Moro.
Ajattelinpa tässä kertoa omaa tarinaani, olen kyllä lukenut palstaa pitempään mutta vasta nyt
sain inspiraation kirjoittaa.
Ensin omasta taustastani;
Olen aika myöhäissyntyinen alkoholisti, eli koulu- ja opiskeluajat menivät aika lailla raittiiina koska olin aivan nörtti eikä alkoholi kuulunut siihen.
Varsinainen käyttö alkoi vasta kolmikymppisenä kun olin jo ollut vuosia työelämässä, syitä oli monia: tärkeimpinä työstresssi ja yksinäisyyys,monasti tuli tehtyä 16 tunnin päiviä ja viikonloppuisin piti keksiä jotain rentouttavaa ja löysin alkoholin ,
Siitähän löytyikin ihmelääke joka tepsi kaikkeen. Sitten 2004 tuli kenkää, kun firma lopetti toimintansa ja minä joka olin kuvitellut olevani korvaamaton sain lähteä.
Siitä lähti eka ryyppyputki. Tässä vaiheessa se ei vielä ollut mikään ongelma.
Alkoholin käyttö jatkui kuitenkin vielä kohtuullisuuden rajoissa kun melko nopeasti löysin
uuden työn.
Kun sitten 2010 tuli loppu uudellekin firmalle niin kaikki helvetti pääsi irti.
Heti lapun kouraan saatuani menin ensin vessaan itkemään ja sitten alkon kautta kotiin.
Tästähän se sitten lähti se nykyinen helvetti. Kun mitään hommia ei ollut tarjolla, niin päivät menivät ryypätessä. Ajan myötä seurasivat katkot, kramppi, delikka, AA ja vaikka
mitä. Tuntuu että kaikki elämänhalu on mennyt, apua on tarjolla vaikka kuinka mutta eipä
auta. Lieneekö sitten syynä rankat masennusjaksot vai mikä. Harmi ettei ole rahaa käydä
psykiatrilla, voisin ehkä saada edes paremmat lääkkeet.
Onneksi sentään on vielä ystäviä jotka ovat jaksaneet tukea, mutta eihän siitä mitään tule
jos ei ole oikeasti halua raitistua, eivätkä he siihen voi pakottaa.
Nyt taas delikka kolkuttelee ovella harhoineen ja psykiatrian suljetut luultavasti odottaa,
mutta eihän sen elämän välttämättä näin tarvitse mennä?
Tervetuloa Donnerwetter!
Ei sen elämän noin tarvi mennä. Ei todellakaan. Kirjoittaminen auttaa ja tunteiden jakaminen. Täällä on ihmisiä jotka sua tukee. Kirjoitat niin saat vastauksia kysymyksiin.
Tämä on minua auttanut, niin miksei sinuakin… Eipä tarvii ravata paikasta toiseen voi kotosalla koneen äärellä kirjoittaa ja lukea muiden juttuja. Se auttaa. Ainakin minua.
Niin ja toi palstasi otsikko. Mitähän seuraavaksi? Jos avaan korkin nyt, niin en todellakaan tiedä. Ehkäpä on aika laittaa korkki kiinni ja lähteä tosissaan raitistumaan… Pitkä prosessihan tuo on, mutta lienee pidemmän päälle kannattavan.
Paljon voimia ja tervetuloa tänne! 
Kiitos vastauksesta,
Koitin tuossa miettiä päinvastoin hyviä asioita elämässä ja löytyihän niitä:
-Terveys, maksa ja muut sisäelimet (haima, sydän, munuaiset jne.) vielä hyvässä kunnossa.
- Aivoistakin vielä vähän jäljellä
- Ihmisiä jotka välittävät minusta, kuten kaveri (absolutisti) jonka olen tuntenut 20 vuotta
ja jonka kanssa soitellaan. Ollaan tunnettu jo 90-luvulta, jolloin en vielä juonut vielä lainkaan. Hänen on tosin ymmärrettävästi vaikea ymmärtää miksi sen korkin kiinni pistäminen on niin vaikeaa.
-Paikallisessa Terveyskeskuksessa on hienoja ihmisiä töissä jotka jaksavat motivoida nousemaan retkahduksesta aina uudelleen.
Harmi vain että tuo AA-kuvio jäi retkahduksen jälkeen sikseen.
Naapurikaupungissa olisi AA/NA ryhmiä vaikka kuinka mutta niissä käyminen on jäänyt, koska joudun kulkemaan linja-autolla, ja rahaa ei ole.
Enimmäkseen silloin aikoinaan kuljin NA-ryhmissä, joista ei minuakaan pois potkittu vaikka pelkkä alkoholisti olenkin (Ystävä raahasi mukanaan, nyt hänkin on muuttanut muualle).
Ilmoittelen lisää jos hengissä pysyn…
Onneksi näyttävät kummasti kaikonneen harhat muutaman tunnin nokosten jälkeen.
t:donnerwetter
Antabusta kaksin käsin, tupla-annoksella seuraavan vuoden ajan. Loppuu jossittelu ja pohdinta kertalaakista kun perkeleet ampuvat pään irti jos pulloa yhtään tavoittelee. Ei tässä isäämeidän tartte vielä lausua mutta kun A-herra ei armahda niin sittenpä totetellaan.
Antabuskin on jo nähty. Varmasti hyvä lääke joilla se toimii. Minulla vaan alkoholi oli ollut niin suuri osa elämää että kun se vietiin pois niin ei jäänyt mitään, vain tyhjä pää. Oli tietysti jotain velvollisuuksia muille tjs. joista suoriuduin mutta itselle ei jäänyt mitään.
Se tässä näköjään onkin ongelman ydin, eli ainoa asia joka on estänyt tappamasta viinalla tai muilla aineilla on muut ihmiset. Heidän ilokseen olen ainakin koittanut jaksavani, jos heitä ei olisi niin adios. Mitäpä tälläkään vuodatuksella on enää väliä, kaikki on aivan sama!
t:donnerwetter
On sulla roppakaupalla hyviä asioita elämässä. Tosta, että terveys on tallella niin siitä pitää olla kiitollinen. Niin ja aivot kanssa 
. Terveys ja aivot menee niin sitten ei ookkaan enää mitään.
Minusta jotenkin tuntuu, että toinen alkoholisti ymmärtää toista alkoholistia kaikkein parhaiten. Enkä mä ymmärrä miksei tämäkään toimisi AA:n korvikkeena? Ihan sama juttu melkein ja vielä varmaan yhtä tehokas jos jaksaa kirjoitella.
Toivottavasti sinusta kuuluu jotain jossain vaiheessa. Helppoahan tämä ei ole mutta toivon mukaan kun jaksaa sinnitellä kohti raittiutta, niin varmaan kannattaa loppupeleissä.
Kiva kuulla sinusta lisää, niin saa täällä ihmiset susta lisää tarttuma pinta-alaa. Mietin vaan kun itse kirjoittelen, niin en aina saa mitään vastausta. Mietin vaan, että ei kaikki osaa kaikkiin vastata. Sitten kun oon kirjoitellu joistain muista ongelmista, niin sitten on ihmiset “tarttunut onkeen”. Ehkä silleen ovat kokeneet samaistumista ja vastaneet.
Paljon tsemppiä! 