Mitä minä oikein teen? (subu)

Sauna
1

Olen tällä hetkellä raskaana 29. viikolla (ei ollut suunniteltua, kierukka oli lähtenyt irti tietämättäni). Olen 2 vuotta käyttänyt subutexia suonensisäisesti. Siitä asti kun sain tietää olevani raskaana, olen yrittänyt vähentää käyttöä, tällä hetkellä annos on noin 1 mg päivässä (ennen raskautta sitä noin 4 mg tai yli). Välillä olen saanut pidettyä päiviä, jolloin en käytä, tänään vedin taas noin 38 tunnin “streittailun” jälkeen.

Missään terveydenhuollossa tai neuvolassa ei ole tietoa käytöstäni, olen kysyttäessä sanonut, etten ole käyttänyt tai kokeillut koskaan mitään laittomia päihteitä. Maksa-arvoni olivat kohollaan ja sen takia otettiin C-hepatiitti testi, oli positiivinen. Tuon positiivisen C-testin takia minulta haluttaisiin myös huumetestit. Kerran olen kieltäytynyt, kuulemma tulkitaan positiiviseksi koska kieltäydyin ja sanottiin, että jos lapsessa näkyy jotain tai lapsen syntymän jälkeen en suostu testeihin, tehdään huostaanotto.

Mitä minä oikein teen? Pitäisikö minun vain myöntää, että olen käyttänyt koko ajan ja pyytää päästä katkolle? Vai jotenkin sumplia itseni omin voimin kuville tässä parin kuukauden aikana? Ahdistaa, tuntuu nyt että haluaisin vain tappaa itseni juuri nyt. Elämässä ei tunnu olevan mitään mieltä jos lapsenikin menetän vielä. Mutta viedäänkö lapsi minulta kuitenkin joka tapauksessa jos nyt lähden katkolle ja joka taholle selviää käyttöni? Olisiko parempi vain hypätä junaradalle samantien tai viimeistään synnytyksen jälkeen? Minulla on kyllä puoliso, jota rakastan ja joka ei käytä, mutta en oikein usko, että hänkään jaksaisi yksin huolehtia lapsesta, koska kärsii vakavasta masennuksesta.

Haluaisin niin kovasti normaalin perhe-elämän, mutta tuntuu, ettei mistään tule mitään. Olen jo puoli vuotta käynyt mt-hoitajan kanssa juttelemassa asioista ja kaikki tuntuu olevan yhtä tyhjän kanssa, jahkaamme samoista asioista uudelleen ja uudelleen ja hän on aina tyyliin “voi voi, koita nyt jotenkin jaksaa”. On ollut puhetta, että pääsisin ADHD-testeihin (jossain keskittymishäiriökyselyssä sain 42/50 pistettä), mutta mitään kutsua sellaisiin ei kuitenkaan ole tullut. Teksipäissään tuntuu ainoastaan että olen normaali, silloin kun olen ilman, ajatus katkeilee jatkuvasti, mikään ei tunnu miltään, raivostun pienimmistäkin vastoinkäymisistä (olen minä piriäkin kokeillut - en raskausaikana - ja se auttaa olemaan myös “normaali”, mutta ei siihen ole mitään himoa tms). Kaikki tuntuu vain niin tolkuttoman vaikealta ja ahdistavalta. Auttakaa minua jotenkin, haluaisin elää, mutta kun tuntuu, että kaikki elämässäni on jo tuhottu, kuvittelin, että minulla olisi ainakin vielä se 2 kk aikaa lopettaa vähitellen, mutta nyt maanantaina pitäisi jo olla puhtaat testit ja ei se mitenkään onnistu… :cry: :neutral_face:

2

adhd-testeihin pääsyssä voi kestää jopa kuukausiasuosittelen kysäsee koska pääsis ja olla aktiivien sen suhteen. tuhon huostaanotto/katko asiaan en osaa sanoa mutta kyllähän ne tahtoo kyttäillä jos tunnustaa joskus polttaneensa myssyä. mutta kannattaa kyllä hoitaa itsensä kuiville ethän sä voi doupata ja hoitaa lastas, mikä voisi olla myös syy huostaanottoon ja jos douppaa synnytykseen asti nii reflathan sille piennkaiselle iskis. kinkkinen on tilanteesi… toivottavasti joku osaa auttaa minua paremmin.

