Miten lopettaa?

Miten jumalauta tästä pääsee eroon???
Kun ei pysty olemaan sen vertaa sisällä, että kauppa menisi kiinni? Kaikkea kivaa ja älykästä keksii syyksi, miksi pitää käydä pullo hakemassa, muttei yhtään järkevää syytä siihen, miksi jättäisi hakematta?
Uskontoa en kaipaa, enkä mitään muutakaan addiktiota tähän tilalle, haluan vain päästä tästä v*tun alkoholista eroon! Perhe on jo mennyt, eiköhän se riitä tätä lajia? Nyt pitäisi löytää toimiva keino päästä tästä eroon! Halua alkaa olemaan!

Moi ja tervetuloa palstalle! Lopettamisen olet jo aloittanut tänne kirjoittamalla, tätä sinun kannattaa jatkaa lueskelemalla ketjuja, joita on riittämiin, kyselemällä ja jakamalla kokemuksia. Konstit ovat monet, eikä kaikki sovi kaikille.

Jos sinulla on akuutti putki päällä ja asut lähellä palveluita, niin henkilökohtaisesti suosittelen yhteydenottoa kotipaikkasi A-Klinikkaan. Monilla A-Klinikoilla on palveluissaan avoin aamuaika, jolloin klinikalle tarvitsee vain marssia sisään ilman muuta ilmoittautumista tai ajanvarausta.

Toinen vaihtoehto on terveyskeskus, sinne aamulla soitto ajanvaraukseen, tai sitten vain marssit päivystykseen. Jos sinulla ei ole kokemusta antabuksesta, niin suosittelen sitä. Terveyskeskuslääkäriltä voit saada myös apua pahimpaan krapula-ahdistukseen. Jos tarvitset katkaisuhoitoa, niin sitten katkolle.

Omin avuin lopettamisen onnistuminen on mahdollista, mutta äärimmäisen harvinaista. Vertaistuki, jota siis täälläkin jaetaan, on olennaisen tärkeää. Täytyy pystyä johonkin purkamaan niitä tunne-elämän solmuja, joista pakonomainen juominen johtuu. AA-ryhmät ovat erittäin tehokasta vertaistukea.

Tärkein asia on kuitenkin korkin narskauttaminen kiinni. Se on tavallaan myös helpoin osa raitistumista, vaikka se nyt saattaa tuntua ylitsepääsemättömältä. Jatkuvuus on se vaikea osa ja juuri siihen tarvitaan vertaistukea ja terapiaa. Tämän olen itse todennut vähän liiankin monta kertaa.

Päivä kerrallaan ja pikkuhiljaa. Ole vaikka juuri tämä minuutti selvin päin. Tai 10 minuuttia. Kun noita minuutteja, tunteja ja päiviä kertyy, niin siitä se lähtee. Mutta ensimmäisenä, korkki kiinni ja hae apua!

Moicca Pyöräyttäjä!

Edellä tulikin jo hyvät neuvot. Paikkakuntanasi lukee Tampere, joten joutessani tsekkasin Tampereelta katkaishoitopaikkojen ja päihdehoitopaikkojen tietoja.
Palveluja löyty sekä Tampereen kaupungin että A-klinikkasäätiön tarjoamana.

toimipaikka.a-klinikka.fi/tamper … umiskeskus

tampere.fi/terveyspalvelut/a … itoon.html

Katkolla saa juomisen lopetettua ainakin siellä olon ajaksi, ja siellä voi sitten suunnitella rauhassa miten siitä eteenpäin.

Zemppistä, nääs!

Omalta kohdaltani koeteltuna, raitistuminen sitä helpompaa, mitä vähemmän vaatimuksia tai ehtoja siihen pääsemiseksi itse asettaa.

Minä en halunnut hurahtaa. En halunnut puhua kenellekään mitään omista asioistani. Saati kuunnella kenenkään jeesusteluita siitä, kuinka viinatta eläminen on ihanaa.

Itse asiassa minä halusin juoda. Huono puoli oli se, että juomisen myötä elämä ja oma oleminen oli käynyt sietämättömäksi.

Tulin pisteeseen, jossa en voinut kuvitella elämääni ilman alkoholia. Samassa pisteessä, ollen kykenemätön kuvittelemaan elämää alkoholin kanssa. Tuo piste oli paikka jonka tarvitsin, luopuakseni vaatimuksistani raitistumisen keinoista. Tulin valmiiksi tekemään mitä tahansa, että vapautuisin pakkomielteestäni.

