Mitä Tehdä?

Olen 29vuotias jo kahden lapsen äiti ja tapasin 1,5vuotta sitte miehen johon myös rakastuin. mies istui 7kk vankilassa ja vapautui viime tammikuussa ja meidän piti aloittaa yhteinen elämä. tilanne on nyt se olen raskaana kuudennella kuulla ja mies valitsee kerta toisensa jälkeen alkoholin seurakseen. raskauteni kestäessä 147 päivää laskin karun tuloksen joista mies oli ollut minun kanssa 37päivää ja niistä 19päivää selvinpäin tai ainakin nukkunut krapulaansa jne. ryypätessä ei ole köyhä eikä kipeä ja se kestää viikonkin ja sitten krapulasta ja morkkiksesta selvittyään jatkuu taas. muina aikoina no yosin viinankin kanssa käyttää diapamia ja tenoksia sekä tramaleita joita on minun selälle määrätty jos en hae hänelle lääkkeitä suuttuu ja haukkuu. ja haukkuu muutenkin minun syyni on juominen yleensä aina. emme ehtineet muuttaa yhteen joten siltä osin ei ole ongelmaa vaan ongelma on siinä että mitä teen tälle suhteelle?
en voi vain jatkuvasti antaa anteeksi ja hyväksyä kaikkia tekoja.

Minulla ei ole tapana tsempata yhtäkään juovaa alkkaria, käyttävää narkkaria, eikä hörhössään roikkuvaa läheistä. Sen verran kovan koulun olen itse käynyt ja niin paljon pahaa saanut aikaan itselleni ja ympäristölleni. Sanon nytkin ihan suoraan, mitä ajattelen tilanteestasi. -Jos välttämättä haluat saattaa tulevan lapsesi kuseen ja itsesi myös, jatka ihmeessä eloa mainitsemasi kumppanin kera. Usko ja luota hänen raittiuslupauksiinsa ja toivo ja rakasta oikein pirusti.

Jos taas haluat lapselle turvallisen tulevaisuuden ja samoin itsellesi, lähde pikimiten lätkimään tuosta suhteesta ja aloita uudelta pohjalta elämäsi. Yksikään käyttäjä tai juoppo ei raitistu rakastamalla, toivomalla tai edes rukoilemalla. Ei niin kauan, kun raittiutta ei itse halua. Ja vaikka sanoisikin haluavansa, valehtelee poikkeuksetta, kunnes on niin pohjalla, ettei kukaan edes koske häneen kuin kumihansikkain ja pitkällä kepillä.

Kiitos ex-juopolle.

Tällä hetkelläkin olen tilanteessa jossa mua vaaditaan antamaan anteeksi välillä uhkailemalla ja välillä rakkauden tunnustuksilla. Puhelin on piipannut aamusta asti kun ihminen ole morkkis päiväänsä jälleen herännyt.
Jotenkin pitäisi jaksaa arkea pyörittää vaikka uni ei tule kun yöt miettii ja pohtii olenko minä todella noin kylmä nainen mitä mies antaa ymmärtää kun sanon ei, etten jaksa enää.
9kuukautta olen antanut anteeksi tää kierre mun osalta pitäisi saada poikki, vauvan odotus vie voimat, lapset ja oma opiskelu vie voimat… en tiedä, olen niin väsynyt etten osaa edes kirjoittaa.
15minuuttia sitten tulleessa teksiviestissä taas lupaa kuinka ei tule toistumaan ja minun pitää ymmärtää kuinka vaikeaa hänellä on kun on vasta päässyt siviiliin… Ei taida itsekkään huomata kuinka aika on siitä jo kulunut…

Tyypillistä. Tunnen lajitoverini läpikotaisin. Juuri noin minäkin vedättelin vuosikaudet. Lopulta, Luojalle kiitos, vaimoni otti eron ja jäin totaalisesti yksin pulloni kanssa. Se herätti vasta totuuteen ja maailmani romahti. Tapaus pelasti henkeni. Entinen perheeni ei ole vieläkään täysin toipunut aiheuttamistani traumoista. Toipuneeko koskaan? Noista ajoista on sentään jo monituisia vuosia…

Haluaisin saada rekisteröityä itseni tänne, mutta ei onnistu. alkuun herjasi että s-posti osoite on jo käytössä ja nyt ei ole muka koodi oikein…

Niin en huomannut kirjoittaa miehen ikää edes hän kuitenkin on 39 ja kolme lasta kertynyt joita EI SAA tavata nyt ymmärrän mistä syistä, alussa minulle kertoi että naiset on niin kusipäitä ettei anna.

