Minun pohjani

Olen vuosia aika ajoin lukenut Plinkin keskustelupalstaa, yleensä silloin, kun olen ajatellut alkoholinkäytössäni olevan ongelmaa. Vaikka ainahan se on ongelma ollut, en vain sitä ole myöntänyt. Olen tavallaan hakenut tukea (mihin?) lukemalla muiden kokemuksia ja tarinoita. Nyt sitten saavutin oman pohjani ja alkoholinkäytön on muututtava. Haluan kirjoittaa siitä tänne.

Olen reilu 4-kymppinen nainen. Olen teini-iästä asti käyttänyt alkoholia lähes viikoittain viikonloppuisin. En koskaan juo viikolla, mutta kun juon, juon viikon edestä. Pystyn myös ottamaan vain sen muutaman, esim. silloin kun mieheni ei juo ja itse haluan hiprakkaan, mutta kun juodaan yhdessä tai juon kavereiden kanssa, lähtee lapasesta. Se on se joku raja, jonka jälkeen en enää muista himmailla, vaan tahti vaan kovenee ja muisti lähtee.

Olen satuttanut itseni useasti humalassa, kerran olin tikattavanakin sairaalassa. Olen hävittänyt useasti puhelimen, lompakon, passin. Mikään näistä ei ole pysäyttänyt. Nyt sitten taas eräänä aamuna heräsin naama ruvella, huuli turvoksissa ja silmä mustana. Hämärät mielikuvat, että jossain on taas heitetty turvalleen. Mies oli reissussa, joten ihan yksin sai hävetä ja hoitaa haavojaan. Tuli tunne, että nyt ei enää jaksa. Ei tässä ole enää mitään järkeä. Seuraava viikko töissä ihan helvettiä, kun on yrittänyt korjailla naamansa siihen kuntoon, että näyttäisi edes siedettävältä. Toivoo vaan, ettei kukaan huomaa. Onneksi on maskit. En saa tähän kuvailtua sitä häpeän, tuskan ja ahdistuksen määrää mikä kaatumisen jälkeen on ollut. Mielenterveys on ollut koetuksella.

Vanhempani ovat alkoholisteja ja olen nähnyt lukemattomat äidilleni sattuneet onnettomuudet, ja tietenkin olen aina hieman halveksinut häntä alkoholinkäyttönsä vuoksi. Nyt tajusin, että olen itse ihan samanlainen. Hävettää.

Olen tässä nyt joutunut keskustelemaan itseni kanssa miten tästä eteenpäin. Tällä hetkellä alkoholia ei tee mieli, mutta varmasti tulee se päivä, jolloin niin käy. Ja tiedän itsessäni sen tunteen, kun tietää, että pääsee ottamaan. Ei meinaa pysyä housuissaan. Ja se tunne pelottaa. Siitä kaikki aina alkaa. Haluan asettaa itselleni tietyn määrän, jonka voi juoda, ei yhtään enempää. Mutta entäs jos taas mokaan?

Hei Lumi ja tervetuloa joukkoon!

Tuo on niin tuttua mullekin, en juuri koskaan ota yhtä tai kahta, vaan silloin kun otan niin pohjanmaan kautta. Juopon tuuria minulla on kyllä ollut kun kaatumisten yms. seurauksena ei ole mustelmia pahempaa sattunut.

Hienoa että olet nyt havahtunut ongelmaan ja ajatuksissasi vähentämisestä jo niin pitkällä että halusit kertoa tilanteestasi meille. Suosittelen nyt muutaman viikon tipatonta. Sekä mielesi että kroppasi saa levätä ja pystyt selvemmin aivoin miettimään olotilaasi ja löytämään tipattomasta hyviä puolia. Aikoinaan itseä motivoi kovasti nollapäivien kerääminen.

Itse päätin juuri aloittaa muutaman viikon tipattoman ja syy ja motivaatio siihen on juurikin häpeä omasta juomisesta.

Tsemppiä vähentämiseen ja kerrohan kuulumisiasi jatkossakin!

