mitä ajattelin tänään.

Ajattelin että voisiko täältä saada tukea, vaikka ongelmani ei monen muun tekstejä ja elämäntarinoita vastaakaan, lähinnä juomamäärien kohdalla. Onko sillä ylipäätään merkitystä, jos kuitenkin tunnen olevani alkoholisti? -ja olenkin.
Nuoruuteni join niinkuin useimmat suomalaiset, viikonloppuisin, en läheskään aina, mutta kuin join, join kännit. Huomasin kyllä että muut naiset joivat paljon vähemmän. Minä osasin heti kunnolla.
Opiskeluaika meni jo kiivaammin, masennuksenkin sairastin hyvin pahoin oirein, sairaalareissujen kera. Psykoterapia- vuosien jälkeen asiani loksahtelivat oikeille raiteille pikkuhiljaa ja löysin minäni uudestaan. Parisuhde teki hyvää ja juomiseni väheni jatkuvasti, en kylläkään koskaan ole pystynyt juomaan esim.putkia, krapulani ovat aina olleet hirvittäviä.
30 täytettyäni alkoivat morkkikset fyysisten oireiden päälle, sekä paha migreeni. Tiesin että minun on paras lopettaa kokonaan, asia vaivasi minua jatkuvasti, vuosia tein töitä sen eteen etten juo ollenkaan…ja onnistuin siinä! En hakenut ammattiapua, ystävät tukivat ja osasin kuunnella itseäni, kiitos vuosien työskentelyn terapiassa. Olin 1,5 vuotta ollut raittiina, ja onnellisesti jo lähes unohtanut että minä ryyppäsin ennen. Nautin täysin siemauksin siitä ettei tarvinnut enää miettiä sitä ainetta ollenkaan!!
Vaikkakaan ei eroni viinasta ollut erityisen helppoa, ei ollenkaan.
Sitten keksin sen: haluan illalla vaivanneisiin levottomiin jalkoihin apua…alkoholipaukusta, ja se auttoi.
Saatana että sen pitikin auttaa, ensin oikeesti vaan siihen vaivaan. Kuukausien kuluessa, joinkin jo kaksi paukkua. Tottakai, eihän se yksi enää ollut sama kuin 2.Minä joka aina olin juonut vain olutta, inhoan alkoholin makua. Puoli vuotta meni näin ja sitten huomasin juovani kunnon perseet. Krapula oli hirvittävä, ja morkkis vielä pahempi. Migreenikin alkaa usein jo yhdestä paukusta silloin illalla.
Sitten meni kuukausi tai jotain ja huomasin olevani keskellä avioeroa. (minkä syy alkoholi ei kylläkään ollut)
Ja entäpä sitten, no nyt minulla on syy juoda taas. Tämä tyhjyys. Pari kuukautta meni, että join ihan vaan parit kännit, kunnes yht`äkkiä viime viikon joka ilta. Silleen että humaltuu ja kuitenkin kykenen töihin.
Nyt kuitenkin riittää. Eilen en enää juonut, enkä enää koskaan. En yhtään pisaraa.
Apua olen voimieni mukaan kysynyt, ensi viikolla menen juttelemaan ammatti ihmiselle tästä alkoholista.
Ero oli minulle hirvittävä isku, tyhjyyteni ja suruni on sanoinkuvaamaton. Selviän erosta, kunhan aika kuluu, ja sitä ajankulua en halua käyttää viinan kanssa pelehtimiseen.
Olisko täällä tukea, joulu tuntuu raskaalta, vaikka tiedän että voin luottaa itseeni aika hyvin?
Kiitos kun luitte tämän.

Jouluun nyt on vielä aikaa, mutta jos täällä ollaan, niin tukea saat varmasti. Tarinastasi kiitos. Kyllä ne kaikki asiat järjestyvät, mutta aikaa ja omaa osuuttakaan ei saa unohtaa, että niillekin pitää antaa mahdollisuus. Tänään kun ei oteta, niin huomisen ottamiselle löytyy yksi syy vähemmän. Ei tarvita krapularyyppyjä. Siinäkin on sitä omasa osuutta, että tällä mennään raitista päivää ja iltaa kohden.

