Mistä apua läheisille?

Hyvä, että apua on saatavilla, mutta kyllä tässä vielä jotenkin pärjätään… Tuntuuko tutulta? Alleviivaako se jotain lopullista, jos hakee itselleen apua? Vai ajatteletko, että kyseessä on vain sen juovan osapuolen ongelma? Jokainen alkoholisti sairastuttaa 4-5 läheistä ympärillään, ja vaikka juuri sinä et kokisi olevasi sairastunut, joku perheessäsi saattaa kokea toisin.

Muistan kuulleeni joskus vitsin AA:sta. Mies matkusti sukulaisensa hautajaisiin Australiaan. Perillä ollessaan hän kuuli, että sukulainen oli juonut itsensä hautaan. Mies kysyi muilta sukulaisilta ’eikö teillä täällä Australiassa ole AA:ta?’, johon sukulaiset vastasivat ’kyllä toki, mutta ei haudattavalla nyt sentään NIIN huonosti mennyt että AA:han olisi pitänyt turvautua…’

Tälläkin palstalla moni nimimerkki on kertonut saaneensa apua Al-Anonista, miksi et sinäkin? Ei kannata odottaa siihen asti, että on avun ulottumattomissa.

Al-Anon löytyy netistäkin – al-anon.fi/

Listatkaa vapaasti lisää yhteisöistä tai keinoista, joista olette saaneet apua.

Päihdelinkin Kotikanavalta. :smiley: Tämä on vinkkien hakupaikka vailla vertaa. Listatkaas tähän kirjavinkit ja nettisivut, joista on jelppiä!

Minä luin Al-Anonin kirjoja ennen kuin menin kokouksiin. Sieltä tuli uudenlaista näkemystä omaan ongelmaani. Jos ei ole rahaa tai halua tilata omia, kirjastosta saa!

healingeagle.net/ tuossa sivut, jotka minua lohduttavat suuresti.

kirjavinkkinä Robin Norwood: Voiko nainen rakastaa liikaa

Kirjan takateksti:
Voiko kukaan rakastaa liikaa tänä kiireisenä ja kovana aikana? Kyllä.
Nimittäin ne naiset, jotka rakastavat
väärää miestä. Ne jotka uhrautuvat,
kärsivät, tuskailevat vaikeassa
miessuhteessaan. Ne jotka turhaan
yrittävät muuttaa miestä toisenlaiseksi.
Miksi niin monet naiset pakkomielteen
tavoin takertuvat mahdottomiin miehiin,
huijareihin, alkoholisteihin,
väkivaltaisiin määräilijöihin, jotka
pyrkivät alistamaan naisen valtaansa?
Miksi nainen kiintyy mieheen, joka ei
pysty vastaamaan hänen tunteisiinsa?
Perheterapeutti Robin Norwood selvittää
kirjassaan, että tällainen suhde on
useimmiten tiedostamaton ja toistuva.
Samantapainen onneton tunnesuhde voi
seurata toistaan.
On ilmeistä, että miestä ei voi muuttaa.
Naisen on itsensä muututtava, päästävä
eroon kaavoistaan. Hänen on käytävä
läpi joskus vaikealtakin tuntuva
tiedostamisvaihe. Hänen on alettava
ottaa huomioon itsensäkin, eikä vain sitä
miestä, jota hän rakastaa väärällä
tavalla ja onnettomasti.

On se kumma juttu, kun mies on täällä ja juo , saan kamalasti voimaa esim. tuosta kirjasta. Nyt, kun mies on poissa, minä en vilkaisekaan kirjaa enkä lohdutusta tuovia nettisivuja, vaan voihkin tuskissani ja vääntelen käsiäni “kun ei se mies ole täällä” . :imp:

Etsin viime viikolla (taas) apua tuolle juoppikselle. Ystävällinen ihminen sieltä juoppisten tuki-paikasta korosti, miten mun pitää läheisenä hakea itse itselleni apua ja kertoi Omaiset mielenterveystyön tukena-järjestöltä saa tukea. Tuntui niin hyvältä kun minut huomioitiin vaikka en edes pyytänyt apua itselleni! Ryhmä kokoontuu kesätauon jälkeen omalla paikkakunnallani ekan kerran syyskuussa ja haluan kyllä mennä kuuntelemaan ja ihmettelemään.