Moi ja tervetuloa! Kannatan myös ensiksi hetken taukoa juomisesta. Siitä se lähtee. Kirjottele tuntemuksia ja ajatuksia ylös, se auttaa. Tsemppiä! :slight_smile:

Tervetuloa Lumi! Kuulostaa, että olet tehnyt oikean ratkaisun, kun olet päättänyt, että jotain on tehtävä. Se että lopettaa alkoholin juomisen on se konkreettisin ja usein helpoin tapa edistää muutosta. Itsehän puoli vahingossa pidensin taukoa. Ensin päätin olla joulukuun 2018 juomatta ja siihen perään tammikuun tipattomalla ja sitten vähän kerrassaan aina halusin katsoa lisää eteenpäin, kunnes en enää halunnut palata vanhaan. Monen monta yritystä lopettaa ja vähentää oli takana - kaikki tyyni epäonnistuneita. Sitten nappasi.

Täältä saat kannustusta ja tukea. Kannattaa kirjoitella sekä hyvinä että huonoina päivinä. Joillekin juomattomuudesta seuraa heti alussa voimakasta hyvän olon tunnetta ja upeaa fiilistä, joillekin alakuloa ja elämän tylsyyttä. Joitakin vaivaa enemmän himot, joitakin vähemmän. Näistä riippumatta jatkosta ei voi tietää. Vaikka alkuun vaivaisi tylsyys, näköalattomuus ja elämän tyhjyys, niin tulevaisuus päihteettömänä voi jonkin ajan kuluttua olla jotain ihan muuta. Sille kannattaa antaa mahdollisuus.

Kiitos teille Helena100, venkku ja Onneli47 kun kommentoitte. Nyt en tunne olevani yksin.

Jostain syystä ensimmäistä viestiä kirjoittaessani unohdin (ehkä en halunnut muistaa?), että pohjalla käymiseeni liittyi myös housuun kuseminen. Näin ei ole koskaan ennen käynyt. Olin hukannut avaimeni, joten pyörin sitten rappukäytävässämme ko. kunnossa, eikä ole mitään hajua, olenko nähnyt naapureita. Vaikka tämä on saatanan noloa, tuntuu hyvältä kirjoittaa se tänne.

Tällä hetkellä tosiaan ei alkoholia tee mieli, mutta olen ollut todella alakuloinen. Tuntuu, ettei jaksa innostua mistään. Osaltansa varmasti vaikuttaa myös se, että aina peiliin katsoessa naama muistuttelee edelleen tapahtuneesta. Ja tuntuu, että täytyy opetella tekemään selvinpäin asioita, joihin on aina ennen kuulunut alkoholi. En ole varmaan koskaan katsonut euroviisuja ilman alkoholia, lukuunottamatta lapsuutta, mutta eilen sekin tapahtui. Tällaisia tapahtumia varmaan alkaa tulla vastaan lukuisia.

Täytyy vaan jaksaa uskoa tulevaisuuteen ja mennä päivä kerrallaan. Onneksi olen suht’ optimistinen luonne.

Kuulostaapa hyvin tutulle. Minulla tuli myös kännissä niin paljon toilailtua , kaatuiltua, hävitettyä tavaroita yms lista on loputon. Morkkikset olivat niin pohjattomia ja uutena vuotena koin niin syvän ja kauhenan morkkisolotilan että päätin että saa nyt saa riittää ja sen jälkeen pysynyt päätöksessä olla juomatta.
Minäkään en juonut viikolla vaan tosiaan sitten kun join niin se oli kauheaa itsetuhoista juomista ja melki aina huonot seuraukset.

Tsemppiä sinulle ja kyllä sitä näköjään pystyy kun tosissaan päättää! :smiley:

Hei Lumi ja tervetuloa joukkoon. On varmasti tosi tuskallista kirjoittaa mokista, mutta kuten itse sanoit se tekee myös hyvää. Ja ainakin konkretisoi ongelmaa ja vahvistaa siten motivaatiotasi muutokseen. Siihen liittyen kysyisin mitä tavoittelet? Haluatko edelleen juoda alkoholia, mutta vähemmän kerrallaan? Vai haluaisitko luopua siitä kokonaan? Tavoite ainakin osittain määrittelee sitä miten ongelmaa kannattaa lähestyä.

Minun olisi ihan hirveän vaikea vähentää kerralla juotua määrää. Tämä vuosia harjoiteltu vähentäminen on tuottanut tulosta siten, että nykyään juon harvemmin kuin ennen ja sitä kautta kokonaismäärä on pudonnut aika paljonkin pahimmista hetkistä. Mutta en edelleenkään osaa tai muka pysty juomaan vähemmän silloin kun juon. Monesti olen ajatellut, että sitä pitäisi harjoitella, mutta ei siitä minulla mitään tule. Olen mieluummin juomatta kuin alan juodessa miettimään, että nyt enää vain yksi tänään.

