Miten päästä alkuun?

Mistäköhän sitä aloittaisi, kun en oikein edes tiedä mitä täältä haen. No, olen 28-vuotias nainen ja juon ehkä neljä kertaa viikossa, uskomattomia määriä (saan ihan pakottaa itseni kirjoittamaan tämän) yksin kotona ollessa noin 9 isoa tölkkiä olutta on mennyt viime aikoina, ulos lähtiessä varmaankin enemmän ja jos joskus otan viiniä tai muuta, enpä osaa laskeakaan. Niin että se taitaa olla jonkin sortin ongelma.
Käyn töissä ja luottotiedot ovat kunnossa, mutta pari kertaa olen ollut sairauslomalla “paniikkihäiriöni” takia… kirjoitan tuon sitaatteihin, koska vaikka se on oikea ongelma, niin ainoa syy siihen taitaa olla tuo alkoholinkäyttö. Vaikka nykyisin paniikki iskee muutoinkin kuin krapulassa. Minulla ei ole oikein aavistustakaan, kuinka paljon työkaverit tai perhe tietävät juomisestani. Viime aikoina olen ehkä ruvennut vainoharhaiseksikin ihmisten kommenttien suhteen- “mitä tuo nyt tarkoitti tuolla, tietääkö ne kaikki että minä ryyppään??”.
Haluaisin siis ehdottomasti vähentää, lopettaminen tuntuu mahdottomalta ajatukselta… sellainen kerran viikossa, mieluummin kerran kahdessa tahti olisi minusta ihan kohtuullinen. Enpä kehtaa oikein edes puhua tipattomasta tammikuusta kun tässä vasta toista päivää ollaan selvinpäin, mutta ymmärrän että tarvitsisin nyt jonkinlaisen “katkon” että pää taas rupeaisi toimimaan. Muutama vuosi sitten pidin noin 2 kk:n tauon juomisessa. Enpä tiedä onko sen jälkeen mennyt viikkoa ilman, luultavasti ei. Jossain vaiheessa kuitenkin urheilin ja tein tulevaisuudensuunnitelmia jne, nyt se on kaikki jäänyt enkä mieti oikeastaan mitään muuta kuin milloin pystyn juomaan ja minkä määrän ja miten selviydyn sitten töihin. Olo on paha, olen lihonut ja tuntuu jotenkin turvonneelta, välillä on pelkotiloja etten pysty hengittämään/nielemään ja tunnustelen maksaa jne, joko olen tehnyt jotain peruuttamatonta…
“Sosiaalista” juomiseni ei ole ollut aikoihin, ehkä puolet juomiskerroistani vietän kyllä toisten samanlaisten kanssa baarissa, mutta valikoin kyllä ihmiset sen mukaan, ketkä juovat myös ja kenen kanssa “kehtaan” juoda normaaliin tahtiini.
Ehkä tällä sekavalla sepustuksella haluaisin jotain vertaistukea tai kommentteja kohtalotovereilta, ja lähinnä vinkkejä siihen miten nämä ensimmäiset päivät / viikon-kaksi selviää?? Sittenhän se varmaan helpottaa. Olo on epävarma ja masentunut ja pahantuulinen, välillä ajattelen vain että mitä ihmettä minä turhaan tässä selvinpäin kärvistelen… ja sitten ajattelen vain että yritän saada ajan kulumaan siihen asti, että kaupat menee kiinni…

Voi, niin tutulta kuulostaa. Paniikkihäiriö hengenahdistuksineen ja nielemisvaikeuksineen ja pelkotilat ja aikaansaamattomuus ja kaikki. Ja alkoholi niihin kyllä vaikuttaa, saattaa jopa aiheuttaa ne kokonaan. Itse olen ollut nyt kaksi ja puoli kuukautta juomatta, ja pahimmat ahdistukset tulivat kuukauden juomattomuuden kohdalla, tosin toki ihmiset ovat erilaisia sen suhteen. Ei siis kuitenkaan kannata alkaa juomaan uudestaan siksi, jossei olo aivan heti helpota. Alkoholi vaikuttaa aivotoimintaan vahvasti, ja siitä toipuminen saattaa kestää jonkin aikaa.

Mutta siis, vaikea antaa vinkkejä juomattomuuden alkuaikoihin, kun itselläni ongelma on ollut vähän toisenlainen. Ei kai siinä auta kuin päivä kerrallaan tsempata itsensä olemaan ilman. Keksiä muuta tekemistä, liikkua, syödä vaikka suklaata niin paljon, kuin napa vetää, parempi vaihtoehto sekin, kuin juominen. Kannattaa lukea täältä kokemuksia, jotka ainakin auttoivat minua ymmärtämään alkoholin ongelmakäytön olemusta vähän paremmin. Kohtuukäyttökin on sellainen asia, että jokaisen on kokeiltava itse, toimiiko se omalla kohdalla. Itse onnistuin vähentämään juomakertoja, vaan en määriä, ja alkoholi aiheutti edelleen ongelmia. Nyt olen siis toistaiseksi ilman, mutta en tiedä vielä, olenko lopettaja vai en. Päivä kerrallaan… Tsemppiä sinullekin! :slight_smile:

Juomatonta tekemistä piisaa kyllä. Mene elokuviin, vuokraa leffa, lue kirjaa tai lehtiä, ulkoile, urheile…pointti on tarttua toimeen silloin, kun mieliteko juoda alkaa ottaa valtaa ajatuksissasi erityisen häiritsevästi.

Motivaatiokeinona voisin suositella rastin piirtämistä seinäkalenteriin aina aamuisin edellisen juomatta vietetyn päivän kohdalle. Rastien kertyminen on ihan mukava tunne.

Ota päivä kerrallaan ja tsemppiä!

Meillä suomessa on arvioitu olevan n. 300.000 työssäkäyvää alkoholistia, mutta miten hyvin
me tunnemme tätä sairautta ja onko se sairaus?

Amerikan lääkäriliiton mukaan alkoholismi on alkuperäinen, krooninen ja parantumaton
sairaus, jolle on luonteenomaista kontrollikyvyn menetys. Suomen lääkäriseura Duodecim
määrittelee alkoholismin krooniseksi ja uusiutuvaksi aivosairaudeksi.

Mitä sairaus on?

Sairauden voisi lyhyesti määritellä, että se on normaalista poikkeava elin- tai mielentoiminto,
josta on haittaa ihmiselle itselleen tai läheisille. Miksi esim. laktoosi-intoleranssi ja keliakia
ovat sairauksia? Siksi, että niiden oireet ja toipuminen tunnetaan ja tiedetään, että
rasitettaessa elimistöä laktoosilla (laktoosi-intoleranssi) tai esim. vehnäjauhoilla (keliakia)
oireet nousevat pintaan ja sairaus ”herää henkiin”.

Jos haluamme tarkastella yleisesti ottaen mitä tahansa sairautta, meidän pitäisi ensin
tunnistaa kyseiselle sairaudelle ominaiset oireet sekä myös sairaudesta toipumisen, mikä
sekin noudattaa tiettyä kaavaa. On olemassa sairauksia, joita voidaan hoitaa ja sairauksia,
mihin esim. lääkkeet tai muu hoito eivät tehoa. Alkoholismisairauden oireet ja sairaudesta
toipuminen on kuvattu jo monia vuosia ns. Jellinekin käyrällä.

Olisiko alkoholismi samantyyppinen sairaus kuin nuo kaksi edellä mainittua ja onko joillain
ihmisillä toisenlaiset mahdollisuudet nauttia alkoholia sairastumatta kuin toisilla?
Alkoholismi, narkomania, sekakäyttö yms. kemiallisiin aineisiin liittyvät riippuvuudet
luokitellaan nykytietämyksen mukaan kroonisiksi aivosairauksiksi. Riippuvuuden määrittelyyn
on olemassa esim. WHO:n julkaisema ICD-10 järjestelmän riippuvuusoireyhtymän kriteeristö,
joka määritellään seuraavasti:

Kolmen tai useamman seuraavista kriteereistä on esiinnyttävä yhtäaikaisesti kuukauden ajan viimeisimpien
12 kuukauden aikana tai toistuvasti, mikäli jaksot ovat kuukautta lyhyempiä.

  1. Esiintyy voimakas himo tai pakonomainen halu ottaa päihdettä
  2. Kyky hallita päihteen käytön aloittamista, määrää tai lopettamista on heikentynyt
  3. Esiintyy vieroitusoireita päihteen käytön päättyessä tai vähentyessä. Ne voivat ilmetä:
    a) käytetylle päihteelle tyypillisenä vieroitusoireyhtymänä tai
    b) alkuperäisen tai muun samankaltaisesti vaikuttavan päihteen käyttönä vieroitusoireiden
    lievittämiseksi
  4. Sietokyky kasvaa. Tämä voi ilmetä siten, että:
    a) käytettyä annosta suurennetaan päihtymyksen tai entisen vaikutuksen saavuttamiseksi tai
    b) entinen annos tuottaa selvästi heikomman vaikutuksen käytön jatkuessa.
  5. Käyttö muodostuu elämän keskeiseksi asiaksi. Tämä voi ilmetä:
    a) muista merkittävistä kiinnostuksen kohteista tai tyydytyksen lähteistä luopumisena joko osittain
    tai kokonaan siten, että
    b) tuntuva osa ajasta kuluu päihteen hankkimiseen, käyttöön ja sen vaikutuksista toipumiseen
  6. Käyttö jatkuu huolimatta sen aiheuttamista kiistattomista haitoista, joista käyttäjä on tietoinen tai
    joista hänen voidaan olettaa olevan tietoinen.

Oireyhtymän kriteerit antavat tunnistettavan sairauden kuvan. Siitä voi peilata mm. omaa tai läheisen ihmisen käyttäytymistä tai tuntemuksia, mutta se ei anna kuvaa mikä on riippuvuus-sairauden mekanismi, missä tauti sijaitsee ja miten sitä hoidetaan tai miten sitä ei missään nimessä saisi hoitaa. Halutessamme tietää missä alkoholismin tauti sijaitsee, lähdemme tarkastelemaan neurobiologista prosessia eli mitä tapahtuu aivojen hermosolutasolla, kun ihminen sairastuu päihderiippuvuuteen. Puhumme yleisesti ottaen kemiallisesta riippuvuudesta.

PERINNÖLLISYYS

Alkoholismiin johtavia perintötekijöitä on pystytty todentamaan sitä mukaa kuin geenitutkimus on edistynyt. Tunnetuimmat alkoholismia aiheuttavat poikkeamat ovat geeneissä GABRA2 ja ADH4. Mitä sitten ovat nämä ”alkoholismigeenit”, mikä on näiden geenien tehtävä ja ennen kaikkea, miten geeninpoikkeaman omaavat ihmiset kokevat päihteen verrattuna ns. normaaligeenien omaaviin?

GABRA2 geenin mutaation johdosta alkoholin vaikutus aivoissa on voimakkaampaa, jolloin tunneperäinen ”koukkuun” jääminen syntyy nopeasti. Ei ole merkitystä otetaanko ensihumala 12- vai 50-vuotiaana, rakastumisen tunne päihteeseen alkaa ohjaamaan elämää.

Geenissä ADH4 oleva poikkeama aiheuttaa normaalia paremman alkoholin sietokyvyn. Tämä mahdollistaa suuremmat annokset päihteitä ”kontrollia menettämättä”.

Alkoholismin perinnöllisyyttä on tutkittu jo vuosikymmeniä, mutta vasta nyt on saatu aikaan näkyviä tuloksia. Tutkimukset jotka johtivat GABRA2:n ja ADH4:n löytöön kestivät yli 10v ja niissä tutkittiin yli 12000 ihmistä. Nyt tiedetään, että ”alkoholismigeenejä” on useita eikä vain muutama. Geenit sinänsä eivät sairastuta ja muuta ihmisen kohtaloa vaan toimivat ikään kuin ”resepteinä” keskushermoston rakentumisessa. Geenien tehtävänä on antaa koodit solukon rakentumiselle ja niiden pitää myös vastata evoluutiollisiin haasteisiin, jotta ihminen tai kasvi pysyisi hengissä siinä ympäristössä missä se elää. Geenien luenta tai toiminto voi muuttua ympäristön vaikutuksesta, vaikka itse DNA-rakenne ei muuttuisi. Puhumme myös ns. epigenetiikasta.