Hei vieras, ja tähän voi vaan sanoa, että exjuoppoa komppailen.

Muista, että kaikki mitä se mies sinulle syytää on syytä antaa mennä toisesta korvasta ulos. Syyllistys, uhkailu, rakkauspaska. Sun on nyt ensisijaista turvata itsesi ja lapsesi, ja keskittyä siihen. Hyvä juttu on, että ette asu yhdessä, ja tässä kohtaa on helppo tietysti sanoa että älä päästäkään sitä sinne. Jos kovasti uhkailee, hae lähestymiskieltoa.

Oon pari vuotta elänyt narkomaanin kanssa, ja aika pitkän ajan aktiivisesti käyttävän sellaisen. Sinä aikana tulivat nuo kaikki hirveät sanat tutuksi. Mä ymmärsin ja ymmärsin ja annoin anteeksi… enkä oo hirveästi vieläkään edistynyt asiassa. Mutta mulla itsellä on parempi olla, en syyttele itseäni, en valvo öitä ja stressaile miehen touhuja ja menoja yms. samalla tavalla kuin silloin ennen. Kirjoittele vaan, se helpottaa.

Jatkui pitkälle yöhön viestit ja aamusta heti uudestaa… olen lukenut tänään rakkauden tunnustuksia ja kuinka minä ja äitini olemme molemmat hoidon tarpeessa. ja kuinka muutkin ihmiset minua haukkuvat jne… olen kyllä niin vähän aikaa asunut uudellapaikkakunnalla ettei minua tunneta saati minä tuntisin muita kuin koulu ja lasten hoitokavereita.

sentään aurinko paistaa ja jaksoin kouluun asti itseni raahata jos pysyisin itse arjessa mukana.

luin myöhään vielä näitä juttuja täällä kyyneleet silmissä on yksi koskettavimmista sivustoista mihin olen koskaan eksynyt. ja kaiken lisäksi niin totta.

Rekisteröitymis ongelmani jatkuu… mutta olen kuitenkin Piritta…

itkuksi meni tämä päivä, taistelu tekstiviestejä vastaan jatkuu. uusi numero vaihdettava jälleen ja toivottava etten taas heikkona hetkenäni sitä anna tälle ihmiselle.

