Minun tarinani

Tässä ei enää taida auttaa mikään muu kuin se, että mies menee johonkin hoitoon, mutta kun tämä ei suostu ottamaan apua vastaan. Olen nyt ollut viikon kotona melkein kuukauden turvakotijakson jälkeen. Turvakodissa olin kahden alle 3-vuotiaan poikamme kanssa. Kaikki kärjistyi oikeastaan siihen pisteeseen, kun kuulin kolmesta eri tapauksesta, että mieheni olisi humalassa osoittanut turhaa kiinnostusta muita naisia kohtaan + hän löi minua nyrkillä otsaan lastemme läsnäollessa + hänen piti yhtenä viikonloppuna olla lasten kanssa kotona ja minun vuorostani mennä baariin. Menin. Soitin miehelleni illalla kysyäkseni miten on mennyt, tämä sanoi olevansa baarissa yhdellä ja meillä oli joku naapurin mies lasten kanssa. Minulle tuntematon vain naamalta tuttu naapuri. Taustalta kuului sellaisia ääniä, että varmastikin tämä baarissa oli. Vanhempani hakivat lapsemme kotoamme ja minä menin heille myöhemmin. Myöhemmin puhuessamme mieheni sanoi olleensa roskia viemässä ja parvekkeella ja sen takia kuului muiden ihmisten ääniä. En usko, en jaksa uskoa. Olemme nyt olleet viikon takaisin kotona. Heti kotiinpaluu päivän iltana mieheni piti juoda ja seuraavana iltana. En tiedä montaakaan päivää tämän viikon aikana, jolloin tuo ei olisi ottanut pisaraakaan alkoholia. On pitänyt grillatessa juoda kaljaa. On pitänyt tulla kotiin lähibaarin kautta. Ja kolme vitun kertaa se teki tällä viikolla sen tempun, että ryyppäsi ja ei tullut kotiin yöksi. Ei ilmoittanut, ettei tule. Ei vastannut puhelimeen eikä viesteihin. Olisin turvakodin kautta saanut oman asunnon itselleni ja lapsillemme. Ehdin jo irtisanoa nykyisen asuntomme. Mutta halusin antaa tuolle miehelle vielä mahdollisuuden, kun puhuimme ja se sanoi heränneensä ja havahtuneensa. Tultiin kotiin takaisin. Mutta ei sen omat keinot ja voimat riitä, kun tässä ensimmäisen kotiviikon aikana on taas juonut oikein urakalla. Viime yönä valvoin taas kolmeen asti. En tiennyt pitäisikö olla huolissaan, jos tällä kertaa onkin oikeasti sattunut jotain, kun ei vastaa puheluihin eikä viesteihin. Vai pitäisikö olla vittuuntunut, kun se idiootti ei viitsi vastata puhelimeen ja ilmoittaa missä on ja koska tulee. Vai pitäisikö olla loukkaantunut ja satutettu, jos se onkin jonkun toisen naisen luona. Miten tollaseen ihmiseen voi luottaa? Voiko siihen? Ettei se menis vaikka jonkun toisen naisen luo. Näitä valvottuja öitä, turhaan hälyttäviä puheluja, epäilyksiä, pettymyksiä, näitä on ollut tässä 7:n vuoden aikana ihan helvetin paljon. Mä en enää jaksa tällaista. Muistutin miestä taas tänään, että avioeropaperit on edelleenkin olemassa ja valmiiksi täytettynä. Ja, että mun täytyy muuttaa kohta pois täältä, etten mä voi vahtia koko ajan jotain aikuista ihmistä ja valvoa sen takia öitä. Tiedän kyllä pärjääväni yksinkin ja elämällä on vielä paljon annettavaa, kun olen vasta himpun yli 20-vuotias, mieheni on 13 vuotta vanhempi. Tänään kaivoin tolle A-klinikan numeron. Ei ole ainakaan vielä soittanut, en tiedä soittaako. Onneksi meillä on lastensuojelu tullut tähän kuvioon mukaan, yksin olen aika voimaton ja keinoton, ei mulla ole kun sanat, joita käyttää ja ne ei tehoa. Meillä on tällä viikolla koko perheen yhteinen tapaaminen. Aion sanoa, että samaa paskaa on ollut kuin ennen turvakotijaksoakin. Mikään ei ole muuttunut, ilman alkoholia ei toi mies ole ollut. Läväytän kaiken siihen esille, niin ne tädit siellä kertokoot tolle alkoholiriippuvaiselle faktoja ja hoitomuotoja.

Hiukan sekavaa tekstiä, mutta niin on pään sisälläkin tällä hetkellä. Taas kerran.

Itse pidän fyysistä väkivaltaa rajana. Jonkinlaista suunsoittoa ym. v*tuilua vielä jonkin verran kestää, kun antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos- mutta jos nyrkit rupee heilumaan, se olis ainakin meillä kerrasta poikki. Tartu turvakodin apuun asunnon hankkimiseksi ja muuta lasten kannssa turvallisempaan ympäristöön. Toivotan sinulle voimia jaksaa eteenpäin.

