Minun tarinani alku

Olen 35-vuotias YH-äiti. Minulla on ihana koti, vielä ihanampi lapsi, hyviä ystäviä ja vanhemmat joita toiset kadehtivat sekä sisarukset joille voi kertoa kaiken ja joilta voin pyytää mitä vain. Kokopäiväinen vakituinen työ, auto (no ei kallein, mutta kunnollinen), ja joitain satunnaisia harrastuksiakin.

Olen ilmeisesti alkoholisti. Tai ainakin tuurijuoppo. Mihin kohtaan tuo raja vedetään?

Teini-ikäisenä kävin kyllä paljon baareissa, mutta olin useinmiten selvinpäin. Karaoke oli porukan yhteinen harrastus. Eikä laulamisesta tule oikein mitään kaljapöhnässä röyhtäillessä. Aloin seurustella 19-vuotiaana ja muutinkin aika pian yhteen tuon miehen kanssa. Tuon liki kolmen vuoden jakson aikana, mitä avoliittoa kesti, aloin juoda lähes joka viikonloppu. Syyt ovat hataria mutta kehnoja… Mies joi joka viikonloppu, normaalisti 2-3 päivää putkeen. Naureskeli minulle ja pilkkasi etten kestä viinaa. Ja heti ensimmäisen puolen vuoden jälkeen oli myös “normaalia” että ainakin kerran viikonloppuun tuli selkäsauna… Milloin mistäkin “syystä”, oli viinaa otettu tai ei. Lihoin. Join, koska lihoin. Lihoin lisää. Vitutti. Join lisää koska vitutti olla läski. No, jätin kuitenkin tuon “tosimiehen”, pitkän pähkäilyn ja pyristelyn jälkeen. Läskit jäivät, ja osittain se vitutuskin.

Halusin tehdä jotain järkevää, etten joisi/lihoisi jne. Muutin pois. 350 kilometrin päähän, pois ryyppykavereiden luota, pois tutuista kuvioista, pois tutuista baareista. Hankin työn. Karaoke tuntui hyvältä vaihtoehdolta, kun siitä kuitenkin tykkäsin, ja se työ hoidetaan silloin kun muut istuvat baarissa juomassa. Eikä töissä voi olla kännissä. En ottanut huomioon sitä, että uudessa vieraassa kaupungissa ei ole tukijoukkoja tai ystäviä… Vuoden ajan join vähintään 5 kertaa viikossa, ainoat tutut ihmiset kun olivat aina baarissa. Tuona aikana sössin asiani oikein huolella. Meni työt, meni kämppä, meni luottotiedot, ja velat vain kasvoivat. Mietin vaihtoehtojani talviyönä sillalla seisten, alas jäihin tuijottaen. Pelko vain esti hyppäämästä.

Pian tuon jälkeen muutin takaisin kotikaupunkiin. Hetken sinnittelin, ja sitten lähdin psykologin juttusille. Siitä alkoikin hyvä parin vuoden hoitojakso. Tuona aikana oli useampia selviä jaksoja ja opinkin nopeasti yhdistämään juomattomuuden ja hyvän olon. Mikä tuossa viinapirussa sitten on se, ettei siitä ole niin helppoa luopua? Hoitojakson jälkeen ei mennyt kuin muutama kuukausi ennenkuin huomasin olevani raskaana. Juominen loppui kuin seinään. Pitkään vielä synnytyksen jälkeenkin join harvakseltaan, kohtuullisesti. Nyt poika on liki 6 vuotias. Viimeisen vuoden aikana viinaa on mennyt 2 iltaa viikossa, ja jos on ollut poikkeuksellisia vuoroja töissä, viikkovapaita tai myöhäisiä aamuja niin useammin. Kerta-annos 15 olutta ja muutama terävä. Tämä vaikuttaa kaikkeen. Syyllisyys on hetkittäin musertavaa.

Nyt vuoden alusta tipattomalla. Antabukset aloitettu, ja vakaa aikomukseni on niitä syödä ainakin juhannukseen asti. Voi olla että sen jälkeenkin. Olo on yksinäinen, kaikista rakkaista huolimatta. Kliseehän tämä on, mutta ei tätä voi ymmärtää jos ei ole tätä kokenut.

Mielitekoja ei ole vielä ollut, mutta vastahan tässä on ansimmäinen viikko menossa. Pelottaa, llähinnä se, että mitä ajattelen 3-4 viikon tai muutaman kuukauden päästä. Ei auta… Antaa ajan kulua.

