miten minä jaksaisin

Tyttäreni on narkomaani. Hän oli kuivilla pari vuotta ja elämää rakennettiin uusiksi. Kolmas vuosi meni rajoilla keikkuen ja siitä eteenpäin pelkkää alamäkeä. Nyt on samassa pisteessä, kuin ennen ensimmäistä vieroitusta. Pari yritystä on ollut, mutta ne eivät johtaneet mihinkään. Asunto, työ ja kaikki meni taas.Poika paljastui subun käyttäjäksi äskettäin. :imp: Mistä minä äitinä saan voimaa kaikkeen tähän? Milloin pelkään tyttären kuolleen tai milloin olen auttamassa putkasta jne. Puhelin soi yöllä, välillä hän on sairaalassa, seuraavan kerran putkassa, ryöstetty, raiskattu, milloijn mitäkin. Mitä voin uskoa? Mikä on totta, mikä keksittyä. Nälkä, vaikka yöpaikkaa, ei kenkiä, voitko auttaa…Joskus tuntuu, etten jaksa. Ja jos yritän saada menemään hoitoon, olen hankala ja valitan.

aina vaan en jaksa :cry:

Hei!

Et ole yksin tilanteessa, tänne (päihdelinkin) keskustelualueelle on juuri lisätty uusi osio, Vilpola, joka on suunnattu huumeidenkäyttäjien läheisille. Se on juuri aloittanut toimintansa joten vielä ei kovin montaa keskustelijaa ole, mutta se asia valitettavasti (läheisten kannalta siis) tulee varmasti muuttumaan. Tämä ketju varmasti siirretään sinne puolelle heti kun toimitus ehtii asian hoitaa. Tämä alue on nimittäin tarkoitettu käyttäjille huumeidenkäytön haittojen vähentämiseen ja täällä puhuvat ovat itse melko usein käyttäjiä.

Suosittelen lukemaan Kotikanavan puolelta ketjut “Lapseni on narkomaani” ja “ei rahaa narkomaalle”. Sulle tullaan varmasti myös suosittelemaan Nar-Anonia joka on narkomaanien läheisille. Lapsiasi sä et voi hoitaa, he päättävät valitettavasti itse mitä elämällään tekevät, mut itseäsi pystyt hoitamaan; tuo paikka on sitä varten. Itselläni ei tietenkään ole mitään kokemusta tai edes kuulo-kokemusta asiasta ja noita lähinnä suur-kaupungeissa on, mutta on myös al-anon joka on alkoholistien läheisille mutta jonne voivat myös tulla muista riippuvuudesta kärsivien läheiset mukaan. Samoin klinikka ja Irti Huumeista RY järjestää joissakin kaupungeissa läheisille ryhmiä, jossa autetaan läheistä selviytymään käyttävien läheisten kanssa palamatta itse loppuun…

Toivotan sulle paljon voimia ja käy katselemassa Kotikanavaa (ja Vilpolaa) niin huomaat ettet todellakaan ole yksin ja vaikka osalla alkoholi on ongelma huumeiden tilalla niin riippuvuus kuin riippuvuus; samalla lailla se läheisiä haittaa! Paljon jaksamisia sulle ja älä anna rahaa!! Ne menee kamaan, valitettavasti :frowning: … Voimia!

Viestiketju on siirretty Saunan keskustelualueelta Vilpolaan.

