Mistä tietää että Subutexin käyttö on loppunut?

Moi,

Takana on vaikea vuosi, mutta ehkä tänä vuonna helpottaa…? Eli vuosi sitten mieheni tunnusti (kun oli pakko) että on käyttänyt viimeiset 3 vuotta päivittäin subutexia. Vetelee nokkaan, ei piikitä. Annokset kuulemma pieniä, jotain 2 milliä 1-2 pv:n välein. Olin shokissa. Miten se on mahdollista kun ei hän ole koskaan sekava/humaltunut. Tosin äreä ja masentunut oli ollut, aina poissa kotoaja rahat meni sen sileän tien kun tulivatkin. Oli kuitenkin nyt päättänyt lopettaa ja hakeutunut hoitoon. Hoitona oli ulkomainen korvaushoito, josta sai tabletteja laillisesti ja sitten vähenti ja nyt kuulemma on lopettanut kokonaan…mutta onkohan sittenkään? Mistä tiedän onko lopettanut kokonaan, kun mitään mainittavia vieroitusoireita ei ole ollut (jostain vilunväreistä välillä valittanut vähän), itse sellittää oireettomuuden sillä että otti kauan niin minimaalisen vähän ja harvoin, että oireet eivät tulleetkaan niin kovina kun luuli.

Luottamus suhteessa romuttui ihan täysin tämän myötä, joten miestä en enää usko missään asiassa. Osaa sepitellä kaikki asiat omaksi edukseen, niin sai varmasti tämänkin asian salattua näin kauan. Lisäksi mukana kuvioissa on pilven polttoa ja kipu/mieliala lääkkeitä, joten olen ihan pyörällä päästäni mitä pitäisi tarkkailla, jotta tietäisi mitä on ehkä ottanut. Asia joka käytöksessä edelleen häiritsee on surkea unirytmi (nukkuu miten sattuu, välillä 3h yössä, välillä 16 h putkeen, nukahtelee usein esim sohvalle, vaikka nukkunut kunnolla yöllä/aamulla)…aiemmin myös mielialat vaihteli suunnattomasti ja oli usein hyvin kylmä mua kohtaan, tää on ehkä jonkin verran tasaantunut, nykyään saattaa jopa olla hyvällä tuulella monta päivää putkeen. Rahaakin on säästynyt, mutta kotoa katoilee usein ilman syytä (eli jonkin typerän tekosyyn varjolla) tunneiksi.

Voi kun tietäs missä mennään. Meillä on lapsia ja en voi häntä huonoksi isäksi haukkua, joten en voi vain lätkäistä ovea kiinni ja olla välittämättä. Onko mitään vinkkejä miten saisin asiaan selvyyttä tai mikä olisi hienointa, onko mitään ideaa miten miehen saisi avautumaan oikeasti aineiden käytöstä, syistä jne.? Häntä ei saa avautumaan millään, mut mun mielestä se auttaisi niin riippuvuuden kuin luottamuspulan kanssa. Voi kun joku jaksaisi vastata, merkitsisi mulle niin kovasti.

Nim. Lopettiko?

Heippa,

mä vastaan nyt vaan lyhyesti, koska oon kipeenä ja väsy. Ootko lukenut Dahlian ketjun/ketjut/ tai sitten vaikka mun entisellä nimmarilla PieILike ja Liisa3:lla löytyy viestiketjuja. Ja muitakin subu-puolisoita löytyy täältä, anteeksi jos en nyt maininnut teitä :slight_smile:

Suoralta kädeltä sanoisin, että eipä sitä subun tai lääkkeiden käyttöä voi varmaksi sanoa, ellei ole kauaa aikaa tottunut sitä kattelemaan, mä opin joskus vuoden (?) seurustelun jälkeen näkemään heti, kun ovesta tuli sisään onko ottanut mitään…rauhottavia, alkoa, subua.

Yks vaihtoehto: lopeta pähkäily, pyydä puhtaat seulat mieheltä esim A-klinikalta tai tilaa itse netistä. Kieltäytyminen on MUN mielestä aika varma käytön merkki.