Mutta mutta… älä ota tätä niin, että sinä et siinä voisi onnistua. Täällä on varmasti monia, jotka ovat nimenomaan vähentäneet kerralla juotujen annosten määrää. Siinäkin kuitenkin se tavoitteen asetanta on tärkeää. Tee suunnitelma siitä mitä haluat tapahtuvan ja mitkä ovat siihen keinosi. Voisiko se olla esim joka toinen lasillinen vettä? Siirtyminen miedompiin juomiin? Jokaisen annoksen merkkaaminen muistiin sillä hetkellä kuin sen tilaat / aloitat?

Tuo alakulo juomisen jälkeen on yksi aika tavallinen sivuvaikutus, vaikka mitään ei olisi mokannutkaan. Minulla ainakin nykyään sitä joskus esiintyy, nuorempana ei ikinä.

Hyvä, että nyt teet asialle jotain koska sen voin kokemuksesta kertoa että tilanne iän myötä vain pahenee. Alkoholin sieto heikkenee ja muisti menee vielä entistä helpommin. Olet siis oikealla asialla, iloitse ainakin siitä :smiley:

Taidanpa kirjoitella hieman ajatuksiani, joita tässä viikon mittaan on herännyt. Olen monestakin ketjusta lukenut, miten helppoa tietyllä tavalla on, kun on tehnyt päätöksen olla juomatta. Poistuu se jatkuva ajatusten pyöriminen alkoholin ympärillä ja suunnittelu milloin voi juoda ja mitähän sitä joisi ja kaikki siihen liittyvä (ja liittymätön) oheistoiminta. Itse olen kokenut helpotusta myös, kun ei tarvitse esim. miettiä, että lauantaille ei voi sopia mitään, koska olen krapulassa. Tai töissä kun kysytään maanantaisin, että mitäs viikonloppuna teit, niin ei aina tarvitse väsyneenä vastailla ympäripyöreästi, että enpä mitään erikoista. Tuntui aina vähän valehtelulta.

Nyt kun maanantaina meni ilman jälkikrapuloita töihin juomattoman viikonlopun jälkeen, niin jotenkin sitä odotti, että työt sujuvat ihanasti ja on mukavaa. Mutta eipäs ollutkaan niin kivaa. Allapäin olen ollut ja miettinyt, että ihan samanlaista soopaa, kun muutkin maanantait. Ehkä tämä johtuu tästä koko ajatusmaailman mullistuksesta ja sopeutuminen vie aikaa.

Vilma1966 kysyit, että mitä tavoittelen. En taida oikein itsekään tietää. Aluksi ajatus kokonaan alkoholista luopumisesta tuntui suorastaan kamalalta, että minulta viedään asia, josta todella nautin ja joka tuottaa iloa, ainakin suurimmaksi osaksi, mutta nyt minulle on tullut ajatuksia, että entäs jos ei enää ottaisikaan alkoholia ollenkaan. Kirjoitit myös, että olet mieluummin juomatta, kuin mietit, että saat enää ottaa vaan yhden, niin minusta tuo laskeminen tuntuu myös aika vittumaiselta. Mutta jos ja kun juomishalua ilmenee ja päätän ottaa, minun on pakko asettaa itselleni tietty maltillinen määrä, jonka voin sillä kerralla juoda. Ei minulla juominen hallinnassa pysy, jos vain merkkailen juomia illan aikana ylös. Vettäkin on seassa yritetty juoda huonoin tuloksin. Kyllä tuo ajatus seuraavasta juomiskerrasta pelottaakin.

Mahtavaa Marika, että olet ollut noin kauan juomatta! Onko se ollut sinulle helppoa? Oliko sinulle heti selvää, ettö haluat nimenomaan lopetta kokonaan?

Olipas taas mukava kirjoitella, sai selkiytettyä ajatuksia.

Veitpäs sanat suustani Lumi tuon maanantain osalta! Itsekin odotin innolla, olisiko maanantai ja tiistaikin mukavampi kuin juomisen jälkeen, mutta ei ollut. Ehkä tämä on juurikin vielä sopeutumista uuteen… Tänäänkin on meinannut mennä hermo kaikkeen, tosin siitä voi melkeinpä syyttää hormoneja. Krapulassa raivostuminen ja hermostuminen on kuitenkin erilaista ja ihan turhasta.
Lisäksi sama täällä tuon kokonaan lopettamis -ajattelun kanssa; aluksi ja vieläkin se tuntuu kamalalta ja halu olisi yrittää kohtuukäyttöä. Ei vain pysy käsissä kun alkaa ottamaan. Tsemppiä ja mukavaa loppuviikkoa!

