Apua, ystävät!
Olen kolme vuotta hakenut apua/tukea tältä palstalta, ja se on ollut todellakin suuri apu elämässäni.Tarinaani olen kertoillut tuolloin, lyhyesti: olen alkoholisti ja join kunnolla n.kymmenen vuotta elämästäni.Lääkkeet ja viina olisivat voineet olla tappava yhdistelmä, mutta vatsahuuhtelun kautta selvisin takaisin elämään. Kävin todella pohjalla, henkisesti ja fyysisestikin.
Olen elänyt pitkiä raittiita jaksoja,jokunen suistuminenkin on tapahtunut, mutta pääsääntöisesti elämä on ollut rauhallista ja hyvää.
Mutta.Pulloon tarttuminen ja siihen hukkuminen on lähempänä kuin vuosiin. Pelkään sitä, itseäni, romahtamista (mie romahan…!!!).
Kesäloma alkoi juuri. Olen kahden kotona mieheni kanssa. Pitkä avioliitto takana, siihen on mahtunut molenlaista, niinkuin kaikille, joilla on 30 yhteistä vuotta takana. Pari vuotta sitten miehelläni todettiin vakava sairaus, josta hän on eläkkeellä. Hoitokeinoja on kokeiltu, mutta ne ovat romahduttaneet hänen kuntonsa. vakavia sivuvaikutuksia on tullut lääkkeistä ja hoidoista.
Ongelma on, että hän on kiinnostunut vain sairaudestaan, tai muuta hänen elämäänsä ei mahdu. Tiedän, että hän on fyysisesti heikko, veriarvot ovat todella huonot ja se vaikuttaa kaikkeen jaksamiseen. Tunnen itseni todella huonoksi ihmiseksi, kun en jaksa millään aina olla hoitaja/äiti, osallistua ja paapoa. Jumalauta! Haluan olla vaimo, rakastajatar, haluan elämääni rakkautta, intohimoa, parisuhteen! Olemme vasta vähän päälle viisikymppisiä( nimimerkin vuosiluku ei ole ikäni eikä syntymävuoteni) ja hän on täysin valmis elämään ilman seksiä. Ilman seksiä!! Hän jopa antaa minun ymmärtää- on siis sanonut ihan suoraan- että olen EPÄNORMAALI, kun ajattelen vain seksiä ( hänen versionsa asiasta…). Onko todella epänormaalia tässä iässä haluta seksiä esim. kerran kuukaudessa?? Sekin riittäisi…!
Hän ei halaa, ei suutele, ei suoraan sanoen vilkaise päinkään, vaikka mitä tekisin.
Pidän huolta itsestäni, kampaajalla käyn säännöllisesti, meikkaan arkisinkin, pukeudun normaalisti ( ei legginsejä ja ylisuurta t-paitaa tai verkkareita), olen laihduttanut ja olen melkeinpä hoikka nykyään (kokoa 36/38), käyn kuntosalilla, jumpissa, juoksen, pyöräilen,uin, olen siis hyvässä kunnossa ja näytän melko hyvältä, mielestäni.
Aina vain useammin ajatukset palaavat pullon pariin. Pieni pehmeä humala, hauska känni, tuntuisi niin paljon paremmalta. Tiedän kyllä, mihin se voisi ja todennäköisesti johtaisikin, mutta alan olla sillä rajalla, että en välitä.
En tiedä, mistä hakea apua.
Lapsille ei tällaisista voi puhua, niin aikuisia kuin ovatkin, miehen kanssa puheyhteys ei todellakaan suju, olen yrittänyt itseni läkähdyksiin.
Lomaa edessä neljä viikkoa. Pelottavaa. Auttakaa nyt hyvät ystävät.
Hei vaan Marina!
muistanpa että olen täällä viestejäsi lukenut… ja ollut ihan iloinenkin kun olet saanut hyvän otteen alkoholin suhteen.
Mutta, oletpa nyt sitten kyllä katalassa tilanteessa.
Tokihan ihminen voi elellä parisuhteessakin tyytyväisenä vähällä seksillä, joskus ilmankin, mutta just tuo tilanne, jolloin toinen sitä läheisyyttä kaipaisi ja toinen ei ollenkaan… se on kivulias jo ajateltunakin.