Voimia kaikille. Pahoittelen vuodatusta.

Nyt kun luin tuon koko kirjoituksen, koen tärkeäksi korostaa vielä uudelleen sitä että asiat ovat nyt tosi hyvin. Yksinäisyys vaivaa vain hetkittäin, olen onnellinen. Tiedän että tämä remontti kaipaa jossain vaiheessa enemmän “tekijöitä” tai ainakin tukea, mutta se tilanne tulee sitten aikanaan. Silloin vahvistetaan selkärankaa.

Tervetuloa. :smiley:
Tämä on oikea paikka vuodattaa, eikä täällä hätkähdellä juurikaan mistään. Tarinan kulku lienee tuttu monelle, vaikka ykstyiskohdat ja henkilöt ovat erit. Juomisesi kuulostaa kehittyvät siihen suuntaan, jossa valinnan paikat tulevat väsitämättä eteen. Ratkaisusi on mitä kannatettavin ja antabus takaa etäisyyden itse aineeseen. Selvällä päällä on sitten helpompi ajatella ja huomata riippuvuuden hulluus. Tähän hetkeen keskittyen, itseäsi hoitaen ja kenties, jos tarvis on, jollekkin asiasta jutellen, juomattomia päiviä kertyy ja olo muuttuu paremmaksi. Täältä voit lueskella siitäkin, mitä juomiseen paluuta yrittäneet ovat kokeneet, jos se sinua askarruttaa. Tekemistäkin on hyvä olla ja huomio kiinnittää välillä johonkin muualle kuin juomisen vatvomiseen, niin kyllä siitä hyvä tulee. Syyllisyys ym. kielteiset tunteet helpottavat aikanaan ja niiden työstämisen aikakin, jos tarvetta on, tulee vasta aikanaan. Tsemppiä valitsemallesi tielle. :smiley:

Moikka El-Meri!
Olemme molemmat 1.1 aloittanutta, uuteen elämään…en ole Sinua montakaan vuotta vanhempi ja muutama tuttu asia on elämässäsi niin kuin minulla. Olemme varmasti oikeassa joukossa täällä. On hienoa lukea pidemmällä olevien elämäntarinoita ja ottaa niistä opikseen. Itse aloitin eilen antabuksen ja uskon vakaasti että ne yhdessä tämän loistavan vertaistukiplinkin kera takaa minulle täysraittiuden. Olen valmis AA han myös vaikka ajattelin aluksi etten voi mennä sinne, mitä jos siellä on liiketuttuja, asiakkaita…kuinka naurettavaa se on ajatella niin, samasta syystähän siellä ollaan…

Voimia ja tsemppiä Sinulle!

Meri

Hei ja tervetuloa

Nuo termit tuskin mitenkään kiveenhakattuja totuuksia on, itse ainakin olen mielestäni alkoholisti JA tuurijuoppo. Ei se etten juonut päivittäin tee minusta yhtään vähemmän alkoholistia, koska juomiseni ei kuitenkaan missään mielessä ole pysynyt hanskassa. Itsehän sinä itsesi kuitenkin määrittelet, mutta minultakin tsemppiä raittiimman elämän hakemiseen.

-Jokke

Olen tuurijuoppo ja siten alkoholisti.

Alla on wikipediasta poimittua mutta samat määrittelyt löytyy kyllä muualtakin alan kirjallisuudesta.

Tyypin I alkoholismi

Tyypin I alkoholismissa aivojen mielihyväkeskuksen dopamiinijärjestelmän toiminta näyttää alentuneen. Tyypin I alkoholismista kärsivien alkoholistien elämässä vaihtelee kohtuuttoman alkoholinkäytön ja täysraittiuden tai vähäisen alkoholinkäytön jaksot. Tähän ryhmään, tuurijuoppoihin, näyttäisi kuuluvan noin 80 % alkoholisteista. Heillä näyttäisi olevan myös vähemmän dopamiinin sitoutumispaikkoja kuin terveillä verrokeilla.
Tyypin II alkoholismi

Tyypin II alkoholismiin, joka on useimmin nuoruusiällä alkava alkoholismin muoto, liittyy usein muun muassa impulssikontrollin häiriöitä.[9] Tyypin II alkoholisti aloittaa juomisen usein varsin nuorena ja tulee nopeasti riippuvaiseksi, toisin kuin tyypin I alkoholisti, jonka riippuvuuden kehittyminen voi tapahtua hitaasti useiden vuosien kuluessa. Tyypin II alkoholisteilla ei ole usein todettu esimerkiksi dopamiinin puutetta, vaan häiriö liittyy todennäköisesti johonkin toiseen aivojen välittäjäainesysteemiin, kuten serotonenergiseen järjestelmään.

