Mistä tietää ettei ole enää alkoholisti?

Ihmisten keskuudessa elää joskus käsitys, että juomisen lopettaneet ihmiset ovat entisiä alkoholisteja.

Kun alkoholismi on sekä fyysinen että psyykkinen sairaus, on loogista, että entinen alkoholisti olisi parantunut sekä fyysisesti että psyykkisesti.

Perustuuko fyysinen parantuminen siihen, että ihmisen solut vanhenevat, kuolevat ja tilalle syntyy vuosien mittaan uusia?
Onko entisen alkoholistin juomishimon häviäminen psyykkinen vai fyysinen ilmiö?
Voiko entinen alkoholisti ruveta käyttämään alkoholia uudelleen kohtuullisesti, “normaalisti”?
Riittääkö siihen pelkkä psyyken parantuminen tai fyysinen, vai onko entiselle alkoholistille tapahtunut molemmat?

On kuitenkin muistettava, että kaikki suurkuluttajatkaan eivät ole alkoholisteja, mutta alkoholismiin sairastumiseen on kuitenkin juotava, yleensä enemmän kuin yksi humala. Suomalaisista näkyy Wikipedian mukaan 1-2 % olevan alkoholisteja.

Päivä kerrallaan

Tämä on periaatteessa hyvinkin mielenkiintoinen kysymys, jota kannattaa pohtia avoimella mielellä. Nythän on mm. tullut tutkimustietoa, että ihminen muuttuu huomattavan paljon ajan mittaan elämänsä aikana. Solut uusiutuvat ja myös ihmisen persoona muuttuu pikkuhiljaa vanhemmiten. Tästä seuraa juuri se erikoinen efekti, että keski-iässä ihminen ei välttämättä tunnista nuoruuden töppäyksiä ihan “oman itsensä” tekemiksi. Psyykenkin muutokset iön mittaan voivat olla suuria, eivätkä ne johdu vain elämänkokemuksen lisääntymisestä, vaan kyse voi olla jopa aivosolujen uusiutumisesta.

Aivosoluthan siis tietääkseni uusiutuvat myös, vaikka joskus luultiin etteivät.

“Kohtuukäytön” ja “normaalikäytön” käsitteet on vähän kimurantteja määritellä. Alkoholisti ei kenties halua edes yrittää juoda kohtuudella, koska se tuntuu vain itsensä kiusaamiselta, ja pienestä alkoholiannoksesta voi tulla vain epämukava olo, ellei pääse juomaan lisää.
Kuitenkin siitä on paljon viitteitä, että alkoholisti saattaa pystyä vähentämään juomista ajan mittaan, joka tapahtuu yleensä juomiskertoja harventamalla, ja juomisputkia lyhentämällä. Entisestä kokoaikajuoposta voi siis tulla jonkinlainen viikonloppujuoja. Tämä siis tuntuu olevan mahdollista joillekin alkoholisteille, ei kaikille.
Juomiskertojen vähetessä ja putkien lyhentyessä myös elämäntilanne voi jossain määri kohentua, ja elämään tulla muuta parempaa sisältöä.

Mul riittää se, ettei mua janota.

Se voi olla havaittavissa hiukan kiertotietä.
Olen nimittäin varma siitä, että huomaan kyllä jos olen alkoholisti. Jos hiukankaan olen itselleni rehellinen, niin sen kyllä huomaisin. Mutta kun mitään sensuuntaista en ole vuosikausiin itsessäni huomannut niin sitä sitten vaan yksinkertaisesti ei enää ole.

Joskus yksinkertaisin havaintoketju on myös totuudenmukaisin.

^^ Kuten Tyräkki edellä ylempänä ytimekkäästi ehti asian todeta !

Kun tulee maailmanraitistamisen vaihe, muistutan itselleni, että juominen ja raitistuminen juomisesta on lopulta itsekästä ja yksinäistä hommaa.

Silloin on tilanne oikeasti paremmin, kuin hyvin, kun ei ole sairas/kokematon/tyhmä ottaakseen asiasta selvää ja kokeillakseen kysymystä käytännössä !