Alkaa olemaan niin syyllinen olo että tekisi mieli vastata että Anteeksi kyllä minä rakastan jatketaan vain, jospa saan itseni pidettyä kasassa enkä laita sellaista viestiä… Olen kylmä koska en halua selvittää asioita ensi viikonloppuna kun hän haluaisi… on luvannut jo niin monta kertaa selvittää ja kun olen antanut mahdollisuuden tulla puhumaan ei sitten puhu vaan on vailla hellyyttä ja sänkyhommia, niin kaipaisin itsekin aikuista lähelle ja saada hellyyttä ja rakkautta, kaipaan todella paljon, haluaisin jakaa raskauteen liittyvät asiat ihmisen kanssa, ihmisen joka välittäisi.
Onneksi on niin paljon haukkumis viestejä tallessa että kun tekee mieli vastata niin yritän lukea niitä ja muistaa mikä on kyseessä. tekisin mitä tahansa että kaikki olisi hyvin ja olisimme onnellisia. Mutta emme koskaan ole olleet onnellisia tai ollaan tavallaan, mutta kun yhdessä ei olla oltu 8päivää tarkoitan selvää päivää pidempään. Oli se linna reissu, kiersin tapaamassa 600km päässäkin, istuin avotalon pihalla viime syksyn kaikki lauantait 10-14, hommasin itseni perhetaapaamiseen ilman oikeutta siihen, olin 5päivää kaverina siinä talossa.
Ja mitä sain noista 7kuukaudesta? sain hirveen määrän haukkumista mikä huora olen ollut silläaikaa kun toinen lusii, kuinka en ole välittänyt enkä tehnyt mitään toisen eteen.
Ajattelin helmikuun juomisen olevan vain juhlan paikka vapaudelle.
samoin maaliskuun, sitten huhtikuun…
Aloin laittaa kampoihin… ilmoitin että päiväkirjani mukaan olet 4kuukauden aikana ollut 23 päivää selvinpäin.
sen jälkeen olin täysi kusipää koska manipuloin ihmistä niin manipuloin pitämällä päiväkirjaan. ja päiväkirjani katosi.
vappu viikolla tulin raskaaksi, mies halusi lapsen ennen kuin täyttää 40, jotta jaksaa vielä sen kanssa olla. yritin sanoa etten mä nyt pysty tähän väliin kun viimeiset rippeet opiskelusta on jäljellä. mutta sattumaa tai kohtaloa vahinko tapahtui. no otan elämän vastaan ja rakastan tulevaa lastani vaikka ei ollut ihan niin suunniteltu kuin olin ajatellut. mies vannoi ja vakuutti kuinka elämästä tulisi mukavaa yhdessä ja Kuinka Onnelliseksi Hän tulisi kun on töitä vaimo ja lapsi.
töitä niin niitä töitä tehdään kun on morkkis ja kun ei ole ei tehdä.
Ei ollut raskaus pitkälläkään kun jo alkoi haukkuminen kuinka olen huora ja tehnyt tahallaan hänen elämästä vaikeaa raskaaksi tekeytymällä. ja jo hetken päästä pyysi anteeksi ja oli toista mieltä. oli menossa kihloihin kesällä kännissä joka toinen päivä ja jokatoinen päivä ei, Onneksi ei menty…
Oli taas parempikin hetki yhdessä mutta ei kahta viikkoa pidempään kun taas joku riidan aihe että on SYY lähteä pois ja tietenkin juomaan ja sitten taas seuraavan viikon alussa morkkis viestit alkaa ja minä annoin viimeistään torstaina anteeksi ja sovinto tehdään ja perjantaina “pari” ja lauantaina yleensä sama rumba päälle, riita, pois ja juomaan.

Nyt taistelen itseäni irti ja yritän olla etten anna periksi ja etten nyt varsinkaan jatkaisi.
Kauheen sekavaa mutta taas sain itseni muistamaan miksi en vastaisi puhelimeeni!

Todella tuttua tuo miehen viestien lähettäminen; vuoron perään rakkauden tunnustuksia ja kun ei saa vastakaikua niihin, haukkuu ihan lyttyyn. Mieheni usein ihan selvänäkin sanoo puhelimessa rakastavansa ja kun en vastaa heti siihen, hän melkein aina poikkeuksetta loukkaantuu. En vaan tykkää toistella perässä kuin papukaija, haluan sanoa sen sitten kun siltä aidosti tuntuu, enkä vaan siksi, jotta alkoholistimieheni sisällä asuva mörkö saisi tyydytystä.

Mieheni on myös usein humalassa tai rapulassa väittänyt ihan kummallisia asioita, kuten: “kuulin sun yheltä kaverilta sellasta juttua susta että huh huh…” Sitten olen vaan ihmetellyt, että ei pitäisi olla mitään enää mitä mieheni kanssa ei oltaisi puhuttu selväksi. Ja niinpä kun mieheni on ollut myöhemmin taas “oma itsensä”, hän on myöntänyt, että valetta se oli ja oman pahan olonsa purkua.

Olen myös samaistunut monien tämän sivuston tarinoihin ja joskus on tullut itkettyäkin… Mieheni inhoaa yleistystä, hänen mielestään alkoholismin ilmenemismuotoja ei voi yleistää. Itse taas olen sitä mieltä, että samasta kirouksesta kärsivillä on paljonkin yhteisiä piirteitä, jotka ilmenee siis käyttäytymisessä ja ajattelussa. Onhan kaikilla flunssaakin potevilla tietyt oireet, joista sen tunnistaa -kaikilla siihen ei vain liity esim. kuume.

Just toi kuulin sun yhdeltä kaverilta juttua susta… Aivan samallailla tuli viesti kaveris sanoin sua Ylikiihottuneeksi nartuksi! kun kysyin kuka kaveri niin en kerro en halua sekaantua… halusin vaan että tiedät mitä sinusta puhutaan.
Ja paljon muitakin, olen epäillyt että kuka mun kavereistani todella tollaisia puhuu ja oikeasti luullut että joku puhuu, mutta alan tajuamaan että nämä ovatkin miehen omassa päässä nämä kaverit.