Ystävällisin terveisin,
Päihdelinkin toimitus

Tervetuloa palstalle!
Omassa tilanteessani oli/on hetkiä jolloin jaksoin vain hetki kerrallaa eteenpäin. Yksi suuri tuki ja paikka missä sain aina ymmärrystä, paljon tietoa ja kannanottoja oli juuri tämä Päihdelinkin Kotikanava. Monta asiaa ymmärsin vasta täällä kuultuani näkemyksiä monelta kantilta. Useina iltoina, joskus kesken työpäivänkin, istuin koneella lukien saamiani viestejä ja purkaen omaa huolta ja tuskaa.
Runsas vuosi tätä elämää päihdenuoren kanssa on takana. Yritin ottaa kaiken avun irti mitä saan ja nyt lähestyy se aika että minun täytyy luopua ja luovuttaa. Jo parin viikon päästä nuoreni muuttaa omaan tukiasuntoon. Syyskuussa hän täyttää 18 enkä sitten juurikaan pysty vaikuttamaan hänen tekemisiinsä, rahankäyttöönsä tai elämäntapaansa.
Toivon että hän sai pään selvittyä edes jonkinlaisen käsityksen siitä mitä tämä elämä on ilman päihteitä. Pelkään vain että hänen päihteidenkäyttönsä saattaa vielä lipsahtaa samalle tasolle kuin ennen sillä hän myy/välittää ja on paljon tekemisissä päihdepiirien kanssa. Jos päivittäin tavaraa tarjotaan, on kieltäytyminen hetki hetkeltä vaikeampaa ja kun on kerran vetänyt, ollaan kohta siinä mistä lähdettiin. -Kunnes hän itse haluaa muutosta. Tähän kuluneeseen vuoteen on sisältynyt pakkohoitoa, vapaudenrajoittamista yms. äärimmäisiä keinoja. Tyttö on kuitenkin saanut lomailla kotona lähes viikoittain ja muutenkin hänelle on annettu kaikenlaisia vapauksia ja mahdollisuus näyttää miten pärjää.
Itselläni on vielä työn alla tämä “suuri kupla” ja kulissi mikä todellisuuden peittämiseksi on rakentunut. Taidankin olla suuren kusetuksen uhri kuten myös kaikki ammattilaiset jotka hoitoon ovat osallistuneet. Tarkoituksena onkin hoitaa kunnialla asiat täysikäisyyteen, tukipaketit, jälkihuolto tuettuine asumisineen yms. ja sitten ottaa ilo irti elämästä.
Ainakin minua on tällä uhattu ja moni muukin saman mankelin läpikäynyt tekee samoin. Päihteet ovat palanneet kuvioihin heti kotiipaluumatkalla.
Olisin joutunut työskentelemään tämän luottamusasian kanssa muutenkin ja nyt vielä enemmän. Raitistuneen tukeminen olisi minulle paljon helpompaa, mutta nyt kun tiedän myyntikuviosta ja asenteesta, minun on vaikea suhtautua, luottaa ylipäätään mihinkään ja ajoittain haluan vain ottaa etäisyyttä.
Minulla on myös nuorempi poika joka on kärsinyt kovasti tyttären vuoksi. Aluksi joutui hoitamaan monia asioita sisarensa puolesta koska hän ei viitsinyt tai jaksanut. Myöhemmin hän joutui seuraamaan vierestä siskon vieroitusoireita, henkistä ja fyysistä pahoinvointia, itsemurhayrityksia, manipulointia, siskon kaverit varastivat häneltä kaikenlaista ja lisäksi minun aikani ja läsnäoloni oli hyvin rajallista pitkän aikaa. Nyt kevään aikana hän on alkanut jälleen avautua, vapautua ja olla enemmän oma itsensä jälleen. Syksyllä on yläaste edessä haasteineen. Voi miten toivon ettei pojan kanssa koskaan jouduttaisi samanlaiseen kuvioon! Tiedän että monta asiaa olisi voinut ja pitänyt tehdä toisin, mutta olisiko tilanne sittenkään erilainen kuin nyt?
Kokemuksesta suosittelen että hoidat itseäsi ja sitten jaksat olla tukena kun sen aika on. Tahtomalla en saa todellisuutta toiseksi, mutta välittämästä ei voi lakata. Joku raja auttamisellakin on oltava, sillä niin mahdollistamme käytön jatkumisen. Sen käyttäjän täytyy vain itse haluta muutosta (oikeasti) ja ottaa tarjottu hoito vastaan ja pysyä siellä riittävän kauan.

Jaksamista,
Soilisko

Hei,

vertaistuki on todella tärkeää. Itseltäni meni vain käsittämättömän kauan ennen kuin sen tajusin ja hyväksyin. Tämä Päihdelinkki on siitä hyvä, että täällä voi purkaa tunteitaan, jakaa kokemuksia ja saada kannustusta mihin vuorokaudenaikaan tahansa. Lisäksi olen käynyt paikallisessa Irti huumeista ry:n läheisten tukiryhmässä. Tuolla järjestöllä on myös valtakunnallinen perhetuki, johon voi soittaa tai lähettää sähköpostia.

On aina ihana kuulla, kun jollakin nuorella alkaa mennä paremmin, se antaa toivoa meille kaikille.

Aurinkoista ja rauhallista viikonloppua kaikille!

Hei Lulu,
kannustan sinua jatkamaan Vilpolassa mukanaoloa. Minusta muut läheiset kirjoittavat hyvin vertaistuesta ja sen vaikuttavuudesta, olethan jaksanut lukea sinulle lähetetyt viestit.

Jokainen, joka on kohdannut tämän riippuvuussairauden omassa perheessään, tietää ja ymmärtää miten vaikeaa ja joskus jopa täysin mahdotonta tästä on puhua kenenkään kanssa avoimesti. Ne, joilla ei ole omakohtaista kokemusta asiasta, antavat helposti ja usein myös tahtomattaan sellaisia elämänohjeita ja kasvatusneuvoja, jotka läheiset kokevat syyllistäviksi ja joskus äärimmäisissä tapauksissa jopa vahingoniloisiksi. Ohjatussa vertaisryhmässä tätä asiaa voi käsitellä luottamuksellisessa, turvallisessa, ymmärtävässä ja syyllistämättömässä ympäristössä. Kaikki mukanaolevat tietävät, mistä on kyse, mistä puhutaan ja miksi, mitkä ovat tunnetilat ja mikä on läheisen tuskan ja hädän määrä. Yhdessä myös iloitaan niistä pienistä askelista, joita läheiset kykenevät ottamaan itsenä voimaannuttamisessa. Puhumattakaan niistä onnellisista hetkistä, jolloin oman lapsen elämässä on tapahtunut tavalla tai toisella käänne parempaan.