Tyypin II alkoholismia on eri asteista. Osa siitä kärsivistä vain tissuttelee jatkuvasti, osa juo kohtuuttomasti jatkuvasti.

Tyypin II alkoholismilla näyttää olevan yhteys muun muassa elämyshakuisuuteen ja asosiaaliseen persoonallisuuteen, johon liittyy usein väkivaltaista käyttäytymistä ja perheväkivaltaa (erityisesti siihen liittyy aggressiivisuus humalassa).[9][17] Tyypin II alkoholismiin liittyy usein voimakas impulsiivisuus, aggressiivisuus ja antisosiaalisuus. Tämän tyypin alkoholisti ei usein myöskään koe alkoholinkäyttöä ongelmana eikä siksi itse pyri raitistumaan. Rikollisuuteen ja väkivaltaisuuteen kytkeytyvä tyypin II alkoholismi muodostaa noin 15–20 prosenttia alkoholismista. Tyypin II alkoholismissa näyttää olevan ainakin alttiuden periytyvyyttä. Tunnettu raittiusvalistuskirja “Turmiolan Tommi”[18] kuvaa miespuolista tyypin II alkoholistia, ja tämän tyypin riippuvuus onkin yleisempää miehillä. Sitä esiintyy kuitenkin enenevässä määrin myös naisilla.

Kah… Uutta tietoa. Kiitos.

Ja kiitos kaikille, tulee aika nöyrä olo kun konkreettisesti tajuaa ettei ole ihan yksin asiansa kanssa. (on ihminen näköjään tässäkin suhteessa itsekäs nilkki, mistä se ajatus tulee et “kukaan MUU ei tajua kuitenkaan”?)

Onko porukassa ketään joka olis hyvällä menestyksellä käyttäny antabusta? Lähinnä nyt mietityttää missä kohtaa ne ekat mieliteot tulee, mihin pitää varautua. Mitkä on ns “ratkaisevat viikonloput” mihin pitää jo etukäteen suunnitella jotain menevää tekemistä?

:question: :question:

Moro El-Meri! Et ole yksin! meitä juuri alkaneitakin useita! Niin tutun kuuloista mitä olet kirjoitellut.Myös olen kiinnostunut antabuksen käyttäjien kokemuksista.Tulin juuri synymäpäiviltä ja onnellinen,kun en juomaan sortunut ja itse ajoin ajoissa kotiin.Tervetuloa joukkoomme!t. akkari

muistan sen tunteen
pää turtana
kaikilla hauskaa
pieni riita

rahat lopussa
paskat housussa
ainakin kuvainnollisesti

pää jäähän
vaikka velaksi
viinaa saa aina

ihmiset auttaa
tai luulevat auttavansa

nekin jotka tuomitsevat
juottavat lisää
omalla tavallaan
eivät yhtään sen parempia
ihmisinä
ystävinä

ymmärrys puuttuu
ryyppykavereilta
tuomitsijoilta
itseltä

joku unohtunut
joku hauska
lämmin

tuli takaisin
talven keskelle
niinkuin aurinko

se oli hukassa
pitkään
nyt jo helpottaa

päätökset

en jää hankeen makaamaan

Kiitos akkari. On oikeastaan sokki tämä, kuinka ihmiset täällä ottaa vastaan. Sinäkin. :slight_smile:

Ole hyvä vaan.Näin autamme toinen toisiamme!

Taitaa olla niin että en osaa vielä tulkita näitä uusia tunteita. En ole ihan varma haluanko juoda enää ikinä, vai odottelenko vain “määrajan” päättymistä. No, ainakaan nyt ei tee mieli.

Moi minunkin puolesta,

Ihan kommenttina tuohon sanaan “tuurijuoppo”. Minäkin selittelin itselleni ja läheisilleni pitkään että olen “tuurijuoppo”. Nyt on kuitenkin käynyt itselleni selväksi että olen alkoholisti. Minusta sen myöntäminen itselleen on ensimmäinen ja merkittävä askel raitistumiselle.

Tsemppiä sinulle, samassa junassa mennään!

Hellou!