Ja toisenlainen vainoharha on myrkyttäminen. kesällä minulla oli aina kylmä vesi pullo kaapissa ja mies kuvitteli että olen siihen laittanut jotain mikä vetää hänen päänsä sekaisin, pakotti myös juomaan 1,5litraa vettä kerralla kun halusi nähdä kuolenko siihen! ja kuinka monet ruuat onkaan heittänyt menemään kun niissä on ollut "myrkyn"haju.

Lukaiskaapa juttuja, joissa kuvaillaan narsistista luonnetta. Niitä löytyy netistä ja kirjastoista. Enemmistön alkoholisteista ym. käyttäjistä kerrotaan olevan narsisteja. Minä myös olen, mutta tuo tuhoisa luonteen ominaisuus pysyy kurissa kun pidän nuppini selvänä ja hoidan psyykeäni muulla tavalla kuin päihdyttävillä tai mitenkään keskushermostoon vaikuttavilla aineilla.

Moi,kuulostaa siltä,että olisiko sulla henkinen riippuvuus päihteitä väärinkäyttävästä miehestä.Päihteet,lääkkeet,alkoholi,jota miehesi käyttää ,ohjaavat hänen käytöstään.Ihminen,joka sallii itselleen tuollaisen väärinkäytön,huijaa läheistään ja itseään.Hän jopa itse uskoo,omat valheensa,koska kehittelee,noita juttujaan,tyyliin"se ja se on sanonut sinusta sitä ja tätä",hänen tarkoituksensa on ottaa kaikki sinussa omaan valtaansa ja poistaa kuvioista muut ihmiset,jotka ovat uhka hänen psykopattiselle hallinnalleen.Päihdesairas rakastaa vain ja ainoastaan päänsekoitusaineitaan,muut hänen lähellään olevat ovat tarpeellisia,vain siksi,että heitä käytetään kaikin tavoin hyväkseen,he ovat “naamio”,julkisuuskuvalle,kun päihdesairas, ei halua katsoa todellisuuttaan silmiin.Valinta on sinun,mutta hän tulee aiheuttamaan suuria ongelmia,sinulle ja lapsellesi,jos jatkat kotileikkiä hänen kanssaan.Rakkaus ei ole sitä,että toinen on vintti pimeänä,“läsnä”.Lapsen jättäminen päihdeongelmaiselle on riski lapsen turvallisuudelle,koska päihteitä väärinkäyttävän elämässä,vain ja ainoastaan tärkeintä on,hänen päihteilynsä jatkuminen.Hänen kanssaan jatkamalla,tulevat eri viranomaistahot,teille tutuiksi.Sanon ihan kokemuksesta,ota ja lähde,maailmassa on myös kunnollisia ja hyviä miehiä,joiden kanssa otetaan yhdessä vastuu,eikä kuseteta toista.Exjuoppo puhuun täyttä asiaa,joten samaa mieltä olen hänen kanssaan.Sinuna jättäisin tuon “pelin” väliin,pelaat myös lapsesi elämällä,sori.Oletko ottanut Alno:niin yhteyttä?suosittelen.Hae itsellesi vaikka tukihenkilö,Alnon:ista sellaisia saa myös.