Moi Maija . Mites sul tällä hetkellä menee ? Onko asias yhtään paremmin ? On hyvä jos saat jostain tukea . Kokemuksesta mäkin tiedän ettei ,mikää huuto ja nalkutus tehoa alkoholistiin . Oon myöskin lopettanu enimmät kyttäämiset , eihän siitä oo mulle mitää hyötyy , nään vaan sen et joo , kännis on ja taas simahti sängylle öristen jotai epämääräistä . Mäki oon aikanaan soitellu ahkerasti miehen perään tyyliin: "missä vitus luuhaat? mä oon oottanu sua,"jne. Ja sit ku se vihdoin tuli , huusin ja haukuin nyrkit pystyssä(vieläpä lasten kuullen) ja tosi pahasti . Sillä seurauksella että voin itse huonommin ja holisti sai vaan lisää syitä ryypätä . Siis en soittele perään enkä muutakaan , ei siitäkään oo mulle mitää iloo , et tiedän missä se ryyppää , suututtaa vaan enemmän . Vaikeetahan se on , ku ikävöi toisen seuraa , ja välillä tarvis apuakin kotona . Se mitä voisit harkita , on Al-anon. Ite oon käyny nyt n. puoltoista vuotta , aktiivisesti . Saa hyvää vertaistukea ja toivoa paremmasta , ainakin minä sain . Voimia sulle.

Joo’o. Kyllä oli suuret lupaukset, joihin minä tyhmä uskoin ja palasin turvakodista kotiin. Tässä ollaan nyt muutama viikko oltu takasin kotona ja mitä tämä on ollut. Ensimmäisellä viikolla: mies joi melkein joka päivä jonkun verran alkoholia. Oli 3 yötä pois kotoa ilmoittamatta mitään, jolloin ei vastannut puheluihin tai viesteihin tai jos vastasi niin oikein nihkeästi. Joi neljänä päivänä putkeen reippaamin. Nyt tänä viikonloppuna valvon tässä kolmatta iltaa itkien, kun on niin vitun paska fiilis. Perjantaina tämä ensin sanoi tulevansa meidän kanssa saunaan ja ei taas tullutkaan. Kiva, kun katselin saunatavarat valmiiksi ja toi isompi lapsikin odotteli, että pääsee isin kanssa saunaan. Paskat. Tää juoppo soitti taas siinä vaiheessa, kun sauna oli jo alkanut, että kaveri tarjos vielä yhden kaljan, niin ei ehdi vielä. Sanoin, ettei mennä sitten ollenkaan ja sille tielle jäi. Tuli sitten yöllä 3 aikaan kotiin kaverinsa kanssa ja kuuntelivat musiikkia, yritin kyllä nukkua, mutta sain unta vasta siinä 6 aikaan, kun idiootti sammui. Ei ne kovin kovalla sitä musiikkia kuunnellut, mutta en vaan saanut unta. Ja oli sovittu joo, että meille ei tuoda kavereita keskellä yötä. Isompi lapsikin heräsi siinä 5 aikaan aamulla, mutta onneksi nukahti uudelleen. Viime yön taas oli idiootti jossain yötä eikä ilmottanu mitään eikä vastaillu oikein puhelimeen ja viesteihin. Ei ole tänäänkään pahemmin vastaillut. Nyt se on jossain en tiedä missä ja pitäis uskaltaa muka nukkua, kun en tiedä missä kunnossa ja millä tuulella se on tulossa kotiin. Eipä siinä mitään, jos ei olis ikinä riehunu tai käyny käsiks, niin helppohan se olis uskaltaa nukkua. Se on varmaan vittuuntunukin muhun, kun nalkutan asioista ja sen takia vähän pelkään.

Ja minä tyhmä menin hakemaan töitä ja sain sen työpaikan. Mutta enhän mä tohon voi tosiaan luottaa, että olis lasten kanssa, kun olen joskus iltaisin tai viikonloppuisin töissä. Vielä joku aika sitten sanoi, että on mieluummin mun ja lasten kanssa loppuelämän, mutta taas tänä viikonloppuna kuulin, että “Sinä niitä lapsia halusit, niin saat hoitaakin ne. Miehet ei oo mitään lastenhoitajia” jne paskaa. Eli multa meni aikalailla matto jalkojen alta. No, mitäs olen niin sinisilmänen ja jaksan uskoa siihen parempaan. En tiedä…taidan joka tapauksessa soittaa sinne töihin ja perua sen töihin menon. Joko sanon, että ollaan varmaan eroamassa tai sitten keksin jotain muuta. Lasten kanssahan saan olla vielä kotona noiden tukien puolesta. Töitä saan kyllä tulevaisuudessa melkein mistä vaan, kun olen hoitoalalla. Siinä tulee lapsillekin muuten liian suuri elämänmuutos, jos erotaan, muutetaan ja alotan työt samaan syssyyn. Ehkä mä eroan ja muutan ja opetellaan ensin elämään kolmeen pekkaan ja sitten myöhemmin mietin niitä töitä, kun olen vähän toipunut ja tottunut olemaan yksin lasten kanssa. Vaikka enimmäkseen yksin mä olen niiden kanssa nytkin. Järki sen sanoo, että ei tästä tule yhtään mitään koko paskasta ja ne helvetin tunteet tässä jarruttelee. Mutta kai tästä täytyy pikkuhiljaa lähteä vaan pois.

Tuplana tuli :mrgreen:

Minä olen alkoholisti ja tiedän, etteivät mitkään tekemisesi eikä sanomisesi tuo muutosta miehesi juomiseen. Viisainta olisi, että hankkiutuisit Al-anoniin ja saisit vertaistukea.