Ja sittenkin, arvaamattoman yleinen. Kovin usein olen ihmisten puheissa rivien välistä kuunneltuna huomannut miten paljon yksinäisyyttä tässä maassa on. Yksinäisyyttä perheen keskellä, avioliitossa, kiinteissä yhteisöissä joissa veljeyttä ja sisaruutta mainostetaan…
Ei täällä juuri voi kukaan muuten auttaa kuin olemalla mukana vuorovaikutuksessa, kuuntelemalla ja keskustelemalla, siitäkin varmasti jotain tukea vaikeina päivinä saa. Ja sitä täältä varmastikin löytyy.
Hyvä on sekin, että olet tullut siihen tulokseen ettei juominen ole se paras vaihtoehto olotilan helpottamiseksi. Ja tiedät senkin miten houkuttelevan helppoa varmasti olisi.
Ja kuitenkin niin turhaa, koska useimmiten olotila siitä vain pahenisi.
Pysy nyt ainakin mukana täällä, uskon että saat ihan konkreettisia neuvojakin, ja ainakin henkistä tukea jaksamiseen.
Ja lopuksi; älä sittenkään menetä uskoa paremman huomisen mahdollisuuksiin" Niin moni asia voi huomenna, ensi viikolla, milloin tahansa olla aivan eri tavlla.
Jaksamista ja voimia Sinulle!
Joo, hankala tilanne on sinulla Marina ja ymmärrän hyvin sinun mietteitä ja jopa halua juomaan, mutta sitä ei toki kannata tehdä. Sexin puute voi hyvinkin alkaa juotattamaan jo ihan siitäkin syystä, että jos sitä ei kerran aviopuolisolta saa, niin kyllähän sitä alkoholin avulla saa riisuttua itseltä suurimmat estot pois ja samalla kun hakeutuu semmoseen paikkaan missä on muitakin humalaisia ja estottomia, niin sexiseuraa on helpommin saatavilla sitä kaipaavalle ja kukapa terve ihminen sitä ei välillä kaipaisi. Kunnioitettava on myös ihmistä joka sitä ei enään kaipaa sairaudesta tai jostain muusta syystä, mutta jos avioparin kesken syntyy tämmönen eroavaisuus, että toinen on viriili ja toinen taas ei yhtään, niin todella hankala tilanne on.
Minä en ainakaan näe mitään muuta vaihtoehtoa kuin että jos ei itsetyydytys riitä, niin sexiä on sitten saatava muualta kuin elämänkumppanilta, koska kohtuutonta on vaatia sexiä kaipaavalta olla loppuelämän ilman vain siksi, että toinen siihen ei enään kykene tai halua.
Tervehdys Marina!
En oikein tiedä miten voisin auttaa…
Tätä ei tarvitse sulle sanoa, mutta sanon kuitenkin… Sulla on tosi ahdistava tilanne. Mutta juomalla saat sen vaan ahdistavammaksi. Kun olet muutaman viikon tai kuukauden raittiina, niin tilanne alkaa näyttää ainakin vähän toisenlaiselta.
Jos sulla oli vatsahuuhtelutilanne vuosia sitten, niin miehesi saattaa kokea, että sä “jätit” hänet jo silloin. Ja se on ehkä tappanut kaiken yhteyden, myös seksuaalisen.
Tämä on siis vain kuvittelua. En tietenkään tiedä mikä tiedän tilanne oikeasti on.
Voisiko teillä vielä olla yhteyttä miehesi kanssa? Vai onko hänen sairautensa vienyt lopullisesti sen mahdollisuuden?
Oletko kertonut miehellesi, että hän on tuhoamassa sinun elämääsi kylmyydellään ja ajamassa teitä eroon? Miehesi on epänormaali, jos hän ei ymmärrä seksin kaipausta.
Ole itsekkäämpi, saatat pelastua pulloltakin paremmin.
Ymmärrän Marina tilanteesi ahdistavuuden oikein hyvin. Minulle tuli kylläkin myös sellainen ajatus mieleeni, että käyttäisitkö tätä tilannetta syynä “päästä” juomaan? Me juopothan aina tarvitaan joku syy ja se syy voi olla sitten vaikka ihan jotain : kissa kiipesi puuhun tai kissa tuli alas puusta… syy on aina löydettävä.
Huonosti sujuva parisuhde on tietty syy sieltä parhaasta päästä. En mitenkään aliarvio tilannettasi, kuten jo sanoinkin ymmärrän erittäin hyvin sinua.
