Syyskuun 5. tuli vuosi täyteen juomatonta elämää. Vuosi takaperin en ikinä olisi uskonu että tämä on mahdollista, jo yhdestä viikonlopusta selviäminen ilman kaljaa tuntui niin äärimmäisen vaikealle mutta tässä sitä vaan ollaan. Olen varmaan vuodessa muuttunu aika paljon siitä mitä olin aiemmin; onneton, ujo työnräppänä joka tarvitsi kaikkiin sosiaalisiin tilanteisiin vähintään sen yhden rohkaisuryypyn (pullon…) Ja sehän tässä nyt on hankalaa ollukin; koko aikuisikäni käytin alkoholia, yleensä aina liian kanssa, ja tutustuin ihmisiin humalassa, kävin keikoilla, baareissa, kaikissa paikoissa missä ihmisten kanssa ollaan tekemisissä, ja aina oli se estojen poistaja käytössä. Kyllä sitä suu käy ja osaa jutella kenen kanssa vaan kun ottaa muutaman ennen lähtöä. Nykyään noihin paikkoihin lähteminen on niin vaikeaa, niin epämukavaa ja vaivaannuttavaa. Pelkään näkeväni tuttuja jotka saattais kysellä jotain juomisestani, pelkään ihmisiä ylipäänsä, jos tuleekin tilanne jossa kysellään että mikset sä juo…En osaa olla oma itseni en sitten millään ja vaikka olis ollut kyse miten hyvästä bändistä tahansa, tulee se olo että mieluiten juoksisin kotiin sohvan nurkkaan turvaan.
En pelkää enää nykyään sitä että alkaisin taas juoda, olen pääsyt yli jopa siitä “minä en enää juo”-ajatuksesta joka aiemmin pyöri mielessä päivittäin. Mutta jotenkin tämä sosiaalinen elämä ja kanssakäyminen pitäis saada kuntoon. Vaikka alkoholi ei enää vaikuta mun elämään niinkuin ennen, se edelleen kuitenkin vaikeuttaa elämää, toisella tavalla.
HELP!
^ Hei Kinuski, tuopas kuulosti tutulta! Olisin voinut itse kirjottaa samalla tavalla joskus. Mä oon itse ollut kans joskus yli vuoden juomatta, ja just tuollaisia ne fiilikset usein oli. Kyllä mä lähdin tonne keikoille ja tapahtumiin ja festareille ihan väkisinkin, että ois ollut sosiaalista elämää (ja myös etenkin sen takia että joudun käymään soittamassa itse : ), mutta onhan se sellasta ‘hohhoijaa’ -fiilistä välillä.
Juomattomuuden selittäminen ei ole ikinä tuottanut vaikeuksia, ja onhan mulla muutama streittari-kaverikin… mutta silti hohhoijaa.
En mä nykysin kovin usein käykään tuolla yöelämässä.
Välillä on tosi mukavaakin olla ihan selvinpäin jossain kapakassa, mutta se vaatii kyllä että paikka ei ole varsinainen örvellyspaikka vaan just nimenomaan joku musiikkiklubi. Esim. Tavastia ja Nosturi on Stadissa ihan viihtysiä paikkoja selvistelläkin, jos on mieluisa bändi vielä keikalla.
Muuten mä en osaakaan neuvoo mitään, vaan jätän neuvomisen noille viisaammille. Oli vaan pakko vastata, että tosi tutulta kuulosti toi avaus! 
Täällä on muuten ketju nimeltä “Baarissa selvinpäin” !
Itse asiassa sekin pelko että täytyy juomattomuuttaan selitellä on lähtöisin omasta päästä, kun ei tähän mennessä kukaan ole kertaakaan multa kysyny miksen juo. Pahimmat ahdistukset tuleekin juts omassa kantapaikassa jossa ennen istuin joka viikonloppu, siellä oleminen tuntuu sietämättömälle…Harvoin oon viitsiny sinne edes mennäkään sen jälkeen kun lopetin. Mutta sitten taas just jossain muualla, muulla paikkakunnalla ei ota ollenkaan niin koville. Ennen kuin seuraan tulee tuntemattomia ihmisiä joille pitäisi pystyä vielä juttelemaankin jotain. ääh.
Ehkä mä en oo vielä niin sinut raittiin itteni kanssa että pystyisin sitä “uutta” ihmistä vieraille näyttämään, tai jotai…?
