Mulla tuli viikonloppuna vuosi täyteen erosta alkoholistin kanssa. Vuosi sitten äitienpäivää edeltävänä lauantaina juoppo palasi kotiin viiden päivän ryyppyreissultaan, kännissä ja autolla. Mulla oli täällä jo hänen tavaransa pakattuna ja käytännössä viimeisen kerran juttelimme kun vein hänet autolla päivystykseen katkaisuun. Juopolla ei ollut mitään tarvetta selvittää asioita ja tavaransakin hän halusi hakea niin, että minä en ollut kotona.
Juhlistin tätä vuosipäivää lauantaina teatterissa. Oli mieletön fiilis tajuta, miten paljon paremmaksi elämäni on muuttunut ja miten paljon alkoholisti elämäni laatua huononsi, vaikka en sitä silloin siinä pyörityksessä tajunnutkaan. Viikonloppuna tuli kuitenkin mietittyä paljon myös sitä, miten tuo suhde minuun vaikutti ja mitä siitä opin.
Olen tällä hetkellä elämääni tosi tyytyväinen. Huomaan kuitenkin, että mun on vaikea ajatella esimerkiksi uutta suhdetta. Tuo juoppoon haksahtaminen “järkytti” omaa käsitystäni omasta arvostelukyvystäni ja pelottaa, että samanlainen sumentuminen voisi tapahtua myös uudestaan. Jälkikäteen kaikki vaaranmerkit olivat ilmassa jo suhteen alussa, mutta en niitä osannut lukea oikealla tavalla. Miehellä oli esimerkiksi harhaisia juttuja jo ihan suhteen alussa ja muistan miten jo heti ekojen treffien jälkeen googlasin tietoa vainoharhoista. Mua hämäsi hirmuisesti se, että noihin harhaisiin juttuihin ei liittynyt aistiharhoja tai muita tällaisia, jotka tuntuivat aina löytyvän kaikista mielenterveyshäiriöiden diagnooseista. Tässä vaiheessa realiteettitestauksen vääristymä oli mulle ihan vieras termi. Laitoin siis kaikki sotilassalaisuus- ja venäläistiedustelujutut sen piikkiin, että mies suurentelee juttuja tehdäkseen vaikutuksen. Mies kävi töissä ja oli ihan toiminnallinen, joten senkään takia en tajunnut, että taustalla olisi joku isompi ongelma.
Isona hälytysmerkkinä oli myös rahatilanne. Exäni siis on ihan arvostetussa ammatissa ja tienasi hyvin. Tästä huolimatta hänelle ei ollut kertynyt mitään omaisuutta, auto ja jopa polkupyörä (!) oli ostettu velaksi ja luottokortit vedetty tappiin. Tavatessamme tämä lähes viisikymppinen mies asui pienessä vuokrayksiössä ja kämppä oli kalustettu niin huonoilla huonekaluilla, että mulla ei varmaan opiskeluaikanakaan ole ollut sellaista romua. Hänellä ei ikinä ollut rahaa. Autoa tankattiin kerrallaan kympillä eikä uusiin vaatteisiin ollut rahaa (huolimatta siitä, että talvitakki lahosi päälle tai että hänellä ei ollut esim kunnon talvikenkiä) Yritin kerran kysyä rahankäytöstä, mutta en saanut tähän vastausta ja koska aihe oli mulle itselle vaikea, niin en halunnut painostaa häntä puhumaan asiasta. Raha meni johonkin, mutta mitään materiaalista hyvää siitä ei jäänyt jäljelle, mikä oli minusta erittäin erikoista.
Absoluuttisesti suurin hälytysmerkki oli kuitenkin todellisuuden ja hänen juttujensa välinen suuri ristiriita. Tästä totaalisesta persaukisuudestaan huolimatta hän aina jaksoi puhua siitä, miten esimerkiksi eräs nainen oli tapaillut häntä vain siksi, koska hän on niin hyvintoimeentuleva ja menestyvä. Hän kertoi toistuvasti siitä, miten hänen oli kasvanut erittäin hyvintoimeentulevassa perheessä ja miten kaikki hänen tekemisensä oli aina huipputasoa (tämä ei siis pitänyt mitenkään paikkansa; hänen isänsä asui pienessä omistuskaksiossa helsingin lähiössä ja kaikki MM-tasolla tehdyt jututkin osoittautuivat eron jälkeen ihan tavalliseksi harrastustason jutuksi).