Tervetuloa joukkoon. Tuskinpa siinä mitään häpeämistä on, jos omien ongelmiensa kanssa ei ole ihan pohjalle asti ajuatunut. Ainahan itseään voi ottaa niskasta kiinni jo aikaisemminkin. Tsemppiä vaan. Avioero on jokaiselle kova paikka. Jaa reippaasti tuntojasi tänne, äläkä hanki lisää vaikeuksia juomalla yksinäisyyteen. :smiley:

Jees, taidan tajuta, että minulla on suuri vaara ajatella, että ei mulla ole NIIN paha ongelma kuin monella muulla.
Voin juoda joskus, pitää paussia.
Joopa joo.
Pikkujouluissa vedin kaksin käsin punkkua ja valkkaria että varmasti ehdin tukevaan humalaan ennen kotiinlähtöä. En muista mitään kahden ensimmäisen tunnin jälkeisistä “keskusteluista”, olin varmaan mukavaa juttuseuraa, pööh.
Viinin maku on karmea, eikä haitannut yhtään. Se haittasi että lähtöaika lähestyi. Mitään nautintoa kyseiseen viininmaisteluun ei liittynyt.
Mulla ei ole kännintavoittelu-illalla mitään takarajaa viinan suhteen, kotiinlähtöaika on ainoa motiivi, äkkiäkös sekin unohdetaan vuosien kuluessa…
siis jatkan lueskelua täällä ja kirjallisuudessa luen toista kertaa selvästi humalassa-teosta, joka on minulle ollut vahva sysäys raittiuteen.
Kiitos monille teille tarinoistanne.
Minä ainakin haluan krapulattomat aamut ja kunnon yöunet, puhtaan elimistön ja mielen, keskittymiskykyni ihaniin harrastuksiini ja työhön.
Olen sentään terve ihminen nyt. Viinanpiru olkapäältä sai kyytiä eilenkin, vaikka kovaa se huuteli ilkkumisiaan mulle koko illan. Näillä mennään.

Huomenta.
Niinpä. Ei onnistunut vieläkään… Taas krapula aamu, ja uskomaton olo siitä että miten helvetissä pitää yksinkertaisen asian olla näin vaikeaa?
Kaljat kaappiin ja kaikki juotiin yhteen syssyyn, se NIIN tavallinen suunnitelma että vain muutama.
Tunnustan oitis, että juon yksinäisyyteen ja suruun. Kuukausi meni raittiina -sitten join 2 olutta illalla, ja jo samalla viikolla 10 olutta samana iltana. Eilen siis.
Äääh. Ikävä ja suru tahtoo nyt sotkea tän raitistumisen,kylläpä piru on vaikeaa!!
Laskuri nollautui, vaikken minä mitään päiviä sinänsä laske, haluan raitistua loppuelämäkseni, nyt.
Millä sen kuukauden päästä tulevan karikon yli pääsee??
T.

Sen karikon yli pääsee, kun käyttää tuon kuukauden itsensä tutkisteluun, jotta olisi sitten valmis, kun se tilanne tulee kohdalle. Sitä tutkistelua voi tehdä yksin tai hakea siihen apua. :smiley:

Juomiseen on aina jokin syy ja sekin on hyvä syy, että haluaa vielä kokeilla mihin se johtaa. Lopettamiseen oikeuttavia syitä on vaikeampi havaita, kun ne tulee kokeilemisen tuloksena.

Mieti tarkkaan mitä todellisuudessa juominen antaa ja mitä se vei ja mitä se aiheuttaa, jos jatkat. Sieltä sitä halua ja tarvetta lopettaa löytyy tai siis saada voimia olla ottamatta sitä ensimmäistä.

