Miten eroon katkeruudesta?

Takana lukuisia vuosia alkoholistin kanssa. Tuttu tarina - pikkuhiljaa tilanne edennyt. Edelleen käy töissä ja hoitaa kotitöitä sekä pihatöitä. Näihin ruohonleikkuuseen, lumitöihin tai muihin puuhiin tarvitsee toki aina sen muutaman oluen. Sellaista pe tai la iltaa en muista, etteikö edes muutama olut olisi kurkusta alas mennyt. Nykyään taitaa olla harvassa ne arki-illatkaan. Lomat menee tasaisesti tissutellen ja välillä sitten “kunnolla ottaen”.

Mulle on luvattu ummet ja lammet. Mitkään lupaukset eivät tietenkään pidä. Kun olen jossain reissussa ja mies jää kotiin, niin meno on aina villiä. Ensin sanoo, että on töistä väsynyt tai on paljon kaikkea, ettei jaksa lähteä mihinkään. Lopputulema on se, että aina sattuukin yllättäen joku tapahtuma siihen ja sitten meneekin koko viikonloppu siinä.

Olen tehnyt valinnan, että toistaiseksi jaamme yhteisen asunnon. Yritän keskittyä omaan elämääni ja omiin harrastuksiini. Mutta silti huomaan loukkaantuvani kerta toisensa jälkeen hänen välinpitämättömyydestään (kännissä) minua kohtaan. Olemme sopineet, että laittaa viestiä, mielellään illalla jos jonnekin lähtee tai viimeistään aamulla, että tiedän kaiken olevan ok. Ei viestejä kuulu. Minä päätän olla kyttäämättä puhelinta ja 5min sen jälkeen huomaan katsovani olisiko jollain Facebookissa joku päivitys, josta selviäsi jotain (missä menee ja kenen kanssa) tai milloin on ollut whatsappissa aktiivisena.

Saman tien tajuan olevani idiootti ja tuhlaavani aikaa. Mutta hitto, että loukkaa ja tuntuu niin pahalle kun toinen tietää että odotan viestiä, mutta hänelle ei tule mieleenkään viestiä laittaa. Sitten kun on selvinnyt, niin laittaa tyyliin ihan jonkun normaalin viestin “monelta oot tulossa” tai “tuotko tullessas juustoa, kun se on loppu”. Mulle ei kerro viikonlopusta mitään. Joskus ennen aina kysyin, itkin ja tivasin - sillä seurauksella että suuttui mun nalkutuksesta ja piti monta päivää mykkäkoulua.

Ystäviä mulla ei ole, joten ystäville puhuminen ei valitettavasti ole mahdollista. Tuttuja (harrastuksista ja töistä) on kyllä, mutta ei ketään sellaista, jolle voisin parisuhteeni solmuja lähteä aukomaan.

Tiedän, että mun pitäisi vaan suunnata ajatukseni muualle ja olla välittämättä. Mutta en pysty. Huomaan vähän väliä vellovani katkeruudessa, että miksi minun täytyy kärsiä ja miksi minulla on pahamieli, kun sen kaiken aiheuttaja vaan juhlii ja nauttii elämästään. Toivoisin niin, että hänestä tuntuisi edes joskus yhtä pahalle - että hän ymmärtäisi. Samalla tajuten, ettei hän ymmärrä ja on aivan turha niin toivoa. Silti toivon - vaikka itselleni uskottelen, etten toivo.

Saakohan kukaan kiinni tästä mun hölmöstä ajatuksen juoksusta ja osaisiko joku vinkata, millä ihmeellä saan ajatukset OIKEASTI ohjattua johonkin minulle hyödyllisempään. Haluan siis nauttia elämästäni ja tiedän mitä pitäisi tehdä - en vain tiedä MITEN?

Hei,

Tuttuja ajatuksia vuoden takaa nuo sinun kirjoittamasi. Tuntui niin epäreilulta, että toinen vain nauttii elämästään ja tekee minulle kaikkea pahaa vaikka minä kuinka yritän. Itse sain apua ainakin täältä keskustelupalstalta löytyvistä “tehtäväkorteista”, löytyy tuosta ylempää. Käsittelevät siis läheisriippuvuutta ja uskon niistä olevan apua vaikka ei kokisi olevansa läheisriippuvainenkaan. Myös tunnelukko-kirjat ovat olleet minulle avuksi. Helppoahan ei ole muuttaa omia toimintamalleja ja suhtautumista, mutta mahdollista se on. Älä ole itsellesi ankara.

