Tätä on varmaankin pohdittu täällä aikaisemmin, mutta kysyn nyt kuitenkin: miten huumeiden käyttö on muuttanut sinua ihmisenä?
Nyt kun olen vieroittanut itseni kaikista päihdyttävistä aineista, niin on helpohko nähdä miten kolme eniten käyttämääni substanssia minuun vaikutti…
Alkoholi:
Toi mukanaan erittäin kovan psyykkisen ja fyysisen riippuvuuden. Vakavaa itsetuhoisuutta, narsistista käytöstä, välinpitämättömyyttä, masennusta, uniongelmia, lievää psykoottisuutta ja heikensi ihmis-suhteita merkittävästi jne…
Ehdottomasti paskin päihde jos vertailee hyötyjä ja haittoja.
Irrottautuminen päihteestä kohtuu vaikeaa erityisesti psyykkisesti.
Riippuvuuden vaikeusaste 8/10.
Bentsot:
Salakava riippuvuuden aiheuttaja. En edes itse huomannut koukun syvyyttä. Vaikutti tajuntaan, mielipiteisiin, kuvaan omasta itsestä ja muista todella paljon. Psykoottistasoista unettomuutta, ruokahalun katoamista, aivan järjetöntä ahdistusta (kääntyivät muutamassa vuodessa minua vastaan), tärinöitä lääkkeiden oton välillä jne…
Hyvä ja tehokas lääkeryhmä akuutteihin (joskus myös pidempiaikaisiin ongelmiin). Riippuvuuspotentiaali hyvin korkea. Irrottautuminen erittäin hankalaa.
Riippuvuuden vaikeusaste 10/10.
Kannabis:
Auttanut lähes kaikkien muiden aineiden vieroitusoireisiin erittäin hyvin (poistanut nimenomaan psyykkisen pahan olon refloissa). Tuonut uusia näkökulmia, luonut positiivista elämänasennetta, auttanut meditoimaan ja tutustumaan omaan itseensä. Nämä on siis havaittavissa myös selvinpäin… Toiminut siis työkaluna.
Haittoina lievää pakkomielteisyyttä ja henkistä riippuvuutta koska “se nyt vaan on niin kivaa olla pajareissa”.
Myös omalla kohdallani käyttömäärät karkaavat hyvin nopeasti lapasesta joten tämän suhteen tulee olla tarkkana.
Riippuvuuden vaikeusaste 2/10 (vain psyykkinen).
Ps. Mielestäni ihminen joka aktiivisesti käyttää esim. voimakkaita depresantteja ei pysty itse kovinkaan objektiivisesti kuvailemaan miten ne muuttaa itseään. Sen näkee kunnolla vasta kun on täysin ilman. En ainakaan itse siihen pystynyt.
Aikalailla samoilla linjoilla näistä kaikista.
Opiaateista en pysty sanomaan kun en ole irti niistä. Bentsokoukun ja niiden salakavaluuden kyllä pystyn tunnistamaan.
Ovatko huumeet muuttaneet minua vai minä huumeita… 
SoiKannelta komppaan, paitsi vähäisestäkin kannabiksen käytöstä vain huonoja oloja, näin siis minulla, itse aineesta ei sen kummempia sanoja sanottavana.
Dokaamisesta niin kauan, etten osaa selkeästi ymmärtää, kui muutti minua. Käyttäydyin holtittomasti, raivosin, kun kontrolli meni, kuten bentsoiskin. Kaikemmoista koiruutta tul tehtyä juu. Kännis elin täysin mielikuvitukses, uskoin muuttuvani siksi ihmiseksi, joka halusin olla, ja voiherrajjumala totuutta…(Tätä muuten minusta kuvaa hyvin Charles Jacksonin Tuhlattuja päiviä- kirja…)
Miten bentsot ovat muuttaneet mua: olen (usein) hillitön levoton hölöttäjä, en ainakaan sairaalloisen ujo, kuten nuorena… “Pitkäaikainen bentsodiatsepiinien käyttö voi aiheuttaa ADHD:n kaltaisen tilan” (viite: j o s s a i n 
: oisko ollu Järvenpään sosiaalisairaalan artikkeli bentsoriippuvaisten hoidosta, vai Duodecimin 2012 kustantama ja julkaisema kirja “Huume- ja lääkeriippuvuudet” -minusta hyvää luettavaa käyttäjil ja lekureil- vai kenties joko englanninkielinen Wikipedia, tai sitte suomenkielinen, emminä muista—>), lähimuisti ja keskittyminen heikentyneet huomattavasti ja testatusti. Tasapainos, siis ei vain henkises, horjuntaa. Näin taisi aikoinaan olla ryyppyputkienkin jälkeen. Dokaaminen muutti ulkonäköäkin, ei kovin paljon, mut sillon kun oli “kunnon” (=?) ryyppykausia. Tosin nuorena palauduin nopiaan… Toisaalta myös bentsot turvottaa, jos kaksin käsin lappaa nassuun. Muutakin muutosta kehossa, jälkiä, ei vammoja tai ruumiillisia sairauksia, jotka johtusivat tästä… Silloin kun olen käyttänyt paljon, on ollut ja on erittäin vaikeaa hallita omaa käytöstä, muut joutuu sietämään kaikenmoista puuskaa - etenkin kun perusluonne/pers.häiriö jo räjähtävän"puoleinen", krhm. No oisko jotain hyvääkin… 