Ja niin sainhan senkin viestin että miten nyt yksi rommi ilta voi laittaa maailman näin sekaisin, en tajua!
No, ei varmaan nyt olisikaan yksi ilta sekoittanut mitään ei ole ennenkään parisuhteessani sekoittanut vaan kun on tullut ja ollut tämä umpikuja ja olen odottanut sitä lupausta asioiden selvittelystä ja lupasin itselleni ja hänelle että jos nyt ei asiat selviä ja lähdet juomaan niin tämä on ohi. Miksi vielä mun pitäisi rikkoa lupaukseni itselleni ja antaa mahdollisuus?
Pyysi että jutellaan, en ole mieltäsi muuttamassa… Minä pyysin että jutellaan kun aikaa on kulunut jos siihen sitten vielä on tarvetta, koska pelkään että TAAS annan anteeksi.
Ja yllätys että aamusta saan viestin huomenta,kulta se sinä olet äläkä väitä vastaan. No yöllä päätin etten provosoidu enää yhdestäkään viestistä ja olen hiljaa, ainakin tänään.
Yöllä tuli myös taas romahdus ja aloin itkemään holtittomasti kurjuuttani ja ikävää, niin ikävää… olin jo melkein laittamassa viestiä kunnes tajusin lukea sen paskan mitä on kirjoittanut mulle ja sain heikkous kohtaukseni menemään ohi.
Sitten mietin että mikä ongelma mulle on toisen viinan juonti… no ei se ollutkaan mulle ongelma ennen kuin se alkoi haitata mun elämää, että kuuntelen yön kännistä psykologista pohdintaa enkä jaksa nousta aamulla kouluun. olen yöllä laittamassa ruokaa nälkäiselle sankarille joka umpitunnelissa vielä sotkee koko keittiön. siivoan kusia aamuyöstä vessasta kun kusee ohi pöntön tai joudun olemaan toisen känni himojen kohteena kun haluaa nussia nussia ja nussia… siitä lisää kun hyväksyn asian että minut on raiskattu kotonani.
Ja tämä että käydään nukkuvan naisen kimppuun kuristamaan ja repimään se oli se viimeinen niitti. joskus olen elänyt väkivaltaisessa suhteessa ja silloin päätin etten toista sellaista halua.
Ja onhan niitä hauskoja humaloita ollut, olen ollut itsekin kännissä ja kivaa on ollut, mutta… siinä se on se mutta.
Ja tuo lääke painostus. mikä minä olen hakemaan toiselle ihmiselle unilääkkeitä,rauhottavia tai sitten niitä tramaleita joita itse oikeasti tarvitsisin mutta en enää uskaltanu niitä syödä kun mulle huudetaan että olen sekakäyttäjä ja lääkeriippuvainen. olen pitkiä sairaslomia pitänyt selkäni takia kun ei vaan voi liikkua, ei ilman lääkkeitä.
ja entäs taas nyt tämä hetki. ihminen laittaa mulle kuinka hän tarvitsee apuani ja tukeani ja rakkauttani, hän sanoo tehneensä väärin ja rakastavansa vain meitä ja sanoo ettei ole tehnyt kaikkeensa meidän eteen ja aikoo nyt tehdä…
ja minä melkein unohdan sen totuuden että niin tätä se on jauhanut monta kuukautta.
En anna periksi en tänään,päivä kerrallaan.

Ja olen lukenut narsistista ja löytyy samaa piirrettä miehestä ja olen ilmeisen riippuvainen hänestä vaikka käytännössä olen elänyt ilman häntä.
Al-anonia ei täällä ole mutta yritän nyt toistaiseksi selvitä ystävien tuella ja uimisella :smiley:
ja pitämällä päiväkirjaani ja purkamalla ajatukseni johonkin.

Et juurikaan ota kantaa,noihin sulle laitettuihin mielipiteisiin.Miehesi ja sinä,olette aikuisen malleja kokonaisuudessanne(käyttäytyminen)ja millä tavalla toimitte arjessa,lapsellenne.Joten kumman etu on etusijalla lapsen vain päihteitä käyttävien aikuisten?Taitaa jäädä lapsen etu,riippuvuussuhteessa olevien aikuisten jälkeen.

Piritta, voimaa sulle täältä lähetän… että saat pysytyksi päätöksessäsi. Tiedän miten vaikeaa se voi olla (mä en ole kovin kauaa niissä ikinä pysynyt, nimittäin). Mä en ihmettele että et hirveästi jaksa kommentoida muiden sanomisia, mulla oli ainakin joskus vaihe etten edes lukenut mitä mulle sanottiin, kirjoitin vaan. Tee niinkuin hyvältä tuntuu.

Sulla on tarve purkaa mieltäsi ja olojasi kirjoittamalla, joten kirjoita. Ja käytä ystäviäsi ihan surutta. Sä tarvitset kaiken mahdollisen tuen että pystyt olemaan “retkahtamatta” mieheen taas. Muutaman viikon päästä tuska alkaa helpottaa.