Jees. Pohdin tässä eilen ja tänään niitä syitä jotka saivat minut ottamaan sen yhden, tai syitä jotka muka antoi mulle luvan ottaa. Lähdin työmatkalle, paikkakunnalle jossa on voimakkaat muistot parisuhteestani. Täysin yllättäen kaikki tunteet kaatuivat täällä, olen ollut kuin murskattuna hylätyksi tulemisen tunteen seurassa.
Luulin todellakin, että viinanhimo ei mua valtaa, mutta olin niin keskittynyt itsesääliin ja suruun, etten osannut olla valppaana. Tänään aamulla tein pitkän kävelyn (upean) koirani kanssa, annoin elämän virrata takaisin jäykistyneisiin jäseniini. Alan olla henkisesti jälleen kasassa, vaikka se haurasta ehkä onkin. Työpaikkakunnalla ei ole ystäviä, vain muistoja jotka raapivat sielua verille joka kulmalla. Olen täällä pari viikkoa vielä.
Tunnen itseni väsyneeksi ja hyvin yksinäiseksi, kuitenkin haluan ajatella että mua odottaa hyvä elämä, nyt on vain vähän suvantoa ja sumua. Välillä pelottaa -ajattelen niin paljon kaikenlaista, että alkoholi vaimentaa mukavasti sitä ajatusrumbaa. Sen voin nyt jättää taakse, tämäkin on vain elettävä, selvävä.
Elämä on aikamoista opettelua, näin vähän alle neljäkymppisellekin. Ihan yksin en onneksi ole, koira on pelastanut minut henkisesti monena hetkenä näinä kuukausina.

Vapaa ilta. Huomenna täysi päivä töitä ja harrastuksia. Haulaisin juoda.
-Eksäni piipahti luonani hakemassa tavaraa lainaksi, sattuu ja kuristaa. Samaan aikaan ajattelen että vittu ihan sama, häivy siitä.
Ulkona olen ollut paljon, se auttaa. Nyt on vaan niin tyhjää, koira nukkuu jo makeasti kävelyjen päälle. Tv ei jaksa kiinnostaa, ehkäpä kaivaudun sänkyyn lukemaan kirjaa. Ahmin juuri muutamassa päivässä kirjan “selviytymistarinoita”.
Aika karua luettavaa, silti jotenkin tuttua. Juuri nyt vaivaa se kauhea levottomuus joka viinanhimossa vaivaa.
Pitäisi vaan jaksaa aatella muuta ja nauttia tästä raittiista olosta, mutta aina ei jaksa tsempata. Onneksi kauppa ja baari ovat jumalattoman kaukana etten todellakaan eksyisi niihin, pitäisi autolla lähteä täältä metsän keskeltä. Aina sekään ei ole ollut mikään este, nyt se tuntuu onnelta kun se hidastaa ja laittaa todella harkitsemaan että haluanko sitä paskaa tähän taas lisää ahdistusta aiheuttamaan.
Helpotti jo onneksi tämä kirjoittaminen.
Milloinkahan tämä eron tuska alkaa hälvenemään?.. kaipa se hiukan on jo hälvennytkin…hiukan.
Onko täällä muita eronneita ja alkoholiin silloin tarttuneita tai jo raittiina eronnut? Olisi mukavaa lukea jokin viisaus teiltä. Kiitos.

.

Mä ajattelen juuri nyt, että jos Jumala suo, niin illalla on raitis päivä takana. Nyt se on edessä, joten pitää mennä.

Siis, kummallista tosiaan miten samaan aikaan minussa elää nautinto siitä, etten todellakaan tarvitse alkoholia enää elämääni JA samaan aikaan saatan miettiä monta kertaa päivän aikana sitä alkoholin nauttimista siis siinä mielessä että se ylipäätään tulee ajatuksiin, ei niinkään että se olisi varsinaista juomishimoa.
Varsinkin kun on kokemusta kuukausista jolloin en enää miettinyt koko viinaa, niin nyt se on päivittäin mielessä…prosessointia? -eli 1,5vuodenkin juomatta olemisen jälkeen retkahtaa monta kertaa, ja tsapadaa, alkoholi on elämässä mukana ajatuksissa samaan tapaan kuin aikaisemmin juomavuosina.
RAIVOSTUTTAVAA!!!
Voin vain todeta että mahtavan voimakkaan aineen kanssa sitä pelehtii.
Metsätähden kanssa siis samaa raittiusaikaa menään, onnea sinullekin näistä viikoista!
Itku helpottaa surua ja tekeminen auttaa unohtamaan ikäviä asioita, siispä itkin äsken (en sitä kylläkään suunnitellut…) ja nyt helpottuneena teen kevään ensimmäisen pyörälenkin!
Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä!