Uskon että tässä hetkessä sinulle riittää se, että kysyt itseltäsi, onko elämäsi päihteiden kanssa sellaista, joka verrattuna esimerkiksi pitsinnypläykseen, on niin hohdokasta, että ennemmin jatkat päihteiden käyttöä, kun se että ennemmin vaikka nypläilisit pitsiliinoja? Jos näin on, niin silloin pitää varmasti vielä ryystää enemmän, koska olen melkoisen varma siitä, että pitsinnypläyskin alkaa ennen pitkää vaikuttaa varsin varteenotettavalta vaihtoehdolta.

Toivottavasti et ota tätä vittuiluna, koska siksi en sitä tarkoita. Haluan vain hieman herätellä sinua pohtimaan omaa tilaasi, sekä mahdollisia esteitä oman raitistumisesi tiellä. Ennakkoluulottomuus tekee mahdottomasta mahdollisen.

Tervetuloa " P.Pullonpyörittäjä"! Näköjään sullekin riittää eli olet löytänyt kyllästymispisteesi. Hyvä. Minulle elintärkeää oli ulkopuolinen tuki. Etsi itsellesi niin kauan sopivaa “luotsia” kunnes löydät sellaisen jonka kanssa kemia pelaa ja jolle voit purkaa asioita ulos. Voi olla että ei heti onnistu. Kokeile silti kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja riittävän kauan.
Tsemppiä ja pullot pois näkyviltä! :slight_smile:

Itse sain potkut joulukuussa kun oli 7-viikon putki takana. Joulu selvänä ja siihen vielä lisää 3-viikkoa juomista :neutral_face: Tämä oli oma “kyllästymispiste”. Päätin että se oli elämä tässä tai toinen vaihtoehto täysin lopettaminen.

5 vrk valvomista ja oksentamista. Tämän jälkeen päiväksi katkolle että sain lääkkeet nukkumiseeen ja muutaman pillerin kotiin. 26.1 vedin kuitenkin vielä eurokossun ja muutaman oluen naamaan että sain nukuttua, nukuin 24 tuntia.

Ei ollut enää sitä todellista krapulaa sen nukkumisen jälkeen oksentamisineen ja pahoine oloineen joten pääsin ihmisten ilmoille. Kävelin A-klinikalle aloittaakseni antabukset.

Maksa-arvot olivat niin vitullaan (toinen n.600 ja toinen n.300) ettei voitu heti sitä alkaa joten pinnistelin sen kaksi viikkoa jotta arvot laskee.

Sain rauhoittumiseen hieman pameja ja nukkumiseen tenoxia. Ne lopetin heti alkuun ja nyt on lääkkeenä vielä risolid ja surmontil mitä otan tarvittaessa illalla 2 + 2 tai 1 + 2 nukkumiseen. Päivällä en syö lääkkeitä.

Nyt sitten kuukausi raittiina. Lihaskuntoa ja yleiskuntoa koetan nostaa päivittäin. Päivät ja illat kuluvat hitaasti mutta päätökseni olen tehnyt. Viikonloput onneksi naisystävän kanssa.

Antabusta meinaan syödä väh. yhden vuoden ja katsoa mitä se tekee minun elämälleni. Muuttaako se sitä vai ei. Sen voin kertoa että tähän viidenkympin ikään kaikki on tähän asti mennyt viinaan. Talot, autot, vaimo ja oma yritys.

Sitä on vaikea ymmärtää jos itse ei ole käynyt pohjalla mutta se taitaa olla se ainoa tie raitistumiseen.

Tervetuloa vaan palstoille!
Itsekin halusin vain juoda, kaksin käsin, ja joinkin. Ja sitten tuli se päivä, pohjalle putosin että kolisi, eikä ollut enää muuta tietä .
Joku terapeutti /Tommy Hellsten) on sanonut, että saat sen, mistä luovut. Jouduin luopumaan alkoholin myötä vuosikausia rakentamastani elämästä, elämästä humalassa, krapulassa ja humalan tavoittelussa. Luulin, että se oli hyvää ja iloista elämää.
Tämä plinkki oli mulle suurin apu ensimmäisinä kuukausina, antabus tukikeppinä ja sitä se on vieläkin, vaikkakaan ei säännöllisesti. Lääkkeitä en käyttänyt, mutta monelle niistä on apu alkuaikoina. Jonkinlaisessa terapiassakin kävin päihdepoliklinikalla, mutta ehkä se ei ollut mun juttuni.
Alkoholista, ystävästä, luopumisen myötä elämä on nykyään melkeinpä juhlaa ihan arkenakin, ihan tavallista elämää vain.
Hae apua, mistä vain saat, katkolta, terapiasta, täältä, AA:sta. Kokeile ja katso mikä sulle sopii. Väärää keinoa raitistua ei oikein olekaan.