Ihminen saa perimässään ehdottomia (norm. esim. 5 sormea/käsi) geenejä, mutta myös geneettisyyttä joka joustaa ympäristö/perintötekijöiden mukaan. Kun tarkastellaan alkoholismiin johtavia geenejä voimme todeta, että valmiit, perityt geenipoikkeamat muokkaavat aivojemme hermosolurakenteita siten, että ne ovat valmiit vastaanottamaan päihteen vaikutukset ”sinne kuuluvina”. Eli emme peri ainoastaan vanhempiemme ja isovanhempiemme ulkoisia piirteitä vaan myös sisäisiä rakenteita (mm. sisäelinten koko ja toiminta).

Milloin sitten voi määritellä, että ihminen on kemiallisesti riippuvainen? Onko ihmisiä, jotka ovat syntyjään alkoholisteja vai tullaanko alkoholisteiksi vain juomalla viinaa? Tähän voisi vastata, että voimakkaimmankin geneettisen alttiustason toteamiseksi tarvitaan aina myös päihdettä. Millään muulla tavalla ei henkilö eroa ns. normaali ihmisestä, mutta päihteitä saadessaan hänellä puhkeaa ennemmin tai myöhemmin krooninen sairaus. Kroonisista päihderiippuvaisista n. 70% on kokenut voimakasta mielihyvää jo ensimmäisistä juomiskerroista lähtien. Heillä on myös lähes poikkeuksetta lähisukulaisissa alkoholisteja ja voidaankin todeta, että jo alkujaan voimakkaan päihteistä koetun tunne-elämyksen takana on valmiiksi päihteille ehdollistunut hermosto. Ei ole harvinaista, että kroonisilla alkoholisteilla on ollut turvattu, hyvä lapsuus ja sosiaalinen asema yhteiskunnan hierarkiassa. Sairaus ei siis katso, kehen se iskee. Yksi sairauden oireista, sosiaalisen aseman huononeminen, on monasti seurausta päihteiden käytöstä.

Alkoholismin geneettinen periytyvyys on voimakkaampaa kuin skitsofrenian tai diabeteksen, mutta useat tahot pitävät sairautta perusteettomasti ”selkärangattomuutena” tai mielenterveydellisenä ongelmana. Suunnilleen joka 10. suomalainen sairastuu päihteiden käytön alettua, halusi hän sitä tai ei ja toiset 10% ovat riskiryhmässä sairastua. Lopuilla 80%:lla on ”vaikeuksia” saavuttaa hermostollinen tila, missä juominen on muuttunut pakonomaiseksi.
Päihderiippuvaisen hermoston kyky sietää ja tarvita etanolia on ylittänyt kroonisen rajan, jota myös ”veteen piirretyksi viivaksi” kutsutaan. Rajan ylitettyään henkilöllä ei ole koskaan paluuta ns. sosiaaliseen, kontrollissa pysyvään juomiseen. Juominen on silloin alkoholistista, jota leimaa oman tilan kieltäminen ja salailu. Kyky kontrolloida päihteenkäytön määrää, aikaa tai paikkaa on huonontunut tai jopa kadonnut kokonaan. Alkoholismi tuottaa aina sairauden oireiden mukaista käyttäytymistä, ei tietynlaisia ihmisiä. Hyvän raittiuden saavuttanut henkilö ei erotu muista ihmisistä muuten kuin elämän kokemuksillaan.

HERMOSTOLLINEN RIIPPUVUUS

Neurobiologinen riippuvuus on syntynyt viimeistään silloin, kun hermostoa on altistettu päihteille niin paljon, että hermosolutasolla tapahtuneet muutokset ovat kroonisia, pysyviä. Tällaisen hermoston voi saada perimästä, mutta se syntyy myös alkoholia juomalla, useimmin perintötekijöiden suosiollisella avustuksella. Aivoissa on n. 100 miljardia hermosolua, joiden eräänä tehtävänä on välittäjäaineiden kuten dopamiinin (mm. palkitsevuus ja mielihyvä), GABAn (mm. rauhoittuminen), serotoniinin (mieliala) ja glutamaatin (aktivointi) välittäminen. Hermosolujen yksi aineenvaihdunnallinen tehtävä on sytyttää ja sammuttaa geenejä, jotka taasen antavat koodeja hermostomme rakentumisessa. Juodessamme alkoholia, aivoissamme on kriisitila ja alkoholi häiritsee normaalia välittäjäaineiden toimintaa. Tärkein ympäristövaikutus sairauden puhkeamiseen onkin etanolilla (alkoholilla) kyllästetty hermosolun “lähiympäristö”. Ihmisillä, joilla on heikompikin peritty alttius, krooninen raja ylittyy viimeistään silloin, kun hermosolujen normaali aineenvaihdunta tukahdutetaan toistuvasti alkoholilla ja hermosto on evoluutiollisessa ”elä tai kuole” tilanteessa. Tällöin geenien tehtävänä on reagoida sopeutuakseen ja ylläpitääkseen elämää. Jatkuva stressitila hermosolutasolla muokkaa lopulta soluja ja genetiikkaa/ epigenetiikkaa, jolloin hermosto muokkautuu lopullisesti päihteitä tarvitsevaksi koneistoksi.Alkoholismi on tällöin muuttunut krooniseksi, jolloin juova ihminen ei juo enää mielihyvää saavuttaakseen, vaan saadakseen normaalin (hermostollisen) olotilan. Tällaisen alkoholistin juominen tuottaa masennusta ja ahdistusta hänelle itselleen sekä läheisilleen. Joka kerta, kun riippuvainen altistaa itsensä edes pienelle määrälle päihdettä, hermosto aktivoituu ja alkaa vaatia lisää. Tuurijuoppous on tyypillisin esimerkki. Hän voi olla juomatta (hänen täytyy) esim. puoli vuotta, mutta jos hän ottaa yhdenkin drinkin, juominen karkaa käsistä ja kontrollikyky on mennyt. Aivot siis pystyvät ja ne myös joutuvatkin muokkautumaan jatkuvasti myös aikuisiällä. Ne ihmiset, joilla on edes jonkin asteinen geneettinen alttius sairastua alkoholismiin, hermoston joustaminen “huonoon suuntaan” tapahtuu paljon herkemmin kuin niillä, joilla alttiutta ei ole.