Pidetään peukkuja että juoppis saa tänään taas oman kodin ja minä oman kotini takaisin! Juoppiksen mielestä haen liikaa tietoa päihdeongelmista ja luen liikaa päihdelinkkiä… “sä alat kuulostaa samalta kuin ne hoitajat sieltä kuntoutusmestassa” :slight_smile: Mutta on siitä ollut etuakin: tolkuttoman kännitoikkaroinnin ja ihmispaljouden sijaan mies on ollut yksin kotosalla tissuttelemassa muutamaa kaljaa ja on oppinut käyttämään tiski- ja pyykinpesukoneita! Pitää keskittyä pieniin postiivisiin muutoksiin, muuten sekoo kuuppa…

Kävin eroa tehdessäni Eroneuvon ryhmässä, jossa mietittiin keinoja eron jälkeisen vanhemmuuden tukemiseen. En tiedä millaista toimintaa heillä on nykyisin, löytyykö ryhmiä ja luentoja, Eroneuvon nettisivut varmaan kertoisivat.

Tuossa vaiheessa emme olleet vielä edes muuttaneet erillemme, ja sanoinkin ryhmään ilmoittautuessan tehneeni eropäätöksen, mutta etten kuitenkaan tiedä, jos vaikka palaisimmekin vielä yhteen. Minulle vastattiin, että ei se mitään, en tee väärin ryhmää kohtaan vaikka en lopulta eroaisikaan :slight_smile: .

Alkoholismiahan siellä ei käsitelty, mutta sen seurausta kuitenkin. Ryhmässä käyminen auttoi taatusti ohjaamaan elämäni kurssia siinä tilanteessa kohti hyvää.

Tuolloin suurin kysymykseni oli miten tästä eteenpäin ja miten rakentavaa hyvä ja toimiva arki lapselleni elettäväksi. Nyt ehkä kaipaisin enemmän perehtymistä omaan itseeni, siihen mitä haluan elämältäni ja mistä unelmoin. Minullahan yhtenä punnittavana vaihtoehtona on yhteenpalaaminen nyt jonkin aikaa juomatonta linjaa pitäneen ex-puolisoni kanssa - mutta jos siihen päädyn, haluan olla (mahdollisimman) varma siitä mitä teen. Koska mun on uskottava itseeni, tulevaisuuteeni ja elämääni silloinkin. Ja myös meihin.

A-klinikat tarjoavat apua myös alkoholistin läheisille. Minä yritin ensin saada meille parina apua kirkon perheasioiden neuvottelukeskuksesta, mutta he kieltäytyivät ottamaan vastaan, koska meidän tilanteemme oli heidän mielestään liian vakava. Suosittelivat sosiaaliviraston erosovittelua, ja sinne saimmekin ajan, mutta meille näytettiin ovea saman tien: ei voida sovitella, kun vain toinen haluaa eroa. A-klinikka oli ensimmäinen paikka, josta oikeasti apua myös sai. Tosin minä jouduin jonottamaan yli kolme kuukautta ensimmäistä vapaata aikaa, mikä siinä tilanteessa oli aivan kohtuutonta. Mutta kun lopulta sinne pääsin, olen käynyt siellä säännöllisesti saman ihmisen vastaanotolla, ja olisin kyllä jo hajonnut ilman sitä. Sen lisäksi: mies ei olisi varmaan vieläkään päässyt hoitoon, jos vain hän olisi käynyt klinikalla – hän kun aina kaunistelee siellä asioita. Se, että minä kävin kertomassa, miten asiat oikeasti ovat, vasta sai potkua miehenkin hoitoon.

Kävin siis A-klinikalla yksin maaliskuusta elokuuhun, mies erikseen eri ihmisen luona. Nyt me pääsimme perheterapiaan (sekin A-klinikan kautta), joten mahdolliset yksilökäynnitkin siirtyvät perheterapeutille. Ajoitus on hyvä, koska nyt, kun mies juo paljon vähemmän, on käynyt kaikille selväksi, että meillä on myös paljon muitakin ongelmia kuin pelkkä alkoholi. Meillä ei ole keskenämme minkäänlaista keskusteluyhteyttä vakavista asioista, ainoastaan arkipäiväisistä, joten tarvitsemme keskusteluun turvallisen ympäristön, jossa ei voida käydä toistemme kurkkuun kiinni heti kun toinen sanoo jotain ärsyttävää.

Minäkin olen saanut apua Al-Anon-ryhmistä. En tiedä, miten olisin ollenkaan selvinnyt ilman sitä turvaverkostoa. Olen käynyt jatkuvasti ryhmässä ja lukenut Al-Anonin kirjallisuutta. Minulla on paljon Al-Anonin kautta saatuja ystäviä, joiden kanssa voin avoimesti puhua ajatuksistani ja ongelmistani. Mutta kaikkein tärkein on Al-Anon-kummi eli erityisen tärkeä ystävä, jonka kanssa olen voinut jakaa kipeimmätkin asiat.

