja mukavat reissusuunnitelmat ovat tuoneet positiivista energiaa ja mieltä. :slight_smile: Kaikin puolin pärjään hyvin ja olen siitä onnellinen :smiley:

Exäni päihteidenkäyttö on jatkunut entisellään, sairaslomat jatkuvat, terveys on huonossa jamassa, raha-asiat perseellään jne. No, hänen elämäänsähän se on ei minun :cry:
Yhtä sun toista on tapahtunut ja minä olen edelleen potenut riippuvuutta häneen, kun olen yrittänyt vaikuttaa hänen elämänsä kulkuun. Lähinnä paljastamalla hänen valheitaan, hänen sukulaisilleen ja muillekin ihmisille :imp: . Olen toivonut, että loppuisi juomisen mahdollistaminen ja ns. pelastaminen. Ehkä joutuisi hoitoon!!!

En siis ole osannut katkaista välejäni häneen :blush: Olemme jutelleet paljon, lähinnä alkoholismista sairautena ja miten siitä selvitä :frowning: . Sen jälkeen voisi vasta muuta elämäänsä laittaa kuntoon. Aina löytyy selityksiä, että nyt ei jaksa ajatella miten lopettaa juominen jne. :unamused: Enää ei kiellä olevansa alkoholisti eikä vastusta puheissaan hoitoa. Mutta pohtii, että minne menisi jos lopettaisi juomisen? Ei voi jäädä nykyiseen suhteeseensa ja kaveripiiriin, jonka huomio on juomisessa. Ja minä olen sanonut, että en voi häntä pelastaa luokseni, itsensä on nyt selvittävä. Ja olen kertonut, että rakastan häntä :blush: enkä voi sanoa, etteikö olisi mahdollista joskus olla yhdessäkin, jos todelliseen raittiuteen kykenee. En usko, että pystyy muutokseen ellei jotain todella ikävää tapahdu :cry: Ja päivät kuluu, minä roikun tässä tunnesiteessä edelleen :blush:

Olen kuitenkin ylpeä siitä, etten enää ajattele häntä tai ole ns.käytettävissä :smiley: Olen suunnitellut menoja ja tekemisiäni ihan itse ja omien ystävien kanssa. Uusi parisuhde tuntuu suorastaan pelottavalta ajatukselta :unamused: , joten uutta miestä en tähän soppaan ole haikaillut. Sitten vasta kun olen kokonaan irti tästä jutusta ja sydämenikin on vapaa.

Sitä vaan pähkäilen, että onko omakin toimintani mahdollistamista, pitäisikö hyljätä? Vai olenko onnistunut irrottautumaan oikein (eli en anna hänen sotkea elämääni, elän arvojeni mukaan mutta silti kerron tunteeni hänelle ja annan tietoa sairaudesta)? Sen tajuan, että elän edelleen osittain hänen kauttaan ja se saa minut inhoamaan itseäni :imp: Ja haluaisin olla niin näppärä, että tällä yhteydenpidollani olisin se, joka hänet saa hakeutumaan hoitoon :unamused: Siinä olen luvannut häntä auttaa jos apuani tarvitsee. Eniten inhottaa se, että edelleen toivon hänen raitistuvan, itsenäistyvän jolloin voisimme aloittaa suhteen uudelleen. Edelleenkään en muuttaisi yhteen asumaan. Tiedostan kyllä pettymykset/retkahdukset, mutta silti ajattelen, että se olisi sen arvoista meille molemmille. :slight_smile: Aika näyttää milloin mittani tulee täyteen ja yhteydenpito on helppo katkaista. Vai tapahtuuko niitä ihmeitä sittenkin :unamused: ???

Lopuksi haluan kyllä kehua itseäni. Olen nauttinut upeasta syksystä, kynttiläilloista ja puuhannut kaikkea mukavaa. Olo tuntuu hetkittäin jopa onnelliselta. Eli elämäni suurinta surua olen jo hyvin selättänyt ja tunnen itseni ihan oikeasti niin paljon viisaammaksi kuin ennen tätä kokemusta. Tämä on ollut hieno tutkimusmatka itseen ja omiin motiiveihin parisuhteessa, alkoholismiin sairautena ja ennenkaikkea siihen, että jokainen on omasta onnestaan vastuussa. Myös omista valinnoistaan, alkoholistikin, vaikka sairas onkin ja erityisesti me läheiset!!! Ollaanko mukana alkoholistin elämässä ja miten. Hyysätäänkö alkoholistia vai annetaanko hänen kantaa vastuunsa. Ja huolehditaanko itsestämme vai aina muista. Jään odottelemaan kokeneempien viisauksia, mukavaa syksyistä iltaa kaikille.