Pyytäisin sinua Lulu kertomaan, samoinkuin olen muita vilpolalaisia muissa viestiketjuissa pyytänyt, mikä on tilanteesi nyt? Miten sinä itse voit? Entä tyttäresi?

Älä menetä toivoasi. Selvitellään kaikki vilpolalaiset yhdessä vertaistuen keinoin, mitkä voivat olla niitä tapoja ja toimintamalleja, jotka auttavat sinua eteenpäin ja antavat sinulle voimia jatkaa elämässä eteenpäin. Kuuntelin juuri Vesa-Matti Loirin levyä, jossa on kappale jonka lyriikka menee jossain kohtaa jotenkin näin: “… uskon ikuisesti elämään …”. Siitä tässä ryhmässäkin on kyse.

Tervetuloa siis takaisin Vilpolaan, Lulu!

Minun tyttäreni on 19v ja käyttäny huumeita varmaan kaksi vuotta. itse sain tietää vasta reilu vuosi sitten huumeiden käytöstä. tyttäreni oli saksassa puolivuotta aupairina ja siel aloittanu kuulema kovempien huumeiden käytön. suomeen palatessa meni töihin mutta sitten lähti kavereitaan tapaamaan ja kun sunnuntaina soitti ja nauro vaan puhelimessa kuinka ihanaa hänellä on ku on saanut huumeita ja niitä on ihana käyttää ja eikä tuu siltä reissulta enään kotiin kuin korkeintaan hakemaan tavaransa.muutti sitten toiselle paikkakunnalle lähelle isäänsä joka sairasti syöpää. pari kk tytöllä oli hauskaa mut sitten alko näkemään harhoja ja ym. soitti kerran et hän haluaa hoitoon et tule hakemaan hänet kotiin ja hoitoon. olin jo sit lähössä hakemaan ku soitti jo ettei hän haluakkaan mennä hoitoon vaan jatkaa huumeiden käyttöö. pian tämän jälkeen alko tulla viestejä et hän haluaa kuolla. nyt vuoden aikana on joutunu 4 kertaa pakkohoitoon ja joka paikasta sitten lähteny lätkimään. tiedän et on ainakin kolme kertaa yrittäny tappaa itsensä vuoden aikana.vuoden olen joutunu pelkäämään milloin tulee ilmoitus et tyttö on tappanu ittensä. en jaksa ees muistaa kuinka monta kertaa on tullu minulle hätähuuto tyttäreltä kuinka huonosti hänellä menee ja hän haluaa kuolla.en jaksa enään ees pitää kännykässä yöl ääniä kun en tiedä mitä tyttäreni keksii soittaa yöl…joko hän kehuu kuinka on tehnyt rikoksia tai kuinka hän on kusessa poliisien kaa.kaikkea en viitsi kertoo mitä tähän huumeiden käytön aikana on tapahtunu. viime yönä tyttäreni oli yrittäny soittaa minulle sekä pikku veljelleen. soitin sit takas ku heräsin ja sain kuulla et hän oli sairaalassa huumeiden yliannostuksen takia.oli luvannu sit sairaalassa mennä psykiatriselle osastolle mutta sekin meni pitkän kaavan mukaan ku sairaala soitti minulle ettei ole enään halukas menee et saisinko minä hänet viel ylipuhuttua menee. sain sit ylipuhuttua hänet menemään psykiatriseen sairaalaan. Tällä hetkellä tyttö on psykiatrisella ja nyt ootetaan rupeeko tytön keuhkot toimimaan kun huumeet ovat lähteneet kehosta vai tekikö yliannostus pahempaa jälkeä.kauheata kuunnella puhelimessa kuinka tyttö haukkoo henkeää ku keuhkot ovat lamaantuneet.nyt mietin sasinko hänet pakkohoitoon sillä et hän on vaaraksi itselleen. en jaksa enään uskoa et tyttö olis vielkään halukas pääsemään huumeista irti :cry: voin myös myöntää sen et on tullut mieleen tappaa itsensä koska tuntuu ettei enään jaksa kestää tytön tekemisiä ja sitä kuinka joka päivä pelkään et tulee ilmoitus tytön kuolemasta.toivon kaikille riippuvuuden omaisille jaksamista vaikka väliillä se on rankkaa.

Tyttäreni täyttää tänään 18 vuotta. Hän on ollut runsaan vuoden päihdehoidossa ja jatkaa nyt lukio-opintojaan ja on asunut tukiasunnossa pari kuukautta. Kuluneesta vuodesta kirjoittelin ketjussa "lapseni on narkomaani"http://www.paihdelinkki.fi/keskustelu/viewtopic.php?f=2&t=22645. Tähänkin pariin viime kuukauteen mahtuu kaikenlaista; iloa, surua, epätoivoa ja toivon pilkahduksia. Koulu sujuu yllättävän hyvin, asunto ja raha-asiat ovat kunnossa. Hyvin pienestä on kiinni että tilanne heilahtaa toisenlaiseksi, sillä tyttö on edelleen tekemisissä huumeita käyttävien ja välittävien tuttaviensa kanssa. Yksi seulakin on ollut positiivinen, vaikka ne pääsääntöisesti ovatkin olleet negatiivisia. Välillä on ollut paniikkikohtauksia, sopimatonta lääkitystä, vainoharhaisutta ja monenlaisia kummallisia ääritunteita. Kun en kerran saanut häneen yhteyttä puhelimitse noin vuorokauteen, putosin itse mustaan aukkoon ja kaikki menneen vuoden tapahtumat palasivat mieleen ja olin hetken lamaantunut kauhusta ja epätoivosta. Kerran löysin hänen asunnostaan useita käytettyjä ruiskuja. Kun tyttö oksentaa, valittaa huonovointisuutta, vatsakipuja tai muita tuttuja merkkejä, nukkuu kummallisiin aikoihin tms. etsin vaivihkaa merkkejä käytöstä, tarkastan käsivarret salaa tai pyytämällä. Pelko on niin syvällä selkäytimessä ja on niin vaikea luottaa.
Olin elokuussa lomalla ja huomasin olevani loputtoman väsynyt kun rutiinit katkesivat. Ihmettelin kun olin toisellakin viikolla yhtä uupunut. Lopulta töihin palatessani tuntui kuin olisin vasta päässyt alkuun, enkä ehtnyt vielä levätä yhtään.
On kaksi niin rankkaa vuotta takana, ettei edes kuluneen vuoden aikana löytynyt oikea suunta ole ehtinyt tuoda suvantoa, vaan on ollut omalla tavallaan kuluttavaa. Parantuminen ja luottamuksen löytäminen vaativat energiaa ja työtä. Nyt on ollut enemmän aikaa nuoremmallekin lapselle. Myös hän on rakentanut uudelleen suhdetta siskoonsa, johon suhtautui pelon, vihan, huolen ja surun sekaisin tuntein. Välillä oli helpompi sulkeutua omaan maailmaan ja ottaa etäisyyttä. Nyt on löytynyt yhteistä aikaa ja tekemistä. Samalla pojankin koulu on alkanut sujua paremmin.

Aivan varmasti tämä on vuosia kestävä prosessi ja olemme vasta matkan alussa.

Hei Sarisusanna, lämpimästi tervetuloa Vilpolaan. Kiitos sinulle, että löysit itsestäsi kaiken kauheuden ja surun keskelläkin voimia kirjoittaa tyttärestäsi ja itsestäsi.

Kirjoitat, että tyttäresi on tällä hetkellä tehohoidossa psykiatrisella yliannostuksen takia ja että mietit, saisitko hänet pakkohoitoon sillä perusteella että hän on vaaraksi itselleen. Ajatus on hyvä ja jokaisen läheisen mielessä vastaavissa tilanteissa. Mitä keinoja itse näet olevan, millä hänelle saataisiin kirjoitetuksi pakkohoitolähete? Onko muilla vilpolalaisilla vastaavasta kokemuksia?

Tyttäresi on nyt hyvässä hoidossa, kun hän on psykiatrisella sisällä. Tämä aika sinun olisi hyvä käyttää täysillä itseesi. Vielä kysyisin, oletko päässyt mukaan tyttäresi hoitopalaveriin, tai onko palaverista sovittu?

Mainitset olevasi Etelä-Karjalasta, voitko tarkentaa paikkakuntaa? Kysyn taas tätä siksi, että mielestäni tarvitset kahdenkeskistä tapaamista tai ryhmän vertaistukea muuallakin kuin täällä Vilpolassa.

Älä kuitenkaan menetä toivoasi. Aloitetaan yhdessä voimaannuttamisesi, vaikka kuinka pieni askel kerrallaan.

Hei Sarisusanna!

Tunnistan hyvin ahdistuksesi ja voin kuvitella, miten kävelet kotonasi mustaa kehää, kaikki muu todellisuus ympäriltä katoaa ja mielessä on vain tämä kaikesta huolimatta rakas tytär. Mutta kuten Lauri sanoi, hän on nyt siellä hyvässä paikassa ja sinulla on aikaa myös muulle elämälle. Mainitsit viestissäsi, että perheeseen kuuluu myös pikkuveli. Nyt voit vaikka iloita hänen seurastaan.

