Mitä tehdä?

Minulla on sellainen tilanne, että avopuolisoni on jo vuosia poltellut kannabista, myös koko tämän ajan kun olemme olleet yhdessä. Hänellä on joka kuukausi sama rutiini, alku kuussa kun tulee rahaa (tällä hetkellä työtön, eli elää työttömyyspäivärahalla tms), hän tuhlaa miltei kaikki rahansa nettilaskun, vuokran ja yhteisen ruokakassaan maksamisen jälkeen käyttörahansa kannabikseen. Ostaa siis jonkun 5-6g, polttaa ne neljässä/viidessä päivässä (on tänä aikana ihan pihalla koko äijä), sitten karstaa pari päivää ja sitten istuu loppu kuun suurimmaksi osaksi ajasta sisällä masentuneena mököttämässä rahattomana. Näin käy joka ikinen kuukausi. Sitten joudun ostamaan hänelle tupakat loppu kuun ajan, koska ei ikinä jätä niihin rahaa, ja pakko minun on sitten ne ostaa, koska en jaksa katsella häntä tupakan himoisena. Olen yrittänyt puhua asiasta monesti, monilla eri tavoilla. Mikään ei auta :frowning:

Itse en käytä mitään päihteitä, en tupakkaa, en alkoholia. Joten vaikea ymmärtää tälläistä käyttäytymistä. Oon vaan ihan neuvoton tän asian suhteen, en oikeesti tiedä mitä tehdä. Meille on syntymässä esikoinen ja en haluaisi jäädä yksin vauvan kanssa. Mitä voin tehdä, että asiat muuttuisivat? Ahdistaa myös se kun polttaa kannabista ikkunasta meidän makkarista, vaikka monen monta kertaa pyytäny ettei tekis niin. Ostin hänelle jopa sellaisen piipun, että menisi ulos polttamaan, mutta ei kelvannut :frowning: Välitän kuitenkin hänestä ja toi tää on meidän ainoo ongelma, mutta iso sellainen. Inhottaa katsella kun toinen on ihan surkeana aina kun rahat loppu, ei hän vaan jotenkin pysty hallitsemaan tuota käytöstään, koukussa siis todellakin on.

^ Vaikuttaa siltä, että miehesi on psyykkisesti riippuvainen kannabiksesta. Yksinkertaisesti hänen tekee niin paljon mieli kannabiksen vaikutuksia, että on valmis laittamaan siihen ylimääräiset rahansa (joita tarvittaisiin myös esim. nikotiinin saamiseen ja kait sitä kaikkea muutakin kivaa/hyödyllistä voisi itselle/tyttöystävälleen/tulevalle lapselleen ostaa).

Mielestäni hän ei arvosta sinua pätkääkään jos ehdoin tahdoin haluaa altistaa sinua savulle/hajuille. Ja tuo tupakan pummiminen nyt on aivan helkkarin säälittävää jos omat rahat on poltettu ganjana ilmaan… Onko ukkosi muuten tietoinen miten haitallista keuhkoille tuo karstaaminen on?

Minä en henkilökohtaisesti parisuhteessa kieltäisi/estäisi toista pajauttamasta, mutta aivan varmasti tekisi sen minun nokkani ulottumattomissa (jos en hajusta pitäisi) ja kehottaisin käyttämään vaporisaattoria (jolloin vältytään keuhkohaitoilta ja tavarakin riittäisi pidempään). Ja jos se 5-6päivää ollaan aivan tillin tallin alhaisilla toleransseilla, niin ei siinäkään nyt sitä toista parisuhteen osapuolta nyt niin hirveesti kunnioiteta…

Kiinnostaisi näin itsekkin isänä, että miten meinaat tulevaisuudessa toimia kun isän tulisi hoitaa pientä lasta ja varmaan ymmärrät, että isä joka on voimakkaassa kannabispäihtymystilassa (ei toleransseja) ei oikein voi kunnolla ottaa vastuuta. Vai meneekö se sitten siihen, että aina kuun alussa sinä olet se joka hoitaa kaikki perheen asiat kun ukko vetää savua keuhkoihin?

Minä näyttäisin sinuna ukolleni tämän ketjun ja kysyisin häneltä ihan tosissaan, että etkö sinä välitä minusta/minun tunteistani lainkaan (pieni lapsikin vielä tulossa)? Olisiko aika tehdä omalle toiminnallee jotain vai voiko sitä aivan täysin kritiikittömästi itsekkään katsoa?