Ero on aina vaikea ratkaisu, mutta irroittautuminen tilanteesta mahdollista. Sen voit tehdä joko ulkoistamalla miehesi tai itsesi ja lapsenne. Em. lienee viisainta. Kun hän jo niinkin paljon viettää öitä poissa kotoa, voisi tehdä sen lopullisesti. Ero on on muodollisuus, joka hoidetaan myöhemmin. Se ei nyt ole ajankohtaista.

Koska olet jo sosiaalipuolen kanssa tekemisissä niin ehkä sitä kautta saisit järjestettyä itsellesi ja lapsillenne asunnon, jossa kokoaisit itsesi ja saisit elämän tasapainoon. Sanomattakin on selvgää, että miehelläsi ei ole sinne asiaa humalassa.

Jos olet ollut jo turvakodissakin niin tilanne kuulostaa pahalta. Yhtä palalta kuulosti järkytyksesi siitä, että hän löi sinua lasten nähden. Onko sallittavampaa lyödä, kun kukaan ei ole todistamassa? Minusta ei.

Tyttäreni käy vuorotyössä ja hänen lapsensa ovat vuorotyöläisten tarhassa ja heillä tuntuu menevän mukavasti. Lapset ovat sopeutuneet hyvin rytmiin.

Toivon sinulle voimia.

“Jos olet ollut jo turvakodissakin niin tilanne kuulostaa pahalta. Yhtä palalta kuulosti järkytyksesi siitä, että hän löi sinua lasten nähden. Onko sallittavampaa lyödä, kun kukaan ei ole todistamassa? Minusta ei.” Tää oli erittäin järkevästi sanottu ja pisti kyllä miettimään. Sitä vaan on jotenkin niin helvetin sokea ja typerä, kun itse elää päivästä toiseen tätä paskaa tässä.

Laitoin tänään kolmeen paikkaan asuntohakemuksen. Kaveri lainasi sen verran rahaa, että sain maksettua tästä kämpästä vuokravelat pois. Hain VVO:lta, Satolta ja kaupungilta asuntoa. En tiedä sitten, tämä nykyinen on kaupungin asunto ja minä olen päävuokralainen. Mutta en mä täällä mitään tee. Ei mulla ole täällä ketään tuttuja tai mitään sosiaalista elämää, kun en ole kehdannut keneenkään tutustua, jääköön toi toinen osapuoli sitten tänne ja mieluummin se tänne haluaa jäädä. En mä jaksa sitäkään, että sen vitun juoppokaverit tuolta baarin edestä huutelee “***** ja lapset” “Moi *****”…ei paljon kiinnosta. Tai kun ne moikkailee meidän lapsia sieltä, kun seisoo pihalla röökillä. Mua hävettää vaan joka ikinen kerta, kun sitä tapahtuu. Haluan mieluummin vaihtaa maisemaa ja alottaa ihan puhtaalta pöydältä. Asuntohakemukseen (kaupungin) laitoin, että ero on vireillä ja lisätietoihin, ettei vielä ole vireillä, mutta asuminen samassa asunnossa on mahdotonta. Jos ne alkaa siitä jotain länkyttää, että minä saan jäädä tähän, kun olen päävuokralainen, niin voinhan aina sanoa, etten uskalla ekassa kerroksessa tässä samassa kämpässä asua ja että mieskin tarvitsee isomman asunnon, jos aikoo lapsia ottaa kylään (vaikka joku aika sitten uhosi, ettei ottaisi), mutta kuitenkin. Sossusta saan varmasti jotain lausuntoa tuekseni. Onhan tää vakava ja hälyttävä tilanne, kun ollaan turvakotiinkin jouduttu menemään. Eikä se missään nimessä ole normaalia, että ei uskalla omassa kodissaan nukkua. Kun saa pelätä, tuleeko toinen kotiin vai ei, missä kunnossa, kenen kanssa, tekeekö se jotain pahaa. Ei ihmisen elämä oo tämmöstä. Mulla on onneksi paljon apua ja tukea, avioeronmaksajiakin on vapaaehtoisia ja muuttoapua ei varmaan tarvitse paljon pyydellä :smiley: Taloudellisesti pärjään, kun saan yh-korotukset sun muut ja kotihoidontuki nousee, kun ei olla samaa taloutta, sitä varten vaan pitää se ero laittaa vireille ja vaatiihan ne tossa asunnonhaussakin sitä. En tiedä sitten pystyiskö ton eropaperin vaikka sossusta huomenna faksaamaan, kun sinne olen menossa. Toivottavasti nyt vaan jaksan olla vahva ja seisoa päätökseni takana ja repiä itseni tästä irti. Kaiken lisäksi tässä olis tulossa yhden tuttavapariskunnan häätkin lähiaikoina ja ne kyllä taidan jättää suosiolla väliin. En ehkä kestä katsella toisten iloa oman surun keskellä. Eikä mua suoraan sanoen kiinnosta, kun tiedän ettei sielläkään juhlassa varmaan muuta kukaan tee kun ryyppää vaan. :unamused:

Koitin ton miehen kanssa tänään keskustella. Aika yksipuolisesti. SE piti MULLE mykkäkoulua jostain syystä, vaikka itse oli koko viikonlopun jossain eikä kiinnostanut vastata puhelimeen. Kysyin, että kumpi täältä nyt sitten muuttaa pois, niin tää kohautteli vaan olkiaan. Sanoin, että mä sitten varmaan muutan pois, kun se kerran haluaa tähän jäädä (sanoi viimeksi niin puolitoista viikkoa sitten, kun asiasta keskusteltiin) - ei sanonut mitään. Sanoin myös, että hyvällä tuurilla saan asunnon muutamassa viikossa, niin sitten se pääsee eroon meistä. Ei se mitään siihenkään sanonut. Lasten kanssa on onneks puhunut normaalisti ja lapsiin liittyen munkin kanssa - ei juuri muuta. Mutta ehkä kaiken tarvittavan kertoo se, että tää ihmetteli kun olin ostanut lapsille rusinoita tollasen pakkauksen, jossa on 6 pientä askia, että miksen ostanut isoa, kun se on halvempi. Sanoin vaan, etten tiedä…enpähän ollut ajatellut asiaa, noi pienet askit on niin käteviä. Sitten sanoin siitä, et varaa on kyllä juoda baarissa kaljaa koko ajan. Niin tää vaan tokasi, että pitää nyt jossain sentään yrittää säästää. Että säästellään ennemmin lasten rusinoista ku isän juopottelusta :unamused: Way to go tosiaan.

Eilen illalla tosiaan mietin, et lähenkö täältä mun vanhempien luokse tai johonkin, mutten sitten raaskinu herättää lapsia uniltaan, kun oli niin myöhä jo. Sain sentään onneks nukuttua sen verran, että jaksoin tän päivän taas vetää kunnialla läpi.

Ainiin se vielä piti sanoa, että en siis varsinaisesti ole vielä sanonut tolle, että olen noita asuntohakemuksia täyttänyt. Puoltoista viikkoa sitten se vielä oli sitä mieltä, että voin asua täällä lasten kanssa siihen asti, että saadaan asunto jne. Kun sillon siis molemmat puhuttiin siihen tyyliin, että mitäs tässä kärvistellään, kun ei kerran tulla saman katon alla toimeen. Ei näköjään edelleenkään tulla. Mutta en tiedä sitten, miten se ottaa sen kun ihan tosiasiana kerron, että olen oikeasti nyt hakenut asuntoa ja muuttamassa lasten kanssa pois.

Moi,tilanteesi on paha,olen itse kokenut samanlaista meininkiä,ja vuosia on kuunneltu satuja ja tarinoita holistin suusta.Miksikään,ei ole ainakaan tämä doku muuttunut,joten valinta on toki sinun,mutta suosittelen,kyllä asunnon hankkimista,lapsillesi ja itsellesi,ainakin omasta kokemuksesta tiedän,että juoppo alkaa pyörittämään pian,koko rulettia,niinkuin haluaa.Lapset ja niiden hyvinvointi,sekä sinun jaksamisesi äitinä ja ihmisenä jää juopon “jyrän alle”.Turpiin on tullut täälläkin,ennen hautajaisiin menoa,uhattiin kynttilänjalalla,nyrkit ja jalat on juoppo ottanut avukseen,että tiedän mitä väkivallan pelko on.Vuosien myötä on vaan pahentunut,Työpaikan kautta,voi joskus saada työsuhdeasunnon,joka on melko pikainen rakaisu,päästä pahimmasta pois.Silloin,kun on kuviossa väkivaltainen päihteidenkäyttäjä,tilanne on riskialtis,kerran,kun lyyödään,lyödään jatkossakin,jos ei haeta väkivaltaisuuteen apua,väkivaltaisen omasta halusta.Voisit,myös yrittää löytää,itsellesi tukihenkilön tai perhetyöntekijän alueenne sos.virastosta.Täältä päihdeongelmaosten linkistä,saa myös keskusteluapua asiantuntijalta,jos haluaa sieltä neuvoja.Toivon sinulle,kaikkea hyvää,että pääsisit helpompaan elämäntilanteeseen ja al-nonista saa myös tukea.Koita jaksaa,toivottavast asiasi järjestyvät.

Kirjoituksestasi sai sen vaikutelman, että edelleen kuuntelet mainitsemiasi satuja. Olenko oikeassa? Jos näin on, kysynkin, miksi satujen kuuntelu jatkuu? Jos ymmärsin väärin, unohda koko kysymys. :smiley:

Äitinen, sinulla tuntuu olevan niin paljon tukea ja mahdollisuuksia, että toivoisin todella sinun riuhtaisevan itsesi irti tuollaisesta liitosta. eEikä se eroanomus oli mitään lopullista, harkinta-aikaa on kuusi kuukautta. Vaikka luultavasti kuusi kuukautta oltuasi pelottomasti ja onnellisesti lapsiesi kanssa, on sitten eri juttu haluatko perhehelvettiä takaisin.

Mies eri muuta minnekään. On luultavasti hämmästynyt, kun ilmoitat lähteväsi pois. Juopot tottuvat siihen, että naiset jäkättää ja jäkättää, mutta mitään ei tapahdu. Vapaasti voi viettää entistä elämää.

Ole nyt tomerana huomenna siellä sossussa. Ja mene vanhemmillesi, jos mies vallan äityy. Tekoja ja rohkeutta. Edelleen lähetän vain voimia.

exjuoppo: Olen tähän asti kuunnellut edelleen niitä satuja ja tarinoita, mutta kyllä nyt tämä viikonloppu taas näytti sen, että en kuuntele enää enempää.