3

Oisko rehellisyys mitään? Ajattele tulevaa lastasi, sen pitäisi olla tässä kaikkein tärkein. Voit saada lapsesi joskus takaisin, jos pahin tapahtuu (huostaanotto, jolla ei muuten koskaan saisi uhkailla/sehän tehdään jos on pakko, mutta sen ei pitäisi olla mitään pokeria, jossa katsotaan kellä on parhaat kortit), mutta jos valehtelet kaikille itsesi mukaanlukien, on sulla edessä kivinen tie. Ja riitaisa kun tappelet sosiaalihuollon kanssa yrittäen vakuuttaa, että nyt olet tosissasi, kun he tietävät, että ole valehdellut aiemmin.

4

Myönnä ihmeessä ja mene katkolle pikimmiten sekä laita lapsi etusijalle! En oikein pysty näkemään tässä muuta vaihtoehtoa.
Ei sinulta lasta pois viedä jos sitoudut hoitoon tiukasti ja lopetat douppaamisen sekä annat seuloja säännöllisesti. Näissä asioissa taidetaan olla kohtuullisen tiukkoja joten mokaamisia ei pahemmin sallita.

Toinen vaihtoehto on tietysti jatkaa käyttöä, mutta huostaanotto on silloin varma.

5

Niin, no fiksuimmalta vaihtoehdoltahan se katko itsestäkin tuntuu. Mutta jotenkin sitä samaan aikaan kuitenkin arpoo, että jos pystyisi olemaan vain ilman apua… Kieltäytyisi noista maanantain testeistä ja olisi kuitenkin puhtaana siinä vaiheessa kun lapsi syntyy joskus parin kuukauden päästä. Pelottaa vain, että jos jollekulle myöntää käyttäneensä ja sitten retkahtaa niin peli on pelattu heti… Ja kun en tosiaan tiedä mitenkään, tuleeko se huostaanotto kuitenkin vaikka nyt lähtisinkin sinne katkolle ja olisin täysin käyttämättömänä siinä vaiheessa kun se lapsi syntyy, jos ne ottavat kuitenkin vauvan pois jotenkin varmuuden vuoksi tai jotain.

Mutta toisaalta haluaisin vain sinne katkolle, että siellä joku psyykkaisi päihteettömyyteen, kun tuntuu, että omat voimat ovat loppuneet tuohon millin kohdalle: päivän tosiaan pystyn olemaan ilman, mutta sen jälkeen sitten alkaa tulemaan sellaisia itsetuhofiiliksiä, näen jotenkin sieluni silmin kuinka hakkaan pääni mäsäksi johokin kaapin nurkkaan, kuinka veri vain roiskuu jne… :open_mouth: Puoliso kyllä yrittää kannustaa, olen pyytänyt piilottamaan kaiken ja olemaan antamatta minulle mitään niin kuitenkin siinä vaiheessa kun alan itkeä ja riehua niin ei kestä katsella vaan kertoo missä ovat… Sekin tuossa katkolle lähdössä pelottaa, että en ole ollut koskaan sen reilun vuoden aikana mitä on seurusteltu erossa puolisosta ja hän oli silloin aikoinaan oikeastaan se ainut asia, miksi en tappanut itseäni… miten sitten pystyn olemaan ilman (puolisoa ja päihteitä).

Mutta kaipa nyt yritän ainakin tässä loppuviikonlopun olla vetämättä, nyt vielä pienet vedot otin. Minulla on netistäkin tilattuna huumetestejä että voin katsoa vielä maanantaiaamuna näkyykö niissä jotain ja miettiä sitten. Pelottaa niin helvetisti. Kaikki. Anteeksi kun kirjoittelen tänne tällaista turhaa paskaa, kiitos kuitenkin kun jaksoitte vastailla minulle.

