Mistä apua tähän ahdinkoon?

Joo, toki mä tajuan et löylyn heittäjiä tästä jengistä löytyy.
On varmasti karumpiakin kohtaloita olemassa, tossa oli vaan mun muutaman vuoden sekoiluni ja päivitykseni miten kuseen olen itseni saattanut.
On toki mun nuoruudessa ollut janoisia aikoja kun maailmalla tuli työnpuolesta seikkailtua vuosikausia, mutta niihin mä en takerru enkä palaa, vaan elän tätä päivää.
Välillä vaan ihmetyttää kun täällä lukee näitä juttuja et tsemppaajia löytyy ja sit toisaalta tuntuu et osa jengistä on dokannut breininsä niin pehmeeksi et on pakko sit puristaa sitä omaa vitutusta anonyymeihin tyyppeihin.
Mun mielestäni silloin kun toinen töpeksii ja kertoo omaa tarinaansa niin minkä helvetin takia siihen sit tullaan paukuttelemaan henkseleitä ja suoraan sanottuna vittuilemaan jos toisilla on hätä ja apua kyselevät jos sitä kerran kohtalotovereilta täältä voi saada?
No, ite nyt vaan painan pää kumarassa päivä kerrallaan ja apua olen hakenut sieltä mistä sitä on neuvottu tarjottavaksi.-kiitos siitä!

Tsemppiä ja voimia taisteluun! Hyvä, että olet hakenut apua.
+

Tartu vain siihen apuun, kuin hukkuva oljenkorteen. Hieno homma, että olet apua hakenut. :smiley:

Siinä olet aivan oikeassa, että moni täälläkin on juonut päänsä pehmeäksi ja joku kovaksi. Niitä pehmeitä ja kovia päitä joku on saanut jo ihan myötäsyntyisestikin, ei ole tarvinnut edes minun laillani etanolissa pehmittää. Sen yhden ja ainoan pään kanssa meidän on itsekunkin pärjättävä - sellaista koko pään vaihtopalvelua ei ole vielä tarjolla.

Raitistumisen myötä tulet vitutuksia ja vittumaisia ihmisiä kohtaamaan. Niin meidän juomisen lopettaneiden keskuudessa, kuin niidenkin, jotka eivät varsinaisesti koskaan ole edes juoneet. Ainakin omalla kohdallani on ollut suurin haaste kohdata se kaikkein vittumaisin ihminen, eli minut itseni. Kun oikein vittumaisiten ihmisten kanssa joutuu olemaan tekemisissä, niin kannattaa muistaa, että niidenkin kanssa pärjää, kunhan pysyttelee selvin päin.

oli tuo komentti turhan tyrmäävä…kuvasti lähinnä silloista omaa
mielentilaa,pahoittelen.

Elämä hukassa, ymmärrän kyllä mitä tarkotat. Ja kyllä ihan varmasti on myös niin, että jotkut meistä on tosiaan juoneet päänsä pehmeeksi tai kovaksi.

Ja jollain voi olla niiin että se pää (ja sydän) on kovettunut jo lapsena, ennen kuin on itse ehtinyt pisaraakaan juoda mutta joutunut katsomaan esim. vanhempien juomista.
“Kun on se kauhea lasinen lapsuus ja annettu huonot eväät…”

Sitten kun päihteistä toipujat muutenkin voi olla vähän kuin oikukkaita, kiukuttelevia pikkulapsia (koska päihteet on keskeyttäneet normaalin kehityksen jo teininä) , niin kyllähän meidän kanssa ei aina tiedä itkisikö vai nauraisiko. :smiley:

Mielentyyneys on hyvä asia, ja siihen tähtää myös AA:ssa lanseerattu 12 askeleen toipumisohjelma. Mutta mielentyyneys ei tarkota etteikö saisi puolustaa itseään tai pitäisi antaa nöyryyden nimessä kaikkien kävellä ylitseen. (Huom! Tällä en tokikaan viittaa mihinkään nettifoorumiin, vaan ihan tuohon kylmään ja kovaan ulkomaailmaan siis)

Jokaisella ihmisellä on oikeus sanoa “Seis! Tuo on asiatonta. Minulle ei puhuta noin!” jos saa solvauksia naamalleen. Jokaisella meistä on oikeus sekä fyysiseen että psyykkiseen koskemattomuuteen. Ja se “Ei!” tulee sanoa todella jämäkästi, sillä tämän maailman pissapäät ei usko hentoa piipitystä.
Näin minulle opetti eräs 6. danin judoka, meido-kan, karatetaitaja ja pitkän linjan turvallisuuskouluttaja, jonka nimeä en nyt mainitse mutta jonka judoa tms. harrastavat saattaa tietää.

Ne tähtää ne taistelu- ja itsepuolustuslajitkin mielentyyneyteen ja itsekuriin, niinkuin hieman tekee 12 askeleen ohjelmakin.
By the way, kaikki 12 askelta voi ottaa suht lyhyessä ajassa. Ystävät ja toverit kun tässä ojentavat tulokasta, se on jo tavallaan askeleen numero 12 harjoittelemista; sanoman saattamista yhä kärsiville alkoholisteille.

Mutta askeleissa voi kompastua joskus kokeneempikin, jos askeltaa nenä liian pystyssä eikä katso eteensä. :smiley:

Ikävän moni näin tekeekin. Nopein tapa on hypätä 1. askeleen alusta suoraan 12. askeleen loppuun. Toki tämäkin vähän raitistumiseen liittyy ja kovin viisas olin itsekin muita neuvomaan muutaman raittiin kuukauden jälkeen. Mitä enemmän näitä päiviä kertyy, sitä tymemmäksi itsensä huomaa.

Kyllä niihin väliaskeliinkin kannattaa aikaa uhrata. Muutamakin vuosia ja vuosikymmeniä raittiina ollut on ihan yht’äkkiä huomannut oikaisseensa. Aikanaan ne ottamattomat askelet sitten tulevat otettavaksi. Kaippa se näin on tarkoitettu. :smiley:

Itselläni on pelkän tyyneysrukouksen opetteluun kulunut pari vuotta. Tuo rukoushan on vasta kolamannen askelen loppupuolella. Tästä tuli mieleeni toverini, joka retkahti neljän raittiin vuoden jälkeen. Retkahduksensa jälkeen hän käytti puoli vuotta aikaa opetellakseen ymmärtämään 1. askeleen viimeistä lausetta: “Olimme valmiit mihin tahansa, kunhan voimme vapautua armottomasta pakkomielteestämme.”

Huomenta :slight_smile:

Ei se ElämäHukkaan ole vielä mennyt , sinultakaan Elämä Hukassa !
Hintoihinsa on tullut tieto ettei alkoholi sovi !
Eilen “inhimillisessä tekijässä” nais-alkoholistit vertaili kokemuksiaan alkoholista luopumisessa. Hyvin eri tasoilta olivat raittiina . Yhdistävä tekiä oli alkoholismi eikä suinkaan juodut viinat.

Toivottavasti haet edelleen apua ahdinkoosi , yhdestä paikasta se löytyy kun vain löydät sen yhden paikan.
Hankaluus on ettei meistä kukaan kykene sinulle osoittamaan sitä paikkaa .
Vuosien raittiina olon jälkeen voin kuitenkin vakuuttaa raittiuden olevan jossain.
Tulee ihan Jeesusmainen olo nyt " etsikää niin te löydätte" :stuck_out_tongue: sama mitä sitten haettekin !

Nosta kissa pöydälle ja ala tarkastelemaan sitä ajan kanssa .

t… Kanthoona

Yritin tuossa jo aikaisemmin kirjoittaa, mutta verkko pätki niin pahasti että vastaus katosi jonnekin (ehkä samalle planeetalle kuin ne katoavat mustekynät).

Hienoa, että päädyit hakemaan apua, rohkeasti ja uteliaasti vaan eteenpäin!

Alkoholisti kyllä löytää juomiselle “syitä” - siinä me muut samassa jamassa olleet emme ole erityisen kannustavia. Juomisen lopettamiselle löytyy moniakin syitä, ja niiden etsintään on helpompi kannustaa.

Virheitähän me kaikki teemme, joskus isompia, joskus pienempiä. Joskus selvitään säikähdyksellä, joskus ei. Surra pitää jos siihen aihetta, hävetäkin, mutta ei loputtomiin. Voimia tarvitaan uuden elämän rakentamiseen, ja halua. Rehellisyys on välttämätöntä, minäkin huijasin erityisesti itseäni ihan liian pitkään.

Voimia sinulle! Älä lannistu tulevissa selvityksissä, vaikka se tuntuukin haavojen auki repimiseltä. Yritä pitää kirkkaana mielessäsi se tavoite tulevaisuudesta!

En siis tarkoittanut “nopealla” paria tuntia tai edes pari päivää tai viikkoa. Mutta ei kyse tosiaankaan ole kuin kuukausista.

Olisi silkkaa vastuunpakoilua ja “tuleen makaamaan” jäämistä selitellä itselleen ja muille, että 12 askelta otetaan koko elämä, ikäänkuin ei ikinä perille haluaisikaan! :smiley:
Hui hai!