Jotenkin on sellainen fiilis, että El-Merin stoori on aika tavallinen tarina melko tavallisin kääntein. Montakohan miestä ja naista elää tälläkin hetkellä jotain tuon tarinan vaihetta edessään vielä monta ja tuskallista suoraa ja kurvia ennen sitä rohkeaa käännettä, kun kirjautuu vaikka tänne Plinkkiin, hakee Antabukset, hakeutuu asiakkaaksi A-klinikalle tai päättää kokeilla AA:ta? Monta, ja monta on meitäkin, jotka olemme nyt sentään jo tässä vaiheessa: lähempänä maalia kuin koskaan tähän mennessä. Monelle se maali on hauta - ja onhan se jokaisella edessä, mutta ehkä sinnekin on mukavampi laittaa pitkäkseen joskus aikojen päästä noin niin kuin selvällä päällä :slight_smile: Sitä ei nimittäin tiedä - ja onneksi ei - miten monta onnellista suoraa ja kurvia meillä on edessämme juuri siksi, että olemme nyt täällä nimimerkkeinemme kyselemässä, mitä itselle kuuluu, olenko tyyppiä I vai tyyppiä II. Ja miten on, kuinka tyypit ovat SELVINNEET. Sitähän aivan oikeasti luulee olevansa maailman ainut ihminen, jolla on juuri aivan ainutlaatuinen ongelma, kun viina vie kuin vesikelkassa. Kai se yksinäisyyden ja epätoivon tunnekin vain on juomareille aika universaalisti yhteinen. Sitten sitä vain saa jossain päähänsä, että näin ei voi koko elämä mennä, tässä on oltava kyse muustakin. Alkaa haluta elämää, ei hyppää sillalta!

Älä El-Meri murehdi tulevia päiviä. Murehditaan vain yhtä kerrallaan. Ja iloitaan vain yhdestä kerrallaan. Se on hämmentävä riemu, mikä täyttää elämän, kun ahdistuksen ja pimeyden jälkeen alkaa tuntea esimerkiksi tunteita, kun koko maailma näyttää aivan uudelta, kun ajatukset alkavat rullata, voimat löytyä jne. Kun siis kaikki se energia ja elinvoima, minkä juominen on sitonut ja tukahduttanut, alkaa virrata suonissa. Ei heti eikä varmasti vielä juhannuksenakaan aivan sillä koko voimallaan, mutta kun päivän kerrallaan ja vaikka täällä viestinkin kerrallaan käy tietä eespäin, niin elämä kyllä kantaa itsestään. Ja jos ajatellaan aikaa vaikka vuoden verran taaksepäin, niin äkkiä sekin on mennyt. Menee seuraavakin, mutta todennäköisesti paljon täydemmän ja paremman elämän merkeissä. Ja sittenpä ollaankin jo aika pitkällä - ja siitä se sitten vasta lähteekin.

Mutta ensin tämä päivä :slight_smile: Tervetuloa joukkoon!

Eka viikko takana… Tai ehkä tärkeämpää, eka viikonloppu takana. Ei ollu yhtään niin raskasta ku ajattelin etukäteen. Pitää varmaan alkaa suunnitteleen itelle ja pojalle aikatauluja viikonlopuiks, että saa asioita aikaseks. Ne harvat hetket ku edes ajatteli juomista oli just ne, kun tuli lojuttua sohvalla. Se jos mikä on tylsää. Kyllä tämä tästä. :stuck_out_tongue:

Mulla taasen on joku sellainen vaihe menossa, jossa nimenomaan tykkään lojua sohvalla tai sängyllä, viettää vain aikaa, kuunnella radiota ja levätä. Tottahan siinä ajatuksia alkaa päähän tulvia, mutta toisaalta on kivakin, kun välillä sietää pelkkää olemistaan :slight_smile:

Aloin pelaamaan sulkapalloa pari kertaa viikossa. Heti koukussa. Haluisin pelata useammin. Korvaushoitoa?

Mahtavaa El-Meri…korvaushoitoa kyllä parhaimmillaan!! Anna palaa vaan, mikä sen parempaa koukutusta. Tälläisiä päivityksiä on mukava lukea. Terkuin urheiluhullu Meri

Jos tälle linjalle lähdetään, lupaan ryhtyä uimaan. Sekin on hyvää korvaushoitoa ja kun tarkemmin ajattelen, en ole uinut vuosiin. Se on pitkä aika ottaen huomioon sen, että pidän uimisesta.

No mahtavaa!!! Meinaan, ippasen isosti voittajaolo kun on rieheltäny kentällä tunninkin. Uskoisin että fiilis on vähintään sama uimisen jälkeen. (Lihakset kyllä väistämättä kipeytyy… Toisaalta mukava muistaa että nekin on olemassa?) :wink: