Koska aika usein keskusteluissa tuota sanaa käytetään ja varsin kirjavalla tavalla, niin olisiko tarpeen tarkentaa, että mitä se tarkoittaa? Tai mitä kaikkia merkityksiä sillä on. Mitä kukin kirjoittaja ja sanan käyttäjä tarkoittaa? Samassakin puheenvuorossa voi olla useita merkityksiä. Joku sitoutuu omasta mielestään yhteen merkitykseen, mutta argumentoi kuitenkin toisilla merkityksillä… jne…
Olisko keskustelun kannalta hyvä, jos ottaisimme tämän puheeksi ja sanoisimme julki? Helpottaisiko se toisemme ymmärtämistä, kun ymmärtäisimme, että emme ymmärrä?
Siis, mitä merkityksiä sanalla “alkoholisti”? Yhtäkkiä tulee mieleen ainakin seuraavia:
Alkoholisti on ihminen, jolle lääkäri on antanut kyseisen diagnoosin.
Alkoholisti on ihminen, jolla on alkoholiongelma.
Alkoholisti on ihminen, joka juo liikaa.
Alkoholisti on ihminen, joka omasta mielestään juo liikaa.
Alkoholisti on ihminen, joka jonkun toisen mielestä juo liikaa.
Alkoholisti on ihminen, joka on ylittänyt jonkin rajan ja ei voi enää koskaan olla olematta alkoholisti.
Alkoholisti on ihminen, joka on saanut syntymässä jo sen taipumuksen.
Alkoholisti on “ihminen”? (tää oli vähän tekonokkela, myönnän…)
Niin, nyt en puutu siihen mikä on virallinen määritelmä niinkään, mutta itse olen luokitellut itseni alkoholistiksi koska…
… juon jatkuvasti liikaa, jos juon
…en pysty lopettamaan juomista
…olen yrittänyt useita kertoja vähentää/lopettaa onnistumatta siinä
Siinä ehkä ne pääsyyt, jotka mielestäni tekevät minusta alkoholistin. Joskus käytän nimitystä alkoholiongelma, mutta ne on minun päässä aika sama asia, alkoholisti ja alkoholiongelmainen.
Sitten huomioisin tottakai myös sen, jos joku juo jonkun toisen mielestä liikaa. No, tässä olemme vaikeiden juttujen äärellä koska jonkun mielestä esim kumppanin viikottainen yksi saunaolut voi olla liikakäyttöä tai se, että vetäsee niinsanotusti nakit silmille kerran kahdessa vuodessa jossain bileissä. Onko ne alkoholismia? Jaa-a. Mutta sitten on niitä, jotka ovat mielestäni selkeästi alkoholisteja tajuamatta sitä itse, ja silloin taas palaisin tuohon ensimmäiseen listaani. Eli jos ihmisellä on ominaisuuksia mitä luettelin, niin kyllä siinä voidaan mielestäni alkoholismista puhua. ja aika yleistäkin se taitaa olla, ettei henkilö itse sitä aina heti ymmärräkään.
Mä käsitän alkoholisti-sanan melko kliiniseltä kannalta, eli alkoholisti on ihminen jolla täyttyvät tai ovat joskus täyttyneet alkoholiriippuvuuden diagnostiset kriteerit.
Alkoholisti on toki myös vuosia raittiina ollut alkoholisti, koska hänessä on yhä alttius alkoholiriippuvuuteen joka yleensä aktivoituu jos ihminen altistuu uudelleen alkoholille.
Alkoholismi on parantunut vain siinä tapauksessa, että henkilö kykenee kohtuukäyttöön eikä alkoholi merkitse hänelle enää juuri mitään. Sellasia tapauksia voi olla, mutta he eivät kirjottele tälle foorumille.
Ketostix sanoi aika hyvin. Ja minustakin alkoholismi on ja pysyy. Se on vähän kuin pähkinäallergia, sekin on ja pysyy ihmisellä, mutta ei hänelläkään ole minkäänlaisia ongelmia ja oireita kunhan pysyy erossa pähkinöistä. Mutta syötyään niitä ongelma puhkeaa. Minusta alkoholismia voi hyvin ajatella eräänlaisena allergiana. Hyvin menee, kun ei vaan rupea ottaan, koska aine ei sovi!
Eikä pähkinäallerginenkaan varmasti itseään esittele joka paikassa vuosien varrella “hei olen pertsa, minulla on pähkinäallergia”. Eikä hän varmasti joka päivä mieti, että no kun minulla on tämä pähkinäallergia. Nämä siis siihen, kun joskus puhutaan että on pahasta sanoa itseään alkoholistiksi. Ihan kuin se olisi jokin riippakivi, raittiutta hankaloittava tekijä, “minuuden muuttaja”. Onhan se varmasti, jos tosiaan aamunsa aloittaa ja päivänsä lopettaa suremalla sitä kuinka nyt onkaan alkoholisti, voi että. Ja antamalla itselleen hyvä jos ei sukunimeksi Alkoholisti. Jilla Alkoholisti, päivää
Mutta minusta esimerkiksi minä en koe siitä mitään haittaa, en tiedä hyötyäkään (paitsi siinä vaiheessa kun ymmärsin sellainen olevani, tiesin etten voisi enää juoda), mutta minulla nyt sattuu sellainen vaiva ikävä kyllä olemaan, enkä oikeastaan aktiivisesti edes mieti sairastavani juurikin alkoholismia. Puin kyllä ongelmaani aikalailla päivittäin koska asia on tuore, ja rakentelen raitista uutta elämää, mutta en aktiivisesti mieti sitä mikä diagnoosi minulla nyt sattuu olemaan tai vaikuttaako se nyt minuun jotenkin syvemmin.
Siinä voisi olla järkeä! Ainakaan se ei ole terminä yhtä “tuomitseva” tai muutenkaan se termi ei sisällä liiaksi voimakkaita mielipiteitä tai tunteita.
Allergia vertaus on AA:n jo vuosikymmeniä viljelemä . Puhutaan fyysisestä allergiasta esim. juuri pähkinäallergiasta.
Ihan hyvä vertaus se onkin. Siinä on kuitenkin muutamia puutteita joita hahmotan jäljempänä.
Ymmärtääkseni pähkinäallergikon suurin haaste on olla syömättä pähkinää missään sen muodossa jotta allergia ei aktualisoidu. Samahan se on tietysti alkoholiallergikollakin.
Olen pitkän raittiuteni aikana pari kertaa vahingossa ottanut lasista jossa on alkoholia. Kummallakin kerralla olen aistinut tilanteen vielä kun annos on ollut suussa ja en ole joutunut sitä nielemään. Ei tässä mitään sen kummempaa tapahtunut koska eihän minulla ollut tahto juoda alkoholia. Hivenen shokeerava kokemus kuitenkin
Pähkinäallergikko ei kuitenkaan joudu juurikaan selittelemään miksi ei syö pähkinöitä ? Häneltä ei udella “etkö tosiaan pysty syömään yhtä pähkinää ?” tai hän ei joudu isoilla kutsuilla oudon toiseuden tilaan kun ainoana järsii suolatikkuja muiden popsiessa iloisesti pähkinöitä ? Lentoemäntä ei reittilennoilla tyrkytä ilmaisia pähkinöitä (no jaa…voi se tuon tehdäkin…)… Pähkinä-allergikkoa ei rivien välistä osoiteta huonommaksi kun “hän ei osaa syödä pähkinöidä kuin me muut”.
Siksi alkoholiallergikon motiivin on oltava kunnossa terävämmin kuin pähkinäallergikon. Hänen on tuoreutettava motiiviansa useammin. Mutta eihän sitä alituiseen tarvitse ajatella . Hieman kuin autoa ajaessa peruutuspeiliin on syytä vilkaista mutta huonosti käy jos pidät katseesi koko ajan siellä.
Mutta ilman alkoholia tänäänkin - pähkinöitä aion kuitenkin ostaa ja popsia itse pari mutta loput annan hautausmaan oraville käydessäni vanhempieni haudalla.
Tähän allergiaideaan olen ystävystynyt jo kauan sitten. Tosin lisäten siihen henkisen, “mentaali-allergian” myrkyllisiä ihmisiä ja muitakin vaikutteita kohtaan. Toimii hyvin.
Nyt parisen vuotta tätä alkoholista irtaantumista tehneenä en enää jatkuvasti ajattele itseäni alkoholistina.
Joskus aina kyllä muistutan siitä itseäni, ja onhan niitä retkahduksia tässä matkan varrella ollutkin-nyt viimeisestä jo 4.5 kk. Ajattelen mielestäni usein kuin ns. normaalit ihmiset, en katsele kaljahyllyjä, en edes muista niiden olemassaoloa- ei ole asiaa siihen kaupan osaan. En käy Alkossa. Viikonloppuisin en mieti enää sitäkään, että en saa juoda. Kuitenkin TIEDÄN olevani alkoholisti- enhän olisi täällä muuten kirjoittelemassakaan- eikä elämää tarvitse niin kauas taaksepäin katsoa, kun jo löytyy aivan toisenlainen totuus.
Usein ajattelen olevani toipuva alkoholisti, vaikka eihän tästä taudista voi kokonaan toipua- vai voiko? Koska on toipunut alkoholisti? Mitähän se tarkoittaisi?
No, se ei kyllä kauheasti kiinnosta-en voi kuitenkaan ehkä koskaan enää käyttää alkoholia. Mutta mitä sitten?
Olen oppinut elämään selvin päin, ymmärrän jo ihmisiä, jotka eivät alkoholia tarvitse eivätkä käytä.
Monia uusia mielenkiintoisia asioita on tullut elämääni sen jälkeen, kun luovutin tuosta kauhistuttavasta kumppanistani . Elämä on parempaa, ei ehkä helpompaa, mutta parempaa.
Hieno juttu tuo mitä kerroit. Minun mielestä alkoholisimista voi toipua mutta ei parantua. Parantuminen tarkoittaisi että voisi taas juoda normaalisti. Alkoholismi on koko ajan etenevä mutta sen kehityskäyrältä voi hypätä pois.Alkoholismin voi ikään kuin koteloida.
Minun mielestä sinä olet jo toipunut. Tietysti tämä on osaltaan semantiikkaa mutta olkoot.
wikipedian mukaan
Alkoholismi (lat. Alcoholismus; ICD-10: F10.2[1]) on sairaus, johon sairastunut tuntee pakonomaista tarvetta juoda alkoholia.
Tuon määritelmän mukaan olen ollut alkoholisti.
Saman määritelmän mukaan en enää ole alkoholisti, lopetin ja pakonomainen tarve, yleensäkin tarve juoda alkoholia loppui.
Olen siis aivan selkeästi parantunut alkoholismista, ja ainakin omasta mielestäni se on oikein hyvä asia.
Olen erittäin tyytyväinen siihen, etten enää sairasta alkoholismia.
Siinä on jokin ideologinen juttu, tuossa myytissä jonka mukaan ihminen on “kerran alkoholisti, aina alkoholisti”.
Kuuluu samaan sarjaan kuin “ryssä on ryssä vaikka voissa paistais”
Hyviä ajatuksia! Ainakin aikoinaan oli alkoholismilla selkeä juridinen määritelmä. Kun ne kriteerit täyttyivät, voitiin henkilö toimittaa pakkohoitoon. Jos alkoholismi katsottiin krooniseksi, oli mahdollista päästä sen takia sairaseläkkeelle. Sittemmin vaatimuksia kiristettiin, kun todettiin että jos kehitys jatkuu samanlaisena, niin parinkymmenen vuoden kuluttua puolet suomalaista on alkoholismin takia eläkkeellä.
Tämä vain osoituksena, miten erilaisia asioita alkoholismilla voi tarkoittaa. Ja siitähän saa mehevän riidan aikaiseksi, jos ei ensin mainitse, minkä määritelmän mukaan nimitystä käyttää.
“Tuulenviemää” ehdotti alkoholi-allergia nimitystä. Taitaisi kyllä sekin aiheuttaa erilaisia tulkintoja. Kuulin, että lääkärit suosittelivat joskus vuosia sitten nimitystä alkomaani, ei mennyt yleisessä käytössä läpi.
Itselleni olen ajatellut seuraavaa testiä: Haluanko juoda? Jos haluan, niin siitä vaan. Jos en halua, pystynkö lopettamaan itse? Jos pystyn, niin hyvä on. Jos en pysty, kannattaa hakea apua.
Hyväksyn alkoholistin määritelmäksi itselleni fyysisen allergian yhdistettynä sielulliseen pakkomielteeseen (tai jotakin sinnepäin). Fyysinen allergia ratkeaa sillä, että en käytä alkoholia. Sielullinen (henkinen/hengellinen/aatteellinen) puoli selvisi … ohjelmalla. Se osoittautui sen verran kiinnostavaksi, ja olen siitä saanut vinkkejä moneen muuhunkin elämänalueeseen, ja olen roikkunut siinä kiinni, vaikka en ehkä alkoholismin takia sitä tarvitsisikaan. Ei kyllä ole tullut mieleenkään, että “täytyykö” minun vielä käydä … (Joitakin tuntuu närästävän, jos mainitsen jonkun määrätyn ohjelman.)
Määritelmiä alkoholismista on itse asiassa useita, sen tarkasta olemuksesta ei vallitse maailmassa tiedemiestenkään kesken yhteisymmärrystä, puhumattakaan sitten henkimaailmaan asiantuntemuksensa perustavien ryhmien “tutkimustuloksista”.
USA:n lääkäriliitto, joka on määritellyt sairauksiksi vähän mitä sattuu, ja turvannut etujaan muutenkin aika hyvin, mm. rajoittamalla lääkäreiksi koulutettavien määrää, kieltämällä joissakin osavaltiossa mm. kätilön toimet jne ja ovat onnistuneetkin hyvin, lääkärien palkat ovat siellä n. kaksinkertaiset esim . eurooppaan verrattuna, on tehnyt oman määritelmänsä jota tietysti täälläkin innokkaimmat lanseeraavat.
Kahdentoista askeleen seurakunnilla on oma määritelmänsä, jota agressiiviisimmin taitaa minnesota-malli esitellä.
90-luvulla perustettiin joku valittujen viisaiden konklaavi, (National Council on Alcoholism and Drug Dependence ja America Society of Medicine:n toimesta) ja he päätyivät siihen että alkoholismi on primäärinen sairaus.
Esimerkiksi kansanterveyslaitoksen sivuilla puhutaan kuitenkin vain oireyhtymästä, joka on eri asia.
Kansanterveyslaitoksen sivuilla alkoholismi määriteltiin näin: “Nykyisen lääketieteellisessä luokituksessa käytetyn määritelmän mukaan alkoholismi on oireyhtymä. Mikään yksittäinen oire sellaisenaan ei riitä luokittelemaan ihmistä alkoholistiksi. Alkoholistiselle juomiselle on ominaista alkoholistin tarve käyttää alkoholia terveyttään tai toimintakykyään uhkaavalla tavalla. Toinen keskeinen piirre on alkoholistin kyvyttömyys hallita juomistaan tai sen määrää. Alkoholismin määritelmä ei tee eroa psyykkisen ja fyysisen riippuvuuden välillä. Viimeksi mainitun merkiksi katsotaan toleranssin kehittyminen ja vieroitusoireiden ilmeneminen alkoholin jatkuvan käytön loputtua. Käytännössä alkoholin väärinkäyttöä ja fyysistä alkoholiriippuvuutta on vaikea erottaa toisistaan”.
Alkoholismin määritelmän valinta on ainakin erilaisia ideologioita ja hoitomuotoja kauppaavilla selkeästi tarkoitushakuista, valitaan omiin juttuihin edullisimmalta tuntuva määritelmä. Usein tarjotaan “lopullisen tuomion mallia”, jossa alkoholismi on parantumattomampi kuin mikään syöpä tai edes amputaatio…
Terveyskirjaston sivuilta löytyy asiasta paljonkin tietoa (ja siinäkin tietysti kannattaa muistaa, että viimeistä sanaa ei ole vielä sanottu, ehkei koskaan sanotakaan …)
mutta näinkin siellä lukee:
"Addiktiota ylläpitävä keskushermoston toiminnan muutos korjautuu hitaasti ja edellyttää yleensä ainakin 3-6 kuukauden pituista raitista jaksoa. Tämän vuoksi viikon kestävä katkaisuhoito tai raittius eivät hävitä pakonomaista tarvetta käyttää alkoholia tai päihteitä. Kerran kehityttyään pakonomaiseen juomiseen johtava keskushermoston toiminnan muutos palautuu helposti pitkäänkin kestäneen raittiin jakson jälkeen, jos henkilö alkaa uudelleen käyttää alkoholia.
Alkoholiriippuvuus on kaikkine seuraamuksineen keskeinen kansanterveydellinen ongelma. Noin 10–15 % miehistä kärsii jossain elämänsä aikana alkoholiriippuvuudesta. "
Eli tuon mukaan esimerkiksi minä voin sairastua uudelleen alkoholismiin hiukan helpommin kuin ihminen joka ei ole koskaan keskushermostonsa toimintaa muokannut jatkuvalla alkoholinkäytöllä alkoholistiseksi.
Todentuntuista ja uskottavaa tekstiä. Ainakin enemmän tuohon uskon kuin selitykseen jonka mukaan pitäisi sekoittaa asiaan joku “korkeampi voima” ja sen avulla manata tautipeikkoa loppuikänsä.
Minulle alkoholisti tarkoittaa ihmistä joka edelleen juo, ja täyttää juodessaan alkoholismin diagnostiset kriteerit, ja joka myös itse kutsuu itseään alkoholistiksi.
Alkoholismi on virallinen lääketieteellinen nimi riippuvuussairaudelle, jossa päihteenä on alkoholi, ja alkoholisti taas ei ole virallinen määritelmä lainkaan, on vain totuttu puhumaan alkoholisteista silloin kun joku ihminen sairastaa alkoholismia, jonka siis voi todeta virallisesti lääkäri, ja epävirallisesti toki itsekkin, kyllä sen huomaa…
Mutta siis pointti ja idea minulla se, että puhun itseni ja muidenkin kohdalla päihdeongelmasta. Jos joku itse kutsuu itseään alkoholistiksi, niin sitten minäkin.
Itseni kohdalla myös siksi puhun mieluummin päihdeongelmasta, että en koskaan mielestäni täyttänyt varsinaisen alkoholismi-diagnoosin kriteereitä. Olisin sen sijan hyvinkin voinut siihen sairastua, ellen olisi katkaissut prosessia.
Join siis hyvinkin alkoholistisesti, mutta se on taas eri asia ja määre
Vähintäänkin, ellen olisi lopettanut juomista, olisin ollut suurkuluttaja koko loppuelämäni, ja alkoholista olisi aiheutunut minulle monenlaista haittaa.
Vierastan sanaa alkoholisti ehkä siksi kun se on niin leimaava, sillä on ikävä kaiku.