Itsevarmuus kohdallaan ja juomisen himo tiessään. En tosin tiiä, miten muut sen suhteellisen terveen tilan saavuttavat.

Sehän se oiskin kummallista ja mullistavaa…

Jep. Ehkei tuotakaan asiaa kannata tehdä monimutkaisemmaksi. Oikeastaan minulle riittää se, etten ole. Mistä tiedän ja mistä tiedän tietäväni ja mistä tiedän tietäväni että tiedän että tiedän enkä vain otaksu 99,989371 prosentin todennäköisyydellä jne… ei se ole välttämätöntä. Ei edes tärkeää. Kunhan en ole niin se on just sen asian suhteen minulle ihan hyvä olotila. Voin keskittyä muihin asioihin.

-Solut uusiutuu ihan joka puolella, myös aivojen hermosolut ja mitä siellä päässä nyt sitten lieneekään. Ja tottakai myös kuolevat, olemmehan otuksia jotka ovat jatkuvassa muutoksen tilassa.

-Juomishimon häviäminen on hyvin henkilökohtainen ilmiö. Kaikki kun vähän vaikuttaa elämässä kaikkeen.

-Jotkut alkoholistit voivat siihen kyetä, miksi näin sitten on, on täysin yksilöllistä monin eri tavoin.

-Wikipediaan ei ole todellakaan aina luottamista. Suomessa todellisia alkoholisteja on ehdottomasti enemmän, kuinka monta prosenttia sitten on aika vaikea yksinkertaisesti selvittää.

Kyllä se taisi ihan kunnon rahavedon muodossa olla tarve sinunkin asia selvittää. Ymmärrän kyllä oman itsevarmuuden asiansa suhteen ja rahan tarpeen/halunkin sitä mammonaa saada varsinkin jos olettaa todennäköisyysprosenttien olevan itsellä noinkin korkealla mutta kyllä asia selviää parhaiten ottamalla kunnon ison pullon kirkasta viinaa. Sitten vain yksinkertaisesti katsoo juopotuttaako enään jatkossa ikinä.

Joopa, Mastodontti. Rahantarpeeni saisi minut kyllä vaikka pöhnän ottamaan.
Olihan täällä joskus väittelyä siitä onko entisen alkoholistin mahdollista ottaa se pöhnä ja jättää se siihen vai meneekö sen siliän tien kohti karjuvan rappion kitaa, juo vaatteetkin päältään ja varastaa naapurin kellarista käyneet luumumehut, ryöstää iltatöikseen mummuja linja-autopysäkeillä ja juo, ja juo… ja juo…

Se ei ole tarkkaan ottaen ihan sama asia kuin alkoholismista irtipääsy, kas kun alkoholismista irtipääsy ei edellytä sitä että pitäisi juoda edes kerran viikossa, vaan voi olla ihan kokonaankin raittiina.

Mutta se mahdottomuus… kun sitä julistettiin, niin tarjouduinhan minä testaamaan paitsi omaa krapulansietokykyäni myös näiden mahdottomuudenjulistajien varmuutta omasta lopunennusteestaan.

En siis siksi että minua niin kiinnostaisi minkälainen krapula lähes kymmenen vuoden selvänäolon jälkeen kohtuullisesta hutikasta tulisi, vaan siksi että rahalle löytyisi käyttöä.

Niinpä olkoon se vedonlyöntitarjoukseni toki edelleen voimassa. Jos vielä joku haluaa inttää ettei se pöhnäkin mahdollinen olisi.
Kymppitonni, selvinä seteleinä, jonkun luotettavan kolmannen osapuolen haltuun, kummaltakin vedonlyöjältä. Sitten istutaan iltaa, nautisklelen niitä alkoholijuomia, sen verran että kaikella todennäköisyydellä olen alkoholin vaikutuksen alainen (järjettömyyksiin en ryhdyu, eli en sentään anna kaataa kurkkuuni litrakaupalla kirkasta viinaa, ei kai tarkoitus ole kenenkään terveyttä vaarantaa?).

Ja sitten katsellaan kuinka käy. Kärsinkö krapulani kiltisti ja olen taas selvänä kuten tähänkin asti vai alkaako syöksykierre kohti tuhoa.