AA.n palvelutehtävissä suoritetaan jo 12. (kahdettatoista) askelta! Voisi sanoa, että toipuminen pääsee kunnolla alkuun vasta kun kaikki 12 askelta on otettu. Niinhän sana sanookin:
12.Koettuamme hengellisen heräämisen näiden askelten tuloksena yritimme saattaa tämän sanoman alkoholisteille sekä toteuttaa näitä periaatteita kaikissa toimissamme.

Kuinka kauan kukasin sitten aikoo lykätä tuota näiden periaatteiden toteuttamista kaikissa toimissa ? Kuinka kauan lykätä sitä “hengellistä (tai henkistä) heräämistä”; vuosien, vuosikymmenien päähänkö?
Entä kuinka monen vuoden päähän lykätään askelia 10. tai askeleen 9 ehdottamaa hyvittämistä? Entäpä puolen välin askelten luonteen heikkouksista pääsemistä?
Onko ne joskus “sitten hamassa tulevaisuudessa kunhan viitssiii tai ehtii” ? :smiley:

Eivät ole! Toipuminen ja raittius ovat tässä ja tänään, toveri Smokki ja Sakari. Tervetuloa askel-palaveriin!

PS. Ei ole väliaskelia! Jokainen askel on yhtä tärkeä, niinkuin 12 puolaisessa pyörässä jokainen puola on yhtä tärkeä. Iso kirja sanoo: voi poistaa yhden puolan ja pyörä toimii yhä, mutta on menettänyt lujuuttaan. Ja jos poistaa liian monta puolaa, pyörä hajoaa. Niin se menee.

-oisko tarvetta opetuslapsille,täällä ois 2 tarjolla,terv.foo ja fighteri

Jos haluat todella muuttaa asioitasi, välimatka tai hetkellinen ero perheestä tai vaikka jokailtainen 2h AA-palaverissa on siitä pieni hinta. Huonoiten käy niille, jotka antavat ratkaistavissa olevien tai epäolennaisten syiden estää avun hakemisen. Jos puntarissa on toisaalta koko elämä ja toisaalta hankala välimatka, kumpi on sinulle tärkeämpää? Sitä kannattaa miettiä huolella. Dokaaminen kestää koko elämän, hoito vain pienen palan siitä. Ja lopettaminen on sekä sinulle itsellesi että lapsellesi kaikkein suurin lahja minkä voi antaa.

Raitistumisen alkuvaiheessa kannattaa tehdä kaikki minkä vain suinkin voi hakeakseen apua. A-klinikka, lääkäri, antabus, perheelle puhuminen (erittäin tärkeää kertoa kumppanille päivittäin, mitä on raittiutensa eteen tehnyt!), terapia, AA, katko, kuntouttava hoito kuten Minnesota tai Myllyhoito, raitistumiseen liittyvän kirjallisuuden lukeminen, tälle palstalle kirjoittaminen, päiväkirjan pitäminen omista tunteista… Kaikki nämä yhdessä auttavat oppimaan raittiutta. Yksin on tosi vaikea pysyä selvin päin, mutta ryhmässä se alkaa sujua. Siksi kannattaa mennä takaisin siihen ryhmään missä kävit, ja sen lisäksi kokeilla muitakin ryhmiä. Jos löytyy sopivampi, niin tee siitä itsellesi turvapaikka. Itse kävin alkuvaiheessa viitenä päivänä viikossa ryhmässä. Sitä ennen dokasin viitenä päivänä viikossa, joten ei perhe yhteistä aikaa menettänyt, viinan hajun vain. Mies suorastaan patisti ryhmään, jos tuli taukoa, kun tiesi että se tekee mun ololleni hyvää.

Ryhmissä (olivatpa ne AA:n tai jonkin muun) on tärkeää jaksaa käydä paikalla. Eivät asiat heti aukea, siihen menee tovi. Mutta joka kerta joku sanoo jotain, johon voi samaistua. Hyvä nyrkkisääntö onkin “älä vertaile vaan samaistu” eli sen sijaan, että etsii eroja itsensä ja muiden välillä (“en mä noin paha ole ollut”), koettaa löytää samankaltaisuuksia (“mä tiedän tuon tunteen”). Sillä tavalla alkaa päästä sisään asiaan. Siihen asti ryhmissä kannattaa käydä kuin vastentahtoinen tyyppi koulussa: sinne mennään joka aamu vaikka se ei niin hauskaa olekaan, koska lukutaidosta kun on kummasti hyötyä. Samalla tavalla säännöllinen muiden raitistuneiden alkoholistien tapaaminen hoitaa ihmistä ja antaa eväitä elämään, vaikkei aina niin suurta viihdettä olekaan.

Näin se on parasta, kun se mitä muut tekee ei ole lopulta kuitenkaan niin tärkeää, kuin se, mitä itse tekee ja ajattelee siitä.

Toivottavasti saat sitä mitä tarvitset sekä löydät sen mikä on parasta.