Kiitti marina56!
Kaksin käsin sitä tuli kitattua todellakin. Vuosi sitten ennen työelämää kokeilin kanssa terapeuttia, ei ollut myöskään minun juttu.
Luulin silloin että pystyn sen hallitsemaan mutta väärä oli se kuvitelma minkä sitten potkut lopulta todisti.

Se elämä vaan oli kai niin tylsää arkea. Töihin, kotiin ja telkkarin ääreen. Samaa kuukaudesta toiseen. Se tuntu oravanpyörältä. Kalja sitten sen katkaisi mutta sen olen huomannut että nyt kaipaan sitä työtä ja palkan tuomaa turvallisuutta.
Juomiseni oli sitä että kittasin sitä yksin kotona ilman seuraa. Pidin huolen että kalja riitti aamuun ja sitä sitten lisää kun kaupat aukesi. Rahaa ei tullut enää mistään ja jos se ei olisi loppunut olisin kai tällä hetkellä ristillä.
Ihme että myivät kun olin aivan hirveän näköinen ja aina kännissä.

Se että lähdin katkolle oli se eka askel. Ratkaisevin oli tuo antabus jonka aloitin. Olen aloittanut pitkät kävelylenkit ja kotona lihasharjoittelun koska tuo alkoholi vei kaikki lihakset.

Onneksi on raitis naisystävä jonka kanssa viettää viikonloput. Viikot olen yksin ja yritän kaikin tavoin päästä johonkin työhön tai kursseille että saisin sisältöä tähän elämään.

Tämä alku tässä on hankalaa koska parhaat ystävät asuvat 250km päässä ja ne ketkä täältä tunnen ovat kaikki päivittäin enemmän tai vähemmän kaljoissa enkä heitä kylään halua tai katsella muutenkaan heitä selvinpäin.

Luin jostakin että pitäisi olla 3-6kk juomatta että se todellinen riippuvuus lähtee ja voisi oppia kohtuukäyttäjäksi. Voiko tämä pitää paikkansa?

Nyt olet lukenut silkkaa potaskaa. Jos olet alkoholisti, eli sulla on se todellinen riippuvuus, niin se ei lähde sinusta koko elinaikanasi, piste. Fyysiset vieroitusoireet on alkoholin kanssa nopeasti kärsitty ja psyykkisetkin helpottavat ajan kanssa, mutta alkoholisti ei voi koskaan parantua kohtuukäyttäjäksi. Mä kirjoittelen enemmän tuolla Saunan puolella, koska olen edelleen juova alkoholisti, muiden riippuvuuksieni ohella. Lopetin joskus opiaattien käytön, kärsin niin fyysiset kuin psyykkisetkin reflat läpi kunnialla. Pitkään aikaan ei tehnyt mieli oppareita, kun mulla oli niin voittajaolo onnistuneen lopetukseni johdosta. Joskus harvoin otin mietoja opiaatteja vain kivunlievitykseen, kun reseptivapaat lääkkeet eivät riittäneet, eikä niistä silloin tullut mitään mielitekoja, hoitivat ainoastaan tehokkaasti kivun pois. Olin paljon pidempään ilman oppareita, kuin sen puoli vuotta, jollei noita satunnaisia, harvoja kivunlievitysjuttuja lasketa. Sitten aika taisi kullata muistot, sainkin taas euforian tunteita opiaateista ja ajattelin, että voinhan mä nyt joskus ottaa vähän ihan huvin vuoksi vain. Eipä se sitten ihan niin mennytkään. Nyt olen taas kovaa vauhtia luisumassa oppaririippuvuuteen, myös ihan fyysiseen sellaiseen. Tapahtui muka salakavalasti, vaikka olisihan mun vanhana tekijänä pitänyt tietää, mitä siitä seuraa, kun alkaa nauttia lääkkeiden tuomasta hyvästä olosta.