Ihan käytännön neuvoja. Osa ehkä vähän hassuja, mutta hyväksi havaittuja. Ensinnäkin, älä vastaa viesteihin. Mä olen ottanut sen ohjenuorakseni, että vain asiallisiin viesteihin vastataan. Kaikki sieltä tällä hetkellä tulevat viestit ovat manipulaatiota, eli asiattomia. Jos mies sitten soittaa, voit vastata ja sanoa, että et halua keskustella hänen kanssaan tällä hetkellä. Sen jälkeen ei tarvitse enää vastata, kun pommittaa. Sulje puhelin yöksi. Yöllä ihmiset nukkuu, eikä silloin vastailla viesteihin tai puheluihin. Jos tuntuu vaikealta olla ottamatta yhteyttä kun ikävä iskee, soita ystävälle, kirjoita tänne, laita puoli purkkia käsirasvaa, piilota puhelin jonnekin vaikeaan paikkaan… mitä tahansa, kunhan et ota yhteyttä mieheen.

Tuosta exjuopon mainitsemasta narsismista. Itse miellän sen niin, että narsistiset piirteet liittyvät riippuvuussairauksiin, tässä tapauksessa tietysti päihderiippuvuuteen ja erityisen voimakkaasti akuuttiin päihteidenkäyttöön. Narsismi, narsistinen persoonallisuushäiriö on mun mielestä vähän eri juttu. Tai sitä ei voi diagnosoida kenellekään, joka on päihtynyt tai vastaraitistunut. Samalla tavalla kuin muidenkin mielenterveysongelmien kanssa, myös narsismin kanssa pitäisi olla sillälailla tarkkana, että päihteilijää ei aleta diagnosoimaan miksikään. Jos joitakin vuosia raittiina ollut käyttäytyy edelleen samalla tavalla, niin silloin voi jo alkaa epäilä narsismia.

Ja jos tuolle linjalle lähdetään, niin kyllä silloin läheisriippuvaisetkin ovat narsisteja.

Miksi en ota kantaa minulle laitettuihin mielipiteisiin?
Jokaisen luen ja hyvinkin moneen kertaan, eikä ole tullut mitään sellaista jota jo en olisi ajatellut, tiennyt, olettanut tai kuullut. Ja varmasti otan kantaa kun tulee sellainen asia.
Suuri helpotus on se että tiedän etten ole ainoa ja se että voi lukea muiden tarinoita ja kokemuksia se helpottaa omaa oloa todella paljon.

Ja mitä tulee lapsiini minun omat lapseni ovat aina olleet ja tulevat olemaan etusijalla elämässäni olen kymmenen vuotta elänyt yksinhuoltajan arkea ja pystyn oman elämäni hallitsemaan, ongelmia tuli Minulle kun tapasin kyseisen miehen ja rakastuin ja kun olen yrittänyt häntä sovittaa meidän arkeen ja elämään, voin vain todeta etten ole onnistunut siinä. Ja jos ei Yxi kävijä huomannut niin me emme asu yhdessä miehen kanssa ja toinen pointti meidän arkeen liittyen on se että mies käy töissä toisella paikkakunnalla viikot Ma-To silloin kun käy tietenkin… Ja Minun kotini lasten kanssa ei ole hänen ryyppäys aluettaan. Tänne sai vielä öisin tulla mutta ei enää kun en jaksanut valvoa niin lopetin senkin.