Alkon laboratoriossa on kehitetty jo 1960-luvulla rottakannat, jotka ovat nimeltään AA-rotat ja ANA-rotat. AA-rotat ehdollistettiin alkoholin käyttöön ja heidän jälkeläisensä alkoivat valitsemaan veden sijasta viinan. ANA-rotat pyrkivät taas välttämään viinaa. AA-rottia nimitetäänkin geneettisesti alkoholia suosiviksi rotiksi. AA-rotilla ei ole ollut valmista geneettistä perimää, mutta nyt niillä on, ja voimakas sellainen. On hyvä muistaa, että ensimmäiset AA-rottapopulaation rotat eivät varmasti olisi vapaaehtoisesti ruvenneet juomaan itseään ”alkoholisteiksi”, aivan kuten 80% meistä ihmisistä. Eli jos altistamme päihteillä hermostoa tarpeeksi kauan emme tule ainoastaan riippuvaisiksi vaan myös siirrämme sairauden perimää.

On siis hyvä tietää jälkipolvia ajatellen, että vaikka ei omistaisi alkoholismiin johtavia geenejä, voi alkoholin liiallinen käyttö ennen hedelmöityshetkeä tai äidin raskauden aikana johtaa oman lapsen jonkin asteiseen geneettiseen alttiuteen. Tämä taas voi vaikuttaa hänen jälkeläisiinsä jne. Ymmärrystä sairauteen pitää siis olla sukupolvien yli. Voimakkaasta perinnöllisyydestä johtuen alkoholismia kutsutaan ns. ei kenenkään syyksi. Sairastumisestaan ei voi ottaa vastuuta, mutta toipumisestaan kyllä.

KOKONAISVALTAISEN SAIRAUDEN OIREET

Vaikka tietäisimmekin, että alkoholismi on lähtökohdiltaan hermosolutason sairaus niin mitkä ovat tämän kroonisen aivosairauden oireet? Ohessa muutamia oireita, joista selviää, että alkoholismi on kokonaisvaltainen sairaus, käsittäen kaikki ihmisyyden osa-alueet mukaanlukien tunne-elämä.

Fyysiset oireet

  • voimakkaat vieroitusoireet, tarve päihteelle
  • ruhjevammat, murtumat, venähdykset yms.
  • vatsavaivat, ruokatorven tulehdukset, diabetes
  • iho-oireet, ihottumat
  • puutostilat, kouristukset, rytmihäiriöt, kohonnut verenpaine
  • kosmeettiset, ulkonäölliset vauriot, pöhötys yms.
  • hermovauriot, vapina
  • muistin häiriöt ja muut aivovammat

Psyykkiset oireet

  • masennus
  • mielialahäiriön oireet
  • oman tilan kieltäminen
  • himo päihteelle (addiktio)
  • unettomuus
  • paniikkihäiriö
  • ahdistuneisuus
  • persoonallisuuden muutokset
  • vapina yms.

Sosiaaliset oireet

  • suhteet läheisiin ihmisiin epänormaalit
  • ihmissuhteet perustuvat kulissien ylläpitämiseen
  • etsitään itsen ulkopuolelta juomisen mahdollistajaa
  • työssä ongelmia juomisen aikana, sairauslomat
  • sosiaalinen verkosto muokkautuu päihteiden käytölle sopivaksi (työ, ystävät)
  • avioerot, erot lapsista
  • taloudelliset oireet

Hengelliset oireet

  • sielun myyminen päihteelle
  • ”eläminen pullon kautta”
  • moraalinen rappio
  • itsesyytökset ”eikö kukaan auta?”
  • oman arvomaailman romuttuminen
  • oma itse kokonaisvaltaisesti hukassa

Tunne-elämä

Edellä mainittujen oireiden lisäksi alkoholistin tunne-elämä on kemiallista ja kemiallisuuden puolustamista. Ulospäin hän näyttäytyy moraalittomana ”Helppo-Heikkinä”, joka ei halua ottaa vastuuta sanoistaan ja teoistaan. Sisältä häntä jäytää tuska, ahdistus, syyllisyydentunne, häpeä, viha, kelvottomuuden tunne ja pelko, koska hän ei ymmärrä omaa käyttäytymistään sairauteen kuuluvan kieltämisen takia. Hänen on suojeltava juomistaan eikä siitä saa keskustella. Hän elää omassa illuusiossaan, jossa ongelmat ja vaikeudet eivät liity millään tavalla hänen juomiseensa. Hän ei tiedä, miksi muut voivat juoda, mutta hän ei. Hän näkee ja kokee itsensä uhrina haluten löytää lähelleen ymmärtäjän, joka mahdollistaa juomisen jatkumisen. Ymmärtäjä voi olla läheinen, työkaveri tai ammattilainen, jolla ei ole käsitystä sairauden luonteesta.

Käyttäytyminen

Tunteidensa ja hämmennyksensä verhoamiseksi alkoholisti käyttäytyy kuin mieleltään sairas ihminen. Hän käyttäytyy pakonomaisesti, on kriittinen, vaativa, kieltää, eristäytyy, syyttää muita, valehtelee ja keinottelee saadakseen sen, mitä hän eniten tarvitsee eli päihteen. Päihde täyttää siis tarpeen, joka on kokonaisvaltainen, johtuen alkoholistin päihteille valjastetusta hermostosta. Hermoston voi aktivoida mm. totuttu käyttäytyminen, aivojen muistijäljet, hermostollinen eli fyysinen tarve, itsensä palkitsemisen halu (dopamiini) ja ns. ”kuiva humala”. Hermoston aktivoi aina pienikin määrä alkoholia tai pääasiallisesti keskushermostoon vaikuttavaa lääkettä. Kun hermosto aktivoituu, tunteet ja elimistö huutavat
päihdettä. Tämä tarve poistuu, kun ihminen ymmärtää päihteen tuomat suunnattomat haitat hänen elämälleen niin järjellisesti kuin tunnetasollakin ja pysyttelee erossa päihteistä. Tämä vaatii usein riittävän hyvän ja pitkäaikaisen hoidon, missä puretaan alkoholistin kieltämisen muuri ja opitaan näkemään elämänkulku realistisesti, tiedon ja terapian avulla.

KÄSITTEISTÄ

Suurkuluttaja termiä käytetään yhteiskunnassamme yleisesti, kun halutaan kertoa alkoholin kuluttajasta, jonka juomismäärät ovat ”normaalia sosiaalista” ja ”tervettä” käyttöä suuremmat. Valitettavasti tämä termi pitää sisällään kaikki ryhmät kemiallisesti riippuvaisista ”normaalia” enemmän juoviin.