Olen valmis vaikka seuraavan kuukauden puhaltamaan alkometriin joka perhanan päivä jolloin vedonlyontikumppani vaivautuu asunnolleni tai työpaikalleni sen pillin tuomaan puhkuttavaksi. Ja jos niin sovitaan, että kuukausi, niin kuukauden kuluttua rahoja hallussaan pitänyt luovuttaa rahat minulle -jos olen taas selvänä ollut, tgai sitten sille toiselle osapuolelle jos minä jatkan juomista.

Ei se asia vaikea ole. Kyllä minä kymppitonnista siihen lähden. Mutta niin paljon asia ei minua kiinnosta että jollain satasilla viitsisin alkaa krapulaani tutustumaan ja sietokykyäni testaamaan. Kun ei kiinnosta niin ei.

Mukavaa pohdintaa täällä!
Ei sitä perinteistä että vaikka jos kymppitonnista ottaisit viinaa yhden päivän, niin kaikki olisi mennyt, kaikki pitäisi alkaa alusta ja moraaliin täytyisi olla alempana kuin sarjamurhaajan, heh!
Kyllä minäkin voisin siitä kymppitonnista kaljalla käydä ja puhallella kuukauden pari alkometriin.

Mutta kysymys, mistä tietää ettei enää ole alkoholisti, on sellainen mitä en mieti, periatteessahan se voisi monenkin mielestä tarkoittaa sitä, että sitä kykenisi taas alkamaan kohtuukäyttäjäksi ja piipahdella seitinohuilla päiväkänneillä aina kuin siltä tuntuu, ilman että siitä seuraa tuo naapurin luumumehujen pölliminen etc…

Mulla menee selvinpäin viikko pari kerrallaan.

Tämä on mielenkiintoinen kysymys. Tähän voisi ehkä vastata, niin että ihminen kyllä itse sisimmässään tietää, milloin alkoholismi on taakse jätettyä elämää. Tuohon on aika mahdotonta antaa mitään mittatikkua, että koska tämä tapahtuu tai ulkopuolelta lähteä tilannetta arvioimaan. Monille sitä ei tapahdu ikinä ja niille joille tapahtuu, niin se näyttää useimmiten tulevan hiljaa hiipien. Näin se ainakin itselleni on mennyt, että mitään äkillistä valaistumista ei ole tapahtunut. Ajatusmaailma on sen sijaan pikkuhiljaa muuttunut - uskallan sanoa terveempää suuntaan ja jatkaa toki edelleen muuttumistaan. Vierivä kivi ei sammaloidu.

Mä en voi sitä tietää, koska mä olen tällä hetkellä alkoholisti, joka ei juo.

Minulla on asiasta vahva kokemus jo parilta pitkältä raittiudelta juomaan ratkenneena, viimeinen raittius oli peräti yli 13. vuoden kestoinen. Siltä ensimmäiseltä pidemmältä raittiudelta juomaan alkaminen tapahtui pitkän ajan kuluessa ja pikkuhiljaa. Silleen salakavalasti. Mutta lopputulos oli kuitenkin jatkuva viinanhimo jne.

Mikäli joillekkin asia on epäselvä niin suosittelen vahvasti kokeilua, jotta onko parantunut vaiko eikö!

Kolme isompaa retkahdusta vuoden välein kyl piisas meikällekin taannoin ja ehkä osittain siksi ei tarvii
lähteä kokeilemaan, kuin samanlaista kaikki on edelleen märkäkentällä ja näinpä vuonna 2019

koen kuin saavani kymppidonan joka päivä, kun en elä enää sitä helvettiä todeksi.

Ihmisen, joka ei ole (enää, vielä tai tällä hetkellä) alkoholisti, ei tarvitse kokeilla juopottelua vain siksi että toteaisi sen aiheuttavan humalatilan ja mahdollisen krapulan jne, tai todistaakseen jotain muuta oman alkoholinkäyttönsä suhteen.
Se, ettei minua nytkään huvita lähteä viinaksia hakemaan ja juomaan ei mitenkään tarkoita sitä että olisin taas alkoholisti.