Muut jatkaa :wink:

-piiras

Heippa kaikki!

Mun mielipide asiaan on että ei sitä oikein voi tietää. Tai no ainakaan näin kokemattomana. Olen siis itse ollut nyt yhdessä reilun 2v miehen kanssa jolla kova subu käyttötausta. Tästä on kuitenkin jo reilu 10v aikaa. Retkahduksia on tullut, viimeisin (mikä on minun tiedossani) on noin reilun 1 vuoden takaa. On mulla epäilyksiä ollut ihan viime aikoinakin. Mutta ne ei oikein perustu muuhun kuin että noniiiin sen silmät näytti raukeemmalta ku tavallisesti! (tai sitte se on vaan valvonu&väsyny).

Mutta joo. Mulla oli ihan helvetillinen kriisi sillon ku suhde oli alussa ja mulla ei ollu minkäänlaista käsitystä mistään. Nyt tilanne on se, niinkun Dahlia neuvo, että oon suhteessa tasan niin kauan kun mulla on hyvä olla ja mies on oma itsensä. Toki mun tilanne on eri koska ei ole lapsia enkä ikinä niitä halua. Tai ylipäätänsä halua mitään sitovaa kuten asuntolainaa tms. Elellään siis itsenäisinä yhdessä.

Jos miettii omaa aikuisikää niin oon viimesen 2 vuoden aikana kasvanu ihmisenä enemmän kun koskaan aikasemmin. Enää en pelkää sitä et mitäs jos se repsahtaa. Ja jos se sattuis tekee elämänsä emämunauksen (menettää näin ihanan naisen :smiley: ) ja alkais käyttää niin sais mennä. Voisin ehkä harkita olla tukena sikäli mikäli hoitoon hakeutuis ja olis tosissaan. Nyt tää asia tuntuu lähinnä samalta kuin että pelkäis et mies sairastuu syöpään tai jää auton alle. Tai että se ihastuis johonki toiseen. Turha sellasta on etukäteen pelätä.

Lopettiko? sulle toivon että miehes on tosissaan lopettamisen kanssa ihan jo lastenkin takia. Koita ajatella välillä jotain muutakin kun miehen tekemisiä, vaikka se ei ookkaan niin helppoa. En osaa oikein muuta sanoa kuin toivoa että kaikki menis hyvin! <3

Dahlia jos luet tätä niin paljon voimia ja ajatukset on sun luona <3 toivottavasti asiat selviää mikä ikinä onkaan pielessä :frowning:

Moi!

Sulla on varmaan pää ihan sekaisin, kun yrität selvittää, missä vika piilee. Onko se loppujen lopuksi edes tärkeää? Jos pitäytyisit niissä faktoissa, jotka tiedät. Miehesi on sairas. Haluaako hän hoitaa itseään? Millaunen suhteenne on? Miten jaksat jatkuvia mielialan vaihdoksia? Jaksatko sinä tällaisessa suhteessa? Voisiko etäisyyden otto asiaan olla avuksi? Ehkä jo pelkästään näitä kysymyksiä miettimällä voisi asiaan tulla jokin selvyys?

Kiitos Juzu! <3 Mukava kuulla, että musta on ollut sulle noin paljon apuja. Halit ja Piiraalle myös. =) Kyllä mä tästäkin paskasta taas alan ylös nousta. On se elämä kummaa, mutta maahan ei auta jäädä makaamaan. Paljon on hyvää vielä elämässä ja onneksi mulla on mahtava tukiverkosto ihania ystäviä. Kyllä meidän perhe selviää.

-D

Moi,

Kiitos paljon vastauksistanne Piiras, Juzu ja Dahlia. En oo kertonut tästä kenellekään, joten nämä keskustelupalstat on oikeestaan ollut ainut paikka mistä oon jotain tietoa ja vertaistukea saanut. Hienoa että tällanen foorumi on, jo pelkkä tieto että muutkin painiskelee saman ongelman parissa voimaannuttaa kummasti.