Töihinmeno - Peruttu
Tarhan aloitus - Pitää perua
Asuntohakes - Laitettu kolmeen paikkaan
Avioerohakemus - Pitää postittaa (vain ja ainoastaan asunnon saannin ja isompien tukien saannin takia)

Sossusta saan puoltavan lausunnon noihin asuntopapereihin. En jotenki ite vaan osannun laittaa asunnon tarpeen syiksi perheväkivaltaa ja puolison alkoholismia, laitoin vaan että samassa asunnossa asuminen on mahdotonta. Mutta eiköhän se sossu siihen lappuunsa laita kaiken tarpeellisen.

Tossa lastensuojelutarpeen kartotuksen yhteenvedossa lukee mm:

“Isä kertoo, ettei muista tapausta, jonka johdosta äiti ja lapset ovat menneet turvakotiin. Isä arvelee kuitenkin että näin on tapahtunut koska luottaa äidin sanaan. Isä myöntää lyöneensä nyrkillä ja potkineensa äitiä, mutta kokee tapausten olleen yksittäisiä. Isä kokee, että tällainen käytös kuuluu normaaliin perhe-elämään.”

Soitin sitten tolle äijälle, että käytiin tuolla ja lastensuojeluasiakkuus jatkuu, ni sieltä tuli “Kannatti mennä sinne, ni nyt sit joutuu käymään siellä” Sanoin vaan, että onhan tässä tarvettakin. Ja että se saa sitten oman kopionsa postitse tosta lapusta, jossa lukee mm. että isän mielestä tämä on normaalia perhe-elämää. Se sano, et niinhän tää onkin ja monilla on vielä pahempaa. Sanoin, että valitettavan yleistä tämä on, muttei missään nimessä normaalia. Muuta ei oikein sitten puhuttukaan. En oo kertonu tosta asunnonhausta. Toisaalta tekis mieli kertoa, kun onhan noi senkin lapsia, jotka täältä muuttaa pois. Mut toisaalta vittuako se sille kuuluu, kun mullekaan ei kuulu kenen kanssa se viikonloppujaan ja öitään viettää ja mitä tekemässä. Ehkä kerron vasta sitten, kun ollaan asunto saatu ja/tai tiedän muuttopäivän tms.

Hienoa Äitinen, että olet jaksanut puskea elämääsi uuteen suuntaan, vaikka tilanteesi ei todellakaan ole kadehdittava!

Toimit täysin oikein! Sinä ja lapsesi olette ansainneet turvallisen, tasapainoisen elämän, mitä yhteiselo väkivaltaisen miehesi kanssa ei olisi ollut. Väkivalta ei ole normaalia - varsinkaan perheessä ja parisuhteessa!

Nyt kun vain jaksat hoitaa asiat loppuun, että saatte sen asunnon ja pääsette normaaliin arkeen kiinni. Sitä toivon koko sydämestäni. Sinulla on vain yksi elämä, lapsillasi on vain yksi lapsuus.

Tsemppiä! :smiley:

Mä olen ylpeä susta että oot uskaltanut laittaa asiat eteenpäin! Tärkeintä on nyt tosiaan se että pelastat itsesi ja lapst noin akuutista tilanteesta pois. Ja erossahan on nimenomaan se harkinta-aika, joten voit miettiä asioita ihan rauhassa sen puoli vuotta ja päättää vasta sitten lopullisesti.
Tsemppiä nainen, kohti uutta elämää ja uusia seikkailuja! :smiley:

t. taidat tietää kuka :wink:

Moi äitinen! Mä en ole sun ketjuusi kirjoittanut, mutta olen kyllä sitä seuraillut jonkun verran. Nyt tuli ajatus kirjoittaakin.

Ihan ensin, mikään väkivalta ei ole normaalia. Jos mies väittää väkivallaan olevan normaalia, on ikävä kylä niin, että hänen oikeudentajunsa on vääristynyt. Ja sen tajuavat varmasti myös sosiaalityöntekijät ja muut auttavat tahot.

Toiseksi, miksi sinä haluaisit kertoa miehelle, että olet hakenut asuntoa? Haluaisitko sinä kertoa siksi, että mies viimein tajuaisi mitä on menettämässä ja korjaisi käyttäytymistään? Useissa tapauksissa käy niin, että käytös ei korjaannu kun korkeintaan hetkeksi, mutta väkivalta sen sijaan lisääntyy. Väkivaltaisella ihmisellä on tiedostamaton tarve saada väkivallalla ja pelolla muut ihmiset alistettua tahtoonsa. Ikävän usein niin myös käy, uhri antaa anteeksi kerran toisensa jälkeen ja uskoo lupaukset paremmasta tulevaisuudesta. Aivan kuten me päihteilijöiden puolisot toimimme muutenkin.

Sinä et ole mitään selityksiä velaa miehellesi. Ja hänen kanssaan tuskin pätee “reilun kerhon säännöt”. Joten jos sinä pelkäät öisin ja tunnet olosi turvattomaksi omassa kotonasi, valmistele poistumisesti kaikessa hiljaisuudessa. Tai vielä parempi visi olla paluu turvakotiin. Minäkin olen pelännyt kotonani joskus ja et voi uskoa kuinka mahtava tunne on, ettei enää tarvitse niin tehdä. Pelko on niin juurtunut olotila, että se pitää pihdeissään vielä kauan silloinkin kun ei ole mitään pelättävää enää, mutta se päivä tulee, että voi vapautua siitä, uskaltaa nukkua sikeästi, uskaltaa tulla kotiin hiipimättä ja nauraa aidosti ja täysillä.