Ei semmoisiin kokeiluihin ole mitään tarvetta, enkä silti ole alkoholisti.

Silti, en usko että minusta olisi mitenkään immuunia tullut alkoholisoitumiselle. Olen pikemmin taipuvainen uskomaan että hartaalla ja pitkäkestoisella juopottelulla vähitellen taas alkoholisoituisin. Kauanko se kestäisi, sitä en tiedä eikä se asia minua edes kiinnosta. Kun en aio alkaa hartaaseen ja pitkäkestoiseen juopotteluun. Kovin suuri rahasumma minulle olisi tarjottava ennen kuin suostuisin esimerkiksi kahta vuotta olemaan joka perhanan päivä pöhnässä…

Joo, hyvin samoilla linjoilla olen kuin metsänreunalainen. Tiedän kyllä sen ihan kokeilemattakin, että alkoholilla ei mitään sellaista annettavaa minulle enää ole, että sitä kannattaisi lähteä maistelemaan. Sen verran itseäni tunnen, että en varmaankaan pitkääkään harjoittelua tarvitsisi, kun saisin taas semmoisen kurjuuden itselleni hankittua, että en sinne enää ikinä halua takaisin. Sen kummempaa tarvetta ei ole määritellä itseäni mitenkään, että olenko alkoholisti vai en, kun aihe ei minua kiinnosta. Sen kuitenkin tiedän aivan vuorenvarmasti, että niin pitkään en ole alkoholisti, kun en ota ensimmäistä huikkaa.

Voin vain arvailla miksi tämä ketju aloitettiin. Samaa asiaa tässä käsitellään kuin 17.2.2019 10:25:07 aloittamassani ketjussa Millainen on entinen alkoholisti?

Yhtälailla tässä kuin silloinkin on monia näkemyksiä. Oma mielipiteeni on, että kun ei olemassa tarkkaa mittaria tai määritelmää milloin on alkoholisti, niin miten sitten voidaan määritellä että ei enää ole?

Sinällään tuo ikzun loppulause on erinomainen.

Dave2 nosti esiin merkittävän asian.
Alkoholismin määritelmä on todellakin kovin epätarkka, ja aivan varmaa on se, ettei eri ihmisillä alkoholismikaan ole täsmälleen samanvahvuinen ja täsmälleen samoin vaikuttava olotila.
Riippuvuutta jostain nautinnosta tai toimintatavasta tai vaikkapa muista ihmisistä on niin miljardia erivahvuista että saattaapa hyvinkin olla mahdotonta määritellä milloin joku ihminen on sataprosenttisesti vapaa mistäkin riippuvuuteen viittaavasta. Äärimmäiset esimerkit saattavat olla selviä tapauksia, suuntaan tai toiseen, mutta niitä on todella vähän.

On varmasti niin sataprosenttisia alkoholisteja, että heille elämä on päihteensaannin hetkeksikin katketessa sellaista tuskaa että se ilmenee raivokohtauksina ja kertakaikkisena järjen pimenemisenä eikä edes viikkokausien lepositeissä pitäminen kyseistä vimmaa aineen saamisen puolesta himmennä mitenkään. Heitä vaan on kovasti vähän.

Toinen ääripää voi olla vaikkapa ihminen joka tuntee niin syvää vastenmielisyyttä alkoholia kohtaan että syvästä uiskonnollisuudesta huolimatta esimerkiksi rituaalinen viinitipan juominen uskon mukaan vereksi muuttuneena on vain hikipisarat otsalla ja vatsassa väänteitä tuntien mahdollista.

Ääripäiden väliin mahdumme lähes kaikki. Ja koko skaala on käytössä. Määrittele siinä sitten kuka olisi täysin terve tai täysin sairas … ehkäpä meissä jokaisessa on monenkin asian suhteen pikkuriikkisen “epäterveyttä” jossain pinnan alla piilossa. Toisissa enemmän ja toisissa vähemmän. Ja suurimmalta osalta me kaikki molemme jotain muuta kuin yhden asian ilmentymää elämässämme.