Voimia ja jaksamista sinulle ja perheellesi!

Senjamilena

kiitoksia kaikille jotka otitte kantaa. :slight_smile: täl hetkellä tuntuu että hakkaan päätäni seinään. soitin tytölleni no onneksi voi paremmin ja keuhkot ovat ruvenneet taas toimimaan. soitin sitten tytön hoitajalle ja kyselin häneltä voisiko loppukuusta järjestää palaveri tytön asioita tuli vaan vastaus et tytöl loppuu hoito 26.9 eikä tässä mitään palavereita ruveta pitämään.sain sitten tänään viel varmuuden siihen että eilinen yliannostus oli itsemurhayritys jota epäilin jo eilen koska lasten isän syntymäpäivä olisi ollut eilen mutta isä kuoli huhtikuussa syöpään.oli soittanu isän äitille et miksi isä kuoli kun hän haluaa kuolla. :cry: juttelin tästä asiasta tytön hoitajan kans sano vaan et se on sitten tytön oma valinta jos tappaa ittensä ku pääsee pois ja tyttö on myöntäny hoitajalleen ettei elä 20vuotiaaksi asti. ihmettelen vielki syvästi miten ne voi lskee tytön jo pois kahen viikon päästä,ei mee mun tajuntaan mitenkään,eikö heidän tehtävä olisi auttaa häntä elämään.kysyin sitten viel et voisinko soittaa lääkärille jos sasin tytön pakkohoitoon vastaus oli vaan et hän voi kyllä laittaa lääkärille viestii ja lääkäri sitten soittaa jos haluaa.kysy viel onko muuta asiaa sanoin vaan ei…vaikka mieli teki sanoo et toivottavasti sun lapses ei oo koskaan tässä tilanteessa kun pyydätte apua siihen ettei lapsenne tappais itteensä. nyt vaan mielessä pyörii ettei ole kuin 5 kk aikaa kun tyttö täyttää 20 :cry: pikkuvelikin ottaa tään tilanteen raskaasti vaikka peittää sen vihansa alle. äitinä huomaan kun on käyny tänään monesti mun luona kylässä. poika täytti kesällä 18 ja muutti tohon 100 metrin päähän asumaan. lauri asun parikkalassa ja käyn MTT purkamassa mieltäni mut aika harvoin nyt pitää laittaa viestii hoitajalle et tulee juttelemaan mun kaa.tytö taas asuu pohjois-karjalassas.yritän tässä miettiä miten voin hakee apua tytölle koska en halua haudata häntä.toinen paikka ei ota tyttö vasta ku reilun 3 kk kuluttua ku lähti sieltä lätkimään ja takas ei saa mennä vasta kun puolivuotta on kulunu.itken täällä ja kuuntelen kappaletta minkä tyttö oli laittanu mulle tuleen faces ennenkuin otti yliannostuksen. lopetan tämän kirjotuksen laulun sanoihin minkä kappaleen laitto.:jok

jokainen alkaa juhlavasti kultaisesta ovesta
fanfaarien soidessa
tiputtelen esineitä matkan varrelle
että löytäisin takaisin
mut joku tuntuu keräilevän ne ennen kuin palaan
harhailen ja ostan tuhat tyhjää arpaa

heihei mutsi, mä en oo syöny mun lääkkeitä
heihei mutsi, mä en oo syöny mun lääkkeitä

vähän aikaa nauttia, vähän aikaa laulaa laulu
ihmettelen miten kaikki lipuu ohi
tulee juhannus ja joulu
uudestaan, otan ensimmäisen junan
jonnekin ja herään kyläpahasesta
täytyy kirjoittaa äidille, täällä naiset on kuin noitii
ne kysyy “ootsie tämän kylän poikii”

heihei mutsi, mä en oo syöny mun lääkkeitä
heihei mutsi, mä en oo syöny mun lääkkeitä

ihmeellistä miten paljon kykenee tekemään
ilman että tekee oikein mitään
tärkeintä on näyttää kiireiseltä
ja seksikkäältä
äiti mä en tiedä mistä nämä laulut kertoo
nielaisen auringon, loistan valoa ja
rakkautta vastaantulijoille
ja tämänkin kylän noidille

vähän aikaa nauttia, vähän aikaa laulaa laulu
ihmettelen miten kaikki lipuu ohi
tulee juhannus ja joulu
uudestaan

heihei mutsi, mä en oo syöny mun lääkkeitä
heihei mutsi, mä en oo syöny mun lääkkeitä