Todella toivon, että saat tilanteesi paranemaan ja vielä enemmän toivon, ettet ainakaan ryyppäämään ala. Kuten ihan varmasti tiedätkin, niin silloin asiat ainakin menee huonosti.
Ainahan on myös mahdollisuus erota. Tässä asiassa on lupa olla ihan täysillä itsekäs… jos on vastakkain pullo ja oma hyvinvointi.
Kiitos rakkaat kanssakulkijat ajatuksistanne! Itsensä näkee vähän toisin silmin, kun muut koettavat peilata tilannetta, tietämättä kaikkea- näin saa itse uusia näkökulmia asiaan.
Vähän hävetti tuo seksin puutteen ruikutus, mutta todellinen tilanne sekin on. Enemmän kuitenkin tuskaa tuottaa kokonaisuudessaan suhteen, pitkän avioliiton, hiipuminen, olkoon sitten vaikka sitä kuuluisaa erilleen kasvamista. Se tuottaa melkein fyysistä kipua, niin pahaltase tuntuu.
Varmasti itsessäni on syytä, ja nuo pahimmat juopotteluvuodet olivat kyllä varmasti yksi syy. Kuitenkin nyt pari viimeistä vuotta mielestäni lähennyimme kovasti, viihdyimme yhdessä ja meillä oli hauskaakin.
Mitä sitten mahtoi tapahtua…sairaus muutti muotoaan miehellä, tauti ei ns. ole kuolemaksi,mutta vie voimat. En tiedä, onko hän masentunutkin, ei ainakaan myönnä sitä, eikä missään nimessä suostu syömään mitään mielialalääkkeitä.
Ja kyllä, etsin syytä juoda, haluan juoda, jotta pääsisin ajattelemasta tilannetta.
Enkä halua juoda, kun tiedän, mihin jamaan se minut vie, varmasti ja vääjäämättä.
Silti haluaisin nyt ja tässä juoda viiniä, litra menisi helposti, mies makaa sohvalla kuten tavallista ja katselee televisiota. Kuten aina.
En tiedä, miksi en löydä voimia yrittääkään mitään.
Kaikki sanat on jo sanottu moneen kertaan, kaikki riidat riidelty. Voimat ovat loppuneet.
En sääli itseäni ( paitsi kyllä, aina välillä)enkä suostu säälimään miestänikään.
En ala hoitajaksi enkä äidiksi. En halua erota ja haluan. Haluaisin hyvän ystävän, seksisuhteen, joka pysyisi salaisena ja jota voisi käyttää halutessaan. Mutta eihän sellaista voi saada.
Juodessani join vain kotona, joten sellaista mahdollisuutta ei ole, että kännäisin muualla ja sortuisin sellaiseen kännisuhteeseen.
Antabus on sentään lohtuna olemassa. Kaksi tablettia viikossa riittää pitämään kaidalla tiellä, silloin en pysty juomaan. Saan niin pahan hengenahdistuksen, että ei tule mitään.
Ja sitä lomaa neljä viikkoa edessä, mitähän olen oikeasti tekemässä.
Hyvin rehellistä mietintää.
Jospa voiskin ottaa lomaa omista ajatuksistaan ja antaa sen alitajunnan möyhentää hiljalleen tarpeet ja valmiudet, tasapainon ja oivallukset kohdilleen.
Mutta ei se tietysti niin käy.
Hyvään tuuriin ja sattumaan vois ehkä luottaaaa-ainakaan pieni haaveilu ei pahasta liene?
Eiköhän se aurinkokin jostain välistä pilkistä, sinulla on ainakin valmiudet huomata se kun jonkun pilven raosta ilmestyy.
Ja jatka ihmeeessä kirjoittelua, jos ei se nyt niin mitään ratkaisekaan, niin saattaa ainakin tuoda itselle uusia oivalluksia!
jatketaan!
varmaan juominen ei tahan tilanteeseen auta…
onko tosiaan vaan niin etta olette kasvaneet erilleen ilman tuota sairauttakin. Itsellani on kokemusta vahan vastaavasta tilanteesta.
Nupin laittaminen sekaisin ei varmasti auta ratkaisemaan tilannetta, mutta ymmarran ahdistuksen / tuskan.
