Kirjoitan tätä krapulassa. Tiedän, että krapulassa tulee morkkiksia, jotka pistävät ajattelemaan lopettamista, mutta yleensä raitistumispäätökset krapulassa ovat tuhoon tuomittuja. Nyt olen aidosti kyllästynyt juomiseen. Olen vuosien varrella yrittänyt lopettaa juomista, mutta huonoin tuloksin. Halu lopettamiseen syntyi tänään ja eilen: Eilen kaaduin kännissä turpa edellä katuun. Aamulla kun katsoin peiliin, tajusin olevani alkoholisti. Pelottaa. Miten käy elämälleni? Kaikki kaverini juovat paljon. Sosiaalinen kanssakäyminen on aina ollut minulle yhtä kuin ryyppääminen.
Olen masentunut, ahdistunut ja itsetuhoinen. Olen käynyt terapioissa ja syönyt lääkkeitä, mutta masennus on aina palannut. Nyt olen valmis myöntämään, että masennukseni taitaakin johtua juomisesta. Pahinta tässä on, ettei kukaan ole koskaan sanonut minulle mitään juomisesta! En juo päivittäin, mutta useimmiten juominen aiheuttaa syyllisyyttä. Minulla on yksinkertaisesti aivan liikaa hävittävää; minulla on ihana vaimo ja pienet tyttäret. Nyt ovat tekosyyt loppu. Enää en voi jatkaa näin.
Olen ihan pihalla avustusmuodoista. Aitoa motivaatiota lopettamiseen on. Se lähtee täysin itsestäni, koska kukaan ei ole minulle puhunut ongelmasta tai painostanut lopettamaan. On AA:ta, A-klinikkaa ja ties mitä. Olen kuullut hyvää AA:sta, kun taas A-klinikasta olen kuullut lähinnä haukkuja. Tunkevat Antabusta ja suosittelevat kohtuukäyttöä.
Olisiko teillä rakkaat ihmiset vinkkejä, mistä aloittaa prosessi?
Itselläni on lähinnä positiivisia kokemuksia A-klinikasta, mutta se johtunee täysin siitä, että sattumalta pääsin juttelemaan sellaisen psyk. sairaanhoitajan kanssa, joka hiffasi missä mennään ja jonka kanssa kemiat toimivat. Mitään kohtuukäyttöä mulle ei koskaan suositeltu, eikä antabus-reseptiäkään saa ennen kuin maksa-arvot on testattu. Sitäkään ei tyrkytetty. AA:sta ei ole kokemusta.
Itseäni on auttanut paljon päivä kerrallaan -mentaliteetti (ts. sitoudun päiväksi tai vaikka vain hetkeksikin olemaan juomatta, en loppuelämäkseni) sekä holittomuuden priorisoiminen kaiken muun edelle.
Myös tieto, niin empiirinen kuin luettu, alkoholin vaikutuksesta aivokemiaan ja siten tunne-elämään on auttanut; ekat pari viikkoa yleensä vituttaa, väsyttää, turhauttaa ja ylipäänsä kuluttaa, mutta fiilikset helpottaa ajan myötä. Sosiaalinen elämä on tällä hetkellä varsin jäissä viikonloppuisin, mutta sekin on ihan ok.
Ei minullekaan ole A-klinikalla kohtuukäyttöä suositeltu ikinä. Antabus voi olla jollekin tilapäisesti ihan hyvä lääke, eikä sen kanssa edes voisi kohtuukäyttää koska sen tarkoitus on estää alkoholinkäyttö kokonaan.
“Kohtuukäytön suosittelu” lienee vanha urbaanilegenda, enkä ole varma miltä taholta se on alunperin peräisin. Tai on minulla aavistus…
Ehkä samalta taholta, kuin uskomus että A-killassa opetellaan kohtuukäyttöä.
Helsingin päihdepoliklinikoilta (jotka ennen oli nimeltään A-klinikoita) ei saa Antabus-reseptejä yleensä, vaan lääke käydään ottamassa valvotusti paikan päällä pari kertaa viikossa.
Jos kysymys on, mistä apua raitistumiseen, niin minusta kannattaisi hakeutua sellaiseen paikkaan josta on mahdollisuus päästä myös kuntoutukseen tai katkolle.
Voi olla että pelkät satunnaiset mukavat keskustelukäynnit jossain eivät riitä. Ja terapia akuutin päihdeongelman aikana on ihan ajanhaaskausta.
Hyvää huomenta Navarro!
Ensiksi onnittelut, olethan jo aloittanut prosessin! Turpa verissä on hyvä ottaa seuraava askel raittiutta kohti, jotta välttyy vielä pahemmalta. Juovia ihmisiä tarkkailemalla voit ihan realistisesti kuvitella, millaiseen tilaan joudut jatkamalla juomistasi.
Oma kokemukseni raitistumisesta on AA:n antama ensiapu ja jatkuva raittiina pysymisen tuki. Suomessa tuhansien raittiiden AA:laisten joukosta olen saanut myös tuttava- ja ystäväpiirin. Juodessani kaverit häipyivät yksi kerrallaan ympäriltäni. Palaverit antavat viikkoon selkeän rytmin ja niissä kuulee toivoa antavia selviytymistarinoita. Halutessaan voi myös itse kertoa juomisen aiheuttamista kärsimyksistä, häpeästä, epätoivosta ja pettymyksiksi osoittautuneista lopettamispäätöksistä. Päätös hakea apua AA:sta kypsyi minulla kauan, mutta raittius tarttui sinä iltana, kun päätin kävellä palaveripaikkaan ja jännittyneenä avasin oven. Sen takaa löysin uudenlaisen elämän. Ilot ja surut, menestyksen ja vastoinkäymiset olen saanut käydä läpi toverien myötäeläminä ja tukemina.
Tänäänkin palavereja on eri puolilla Suomea. Niistä jokaiseen olet sydämellisesti tervetullut. Muita vaatimuksia ei ole kuin halu lopettaa juominen.
Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme
Olen nyt käynyt kaksi kertaa psykiatrilla. Eipä niistä kahdesta kerrasta tietenkään kauheasti kostu. Nyt ajattelin aloittaa sitten ahdistuslääkkeet jotka määrättiin jo elokuussa. Ahdistukseenhan minä dokaan. Jotenkin perskännissä ei jaksa enää maailman murheet ahdistaa. Pääsee jotenkin pakoon kaikkea. Hetkeksi. Mutta se on vain velkaa joka sitten maksetaan takaisin kauhean krapulan muodossa takaisin seuraavina päivinä.
Ensi viikolla menen myös psykoterapeutille joka on erikoistunut päihderiippuvuuksiin. Saa nähdä mitä siellä tapahtuu.
Tähän asti apu on löytynyt liikunnasta ja AA-kerhosta. AA-kerho on hyvä, mutta ei toimi minulla 100% koska retkahduksia on tullut.
Käyn vielä A-klinikalla selittämässä tilanteeni. Haluaisin kovasti Minnesota hoitoon mutta se maksaa monta tonnia.