En arvostele sun juomisiasi. Mulla ei ole sellaiseen varaa, joten mun puolestani ihmiset saavat ryypätä/narkata itsensä vaikka hengiltä, vaikken toki sitä suosittelekaan. Tahdoin vain kertoa, että addikti ei voi parantua koskaan ja jos antaa pirulle pikkusormen, se on menoa.

Taitaa olla toipuneiden alkoholistien yhteinen ymmärrys, että alkoholismi on sairaus, josta ei parannu. Siksi juominen ei tule enää koskaan kysymykseen. Muistan kuinka juomisen lopetettuani tämä tuntui aivan toivottomalta ajatukselta. Ei koskaan enää viinaa…

Kun pohtii alkoholismiaan päivittäin tai keskustelee muiden toipuneiden “kollegoiden” kanssa, vähitellen ajatusmaailma ja elämänasenne muuttuu. Jos ajattelee ns. taviksia, jotka ottavat ehkä pari olutta viikossa tai kuukaudessa. Jos heiltä kysyy miltä tuntuisi jos et saisi enää koskaan viinaa. En usko että heitä asia paljon hetkauttaisi, kenties vähän jurppisi miksi nyt näin rajoitetaan. Sen sijaan ei-toipunut alkoholisti pelkää tilannetta ja varmaan sinäkin (kuten minäkin ennen) tässä petailet mahdollisuutta palata alkoholin pariin alitajuisesti. Ja eihän alkoholisti kohtuukäyttöä kaipaa, vaan humalatilaa. Siinä on se ero.

Onneksi tilanne ei ole sellainen, että alkoholin kaipaaminen olisi loppuelämän kärvistelyepisodi. Edellyttäen että harrastaa itsetutkiskelua ja kenties tapaa muita ei-juovia alkoholisteja, on hyvin mahdollista että koko ajattelutapa muuttuu jopa melko nopeasti. Näin on käynyt esim. minulla. Alkoholi on minulle nykyisin yhdentekevä aine, mutta ei tietenkään siinä mielessä että voisin juoda sitä. Aika ja mietiskely on tehnyt kohdallani tehtävänsä. Toki alussa on erittäin suositeltavaa käydä esim. Minnesota-hoidossa, jotta saa perusasiat selvitettyä itselleen. Eikä pahaa tee sekään että välillä muistuttaa itselleen että vahinkojakaan ei saa tässä asiassa sattua.

Eli kannattaa luopua ajatuksesta kohtuukäytöstä ja keskittyä mietiskelemään kuinka sairas oma suhtautuminen etanoliin on. Ja sen jälkeen kääntää sille aineelle selkä.

Vittumaista tämä kärvistely tulee kai tulevaisuudessa olemaan jos ei opi joskus kohtuukäyttäjäksi. Kai se viina sitten taas joskus vie mutta sen olen päättänyt että tämän vuoden olen juomatta. Onneksi en ole pelleillyt opiaattien kanssa ja pilvi (hasis) ei antanut aikoinaan mitään fiiliksiä. Olis saanu antaa niin olis pystynyt ainakin työnsä hoitamaan.

Se oli se pelkkä kalja ja viina. Mutta tulevaisuus… kavereiden kanssa mökkireissut, mahdolliset lomat jos pääse töihin jne. Jokainen mun kaverista juo paitsi naisystävä. Ne vetää sen kax päivää esim. mökillä pe ja la ja menevät pirteänä maanantaina töihin. Lomaviikko etelässä missä kaverit on viikon kännissä.

Pitääkö niistä kaikista luopua ja kärvistellä kotona kun en oikein osaa ilman tuota viinaa hauskaa pitää enkä jaksa katsella kun muut ovat kännissä.

^ Haluat siis eroon dokaamisen aiheuttamista ongelmista, mutta et dokaamisesta?

Antaisiko kohtuukäyttö mitään, kun oikea kohtuukäyttäjä ei juo itseään edes humalaan asti? Voisitko kuvitella juovasi kaverien seurassa vain enintään pari, kolme kaljaa tai drinkkiä ja lopettavasi siihen, sillä välin kun kaverit vetää kunnon perseet? :slight_smile:

Kohtuukäyttäjä on se ilonpilaaja, joka rupeaa aina mamoilemaan kesken kaiken. Kuka alkoholisti tai edes alkoholin suurkuluttaja sellainen pystyisi olemaan tai edes haluaisi olla. :smiley:

Bottom line: Eikö naisystäväsi kanssa oleminenkaan ole hauskaa selvinpäin? Jos tuntuu ettei osaa pitää hauskaa selvinpäin, niin ainahan voi yrittää opetella. Koskaan ei ole liian myöhäistä.