6

Edelleenkin saat kyllä pitää lapsesi mikäli menet pikaisesti katkolle ja lopetat douppaamisen sekä annat aina negatiiviset seulat, muuta keinoa ei tässä tilanteessa ole pitää lasta. Tukea tulet varmasti saamaan roppakaupalla hoitavilta tahoilta.

Eikös buprenorfiinista tule ne oikeat reflat vasta 2-4vuorokauden kuluttua (kertokaa muut jos olen aivan väärässä)? Joten kuulostaa, että omin voimin et todennäköisesti kykene lopettamaan, aivan kuten itsekkin hieman uumoilet. Puhumattakaan siitä, että ilman tukea kykenisit hoitamaan lasta jatkossa päihteettömänä. Tämä voi onnistua joltain ihmiseltä mutta veikkaa todennäköisyyden olevan jotain 0.00045% luokkaa, joten asiaa ei mielestäni sen enempää tarvitse arpoa.

Mielestäni sinun tulisi ehdottomasti laittaa lapsi nyt etusijalle! Hän ei varmastikkaan haluaisi aloittaa elämäänsä morfiini-tipassa vieroitusoireissa täristen ja itkien.

7

Miksi oletat että vetävät kaiken nolliin katkolla? Rehellisyyttä peliin, raskaanaolevana menet laitoshoidossa edelle, ja lapsen mukaan katsotaan…

Hoitoon joudut joka tapauksessa sitoutumaan 110%, mikäli retkahdat tai lähdet hoidosta, voidaan antaa vaihtoehto a)lapsi otetaan heti huostaan synnytyksen jälkeen tai b)lähdet ensi- ja turvakodinhoitoon ja seulat tuon jälkeen. Voivat myös katsoa, että lopettaminen vaarantaa lapsen, jolloin voi raskaudenaikainen kh olla vaihtoehto (laitoksessa). Mahd kh:n alasajo sen jälkeen (laitoksessa tod näk). Mahdollisesti 6kk ensi- ja turvakodissa, joka voisi olla hyväkin idea! Seulat varmasti 1-3v lopettamisen jälkeen… Turvaverkkoa löytyy kyllä!

Itselläni meni vuosi adhd-testeihin kauan ennen lama-aikaa, joten odottelua riittää… Adhd-lääkkeitä ei saa syödä odottamisen aikana ja 1/2v tarvitsee raitista aikaa…

Aika on vähissä, jos haluat pitää vauvan, suostu hoitoihin… Periaatteessa et omista lasta etkä itseäsi tällä hetkellä, eli ajattele lastasi kuten myös hoitohlökunta tulee tekemään… Itse en todellakaan haluaisi oman lapsen saavan morfiinia viekkareihin, koska itse olisin ollut yhteistyökyvytön henkilökunnan kanssa… :unamused:

8

Reheellisyys nyt tosiaan on tässä tilanteessa valttia. En tiedä, millaisia vaurioita subu aiheuttaa vauvalle, mutta varmasti jonkunasteisia kuitenkin. Lapsen kannalta varmaan erittäin “mukavaa” kuulla jälkikäteen, että on sellainen kuin on, koska äiti käytti subua, eikä halunnut katkolle.

Huumeidenkäyttö paljastuu ainakin näin tavan tallaajan veikkauksesta kuitenkin sitten, kun olet synnyttänyt ja lapsella esiintyy viekkareita. Tosiaan, mietin myös sitä, että mieti sitä lasta tässäkin kohtaa, et kai halua hänen elämänsä alkavan morfiinitipassa viekkareista kärsien?

Joskus on laitettava itsensä toissijaiseksi ja nämä on niitä tilanteita, joissa kyseessä on lapsi. Hän ei ole päättänyt tänne syntyä, joten on väärin, jos pistää itsensä huumeidenkäyttöineen etusijalle.