Oli muuten oman alkoholistini kanssa täysin tuota samaa. Hän lupasi jatkuvasti ilmoittaa menemisistään ja tekemisistään, mutta aina sai pettyä. Oli öitä pois kotoa ilmoittamatta puhelin kiinni tai numeroni estettynä eikä minulla ollut tietoakaan, missä hän on ja kenen kanssa. Tai milloin ajatteli saapua kotiin. Puistattaa ajatellakin miten huonosti silloin voin. Yrittäkäämme muistaa, että muut eivät voi määritellä meidän omaa arvoamme vaan teemme sen itse. Käytännössähän se on todella vaikeaa, mutta jos joku kohtelee kaltoin niin annetaan itse itsellemme lämmin hali. Itse koin arvoni riippuvan täysin muista ja siitä kuinka hyödyllinen olin muille ihmisille. Kun alkkis kohteli mimua kaltoin, koin ansaitsevani sen tai tehneeni jotain “väärin”. Samaan aikaan suututti, koska tiesin etten ollut ansainnut sitä. Minulla ei ollut kontrollia omasta elämästä, olin antanut sen toisen käsiin. Elin sen kautta miten alkkis käyttäytyy. Ja vaikeaahan se on olla elämättä, alkkis on perheen päätähti ja muut sivurooleissa.

Et ole idiootti. Itsekin ajattelin olevani aivan ääliö ja ties mitä, mutta enhän minä ollut tai ole. Yritetään kaikki selviytyä parhaalla mahdollisella tavalla elämässä, välillä saattaa mennä vähän ojan kautta, mutta silti matka jatkuu eteenpäin.

Kiitos Kaakattaja, niin lohduttava viesti. Täytyy etsiä nuo “tehtäväkortit”. Tunnelukko kirjoja olenkin joskus lukenut.

Käyt tosiaan ihan samoja asioita läpi kuin muutkin alkkisten puolisot. Näitä ei jostain syystä voi opiskella etukäteen. Olennaisia asioita ei näe pitkään aikaan, vaikka niistä lukee ja kuulee. Sitä ajattelee, että “no tämä meidän nyt on vähän eri asia”. Pikkuhiljaa täytyy itseään työstää, lukea ja pohtia samoja asioita uudestaan ja uudestaan, ja jossain välin huomata ettei oma toiminta johda mihinkään. Huomata miten omat pyynnöt tai nalkutukset ei tule vaikuttamaan toisen toimintaan. Sitä venyy hyvin pitkälle jättäen oman hyvinvointinsa toisarvoiseksi, yrittäen saada alkoholistia ymmärtämään, tuloksetta. Ei alkoholisti ymmärrä järkipuhetta, jos se tarkoittaa kuilua hänen ja alkoholin väliin. Hänelle on tultava itselleen jonkinlainen pohjakosketuksen tunne esim juomisen haitoista johtuen, jolloin saattaa hakeutua hoitoon. Tai jyrkkä eron uhka voi toimia, jos parisuhteen luonne sen mahdollistaa. Tai muuta vastaavaa. Mutta ulkoa tulevat pyynnöt ja neuvot ei auta. Kai sitä pitää punnita kauanko jaksaa venyä suhteessa odottaen jotain tapahtuvan. Ero ainakin on ratkaisu, jolla pääsee tilanteesta pois, kun ei enää jaksa. En siihen halua kannustaa, mutta tietyssä pisteessä se on hyvä ratkaisu. Ensin tietysit kannattaa muut keinot yrittää. Onko sulla tullut uusia ajatuksia tehtäväkorteista?

Niin, ja sun otsikon kysymykseen itse ajattelisin, että sitten kun ymmärtää alkoholismin olevan sairaus, ja sitten kun ei ole enää riippuvainen alkoholistista, voi hänelle antaa anteeksi kaiken paskamaisimmankin käytöksen.

hei. Kysymykseen vastaan. Anteeksianto on tehokkain keino. Mutta se ei tarkoita että hyväksyy ihmisen pahat teot tai antaa niiden jatkua. Ei, vaan pitää lähteä pois jos joku ei käyttäydy itseä kohtaan oikein, se on tärkeää ettei anna muiden tehdä itselle pahaa, tai käyttää hyväksi.
Sairas ei ymmärrä tekevänsä pahaa. Jos on henkisesti sairas ihminen niin ei hän välttämättä edes ymmärrä tekevänsä väärin. Se on surullista mutta totta.
katkeruus tulee erossa vaikka toinen ei joisikaan, kokemus on nyt siitä että vaikka mies oli raitis niin silti ero tuli ja sen myöät pettymys ja katkeruus, mutta voitin sen puhumalla ja puhumalla ja antamalla anteeksi. Eihän toista voi väkisin pitää luonaan. Pitää antaa mennä. Enkä ota takaisin. Se mikä on särjetty on särjetty, sitä ei mitkään liimat paikkaa, luottaa ei enää voi.

Minä hakeuduin päihdetyöntekijän vastaanotolle pyytelemään maksaria päihdehoitolaitoksen läheisryhmään. Näkisin että parhaiten katkeruuden, vihan ja kaunan saa helpottumaan kun sen pohjamutia myöten käsittelee. Tärkeintä on huolehtia omasta hyvinvoinnista ja hakea itselle apua. Samalla oppii näkemään oikeat tavat ja vaihtoehdot alkoholistin rinnalla elämiseen tai eroamiseen.