Ristiriitoja päässä… ajatuksen pyörii vain sen ympärillä annanko anteeksi vai en… Poika on harjotuksissa ja tyttö hevostallilla, olen siivonnut, pessyt pyykit ja opinnäytetyön suunnitelman sain valmiiksi siis ei mitään tekemistä enää. hiljaisuus piinaa nyt. Maha-asukki potkii ja melkein olen puhelin kädessä soittamassa. Huomenna on ultra aika ei kiva mennä sinne yksin. Kaikki tuntuu taas niin kurjalta, miksi en voisi antaa mahdollisuutta. käykö taas kuten viime viikolla ja sitä ennen ja sitä ennen… Viime viikon torstaina annoin taas kerran sen tilaisuuden tulla tänne ja puhua joka päättyi siihe rommi iltaan, se pitäisi muistaa kuinka jälleen kerran taas petyin ja itkin. Mutta itken kuitenkin annoin tilaisuuden tai en…
Melkein voisin kirjoittaa valmiiksi suunnitelman kuinka voisimme jatkaa ja olla yhdessä, mutta eihän se onnistuisi kun ei toiseen voi luottaa eikä se pysty sitoutumaan edes arkisiin asioihin niin miten se voisi sitoutua minuun ja yhteiseen elämään…
Mietin myös minkälainen ihminen oli kun siihen rakastuin? vai rakastuinko sittenkään? okei olin eronnut ja kaipasin elämääni miehen mutta hetihän menetin sen tuomioonsa istumaan…
Vai rakastuinko omaan kuvitelmaani rakkaudesta? oliko mitään ihanaa kohdetta silloin edes olemassa? oliko se tuo sama mies? Halusinko vain ajatella että ompa ihana mies? ihana kun se välittää ja sanoo rakastuneensa minuun…
olinko minä vain huomion kipeä…
En tiedä enkä taida tietää enää mitä rakkaus edes on, olenko sitä koskaan tuntenut muita kuin lapsiani kohtaan…

ja taas yksi hetki eteenpäin…

Hyviä kysymyksiä esitit itsellesi Piritta. Pohdi niitä kaikessa rauhassa.

Mä olen monet monet kerrat kirjoittanut noita “näillä ehdoilla suhteemme voisi jatkua” listoja, mutta en ole kertaakaan niistä edes tainnut miehelle mainita. Kun tää mun riippuvuuteni hänestä ja tästä muusta ottaa vallan, niin ne unohtuu ihan tosta vaan. Sen takia, jos haluat rauhoittaa elämäsi ja tuntea olosi turvalliseksi pidemmällä tähtäimellä, kaikkein helpointa kuitenkin on olla olematta tekemisissä ollenkaan. Voit vaikka poistaa miehen numeron puhelimestasi, jos et muista sitä ulkoa.

Joka tapauksessa itkettää, se on varma. Mutta suhteen loppumisen myötä se itkukin loppuu jossain vaiheessa. Jos sama rumba jatkuu, itkeminen vaan lisääntyy, ei vähene.

Unelmaan minäkin rakastuin, ja taidan rakastaa sitä unelmaa edelleen. Vaikka juuri nyt on ollut taas monta mukavaa päivää. Siihen on niin helppo unohtua, kun on hyvä olla. Tai ainakin vähemmän paha olla. Mutta kun alkaa katsoa todellisuutta, niin huomaa, että hyviä päiviä on paljon vähemmän kuin huonoja. Tärkeintä on itsestä huolehtiminen, ja sinun tapauksessasi myös lapsista.

Ei sinun tarvitsekaan. Sinä olet lupauksen tehnyt ja hän on ollut tietoinen siitä.

Tää on hyvä. Ei tarvitse päättää loppuelämästä mitään. Nyt en laita viestiä, en vielä. Päivä, tunti tai vaikka minuutti kerrallaan mäkin kulutin ne vaikeat ajat, kun retku pommitti jatkuvasti soitoin ja viestein. Mä en voinut vastata, etten halua puhua. Ja vaikka kuinka hän yritti provosoida mua viesteillä vastaamaan (vuorotellen ilkeillä ja rakastavilla) yritin olla vastaamatta siihen ensimmäiseen viestiin. Koska se oli hänelle kuin lupaus vastata viesteihin, jolloin minun oli taas vaikeampi olla jatkamatta samasta aiheesta.

Tallaista ei kenenkään tarvitse sietää elämässään. Ja itseään hoitamalla siitä voi päästä eroon.

Tämä tuntuu olevan myös yhteinen piirre päihdesairaissa ihmisissä. Kuin peilinä he etsivät samaa sairautta läheisistään. Minullakin oli retkun mielestä sairas suhde alkoholiin (jota minulla ei ole). Lisäksi luonnollisesti olin hullu, psyko, masentunut ja tarvitsin apua. Apua tarvitsinkin ja sen löysin al-anonista. Sitten vasta retkun mielestä muutinkin, hullun lisäksi olin kylmä ja kova.