Moro! Puhut vähän,mutta ASIAA!!!
Kokemuksella ja niin monella yrityksellä kohtuukäyttöön ei minulla asiaa!

Kai se jonkun kohdalla voi pitää paikkansa, mutta jos saan rehellisen mielipiteeni sanoa, niin uskoakseni se ei pidä sun kohdalla paikkaansa. Eikä minunkaan kohdallani. Ei se riippuvuus mihinkään häviä edes yli kolmessa vuodessa. Kokemusta on!

Mutta kokemusta on siitäkin, että kun lakkaa tarvitsemasta juomista, lakkaa tarvitsemasta juomista. Kyllähän sitä jonkin aikaa kärvistelee kuivin suin, jos haluaa vaikka madaltaa toleranssiaan tai ottaa etäisyyttä piireihin, joissa on ryssinyt oikein olan takaa, häpeän ja morkkisten voimalla menee kans joku viikko ihan kevyesti. Ja niin edelleen. Mutta sitten, kun on päässyt eroon riippuvuudesta, on päässyt eroon tarpeestaan juoda. Tilalle on tullut jotain aivan muuta ja elämä on kaikkiaan aivan uutta ja hyvää. Se tietysti vaatii aika paljon muutakin kuin juomatta olemista tai puoleen vuoteen tähtäämistä.

Ja sitä paljoahan tässä tehdään.

Kun lähdin tälle raitistumisen vaikealle tielle, ajattelin myös niin, että silloin ja silloin varmasti voin jo juoda. Että riittää se, että on vaikka puoli vuotta raittiina ja sitten voi kännäillä silloin tällöin. Melkein itkin, kun ajattelin, että en saisi enää koskaan juoda olutta, viiniä, vetää hilpeää pikkuhumalaa. No, se ei nyt koskaan toteutuisi, se hilpeä humala. Ainahan sitä on vedetty kunnon kännin puolelle. Mihin se asia muuttuisi??
Tuttavani sanoi lopetettuaan juomisen vuosia sitten, että miksi hän ottaisi pari kolme kaljaa…eihän se missään tunnu. Siitä ei ole mitään iloa. Näin se asia on mullakin.KOHTUUKÄYTÖSTÄ EI OLE MITÄÄN ILOA.
Olen tässä raitistellesani muutaman kerran joissakin tilaisuuksissa juonut lasin viiniä tai onnittelumaljan. Kyllä siinä saa olla tosiaan tarkkana, kuskin virka on silloin pelastanut. Toisella kerralla seisoin varmaan vartin viinipullo kädessäni kotiin tultuani ja arvoin avaanko vai enkö. En avannut.
Olen luopunut kohtuukäytön ajatuksesta. Ei tule minustakaan, alkoholistista, kohtuukäyttäjää. Enkä pistäisi sunkaan puolestasi paljon likoon.

Just näin. Mä olen kans arponut ja vatvonut lukemattomat kerrat, pitänyt ovea juomiselle raollaan, roikkunut kaikenlaisessa sitten-kun-sitä-ja-tätä ja EHKÄ :laughing: Alan vasta nyt päästä kiinni tuohon ilon kysymykseen, että miksi helvetissä PITÄISI “voida” juoda. Sen tuskaileminen, ettei voi juoda (kuka tahansa VOI juoda, se on lopulta ihan oma valinta), on itse asiassa juuri sitä RIIPPUVUUTTA: juominen lakkaa, mutta tarve ei heti katoa. Ottaa aikansa ja vaivansa päästä siitä eroon. Mutta se on aivan mahdollista.