Alkoholisti terminä kertoo ihmisestä, jolla on krooninen hermosolutason sairaus. Hän ei välttämättä juo usein, mutta kun hän juo niin hän ei pysty kunnolla lopettamaan riippumatta äärimmäisistä ongelmista mitä juominen aiheuttaa. Päihde vaikuttaa siis alkoholistiin, on hän sen vaikutuksen alaisena tai sitten ei ole.

Rappioalkoholisti nimitystä käytetään, kun ihminen on mennyt ns. ”pohjan läpi”. Hän on sosiaalisesti ulkopuolinen, eikä enää peittele juomistaan vaan käyttää päihteitä ja korvikkeita myös puistoissa ja toreilla. Rappioalkoholistin hoitaminen vaatii aina pitkän kuntouttamisen ennen varsinaisen päihdehoidon aloittamista. Monet heistä kärsivät neurologisista vammoista sekä sisäelimien toiminnan pettämisestä.

Alkoholismiin liittyy suurta tietämättömyyttä ja häpeää. Kun yhteiskunnassamme keskustellaan alkoholismista niin monasti se automaattisesti yhdistetään syrjäytymiseen tai rappioalkoholisteihin. Rappioalkoholisteja on kaikista alkoholisteista kuitenkin vain n. 3-4%. Suurkuluttajakin voi juoda vuoden aikana moninkertaisen määrän alkoholia verrattuna alkoholistiin, olematta kuitenkaan itse alkoholisti. Alkoholismia ei voi mitata määrällisin perustein vaan laadullisin.
Eli, mitä tapahtuu, kun holisti saa viinaa ja mitä tapahtuu, jos hän ei sitä saa vaikka mieli tekisi.

LÄÄKKEET

Pääasiallisesti keskushermostoon vaikuttavat eli PKV-lääkkeet toimivat alkoholistilla päihdyttävinä, krooniseen tilaan johtavina huumeina. Kuten edellä on mainittu, alkoholismi, narkomania ja sekakäyttö ovat loppujen lopuksi sama asia. Sitä ne ovat myös hermostollisessa mielessä, jolloin yleisesti voidaan puhua kemiallisesta riippuvuudesta. Kemiallista riippuvuutta hoidettaessa emme voi vaihtaa mm. alkoholia bentsodiatsepiineihin tai opioideihin, jos hoitotulokseksi halutaan se, että päihteistä päästäisiin eroon. Päihteettömyys onkin päihderiippuvaisen elämänlaadun paranemisen kannalta se ensimmäinen ja tärkein asia. Hoidon lähtökohta onkin se, että ihminen saa tietoa ja terapiaa raittiina, ei päihteissä. Päihteistä pidättäytyminen ja elämänlaadun parantaminen onnistuu parhaiten hoidoissa, joissa ymmärretään sairauden luonne, usein omakohtaisesti. Jos päihderiippuvainen ei saa kunnollista hoitoa sairauteensa (tietoa ja terapiaa) lääkkeeksi määrättävät disulfiraami (Antabus) tai naltreksoni (Revia) ovat tehottomia.

Mietittäessä lääkehoitoja alkoholismiin tai lääkeriippuvuuteen, olisi ainoa keino saada keskushermoston riippuvuusmekanismit purettua ja tähän tuskin löytyy mitään pilleriä apua tuomaan. Tällöin yksi tulevaisuuden ratkaisu voisi olla geenihoito. Voisiko kantasoluilla korjata keskushermoston riippuvuusmekanismit pois? Vastaus lienee selvä ei, sillä silloin puututtaisiin varmasti myös mekanismeihin, jotka liittyvät ihmisen omaan persoonallisuuteen kokea ja tuntea maailmaa.

Mihin alkoholia tai juomista ylläpitäviä lääkehoitoja sitten edes tarvitaan, kun tunne-elämältään raitistunut alkoholisti on kiitollinen siitä, ettei hänen tarvitse enää koskaan juoda ja hyvät, raittiuteen johtavat, tuloksekkaat hoitometodit on keksitty.

lainaus

Moros

Toivon,että viisastut aikaisemmin kuin minä.Läträsin kaljalla yli 20v ja olen nyt yli 50v. Siis yli puolet elämästä joko päissään tai krapulassa.Nyt olen ollut 3kk raittiina.

Eka viikko sulla on unet huitsin nevadassa ja päiviä menee,että olo on jotensakin siedettävä.Lihalientä,jäätelöä,suklaata,kauravelliä…3.viikko ja ensimmäinen kiusaus jo kolkuttaa,olo on jo sen verran hyvä,että johan vois aloittaa rumban uudestaan.Nyt mieti,mieti ja mieti kannattaako?

Jos olet lukuihmisiä,siis tykkäät lukea muutakin kuin Aku Ankkaa ja Melukylän lapsia,sulla on hyviä eväitä auttaa itseäsi.
On tietysti paljon muitakin,mutta lukeminen kannattaa aina.Voisit hypätä suoraan lukemaan “Lopettajien palstaa”.Itse luin alkuun,(olin jo 1kk ollut juomatta,kun löysin tämän Plinkin sattumalta kun hain tietoa juoppoudesta netistä) tätä Vähentäjiä,mutta koin sen ahdistavaksi pullojen,drinksujen,annosten laskemiseksi.Ei se minua auttanut,kun haluan olla vapaa ja valita itse mitä loppuelämälläni teen.Lopettajissa on tosi hyviä pohdintoja ja juttuja,ja niitä riittää.Huomaat,että kiiruhdat töistä lukemaan niitä,etkä kaljakauppaan.

Sieltä löytyy ketju “päihdekirjallisuus”,poimi ne kirjastosta vaikka.

Ei se eka kuukausi ole koko aikaa kärvistelyä,asennetta vaan se vaatii. Mulla oli kans mielessä niin pelkkää mustaa kuilua kun tein päätökseni lopettaa,mutta kun sen karseempaa elämistä ei voinut olla,niin miksi ei kokeilisi jotain muuta.

Tsemppiä sinne ja muista päivä kerrallaan.