Sanoilla ei ole mitään merkitystä, vain teot ratkaisevat. Hän voi erossa sinusta näyttää, että kykenee ottamaan vastuun itsestään. Vasta sitten snaoilla voi olla jotain pohjaa, kun ne tulevat ihmisen suusta, joka on tehnyt tekoja muutoksen suuntaan. Ensimmäinen teko häntä olisi hakea päihdeongelmaansa apua, ei sinulta, vaan vertaistuesta tai hoidosta.

Ajan mittaan voi antaa anteeksi, mutta se ei välttämättä tarkoita sitä, että eletään yhdessä. Voi antaa anteeksi ja hyväksyä, ettemme mahdu yhteiseen elämään. Voi päästää irti vihasta, mutta rakastaa itseään niin paljon ettei anna kohdella itseään huonosti.

Mä olen saanut alkoholistin kanssa kaksi ihanaa lasta ja kyllä se yhteiselo silloin oli sellaista, että kaikki neuvolakäynnit ja synnytyksetkin olen hoitanut ilman lasten isän läsnäoloa. Nuoremman lapsen synnytykseen hän olisi halunnut lähteä, mutta oli niin humalassa, etten ottanut häntä mukaan. Ajoin itse sairaalan ja synnytin ihanan lapsen. Mä tiedän miten tollaiseen haluaisi tukea ja apua, mutta akuutilta päihdesairaalta sitä on hankala saada. Olisiko sinulla jokakuta muuta ihmistä, jota voisit pyytää tukihenkilöksi. Päihdesairaasta ei ole muita tukemaan ja olisi ehkä kiva, että tukena olisi ihminen, joka oikeasti tukisi. Ilman henkistä tai jopa fyysistä väkivaltaa.

Mäkin voisin tehdä vaikka minkälaisia käsikirjoituksia (ja olen tehnytkin), mutta kun nuo ryökäleet eivät tottele niitä mun kässäreitä. Mä voin tehdä päätöksiä vain omasta puolestani, siihen ei kuulu se, että “tilaan” retkulta tietynlaista käytöstä ja kiukuttelen kun en sitä saa. Hänellä on oikeus tuhota elämänsä päihteilemällä, minä päätän onko hänellä oikeus tuhota minun elämäni samalla.

Tätä mäkin olen pohtinut paljon. Että missä määrin mä haluan olla palvonnan ja rakkauden kohde. Hyvänä päivänähän päihesairas (ainakin minun kumppanini) ovat olleet rakastavia, ihania, hemmottelevia ja palvovia. Siitä kultaisella kolikolla vain on se musta kääntöpuoli. Mä punnitsen ihan samoja juttuja. Onko minusta rakastamaan terveesti? Olenko joskus rakastanut retkua terveesti? Rakastuinko ajatukseen rakkaudesta, joka voittaa kaiken?

Ja niitä linnakirjeitä mullekin on tipahdellut tässä retkun kanssa eläessä. Mä sanon tylysti, että hän irjoittaa rakkauspaskaa. Siellä vankilassa on niin ihana unelmoida siitä, minkälaista elämä tulee olemaan sitten kun… Ja päihdesairaan kanssa omakin elämä on ollut sitten kun… -elämää. Sitä odottaa, että sitten kun se pääsee vankilasta / hoidosta… Sitten kun se lopettaa päihteilyn… Sitten kun se menee hoitoon…

Kuinka monta vuotta voikaan elää sitten kun… Kunnes huomaa, että ei ole enää mitään sitten kun, on vain odotettu elämä. Mä en halua sitä tilannetta enää, mä haluan edes kulkea koko ajan kohti parempaa elämää. Ja siihen ei nyt kuulu kyllä päihdesairaan asioiden järjestäminen, mulla on näissä omissa ongelmissa tarpeeksi järjestettävää.

Voimia sinulle.

P.S. Mä olen päivätolkulla veivannut puhelimen kanssa, että soitanko retkulle vai en. Aina hetki kerrallaan. Mä otin sen tavan, että tein jotain muuta, kun teki mieli soittaa. Mä istutin orvokkeja, pelasin lasten kanssa lautapelejä, kävin lenkillä, kirjoitin sähköposteja, jopa tiskasin. Ja puhuin ystävien kanssa puhelimessa, sitä tein paljon.

Muokkasin vastoin periaatteitani, kun tuli toi sairaan pitkä viesti tuplana. Ei jää viemään palstatilaa.