Suo itsellesi ja lapsillesi turvallinen elämä, jokainen ihminen on sen ansainnut. Myös sinä.

En paljonkaan kirjottele tänne kanavalle enää, mutta jos haluat vaihtaa ajatuksia, voit lähettää sähköpostia: aina.kitina(at)hotmail.com

Eiköhän tässä jotain keksitä.

Tossa lastensuojelun lausunnossa lukee vielä mm: “Kavereitaan isä tuo ajoittain perheen asuntoon baarien sulkeuduttua, mutta kokee, ettei se haittaa lasten nukkumista. Alkoholia isä käyttää lähes joka viikonloppu sekä lisäksi satunnaisesti viikolla. Isä ei näe tarvetta saada hoitoa perheväkivaltaan eikä päihteisiin eikä koe lastensuojelua perheessä tarpeellisena. Isää tavatessa työntekijöille jää käsitys, ettei isä ole kovin sitoutunut perheen lapsiin. Huolta herättää myös isän välinpitämätön suhtautuminen väkivaltaan ja sen vaikutuksiin suhteessa lapsiin.” Että ehkä ne asiantuntijat näkee sen, mitä ite en näin läheltä kykene katsomaan.

Sitä mä tässä olen punninnut tosiaan, että mulla on vaan tää yksi elämä. Olen punninnut sitä varmaan viime syksystä lähtien. Että mitä mä elämältäni haluan. Haluanko tosiaan 20 vuoden päästä olla vitun katkera ämmä, joka märehtii sitä, kun elämä oli paskaa ja piti uskoa tyhjiin lupauksiin jne. Ja en tosiaan halua pilata lasteni lapsuutta, kun omani on jo pilattu. Tässä voi käydä joko niin, että ennen pitkää minäkin alan juoda, kun en kestä tota toista selvinpäin (kuten äitini teki) tai sitten mä vedän sen rajan tähän ja lähden menemään. 23 vuotta eläny tätä elämää, 23 vuotta elämästä tota samaa paskaa - ehkä on syytä jo ponnistaa siitä irti ja rakentaa itelleen oman näkönen elämänsä. Mä en halua elää näin, joten miksi eläisin enää. Nyt mä voin valita, lapsena en voinut.

Mallu: Ajattelin toistaiseksi jättää kertomatta, että olen asuntoa hakenut. Se on sen oma ongelma, jos ei ottanut mua eilen todesta, kun sanoin, että mä muutan sitten pois, kun se kerran haluaa jäädä tähän asumaan ja että hyvällä tsägällä saan kämpän muutamassa viikossa ja se pääsee eroon meistä. Ei se kommentoinut noita asioita ollenkaan. Mutta periaatteessa olen siis sanonut muuttavani pois, mutta en kertonut tehneeni asian eteen jotain. Mä kerron ehkä sitten siinä vaiheessa, kun tiedän muuttopäivän tai muuttoa edeltävänä päivänä, ettei sitten ihmettele jos täällä pyörii paljon porukkaa ja tavaroita katoaa. Kai sitä vielä siinäkin vaiheessa saa kyseltyä, että saanko jotain mukaani. Jään ainaski ilman pesukonetta, tiskikonetta, tietokonetta, telkkaria jne, kun mulla ei ole osaa eikä arpaa niiden hankintaan. Eikä mua kiinnosta tapella jostain tavarasta, vaikka naimisissa ollaan ja kaikki menis muka puoliksi. Pitäköön se omat tavaransa, mulle riittää, että saan omani ja lasten tavarat mukaani.

Parempi vaan olla kertomatta asiasta mitään, eipähän pääse puhumaan mulle mitään. Parempi lähteä, kun tiedän ettei nää asiat muutu ja tiedän etenkin sen, etten jaksa tämmöstä enää eikä mun tarvii jaksaakaan. Minä se tässä se vahvempi olen. Valmistelen siis tämän kaikessa hiljaisuudessa itekseni. Aina välillä tulee haikeita hetkiä ja tässä viidettä iltaa putkeen on itku herkässä. Mutta sittenku mietin niitä asioita, jotka on tuntunu paskalta, niin miks jäisin hakkaamaan päätäni seinään, kun se seinä on kuitenkin mua vahvempi.

mulla ei ole tapana hypätä kuin omassa ketjussa, mutta sun kirjoitus jotenkin kosketti mua koska olit niin aito ja se on musta aina hienoa…et varmaan tiedä mutta olen alkoholisti ja kirjoittanut jo varmaan pian kolme vuotta vähentäjiin…mutta toivon sulle kaikkea että jaksat ja muuta mutta huomaan että olet olet niinkuin kaikki ei täällä plinkissä ole…kyllä sä selviit mäkin olen selvinnyt vaikka olen melkein 20v sua vanhempi

Moikka!
Sulla on ihan sama tarina kun mullakin.En voinut uskoa silmiäni kun luin ton tekstin. Itse lähden turvakotiin sunnuntaina, mut miks pitää olla niin saatanan tyhmä, että ottaa vastaan kaiken ton paskan ja väkivallan. Miehellä on puhelimessa sellasia numeroita joita en tunne, siis naisten. Ja jotenkin oli aavistus että sillä ei ole puhtaat paperit. Ja olinko tyhmä vai järkevä että luin ne viestit kun se oli sammuneena kotona. Mulla on mennyt työasiat ihan pieleen, kun en voi luottaa ton hoitotaitoihin. Lapset kärsii ja aina täällä riidellään. Mulla on kaksi lasta ja miehen omistama kämppä. Omani annettiin pois, kun hän halusi muuttaa muualle. Oli mulla uusi autokin, ja siitäkin piti luopua. Nyt ostin 2 viikkoa sitten uuden auton, että on edes joku menopeli millä mennä. Jos näet tai luet tän viestin niin vastaa…

Moikka kaikille!