En oo missään nimessä valmis luovuttamaan tämän suhteen kanssa, sillä on nuo ihanat lapset ja arki sujuu pääosin ihan mukavasti. Tietysti tulevaisuus pelottaa, sillä tavallaan oon miehen armoilla, kun en loppujen lopuksi tiedä varmaksi jos taas sekaantuu väärin juttuihin…mut totta turha sitä etukäteen murehtia. Tässä vaiheessa yritän jotain testausta ehdottaa ja koittaa kannustaa kokoajan rehelliseen, avoimeen keskusteluun, ettei tarviis aina kun ahdistus alkaa niin olla nappaamassa jotain tabuja.

Täytyy kans keskittyä välillä myös omiin juttuihin, muuten tää menee yheks itsesäälissä kieriskelyks, kun mietin miten idiootti oon kun haksahdin aikoinaan mieheen jolla oli huono tausta ja luulin et mun kans pysyis kaidalla tiellä… ja tein vielä lapsetkin tähän soppaan…noh opetus kai on että (fiksukin) ihminen on erehtyväinen ja elämä ei aina mee niinkun kuvitteli ja se kai on jokaisen joskus opittava!

Voimaa ja rohkeutta kaikille samassa tilanteessa oleville!

hei.olen itse vierottautunut subusta joskus ja voin kertoa,ettei se onnistu ilman rajuja viekkareita.on ripulia,hermot ihan loppu,paikkoja särkee ja krampailee,hiki valuu,jne,pyysä miestäsi antamaan seula.

Moi!

Vastailen nyt vähän paremmalla ajalla. :slight_smile: Mulla kun on nykyään niin kiirettä kaiken aikaa.

Kysyt, että mistä tietää onko toinen lopettanut. Ehkä pienitietoisku subusta voisi selkeyttää. Toi, miten subu näkyy päälle päin käyttäjässä riippuu niin monesta asiasta. Alussa subu nuokuttaa ja aiheuttaa pahoinvointia, sitten vaikutus kääntyy piristäväksi. Pupillit on silloin yleensä hyvin pienet. Kun on vuosia käyttänyt ei vaikutus näy enää mitenkään etenkin, jos on penellä annoksella. Silloin käytön huomaa vain siitä, kun kama on lopussa. Noi mielialan vaihtelut on yksi merkki. Ollaan äreitä, saatetaan nukkua vaikka koko päivä, jos pitkään ilman tulee vilunväreet, pahoinvointi, säryt ym. Mainitsit,että miehelläsi on muitakin lääkkeitä käytössä. Kertoisitko vielä niiden nimet, jos tiedät.

Lopettaminen on vaikeaa vaikka olisi kuinka kova motivaatio. Mun exä oli ilman lähes 7 vuotta, muutamaa repsahdusta lukuunottamatta. Nyt taas päivittäiskäyttäjä. Annos 1-2 milliä per päivä IV. Ei mikään järin suuri, mutta ihan yhtä paska olo sille tulee lopettaessa, kuin mitä silloin joskus kun käytti enemmän. Mä suhtaudun nykyään asiaan niin, että hän on aikuinen ihminen ja tekee itse omat ratkaisunsa. Mä en ole vastuussa hänestä. Elän omaa elämääni ja lapsia hän saa tavata ihan vapaasti minun luonani milloin haluaa. Toista ei voi kontrolloida. Valintoihin voi kuitenkin vaikuttaa muuttamalla omaa käytöstään. Miehen ketjussa esim. on hyvä esimerkki siitä,miten hyviä tuloksia voi saada, kun hakee apua ja tekee ongelmasta näkyvän kaikille. Heillä toki helpompi tilanne, kun ei ollut opioideja kuvioissa.