äiti tuu hakee mut pois täältä
heihei mutsi
äiti tuu hakee mut pois täältä

Send

fanfaarien soidessa
tiputtelen esineitä matkan varrelle
että löytäisin takaisin
mut joku tuntuu keräilevän ne ennen kuin palaan
harhailen ja ostan tuhat tyhjää arpaa

heihei mutsi, mä en oo syöny mun lääkkeitä
heihei mutsi, mä en oo syöny mun lääkkeitä

vähän aikaa nauttia, vähän aikaa laulaa laulu
ihmettelen miten kaikki lipuu ohi
tulee juhannus ja joulu
uudestaan, otan ensimmäisen junan
jonnekin ja herään kyläpahasesta
täytyy kirjoittaa äidille, täällä naiset on kuin noitii
ne kysyy “ootsie tämän kylän poikii”

heihei mutsi, mä en oo syöny mun lääkkeitä
heihei mutsi, mä en oo syöny mun lääkkeitä

ihmeellistä miten paljon kykenee tekemään
ilman että tekee oikein mitään
tärkeintä on näyttää kiireiseltä
ja seksikkäältä
äiti mä en tiedä mistä nämä laulut kertoo
nielaisen auringon, loistan valoa ja
rakkautta vastaantulijoille
ja tämänkin kylän noidille

vähän aikaa nauttia, vähän aikaa laulaa laulu
ihmettelen miten kaikki lipuu ohi
tulee juhannus ja joulu
uudestaan

heihei mutsi, mä en oo syöny mun lääkkeitä
heihei mutsi, mä en oo syöny mun lääkkeitä

äiti tuu hakee mut pois täältä
heihei mutsi
äiti tuu hakee mut pois täältä

Send

Hei sarisusanna! Sinulla on nyt äärettömän vaikea ja raskas tilanne. Pystyn ymmärtämään tunteesi, ahdistuksesi ja pahan olosi. Ja sen kiukun ja murheen, joka tulee, kun ei saa hoitohenkilökunnalta tukea ja apua. Valitettavasti monet työntekijät ovat kohdanneet niin lukemattomia kertoja epätoivoisia nuoria, että eivät enää jaksa paneutua ja uskoa heihin. Kun niin moni näistä käyttäjistä palaa yhä uudelleen ja uudelleen samoihin katko- ja hoitopaikkoihin.

Nuo laulun sanat voisivat olla oman tyttäreni kirjoittamia. Hän on kirjallisesti hyvin lahjakas ja olen saanut vuosien aikana lukuisia runoja ja tarinoita, kirjeitä ja ajatuksia. Olen lukenut hänen päiväkirjaansa, joka oli jo 13-vuotiaana täynnä elämän tuskaa ja pahaa oloa (hän on siis nyt 23). Käyttäjänuori elää omassa maailmassaan - sellaisessa, johon meillä ei ole pääsyä, eikä ymmärrystä.

Ihmettelen hiukan kuitenkin noita vastauksia, joita olet sairaalasta saanut. Itse olen saanut kuitenkin aina asiallista kohtelua, tavoittanut lääkärin, ollut palavereissa ym. Kannattaisikohan sinun soittaa huomenna uudestaan ja tavoitella lääkäriä?

Ja lopuksi vaan on todettava, että nämä nuoret (kuten me kaikki muutkin) ovat viime kädessä vastuussa omasta elämästään. Pakolla ei voi hoitaa, vaikka kuinka haluaisi. Toivon sinulle paljon paljon voimia ja mene ensi tilassa juttelemaan jonkun kanssa. Soita vaikka Irti huumeista puhelimeen. Tarvitset nyt tukea, jotta jaksat!

lämpimin ajatuksin
Petunia

Todellakin katalaa puhetta tuolta omahoitajalta! Varmaankin kannattaa tehdä niin, kuten Petunia sanoi eli soittaa vaikka Irti huumeista puhelimeen, he osaa sinua kannustaa ja varmaankin neuvoa, miten pääset tuon omahoitajan ohi lääkärin tai muun ammattimaisemman henkilön puheille.

Tyttösi ainakin haluaa, että olet mukana hänen elämässään ja luottaa sinuun, kun on ottanut sinuun yhteyttä ja lähettänyt tuon laulun.