Hei Marina,
Luin tässä töiden lomassa viestiketjusi. Tilanteesi on tosi vaikea, mutta yksikin lasillinen vie sinut sinne, mistä minä yritän nyt nousta. Ei ole muuta vaihtoehtoa tai välitiloja.
Ero miehestäni tuli voimaan viimein vuosi sitten. Seksiä ei ollut tätä ennen vuoteen. Asia muuttui sen jälkeen, mutta ei hyvällä tavalla. Voit ehkä arvata mitä siitä seurasi. Olemme samanikäisiä ja minäkin olen ihme kyllä jaksanut pitää huolta itsestäni, mutta holismi tekee fyysisesti tänikäiselle naiselle muutoksia vääjäämättä.
Yritän vain sanoa, että älä ota tänään. Siitä ei tule muuta kuin paskaa ja pahaa oloa.
Jaksamista sinulle!
Hei Marina!
Tuli mielen sun tätä ongelmaasi lukiessani omat ongelmat. Kun sairastuin vaikea-asteiseen masennukseen seksi-halut pieneni ja jopa hävisi kokonaan. Oikea lääkitys palautti ne normaaliksi. No mulla semmonen masennuslääke kuin seronil aiheutti seksuaalien halujen palautumisen myötä lääkemanian - mikä aiheutti alkoholin himoa. Lääkemanian mun terapeutti sen päätteli.
No kun lopetin kyseisen lääkkeen, niin masennusoireet palautui. Henkisen voimattomuuden kaikkien asioiden suhteen yms. Samalla seksuaalinen halukkuus tippui erittäin alas. Se on hyvin kiusallista kun haluaisi kumppanin kanssa harrastaa seksiä, mutta masennus aiheuttaa haluttomuutta. Syttymiseen menee aikaa kun polkisi tulpatonta mopoa - vaikea saadä käyntiin. Se ahdistaa minua. Mutta viinanhimo on laskeutunut ja muuttunut hallitsettavaksi. Hurraa…
Oon saanut uuden lääkityksen, mutta sen sivuoireet pelottaa mua. En halua syödä sitä. Voi aiheuttaa myös lääkemanian ja viina alkaa maistumaan, niin ettei itse kykene hallitsemaan. Sen hallinta muutenkin on vaikeaa, niin en halua buustausta juomishimoon. Toisaalta se voisi palauttaa lipidon normaaliksi - oon hyvin seksuaalinen mielestäni, mutta tää uusiutunut masennus on kyllä tehnyt aika haluttoman minusta. Noissa uusissa lääkkeissä olisi luvassa yleisinä haittoina korvien soimien, näön hämärtyminen, heitehuimaus, kaatuileminen, “apteekkari” sanoi, että autolla ajoa on ehkä hyvä välttää… Toisaalta masennuslääkkeet voi pelastaa ihmisiä; olisinkohan jostain dokkarista nähnyt, että tietty lääke sopii noin 10% ihmiselle aiheuttaen hyvän hoitovasteen. Taisi olla MOT-ohjelma hiljattain masennuslääkkeistä… Hirveä kokeilu alkaa aluksi eri lääkkeillä mikä on sopiva. Parhaimmissa tapauksissa masennuslääkkeet palauttaa ihmisen toimintakykyiseksi ja “entiselleen”. Hyvän olon - mikä voi lisätä tehdä miellyttäviä asioita kuten seksiä.
Toisaalta ennen masennusta olin seksuaalinen, vaikea-masennus poisti seksihalut, lääkkeet korjasi sen. Lääkkeen lopetus poisti ne ja aiheutti masennuksen takaisin.
…
Miettien miestäsi, että jos hän on kokenut voimakkaan sairastumisen fyysisesti. Se voi aiheuttaa varmasti masennusta tai vähintään turhautumista omaan elämään, mikä ei ole enää entisellään hänen mielestään… Hän ei varmasti halua mielessään hyväksyä sitä, että on sairas?? Jos ainut mielenkiinto on television katselu, se voi olla merkki omaan kuoreen vetäytymistä - mikä sekin voi kieliä masennuksesta tai ahdistuksesta. Hän saattaa pohtia ja olla pettynyt elämäänsä kun on sairastunut. Toi hellyyden puuttuminen on myös merkki mielenkiinnon menetyksestä läheisistä ihmisistä - mikä on masennuksen oire.