Kiitos kaikille kommentoijille :slight_smile:
Nyt on siis neljäs päivä “tipattomuutta” ja tämä päivä onnistunee ihan aikataulullisista syistä pitää korkki kiinni. Neljä päivää alkaa olla jo ihan hyvä saavutus mulle. Huomenna se varsinainen testi on sitten edessä, kun on vapaat edessä eikä mitään tekemistä. Kaikenlaistahan sitä voisi tehdä, mutta kun kaikki vapaa-ajat on tottunut viettämään baarissa/kotona tissutellen koneen ääressä, kaikki muu tuntuu niin “tylsältä”. Järjetöntähän sekin on… Useimpien ihmisten mielestä on varmaan tylsyyden huippu kuunnella baarissa humalaisten jorinoita tunnista toiseen.
Tuota kokonaan lopettamista en osaa ajatella. Voihan olla, että olette sen suhteen oikeassa. Siinähän tuli jo lukupakettiakin, kunhan ehdin niin varmasti luen tarkemmin…
Fyysisesti olo on ihan hyvä, nukun aika hyvin vaikkakin hikoilen kamalasti (liittyneeköhän asiaan?) Ja jo parissa päivässä turvotus on alkanut laskemaan niin että vaa’allakin näkyy. Töissä on hyvä ja reipas olla kun ei tarvitse miettiä haiseeko hengitys. Henkisesti sen sijaan on vaikeampaa. Ihan ihmeellisissä tilanteissa tulee mieleen juominen ja sitten jysähtää, että nythän minä en saakaan ottaa (ja kuka sen päättää? Ehkä jos aloittaisi vähän lievemmällä linjalla, vain perjantaisin?Tai vain kun on vapaapäivä edessä?)… Yritän vain takoa kallooni, että nyt tarvitsen kunnon taukoa ja olen sen itselleni luvannut, ja olisi typerää luovuttaa kun on alkuun päässyt.
Tänne kirjoittaminen tuntuu senkin vuoksi helpottavalta, kun ei ole oikein ketään muuta kenelle kertoa. Toisaalta tuntuu jotenkin “hävettävältä” ja huomionhakuiselta. Ehkä olisi helpompaa jos teeskentelisin ettei mitään ongelmaa ole ja yrittäisin olla ajattelematta koko asiaa… en tiedä.

Onneksi olkoon Robo.4pv on hieno alku.

Hikoilu johtuu juopottelusta;se on vieroitusoire. Mulle oli suuri helpotus kun se loppui tyystin 1-2 viikossa.Luulin,että minulla on kaikki taudit syövästä MS-tautiin,kun kylmähikisenä krapulassa yksin piehtaroi ja öisin heräsi 5 kertaa ja kelloon tuijotti.

Koita ajatella vain yksi päivä raittiina kerrallaan.Siinä on joku ihan psykologinen koukku ja se toimii.Juoppo on niin lyhytjännitteinen,että jo viikko ilman juomista tuntuu maailman lopulta.Käytän ihan tarkotuksella sanaa “juoppo”.Musta se on karsea ja ruma sana.Minuun se toimii kuin sähköisku.Alkoholisti ja suurkuluttaja ovat jotenkin sievisteleviä,anteeksiantavia,hyysääviä,liikaa ymmärtäviä.“Juoppo” on raaka sana. Hehheh.

Oot huomannut jo muutamassa päivässä hyviä asioita.Töissä on helpompi olla esmes.Ei ihmiset ole tyhmiä,kyllä ne työkaverisi on huomanneet krapulasi jo ajat sitten.

Ei kannata hävetä ainakaan tänne kirjottamista;samoilla asioilla täällä kaikki ovat.
Joku kertoi tuolla lopettajissa jutun: kaveri sai lopulta mentyä AA:han ja kertoi ensitunnelminaan,että hävetti niin tulla tänne.Joku tuumasi,ettei sua siis yhtään hävettänyt riekkua vuositolkulla ympäripäissään kylillä ja toreilla?

Sun itsetuntosi ja itsekunnioituksesi alkaa kohota päivä päivältä jatkossa.Älä kohoa kuitenkaan liian korkealle; sillon istut taas lähiräkälässä.

Voimia ja mielenrauhaa sinne.Niitä tarvitaan.

Kyllä itse suosittelisin ihan aluksi sellaista muutaman kuukauden täysraittiutta, että ehtii ajatukset selkiintymään. Sitten voi kokeilla omanlaistaan kohtuukäyttöä.

Ei siitä tipattomasta sitten mitään tullut, takana jo kaksi juopottelureissua (mikä tämä on,19.). Siihen kun lisätään että reissuiltani aika monesti herään vähän mistä sattuu, morkkis on taattu. Ja molemmat reissut kestivät sitten kaksi päivää… Töihin en ole “joutunut” vielä krapulassa menemään, onneksi- sen verran kolautti tuo jonkun kommentti tuolla, että työkaverit kyllä krapulat huomaavat…
Joskus huomaan ajattelevani, että milloinkohan ehtisi ottaa sairauslomaa, että saisi rauhassa olla (juoda) ja semmoisiakin ajatuksia käy välillä mielessä, että kadehdin ihmisiä jotka voivat vaan rauhassa lorvia, työttöminä tai muuta- kilpistyy aina kuitenkin siihen, että ei kai mulla työttömänä olisi varaa juoda, ainakaan baarissa. Hurjia ajatuksia semminkin kun työt sujuvat juuri nyt ihan hyvin.
Kai mulla on ongelma myös siinä mielessä, että sinkkuus ja yksinäisyyskin ajaa jonkin verran baariin, toki olen tietoinen ja monta kertaa huomannut että sieltä ei mitään kovin kummoista seuraa löydä… Ja vaikka löytäisikin, pari suhdetta olen lopettanut, kun olen huomannut, että on ärsyttävää selitellä toiselle juomisiaan / yrittää olla selvin päin kun ollaan yhdessä - - lähtenyt sitten baariin ja herännyt taas Jostain ja suhteet on olleet aika lailla siinä.
Juuri nyt en tiedä mitä tehdä, motivaatio juomisen lopettamiseen on kadoksissa, toisaalta tuntuu, että mahdollisuudet juoda alkais olla kans -sotken asiani pahasti ja kaiken maailman velvollisuuksia olisi edessä, mistä pitäisi selvitä, eikä niihin riitä, että on edellisen päivän selvinpäin, pääkin pitäisi selvittää. Ja pelkään terveyden puolesta ja työssä selviytymisen. Äitiä on välillä ikävä :frowning:

[Poistettu asiatonta. -Päihdelinkin toimitus]

Ihan hymyissä suin neuvoisin neitiä tekemään itselleen palveluksen ja menemään hakemaan apua. Sitä varten niitä paikkoja on ja siellä saa apua ja siellä ei kukaan pure. Voit tietty jatkaa juoppotteluasi ja kaivaa lisää maata jalkojesi alta. Surkeammaksi meno vaan muuttuu. Se on varma.

On varmasti oikein kivaa lytätä toinen maahan haukkumalla surkeeksi ja onnettomaksi, kun toinen yrittää avautua ja hakea tukea! Uskoisin, ettei tuosta ole mitään apua tilanteeseen ja mitähän se hänelle saa aikaan!!, ei ainakaan lopettamista, vaan jumalauta tunteen, että on vaan pieni ihminen, jonka tunteilla ei ole mitään väliä. Ihmiset on eri tilanteissa, jolloin on eri tunteet esillä, ei niitä voi vain hypätä yli vain sen takia, kun joku kohtalokaveri sanoo niin. Ne tunteet tulee ja ne ajatukset tulee, kukaan niitä ei voi ohittaa.
Robo: tsemppiä sulle!

Varmaan ranteet auki. Ei jos tää aa kerho on tätä heikko luontosten samanlaista lässytystä ja ihtensä kehumistä niin ei saatana. " No ei se nyt mitään jos oot ratkennu" “hienoo kun oot ollu jo 2 tuntii juomatta.” Miettikää juopot ite. Toimikoo toi skeida? ei. PS. Selvyys jatkuu, hyvästi.

Hei alkuperäinen

älä masennu negatiivisista kommenteista. Ne on tarkoitettu sinun hyväksesi, vaikket sitä ehkä uskokaan. Ihmiset tahtovat ravistella sua, että heräisit ja tekisit jotain ongelmallesi.

Minä en kuitenkaan aio sua höykyttää koska ymmärrän tilanteesi niin hyvin. Ehkä olen siis itsekin kermaperse. :wink:

Lyhyesti omaa taustaani:

olen kolmikymppinen nainen ja raitistuin vuosi sitten. Takana oli aika rajua tissuttelua, velkaantumista ja töistä poissaoloja krapuloitten takia. Myös terapian jouduin lopettamaan juomisen takia, terapeuttini antoi minulle ukaasin että minun täytyy lopettaa juominen ja sitten vasta voin palata terapiaan. Siitä olen nyt tosi kiitollinen. Vuosi 2009 kului aika pitkälti baarissa, viikkoannokset ehkä samaa luokkaa kuin sulla, tai vähän vähemmän. Vuoden 2010 tammikuussa hain antabukset ja siitä lähtien olen ollut selvänä. Olen hoikistunut, rahatilanne on parantunut, ei krapuloita, nuppi toimi…ja mitäs muutakin kaikkea positiivista. Terapiaan olen päässyt myös takaisin.

Minun kohdallani vähentäminen ei onnistunut, yritin sitä ensin mutta ei tullut mitään. Enkä usko että se toimii sullakaan, sen verran kova viinamäen nainen sinäkin olet. Myöskään lopettaminen tuskin onnistuu ilman antabusta. Ei olis mulla ainakaan onnistunut.

Sulla on vielä asiat sen verran hyvin että on ns. normaali elämä, työ ja sanot jopa että se sujuu hyvin. Pidä siitä kiinni. Saatat oikeasti menettää sen juomisen takia, ehkä et vielä, mutta joskus tulevaisuudessa jos jatkat samaan malliin ja alkoholismi syvenee.

Ton sinkkuuden ja yksinäisyyden ymmärrän myös, olen sinkku itsekin. Mutta seuran löytämiseen et välttämättä baaria tarvitse, netissä esim. on nykyään seuranhakupalveluja pilvin pimein.

Voi olla, ettet ole vielä kohdannut omaa pohjaasi ja et ole valmis lopettamaan. Mun neuvoni sulle kuitenkin on: joko nyt heti, tai sitten kun olet pohjasi kohdannut, mene A-klinikalle hakemaan apua, tukea ja neuvoja. Se on siellä ilmaiseksi sinua varten. Myös antabukset saat sieltä, tarvittaessa voit käydä ne siellä ottamassa jos et luota itseesi. (Eivätkä välttämättä annakaan niitä antabuksia sulle suoraan itselle, kun on noin rankka juomahistoria.)

TSEMPPIÄ SULLE ELÄMÄÄSI, kirjoittele tänne vaikka joisitkin ja menisi huonommin, älä häviä mihinkään. Halutessasi saat blokattua pois sellaiset kirjoittajat, joita et syystä tai toisesta halua kuunnella.

Haluan auttaa.

t. Agga

Mielestäni erinomaista vertaistukea Aggalta, eipä siihen ole juuri lisäämistä kuin kompata pitkän kokemuksen omaavana alkoholistina. Apua ja tukea kannattaa hakea.

Erityisesti haluan painottaa tuota kohtaa, että hauskaa voi pitää ja seuraa löytää kun jättää alkoholin. Mainio puoli on se, että tietää mitä tekee ja muistaa kuinka hauskaa oli.

Kirjoitan tähän ketjuun, koska en jaksa aloittaa omaa ja uutta. Ensimmäinen viestini näes.

Eli alkuun pitäisi päästä. Mulla on sellainen juttu tässä taustalla, että rinnallani oli aika reilusti juova mies, jonka myötä päädyin baariin ja otin, kun maistuu se mullekin. Oikeasti en haluaisi edes juurikaan juoda.

Mies oli pakko jättää. Eilen. Kahden vuoden taannehtivan ja vaikean suhteen jälkeen. Jona aikana olen vaiennut, keskustellut, ahistunut, ahistellut ja huutanut. Ja tietenkin osallistunut juomiseen. Koska keskustelut olivat esimerkiksi tällaisia:

Verity: “En jaksaisi olla nyt täällä baarissa, enkä halua juoda. Eikö me voitais mennä.”
Mies: “Ota fisu!”

Tai kerran kesällä hän soitti iloisena hankittuaan spritzer-tarpeet, luullen sen olevan romanttinen ele. Minua kun on hänen ryyppäämisensä loukannut ja ahdistanut oikeastaan suhteen alusta asti, niin minä yritän kiltisti vastata, että koitatko sä nyt mua viinalla houkutella. Kun mä olin työreissussa, missä päivärytmini oli normaali aamuyhdeksästä iltaan, en jotenkin hirveästi vaikuttunut yöllä jätetyistä kännisistä lemmenviesteistä.

Minun määräni ovat hurjia, tissuttelua pari iltaa ja kännit kahdesta kolmeenkin kertaa viikossa, työtönkin kun olen vielä, niin aikataulu antaa myöten. Suurimmat vaikutukset ovat päänsäryt, unihäiriöt ja olen myöskin lihonut. Epäsäännöllisen elämän myötä on tullut syödyksi huonoa ruokaa.

Juon vain seurassa. En ole vuosiin juonut yksin kuin satunnaisia täsmäannoksia (esim. kerran rentouttavat stressaavan työtilanteen jälkeen. Silloin se toimi. Mulla ei ole, muuten kuin bileissä tai baarissa, tarvetta saada yhtä enempää, ja yhdestä saan jo hyvät värinät.)

Yksinäinen en onneksi ole, mulla on paljon ystäviä, muitakin, kuin miehen ryyppyporukka. Velkaantunutkaan en ole, jotenkin olen saanut rahat riittämään, olen tarkka rahankäytöstä. Miehellä sen sijaan tili tyhjeni tämän tästä. Ja sanomattakin on selvää, että sen määrät ovat vielä hurjempia ja joulukuussa mm. oli eräs seitsemän päivän ränni. Kämppä on läävä, jossa muutaman kuukauden takaa muuton jäljiltä tavarakasat ja paskaiset lakanat hakevat paikkaansa.

Elin kuin hänen varjonaan. Siedin sitä paskaläävää ja tupakointia sisällä, suostuin itselleni luonnottomaan päivärytmiin. Tammikuussa hän oli melkein kolme viikkoa juomatta, ja ne ensimmäiset kännit olivat tietenkin överit, yksi selvä päivä väliin, toinen iloinen ilta ja seuraavana sain vähän painostaa baarista pois, ja silloinkin meni kuitenkin kolme tuoppia ja fisu. Raavaalle miehelle ei siis mitään. Perhettä meillä ei ole, emmekä edes asu yhdessä, sikäli irrottautuminen on helppoa - kunhan pysyn poissa.

Minä olen melkein 30 ja haluaisin lapsia. Älyn ja lempeän luonteen puolesta hän oli oikein sopiva isäkandidaatti, lisäksi meillä oli aina hauskaa yhdessä, mutta sitten tämä suhde pulloon… itse kun tosiaan mieluummin olla juomatta kokonaan, tai nauttia silloin tällöin sivistyneesti muutaman, mulla on huono viinapää, tulen yhdestä tuopista nelosoluttakin kevyesti humalaan, ja siitä haluaisin oppia nauttimaan yksinomaan. Ilman tarvetta känniin.

Ajattelin ensin lopettaa kokonaan (erään ystävän ehdotuksesta, minusta ihan hyvä) ja sitten katsoa, jos uskaltaisi aina pari ottaa. Ihailen nautiskelevaa alkoholinkäyttöä humalahakuisen sijaan. Silti olen ongelmainen itsekin; olen mieltynyt humaltumiseen. Toisaalta join myös miehen kanssa paljon, koska en jaksanut kattella sitä ja sen kavereita baarissa selvin päin. Onneksi kaveripiirissäni (siis mun omassa, mun ja miehen yhteisessä kyllä, paljonkin) harva enää hirveesti ryyppää.

Kaikki menee vielä hyvin jos vain jaksat ajatella itseäsi.

Täällä taas ollaan ja kaikesta lyttäyksestä huolimatta ihan ylpeä itsestäni, muutama viikko mennyt ilman alkoholia ilman että se oli vaikeaakaan. Oli muuta tekemistä. Noista “lyttääjistä”… pahalle tuulellehan siitä tulee, jos ei “pääse” ryyppäämään, kun haluaisi. Ymmärrän kyllä.
Varmasti minulla on riippuvuussuhde alkoholiin, mutta olen senkin huomannut, että kun elämässä on muuta, ei mulla tee niin pahaa olla ilmankaan. Ihan tarkoituksella olen luonut/pyytänyt sellaisia työputkia, missä alkoholia en pysty ottamaan ja nyt on ollut kaikkea muutakin. Yleensä vaan elämässäni ei ole mitään sisältöä- - surkealta tuntui, kun olin viikon pois kaupungista, eikä tullut edes tekstiviestiä keneltäkään moneen päivään!! “juoppokavereille” en ole olemassakaan, jos en ole muutaman kilometrin säteellä valmiina lähtemään baariin.
Lopettamaanhan en siis pyrikään, vaan enemmänkin haasteena tässä vaiheessa on löytää jonkun sortin ELÄMÄ. Se nyt sitten onkin haasteellisempaa… mutta tässä vaiheessa tajuan jo, ettei se elämä pullosta löydy. Onko muuten edes mahdollista saada oikeita hyviä ystäviä aikuisiällä? Sellaisia kaipaisin.

Kirjoittajalle Verity: ( en tiedä miten tätä foorumia nyt oikein käytetään):
En tunne sinua enkä tilannettasi, mutta sen voin alkoholistin kanssa vuosia asuneena kertoa (ja ehkä, kai itsekin sellaisen) kertoa, että alkoholistille ei mitkään sinun tunteesi tai unelmasi merkitse mitään.
Miehesi saattaa olla mukava/kiva/ihana silloin tällöin, mutta alkoholistin mieli on vääristynyt. Millään muulla ei oikeasti ole väliä. Turhaan sinä yrität kontrolloida miehesi juomista, koska ikinä et siinä tule onnistumaan, itsellesi vaan saat stressiä ja pahaa mieltä. Ikävä sanoa. Minä luulin vuosikausia, että tein jotain väärin, kaikki oli minusta kiinni, miehellä oli vaikeaa jne. Kun ymmärrät, että miehesi ei oikeasti välitä mistään muusta kun juomisesta, alat parantua itsekin.

On täysin mahdollista. Minulla on vajaa 10 ihmistä, joita pidän oikeina ystävinä ja kaikki nämä ystävyyssuhteet ovat syntyneet aikuisena työelämässä paitsi kaksi entistä tyttöystävää, joista sitten järkevästi erottuamme kehittyikin mitä parhaimmat ystävät, joita minulla on.