Hei Lumi
tervetuloa myös minun puolestani.
Kaiken alku on tosiaan ongelman tiedostaminen ja tunnustaminen, siitä on hyvä aloittaa.

Tunne, että ei hallitse itseään, kun juo, on tuttua varmaan meille kaikille. Itse olen joskus laskemisen asemesta päättänyt kellonajat. Aloitan “vasta” kahdelta ja lopetan kahdeksalta. Sitten juon vain vettä. Se myös helpottaa kovasti aamua. Mielestäni kelloa on helpompi seurata kuin yrittää pysyä laskuissa, että montako jo on ottanut.

Itsellä on myös kova halu olla vähentäjä; lopettaminen tuntuu niin “lopulliselta”.

Tsemppiä yrityksiin

Moni asia kuulostaa tutulta
Moi Lumi, 13 päivää sitten mäkin löysin pohjani. Olen myös uusi täällä, nyt tarkoitus viettää tipaton kuukausi ja sen jälkeen muuttaa alkon käytön suunta.
Mun suhde kaljaan, rakkaaseen ystävään alkoi jo 13 vuotiaana lähikaupasta pöllittyjen pullojen muodossa. Teini-ikä kului kosteissa merkeissä viikonloppuisin. Mä oon ollu se kova mimmi, joka keksi aina jotain villiä. Nuoruudessa hoidin opiskelut ja työn, mutta viikonloput kului baareissa. Rahaa ei ollut joten taskusta teräviä ennen baaria, tietysti. Ajauduin väärään seuraan, seksuaalista hyväksikäyttöä, morkkiksia…
Lapsia odottaessa ja heidän ollessa pieniä mä rauhoituin. Alkon käyttö oli yli vuosikymmenen alle kohtuun rajoissa. Sitten alkoi avioliitto rakoilla, mies muuttui, uhkailua väkivallalla, riitojen kostamista lapsille, aiheetonta mustasukkaisuutta.
Silloin löysin vanhan ystävän. Useita kertoja viikossa pakenin metsään lenkille, mukana kaksi isoa tölkkiä olutta. Ei koskaan enempää, lapsista täytyi pitää huoli. Sen sijaan turrutin pahaa oloa mm. ottamalla panacodia iltaisin. Mulla yksikin toimii euforiaa aiheuttaen.
Kun vihdoin erosin pääsin eroon molemmista, kaljasta ja panacodista. Lasten kanssa elo oli seesteistä. Kunnes lasten isä kokosi itsensä niin että lapset olivat hänen luonaan joka toinen viikonloppu. Silloin löysin uudestaan baarit. Taas heräsin välillä oudon miehen vierestä vailla muistikuvia illan tapahtumista. Holtitonta seksiä ja hirveä häpeä sunnuntaisin. Krapulaa tuli hoidettua pitkälle iltapäivään ennenkuin saattoi hakea lapset kotiin. Tapasin miehen, jonka kanssa koin voimakasta henkistä yhteyttä. Muutin lasten kanssa myöhemmin hänen luokseen nykyiselle paikkakunnalle.
Tässä suhteessa oli alusta asti yksi varjo-vanha ystävä kalja. Meille molemmille maistui. Mutta mies vähensi kulutustaan, nautittiin elämästä. Itsellänikään alko ei kuulunut päiväohjelmaan. Aina kuitenkin kun lapset olivat poissa oli kalja pääosassa yhteisen ajan vietossa. Vähitellen miehen hallinta tässä hellitti. Tuli korona ja työttömyys. Vähitellen kalja ja autotalli muuttuivat tärkeämmiksi. Tunsin että yhteys joka meillä oli ollut hävisi. Minulla oli vastassa torjuva seinä, enkä ymmärtänyt mistä se johtuu. Totta, en tajunnut että seinän teki meidän yhteinen ystävä. Pidin näitä kahta erillisinä ongelmina. En ymmärtänyt että tilanteen tuoma häpeä ja peittelyn tarve sai niin rakkaan miehen käyttäytymään eri tavoin.
Mitä tein minä? Otin tiukemman otteen kaljasta. Hoidin työn, lapset, kodin. Mutta iltaisin laskin montako voin ottaa että aamulla olen selvä. Odotin viikonloppuja että lapset ovat poissa, jotta voi juoda kunnolla.
Lopulta tuli se ero. Sairasloma. Odotin että lapset nukahtavat, sitten join itseni humalaan. Viikon joka päivä. Kunnes, 13 päivää sitten humalassa saunassa keskustellessa puhelimessa itselleni tärkeän ihmisen kanssa tajusin kuka, tai mikä on ollut ongelmien syy. Seuraavana päivänä päätin että on aika muuttua. Olen nyt ollut 13 päivää ilman kaljaa. Aion olla vähintään kuukauden kokonaan ilman. Suhdetta en ehkä pysty pelastamaan ellei rakkani itse ymmärrä tilaansa ja hae apua. Olen kertonut päätöksestäni useille läheisilleni, jotka tällöin rohkenivat kertoa että ovat olleet minusta huolissaan. Se kosketti. Rakastan lapsiani. Haluan olla heille läsnä, koska perheen tilanne on heille myös vaikea. Positiiviset muutokset huomaan heti. Tiedostan ympäristön, lasten tarpeet paremmin. Kuvittelin, ettei pieni tissuttelu heidän nukkuessaan vaikuta, mutta kyllä se vaikuttaa. Minulla on voimavaroja olla heille läsnä. Olen fyysisesti jo jaksavampi. Paino on pudonnut ja itsetunto kohentuu päivä päivältä. Olen nyt siis päättänyt erota suhteesta keskikaljaan, joka on ollut mun elämässä tärkeässä roolissa jo 30 vuotta. Enää en etsi siitä lohdutusta tai itsetunnon kohottajaa. Olemme tästä lähtien vain kavereita :wink: Tähän asti olen päättänyt, että jatkossa alkoholi ei tule kuulumaan jokapäiväiseen elämään. Eikä pisaraakaan oteta murheeseen tai mielipahaan. Ajattelin jatkossa sallia itselleni kerran tai korkeintaan kaksi viikossa muutaman. Eikä edes joka viikko. Jos siitä uudelleen tulee keino säädellä tunteita tai pakonomainen tarve esim juoda saunakaljat, täytyy asia miettiä uudelleen.
En täysin poissulje vielä sitä, etteikö sillointällöin voisi olla myös kosteita iltoja :smiley: mutta sen tulee tapahtua harkitusti, ja loppukulutuksen maksimimäärä etukäteen päättäen. En enää kaipaa niitä morkkiksia ja muistikatkoja elämääni. Mikäli en pysty tähän, tiedän että silloin mun ainoa mahdollisuus on täysraittius. Mikä ei sinänsä pelota. Saan valtavasti iloa kuntoilusta, musiikista, eläimistä, lapsista. Näistä kaikista nautin nyt ihan eri tavalla. Tsemppiä kaikille asian kanssa painiskeleville. Jakaisin mieltäni ajatuksia teidän kanssanne :slight_smile:

Hei Maxillan! Sulla on hyvää ja rehellistä pohdintaa, mitä oli ja mitä haluat jatkossa. Uskon, että onnistut kyllä tuossa elämänmuutoksessa, joka on kohdallasi alkanut, koska tiedät mitä haluat! Tsemppiä!

Moi Maxillan-78. Kiva, kun kirjoitit! Minulla tuli tippa linssiin lukiessani kirjoitustasi. Minulla oli myös nuoruus aikamoista menoa. Tuli heräiltyä milloin mistäkin eri miesten luota. Hain kai edes jonkinlaista hyväksyntää, kun kotiolot olivat aika kaameat. Kun muistelen aikoja, tulee tosi surullinen olo. Haluaisi jo unohtaa tuon ajan, mutta eihän menneisyyttään niin vain voi.

Kun kerroit, että läheisesi ovat olleet sinusta huolissaan ja että se kosketti (totta kai), niin itse koin myös jollain tapaa suurta rakkautta, kun pohjani koittessa keskustelin asiasta mieheni ja hyvän ystäväni kanssa. He olivat niin ihania ja ymmärtäväisiä, vaikka jotenkin sitä tunsi ansaitsevansa haukut ja jonkinlaiset sättimiset, ja oikein odotti niitä. Molemmat kuitenkin haluavat auttaa ja olla tukena. Vähän ihmettelin, että rakastetaanko minua oikeasti näin paljon.