Tähän kuviteltuun varallisuusjuttuun liittyy yksi oma ratkaiseva silmienaukeamiseni. Kun muutimme yhteen asumaan, niin ehdotin, että tehdään testamentti, jolla hän saa asumisoikeuden siinä tapauksessa, että mulle tapahtuu jotakin. Kämppä siis on mun omani ja hänellähän ei ollut mitään omaisuutta. Ajattelin siis puhtaasti hänen parastaan, koska olisi ollut kamala ajatella, että mies oltaisiin heitetty pihalle omasta kodistaan. Ryyppyreissuihin kuului sellainen piirre, että jossain vaiheessa hän alkoi aina lähetellä mulle todella ilkeitä ja loukkaavia tekstiviestejä. Viimeisellä reissullaan (jonka aikana pakkasin hänen tavaransa valmiiksi odottamaan muuttoa) hän lähetti mulle viestin, jossa kirjoitti, että olen “kylmin, julmin ja laskelmoivin” ihminen jonka hän on koskaan tavannut, kun otin heti yhteenmuuton jälkeen puheeksi testamentin. Olen itse kova syyllistymään ja otan tällaiset viestit aina todella tarkkaan tarkasteluun, mutta tässä kohtaa tajusin jo itsekin, että miehellä ei enää ole mitään tuntumaa todellisuuteen. Ymmärtäisin tuon kylmä, julma ja laskelmoiva-jutun, jos tilanne olisi ollut toisin päin eli että minä olisin ollut persaukinen tyyppi ja hänellä omaisuutta, mutta tässä tilanteessa viesti avasi silmäni sille, että miehellä oikeasti oli todella harhainen käsitys todellisuudesta ja itsestään. Mies siis oikeasti kuvitteli, että hän oli varakas ja ns hyvä saalis ja että minä kuvittelin hyötyväni jotenkin tästä hänen kuvitellusta varallisuudestaan. Kun sain kelan auki yhdestä asiasta, alkoivat muutkin asiat purkautua ja ikäänkuin tajuntani sulkuportit aueta. Jutut lähtivät purkautumaan kerralla ja kauhealla ryminällä ja yhtäkkiä kaikki vihjeet alkoivatkin saada selityksiä. Jälkikäteen esimerkiksi nuo harhaiset jutut kuulostaa niin pelottavilta, että olen eron jälkeen alkanut lukita oven turva-avaimella yöksi. Suhteen aikana en osannut niitäkään pelätä, vaikka ko henkilö asui kanssani samassa asunnossa. Miten tämä on mahdollista?
Eron jälkeen kaivelin muutamien juttujen taustoja ja mm tapasin exäni erään entisen seurustelukumppanin. Paljastui, että juominen ja rahajutut olivat ollut ongelma jo yli kymmenen vuotta sitten ja muutenkin tämän naisen kertoma tarina olisi voinut olla kuin omani.
Pidän itseäni ihan fiksuna ihmisenä ja silti haksahdin sivuuttamaan noin ilmeiset vaaranmerkit. Pelottaa, että se tapahtuu uudestaan. Miten ihmisen pää voi toimia niin, että korvilla kyllä kuulee, että toinen valehtelee, mutta se ei silti mene tajuntaan? Toisaalta pelottaa myös se, että tuon suhteen oppien jälkeen olen liian varuillani ja että ylireagoin pieniinkin merkkeihin ja tulkitsen ne pahimmalla mahdollisella tavalla. Minulla ei ole siis tällä hetkellä edes ketään uutta kiikarissa, mutta huomaan päässäni pohjustavani jo itselleni sitä, miten hyvä mulla on yksinäni ja pelkään, että teen sitä pohjustusta osittain vain siksi, että riskin ottaminen uudestaan pelottaa niin paljon. Huomaan, että mun suhtautuminen alkoholin käyttöön on myös muuttunut tosi jyrkäksi. Pienikin humalan puolelle kääntyvä ihan normaalin rajoissa oleva juominen on mulle ihan hirmuinen turn off. Pelko on niin istutettu syvälle selkäytimeen.
Mullehan ei erossa käynyt mitenkään huonosti. Elämänlaatu parani ja jopa taloudellinen tilanne parani, koska maksoin yhteisistä kuluista toisen huonon rahatilanteen vuoksi enemmän kuin puolet. Asunto oli mun, joten kampesin ainoastaan miehen ja miehen vähät tavarat pihalle. Silti pelottaa!
Suhde ja etenkin sen päättyminen opetti arvostamaan sitä, miten hyvä elämä mulla on. Kun näki sen, millaista ahdistusta elämä voi olla, niin nykyinen elämäni tuntuu ihan paratiisiin pääsyltä. Toisaalta olen sitä mieltä, että jouduin tästä opista maksamaan liian kovan hinnan. Haluaisin unohtaa koko jutun, pyyhkiä sen pois muistoistani ja elämästäni ja jatkaa elämääni ilman tuota kokemusta.
Nauttikaahan naiset omasta elämästä, itsellisenä on tosi hieno olla! Tosiaan nyt tää uusi ratkesi kerran 9 vuoden raittiuden jälkeen. Vuosi ollaan oltu yhdessä. Kertoi kyllä avoimesti sairaudestaan heti alkuun ja mä keskityin etsimään vain noita narskupiirteitä. Niitä ei ole ollut. Hyvä mies, mutta viina on pirullinen vihollinen! Kun ratkesi, ei kertaakaan syyttänyt siitä ketään muuta, ei alkanut haukkua minua, ei mitään ilkeyttä. Siksi kai annoin toisen mahdollisuuden. Ihminen siellä sisällä on todella kiltti ja ihana. Korkki meni heti uudelleen kiinni ja oma pelkonikin on hieman laantunut. Varmaan siksi, että itse kertoi myös lapsilleen ja vanhemmileen tuosta heikosta hetkestä. On ihmisiä, joiden kanssa jakaa tää huoli.