Kyllä sais joku analysoida tämänkin pääkopan että sais jotain tolkkua.
Itselläni oli myös hankalia oloja, kun raittiutta tuli tuo vuosi täyteen. Omassa mielessäni annoin niille nimeksi “alkuraittiuden jälkeinen masennus.” AA:ssa kyselin asiasta ja vastaavia tuntoja oli ollut muillakin. Ehkä tuossa vuoden rajapyykissä on jotain juhlavaa - kokonainen raitis vuosi - hieno homma - entä sitten?
Yritin purkaa auki tuota masennus-sanaa. Masennustesteissä aina kysytään, meneekö huomenna vielä huonommin, kuin tänään. Kun tullaan ihan pohjalta ylös, on helppo nähdä huomisessa paljon hyvää. Minunkin, joka olin lähes kuolemanväsyneesti uupunut, oli helppo nähdä huomisessa toivoa.
Eikö kokonainen raitis vuosi olekin hyvä kiintopiste tällaiselle toivolle? Kun se jää taakse, niin mitä on edessä? Onko se pelkkää harmaata arkea, jonka kanssa pitää oppia elämään rasitteenaan alkoholistinen luontenlaatu? Ehkä tuossa vaiheessa avautuu nuo elämän realiteetit - alkoholin ympärille kietoutunut oma sosiaalinen verkosto alkaa tuntua yhtä väljähtyneeltä, kuin itse alkoholikin. Pitäisi löytää uutta seuraa ja uusia ystäviä.
Itse sain myös aivan hyvän neuvon - “Masentuneena ei saa jäädä sänkyyn makaamaan.” Ryhdyin käymään AA-ryhmissä päivittäin - kiertelin kotikaupunkini eri AA-ryhmiä etsien pieniäkin uusia virikkeitä. Kävin kiertämässä golf-kenttää ja ryhdyin rakentamaan puutarhaa. Panostin entistä enemmän oman ajatusmaailmani raitistamiseen - kuten täältä voi lukea, siinä riittää kyllä pikkupuuhasteltavaa. Ryhdyin myös uudestaan kirjoittelemaan tänne plinkkiin. Paljon olen siitä hetkestä päässyt eteenpäin, enkä enää kuvaisi oloani masentuneeksi. Sekin vaihe piti vain hyväksyä ja sekin meni ohi. 
Niimpä. Ennen itsetuntoa kohotti juomisella ja nyt kaikki se pitää löytyä vain itsestään. Onko elämäsi sitten muuttunut kurjemmaksi, kun et enää juo vai oliko se entinen elämä sittenkään niin makeaa, kuin haluaa muistaa.
Olihan se minunkin helppo tutustua ihmisiin ja varsinkin heittäytyä mitä ihmeellisiin seikkailuihin, mutta kuten Sirpa Pietikäinenkin sanoi, “koskaan en selvinpäin olisi ajanut humalassa autoa”, kun kärysi ratista. Näitä asioita ne minulla pääasiassa oli. Aika vähän siis on sellaisia asioita tullut mieleeni joihin voisin vieläkin palata tai ihmisiä joidenka mukaan lähteä.
Kuka sinua estää olemasta oma itsesi, jos et nauti nykymenosta?
Ei entinen elämä “makeaa” ollut, ei todellakaan, enkä kaipaa sitä örvellystä millään tavalla. Jos annoin tilitykselläni sen kuvan niin huonostipa kuvasin “ongelmaa”. Onhelma on se, että kun päätin lopettaa, oli juomisen tilalle keksittävä tietysti jotain muuta tekemistä. Viikonloppuihin toi uutta sisältöä uunituore siskonpoika, ja vietinkin varmaan jokaisen viikonlopun toisten nurkissa. Ja homma toimi hyvin, koska nyt ollaan tässä pisteessä. Mutta kun olisi niin kiva alkaa elää sellasta normaalia elämää, käydä keikoilla, istua iltaa kavereiden kanssa ja tehdä kaikkee mitä entisessäkin elämässä ilman että sen tarttis mitenkään ahdistaa. Oman pään sisältähän se ahdistus tulee, ja sen takia kaipaankin muiden neuvoja ja kokemuksia miten tästä päästään eteenpäin. Mulla ei oo yhtään kaveria joka ei jois, ja näistä asioista on aika hankala jutella jos toinen ei ole samassa veneessä.