Olen ollut mieheni kanssa kohta 20 vuotta. Nuorempana me molemmat käytimme alkoholia runsaasti. Vuosien kuluessa miehelläni tahti on rauhoittunut, minulla kiihtynyt. Minä olen yleensä aina se joka ehdottelee juomista, eli joka viikonloppu. Sitten kun mieheni torppaa ehdotuksen, loukkaannun ja saatan mököttää. Sitten ehkä itse tissuttelen kuitenkin sen muutaman, vaikka eihän se yksin niin kivaa ole. Mutta nyt siis yksi raitis viikonloppu takana ja toista viedään. Vielä on kivaa olla juomatta.

Kiva Maxillan-78, että sinulla tuntuu nyt menevän hyvin. Tsempataan päivä kerrallaan.

Ja Ramoxillle vielä moikat! Toit esiin hienon idean kertoessasi, että päätät juodessasi kellonajat. Kokeilemisen arvoinen juttu.

Moikka, kiitos tsemppiä lempeä Kerttu ja Lumi !
Nyt kaksi selvää viikonloppua ja viikkoa takanapäin. Yhtä tunteiden sekamelskaa tää kaikki on ollut, mutta oon huomannut fyysisessä voinnissa selkeitä muutoksia. Jaksan paremmin ja unen laatukin on parantunut. Lisäksi paino tippuu kohinalla.
Tässä edelleen tuumailen ja pohdin omaa suhdettani alkoholiin. Toivon, että koska elämä ja rytmi muuttuu täysin erilaiseksi, saan kenties vanhat juurtuneet tavat aisoihin. Olen iloinen että olen pystynyt tähän asti pitämään kiinni päätöksestäni. Aion jatkaa samalla linjalla, nyt tärkeintä on etten yritä poistaa ahdistusta ja pahaa oloa juomalla. Sitten kun tulee ne hetket jolloin voi iloita, voin lähteä tarkastelemaan sitä saanko pidettyä määrät ja kerrat aisoissa. Toivon sitä kovasti. Aurinkoista alkavaa viikkoa kaikille!

Hei Lumi!

Ja kiitos kun kirjoitit! Voin samaistua täysin tarinaasi! Teini-iässä ryyppäämiset ovat jääneet taakse, mutta yhtä sekasia ne ovat olleet. Nyt Aikuisiällä ja varsinkin korona-aikana, olen sortunut sinun tarinastasi poiketin juomaan myös viikolla, sillä viikottaiset velvoitteet ovat jääneet taakse. Nyt ne kuitenkin ovat kovaa tahtia edessä. Olen toiminut juuri kuten sitä ja nyt havahtunut siihen, että jos en lopeta, niin olen samassa jamassa kuin vanhempani ja menetän myös ystäväni. Viinapiru on silti aika kova. Jos vielä pystyt välttämään viikolla juomista tai uutamia viikonloppuja niin suosittelen sitä! Ite huomasin, että en pysty olemaan kohtuukäyttäjä, vaan minun on lopetettava kokonaan, jos meinaan saada elämänhaluni takaisin. Tsemppaisin sinua samaan!

Tämä on mahtava tarina ja koskettaa syvältä. Aina kun lapsia on kyseessä ja ihminen itse tajuaa ongelmansa ja haluaa korjata sen, on hattua jokaisen nostettava! Toivottavasti sinun matkasi jatkuu yhtä hyvällä vireellä kuin tätä viestiä kirjoittaessasi ja jos ei, niin muista sinäkin, että apua on tarjolla ja sitä ei ole häpeällistä pyytää! Mahtavaa jatkoa teille ja rakkautta lapsillesi! <3

Tässä sitä nyt kolmatta viikonloppua vietetään selvinpäin. Tunteet on välillä sekavat. Sitä kun normaalisti näillä säillä olisi jo moneen otteeseen ollu terassilla istumassa. Muistan sen, miten nautin siitä hetkestä, kun aurinko paistaa, on ihanan lämmin, kylmä olut nenän edessä ja nousuhumala alkaa vallata kehon. Mahtavaa! Mutta tuo on myös se tila, jota nyt pelkään tai ainakin arastelen. Se on ainakin itselläni niin voimakas, luultavasti monella muullakin. En oikein osaa selittää sitä, mutta vaikka pystyisinkin lopettamaan juomisen muutaman oluen jälkeen, kun en vielä ole liian humalassa unohtaakseni tämän päätöksen, tunne pelottaa silti. En oikein itsekään ymmärrä miksi.