Moi.
5 viikkoa raittiutta takana. On jo helpompaa kuin aikaisempina viikkoina. Ajattelen juomista sentään harvemmin.
Ihan hilkulla oli yksi ilta kun olin ollut jo monta päivää karmean väsynyt, itsensä piippuun vetäminen on todella riskaabelia raittiudelle!
Pikkuisen parempi mieli ja kevät tulee… mahtavaa. Tämä oli synkimpiä talviani aikoihin. Nyt valoa elämään ja kehoon, yksinäistä tosin on. Mutta olkoon. Aikaa tutkiskella itseänsä kunnolla, kuka olen nyt ja miten teen elämästäni minun näköistäni ja omaani, suorittamatta jonkun yhteiskunnan paineiden mukaista elämää.
Tsemppiä muillekin lopettajille, “Highfunctional-joku” nimimerkille erityisesti!

Hieno juttu!

Minulla ajatukset ovat kiertyneet tuohon samaan “itsetutkiskelun tarpeeseen”, osasit vain sanoa hienommin tuon “elämästäni minun näköistäni”! En muista, milloin viimeksi olisin pohtinut mitä tältä elämiseltä haluan, nyt juomisen lopettamisen myötä se on noussut hyvinkin keskeiseksi kysymykseksi.

Muistelen joskus hirvittävän kauan sitten lukeneeni elämän kriiseistä - tuossa “kriisi” ei välttämättä ollut negatiivinen, eli yhtä lailla naimisiinmeno oli kriisi kuin avioerokin. Noissa vaiheissa ihminen on “kovilla” aikansa, mutta voi olla tarpeen hakea ulkopuolistakin apua, jos omat voimat eivät riitä. Ole itsellesi lempeä, ja kerää niitä voimia ja elämäniloa pienistäkin asioista. Älä vaadi itseltäsi sellaista, mitä et muilta vaatisi vastaavassa tilanteessa.

Siis tein työtä käskettyä. En vaatinut itseltäni raitista vappua kun en vaatinut sitä ystäviltänikään. Join jonkun verran siis eilen. Taas meni laskurit nollille. Huoh.
Syy löytyi lapsellisesta kiukuttelusta…“minäkin kun nuokin saa juoda!” Vappukin ja kaikki.
Huomaan myös että adrenaliinin noustessa esim. esiintymistilanteissa tai mukavassa urheiluharrastuksessa, alkaa viinanhimo vallata. Eilen oli sitä juuri, se tekee minut heikoksi.
Sitäpaitsi ajattelin että en halua olla yksin suremassa eroani, vaan olla ystävien kanssa illan. Ystäväni eivät puuttuneet juomiseeni vaikka tietävät taisteluni, olivat kylläkin syystäkin harmissaan, että sikäli hienoja ystäviä minulla on.
Ilta oli mukava, sitä varjosti kuitenkin hirvittävä syyllisyys joka sai läträämään lisää.
Just noin. Mallikasta raitistumispyristelyä.
Onnetonta räpistelyä.
Mietin vakavasti ammattiapua, taas. :cry:

^ No sitten voit hakea sitä ammattiapua. :slight_smile: Ja miksei myös vertaistukea sen oheen.

Jaa että esiintymistilaisuudet ja urheiluharrastukset? Tuttuja minullekin. Ensinmainittuun olen usein vuosien varrella ottanut huikkaa minäkin, mutta jälkimmäisen koen enemmänkin tukevan raittiutta.
Urheilu, liikunta ja itsestään huolehtiminen eivät millään muotoa natsaa yhteen päihteiden kanssa.