Mun exä puhuu kokoajan lopettamisesta. Itse en ole siitä juurikaan maininnut. Nyt kun en ole hysteerinen niin hän on hyvin avoimesti kertonut käytöstään ym. Meillä on ollut hyvät välit paitsi nyt, koska joku piru otti siitä taas vallan. Meillä menossa ikävä tilanne yhdestä toisesta asiasta ja taisi olla hänelle liikaa stressiä ja se purkautui sitten näin. Luulen kuitenkin, että tästä voi seurata myös jotain hyvää. Aion ottaa nyt reippaasti etäisyyttä. Ehkä se myös auttaa häntä näkemään oman tilanteensa paremmin, jotta saisi lisää motivaatiota tuohon lopettamiseen.

Voimia sulle! Ihan varmasti löydät tilanteeseen jonkun ratkaisun ajan kanssa.

-D

Moi,

Kiitos Dahlia kun jaksat kirjottaa. Tämä on niin toivotonta. Edellisen viestin jälkeen keskusteltiin taas subun lopettamisesta ja mies sai mut vakuuttumaan että käyttö on tosiaan loppunut. Samoin väittää että ei käytä enää muitakaan lääkkeitä. Kaikkea mitä on käyttänyt en edes tiedä, mutta ainakin jonkin sortin rauhoittavia ja sitten Tramalia. Pian sitten taas löysin jonkun pilleripussin ja riita oli pystyssä. Juttu päättyi siihen että hyväksyin että kyse oli vain jostain vitamiinien tyyppisistä (just joo!!) luontaistuotteista, joilla saa vähän paremmin unta. En jaksanu enää väittää, kun tää on aina yhtä aivopesua ja lopuks pyydän anteeksi tietämättömyyttäni. Helvetti, mikä niissä kaiken maailman pillereissä niin kiehtoo??

Oon lukenu myös nimimerkin Eld ketjua ja saanut siitä toivoa, että ei se ero olisi välttämättä maailmanloppu. Tunnen vaan olevani ansassa, kun on lapset ja yhteinen omistuskämppäkin, että en tiedä miten ero käytännössä toteutuisi. Oon myös huolehtinu vuosia miehen raha - yms. asioista, eikä varmaan pärjäisi yksin. Mies ei täältä mihinkään hievahda se on selvä ja jos hievahtaisikin varmaan laittaisi oman elämänsä niin risaseks että lapsia ei vois enää nähdä…ja sittenhän olisin vienyt eropäätöksellä lapsilta isän… :frowning:

Lopettiko, samassa veneessä ollaan. :frowning:

Vaikealtahan se tuntuu viedä isä lapsilta, mutta oikeasti olisitko niin tekemässä? Et ole kieltämässä isää tapaamasta lapsiaan, vaan haluat lapsillesi päihteettömän elämän! Sun täytyy ajatella, että mies on vastuussa omasta käytöksestään ja elämästään (sitä yritän itselleni kovasti toitottaa mys). Sä et voi sille mitään jos sen elämä menee risaiseksi tai jos se ei tule lapsia tapaamaan, se on hänen valinta! Ei toista ihmistä pysty muuttamaan, sen on itse sitä haluttava ja tehtävä se. Oletko muuten lukenut lähesiriippuvaisuudesta? Kannattaa vaikka googlettaa, minä ainakin löysin sieltä itseäni kuvaavia asioita todella paljon! Juurikin tuota aivopesemistä ja sitä miten helposti vain haluaa uskoa mitä toinen sanoo, vaikka tietää ettei se ole totta.

Meillä on sellainen tilanne, että kerroin haluavani erota ja mies tietty mankui ettei halua ja hellyin ja annoin yhden mahdollisuuden. Jotenkin ajattelen, että olisi niin paljon helpompi erota jos vaikka elämä olisi yhtä riitaa ja huutamista, mutta meillä on rauhallista ja oikeasti ihan mukavaa. Ja sitten teet löydön ja elämä ei olekaan enää niin mukavaa. Tulee vähän sekavaa tekstiä, kun ajatukset ei oikein kulje tähän aikaa illasta.