No ainakaan en jaksa niin hirveästi pelätä samoja asioita kuin nuorena, esimerkiksi jännittää samal taval toisia ihmisiä joka tilanteessa kuin teini- ja nuoruusiäs. Voi puhuakin jotain, ilman, että sanoja tarvii odottaa puoli tuntia, eikä niitä sittenkään välttämäti tullu . Heh, “osaan” niinqu puolustaa itseäni sanallisesti, ainakin joskus. Nuorena, jos tuli paha mieli jostain, joku sanoi pahasti mul jotain, menin mykäksi. Tai lähdin ja ryminäl. Tai uskoin, että mun vika, aina, että ihanoikeinmulle tai jotai, ja häpesin… Surujen ja pelkojen syyt vissiin nykyisin vakavampia (?) kuin toisten ajatukset tai mielipiteet, vaan liekö pikemminkin iästä johtuvaa kuin lääkkeistä… No aika veemäinen persoona musta on tainnut tulla, ainakin silloin, kun olen vetänyt paljon… Nuorena pahin, mitä saatoin sanoa kelleen oli “haista paska” tai jos tooosi törkee olin: "haista vttu" . En i k i n ä loukannut henkilökohtaisuuksilla. Sen jälkeen olenkin ihan “kiitettävästi” pottuillu, vttuillu ja kettuillu ja pahimpani mukaan iskenyt mahdollisimman arkaan paikkaan…sanoilla -ruumiillisesti en ole muita vahingoittanut. Riskejä olen ottanut kännis ja bentsojen takia, mistä on jäänyt kaikenmoista. Niistä kokemuksista ja peloista on vaikea päästää irti, että se oli silloin se, nyt ei ole niin. Jotain olen niiden riskien ja pahojen kokemusten takia oppinutkin. Yksi asia on myös se, ettei tee mieli paheksua tai tuomita ihmisiä riippuvuuden takia, enkä teekään sitä. Kun tajuan ainakin siitä asiasta yhtä sun toista 
.
Emmä enää nii hyvin tiä millanen mä olen;, niinku SoiKannel tuol jo sanoikin: ettei sitä tiedä, ennen kuin on lopettanut…
(Nykyisin on taas usein välinpitämätön hälläväliäolo, liekö syvempi masennus, vai elämän"kokemukset", ett ollaan mitä ollaan, kai minäkin jotain hyvää olen tehnyt… Pessimisti ja varmaan ankara ihminen olen ollut aina… Sitten tulee taas toive, että voisko viel yrittää, nousta, rakentaa ja luoda tuhoamisen sijaan… Tiedä häntä . Vierotusyrityksiä on aina uudestaan ja uudestaan. Välil hallinta onnistuu, ja se tekee hyvää myös itsetunnol 
!)
Vaikea kysymys…
Ainakin minun on vaikeampi luottaa ihmisiin ja olen vainoharhaisempi. Olen myös huomannut että ajatteluni on rikollisempaa. Sitten on ollut ihan onnettomuuksia kun olen jäänyt bussin alle josta seurasi aivovaurio, lähimuisti huononi ja muutenkin on vaikeampaa käsitellä montaa asiaa yhtäaikaa.
Tällaista tuli mieleen. Kaverit osaisivat varmaan kertoa paremmin.
Huh, tästä aiheestahan sais kirjoitettua vaikka romaanin. (Ehkäpä joskus vielä kirjoitankin!) Miten monasti olenkaan sitä miettinyt, että minkälainen ihminen olisin, mitä tekisin ja missä nyt olisin, jos en koskaan ois päihteisiin koskenut. Missä te olisitte?
must on tullu äree(bentsot ja kipulääkkeet kuten temgesic tms) vainoharhanen(kannabis) ärsyttävä(viina) itsekäs(kaikki) säälittävä(pillerit ylipäätäsä) 
semmosia pysyviä päivittäisiä mitkä on niin sanotusti jääny on toi vitunmoine vainoharhasuus ja itsekkyys ja äreys mitää ei pysty tehä ellei ole käyttäny jotai siihe olen itteni näköjää opettanu.just olin päihdehoidos ja eiku pilalle koko hoito
Mä sanoisin, että musta on varmaankin tullu rennompi, sosiaalisesti rikkaampi ja uskaltavampi ihminen osittain ainakin ihan päihteittein ansiosta. Olin pentuna nimittäin aikas varautunu ja nipo. Varmasti kaikenlaista negatiivistakin on seurannut ja koheltamistakin sattunu, mutta tällä hetkellä lopputulema on aika muikee ja kiva.