Vähän on tilanne muuttunu vuoden takaisesta. Asuttiin kahteen otteeseen poikien kanssa turvakodissa, josta jälkimmäisellä kerralla muutettiin turvakodin avoyksikköön omaan asuntoon. Oltiin koko sen ajan miehen kanssa tekemisissä ja en osannut irrottautua en. Takaisin tultiin yhteiseen kotiin. Vaikka kyllähän me täällä oltiin aika paljon sillonkin, kun asuttiin erillämme. Puolisen vuotta ollaan nyt virallisesti asuttu täällä taas. Mutta mutta…nyt on sitten sellanen tilanne, että saatiin häätö tästä asunnosta maksamattomien vuokrien takia. Vuosi sitten oli myös häätöuhka päällä, mutta sillon saatiin kuitattua vuokravelat pankkilainalla, nyt ei saatu sitäkään. Maanantaina tuli häätöpäätös ja ensi viikon sunnuntaihin mennessä pitää tämä kämppä tyhjentää. Tällä hetkellä ei vielä tietoa, mihin ollaan menossa. Mutta sossusta ja lastensuojelusta oletettavasti jotain apua asiaan saa.

Mitäs muuta tässä on vuoden aikana tapahtunut…pojat alotti tarhassa ja minä keikkatyöt. Pääosin arkisin päivätöitä olen tehnyt, jonkun verran myös mies ollut lasten kanssa, kun olen töissä ollut välillä viikonloppuisin. Mutta ei sekään ihan ongelmatonta ole. Yhen kerran oli niin, että miehen piti olla lasten kanssa kotona mun töissä ollessa. Tämä edellisenä iltana oli “parilla kaljalla” ja vielä myöhään tosi humalaisen kuulosena vakuutteli puhelimessa tulevansa kyllä ajoissa kotiin. Olin vähän tyhmä ja luotin ja uskalsin mennä nukkumaan “ajoissa” klo 24-01 aikaan ja 6 herätys töihin. Heräsin ja katoin kämpän läpi, eipä näkyny miestä. Puhelimeen sentään vastasi ja kuulosti olevan tosi humalassa ja jollain kaverilla oli. Eipä auttanu muuta ku soitella töihin, etten pääse, kun lapset on kipeitä =S Toinen kerta sitten…mies oli illalla “muutamalla” ja puhuttiin puhelimessa ja muistutin, että tulee sitten ajoissa, että pääsen töihin. Koitin vielä myöhemmin illalla soittaa eikä mies vastannut. Aamulla oli kyllä kotona nukkumassa ja lähdin töihin, mutta menihän siinä työajasta 4 tuntia miettiessä, että missä kunnossa se mies on. Onko herätettävissä, kun lapset herää ja tappaako lapset toisensa tai tapahtuuko jotain, jos ei se herääkään. Ja molemmat puhelimet tietysti kiinni, etten voinu herättääkään. Sain sitten onneks myöhemmin kiinni ja oli ihan ok kunnossa.

Kolme vai neljä kertaa on viimesen vuoden sisällä poliisit käyny meillä yöllä soittelemassa ovikelloa. Kun on herra kuunnellut humalapäissään musiikkia sen verran kovalla, että joku naapuri on sitte soitellu poliisit paikalle. Meillä on kyllä omat lapset nukkunu, vaikka on musiikki soinu. On täällä ennenkin kuunneltu musiikkia eikä kukaan ole valittanut mihinkään. Tänne on pari uutta perhettä muuttanu samaan rappuun, että en tiedä sitten olisko jompi kumpi niistä tehnyt ilmoituksen. Viimesimmän musanhuudatuksen jälkeen tulikin sitten ihan ensimmäinen virallinen varoitus.

Hiljaa mielessäni oon määritelly jotain takarajaa itelleni, että jos vaikka viimestään sitten, kun olen 30 jotain tapahtuu. Siihen on nyt vähän yli 5 vuotta aikaa.