Netti on pullollaan tietoa masennuksesta ja tietty BECK-masennustesti on olemassa millä voi arvioida miehen tilaan päättelemällä - tekemällä se miehen puolesta, jos hän ei sitten halua sitä lappusta itse täyttää. Haluaisikohan hän? Jos tulostaisit netistä ja iskisit kouraan?
Hän voi kärsiä haluttomuudesta, mutta ehkä haluta sinua samalla, mutta jos on masentuneen mieli niin ei vaan haluta. Se aiheuttaa varmasti hänelle kärsimystä - itselleni ainakin. 
…
Tää on vain yksi näkökulma omasta kokemuksesta… Aika häpeällistä tätä minunkin on kertoa, kun se ahdistaa minua kovasti.
Paljon voimia sinulle!
Kyllä on huono yhdistelmä tämä mielentila ja loma. Työssä olisi muutakin ajattelemista, nyt ne kiertävät yhä pienenevää kehää.
Viimeksi samanlaiset ajatukset ahdistivat keväällä. Silloin olin ollut sitkeässä flunssassa, enkä päässyt oikein lenkille enkä jumppiin. Tekemättömyys ahdisti ja samat ajatukset kuin nytkin. En ollut ottanut Antabusta viikkoihin, en ollut tarvinnut ja olin nejotenkin unohtanutkin. Keskellä päivää tempaisin puolessa tunnissa kaksi olutta, pienen salmiakkikossun ja hetken päästä vielä kaksi siideriä. Ne siis kaikki varta vasten kävin ostamassa kaupasta, oli lauantai. Ei mikään määrä vanhalle juopolle, mutta siitä seurasikahden päivän fyysinen krapula ja viikon ahdistus henkisesti.
Siihen se silloin loppui, mutta jos se nyt alkaa, niin helposti menee lomaviikot. Otin kyllä eilen tabletin ja otan vielä tänäänkin.
Nämä ajatukset vain ahdistavat niin helvetisti, juoksin koiran kanssa itseni melkein läkähdyksiin, se yleensä helpottaa.
Mieskin tietää, miksi käyn lenkillä, olen suoraan sanonut että jumpat ja juoksut ovat seksin korviketta.
J kyllä tiedän, mitä tässä iässä tekee juomisen aloittaminen. En haluaisi menettää hyvää fyysistä kuntoani enkä ulkonäköanikään.
Ahdistaa.
Mulla oli ihan hyvä ja pitkä suhde, joka jotenkin vain päättyi eroon tässä viimeisen vuoden aikana. Ero taas joudutti raitistumisinnokkuuttani, koska tajusin itsekin, että nyt on pakko pitää huolta itsestäni. Ironista kyllä, muutamat (no aika monet…) mokailut viinan kanssa parisuhteessa ollessani eivät saaneet minua innostumaan korkin kiinni laittamisesta, vaan vasta nyt, kun olisi mahdollisuus (silloin tällöin kun ei ole lapsia) juoda niin paljon kuin lystää, niin ei teekään enää mieli.
Ilman raittiutta kun en vain saa mistään kunnon otetta. Nytkin on kaikki kaaosta vaikken juo ja vähän ahdistusta pukkaa, mutta onpahan aina mahdollisuus ratketa juomaan ja murheet unohtuu…
raittiusahdistukseen auttaa juominen, mutta humala-ahdistukseen ei auta mikään. 
Eli on helpompi valita raittiina ahdistelu kuin kemiallisesta horroksesta johtuva, kun ei siinäkään aina tiedä, mistä mikäkin johtuu. Ei mulla ainakaan semmosia tunne-elämän solmuja ole, jotka saisivat juomaan, mutta juodessa niitä kyllä tulee. Kun on juomatta ei tarvitse arpoa, mikä on muna vai kana. Ahdistaako juomisen takia vai juoko ahdistuksen takia jne. Ymmärrätkö yhtään mitä ajan takaa?
Mieti mitä todella haluat elämältäsi ja mitä olet valmis siitä maksamaan (mies kartanolle/jotain muuta?). Lähtisikö siitä muutoksen mahdollisuus…en tiedä. Ja mieti ratkaiseeko alkoholi ongelmia elämässäsi vai pahentaako se niitä.
Oletko miettinyt rakastajan ottamista? Kysyn ihan tosissani. Parhaassa tapauksessa löydät itsellesi hyvän ystävän, jonka tilanne saattaa olla samankaltainen.