Ensin melkein kymmenen vuotta sekalaista viihdekäyttöä. Homma pysyi lapasessa ja aiheutti elämään lähinnä positiivisia asioita ja kokemuksia. Sitten noin seitsemän vuotta jarrukoukussa ja sekakäyttöä toki siinä rinnalla. Koukku teki musta itsekkään, tyhmän, piittaamattoman, kusipäisen, vainoharhaisen ja lähes valmiin hyppäämään junan alle.
Hitaista kun pääsin irti niin aloin palautua eli innostua ja kiinnostua asioista ja nauttia elämästä. Ei se tietystikään helposti tapahtunut, vaan tuskaisesti ja pikkuhiljaa. Muisti ja keskittymiskyky on vielä aika surkeita, mutta kaipa nekin kohenevat ajan kanssa.
Tässähän tämä lyhykäisyydessään. Edelleen viihdekäytän bilehuumeita satunnaisesti, mutta hitaisiin en koske. Se olisi varma tie tuhoon.
En ole ikinä tiennyt ketään toista joka olisi lukenut tuon upean romaanin.
Aiheesta sanoisin sen verran että nuorena sitä ihminen muuttuu joka päivä. Huumeet muuttavat sitä ja ehkä myös tätä. Jonain päivänä voi ihminen kuitenkin havahtua ja ymmärtää tulleensa vanhaksi. Sitten sitä saattaa ymmärtää että ketään ei kiinnosta. Voit äkkiä olla metsässä asuva spurgu. Ketään ei kiinnosta se, miten olet muuttunut - ja mihin suuntaan. Minun sukulaisistani ja ystävistäni suurin osa on kuollut. Olisi luksusta yrittää eritellä jotain omaa persoonaa ikään kuin se olisi maailman tärkein asia. Kuolen kohta itsekin, eikä sen jälkeen enää kukaan tiedä että olen koskaan elänytkään.
Vaikea kysymys . Mulla on ollut jo ihan pikkulapsesta lähtien, siis ennen kuin olin mihinkään päihdyttävään koskenutkaan, ahdistuneisuutta, masennusta, pelkotiloja, impulsiiviisuutta, hirvittäviä raivokohtauksia, levottomuutta, keskittymiskyvyttömyyttä, syrjäänvetäytymistä, univaikeuksia ym. mukavaa. Siksi mun on hieman vaikea sanoa, kuinka paljon päihteet ovat sitten lopulta mieleeni vaikuttaneet. Kyllä mä niistä olen saanut useinkin, ainakin omasta mielestäni, paljon positiivistakin irti, ts. päässyt jotenkin “tasapainoiseen” tilaan, mutta en mä tosissani usko, että ne mitään ratkaisevat, ja ainakin huumekoukku on oma vittumainen lisänsä siihen, kun kaikki muukin on jo valmiiksi päin persettä .
Se mietityttää ehkä eniten, olisinko mä ns. kasvanut aikuiseksi, jollen olisi ryhtynyt niin nuorena sekoittamaan päätäni. Alkoholistahan se lähti, mutta kun sitä on 12-vuotiaasta asti kiskonut(myöhemmin sitten tulivat muut substanssit, mutta en mä silloinkaan kovin vanha ollut), niin taatusti se jälkensä jättää ihmisen psyykeen ja henkiseen kehitykseen. Nyt mä olen yli kolmekymppinen ja aivan täysin kakara edelleen. Kyllä mä nyt käytännön toimista selviydyn ihan itse, ellei ole jokin kamala masennus tai psykoosi päällä, eli osaan maksaa laskut ja muutenkin hoitaa raha-asiat hyvin, hoitaa virastoasiat(ne nyt tosin tuottavat kypsemmälle ja fiksummallekin ihmiselle välillä pahasti päänvaivaa, joten en pidä itseäni täysin idioottina, jos niiden kanssa välillä tulee jokin tenkkapoo 
), siivota, tiskata, pyykätä, käydä kaupassa, huolehtia kissoista, pyyhkiä perseeni, pukeutua ainakin suht siististi jne., mutta mieleni on usein todellakin kuin pikkulapsella itkupotkuraivareineen ja kaikki tänne mulle heti nyt -asenteineen.
Niin, kuinka paljon tuosta on sitten päihteiden käytön aikaansaannosta ja kuinka paljon vain mun persoonaani, siinäpä kysymys .
Alkoholin takia tullut liikaa “mokailtua” ja aiheuttanut itselleni vaaratilanteita. Bentsoissa tullut yhtä paljon tehtyä hölmöyksiä kuin alkoholin
vaikutuksen alaisena ja varsinkin sekakäytössä en itse tajunnut kuinka “sekaisin” olin muiden silmissä. Kannabis auttanut uniongelmissa ja luonut
positiivista ajattelua. Opiaatteja en ole paljoa käyttänyt koska saan helposti kouristuskohtauksia niistä vaikka olisikin rivat jeesaamassa.
Mutta eniten päihteidenkäyttö on aiheuttanut välirikkoja sukulaisiin ja joihinkin kavereihin