Huostaanotto seuraa paljon todennäköisemmin, jos synnytät viekkareista kärsivän lapsen ja paljastuu, että olet käyttänyt huumeita raskauden aikana kuin jos menisit nyt katkolle. Katkolla olisit varmemmin turvassa myös noilta pelottavilta mielikuviltasi!

Voimia kovasti! Eihän tuo ole helppo asia painittavaksi kellekään varmasti.

9

Meillä sanotaan että, turvallista kun äiti on hoidossa. Pääasiassa yli 8mg sub. ling. annokset tarvitsevat mahd mopoa… Iv-käyttö, ei missään nimessä! Itse hakeutuisin klinikalle heti Maanantaina! Äkkipudotus voi aiheuttaa keskenmenon, joten ei sinua siellä tapeta!

10

Suositelsin hakeutumana hoidon piiriin. Todennäköisesti aloittavat raskaudenajan opiaattikorvaushoidon, joka on kuitenkin vauvalle terveellisempää kuin kontrolloimaton iv-käyttö. On hyvin todennäköistä, ettei sikiö ole vielä vauroitunut, mutta jos jatkat pidempään: vauroita tullee. Mulla on omakohtainen kokemus raskaudenaikaisesta korvaushoidosta, koska ilman opiaatteja en pystynyt olemaan. Lapseni syntyi terveenä, ilman vieroitusoireita koska annokseni pidin niin matalana kuin pystyin.
Tuo raskaudenajan korvaushoidon turvallisuus perustuu siihen, että annos pysyy tasaisena, eikä mene muita huumeita. Näin vauveli kärsii vähiten.
Hae apua, sun elämäsi on yhtä tuskaa koska et halua taatusti vahingoittaa vauvaasi. Tänä päivänä ei ole häpeä olla raskaana ja käyttää huumeita: onneksi on ymmärretty että kyseessä on sairaus. Hirmu paljon voimia ja jaksamista. Voit laittaa mulle mailia jos haluut neuvoa: olen päihdetyöntekijä pitkällä omalla kokemuksella ja autan jos voin. :exclamation:

11

Olen yrittänyt tutkia asiaa ja olen tullut siihen tulokseen, että opiaatit eivät ole kovin suuri riski raskaana ollessa käytettynä. Tietenkin ymmärrän, että varmasti pahempi kuin olla ilman. Ei minulla ole kuin pari kuukautta laskettuun aikaan, joten mitään vaurioita tässä tuskin pystyy enää estämään. Olen kuitenkin käynyt äitipolilla ylimääräisissä tarkastuksissa masennuslääkityksen takia (en noita syö oikeasti, mutta en ole sitäkään “tunnustanut” koska sanottiin, että määrätyn lääkityksen laiminlyönti osoittaa, että en pysty huolehtimaan itsestäni ja siitä menee tieto lastensuojeluun) ja siellä ei ainakaan mitään ongelmia ole huomattu ultraäänissä.

En tosiaankaan pelkää että katkolla olisi jotenkin tuskallista, sehän olisi “helppo” vaihtoehto olojen kannalta kun varmaan ainakin, saisi varmaan jotain lääkitystä ja henkilökunta tsemppaisi ym. Pelkään vain leimautumista ja jatkuvaan kyttäykseen joutumista. En tosiaankaan haluaisi moneksi kuukaudeksi mihinkään laitoksiin, ajattelin että tuo katko olisi tyyliin jotain viikon. En tarvitse mitään ensi- ja turvakotia lastenhoidon opetteluun, minulla on 5-vuotias lapsi jota olen kyllä vauvana hoitanut eikä siinä ollut mitään ongelmaa (nyt en ole häntä yli kahteen vuoteen nähnyt koska erosin hänen isästään eikä hän anna nähdä lasta enkä oikein pystyisi olemaan exän kanssa tekemisissäkään kun suhteesta jäi niin pahat traumat). En pysty todellakaan olemaan puolisosta erossa kuukausia, hän on tosiaan käytännössä ainut asia jonka takia olen pysytellyt hengissä tähän asti, mielummin sitten annan lapsenkin vaikka pois… Mutta kun olen jotenkin toivonut, että meillä voisi olla perhe ja jotenkin ehkä onnellinen elämäkin, tosin jotenkin viime kuukausina tuntunut toivo siitä rapistuvan vain vähitellen :frowning:

ADHD-testeihin en haluaisi sen takia, että saisin jotain lääkepiriä… Toivoisin vain, että sillä voisi päästä johonkin terapiaan jossa käsiteltäisiin ongelmiani vähän syvällisemmin. Mt-hoitaja tosiaan ei oikein ota mihinkään kantaa, vaikka kertoisin kuinka ex-mies hakkasi naamani verille kun lapsi kaatui tai kuinka koko elämäni on ollut vain sarja epäonnistumisia niin kommentti on vain “hm, jaa, voi voi”.

En minä uskalla varmaan vielä maanantaina tehdä mitään. Olen nyt ollut 15 tuntia ilman niin kuin päätin eilen. Jos lopetus ei tällä kertaa onnistu, niin hakeudun sitten kyllä hoitoon ennen kuin se lapsi päätyy sinne morfiinitippaan (tietenkäänhän tuota tarkkaa syntymähetkeä ei voi etukäteen tietää, mutta olettaisin nyt, ettei tässä pari viikon sisään mitä nuo reflat kestävät kuitenkaan ole syntymässä). Olen kuitenkin jo ennen tätä pystynyt aika hallitusti vähetämään tuota annosta siitä 4 mg (saatoin joskus vetää lähemmäs kokonaisen 8 mg napinkin päivässä, mutta en “laske” tuota koska mitään epämukavia tuntemuksia ei alkanut tulla ennen kuin ryhdyin tuon alle 4 mg menemään) yhteen milliin. Nyt vain tuntuu, että alkaa tuo oikeasti “tuntua” kun tuli tuon testiuhan takia kiire. En usko, että selvinpäin elämä ei olisi mahdollista koska olen raskaana ollessa oikeastaan katkaissut läheisemmät välit kaikkiin ihmisiin jotka käyttävät (paitsi yksi henkilö keneltä ostellut tuota teksiä) ja haluaisin oikeasti olla selvinpäin, se vain pelottaa kun olen käyttänyt lähinnä sen takia että se vei pois tuskan siitä, että yhtäkkiä menetin vain yhteyden lapseeni josta en ollut ennen tuota exästä eroamista ollut yli vuorokautta erossa… Nyt nuo tunteet ovat alkaneet jotenkin tunkea täysin päälle, mutta kai minun pitää vain yrittää ajatella että tämän mahassa olevan lapsen takia jotenkin kestää niitä. Heitin loput teksitkin vessanpönttöön, mitä en ole ikinä ennen tehnyt ja puolisolla on pankkikortti ja -tunnukset ja olen vannottanut häntä olemaan niitä antamatta millään tekosyyllä (puolisokaan ei haluaisi että joutuu minusta eroon katkolle lähdön takia joten uskon hänen noita tosissaan panttaavan, oli hyvin ahdistunut kun eilen sanoin, ettei oikein ala kohta olla muuta vaihtoehtoa :neutral_face:)

12

Olen siinä käsityksessä, että kaupungissa missä asun, ei ole tarjolla muuta korvaushoitoa kuin metadonia ja siihen en todellakaan halua koskea, vielä vähemmän altistaa lasta sille. En ole käyttänyt kontrolloimattomasti (olen jakanut valmiiksi nuo päiväannokset semmoiseen lääkelokerikkoon), suonensisäisesti kyllä vaikka tiedän, että nenään olisi varmaan ollut terveellisempi tapa, on vain sen verran kova piikkikoukku että nytkin kun olen käyttämättä vetelen vesivetoja… Muita huumeita tai alkoholia en myöskään ole käyttänyt sen jälkeen kun sain tietää olevani raskaana.

Mutta nyt yritän tosiaan siis olla kokonaan ilman, 16 tuntia alkaa olla täynnä… Toki tiedän, että naurettavaa tälleen laskeskella, mutta jotenkin se helpottaa :unamused:

13

Keskenmenon riski on paljon suurempi noin… :astonished: Tietenkin saisit metadonin sijaan buprea… Itse yritin eroon bupresta vuosia, 3. pv pahin ja 3vkoa tulisi kestää…

Soita edes nimettömänä, entä jos vauva menehtyy viekkareihin? Kun annosta voi laskea, mutta kaikki tulisi tehdä ammattilaisten valvonnassa. Et välttämättä 1/2v joudu opettelemaan lapsenhoitoa, mutta mikäli vauva huostanotetaan; uskotko että eivät soita lastensuojeluun ja halua testiä 5-vuotiaasta lapsesta?

Vielä on vaihtoehtoja… Usea saanut kh:ssa lapsen, mutta valvottuna. Itse kuullut vain suurista annoksista metadoni-vieroituksen ja harmittomin todellakin vrt piriin tai alkoon ainakin… Jos et aiemmin ole kyennyt lopettaman, miten nyt? :astonished:

14

Olen käsittänyt että normaalissakaan korvaushoidossa ei alle 1mg tuota annosta lasketa vaan sen jälkeen pitää lopettaa. Myöskään käsittääkseni bupreviekkareihin ei suoraan voi kuolla. Tietysti jos synnytys käynnistyy niin joutuu varmasti lapsi keskoshoitoon tai voi kuolla mikä ei tietenkään ole mukava :frowning: Mutta kai sitten siinä vaiheessa jos tilanne jotenkin menee pahaksi pystyy soittamaan johonkin päivystykseen tms. Kokemani bupreviekkarit ovat kyllä olleet aika kesyjä fyysisesti, lähinnä palelua ja lihaskipua, se enemmän pelottaa että henkisesti tulee niin huono olo että pelkään että pää hajoaa tai tapan itseni, mutta kai se pitää vain kestää.

Tätä minä en oikein ymmärrä. En minä ole nähnyt lastani yli kahteen vuoteen, en silloin ollut edes kokeillut subua enkä käyttänyt muitakaan päihteitä kun hänen kanssaan asuin. Miten hän tai hänen testaamisensa liittyisi mitenkään mahdollisesti tulevan lapseni huostaanottoon, isällä on yksinhuoltajuuskin.

En viitsi kertoa asuinkaupunkiani tässä (aika pieni paikka enkä halua olla tunnistettavissa), mutta tuttavien kertomusten perusteella täällä ei tarjota muuta korvaushoitoa kuin metadonia, ei ole bupre mahdollinen. En ole käyttänyt raskausaikana piriä tai alkoholia. En ole kovin monia kertoja aiemmin yrittänyt lopettaa vaan pelkästään vähennellyt annosta. Nyt kun tuon todetun C:n takia alettu kysellä noita huumetestejä, olen yrittänyt olla kokonaan ilman, mutta toistaiseksi 42 tuntia on pisin aika minkä olen pystynyt olemaan, edellisen kerran kun yritin, niin aloin raapia itseäni, hakata päätä seinään ja huutaa, jolloin puoliso antoi piilottamansa teksit minulle takaisin. Nyt olen ollut 18 tuntia ilman, hankkiutunut tekseistä eroon ja vannottanut puolisolle, että vaikka tapahtuisi mitä, ei saa antaa minun käyttää. Kuvittelen, että kunhan jotenkin selviän tuosta henkisestä puolesta saatan pärjätä omin voimin ilman että leimaudun narkkariksi minkään virallisten tahojen silmissä.

15

Mitäs jos alottaisit ne masennuslääkkeet, mitä ne luulevat sinun syövän. Toi vierotus tulee olemaan tosi rankka, niin olis hyvä jos sulla olis edes se masennuslääkitys (jossa tosin kestää aikaa ennen kun se alkaa toimimaan ja nostetaan tietysti pienin annoksin). Mutta että pääsi pysyisi jotenkin kasassa sen vierottautumisen jälkeenkin.

En tosin tiedä miten se vaikuttaa sikiöön, kun masennuslääkitys aloitetaan noin loppusuoralla? Kannattaa se selvittää ennen kun mitään alotat. Aika riskipeliä. Toivottelen kuitenkin voimia!

16

Tervehdys pshkr,

Tilanteesi kuulostaa huolestuttavalta, kaikkien kannalta olisi varmasti paras vaihtoehto että raskautesi ja päihteidenkäyttösi tulisi terveydenhuollon ammattilaisten tietoon jotta he osaisivat auttaa sinua oikealla tavalla. IV-käyttö raskauden aikana sisältää aina riskejä, infektioiden, verihyytymien, tukosten, ohilyöntien ym. muodossa. Sinulla on mahdollisuus päästä buprenorfiinikorvaushoitoon (missä päin suomea vain) jos vaikuttaa siltä ettet pysty lopettamaan opiaattien käyttöä. Huonoin vaihtoehto on, että jäät yksin kärsimään tilanteesta johon on saatavilla apua.

Päihteiden käyttöön, varsinkin raskauden aikana, liittyy usein voimakasta häpeää ja leimautumisen pelkoa. Oikeiden ammattilaisten kanssa toimiessa voit kuitenkin luottaa ettei sinua tuomita, vaan tilanteesi kohdataan vakavasti ja ratkaisukeskeisesti. Voit etsiä paikkakuntasi terveysneuvontapisteen täältä Vinkki.info ja asioida siellä anonyymisti.

Toivottavasti tilanteellesi löytyy sinulle sopiva ratkaisu.

-Päihdelinkin moderaattori

17

En minä aio aloittaa masennuslääkitystä, koska koen, että se olisi täysin turhaa lääkkeiden syöntiä ja lapsen kuormittamista niillä. Kyllähän te varmasti ilkutte, että naurettavaa pelätä masennuslääkkeitä kun on ollut valmis käyttämään vahvoja opiaatteja, mutta tuossa on sentään ollut se ero, että jälkimmäisiin ollut riippuvuus, ensimmäisistä en ole koskaan saanut mitään apua. Olen syönyt MAOI-estäjiä sekä vähintään 6 eri SSRI:tä, millään noista ei ole ollut merkittävästi mielialaani parantavaa vaikutusta. En siis halua huvikseen syödä toimimattomia lääkkeitä, noitakin, joita minulle on määrätty, olen kokeillut ennen raskautta parikin kertaa tuloksetta. Minä uskon, että elämäni vain on mennyt vähän niin, että olen “luonnostaan” masentunut (olen yrittänyt opiskella 4 eri alaa, yhtään ei loppuun vietynä, pisin työsuhde ollut 2 kk, nykyistä parisuhdetta lukuunottamatta kaikki suhteet sisältäneet henkistä ja/tai fyysistä väkivaltaa, en saa nähdä lastani…) mihin ei varmasti mitkään aivokemikaalit auta. Teksi oli ainoa “masennuslääke”, mikä toimi, tietenkinhän tuossa suuri osa toimivuutta oli siinä, että se latisti tunteita ja toi positiivista oloa sen sijaan, että olisin pyöritellyt kaikkia epäonnistumisiani. Mutta teksipäissään oli ensimmäistä kertaa elämässä sellainen fiilis, että olen normaali ja pystyn keskustelemaan ja menemään kuten muutkin ihmiset tuolla… No, ihan tarpeekseen hehkutusta, onhan siinä paskatkin puolensa.