Itse olen raitistunut AA:n parissa ja käyn edelleenkin säännöllisesti kokouksissa huolimatta pitkästä,kestävästä raittiudestani. Teen näin koska haluan käydä noissa kokouksissa.
Käytän itsestäni määritelmää “Vinetto ,olen alkoholisti” puhuessani suljetussa AA:n kokouksessa. Se vain on vakiintunut käytäntö tuossa liikkeessä.
Tarkalleen ottaen käytän itsestäni määritelmää alkoholisti vain niiden ihmisten joukossa jotka tietävöt tai joiden voin olettaa tuntevan teoksen “Nimettömät Alkoholistit” lähestymiskulman alkoholismiin.
En suinkaan ole (enää) alkoholisti muualla yhteiskunnassamme. En yleensä edes puhu juomisestani muille ihmisille. Joskus voin kyllä mainita “että olen juonut rankasti mutta lopettanut kauan sitten” jos tilanne sitä vaatii kun en viitsi valkoisia valheitakaan päästellä enää.Mitäpä se muille ihmisille elämäni vuodet kuuluvat.
Näillä mennään - tänäänkin. Jos joku ei kykene hyväksymään elämäntapaani niin se on lähinnä hänen ongelmansa - ei minun.
Ahaa, tällainen määritelmä oli minulle uutta. Olen lukenut siis aikaisemmin vain sellaiset diagnostiset kriteerit että se diagnoosi nimenomaan vaatisi sen fyysisen riippuvuuden, ja siitä syystä olen ajatellut että en ollut “vielä” onnistunut sairastuttamaan itseäni alkoholismiin.
No, samapa tuo. Edelleen ajattelen alkoholisti -sanasta(joka siis ei virallinen määre millään muotoa) kuten aikaisemmin kirjoitin.
Jokainen saa itse määrittää tai olla määrittelemättä itsensä alkoholistiksi. En kutsu edes virallisen diagnoosin saanutta, alkoholismia sairastavaa ihmistä alkoholistiksi, ellei hän itse niin tee.
Olen samaa mieltä, alkoholisti -nimikettä käytetään niin suruttomasti eri tarkoituksiin, ja useimmiten se sisältää myös voimakkaita tunnelatauksia, joten enpä sitä halua minäkään irl kenestäkään, itsestänikään käyttää.
Ei ole tarpeen leimata itseään tai muita, leimoista kun on vaikea päästä eroon.
Eikä ainakaan juomisen lopettamisen kannalta ole lainkaan olennaista onko leimannut itsensä alkoholistiksi tms.
Pääasia on lopettaa, kun huomaa juomisen tuoman harmeja elämään.
Tai sitten vähentää, jos harkitsee sen riittävän.
Ei minua ainakaan ole leimannut se mitenkään että olen kutsunut itseäni alkoholistiksi AA:n kokouksissa.Enemmän minua leimasi aikoinaan se kun kuljin raitiovaunussa kuset ja paskat housuissa ja join vinettoa suoraan pullosta. Tai kun menin änkyräkännissä työpaikalleni josta käännytettiin pois. Tai olin sammunut Vallilan silloisen Alkon eteen.
Mutta jos ei yksin pysty lopettamaan juomistaan ? Onko silloinkin parempi olla esim. “leimaamatta” itseään alkoholistiksi ?
Miksi tälläkin viikolla suomalaisissa sairaaloissa on kärrätty useita ihmisiä kylmiöön odottamaan hautausurakoitsijaa oman juomisensa seurauksena vaikka he aivan taatusti ovat huomanneet jo kauan sitten “juomisen tuovan harmeja elämäänsä” ? Miksi he eivät ole lopettaneet tai edes vähentäneet ? Tyhmyyttäkö ?
Ainakaan se ei ole terminä yhtä “tuomitseva” tai muutenkaan se termi ei sisällä liiaksi voimakkaita mielipiteitä tai tunteita.