Ihan ekana paljon tsemppiä lopetukseen! Juopotteluhan olisi kerrassaan hauskaa jos se olisi täysin vailla haittoja,vaaroja sekä oman itsen hallittavissa. Itse mä tosiaan ajattelin kanssa tossa kuukauden juomattomuuden jälkeen juoda yhden. Joopajoo. Ja asiaa kauppaan elikkä kaljahyllyille olen minäkin tehnyt vaikka millä syillä (voisi naurattaakin kerätä niistä lista,ei siksi että haluaisin naureskella tälle ongelmalle vaan siksi että ne syyt ovat kyllä ainakin itsellä olleet niin tekaistun kuuloisia.) Sitä touhuili kaikkea,kävi töissä,toteutti pieniä unelmiaan (isompiin ei oikein ollut energiaa) ja samalla tunsi itsensä maailman yksinäisemmäksi omalla alkoholiareenalla. Joidenkin tuttavien kanssa jaettiin se juominen ja sanattomana sopimuksena oli ettei puhuta siitä. Yksinäisyyttä,salajuomista ja siitä seurannut paha olo. Ja pelko et jos hakee tukea niin hyvää tarkoittavat ihmiset asettuu sun yläpuolelle tahattomasti ja sitten ihmissuhteissa kaikista ongelmista voidaan syyttää sitä yhtä kun se on sellainen juoppo.
Täällä kaikki on ottaneet askeleen kun ovat myöntäneet miten asiat itsellä on.

Kovin on eletyn makuista tekstiä Röllilläkin.

Mä olen huomannut, että tärkeintä on voida myöntää asia ennen kaikkea sellaisessa ryhmässä tai sellaisille ihmisille, joihin oikeasti luottaa. Itselläni on kokemusta siitä, että joskus varsinkin kovin läheisille ihmisille raitistuminen voi olla aikamoinen kriisi, kun tietty valtadynamiikka menee uusiksi. Aikoinaan kävin erittäin rankat riidat läpi oman äitini kanssa, kun olin ollut jo melkein vuoden raittiina. Vanhempani tulivat silloin yhteiseen tapaamiseen A-klinikalle ja siellä oli yritystä käydä läpi, mitä kukin on tuntenut. Ei siitä mitään tullut muuta kuin syyttelyä. Vähän sama juttu on ollut nyt jo puretuksi sovitussa parisuhteessani, jossa juuri raitistumiselle itselleen ei oikein mitään tukea saa. Se vaatisi eteenpäin menemistä ja kaikenlaisen vanhan tonkimisen ja syyttelyn lopettamista yms.

No joo, tahtoo vain sanoa, että itse voi hyvin määrätä sen, kenen kanssa ja millä tavoin käy läpi näitä juttuja. On hyvä voida luottaa juuri siihen, ettei ongelmaa, joka on monella tapaa herkkä ja arkaluonteinenkin, aleta käyttää “väärin”.

Mulle kyllä Plinkki ja pari erityisen hyvää ystävääni ovat sellaisia yhteyksiä, joissa koen voivani olla täysin rehellisesti kosketuksissa näihin juttuihin. Huomaan näiden pohdintojen olevan mukanani muutenkin nyt aika aktiivisesti, ulkoilen joskus ihan vain sulatellakseni jonkun heittämää viisautta :smiley: Tuntuu hyvältä, vaikka tematiikka on traaginenkin, mutta tosi. Mitä paremmin pääsee balanssiin - ajankin kanssa - näiden ongelmien suhteen, sitä tasaisemmin ja asiallisemmin sitä ehkä sitten voi jutella auki periaatteessa missä tahansa.

Toden totta! Ei ole kohtuukäytöstä iloa.Ei minulle ainakaan ja lähes aina,kun yrittänytkin sitä on mennyt överiksi.Olen piirtänyt punaisella tussilla viivan puolikkaan kossuun ja päättänyt en juo enempää,mutta,mutta…Koko pullo mennyt ja lisääkin pitänyt hakea.Alkoholisti eli minä en voi olla kohtuukäyttäjä eikä siinä sen enempää ihmettelemistä! Marina oli hyvä,kun et aikanaan avannut viinipulloasi teit elämäsi päätöksen!

Sille miksei vuosia päihteitä rankasti käyttäneestä ihmisestä voi tulla kohtuukäyttäjää on ihan fysiologinen selitys. Keskushermosto ei koskaan, eikä millään keinolla enää palaudu tilaan, jossa kohtuullinen määrä päihdettä riitti hyvänolontunteen saavuttamiseen.

Päin vastoin, vuosikymmeniä raittiina ollut ihminen löytää retkahdettuaan itsensä vielä syvemmältä, kuin mistä hän aikoinaan ponnisti. Tämä meidän pikku vaivamme on etenevää sorttia, vaikka siis olisimme raittiina.