Mulla on ihan hyvin pää pysyny kasassa eikä kaadu seinät niskaan, kun on ollu töitä ja lapset tarhassa, on saanu rakennettua arjen. Mutta on niitä hetkiä ollut, jollon mä pyöritän hulluna päässäni asioita ja annan itelleni diagnooseja, millon olen skitsofreenikko ja millon mulla on kaksisuuntainen mielialahäiriö. Vaikka ihan normaali kai mä olen kuitenkin. Paljon tässä sekoittuu oman lapsuuden asiat tähän päivään. Olin ite about 5-vuotias, kun musta ja mun broidista tehtiin ensimmäinen lastensuojeluilmotus. Ite muistan niiltä ajoilta ainaski sen, kun näin kännisen faijan tönäsevän mutsin lattialle niin, että mutsin päähän tuli joku haava, kun se osu johonkin. Ja kai samana iltana faija repi mutsia hiuksista kiinni pitämällä rapussa rappusia ylös. Viime vuonna itse asiassa sen turvakotijakson aikana broidin kanssa ekaa kertaa tutustuttiin sellasiin lastensuojelupapereihin, joiden olemassaolosta ei edes tiedetty aikasemmin. Se oli meille molemmille tosi kova tunnemyrskyn paikka. Ja mun ja miehen tilanteesta kun on joskus ollut puhetta, niin mun vanhemmatkin kehtaa väittää, ettei ne koskaan oo ollu väkivaltasia. Tai, ettei ne koskaan oo laiminlyöny lapsia. Kyllä siinä kohtaa näin punasta. Mitä muuta ku laiminlyömistä se on, että lapset hakee vanhempiaan illalla myöhään tai yöllä baarista kotiin. Tai, että uhataan vuorotellen kännipäissään lasten kuullen erota ja ollaan pakkaamassa tavaroita. Tai sanotaan reilusti alle 10v lapselle, että jos me joskus erotaan, niin te joudutte lastenkotiin.

Menee aika sekavaksi tää teksti taas, mutta niin se oli mun päänsisältökin tossa aika sekava vielä jokunen aika sitten.

Ja niin…on sitä yritystäkin tolla miehellä vähän ollut. Jossain vaiheessa tossa kävi uimassa ja salilla muutamia kertoja vähän aikaa, mutta se jäi. Lasten kanssa on nyt ollut enemmän niin, että oon saanut mennä omia menojani. Mutta silti. Tää on niin kovin epävarmaa ja ailahtelevaa kaikki. Miehellä on haaveena omakotitalossa asuminen. Sais laittaa ja rakentaa eri tavalla kuin vuokra-asunnossa. Se on satuillut, että sitten on helpompi olla juomatta ja että sitten se rauhoittuis. Okei, tiedän mä sen, että se voi olla ihan höpöhöpöä. Ettei mikään muutu mihinkään. Mutta tiedän mä myös senkin, että joillekin se voi olla se keino, joka rauhottaa. Katotaan nyt kuinka tässä käy. Kunhan sais nyt ensin jonkun vuokra-asunnon tässä, kun tuli se häätö. Sitten vois havitella sitä omakotitaloa ja katsoa kuinka se elämä asettuu jos asettuu. Sitten mä voin sanoa, että oon nähny kaikki ja antanu mahdollisuudet ja uskonu selityksiin.

Mutta mulla on nyt ihan hyvä olo, häädöstä huolimatta. Uskon, että me johonkin päästään ja toi asuminen järjestyy. Taloudellisesti ehkä olis ollut kannattavampaa olla vielä kotihoidontuella lasten kanssa kotona, mutta mun pää ei olis sitä kestänyt varmaan. Taloudellisesti se olis ehkä ollut kannattavampaa, koska mun töihinmeno vaikuttaa myös tohon häätöön. Ennen saatiin asumistukea enemmän ja sossu avusti lopuissa, kun mies on työtön. Nyt sitten mulla ei ole riittäny töitä aina niin paljon, että olisi saanut tarpeeksi rahaa mm. vuokranmaksuun. Keikkatöitä se on kai jatkettava, vaikka sekin välillä ahdistaa juosta paikasta toiseen ja olla ulkopuolinen. Mutta vakituinen työ on pelkkää vuorotyötä tällä alalla ja aika huonot mahdollisuudet löytää pelkkää päivätyötä. Vuorotyötä en voi miehen takia ottaa. Ensinnäkään se ei halua, koska pienemmällä lapsella on vielä vaipparalli jonkun aikaa. Mutta mä en myöskään tiedä voinko luottaa aina siihen, että lastenhoito järjestyy. Ja toi lasten tarhassa olo on tehnyt sen, että voin myös pitää arkivapaita ja tavata pitkästä pitkästä aikaa kavereitani ilman lapsia. Se oma aika on mulle henkireikä.

Sori vaan, että hyppäsi vähän asiasta toiseen, mutta kaipa tästä selvän saa ja tulipahan kuulumisia =)

Mukavaa syksyä!

Enpä oo aikoihin kirjottanu tänne. Mutta mutta…mulla on nyt sellanen tilanne, että paljon on tässä tapahtunu kahen vuoden aikana asioita…tai sen jälkeen, kun turvakodissa olin poikien kanssa. En nyt jaksa plarata mitä oon tänne kirjottanu, mut turvakodistahan menin takasin yhteiseen kotiin. Sitten saatiin sieltä häätö vuokravelkojen ja miehen yöllisen musan kuuntelun takia. Muutettiin vuokralle omakotitaloon, jossa puolisen vuotta kärvistelin, jonka jälkeen ollaan taas siinä tilanteessa, että on avioero vireillä ja oon nyt puolisen vuotta kohta asunu poikien kanssa omassa kodissa. Tällä kertaa tosiaan ajattelin laittaa myöskin avioeron toisen vaiheen vireille. Tää on niin nähty.

Aloin tossa jokunen aika sitten kirjotella blogia: ethuomaa.ajatukseni.net johon puran itteäni vanhojen päiväkirjojen sisällöllä, ehkä joskus jos sais jopa kirjan jollain tavalla aiheesta aikaseks.

Mukavaa joulun odotusta kaikille! =)