Onnittelen kinuskia ensimmäisestä juomattomasta vuodesta! Olet selättänyt almanakan, eli enää et mieti juhlapäivien, synttäreiden yms. “velvoitetta” juomiselle.
Kirjoitat juomattomuudesta. Niinhän se meni minullakin. Ensin olin juomaton, eikä tehnyt edes mieli juoda. Kuitenkaan en ollut raitis siinä mielessä kuin sen nyt ymmärrän useamman vuoden jälkeen. Minun tieni kohti raittiutta kulki niin, että ensin piti lopettaa juominen, selvittää sisäinen pahaoloni ja sitten, pikkuhiljaa aloin matkata kohti psyykistä raittiutta. Nyt olen vihdoin vapaa myös ns. alkoholistisesta ajattelutavasta, johon kuului muun muassa pelko siitä, mitä toiset ajattelevat kun en juo. Eivät he paljoakaan ajattele ja parin ryypyn jälkeen tuskin edes kiinnittävät huomiota siihen, että en ota.
Paikkoja, missä juodaan, en enää kaipaa. Niillä ei ole minulle juuri mitään annettavaa. Osaan käydä konserteissa ja teattereissa, vaikka väliaikaani ei kuulukaan notkua baaritiskillä jos sellainen sattuu paikassa olemaan.
Piti antaa itselleni aikaa, kuten kauemmin raittiina olleet kehoittivat. Malttamattomuus oli pinnassa. Olisin halunnut, kuten alkoholisti haluaa, kaiken nyt ja heti. Henkinen eheytymiseni vei kauan ja se jatkuu edelleen juuri niin pitkään kun en halua ottaa ryyppyä selvään päähän.
“Päivä kerrallaan” ajattelukin on jäänyt pois. Se kuului aikaan, jolloin mahdollisuus joutua juomaan oli vielä olemassa.
Kannustan sinua antamaan aikaa itsellesi ja ajatuksillesi ja ennen kaikkea pyrkimään muuttaa ajattelu- ja elämäntapojasi yhä edelleen kohti todellista, kokonaisvaltaista raittiutta. Minä olen käyttänyt apunani mm. itämaisia filosofioita. Kenelle sopii mikäkin, on sitten jokaisen oma ratkaisu.
Minulle yksinkertaisesti toimi AAn toipumisohjelma tuohon pään sisäiseen ongelmaan. Lyhyesti voisit tehdä näin, mutta en halua neuvoa, vaan ehdottaa sitä mikä minullakin toimi. Mene ryhmään ja valitse kummi jonka avulla pääset askeltyöhön mukaan. Siivoa kummisi ja ryhmän avulla “talosi” ja luota Jumalaasi, niin raittiutesikin maistuu siltä mitä luvataan, iloiselta, onnelliselta ja vapaalta.
AA voi auttaa, jos niin haluat. Tai onhan noita hoitolaitoksiakin, kuten Minnesotahoito ja sehän ei tarkoita sitä, ettet ole juonut hetkeen 5v, ettetkö voisi sinne mennä, kun muitakin useita vuosia juomattomana olleita siellä on käynyt saamassa apua itselleen.
Kiitos neuvoista. Sain sieltä vahvistusta ajatukselle joka on tehnyt tuloaan kauemman aikaa jo, muttei ole kirkastunut ennen kuin nyt. Eli varmaankin juuri se mitä paarman kirjotuksesta jotenkin ymmärsin, juomaton muttei raitis…Äh, vaikea on pukee sanoiks tätä ahaa-elämystä mutta yritän… 
Ehkä tätä ahdistuksen tunnetta tuo se etten ole sinut raittiuden kanssa, tykkään siitä mutta sen julki tuominen ja ongelman myöntäminen julkisesti on hirveän vaikeaa. Häpeän sitä tosiasiaa että olen alkoholisti ja ettei mun elämässä ole muuta vaihtoehtoa kuin olla juomatta. Jokin aika sitten leikittelin vielä ajatuksella että entäs jos mä oppisin kohtuukäyttäjäksi, kun olen pystyny näin kauan olemaan kokonaan juomattakin…Vaikka kyllähän mä sen sisälläni tiedän ettei minusta siihen ole. Aika älyttömälle tuntuu sekin asia että häpeää sitä päätöstään joka kuitenkin on ollu omalle elämälle tärkein ja vaikuttavin, juomisen lopettaminen. Miten tämä koko juttu tuntuis olevan ihan päälaellaan?!
Mulla ei ole ollu apuna juomisen lopettamisessa kuin päihdepolin täti, jonka luona olen käyny säännöllisesti siitä asti kun sain avattua suuni työterveydessä ja onnistuin lääkärille myöntämään ongelmani. En halunnu antabuksia enkä halunnu mennä AA-porukoihin koska tässä tuppukylässä se vaan ei tuntunu niin luottamukselliselle mitä sen kuuluis ehkä olla?
Minnesota-systeemi on mulle ihan vieras, täytyis varmaan ottaa selvää siitä…Eniten mä kuitenkin kaipaan tällä hetkellä sitä vertaistukea, samassa tilanteessa olevien ihmisten “seuraa”, ja täältähän sitä saa. Jospa tää taas tästä selkenis.
Hei,
Voin olla väärässä, mutta johtuiko alkoholisoitumisesi siitä, että olet käyttänyt alkoholia sosiaalisten tilanteiden pelon itsehoitoon? http://fi.wikipedia.org/wiki/Sosiaalisten_tilanteiden_pelko
Oletko kysynyt tästä mielenterveyden ammattilaiselta? Jos näin on, niin vaiva on käsittääkseni korjattavissa lääkityksellä ja/tai terapialla.
Itse olen käyttänyt alkoholia vähän kaikkeen, sosiaalisten tilanteiden helpottamiseen, masennukseen, tunteiden tasaamiseen, muuten vaan, you name it. 
Tällä hetkellä on siis tähtäimessä alkoholin tiputtaminen pois kuviosta, että muita pääkopan vaivoja päästään penkomaan. Voi tosin olla, että alkoholi on aiheuttanut kaikki muut vaivani, mutta sittenpä sen näkee.
Joo, kyllä tuolla wikipedian kuvauksessa on aika lailla tuttua tavaraa.Itse asiassa se selittäis kyllä monta asiaa jotka on ollu vaikeita sekä sillon ku join että lopettamisen jälkeenkin. Ja on se mielessä käyny itelläkin, yritin muistaakseni joskus tuolla päihdepolin käynnillä puhua asiasta mutta ei siihen perehdytty sen enempää.Täytyy ottaa puheeksi uudelleen.Tsemppiä Adentille tuleviin koitoksiin ja kiitti hyvästä huomiosta!
Mitä sitä häpeämään, jos ei enää juo, kun sen juomisen seurauksesta sinulle ja läheisillesi koituu lukemattomia ongelmia!!Tai sitten sinä olet poikkeustapaus joita kuulemma on olemassa, en vain ole tavannut sellaisia. Minusta sitä kannattaisi hävetä, jos jatkaa juomista kaikesta kaameudesta huolimatta, vaikka niinhän siinä käykin.
Täälläkin voit kuulla muiden kokemuksia juomisen seurauksista, toipumisen keinoista sekä mitä omalle raittiudelle nykyään kuuluu, jotta sinäkin voisit samaistua.
Itselleni juominen aiheutti lukemattomat ongelmat ja yksin kun en ole koskaan asunut, niin läheiseni sai oman osuutensa, kun joutuivat siivoamaan ja pesemään “likapyykkini” joka taas johti myös heidän sairastumiseen.
Onneksi myös läheiseni on saanut apua ja jos näyttää siltä, että sitä tarvitaan lisää, niin heillä on mahdollisuus siihen, kuin minullakin.
Elämäni maistuu tänäänkin loistavalta, kun saan olla raittiina, niin kaikki muu onkin sitten vain extraa. Juuri nytkin olo on mitä mainioin ja vaikka väsyttää, niin tiedän, ettei asiani voi olla huonommin huomennakaan, kunhan nyt en ota tänään mitään mitä ei kannata. Nyt on pakko ruveta ottamaan järki käteen ja alkaa nukkumaan. Öitä
Mitenkä minusta tuntuu että Rahvas ymmärtää kaiken mun kertoman nyt ihan päin persettä. Asia joka mua hävettää on se, että asiat ylipäänsä pääsi siihen pisteeseen ettei juominen ollut enää vaihtoehto. Ja sen asian kertominen ihmisille nolottaa kamalasti. Harvalle olen sitä pystyny edes sanomaan. En häpeä päätöstäni lopettaa juominen ja pysyä raittiina, päinvastoin, olen tosi ylpee ja onnellinen siitä ettei mun elämässä enää tapahdu niitä karmeuksia eikä alkoholi määrää mun elämästä niinkuin ennen. Ne ajat oli hirveitä enkä ikinä halua palata takaisin sellaseen elämään. ei muuta tällä erää. 
Kestää oman aikansa ennenkuin oma suhde tähän lopettamiseen asettuu oikeaan uomaansa. Aika kauan minullakin meni, ennenkuin opin aivan yksinkertaisesti sanomaan “En käytä alkoholia.” Aloitin “tipattomalla toukokuulla” - se oli ihan hyvä selitys ja myös totuuden mukainen. Jatkoin “tipattomalla kesäkuulla” - sen enempää touukokuusta puhumatta.
Kyllä sitä raittiutta varmaan on ihan syytäkin olla pohjalla jonkin verran, ennenkuin voi vain todeta: “Alkoholinkäyttö alkoi tuottaa sen verran paljon ongelmia, että lopetin juomisen kokonaan.”
Tuo kuulostaa kovin tutulle. Muutenkin sun tilanne, sillä mäkään en halunnut antabusta ja apuna on “vaan” päihdepoli. Tämänpäiväisen ryhmäkokemuksen jälkeen en usko että menen sinnekään enää takaisin, ainakaan tuohon ryhmään. Ehkä jos löytyy joku jossa pystyy samaistumaan paremmin. Koitan päästä yksilöterapiaan kyllä.
Minä en kehtaa varmaan vielä pitkään aikaan kertoa kenellekään että olen juoppo, alkoholisoitunut, tai mitä ikinä. Enkä ole itsekään ihan varma vielä olenko. Minun tilanteeni on kuitenkin sellainen, että en saa hoitoa muihin mahdollisiin henkisen puolen ongelmiin, jollen ole tiettyä aikaa vähintään juomatta. Ja kun olen tämmöinen “kaikki-tai-ei-mitään” -tyyppi, niin tein saman tien päätöksen olla ottamatta mitään ikinä enää.
Mutta valehtelisin, jos sanoisin että jossain pikkuaivojeni takasopukoissa ei elelisi pieni toivonkipinä kohtuujuomisesta…
[size=85]“Entäs jos saankin terapeutin kautta tunnemaailmani raiteilleen? Sittenhän en enää käyttäisi alkoholia lääkkeenä, eikö niin? Ja voisin nauttia viiniä ruuan kanssa ja olutta saunan jälkeen, eikö niin?”[/size]
tai
[size=85]“Entäs jos olen juomatta pari vuotta, syön lääkkeeni kiltisti, käyn terapiassa, kohtaan traumani ja poistan elämästäni tekijät jotka vaarantavat lasteni tulevaisuuden, enkö sitten voisi juoda? Eikö se sitten olisi ihan turvallista?”[/size]
Mutta kun tällä hetkellä en voi olla varma, onko tuo kyselijä minä, vai alkoholi, niin vaiennan sen raa’asti. Tungen sille viinaan tuhlatut pankkikorttikuitit suuhun, soitan sille korvalappustereoista repeatilla tyttäreni lausetta “Iskä haisee” ja näytän vaimoni väsyneestä naamasta otettua valokuvaa.
Luulen, toivon, että latuni kulkee vähän samoin kuin paarmalla. Eli että ensin pois alkoholista, sitten pois pahasta olosta ja jäljelle jää raitis elämä, ilman kysymyksiä.
No onneksi kukaan ei kuollut, vaikka asiasi ymmärsin hieman erilailla, sori. Ole ihmeessä raittiudestasi onnellinen se kannattaa.
Saanko kysyä, että kenelle kaikille olet uskaltanut puhua ja mitä tuntoja olet kokenut siitä. Aluksi varmaan pelotti tjms, mutta kertoisitko?