Rohkeutta ja voimia sinulle
Senjamilena

kiitos viesteistä. minulle oli suuri yllätys kun tyttö oli puhunu ite kuolemastaan hoitajalle koska ei ole koskaan aikasemmin suostunu puhumaan siitä kuin minun kanssa.minäkin ihmettelin omanhoitajan puhetta koska kaikkialla muualla ollaan voitu jutella asioista ja ovat kuunnelleet mitä minä tiedän asioista ja kysyneet kaikenlaista.
kyllähän järki sanoo että tämä on tytön valinta mutta sydän sanoo ettei tämä voi olla totta ja haluun taistella tyttäreni puolesta.en voi kieltää sitä etten olisi toivonu että tyttäreni joutus vankilaan tekemisistään mutta tiedän myös et siellä on kans saatavilla aineita. tyttäreni puheista päätellen joka laitoksessa saa aineita käsiinsä jos haluaa ja tämä asia minua ihmetyttääki. kuulin kerran keskustelun eräässä paikassa missä kehuttiin et kohta saahaan kunnon aineita käyttöön ku kaveri tulee vierotuksesta ja tuo sieltä lääkkeitä eli huumaavia aineita. nyt pitää mennä nukkumaan ja kattoo mitä huominen tuo tullessaan kun on maanantai ja työntekijät ovat paikalla.
kiitoksia kaikille jotka jaksavat vastata näihin viesteihin.

Hyvä sarissusanna tässä muutama kommentti ajatuksiisi
Kirjoitat viestissäsi

”minulle oli suuri yllätys kun tyttö oli puhunu ite kuolemastaan hoitajalle koska ei ole koskaan aikasemmin suostunu puhumaan siitä kuin minun kanssa.minäkin ihmettelin omanhoitajan puhetta koska kaikkialla muualla ollaan voitu jutella asioista ja ovat kuunnelleet mitä minä tiedän asioista ja kysyneet kaikenlaista.kyllähän järki sanoo että tämä on tytön valinta mutta sydän sanoo ettei tämä voi olla totta ja haluun taistella tyttäreni puolesta.”
Tämä kuulostaa siltä kuin tyttäresi haluaisi huomiota laajemmaltikin eikä vain sinulta pystyäkseen ohjaamaan muiden toimintaa omaksi hyväkseen.

”en voi kieltää sitä etten olisi toivonu että tyttäreni joutus vankilaan tekemisistään mutta tiedän myös et siellä on kans saatavilla aineita. tyttäreni puheista päätellen joka laitoksessa saa aineita käsiinsä jos haluaa ja tämä asia minua ihmetyttääki.”
Tämähän on aivan luonnollinen ja oikea tunne sillä kyllä kaikkien ihmisten on kannettava vastuunsa tekemisistään ja koettava niiden seuraukset. On todella valitettava ettei tämä suoraan johda ainepulaan mutta ehkä se auttaa haluun saada aineita koska ei vankila kuitenkaan ole herkkua kenellekään.

”kuulin kerran keskustelun eräässä paikassa missä kehuttiin et kohta saahaan kunnon aineita käyttöön ku kaveri tulee vierotuksesta ja tuo sieltä lääkkeitä eli huumaavia aineita.”
Olet kuullut aivan oikein, joukossamme on ihmisiä jotka hankkivat lääkkeitä muille kun itselleen tarkoittaessaan van hyvää, ymmärtämättään kuinka pahaa se voi aiheuttaa.

”nyt pitää mennä nukkumaan ja kattoo mitä huominen tuo tullessaan kun on maanantai ja työntekijät ovat paikalla.”
Voimia taisteluun, muista huolehtia omasta hyvinvoinnistasi ja jaksamisestasi.
terveisin Ukki

tänään vähän iloistakin asiaa. tyttöni haluaisi sellaiseen kuntoutuskeskukseen missä on myös toimintaa ja jos oikein käsitin niin järvempään sosiaalisairaala olisi sellainen paikka missä on muutakin kuin vain terapiaa?? itsekkin tykkään ajatuksesta koska olisi kaukana huume ystävistään. voisiko joku kertoa tästä paikasta lisää??. no pikkusen huumoria myös tähän loppuun et tyttö sano et tampere ois hyvä paikka hänelle koska siel on kuulema komeimmat pojat naurettiin yhessä puhelimessa ettei taida kukaan laittaa lähetettä sen takii sulle sinne ja ei toi urheilu kuulu mun tytön lempiharrastuksiin :laughing:

Kiva kun kuullu parempaa.
Tietoja Järvenpään sosiaalisairaalasta löytyy osoitteesta sosiaalisairaala.fi/
Muista huolehtia omasta jaksamisestasi.

Oman tyttäreni piti mennä viime kesänä kolmen kuukauden pakkohoitojakson jälkeen Järvenpäähän. Kaikki oli sovittu valmiiksi ja olin järkännyt itselleni lomapäivän, jotta olisin voinut viedä hänet. Keräsin ja ostin hänelle tarvittavia vaatteita ym. Odotukset olivat korkealla ja hän antoi itsekin ymmärtää, että nyt alkaa uusi elämä. Vaan eihän se alkanut!