Kiitos vastauksestanne Päihdelinkin moderaattori, ymmärrän kyllä, että Teidän pitää työn puolesta vastata noin. Raskaus on kyllä varmaan 20 tahon (neuvola, lastensuojelu, päihdeklinikka, mielenterveystoimisto, perhetyö… :unamused: ) tiedossa ja olen hoidossa, koska minulla on muka vakava masennus. En ole 37 tuntiin käyttänyt nyt buprea ja aion yrittää kokonaan pidättäytyä käytöstä. Olo on yllättävän hyvä tällä hetkellä, varmaan johtuu siitä kyllä kun tuli nukuttua 12 tunnin unet.

En minä halua mihinkään korvaushoitoon enkä halua, että kenellekään selviää käyttöni. Vaikka päihdehoitohenkilökunta ei tuomitsisi minua, niin varmasti kaikki muut tuomitsevat. Kyllä minä mielummin otan sen, että selviän omin voimin eikä tule mitään merkintöjä, jotka johtavat siihen, että aina epäillään käytöstä ja avosydänleikkauksenkin jälkeen saa kipulääkkeeksi buranaa kuin yritän selvitä helpolla. Minä ansaitsen mielestäni kärsimyksen koska olen itse aiheuttanut vaikeuteni. Täällä on kyllä terveysneuvontapiste jossa voi asioida nimettömänä, mutta… se on mt-toimiston yhteydessä ja työntekijät ovat käytännössä samoja, joten ei tuosta nimettömyydestä kauheasti ole apua. Enkä oikeasti usko, että tyyliin mihinkään katkolle pääsee nimettömänä.

Hitto, nyt tätä kirjoittaessakin tuli helvetillinen olo. Minä en kärsi niinkään niistä fyysisistä viekkareista, vaan siitä, että haluan tappaa itseni, kun alan taas tuntea. Vihaan itseäni. VIHAAN ITSEÄNI. Haluaisin satuttaa itseäni mahdollisimman pahasti. Haluan, että kärsisin mahdollisimman paljon, että vuotaisin verta ja kukaan ei auttaisi, olisi sietämättömät kivut… ansaitsisin sen kaiken. Mutta en minä itseäni tapa ainakaan ennen kuin lapsi on syntynyt koska en minä voi hänen puolestaan päättää elämästä.

18

^ Mutta se sun käyttösi tulee kuitenkin ilmi, kun lapsi syntyy, jos et omin päin pysty vierottautumaan. 100% todennäköisempi huostaanotto siitä seuraa kuin katkosta.

Päihteidenkäyttö ei saa estää sairauden hoitoa. Samat oikeudet kaikilla potilailla pitäisi olla. Toki lääkkeiden määrääminen on sen jälkeen tarkempaa, mutta tunnen a-klinikan asiakkaita, jotka nostaa 100kpl Tramalia tuosta noin vaan ja kaikki mahdolliset benet. Mulla on ollut ikävämmät seuraukset, joudun hakemaan Tramalin pistoksena terkkarista, että näkevät että oikeesti otan vaan sen määrätyn annoksen. :unamused: Benet kuitenkin saan ihan vaivattomasti kotiin, koska käytölle on syy ja päihteidenkäyttö on toissijainen siihen nähden. Summa summarum: ei mun merkinnät sairauden hoitoa ole ESTÄNEET, tai mitään muutakaan, mutta huomattavasti VAIKEAMPAA se toki on. Että ei nyt ton takia kannata laiminlyödä lapsen hyvinvointia.

19

Niin no sitten ymmärrän, ettet niitä masennuslääkkeitä halua syödä, jos ne eivät toimi. Ongelma on vaan se, että se tosiaan tulee ilmi lapsen synnyttyä, jos et pysty lopettamaan.

20

Mietin, että olisiko sun mahdollista saada bentsoista sitten apua noihin refloihin? En tosin tiedä, saako niitä käyttää raskauden aikana ja totta kai niidenkin hommaamisessa on sitten omat selittelynsä vastassa. Ymmärrän toki, jos et niitä halua, jos addiktoidut helpolla. Vittumaistahan se olisi olla useampaan aineeseen koukussa.

En nyt plärännyt tätä läpi, että onko noi bentsot jo ehdotettu vaiko ei.