Al-Anonin kirjoista hyviä ovat Päivä kerrallaan Al-Anon-perheryhmässä ja Rohkeutta muuttua, joissa molemmissa on vuoden joka päivälle päivän teksti. Välillä luen joka aamu päivän tekstin, välillä se saattaa joksikin aikaa taas unohtua. Kirjojen lopussa on hakemisto, josta voi hädän tullen hakea ongelmaan sopivia tekstejä, esim. hakusanoilla epätoivo, huolestuminen, irrottautuminen tai valintojen ja päätösten tekeminen. Myös Al-Anon toimii ja Löydä oma polkusi -kirjat ovat hyviä. Tosi paljon minulle on ollut apua itseni tutkimisesta Al-Anonin neljännen askeleen työkirjan Avain itsetuntemukseen avulla. Ja aikamoisen toimintatapojeni ravistelun sain, kun luin vihkosen Opas alkoholistin perheelle.

Katsoin Teemalta tallentamani ‘Huumeluokka’-episodin, joten tuli mieleeni sekin, että kaikenlainen tieto riippuvuuden olemuksesta saattaa myös olla avuksi.

Päätösepisodissa luokalle osallistujat selvittelivät tilannettaan, ja luokan vetäjä piti viimeisen oppituntinsa. Mieleeni jäi mm. seuraavaa:

Riippuvuus muuttaa ihmisen persoonallisuutta. Vaikka sitä ei itselleen vielä tunnustaisikaan, aiheuttaa se epämääräistä huonommuuden tunnetta (tietää jollain tasolla toimivansa väärin), jota sitten tietysti paikkaa päihteillä. Rand (huumeluokan opettaja) otti puheeksi riippuvuuden ‘neljä ratsumiestä’, jotka ovat
-itsekeskeisyys
-epärehellisyys
-kaunaisuus
-pelko

Aika lailla kohillaan, kun ajattelen omaa läheishistoriaani. Eksäni maailma pyöri täysin oman navan ympärillä, kaikkien muiden tarpeet perheessä olivat toissijaisia. Valehtelu oli sitä luokkaa, ettei kellonaikaa kannattanut kysyä. Lisäksi kaikki olivat häntä vastaan, aina. Mustasukkaisuus ja epäilykset söivät miestä koko ajan, ellei kännin tila ollut itsesäälin sekaista ‘älä jätä minua tai tapan itseni’ -jargonia.

Mutta pointti siis siinä, että kannattaa tietää lisää siitä, mikä on vastassa. Riippuvainen ihminen ei ole enää persoonallisuudeltaan sama kuin ennen.

Tuossa on mielestäni kiteytetty hyvin läheisen näkökulmia.

meidanperhe.fi/artikkeli/ter … o.facebook

Toivottavasti linkitykseni onnistuu.

Aloin miettiä riippuvuuden ‘neljää ratsumiestä’
-itsekeskeisyys
-epärehellisyys
-kaunaisuus
-pelko

itseni kannalta. Läheisriippuvuus on myös riippuvuus, mitä vakavinta laatua, pahimpana ongelmana se, että aina katson vain itseni ulkopuolelle, lähinnä alkoholistiläheiseeni tai johonkin muuhun “ongelmaiseen”, en itseeni.

Nuo neljä ratsumiestä löytyvät minusta myös:

  • Itsekeskeisyys: Halusin elämän menevän niin kuin minä halusin. Yritin hallita alkoholistia ja muita läheisiäni, jotta he toimisivat kuten minä halusin. En ymmärtänyt erilaisuutta, vaan tulkitsin kaiken oman itseni kautta: “minä en olisi tehnyt noin”, “minä olisin tehnyt näin”. En nähnyt toisten tarpeita, edes lasteni tarpeita, vaan mietin vain, miten huonosti minun asiani olivat, miten huonosti minua kohdeltiin.
  • Epärehellisyys: En uskaltanut nähdä ongelmiamme. En myöntänyt alkoholismia, vaan uskottelin aina, ettei tämä nyt niin vakavaa ole ja että kaikki muuttuu vielä hyväksi. Erityisesti en myöntänyt omia virheitäni, vaan hain niitä aina toisista. Käyttäydyin alkoholistimiestäni kohtaan törkeästi, haukuin ja mitätöin. Silti kuljin sädekehä pääni päällä, minä enkeli. Pitkitin avun hakemista, vaikka sitä minulle ehdotettiin, koska syytin vain miestäni kaikista ongelmista enkä suostunut näkemään omaa osuuttani.
  • Kaunaisuus: Olin katkera alkoholistille monestakin asiasta (voisi ajatella että syystäkin): petetyistä lupauksista, yksinäiseksi vastuunkantajaksi jättämisestä, rahaongelmista, hylkäämisistä. MUTTA: minä itse suostuin tähän kaikkeen. En huolehtinut terveistä rajoista. En ymmärtänyt alkoholismisairauden luonnetta.
  • Pelko: Voi luoja, miten paljon pelkäsin erilaisia asioita! Pelkäsin tulevaisuutta, pelkäsin katastrofia, joka seuraa jos minä en ota asioita hallintaan, pelkäsin alkoholistiläheiseni menettämistä, pelkäsin yksin jäämistä, pelkäsin alkoholismin aiheuttamaa häpeää, pelkäsin rahojen loppumista, pelkäsin etten selviä yksin…

Tämä johtuu tietysti siitä, että alkoholismin seurauksena olen sairastunut läheisriippuvuuteen. Al-Anonin avulla olen voinut nähdä näitä piirteitä itsessäni ja parantua pikkuhiljaa.

Hyvä huomio! Olen joskus täällä kirjoittanutkin siitä, etten älynnyt hoitaa itseäni läheisenä ollenkaan. Samat asiat tulivat sitten vastaan alkoholistina, toisesta näkökulmasta :slight_smile:

Vasta monen vuoden raittiuden jälkeen alkoi koko riippuvuuteni kuva muotoutumaan - lapsena, vaimona, vanhempana ja vihdoin omana itsenäni, ihmisenä.

Tämä kolahti minulle.

Elämänilo: tekstisi olisi voinut olla myös minun kirjoittama. Juuri samalla tavoin olen elänyt vuosia ja etenkin nyt viimeisen vuoden ajan. Jotenkin tuosta tuli kierre; mitä enemmän loukkaannuin ja kärsin, sitä enemmän mieheni joi ja etääntyi, josta minät tietysti taas loukkaannuin lisää.

Olen yrittänyt etsiä myös jonkinlaista vertaistukiryhmää, mutta lähin sellainen kokoontuu noin 120km päässä, joten kolmen lapsen työssäkäyvälle äidille taitaa nämä iltakemut jäädä saavuttamattomiin. Se on ihan oma vika kun on talonsa laittanut tänne hevonkuuseen :unamused: Tyydyn siis muuhun tukeen, kun vertaisia ei ole vielä vastaan tullut tuttavapiirissä.

Muistin taas tämänkin törmätessäni linkkiin:

What are the consequences of my decision in 10 minutes?
In 10 months?
And in 10 years?

Read more: oprah.com/spirit/Suzy-Welchs … z25ENBnYaU

Tätä voi käyttää apuna miettiessään elämänsä ratkaisuja ja myös niin, että miettii seurauksia jos mikään ei holistin kanssa eläessä muutu. Minkälainen olen 10 kuukauden kuluttua itse? Tai 10 vuoden? Minkälainen puoliso on, jos päihteidenkäyttö jatkuu samanlaisena?

10-10-10. Mielenkiintoinen.
Kokeilin heti ja toimii. Ainakin tällä kertaa :slight_smile: Lopetin tupakoinnin samanlla kun vein miehen hoitoon. Tämä päivä on ollut ihan kamala, vieroitusoireita 10 min välein, ja päätin että haen tupakka-askin heti kun olen käynyt plinkissä. 10-10-10, enpäs haekaan, eikä enää edes tee mieli :smiley:

Tyyneysrukouksesta näkee välillä erilaisiin tarpeisiin muokattuja versioita. Tässä yksi, joka on mielestäni hyvä ja sopii tänne :slight_smile:

Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä ihmiset, joita en voi muuttaa. Rohkeutta muuttaa yksi, jonka voin ja viisautta tietää, että se olen minä.

Cricket, kiitos.
Olet ihana ihminen <3

Mä nyt postailen tänne kaikenlaisia juttuja, joihin olen törmännyt ja jotka ehkä-kenties-mahdollisesti tarjoavat jotain ruokaa voimaantumisajatuksille.

Tässä taas yksi:
"Surun tärkein tehtävä on auttaa ihmistä suostumaan sisäisesti siihen, mikä ulkoisesti on tullut elämässä pakolliseksi.”

  • Martti Lindqvist: Surussa ja toivossa

En tiedä, minne ketjuun, omaan vai tänne laittaisin, mutta tiistaina 18.9. on ohjelmassa “11 tapaa jättää nainen” aiheena perheen hajoaminen alkoholin vuoksi, ainakin näin käsitin jostain mainoksesta. Ja se ohjelmahan on katsottavissa netissä jos ei ehdi telkusta katsoa.

Sitä en tiedä, onko ohjelmasta mitään apua kenellekään, mutta kuitenkin, aiheena sellainen.

Nostan tämän ketjun ihan siitä syystä, että joukkoomme on ilmaantunut uusia kirjoittajia, joka on sekä hienoa (koska tarttuvat asiaan) että kauheaa (taas lisää alkoholin loukkaamia ihmisiä).
Tästä ‘koosteesta’ saattaa olla hyötyä.