Puoliso kyseli eilen, että olenko miettinyt juhannuksen juomispolitiikkaa, kun menemme paikkaan, josta alkoholia ei saa ostettua, vaan pitää viedä mukanaan mitä aikoo juoda. Sanoin, etten ole uhrannut ajatustakaan juhannuksen juomiselle ja tämä tuntui todella mukavalta. Tähän astihan elämäni on ollut suunnilleen jatkuvaa juomisten suunnittelua. Nyt olen ollut vapaa niistä ajatuksista.

Onhan tämä mukavaa, kun ei näin lauantaiaamuisin ole krapulaa, mutta eipä ole oikein tekemistäkään. Jos tissutellessa perjantai kului joutuisasti ja kivasti, niin krapulalauantai meni myös kätevästi potiessa, eikä tarvinnut miettiä, että mitähän sitä tekisi. Itse en ole koskaan ollut suruun ja ahdistukseen juoja, mutta kaikkia maailman iloisia asioita piti tai olisi ollut kiva juhlistaa alkoholilla. Tai sitten ihan muuten vaan ja rentoutuakseen. Tämä viikko oli töissä tosi raskas ja normaalisti olisinkin aloittanut viikonlopun syömällä ja juomalla perjantaina hyvin. Ihan vaan rentoutuakseni. Nyt vain söin ja pohdiskelin sitten tätä muutosta. Olisinko tarvinnut alkoholia saavuttaakseni vielä paremman ja levollisemman olotilan? En oikein tiedä.

Miten sulla Maxillan-78 menee?

Hei taas!
Kyselit että onko ollut helppoa. Minulla monia yrityksiä olla juomatta ja monia kertoja kun olen koittanut vaan vähentää. Nyt on toisaalta ollut helpompaa kun tein itselle lopullisen päätöksen lopettaa täysin kokonaan. Ihmettelen itsekkin miten ei ole ihan kauheita mielitekoja ollut. Elämä on paljon helpompaa kun ajatukset ei pyöri juomisen ympärillä. Alakuloa ja ahdistusta kyllä välillä on ja tuntuu joskus että mikään ei tunnu miltään. Olen päättänyt olla armollinen itselleni ja antaa toipumiselle aikaa.
Hyvää kesää ja tsemppiä :slight_smile:

Eilen teki niin mieli alkoholia. En ottanut. Pelotti niin perkeleesti, että kun siitä kuitenkin olisi tullut kiva ilta, niin elämäni jatkaisi taas samaa rataa seuraavana viikonloppuna, ja sitä seuraavana, jne. Ajatukset luultavasti alkaisivat taas pyöriä alkoholin ympärillä ja odottaisi vaan perjantaita. Sitä en tahdo. Olen huomannut, että kun alkoholia alkaa tekemään mieli, niin odotan, että jospa se puoliso tekisi sen suhteen aloitteen, niin ei itse tarvitsisi, kun se aina jollain tavalla hävettää. Ja sitten kun mitään ei kuulu, tulen kärttyiseksi. Sitten ei ole kivaa. Usein kärttyinen olotila laukeaa illalla yhdeksältä, koska sitten ei saa haettua juomista enää mistään.

Tiedän kuitenkin, että jossain vaiheessa korkkaan. Tuntuu, että olen niin solmussa tämän asian kanssa. Tekee mieli, muttei uskalla, kun pelkää seurauksia. Pelkohan tietysti on hyvä juomisen rajoittaja, mutta sen kanssa eläminen ei ole kivaa.

Tsempit sulle kans Marika, ja muillekin!

No niin, lauantaina join. Annoin itselleni luvan juoda kuusi annosta ja siinä pysyin. Ei oikeastaan tehnyt enää mieli jatkaakaan juomista, olin todella väsynyt. Yleensä se ei kyllä ole menoa haitannut. Sunnuntaina ei ollut krapulaa, ei henkistäkään. Onnistuin siis mielestäni hyvin!

En kuitenkaan halua tuudittautua tähän onnistumisen tunteeseen, vaan suunnittelen seuraavankin juomiskertani hyvin. Milloin se sitten onkaan. Positiivisin mielin eteenpäin.