Moikka Lopettiko,

Tuli ihan fläsärinä omat vanhat ajatukset ja ajat mieleen.Käys lukaseen mun viiden vuoden taikaisia juttuja. :wink: viewtopic.php?f=2&t=19772&p=474465&hilit=narkista+eroon#p474465

Hassua, miten silloin kuin itse voi huonosti, näkee joka paikassa vain seiniä. Tuntuu, että ei ole ovea missään. Sitten, kun voi hyvin, ei muuta olekaan kuin ovea oven perään. Maailma on yhtäkkiä avoinna ja mahdollisuuksia täynnä.

Paljon olisi vielä ajatuksia jaettavana, mutta pakko mennä nukkumaan. Jatkan sitten taas myöhemmin. :slight_smile:

-D

Moi vaan taas,

Dahlia, tää kone ei päästä mua sun vanhempaan ketjuun :confused: Mut en epäile yhtään ettetkö olisi aikanaan pohtinut samoja juttuja, hienoa kuulla että selvisit erostanne ja valtavasti voimia nykyiseen tilanteeseesi mikä se sitten onkaan! Totta eihän sitä jaksa mitään eroa alkaa suunnittelemaan ja toteuttamaan, kun on niin väsynyt ja masiksessa, että kauppaan raahautuminen tuntuu suurelta saavutukselta. Mut sit tulee taas hyvät tuulet (kuten tänään) ja mieli on avoimempi.

Maina, kuulostipa tutulta toi mitä kerroit omasta tilanteestasi. Meillä kans tää päihdeasia nostaa rumaa päätään aina tasaisin väliajoin, muutoin ollaan kuin mikä tahansa nuori perhe. Itsekin tunnen olevani perusonnellinen, kunnes taas joudn kohtaamaan ton peikon… Läheisriippuvuus on tosiaan ajattelemisen arvoinen asia, tunnistan myös itseni monista siihen liitetyistä ominaisuuksista :blush:

Toivottavasti Maina miehesi käyttää saamansa tilaisuuden tarkoin hyväksi ja ryhdistäytyy. Itse en osaa kauheasti neuvoa miten lääkkeistä irtaudutaan (tietty ulkopuolinen apu näyttää olevan aika must), mut meillä se että mies vuosi sitten puhkaisi epäilysten kuplan ja kertoi avoimesti mitä käyttää, paljon, miten ja mitä aikoo tehdä asialle, laittoi muutoksen alulle. Yllätyksenä tuli miten hidas prosessi tuo vieroittautuminen on, mut nyt on jo jotain selviä muutoksen merkkejä. Mies on alkanut jotenkin olemaan aikuisemman olonen ja tasaisempi, jota olenkin odottanut niin pitkään ja hartaasti!!

Huh, minä se vasta epäselvästi kirjotankin, koittakaa saada tolkkua…

Hei “Lopettiko?”.

Tilanteesi kuulostaa raskaalta ja voimia kuluttuvalta. Toipuminen vie aikaa jokaiselta perheen jäseneltä ja myös vierottuminen on, niin kuin sanoit, pitkä prosessi. Kuten viestiketjussa aiemmin oli sanottukin, miehesi on aikuinen ja tekee itse omat ratkaisunsa, ja halu lopettaa aineen käyttö on lähdettävä aidosti hänestä itsestään, jotta se onnistuu.

Sinulle toivoisin, että voisit olla armollinen itsellesi, itsesi syyllistämisen ja “jossittelun” sijaan. Myös sinä olet itsenäinen aikuinen ja siinä, että haluat lastesi parasta, ei ole mitään väärää. Hienoa, että olet löytänyt tästä keskustelu palstasta itsellesi vertaistuen lähteen ja voimaa tilanteeseesi. Sinulta, kuten muiltakin tähän (ja muihin) viestiketjuun kirjoittaneilta on rohkeaa tulla näin avoimesti jakamaan omaa tilannetta ja tuntoja.

Mukava kuulla, että miehesi toipumisprosessissa on tapahtunut muutosta parempaan suuntaan. Oikein paljon voimia sinulle tilanteen kanssa ja jatkathan kirjoittelua!