Miten minusta tuli tämä nainen?

Hei kaikki,

Kirjoitin tänne palstalle nyt ensimmäistä kertaa ja päätin että nyt vihdoin on tullut aika kertoa elämästäni.

Ystäväni ja mieheni tietävät näistä asioista vain osan, koska minua hävettää aivan järkyttävän paljon tämä kaikki. Päätin nyt kumminkin olla rohkea ja kertoa asiani.

Taustaa:

Aloitin pelaamisen kun olin muistaakseni 17-vuotias koululainen joka tienasi vähän ylimääräistä opiskelujen ohessa. Aloin pelaamaan hedelmäpelejä saman ikäisten kavereiden kanssa. He lopettivat, mutta minä jäin. Keskeytin lopuksi lukion, he pääsivät yliopistoon. Sain lopuksi itseäni niskasta kiinni ja menin ammattikorkeakouluun. Onneksi pääsin :smiley:

Lapsena minua kiusattiin paljon koulussa. Olin aina se koulun ykkös oppilas. Halusin tehdä enemmän töitä koulun suhteen koska muutoin isäni ei koskaan antanut minulle huomiota, vain kun onnistuin niin hän kehui minua. Kun epäonnistuin, hän ei edes puhunut minulle. Halusin vain että hän tietää kuinka paljon haluan menestyä! Koulussa kiusaajat ajattelivat että mulla ei oo mitään omaa elämää, koulu vain. Ei se nyt ihan niin mennyt. Olihan mulla ihan hyväkin elämä mutta halusin keskittyä aina siihen että pärjään ja pääsen elämässä pitkälle.

Ei tainnu ihan niin mennä.

Kasvoin suhteellisen tasapainottomassa perheessä. Isäni sairastui vakavasti runsaat kymmenen vuotta sitten ja päätyi lopulta sairaalaan loppuelämäkseen. Hän kuoli muutama vuosi sitten. Äitin puolestaan on ollut jo pidemmän aikaa työttömänä.

Olen aina ollut suhteellisen epäonnistuneissa parisuhteissa. Haluan rakastaa ja saada rakkautta, mutta ennemmin tai myöhemmin minut on usein aina jätetty. Suurimpia unelmiani on jonain päivänä olla äiti ja vaimo, mutta kuka haluaa peliongelmaa kokevan köyhän opiskelijan vaimokseen. En uskalla kovinkaan hyvin luottaa ihmisiin koska pelkään paljon että menetän ihmisiä läheltäni. Aikoinani menetin isäni, enkä halua kokea enää mitään samanlaista.

Mitä elämässäni on hyvää:

  • Ystävät
  • Parisuhde
  • Opinnot
  • Työ
  • Asunto
  • Terveys

Mitä elämässäni on huonoa:

  • Pelaaminen
  • Rahatilanne
  • Velat ( yht 10 000 ) ja luottohäiriömerkintä

Nykyään:

Pelaan päivittäin. Joskus menee 40 €, mutta usein 80 €. Tänään häivisin 120 €.

Pelaan aina kun on mahdollista, joskus surullisena, usein iloisena saamaan vielä lisä onnistumista ja lopuksi häviän ja olen surullinen taas tuntia. Sitten piristyn ja ajattelen että hei, kaikki mulla on hyvin, rahaahan vaan meni. Sitten sama jatkuu seuraavana päivänä, sitä seuraavana ym

En jaksa tätä kaikkea vuoristorataa! Jos voitan = Olen hyvällä tuulella, jos häviän = olen todella surullinen, lähes vihaan itseäni. Miksi en voisi olla vaan menemättä pelaamaan, ja nauttia jostain muusta.

Olen pelännyt seuraavaa asiaa:

Huomaan että omassa peliriippuvaisuudessani on jotain samaa kuin maanisdepressiivisyydessä. Mikäli lopetan pelaamisen, niin tulevatko tunteet taas vaihtelemaan. Olen pahoillani jos kuulostan hieman tyhmältä näin sanoessani mutta mielestäni juuri tämä vuoristorata mikä on joka päiväistä, viittaa myös muuhunkin kuin peliongelmaan. Enkä nyt riippuvuuttani vähättele.

Millainen ihminen pohjimmiltani olen:

  • Luova
  • Sosiaalinen
  • Aktiivinen
  • Innostuva
  • Aikaansaava
  • Kunnianhimoinen

Millainen olen kun pelaan:

  • Keskittynyt
  • Voitto = 140 % onnistumisen tunne mitä en ole koskaan muista asioista kokenut, Häviö: Inhoan itseäni ja rahallista menetystä 160% varmuudella
  • Kateellinen kun muut voittavat
  • Vihainen kun häviän

Miten musta tuli tämä nainen, sellainen millaiseksi en olisi koskaan halunnut tulla!

Kommentoikaa, kertokaa onko jollain samanlaisia kokemuksia kuin mulla on ( perhetausta+parisuhteet) tms jotta tiedän että mä en oo yksin täällä!