Pakko vähän tuottaa pettymystä Jos saisit tunnemaailmasi raiteilleen, ei sinulla olisi myöskään halua käyttää ruoan kanssa alkoholijuomia. Aivan oikeasti - punaviini on pilalle käynyttä marjamehua ja saunaolut maistuu aivan kauhealle. Terveellä tunne-elämällä varustettu ihminen vaistoaa etanolin myrkyllisyyden, eikä suostu sitä suuhunsa laittamaan. Jos sitä myrkkyä laittaa suuhunsa, niin makunystyrätkin varoittavat vaarasta ja aine on pakko sylkeä pois. Jos et usko, niin kokeile varovasti pesupulverin kanssa.
On se kirkossakin muuten Herran ehtoollisella vinha näky, kun mummot tummissaan räkivät ehtoollisviinejä pitkin alttaria. 
Riparin konfirmaatiossa ei niin haittaa; teinithän syljeskelee muutenkin.
Saisikohan sen riparipapin syytteeseen alkoholin tarjoamisesta alaikäisille. Tupakin tarjoamisesta ainakin uuden lain mukaan joutuisi edesvastuuseen. Äiti oli aikanaan töissä uskovaisten lehdessä. Jatkuvasti piti käydä papeille juomaa ostamassa, kun itse eivät kehdanneet. Nooa oli alkoholisti ja Jeeesuskin näkyi juoppojuhlia suosivan. Mahtaa olla kirkko moraalinvartijana aika iso syyllinen länsimaiseen alkoholikulttuuriin.
Tuo mielikuva räkivistä mummoista kirkossa pyörii nyt niin mukavasti verkkokalvolla ettei sitä millään hennois hävittää 
Mutta jos vastaan siihen Rahvaan kysymykseen että mitä tuntemuksia se juomisongelman myöntäminen herätti…No ihan lähimpien ihmisten kanssa asiasta on tietty puhuttu paljon, äiti on alkoholisti, AA:n kautta raitistunu yli 30 vuotta sitten, isäpuoli samoin, muutenkin sama ongelma on tässä lähimaastossa hyvin tuttu. Veli kuoli alkoholin takia pari vuotta sitten,ja isä saman riippuvuuden tuloksena heinäkuussa.
Näiltä läheisiltä vielä eläviltä ongelman ymmärtäviltä oon saanu pelkästään kannustavaa ja hyvää palautetta, luonnollisesti. Mutta sitten kaverit, nekin joita aiemmin ystäviksi kutsuin, on suhtautunu niin oudosti, etten niiden reaktioiden takiakaan ole pahemmin asiasta suutani aukonu. “Paras” ystäväni oli kovin harmissaan siitä että kenenkäs kanssa hän nyt ryyppää, kysymykset oli tyyliin milloin lopetat tuon selvistelyn, ja muutenkin hän oli sitä mieltä ettei minun kanssa voi sitten tehdä enää oikein mitään kivaa. Olin silloin ollu muutaman kuukauden juomatta ja voitte uskoa että jotenkin sillon tuntu että näinhän se on, olen nyt sit tylsää seuraa kun en enää kännissä kohkaa ja viihdytä porukkaa. Eräs kaveri ei ole pitäny minuun mitään yhteyttä sen jälkeen kun kerroin etten halua enää juoda, että kun en kerta osaa ottaa siivosti niin en halua ottaa enää ollenkaan. Muutenkin ihmiset vaivautuu, ne ei halua kuullakaan mistään ongelmasta. Entinen työkaveri sanoi mulle että ota yhteyttä sit kun taas alat ottamaan niin lähdetään yhdessä ulos. Muunlaista vaihtoehtoahan ei ole olemassa kuin se että joko kaikki juo tai sitten selvistelijät jää kotiin. Että ei nämä mun kokemukset rohkeasti avautumisesta ole ollu kovin lämmittäviä saati kannustavia esimerkkejä…
Muutenkin kun olen aina ollu niin typerä että toisten mielipiteillä on ollu ihan liikaa vaikutusta (tämä ehkä liittyy siihen Adentin mainitsemaan sos.pelkojuttuun…)ja sit kun ihmisten suhtautuminen on ollu tollasta niin kyllä se paskalle tuntuu. Mutta tästä voi ehkä päätellä sen että on aika etsiä uusiakavereita. Koska tämä nykyinen elämä, tylsänäkin versiona hakkaa mennen tullen sen mitä elo oli reilu vuosi takaperin.
Huh, siinäpä sitä taas tuli.