Mutta hyvää pohdiskelua sulla. Toivotan raitista toukokuuta ja vapun jatkoa. Minä lähden nyt Nosturiin nauttimaan elävästä musiikista ja hyvistä yhtyeistä… limsalinjalla. :sunglasses:

Kiitos raittiista vapusta ja raittiuden tuesta kaikille.

Siis joo tarkoitinkin että esiintymisen ja urheilun jälkeisen adrenaliinin virtaaminen elimistössä aiheuttaa kaikkivoipaisuuden tunteen että nyt tähän päälle lisää hyvää nostetta…viinaa. (en juo koskaan etukäteen, ei tulisi mieleenikään!) Mutta. Hyvä olo maksimoidaan jälkikäteen, ja varsinkin tuo esiintymis-adrenaliini säilyy elimistössä kauan, esim. nukahtaminen on vaikeaa kun ilta on mennyt lavalla. Nyt lähtee onneksi järvestä jäät, sinne vaan sihisyttämään kehoa kun pitää rauhoitella kroppaa ja päätä.
Suvussani on kaksisuuntaista mielialahäiriötä, tämä taitaa olla mullakin paljon mielialojen vaihteluun liittyvää itseopeteltua käyttäytymismallia-siis juominen.

^ Okej. Mun bändikaverilla on kans diagnosoitu kaksisuuntanen jo teininä, mulla puolestaan päihdeongelma. Ollaan aikamoinen parivaljakko. :slight_smile: Olisin varmaan itsekin saanut bipo-diagnoosin männävuosina, mutta onneksi en sitä “hankkinut” kun ei mulla bi-polaarista ole ollut. Ainoastaan päihdeongelma.

Keikan jälkeen ei kyllä kovin pitkiä unia nukuta, oli sitten juonut tai ei. Urheilun jälkeen sen sijaan maistuu uni aika hyvinkin joskus, mikä osittain on tarkotuskin. Mä aloin nyt kokeeksi syödä melatoniinia, joka tuntuu hieman pidentäneen ja parantaneen unen laatua. Aika turvallinen nukkumislääke selvään päähän, vaikuttavana aineena ihmisen biologinen unihormoni.

Jatketaan kirkkaassa kelissä. Kiva jos jatkat myös kirjottelua.

Luulenpa, että tuo syyllisyyden tunne on iso ja merkittävä asia. Ihminen juo, vaikka tietää tekevänsä juodessaan väärin. Syyllisyytähän se tuottaa - ja syyllisyyden tunteeseen pitää juoda lisää. Viina ja syyllisyyden tunteet on kamala yhdistelmä. Tässä varmaan on myös se juttu, miksi AA:n opit purevat. Alkoholisti juo, koska on alkoholisti - ei sen takia, että olisi kurja ihminen. Ehkä juuri tästä syystä toisten alkoholistien seura on tärkeää. Vain toinen alkoholisti voi sydänjuuria ymmärtää, ettei alkoholisti juo sen takia, että on huono ihminen. :smiley:

Tänään tällainen kirjoitus tuosta ajattelusta…

A man is what he thinks about all day long.
–Ralph Waldo Emerson

This is true for women too. We sure learned that about our disease as well. It kept us thinking about alcohol or drugs all day every day until we could think of little else. Finally we became addicts, gobbled up by our all-consuming thoughts and cravings.

Now in recovery, we can be something else. We are becoming free of our addiction, and our minds can think about other things. What do we want to think about? What do we want to be?

It’s easy to let the noise around us tell us what to think about. At the end of the day, we can end up feeling out of touch with who we are. We’ve been giving our minds to whatever is on the radio, television, or the gossip grapevine at work or school. That’s why it’s good to spend part of each day thinking about things we truly think are important and worthwhile.

Prayer for the Day

Higher Power, help me understand that what I do with my mind and my time is important. What I do with my mind is my inner life. What I do with my time is my outer life. Together they define who I am.

Today’s Action

I will think about the way I use my mind and my time today. What feels good and fits for me? Is there anything I want to do differently tomorrow?