Hän kirjautui ulos sairaalasta heti, kun mahdollista, eikä mennyt suoraan Järvenpäähän, joka oli hoidon edellytyksenä. Kaikki mureni TAAS kerran. Hän oli siis parin kassin kanssa nyt omillaan, ilman asuntoa (häädön vuoksi ei ollut enää asiaa vanhaan kämppään). Olin todella vihainen ja lupasin katkaista välit kokonaan. Yllättäen hän ilmestyi ovelleni illalla yhdeksän jälkeen (taksilla, jonka minä tietty maksoin) ja otin yöksi, koska oli selvin päin.

Oltiinkin sitten pattitilanteessa - mihin mennä asumaan? Kieltäydyin ottamasta häntä pidemmäksi aikaa luokseni. Hän muuten kertoi Järvenpäähän menemättä jättämisen syyksi sen, että siellä vasta narkataankin! Ja “kaikkien” mielestä se on aivan paska paikka. No joo…hän ei siis edes halunnut hoitoon. Sai asuntolapaikan, mutta ei voinut olla siellä, koska piti puhaltaa nollat ja olla puhtaat seulat. Majaili sitten kait kaverien luona. Viime vuoden lopulla muutti poikaystävän (jonka oli tavannut keväällä ja joka ei tiennyt ongelmien vakavuutta) kanssa yhteen. Viimeisin häätö (hänen sekoiluistaan) tuli elokuun lopussa…

Mutta siis - nää nuoret on niin taitavia manipuloijia ja toivon kipinän sytyttäjiä (kun lupaa mennä hoitoon ja olla kunnolla, niin saa taas helpommin kotoa rahaa ym. apua), että suurin osa sopisi näyttelijöiksi :laughing:

Uskon, että on monta hyvää hoitopaikkaa, mutta niin kauan, kun sitä omaa motivaatiota ja todellista halua lopettaa ei löydy, niin nuoren mielestä kaikki paikat ovat huonoja. Toivon todella, että sinun tyttäresi olisi nyt vakavissaan ja saisitte maksarin Järvenpäähän tai muualle (koska hoito on todella kallista ja kunnat tiukilla, niin maksareita ei aina ole helppo saada).

Tulipa taas pitkä kirjoitus, vaikka piti vaan ihan lyhyesti kommentoida.

Petunia

eipä se minun ilo kauaa kestäny.3 päivää tyttö jakso olla hoidossa ja sen jälkeen häippäs sieltä.sitten alkokin soittelu et hänen pitäs päästä tänne minun luo mut kaikki rahat oli menny jo huumeisiin enkä suostunu laittaa hänelle rahaa enkä muutenkaan halua et tulee huumeissa minun luo.minun pitäs kuulema järjestää hänelle asunto täältä niin hän pääsis eroon huumeista mut empä oikein usko koska kyllä tääl huumeet liikkuvat samallalailla ku muuallakin.hän ei kuulema pääse tänä vuonna mihinkään hoitoon koska on ollut jo tänä vuonna en sitten tiiä onko totta vai taruu.eilen yritin tavoittaa tytärtä mutta känny oli kiinni. muutaman tunnin ku yritin tavoittaa häntä niin rupesin kyseleen hänen kavereiltaan onko tietoo.kukaan ei suostunu kertoo tai eivät olleet saaneet mun kirjettä facessä mis etin häntä. tuli sitten soitettua sairaalat läpi eikä ollut sielläkään. tänään sain sit vihjeen et ois putkassa ollu jo pari päivää mutta varmuutta en saa koska poliisit eivät saa sanoo minulle onko tyttö siellä vai ei.nyt ei sit auta ku oottaa et tyttö ottaa taas yhteyttä…

Voi hitsi, kirjoitin sinulle pitkän vastauksen, mutta sitten olin välillä liian kauan poissa koneelta, eikä viesti enää lähtenytkään…mutta uudestaan lyhyesti:

  • huumeita saa ihan joka paikasta
  • jonkunlainen hoitokatto kunnilla varmasti on (maksavat paljon)
  • känny laitetaan kiinni, kun ei haluta, että kotoa ollaan yhteyksissä (ollaan siis porukoissa) tai sitten ollaan sellaisessa kunnossa, ettei pystytä kunnolla puhumaan
  • kaverit ei yleensä koskaan tiedä mitään/eivät ole nähneet, vaikka olisivat just parhaillaan samassa huoneessa (tästä monta omakohtaista kokemusta)
  • sairaalasta saa tietoja, poliisilta ei. Minulle selvisi vasta joskus myöhemmin, että tyttäreni on ollut putkassa useammankin kerran (no on hänet poliisi pakkohoitoonkin toimittanut)

sarisusanna olisi mukava kirjoittaa iloisia vastauksia, mutta aina niitä ei vaan ole. Nämä mietteeni perustuvat omiin kokemuksiin. Oma tyttäreni on jossain häviksissä, ei mitään tietoa tällä hetkellä. Mutta en häntä kyllä nyt juurikaan kaipaa, en enää jaksa. Tsemppiä sinulle!