Hei pelaajatar!

Tervetuloa mukaan jakamaan kokemuksia ja toivoa!

Itselläni hyvin paljon samankaltaisia kokemuksia elämästä ja pelaamisesta, kuin sinulla. Omanarvontunnon hakemista armottoman suorittamisen kautta, niin opiskellen, työssä, kuin elämässä muutoinkin. Itse olen etsinyt todellista minää kuluneen viisi vuotta. Raitistuin tuolloin ja aloitin elämän uudelleen rakentamisen samoihin aikoihin. Ehdin olla raittiina 4kk, kun isäni teki itsemurhan. Tuon tapahtuman seurauksena aloin mennä syvälle itseeni, pyrkien selvittämään menneisyyteni niin totaalisesti, etten joutuisi koskaan kokemaan samaa kohtaloa, kuin isäni.

Laitan tässä ohessa muutamia linkkejä omaan blogiini, jossa olen osaltani purkanut päätäni, päästäkseni tasapainoon itseni kanssa:

toinen-mahdollisuus.blogspot.com … 20tarinani

toinen-mahdollisuus.blogspot.com … masta.html

toinen-mahdollisuus.blogspot.com … olema.html

toinen-mahdollisuus.blogspot.com … eilla.html

toinen-mahdollisuus.blogspot.com … masta.html

Lueskele tuolta minun kokemuksia ja kirjoittele tänne tuntemuksista. Pyri löytämään vertaistukiryhmä, jossa myös jakaa kokemuksia. Häpeästä pääseminen puhumalla ja kirjoittamalla omista kokemuksistaan on mahdollista, ainakin minulla on sellainen kokemus. Asiat järjestyvät kyllä, kunhan lopettaa itsensä pakenemisen riippuvuuksiin. Näin minä olen kokenut. Kaikkea hyvää sinulle. Päivä kerrallaan tässä mennään, kohti valoisampaa tulevaisuutta.

Luin Blogiasi ja pakko tunnustaa että sinulla on ollut ihan sanoinkuvaamattoman vaikeita kausia. Se on niin vääryys että monet joutuvat kokemaan niin pahoja asioita ja sitten taas on niitä jotka menestyvät kaikessa mitä ikinä tekevätkään. Tosin en usko että kukaan osaa nauttia menestyksestä jos ei ole koskaan ollut pohjamudissa. Niin ainakin haluan itse ajatella.

Olen nyt toista päivää kuivilla, ja kulkenut ihan normaaleja reittejä missä ne perhanan koneet lymyilevät. Kaupat, kiskat, kaikki. Olen kuullut koko ajan rahan kilinää kun menen ohi enkä ole senttiä niihin pistänyt vaikka kolikoita lompakossa oli. Ehkä tämä todella on uusi alku, en tiedä.

Tuntuu tosi hyvältä että on olemassa tälläinen palsta missä voi jakaa kaiken mitä on sisällään kaikki ne vuodet hautonut.

Moi!
ajattelin nyt kirjoittaa tähänkin ketjuun, tuohon “naisten tukiryhmään” kerkesin jo jotain sepustaa :slight_smile:
eli mä olen kohta kolmekymppinen pienen lapsen kotiäiti, elän onnellisessa avioliitossa, ihanassa talossa ja ollaan koko porukka perusterveitä. Lapsuuteni oli onnellinen ja turvallinen, tosin yksinäinen, mulla kun ei ole sisaruksia. (siksi ehkä koen pakonomaista tarvetta miellyttää ihmisä jotka ovat kanssani tekemisissä)
Olin välillä koulukiusattu, mutta se loppui, kun vedin kiusaajaani päin näköä… :stuck_out_tongue:
(yritän tässä samalla miettiä, että mikä mut tähän pelihelvettiin on ajanut)
mies ei tiedä että pelaan vieläkin. Jäin kiinni vähän häidemme jälkeen siitä, että mun luottokorttilaskut oli menneet perintään kun kaikki rahani olin tunkenut pelikoneisiin. Sovittiin, että lopetan ja olin pitkään pelaamatta, mutta nyt olen taas innostunut nettipeleistä…haluaisin hakea apua tähän ongelmaan ja menenkin huomenna juttelemaan lääkärin kanssa asioista, toivottavasti saan apua.
Olen huomannut itsessäni suuria muutoksia pelaamisen myötä;
Olen todella masentunut ja aggressiivinen, kun häviän (en ole oikeasti luonteeltani sellainen!)
Mietin pelaamista niin paljon päivittäin, että usein jää normaalit kotityöt tekemättä. Onneksi sentään ymmärrän hoitaa lapseni… :frowning:
hävettää, ahdistaa, pelottaa. Haluaisin olla normaali ihminen, jonka huolenaiheet eivät liittyisi siihen, että josko se onkin nyt kruuna eikä klaava…
hienoa, että olet ottanut itseäsi niskasta kiinni, tulehan kertomaan kuulumisiasi!
Tsemppiä!
:slight_smile: